Lue keskustelun säännöt.
Kysy jotain oppimisvaikeuksiin erikoistuneelta psykologilta
17.08.2019 |
Otsikossa se sanotaan: Kysy mieltäsi askarrutavista asioista (koulu)psykologilta, joka on erikoistunut oppimisvaikeuksien tutkimukseen ja kuntoutukseen. Erityisesti työssä saatua tietoa on kielellisistä vaikeuksista, mutta vähintään teoriapohjalta voin vastata muihinkin koulumaailmaan liittyviin huoliin. Pääosin olen työskennellyt alakouluikäisten kanssa.
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
Miksi erikoistuit tuollaiseen "pinnalliseen" juttuun missä autat onnellisia ja hyvinvoivia ihmisiä jotka pärjäisivät ilman apuakin? Koska kyllä oppimattakin voi elää ja olla onnellinen. Eli miksi et erikoistunut aivan täysin toivottomien ihmisten auttamiseen joiden koko henki riippuu hyvästä ammattiavusta, eli esim kidutuksen uhrien auttamiseen? Tai vaikkapa seksuaalisesti hyväksikäytettyjen tai muutoin vakavasti kaltoinkohdeltujen lasten auttamiseen?
Kysyn siksi että itse en ymmärrä miksi yksikään ihminen tekee koskaan mitään "pinnallista", olen aivan järkyttävä tosikko, en koskaan pidä hauskaa, en koskaan viihdy, koska minua vakavasti kaltoinkohdeltiin pikkulapsena. En ymmärrä miksi psykologit ym päättävät auttaa joitain muita kuin niitä jotka apua eniten tarvitsevat. Taksikuski ei oikein voi valita mitä työtä tekee tai minkälaisia asiakkaita palvelee. Psykologi voi valita.
Kuten joku jo totesikin, ovat mainitsemasi vaikeudet enemmän psykoterapeuttien alaa. Psykoterapeutiksi voi pyrkiä opiskelemaan, jos on jo valmiiksi korkeakoulututkinto ns. ihmisalalta (lääkäri, psykologi, sairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä tai pappi - voi olla että unohdan jonkun). Se on erillinen muutaman vuoden koulutus, ja maksaa 10.000 - 30.000 euroa koulutuksesta riippuen.
Olen kiinnostunut enemmän kognitiosta kuin emootiosta, eli tietojenkäsittelystä ennemmin kuin tunteiden tasolla olevista ongelmista. En halua tehdä työtä, jossa joutuisin päivästä toiseen kuuntelemaan kovin rajuja ihmiskohtaloita. En kuitenkaan pidä koulumaailmassa työskentelyä missään nimessä pinnallisena vaihtoehtona. Koulu on lapselle puolikas maailma, ja vaikeudet siellä heijastuvat kaikkialle. Lukivaikeus ja adhd ovat hirvittävän yliedustettuja vangeilla, eli pahimmillaan aivojen poikkeavuus syrjäyttää koko yhteiskunnasta, jos lapsi ei saa niihin tukea. Muutenkin itsensä huonoksi tunteminen ja kiusatuksi joutuminen jättävät jälkensä ihan aikuiselämään asti. Koulussa on lasten pakko käydä (kotiopetus on hyvin marginaalista), ja sen vuoksi heillä on oikeus siihen, että koulu vastaa heidän tarpeisiinsa mahdollisimman hyvin, eikä ainakaan nitistä oppimisen halua.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten erotat harjoituksen puutteesta johtuvat lukemisen ongelmat aivoperäisistä?
Opetan yläkoulussa ja jatkuvasti minulle tulee oppilaita (lähinnä poikia), jotka eivät ole koko alakoulun aikana tehneet itse oppimisen eteen juuri mitään. He ovat pärjäilleet tunnilla kuuntelemalla. Heidän sanavarastonsa on usein pieni ja lukutaito heikko. Yläkoulussa alkaa sitten takkuaminen ja oireilu, kun entisellä systeemillä ei enää pärjää. Oppilas ei yläkoulun aikanakaan tee mitään (ei tuntitehtäviä eikä kotitehtäviä) ja heille tekaistaan viimeisessä hädässä psykologin testit ja hoiksit.
