OPISKELIJA! Mikä on tekosyysi mikset hyväksy soluasuntoa?

Menisin mieluummin hautaan kuin asuisin jonkun randomporukan kanssa.

Siinä tekosyyni.

Jos solun jakaa kaverien kanssa, miksei. Itse asuin kaksi ekaa vuotta tutun kämppiksen kanssa ja loppuajan olen asunut yksityiseltä vuokratussa kaksiossa, mitä tekosyitä solun kaihtamiseen tarvitsee? En halua asua eikä tarvitse, that's it.

Miksi se yhteisasuminen ulkomailla opiskellessa on sit niin hip än kuul? Mikä opiskelijan päässä muuttuu kun astuu Suomen rajojen yli?

Vierailija kirjoitti:

Mikä on lapsettomien työttömien tai muiden asumistuen saajien tekosyy mikseivät hyväksy solua?

Asuisitko itse ventovieraiden vaihtuvien ihmisten kanssa, puhumattakaan niiden seuralaisista? Nukkuisit turvallisesti ovet auki.

Solujen tarkoitus kai alunperin oli mahduttaa paljon opiskelijoita yhteen taloon, ja helpottaa jokasyksyistä asuntopulaa suosituimmissa yliopistokaupungeissa. Muutin vuonna -96 opiskelemaan ja tuolloin soluhuone oli melkeinpä ainoa järkevä & kohtuuhintainen vaihtoehto, koska säätiöillä oli vain kourallinen yksiöitä tarjolla. Ja niitä sai hakea ainoastaan opintojen loppuvaiheessa olevat. Nykyisin tilanne on (onneksi) eri ja yksiötaloja on rakennettu/rakenteilla moneen uudiskohteeseen. Vanhoja solutaloja on myös remontoitu yksiöiksi ja perheasunnoiksi. Fiksu ratkaisu, sillä oma kämppä voittaa jaetun asunnon mennen tullen! Opiskelijoiden ikähaitari on myös laajentunut uutta ammattia hankkivien vuoksi, joten solu ei välttämättä ole parhain mahdollinen vaihtoehto esim. 35-vuotiaalle..

Aviomies, lapsi ja peritty asunto, jossa saan asua maksaen pelkkää vastiketta.

Koska minulal on jo yksiö ja oma sauna.

Vierailija kirjoitti:

Asiahan ei minua enää kosketa, mutta tässä yksi miinus: korkeakouluopiskelija saattaa saada solukämppikseksi 16-vuotiaan amiksen, joka pöllii alkoholisi ja elää kuin pellossa. Jonkinlainen takuu pitäisi olla, että kämppis edes siedettävä ja samassa elämäntilanteessa.

Tai sitten 16-vuotias amis saa kämppikseksi keskellä viikkoakin äänekkäitä jatkoja järjestävän haalaripellen, eikä opiskelusta tule yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Helvetin "hauska" asua solussa, kun kämppis on linnoittautunut suihkuun poikaystävänsä kanssa naimaan, ja itse pitäisi kiireesti ehtiä käydä suihkussa ennen kuin lähtee töihin...

Tai istua jalat ristissä odottamassa, koska pääsee pissalle...

Vierailija kirjoitti:

Jaetussa keittiössä/kylppärissä on aina paskaista. Harvoin tulee sellaista sattumaa eteen, että kämppäkaverisi tykkää siivota jälkensä.

mulla oli just toisinpäin, kämppis (egyptiläinen) pakotti siivoamaan kylppärin joka toinen viikko :/

nyt asun nigerialaisen kanssa niin ei tarvii enää

Vierailija kirjoitti:

Soluasumista kammotaan turhaan. Vielä parikymmentä vuotta sitten oli tavallista asua solussa varsinkin opintojen alkuvaiheessa. Minulla ei ole oikeastaan mitään moitittavaa solussa asumisesta. Oli mukavankokoiset huoneet, äänieritys kunnossa ja isot yhteiset tilat. Kämppisten kanssa sai tarinoida silloin kun halusi, omaa rauhaa sai tarvittaessa. Mielestäni nuoren mielenterveydellekin olisi parempi asua aluksi solussa, kun pitää sopeutua moneen muutokseen. Liian moni jää yksin uurastamaan opintojensa kanssa.

Itse asuin koko opiskeluajan  3 hengen soluhuoneistossa eikä siellä ollut mitään joidenkin kuvaamia "kauhukokemuksia". Kaikki kämppäkaverini olivat yliopisto-opiskelijoita ja suurin osa muistakin opiskelukavereistani asui 1980- ja 1990-luvuilla soluhuoneistoissa koska se oli edullisin asumismuoto. Tuolloin myös ylivoimainen enemmistö nosti opintolainaa sillä opintoraha oli nykyistä pienempi ennen 1990-luvun opintotukiuudistusta.

