Uusi kuvottava ilmiö, itsemurhan tehnyttä teiniä solvataan ja pilkataan somessa vielä kuoleman jälkeenkin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on varmaan jokin yritys ikään kuin kieltää tapahtunut jatkamalla samaan malliin kuin ennenkin. Tai epäinhimillistää tuo kuollut kiusaamisen kohde, jotta ei tarvitsisi kohdata asiaa. Ihan järkyttävää, hyi olkoon.

Sinusta ei sitten vieläkään ole jo aika lopettaa tätä kaiken ymmärtämistä vaan sen sijaan jatkat edelleen selitysten keksimistä millä tämän(kin) voi jotenkin oikeuttaa.

Just noin kieroon kakarat nykyisin kasvaa, kun ne ei ikinä joudu olemaan mistään tekemisistään vastuussa vaan aina tulee pataljoona kaltaisiasi ymmärtäjiä silittämään päätä ja selittämään asiat parhain päin.

En ole tuo kenelle vastasit, mutta. Nyt on käsitteet iloisesti sekaisin. Ymmärtäminen ja hyväksyminen eivät edelleenkään ole synonyymeja. Käyttäytymisen taustalla olevien syiden ymmärtäminen on ihan perusasia kaiken muutos- ja vaikuttamistyön taustalla, eikä sillä ole mitään tekemistä hyväksymisen kanssa.

Voi ziisus sinua. Siinähän se ongelma just onkin kun (varsinkin ongelmaiselle) lapselle ja teinille nuo on tasan yksi ja sama asia. Kun ymmärrät niin samalla hyväksyt, koska kaikkeen pahuuteen oli sinustakin hyvä ja ymmärrettävä syy. Kaikista huonointa muutoksen aikaansaamisen kannalta on tietenkin se, että lapsella/nuorelle ei tule mitään konkreettista sanktiota huonosta käytöksestään eikä lapsi/nuori joudu kantamaan tekemisistään itse edes vastuuta. Sen sijaan opitaan, että aina löytyy avuksi se täti joka ymmärtää miksi teit niin ja selittää asian puolestasi parhain päin.

Se että ymmärtää käytöksen takana olevat syyt, ei tietenkään tarkoita, että seuraamuksia ei tulisi tai asia selitettäisiin "parhain päin". Missä tai kuka on väittänyt, että näin olisi?

Vielä rautalangasta: Muutostyö vaatii aina syiden ymmärtämistä eli tietoa siitä, mistä ei-toivottava käytös johtuu. Se EI ole hyväksymistä.

Tulkitsemme sanoja aina omista lähtökohdistamme ja oman arvomaailmamme värittämänä, joten tästä lienee turha enää jankata. Jos sinulle ymmärrys = hyväksyntä, olkoon niin.

Vierailija kirjoitti:

Jos 15 ikävuoteen mennessä ei ihmisellä ole herännyt empatiakyky, miten sitä voi enää herättää? Miten tätä asiaa pitäisi käsitellä kouluissa ja kodeissa? Jotakin on pakko tehdä, mutta mitä. Tuossakin koulussa oli pidetty yhteinen kokoontuminen, jossa jotkut olivat nauraneet suru-uutiselle. Käsittämätöntä.

Kyllä se voi herätä, harvassa taitaa olla, mutta voi herätä. Mua kiusasi ykköseltä ysin loppuun yksi ihminen. Hän yritti esimerkiksi sytyttää mun vaatteet tuleen, muutakin fyysistä väkivaltaa, henkistä kiusaamista, pilkkas mun sairautta (paha skolioosi) ja vaaleiden levittämistä. Hän teki mun elämästä helvettiä. Viime vuonna hän tuli mua ylipiston käytävällä vastaan ja pyysi pysähtymään. Hän pyysi anteeksi kaikkea paskaa mitä hän on mulle tehnyt ja oikeasti tuntui katuvan ja sanoi, ettei ymmärrä miten hän saattoi olla niin uskomattoman typerä, että pilasi mun elämästä 9 vuotta. Kuulemma saatuaan lapsen oli alkanut miettiä, mitä hän itse teki mulle ja miten hän ei kestäis, jos joku tekis hänen lapselle samaa mitä hän aikoinaan mulle. Tehtiin rauha. Ei meistä kavereita tuu, mutta moikataan, jos tullaan vastakkain.