Joskus open silmiin näyttää että psykologit näkevät aivoperäisiä oppimisen ongelmia myös näillä nuorilla, jotka ovat vaan hengailleet koko elämänsä. Open silmissä heillä olisi potentiaalia vaikka mihin!
Vierailija kirjoitti:
Onko sun koulussa sexyjä opeja?
Joo, yks liikunnanope, lihaksikas Juha 28v.
Vierailija kirjoitti:
Mitä olet mieltä uudesta opetussuunnitelmasta alakouluikäisillä lapsilla?
Tähän olisi parempi saada jonkun opettajan vastaus, mutta yritetään. Sanoisin vähän samaa kuin integraation kohdalla. Ajatuksena kaunis, mutta toteuttamiseen ei ole vielä riittäviä eväitä, mahdollisuuksia ja riittävää tietoa. Koulumaailman täytyy uudistua, onhan koulun tarkoitus valmistaa lapsia ympäröivään maailmaan. Minä olen sitä ikäpolvea, joille opetettiin alakoulussa, mikä internet on. Vanhempani opettelivat sitä aikuisiällä. Ja nyt lapset kasvavat tietoyhteiskunnassa, jossa some ja internet on koko ajan sormen päässä. Tietoa on saatavilla valtavasti, ja kirjoihin tukeutumisen sijaan olisi todella tärkeää opettaa lapsille tiedonhakua ja lähdekritiikkiä, koska sitä he omassa elämässään tulevat tarvitsemaan. Samaan aikaan pienet koululaiset tarvitsevat kuitenkin rajoja ja rutiineja ja selkeitä tehtäviä. Oma toiminnanohjaus ei yksinkertaisesti ole niin kypsynyttä, että alakoululainen voisi ottaa vastuun omasta oppimisestaan ja kehittymisestään. Luulen, että vuosien päästä tätä uudistusta pidetään ihan hyvänä. Valitettavasti tämän hetken koululaiset joutuvat olemaan niitä, joiden kohdalla kokeillaan yrityksen ja erehdyksen kautta.
Ap
Mitä ap ajattelee molempikätisyydestä?
Lapseni eskarissa pidetään todella tärkeänä dominoivan käden vakiintumista - tutkimustuloksiin nojaten. Hänen urheiluharrastuksessaan taas oikein kannustetaan vaihtamaan kätisyyttä ”lennosta” , jälleen aivotutkimuksiin nojaten. Lapsi kirjoittaa oikein siististi kummallakin kädellä.
Onko tästä asiasta konsensusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten tukea yläkoulusta lukivaikeuspaperin mukaansa saanutta teiniä juuri alkaneissa lukio-opinnoissa?
Jos lukivaikeus todetaan vasta yläkoulussa, on usein kyse tunnollisesta ja puurtavasta lapsesta, joka on alakoulussa pärjännyt tekemällä hurjasti töitä, jolloin vaikeus on ehkä jäänyt piiloon. Jos näin on teidänkin tapauksessanne, pitää vanhemman ensinnäkin seurailla keskimääräistä tarkemmin, ettei lukio käy liian raskaaksi. Se on suuri muutos monelle nuorelle ilman ongelmiakin. Tarvittaessa kannustetaan jättämään joitain kursseja pois, laskemaan tavoitteita tai siirtymään nelivuotiseen lukioon.
Jollekin muullekin mainitsin jo Celian äänikirjoista, niitäkin voi kokeilla. Vaikka siellä ei olisi tarjolla juuri sitä nuorella käytössä olevaa kirjasarjaa, niin sisällöiltään kirjasarjat muistuttavat kyllä hyvin suuresti toisiaan. Jos ja usein kun lukivaikeus näyttäytyy tuon ikäisellä hitaana lukemisena ja kirjoittamisena, kannattaa pyytää kokeisiin lisää aikaa.