Jokaisella oli omat huoneet, joissa oli tv:t ja stereot, ja meillä oli yksi yhteinen lankapuhelin ja yhteisesti tilattu sanomalehti. Lisäksi 3 hengen soluhuoneistossa oli erikseen kylpyhuone ja vessa sekä yhteinen keittiö.  En muista koskaan kuulleeni että joltain olisi varastettu ruokaa jääkaapista jolleivät ihmiset ole sitten muuttuneet ratkaisevasti epärehellisemmiksi viimeisen 30 vuoden aikana. Kunhan on normaaleissa puheväleissä niiden kämppäkaverien kanssa, niin eiköhän se systeemi toimi ja tavarat pysy tallessa.

Vierailija kirjoitti:

En halua asua random-ihmisten kanssa, olen hyvin yksityinen ja rauhaa rakastava ihminen. Aikanaan valintani oli joko solu siedettävällä paikalla tai oma kämppä ihan puskassa. Valitsin jälkimmäisen ja jaksoin vuosia puskasta ramppaamista kantakaupunkiin opiskelemaan. Kellään ei pitäisi olla siihen sanomista.

Eikö useimmat ihmissuhteet ala aivan random-ihmiset kansssa omia sukulaisia lukuunottamatta? Ei sinä voi valita ketkä tulevat samalle koululuokalle, vuosikurssille tai työpaikalle tai muuttavat naapuriin.

yksi huono kämppis solussa riitti. tuntui ettei saanut olla kodissaan niinkuin halusi, se toinen syy.

Ah miten ihanaa mennä aamukahvin keittoon vaikka alasti suoraan sängystä (toki varmaan joku voi tuntea tuollaista vapautuneisuutta kämppiksensä kanssa mutta minä en :D). Mennä keittiöön yksin jos haluaa olla yksin. Kehtaa pyytää kavereita yöksi ilman että joku häiriintyy. Olla sotkuinen jos siltä tuntuu. Jne jne

Tietenkin joskus asuin lyhyen aikaa solussa mukavan kämppiksen kanssa joka oli aina viikonloput pois, meillä oli pitkiä juttutuokioita, naurua... Laitettiin usein toisellekin ruokaa. Harmillista että hän alkoi seurustella ja muutti pois :D

Yhtäkään kaveria en tiedä, joka olisi nauttinut soluasumisesta. Onneksi ei itse tarvinut.

Mulla on kissa.

Oma psyykkinen sairaus ja hyvin vahva introverttius.

Itselläni on niin huonoja muistoja soluasumisesta, että en suosittele sitä omille lapsilleni. Mieluummin vaikka kaverikämppään johonkin tutun kanssa. 

Soluasunnossa voi olla kivoja kämppiksiä, mutta yksikin huono kämppis tekee elämästä kamalaa. Itse opiskelin 1990-luvulla, ja ainakin Helsingissä yliopisto-opiskelijat yrittivät vältellä soluasumista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua asua random-ihmisten kanssa, olen hyvin yksityinen ja rauhaa rakastava ihminen. Aikanaan valintani oli joko solu siedettävällä paikalla tai oma kämppä ihan puskassa. Valitsin jälkimmäisen ja jaksoin vuosia puskasta ramppaamista kantakaupunkiin opiskelemaan. Kellään ei pitäisi olla siihen sanomista.

Eikö useimmat ihmissuhteet ala aivan random-ihmiset kansssa omia sukulaisia lukuunottamatta? Ei sinä voi valita ketkä tulevat samalle koululuokalle, vuosikurssille tai työpaikalle tai muuttavat naapuriin.

Juu, mutta koulu- tai työkavereita nähdään yleensä vain opintojen tai työn merkeissä (pl. ystävät), he eivät tule mukana kotiin ja asu saman katon alla. On helpottavaa kun sen tietyn raivostuttavan kollegan voi unohtaa loppupäiväksi ja -illaksi, inhottava kämppis on ja pysyy siellä missä pitäisi kaiken järjen mukaan saada olla rauhassa. Eli kotona.

Itse varmaan pärjäisin solussa, koska olen epäsosiaalinen introvertti, joka nykyäänkin viettää suurimman osan vapaa-ajastaan koneen ääressä kotona. Hommaisin huoneeseeni oman pikkuisen jääkaapin, koska en haluaisi muiden sorkkivan ja syövän ruokiani. Samoin säilyttäisin astiani huoneessani. Vessapaperitkin ostaisin itselleni ja veisin mukanani vessaan siellä käydessäni. En suostuisi säilyttämään mitään tavaroitani yleisissä tiloissa, sillä ihmiset ovat lähtökohtaisesti pyllystä.

Olen tosin jo aikoja sitten valmistunut ja työelämässä, joten ei onneksi tarvitse asua tuollaisessa tavaraa täynnä olevassa kopperossa. Opiskeluaikoinani asuin kaksiossa poikaystäväni kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kissa.

Kun asuin 3 hengen soluhuoneistossa, niin sain kissan toisen kämppäkaverini tyttöystävän kautta, sillä hänen vanhemmillaan oli maatilalla useita kissanpentuja. Kissa ei siis estänyt soluasumista.