Tiedän itsekin tällaisen nuoren joka hengen riisti itseltään ja kuolemalle naureskeltiin netissä.  En pysty ymmärtämään. Tällaiset jutut ahdistaa mieltä ihan hemmetisti.

Kai se naurattaa kun ei kuolema nykyisiä silkohapsia kosketa millään tavalla. Kuka nykyään on edes nähnyt kuollutta ihmistä? Sen sijaan sankarillista ja huumorilla höystettyä tappamista ja kuolemista tulee joka tuutista ja k18 peleissä, joita vanhemmat antavat lastensa huoletta pelata, kersat voi tappaa ja kuolla ja homma jatkuu kun hahmo herää kuolleista. Ei ne kai pysty käsittämään että oikeasti kuollut ei nouse enää ikinä. Ei ikinä tee niitä asioita joita olisi voinut tehdä jos olisi annettu elää. Ei koskaan anna tai saa rakkautta, ei koskaan pidä omaa lastaan sylissä. Hupaisaa eikö totta?

Kuvittelen ilkeiden av-mammojen kasvatustulokset juuri tuollaisiksi lapsiksi...

Vierailija kirjoitti:

Kai se naurattaa kun ei kuolema nykyisiä silkohapsia kosketa millään tavalla. Kuka nykyään on edes nähnyt kuollutta ihmistä? Sen sijaan sankarillista ja huumorilla höystettyä tappamista ja kuolemista tulee joka tuutista ja k18 peleissä, joita vanhemmat antavat lastensa huoletta pelata, kersat voi tappaa ja kuolla ja homma jatkuu kun hahmo herää kuolleista. Ei ne kai pysty käsittämään että oikeasti kuollut ei nouse enää ikinä. Ei ikinä tee niitä asioita joita olisi voinut tehdä jos olisi annettu elää. Ei koskaan anna tai saa rakkautta, ei koskaan pidä omaa lastaan sylissä. Hupaisaa eikö totta?

Veljeni pelasi lapsena tällaisia tietokonepelejä kavereiden kanssa, joissa tapettiin eri hahmoja tai jopa ihmisiä. Kukaan heistä ei ollut koulukiusaaja ja ihan tavallisia ja kunnollisia ihmisiä heistä kaikista aikuisena tuli. Veljeni opiskelee nykyään lääkiksessä ja jo opiskelujen vuoksi joutuu näkemään ja käsittelemään kuolemaa. Ne pelit on vain fantasiamaailmaa tavallisille lapsille ja nuorille, ja nämä koulukiusaajat jotka pilkkaavat jopa itsemurhan tehnyttä ovat häiriköitä, jotka ovat itse pahasti päästään sekaisin.

Eikö noiden nimiä saa julkiseksi?

Uskomatonta, että vielä nykyään koulukiusaaminen on sallittua ja jopa tietyllä tapaa hyväksyttyä! Kiusaamista jopa puolustellaan ja kiusaajia paapotaan. Joskus myös täällä Vauvapalstalla. Ei ihme, jos kiusaajistakin tulee sellaisia että kiusatun tehdessä itsemurhan siitä vain naureskellaan netissä. Pitäisi oikeasti tässä maassa tulla taas lisää koulusurmia joissa kuolisi myös sivullisia, niin tulisi erilainen asenne kiusaamiseen!

Olisi kiva tietää koko tarina ennen kuin edes viitsii kommentoida. Miksi, mitä ja kuka?

Jos se oli joku superilkeä koulukiusaaja joka tappoi itsensä?

Minulla tuli Fb:n feediin Iltalehden juttu nuoren löytymisestä kuolleena. Siihen oli tullut niin monta "nauruhymiötä/reaktiota", etteivät ne taatusti olleet mitään vahinkoklikkauksia kaikki.

Mietin jo silloin, että mitä h*lvettiä nuorten päässä liikkuu.