Ylipäätään on tärkeää olla nuoren tukena ja vakuuttaa, että parhaansa yrittäminen liittää. Lukihäiriö on aivojen toiminnan poikkeavuus, joka ei ole oma syy, ei tee tyhmäksi ja jonka vuoksi joutuu näkemään enemmän vaivaa kuin muut päästäkseen samaan. Se on haaste, mutta ei missään tapauksessa este.
Ap
Mielenkiintoinen ketju! Minua on aina kiinnostanut psykologia. Mutta olen kokenut nuoresta lähtien että en ole "kirjaviisas", joten tuo psykologia on aina jäänyt vain ajatuksen tasolle, enkä ole edes yrittänyt hakea opiskelemaan.
Nyt sitten olen alkanut kypsymään ajatukseen, että voisin yrittää keväällä hakea ja katsoa mitä tapahtuu. Mitä vinkkejä voisit antaa minulle? Mitkä tiedot ja taidot olisi hyvä hallita? Lisäksi mietityttää tuo "en ole kirjaviisas", miten voisin löytää oikean tavan minulle oppia? En oikein tiedä onko kyse heikkolahjaisuudesta, laiskuudesta vai voisiko olla taustalla jotakin, vai puhtaasti vaan siitä että en ole löytänyt omaa tapaani oppia.
Peruskoulussa en lukenut yhteenkään kokeeseen, yläasteella en edes tehnyt läksyjäkään kuin ehkä juuri ennen tunnin alkua. Ala-asteella pärjäsin todella hyvin ja yläasteen kävin vain hengailemassa koulussa, kuitenkin yli 7 keskiarvo päättötodistuksessa. Amiksen opetuksen taso oli mitä oli, koin että en oppinut juurikaan uutta ja kurssit ja näytöt olivat suurimmalta osin kiitettäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entäpä monista eri seikoista päätellen ns älykäs nuori jolle koulu ollut aina helppoa ja sujuvaa ja esimerkiksi yläkoulun loppuessa lukuaineiden ka 10, nyt häämöttää lukion jälkeinen aika ja nuori tuumaa ettei edes kannata hakea tiettyihin yo-opintoihin, koska hakijoita niin paljon ja siksi omat mahdollisuudet eivät ole kummoisia. Lisäksi se oma ala hakusessa. Lukio sujunut enimmäkseen hyvä-kiitettävän tasoisesti.
Mitä mieltä ap olet siitä, kun hyvin moni opettaja haluaa tyrkätä "hankalan" oppilaan oppilashuoltoväen "korjattavaksi"? Yleensä siis käytösongelmaisen, mutta myös muuten levottoman tms. häiritsevät oppilaan. Viedä siis sen oppilaan koulupsykologille/kuraattorille ja haluaa, että psykologi ottaa "asiasta kopin" ja tekee jotain, ja sen jälkeen oppilas ei enää ole hankala eikä häiritsevä. Eli opettaja ei itse joutuisi hoitamaan asiaa vaan ohr hoitaa ongelman opettajan puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten erotat harjoituksen puutteesta johtuvat lukemisen ongelmat aivoperäisistä?
Opetan yläkoulussa ja jatkuvasti minulle tulee oppilaita (lähinnä poikia), jotka eivät ole koko alakoulun aikana tehneet itse oppimisen eteen juuri mitään. He ovat pärjäilleet tunnilla kuuntelemalla. Heidän sanavarastonsa on usein pieni ja lukutaito heikko. Yläkoulussa alkaa sitten takkuaminen ja oireilu, kun entisellä systeemillä ei enää pärjää. Oppilas ei yläkoulun aikanakaan tee mitään (ei tuntitehtäviä eikä kotitehtäviä) ja heille tekaistaan viimeisessä hädässä psykologin testit ja hoiksit.
Joskus open silmiin näyttää että psykologit näkevät aivoperäisiä oppimisen ongelmia myös näillä nuorilla, jotka ovat vaan hengailleet koko elämänsä. Open silmissä heillä olisi potentiaalia vaikka mihin!
