Miten saada taapero lopettamaan lyöminen?

Lapseni puri säännöllisesti minua, miestä, kissoja... 3-vuotiaaksi asti kielsin, selitin, koitin kertoa että sattuu, lopulta purin takaisin. Lapsi ei ole sen jälkeen purrut ketään, on nyt 7-vuotias.

Ei, en väitä että käytökseni olisi ollut suotavaa mutta lopulta en keksinyt muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi on tosi pieni (eikä vielä koe empatiaa) niin ei siinä auta mikään tekoitku. Kun ei ole vielä tarvittavia kognitiivisia taitoja ymmärtää toisen kokemusta, niin ei ole. Se tulee vain ajan kanssa.

Ei siihen ap auta kuin aika ja johdonmukaisuus. Eli aika estät lyönnin ja lyhyesti sanot ei, tuo käy kipeää. Ei kannata kuvitella, että saisit tuon loppumaan nopeasti, sillä suurimmalla osalla se jatkuu vielä pitkään.

Jos lapselle on tullut tästä 'leikki", niin voit yrittää kääntää sen kutittamiseksi, silittämiseksi tms. Eli sanot ei noin, tee mieluummin näin. Jos epäilet että lapsi tekee tuota tunnereaktiosta käsin, niin siihen ei välttämättä toimi tuokaan.

Niin ja tuo on ihan normaalia käytöstä 1-3-vuotiailla.

Kiitos vinkeistä. Täytyy muistaa juuri tuo että koittaa kääntää huomio muualle kun alkaa läpsimään. Jos sillä saisi sen ainakin sillä kertaa loppumaan.

ap

"Tai kun siirrät lapsen pois tilanteesta saadessa huomion muualle niin saattaa mennä joo touhuamaan muuta mutta kohta sama juttu, tai sitten jää siihen kertaan. "

Ymmärsin, että olit jo tehnyt sitä..

Joo. Kirjoitin väärin. Sain lisää vinkkejä mihin siirtää huomio.

ap

Sanotaan, että ihminen on väkivaltaisimmillaan 2-vuotiaana. Ei siihen auta muu kuin toisto, toisto, toisto ja sanoittaminen. Minä poistun aina tilanteesta ja sanon, että lyöminen sattuu tosi kovaa. Yleensä lapsi alkaa huutoitkemään, mutta vähitellen oppii, että pienellä taputuksella tai silittämisellä saa paljon parempaa huomiota osakseen. Kerran aloin tekoitkemään, mutta lapselle tuli siitä paniikki, niin lopetin sen.

Vierailija kirjoitti:

Lapseni puri säännöllisesti minua, miestä, kissoja... 3-vuotiaaksi asti kielsin, selitin, koitin kertoa että sattuu, lopulta purin takaisin. Lapsi ei ole sen jälkeen purrut ketään, on nyt 7-vuotias.

Ei, en väitä että käytökseni olisi ollut suotavaa mutta lopulta en keksinyt muuta.

Lapsen isä sisaruksineen kasvatettu näin ja kuuleman mukaan lyöminen/pureminen kaikki loppunut siihen kun tehty samoin lapselle. Myönnetään. Itsekin kaksi kertaa läpännyt sormille mutta ei vaikutusta.

ap

Kyllä ihailen äitien pitkiä pinnoja pienten lasten kanssa. Tavallaan se on helpotus kun joskus näkee niitä hetkeksi murtuneita äitejä, jotka kaupassa itkee ja huutaa "nyt se suu kiinni, tajuatko!!!", tai puristaa vähän liian kovaa lapsen kädestä ja retuuttaa eteenpäin kadulla. Siinä on jotain inhimillistä.

Mulla ei siis ole lapsia, ei huolta! Pidän lapsista ja hoidan muiden muksuja mielellään, mutta just tällainen mua pelottaisi... että se lapsi tulis päivästä ja viikosta toiseen mua läpsimään nauraen ja en saa sitä loppumaan, kieltoa ei uskota ja mua sattuu. Pelkään että läppäisisin ihan kunnolla takaisin tai huutaisin jotain "nyt vttu lopetat ton!". Pelottaa ettei kontrolli riittäisi kuukausien valvomisten ja kaaoksen jälkeen.