Vierailija kirjoitti:

Jos se oli joku superilkeä koulukiusaaja joka tappoi itsensä?

Ilmeisesti oli koulukiusattu, mikäli jutun oikein käsitin. Ja jos olisi ollut koulukiusaaja joka teki itsemurhan, niin olisi se myös siinä tapauksessa sairasta naureskella ja pilkata asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on varmaan jokin yritys ikään kuin kieltää tapahtunut jatkamalla samaan malliin kuin ennenkin. Tai epäinhimillistää tuo kuollut kiusaamisen kohde, jotta ei tarvitsisi kohdata asiaa. Ihan järkyttävää, hyi olkoon.

Luulen että kyseessä on juurikin se että ei osata käsitellä kyseistä asiaa ja koitetaan tällaisen törkeän käytöksen avulla jotenkin selvitä siitä, mikä ei tietenkään oikeuta huonoa käytöstä. Monesti kun jotain ikävää tapahtuu niin ihmisten reaktio on viha, suuttmus ja jotenkin etäinen vaikka pitäisi löytyä aivan toisenlaisia reaktioita, esim. myötätunto lohduttaminen jonkinlainen kannustaminen tukeminen yms. Se elämässä onkin mielenkiintoista millaista on kun omalle kohdalle sattuu kyseisiä asioita ja kun alat niitä käsittelemään. Sinun täytyy olla vahva/fiksu ihminen että pystyt käsittelemään niitä.

Hyvään suuntaan mennään koko ajan... ihmiset tekee sitä mistä eniten nauttii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on varmaan jokin yritys ikään kuin kieltää tapahtunut jatkamalla samaan malliin kuin ennenkin. Tai epäinhimillistää tuo kuollut kiusaamisen kohde, jotta ei tarvitsisi kohdata asiaa. Ihan järkyttävää, hyi olkoon.

Luulen että kyseessä on juurikin se että ei osata käsitellä kyseistä asiaa ja koitetaan tällaisen törkeän käytöksen avulla jotenkin selvitä siitä, mikä ei tietenkään oikeuta huonoa käytöstä. Monesti kun jotain ikävää tapahtuu niin ihmisten reaktio on viha, suuttmus ja jotenkin etäinen vaikka pitäisi löytyä aivan toisenlaisia reaktioita, esim. myötätunto lohduttaminen jonkinlainen kannustaminen tukeminen yms. Se elämässä onkin mielenkiintoista millaista on kun omalle kohdalle sattuu kyseisiä asioita ja kun alat niitä käsittelemään. Sinun täytyy olla vahva/fiksu ihminen että pystyt käsittelemään niitä.

Lisäten edelliseen eli kyllä nuo tunnereaktiot ovat normaaleja ja sallittuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on varmaan jokin yritys ikään kuin kieltää tapahtunut jatkamalla samaan malliin kuin ennenkin. Tai epäinhimillistää tuo kuollut kiusaamisen kohde, jotta ei tarvitsisi kohdata asiaa. Ihan järkyttävää, hyi olkoon.

Sinusta ei sitten vieläkään ole jo aika lopettaa tätä kaiken ymmärtämistä vaan sen sijaan jatkat edelleen selitysten keksimistä millä tämän(kin) voi jotenkin oikeuttaa.

Just noin kieroon kakarat nykyisin kasvaa, kun ne ei ikinä joudu olemaan mistään tekemisistään vastuussa vaan aina tulee pataljoona kaltaisiasi ymmärtäjiä silittämään päätä ja selittämään asiat parhain päin.

En ole tuo kenelle vastasit, mutta. Nyt on käsitteet iloisesti sekaisin. Ymmärtäminen ja hyväksyminen eivät edelleenkään ole synonyymeja. Käyttäytymisen taustalla olevien syiden ymmärtäminen on ihan perusasia kaiken muutos- ja vaikuttamistyön taustalla, eikä sillä ole mitään tekemistä hyväksymisen kanssa.

