Irtokarkit paljastivat paenneen yliajajan Joensuussa – suojatiellä kulkenut nainen kuoli
Kylläpä ihmishenki on halpa. Ei mulla muuta. Ja v**ttu mitä m**lkkuja ratin takana voikaan olla.
"Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on tuominnut 26-vuotiaan miehen 11 kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeuteen naisen kuolemaan johtaneessa suojatieonnettomuudessa ja liikennepaossa.
Syyttäjä oli vaatinut miehelle vähintään kahden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta.
Joensuun Noljakan S-Marketin edustalla. Kaupassa marraskuisena iltana asioimassa ollut nainen oli ehtinyt yli suojatien puolivälin, kun pitkää suoraa ajanut autoilija osui häneen hidastamatta.
Silminnäkijän mukaan kuljettaja ei jarruttanut tai edes yrittänyt väistää. Törmäys oli raju. Naisen kauppakassissa olleet ryynit rävähtivät pilvenä ylös ympäristöön. Uhri puolestaan lensi puolentoista metrin korkeudella tienpenkkaan.
Auto jatkoi matkaa pysähtymättä. Silminnäkijä ei ehtinyt nähdä sen rekisterinumeroa.
Vakavat vammat pään, rintakehän ja lantion alueella saanut nainen kiidätettiin sairaalaan, missä hän menehtyi seuraavana päivänä.
Onnettomuutta seuranneena iltana poliisi sai uuden hälytystehtävän. Paikka oli samalla suunnalla kuin missä suojatietörmäys oli tapahtunut. Kuljettaja oli suistunut tieltä ja törmännyt kaapelikelaan.
Kyydissä ollut nainen oli loukannut niskansa, ja auton keula oli vaurioitunut.
Kyseessä oli juuri etsityn kaltainen auto, punainen farmari. Kuljettaja kuitenkin kiisti, että hänellä olisi mitään tekemistä edellisillan onnettomuuden kanssa.
Kivenkova näyttö
Poliisi otti kuitenkin auton tarkempiin tutkimuksiin, missä etupuskurin sisältä löytyi pieniä karamelleja. Keskusrikospoliisin laboratorio vahvisti ne samoiksi Jelly Beans -herkkupavuiksi, joita nainen oli ostokuitin mukaan ostanut marketista ja joita oli löytynyt törmäyspaikan läheltä.
Laboratoriosta saatiin vahvistus myös sille, että suojatien vierestä löytyneen klipsimäisen muovinpalan murtumapinnat vastasivat epäillyn käyttämän auton etumaskin murtumapintaa.
– Epäilty kiisti aluksi kuulusteluissa. Tutkinta teki kuitenkin tosi hyvää työtä, ja meillä oli selkeä näyttö, kertoo tutkintaa johtanut rikoskomisario Johanna Halttunen Iltalehdelle.
Kun poliisi alkoi esittää epäillylle todisteita toisensa perään, lopulta hän ei voinut muuta kuin myöntää törmänneensä jalankulkijaan."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/77a50fee-d97e-4b0d-b5a3-0633e11a0ba6
Kommentit (54)
Kuskilla oli spiidiä veressä.
Kumma juttu, ettei yliajajan henkilöllisyydestä mainita mitään.
Ei edes sukupuolta - vaikka selväähän se että kyse on "miehestä".
Oikeusjärjestelmä tälläisissä tapauksissa tulee jossain vaiheessa aiheuttamaan sen että oikeus otetaan omiin käsiin, enkä kyllä ihmettele.
Ei ollut pokkaa edes itse myöntää, ja selvisi ehdollisella!!!
Vierailija kirjoitti:
On se niin vaikeaa katsoa ajoissa liikennemerkistä, missä kohtaa menee suojatie ja varautua pysähtymään ennen sitä. Liikenneväylät ei ole mitään ajoratoja, joissa voi mennä aina vain eteenpäin varomatta muita. Ne autoilijat ärsyttää myös, jotka mielenosoituksellisesti tekee äkkijarrutuksen, ja kun olen ylittänyt suojatien, kuuluvan kiihdytyksen. Mikä siinä väistämissäännössä on niin vaikeaa?
Ei mikään ole vaikeaa mutta pahoja ihmisiä on paljon ja varsinkin tämä tyyppi.
On ihmisiä joille toisen ihmisen henki ei merkitse yhtään mitään.
Kannattaa olla hyvin tarkka kun ylittää tien.