Tämä on vähän sellainen oliko ensin muna vai kana -dilemma. Opitut taidot, näistä ehkä selkeimpänä lukutaito, jota käytetään päivästä toiseen satoja kertoja, muokkaavat aivoja. Paljon käytetyt yhteydet vahvistuvat ja nopeutuvat, ja harjoituksen myötä tulee paremmaksi lukijaksi. Jos harjoitusta ei saa, yhteydet jäävät heikoiksi, ja lukeminen takkuaa vanhempanakin. Siinä vaiheessa ollaan tilanteessa, jossa ihan aivoissa ei ole tapahtunut muutoksia, joita ikätasolla pitäisi olla, ja ongelma tavallaan on myös aivoissa. Jos harjoitusta olisi saanut, niin aivojen yhteydetkin olisivat ehkä muodostuneet eri tavalla. Aikamoista jossittelua siis :)
Itse lähtisin liikkelle lukihäiriön taustekijöistä (työmuisti, nopea sarjallinen nimeäminen, äänteiden prosessointi). Jos nämä ovat jokseenkin kunnossa, mutta lukeminen takkuaa, on kyse ehkä ihan normaalien aivojen harjoituksen puutteesta. Jos taas taustataidoissa on jo häikkää, on mahdollisesti kyse synnynnäisestä ongelmasta. Ihan ongelmatonta tämäkään ei ole, koska runsas lukeminen kyllä parantaa myös noita taustatekijöitä.
Toisaalta voidaan miettiä myös sitä, miksi lapsi tai nuori ei ole harjoitusta saanut. Onko lukeminen vastenmielistä, koska se on hankalaa? Lapsi yleensä tekee mielellään asioita, joissa on hyvä, ja ei kovin mielellään niitä, joissa ei ole. Taitavat lukijat lukevat helposti kymmenkertaisesti heikkoihin lukijoihin verrattuna, jolloin he saavat myös hirvittävästi enemmän harjoitusta ja tasoerot sen kun kasvavat.
Erityisesti pojilla voi kyllä olla kyse siitäkin, että ei vain malta olla paikoillaan ja lukea. Poikien kohdalla vanhempien pitääkin usein olla aktiivisemmin ehdottamassa yhteisiä lukuhetkiä ja tukemassa lukemista. Se olisi tärkeää, koska monessa tutkimuksessa pojan hyvä lukutaito poistaa täysin sen, että pojat pärjäävät koulussa tyttöjä huonommin.
Eli kysymykseesi: Aina ei ole mahdollista sanoa, olisiko nuoren tilanne toinen, jos hän olisi panostanut enemmän aiempina vuosina. Psykologina otetaan kuitenkin kantaa nykyhetkeen. Taidon taso on tämä, eikä oikeastaan ole väliä sillä, mistä se johtuu. Nuori ei hetkessä saa kiinni viiden vuoden puuttuvaa harjoitusta, jolloin hänen koulunkäyntinsä pitää perustua siihen taidontasoon, joka hänellä nyt on.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on äo 97, miten pärjää tulevissa opinnoissa?
Hän on nyt lukiossa. Kituuttaa siellä jotenkin.
Onko mittaus 14- ja 9- vuotiaina lopullinen. Vai voiko se ola aikuisuudessa parempi?
Pientä keskitrymisongelmaa (ei levottomuutta) ja lukihäiriötä todettu.
Pystyyko esim lukemaan yliopistossa tutkinnon?
ÄO 97 on äärimmäisen keskitasoinen tulos. Ne kolme pistettä alle sadan eivät loppujen lopuksi tarkoita mitään merkittävää eroa. Yksi vastaus enemmän oikein ja tulos olisi hyvinkin voinut olla sen 100. Se yksi vastaus ei taas elämässä pärjäämisen kannalta tarkoita yhtään mitään. Eli sinällään on kaikki mahdollisuudet pärjätä opinnoissa.