Voi ziisus sinua. Siinähän se ongelma just onkin kun (varsinkin ongelmaiselle) lapselle ja teinille nuo on tasan yksi ja sama asia. Kun ymmärrät niin samalla hyväksyt, koska kaikkeen pahuuteen oli sinustakin hyvä ja ymmärrettävä syy. Kaikista huonointa muutoksen aikaansaamisen kannalta on tietenkin se, että lapsella/nuorelle ei tule mitään konkreettista sanktiota huonosta käytöksestään eikä lapsi/nuori joudu kantamaan tekemisistään itse edes vastuuta. Sen sijaan opitaan, että aina löytyy avuksi se täti joka ymmärtää miksi teit niin ja selittää asian puolestasi parhain päin.

Se että ymmärtää käytöksen takana olevat syyt, ei tietenkään tarkoita, että seuraamuksia ei tulisi tai asia selitettäisiin "parhain päin". Missä tai kuka on väittänyt, että näin olisi?

Vielä rautalangasta: Muutostyö vaatii aina syiden ymmärtämistä eli tietoa siitä, mistä ei-toivottava käytös johtuu. Se EI ole hyväksymistä.

Tulkitsemme sanoja aina omista lähtökohdistamme ja oman arvomaailmamme värittämänä, joten tästä lienee turha enää jankata. Jos sinulle ymmärrys = hyväksyntä, olkoon niin.

En ole aiemmin kirjoittanut.

Tuo syiden ymmärtäminen on helposti kuitenkin sama kuin syyllisyyden vähättely.

Pahikdells on yleensä psykopaatin aivot. Eikä ne ymmärtämällä siitä muutu miksikään. Se on perinnöllistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos se oli joku superilkeä koulukiusaaja joka tappoi itsensä?

Ilmeisesti oli koulukiusattu, mikäli jutun oikein käsitin. Ja jos olisi ollut koulukiusaaja joka teki itsemurhan, niin olisi se myös siinä tapauksessa sairasta naureskella ja pilkata asiasta.

Itse en saanut oikein mitään käsitystä. Mikäli uhri oli kiusattu niin homma on tietysti suurin piirtein sairainta ikinä, mutta jos kyseessä oli paha kiusaaja niin homma on ainakin omasta puolestani aika lailla eri.

Paha sanoa ja tyhmä edes lähteä spekuloimaan kun ei tiedä hevon kukkua tapauksesta. 

Minulle kävi juuri näin, että muutimme toiselle paikkakunnalla ja en koskaan sopinut porukkaan. Aluksi kaikki meni hyvin, mutta vähitellen toiset alkoivat pilkata. Sellaista pientä osittainen hyväntahtoista vitsiä aluksi ja itsekään en todellakaan välittänyt siitä yhtään ja nauroin vaan itsekin. Sitten yksi uusi kaverini johon tutustuin vaihtoi koulua ja huomasin kuinka minulla ei ollutkaan enää niin paljon seuraa. Jouduin tavallaan roikkumaan yhden porukan mukana ja he alkoivat pilkata enemmän. Varsinkin yksi henkilö harrasti sellaista, että oli yhtenä päivänä mukava ja toisena taas ilkeä. He myös nauroivat minulle jos joku vanhempi oppilas pilkkasi jostain. He nauroivat jos joku koski paidan alle tai sotki tavarani. Eivät koskaan puolustaneet. Koulussa oli myös sellaisia kovistyyppejä, joiden porukkaan en koskaan sopinut. Oikeastaan he eivät kiusanneet, mutta jättivät muuten yksin ja  eivät koskaan halunneet minua porukkaan. Sitten myöhemmin tämä kaikki sai ihan uuden tason ja minusta tuli se ihminen, jota kaikki inhosivat ja tämän pisti alkuun pari ihmistä muiden liittyessä mukaan.