En kyllä ole koskaan lyönyt ketään, lasta tai aikuista, mutta pitkälti tämän pelon takia ajattelen ettei minusta ole äidiksi.

Luen kuitenkin mielenkiinnolla tällaisia ketjuja.. kai se on joku kaipuu sitten ja koetan taas kuvitella miten itse toimisin tuossa tilanteessa.

No otat kurkusta kiinni ja kuristat.

Miks se ketjulla hakkaaminen 10 minsan ajan poistettiin. Mulla alko pimppa kostumaan.

Omalla lapsellani oli 2-3-vuotiaana vaihe, jolloin saattoi täysin sattumanvaraisesti lyödä erityisesti toisia lapsia, ja minuakin eli äitiä. En uskaltanut päästää lasta leikkimään toisten lasten kanssa, kun koko ajan sai kytätä sentin päässä, ettei lyö jotakuta tai heitä kivellä. Siihen ei tuntunut tehoavan mikään, vaikka koetin selittää joka kerta, että lyöminen sattuu, toiset lapset eivät halua leikkiä sellaisen kanssa, joka lyö jne. Otin joka kerta lapsen pois tilanteesta syliin. Lyöminen tuntui olevan ongelma vain minun kanssani, esimerkiksi päiväkodissa lapsi ei lyönyt ketään. Lyömismallia ei siis saanut minulta, neuvolassa epäiltiin sen olevan mustasukkaisuutta tms. äidin huomiosta. Nykyään lapsi on 4-vuotias, toisten lasten lyöminen on onneksi jäänyt, mutta kiukkuraivareissa saattaa yhä yrittää lyödä minua sekä heitellä tavaroita. Pidän lapsesta hellästi mutta sen verran lujasti kiinni, ettei pääse huitomaan, ja sanoitan lapselle hänen tunteitaan, että nyt harmittaa se ja se asia, mutta asia ei korjaannu lyömällä tai tavaroita heittelemällä. Siinä sitten rauhoitutaan yhdessä.

En keksi muuta tapaa puuttua lapsen lyömiseen, kuin päättäväinen ja kärsivällinen kasvatus ja toisto toiston perään. Lyöminen sattuu ja se ei ole hyväksyttävää missään tilanteessa. Lapselle on hyvä myös sanoittaa hänen tunteitaan, jotta hän oppii käsittelemään niitä. On myös hyvä painottaa, että kaikenlaiset tunteet itsessään ovat sallittuja, mutta niitä ei saa ilmaista toisia vahingoittavasti. Aika tekee tehtävänsä lasten kehityksessä.

Näytät selkeästi, että se sattuu. Ja jätät lapsen hetkeksi yksin. Eli kunnon huuto/ kiljahdus, ja poistut paikalta sanoen, että "minua sattui, en halua olla tässä enää". Tuskin tarvii toistaa kolmatta kertaa.  

Vierailija kirjoitti:

Näytät selkeästi, että se sattuu. Ja jätät lapsen hetkeksi yksin. Eli kunnon huuto/ kiljahdus, ja poistut paikalta sanoen, että "minua sattui, en halua olla tässä enää". Tuskin tarvii toistaa kolmatta kertaa.  

Kommenttisi paljastaa ettet ole koskaan ollut tekemisissä ns. ”haastavan luonteen” kanssa...

Kuten täällä on monessa kommentissa jo todettu, on olemassa lapsia joihin ei pehmeät menetelmät yksinkertaisesti toimi.

Väkivalta on vallankäytön väline, myös lapsella. Väkivaltaisella käytösmallilla on tapana vahvistua (kynnys käyttöön madaltuu), ja raaistua mikäli siitä ”palkitaan”

(lue: sallitaan se).