Vierailija kirjoitti:
Kuskilla oli spiidiä veressä.
Kumma juttu, ettei yliajajan henkilöllisyydestä mainita mitään.
Ei edes sukupuolta - vaikka selväähän se että kyse on "miehestä".
Sama tuli mieleen, jäi retale vaan niin myöhään kiinni tästä yliajosta, ettei ajokuntoa pystytty enää toteamaan.
Mikä tällaisen pojan äidillä on (aiemmin) mennyt pieleen?
Ihmishenki on halpa tässä maassa. Mutta teepä pieni petos tai muu talousrötös, niin johan häkki heilahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tällaisen pojan äidillä on (aiemmin) mennyt pieleen?
Motoriikka. Heitti lapsen ilmaan, mutta sai vasta toisesta pompusta kiinni.
Surullinen tapaus.
Mutta olipa hyvää työtä poliisilta, columbomaisen hyvää.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Kuskilla oli spiidiä veressä.
Kumma juttu, ettei yliajajan henkilöllisyydestä mainita mitään.
Ei edes sukupuolta - vaikka selväähän se että kyse on "miehestä".
Kyllähän mainitaan heti alussa.
"Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on tuominnut 26-vuotiaan miehen 11 kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeuteen..."
Se että ajaa jarruttamatta yli, mutta että vielä pakenee paikalta ja jättää uhrin kuolemaan pöpelikköön luulis nostavan rangaistuksen jo sinne 10v ehdotonta luokkaan. Ihan käsittämätön tuomio!?! Miten tuollainen on edes mitenkään päin mahdollista? Vihaksi pistää tallainen!
Törkeää, oliko jonkun silmäätekevän poika kun noin alhainen tuomio? Miten voi olla mahdollista! Tällainenko on Suomen oikeusjärjestelmä tänään. Tappaa saa ja varastaakin vapaasti.
"Syytetty selitteli tekoaan väsymyksellä ja turhautumisella, koska hänen tyttöystävänsä oli soittanut ja kertonut autonsa rikkoutuneen. Lisäksi hän vetosi silmäsairauteensa, joka hänen mukaansa haittasi hämärä- ja kaukonäköä.
Syyttäjä puolestaan katsoi, että kyseinen seikka vain lisäsi teon törkeyttä, sillä kuljettaja oli lähtenyt ajamaan tietoisena omasta terveydentilastaan ja heikentyneestä havainnointikyvystä.
Samaa mieltä oli käräjäoikeus, jonka mukaan kuljettajan olisi silmiensä vuoksi tullut noudattaa tavanomaista suurempaa huolellisuutta. "
Huh huh............
Voitaisiin palata niihin aikoihin kun putkassa ei virnuillut enää pahinkaan sosiopaatti kun poliisit aloittivat säälittömän pampulla pieksennän.
Mitä järkeä näitä on edes tutkia kalliilla rahalla jos tekijää ei kuitenkaan rangaista? Pitäisi päättää etukäteen onko teko rangaistuksen arvoinen - jos on, tutkitaan, jos ei, ei tutkita.
Vierailija kirjoitti:
Kai tosta nyt hoviin valitetaan.. Ihan järjetön tuomio. Autolla saa näköjään tappaa. Miten toi eroaa siitä, että käy randomin kimppuun esim lyömällä vasaralla päähän ja tappamalla? Siitä saa kovan tuomion, mutta autotaposta ei.
Tuomio on lainvoimainen, koska kukaan ei valittanut määräajassa. Luki jutussa, suosittelen lukemaan ennen kommentointia.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tällaisen pojan äidillä on (aiemmin) mennyt pieleen?
Isän valinta. Joku vajaa joka hylkäsi perheensä.
Auto ollut niin täynnä parantavaa kannabissavua ettei kuski nähnyt eteensä
Vierailija kirjoitti:
Kai tosta nyt hoviin valitetaan.. Ihan järjetön tuomio. Autolla saa näköjään tappaa. Miten toi eroaa siitä, että käy randomin kimppuun esim lyömällä vasaralla päähän ja tappamalla? Siitä saa kovan tuomion, mutta autotaposta ei.
Tuomio on lainvoimainen, siitä ei valitettu. On kyllä oikeustajun vastaista, miten tahallisesta taposta saa ehdollista.
Jos yliajettu olisi minun läheiseni, saattaisin ehkä käydä toteuttamassa "vähän" kovemman rangaistuksen ajajalle.