Oli ihan yleinen asia, että minä olin se jolla sai sanoa mitä vaan. Minä olin se kamala vihattu ihminen, josta puhuttiin mitä vaan. Tämä kaikki laajeni koko ajan ja oikeastaan lopulta pelkäsin todella paljon. Minulla ei ollut ketään ystävää ja muut saivat aina uusia tyyppejä porukkaan. Tämän vuoksi sama jatkui seuraavassakin koulussa. Ei ollut mahdollisuutta katkaista tätä. Minulla ei ollut mahdollisuuksia puolustautua ja sen jälkeen en uskaltanut, kun kerran sain muistutuksen ettei kannata. Se oli sellaista elämää, etten muista miten aina jaksoin eteenpäin. Vanhempanikaan eivät kovin paljon asialla päätään vaivanneet ja olin omillani. Tosin mitä hekin olisivat voineet paljon asialle tehdä, mutta olisin tietysti heidän tukeaan tarvinnut kuitenkin. 

Jatkuu  vielä

jatkoa

Jälkeenpäin tuntuu, että minulta tavallaan vietiin oikeus olla iloon ja sellaiseen turvalliseen arkeen. Olin kuin joku täysin toisen arvoinen, jolla ei ole mitään väliä. Minulle sanottiin ihan mitä vaan ja puhuttiin niin paljon pahaa. Jälkeenpäin kuvattiin, mutta onneksi tämä oli silloin vielä harvinaisempaa. Olen tottunut olemaan se jonka maine on pilattu muutenkin ja en ymmärrä miten ihmiset lähtevät siihen mukaan. En ole todellakaan sellainen ihminen ja aina kohtelin muita hyvin. Muutin vaan sinne niin huonoon aikaan ja olin tavallaan helppo kohde heille. Muutenkin vähän erilainen kuin he ja eri harrastukset. Ymmärsin silti nopeasti sen miten asiat alkoivat muuttua. Aluksi uskoin, että kaikki jää sellaiseen pieneen, enkä kovin vähästä välittänyt. Muutenkin aluksi jo helpompi kestää ja mietin sen loppuvan, mutta paheni sitten myöhemmin. Tähän kuului ihan molempia sukupuolia ja oikeastaan tytöt aluksi pahempia ja saivat pojat siihen mukaan.

Kyllä tämä on jälkiä jättänyt ja en pysty luottamaan enää keneenkään ja muutenkaan viihdy enää muiden seurassa. Olen jännittynyt ja sellainen rentous hävinnyt. Olen muutenkin mieluummin yksin, enkä halua kovin helposti tutustua muihin. Itsetunto hyvin huono ainakin niissä tilanteissa jos joudun vähänkin muiden arvostelun kohteeksi. En tiedä palaanko koskaan sille tasolle missä olin ennen. Nyt tulee usein mietittyä, että tämä oli täysin kohtuutonta ja väärin. Epäreilua monella tavalla, kun en koskaan itse ollut paha muille. Vaan vähän erilainen ja liian kiltti, mutta turpiini olisin varmasti saanut jos olisin enemmän vastustellut. Se onkin ainoa kiusamisen muoto mitä en ole kokenut. Nykyisin nämä kokemukset vaikuttavat vieläkin monella tavalla. Minä selvisin, mutta en ilman arpia kuitenkaan ja lähellä se olisi minullakin ja tiedän jos olisi helppo lähteä ollut niin pahasti olisi käynyt.

Joskus olen silti miettinyt, että nämä kiusaajat olivat silti todellakin sellaisia jotka osasivat olla ovelia ja saada muut puolelleen jäämättä koskaan itse kiinni. Senkin vuoksi uskon heistä mitä vaan. Moni pitikin heitä todella mukavina ja osasivat olla toisenlaisia muussa seurassa. Eivät koskaan tule katumaan ja olisivat iloisia kuolemastani. Voin tämän sanoa ihan varmasti ja mitä se anteeksi pyyntö enää auttaa. Se olisi vaan typerä kuittaus teoistaan ja saisivat hyvän omantunnon ja itsellä olisi silti edelleen se sama työ itseni kanssa päästä kaikista arvista eroon. Joskus toivoisi ettemme olisi koskaan muuttaneet. Ei minulla aikaisemminkaan ollut mitään niin paljon seuraa, mutta elämä kuitenkin vielä hyvää verrattuna tuleviin vuosiin. Joku tietysti kokenut pahempaakin, mutta kyllä se elämä paljon pilaa ja aiheuttaa pahaa kuitenkin.