Keskittymisen ongelmat ja lukihäiriö vaikeuttavat toki asiaa jossain määrin. Ne pudottavat keskimääräisen yläpuolellakin olevien lasten suorituksen helposti keskitasoiseksi, jolloin keskitasoisen lapsen suoritus voi yrityksestä huolimatta jäädä alle keskitasoon. "Kituuttaminen" kuulostaa siltä, että aika paljon joutuu tekemään töitä koulun eteen. Sille ei oikein voi mitään. Monien lasten kanssa käydäänkin läpi sitä, että on hirveän epäreilua, että naapurin Sanna saa kokeista kymppejä lukematta kunnolla, ja itse joutuu lukihäiriön kanssa tankkaamaan tunnista toiseen, mutta niin se vain menee. "Ei mee nallekarkit tasan" totesikin yksi poika :)
Yhdeksänvuotiaan älykkyystestin tulos ei ole missään nimessä pysyvä, eikä oikein 14-vuotiaankaan. 16-vuotiaana siirrytään testauksissa aikuisten kategoriaan, jolloin tulosten oletetaan olevan jo vähän pysyvämpiä. Toki jos molemmilla testauksilla on saatu hyvin samankaltaiset tulokset viiden vuoden välein, niin ei välttämättä ole syytä olettaa, että nytkään on isoa muutosta tapahtunut.
YO-kokeisiin ja pääsykokeisiin kannattaa ehdottomasti anoa lisäaikaa lukihäiriötodistuksen perusteella. Sillä pääsee edes vähän samalle viivalle kuin muut nuoret ilman tällaisia haittoja. Ja jos tuntuu, että lukemisen ongelmat haittaavat oppimista. niin www.celianet.fi on ainakin joitakin lukion oppikirjojakin äänikirjoina. Ne ovat ilmaisia, kunhan on saanut tunnukset (yleensä ne saa kaupunginkirjastosta, mutta en joka paikkakunnan kohdalla vanno). Tunnukset saa, kun ilmoittaa itse lukemisesteestä, teidän tapauksessanne lukivaikeudesta. Ja oppikirjat ovat nyt tosiaan reilun vuoden olleet ilmaisia.
En siis näe mitään syytä siihen, ettei nuori voisi yliopistotutkintoakin saada. Hänellä on kuitenkin useampi päällekkäinen haaste, joten on tärkeää seurailla, miten lukiossa sujuu ja ettei tähtää liian korkealle ja uuvu. Töitä joutuu valitettavasti tekemään enemmän kuin monet muut.
Ap
Lämpimät kiitokset vastauksestasi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Entäpä monista eri seikoista päätellen ns älykäs nuori jolle koulu ollut aina helppoa ja sujuvaa ja esimerkiksi yläkoulun loppuessa lukuaineiden ka 10, nyt häämöttää lukion jälkeinen aika ja nuori tuumaa ettei edes kannata hakea tiettyihin yo-opintoihin, koska hakijoita niin paljon ja siksi omat mahdollisuudet eivät ole kummoisia. Lisäksi se oma ala hakusessa. Lukio sujunut enimmäkseen hyvä-kiitettävän tasoisesti.
Tuossa tapauksessa voi olla niinkin, että nuori kyllä tietää mitä oikeastaan haluaisi tehdä, mutta ei usko pystyvänsä siihen tai ei halua kertoa suunnitelmistaan kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ap ajattelee molempikätisyydestä?
Lapseni eskarissa pidetään todella tärkeänä dominoivan käden vakiintumista - tutkimustuloksiin nojaten. Hänen urheiluharrastuksessaan taas oikein kannustetaan vaihtamaan kätisyyttä ”lennosta” , jälleen aivotutkimuksiin nojaten. Lapsi kirjoittaa oikein siististi kummallakin kädellä.
Onko tästä asiasta konsensusta?
Ei ole konsensusta ainakaan tietääkseni. Tämän on nyt sellainen ongelma, josta minulla ei töiden puolesta kokemusta ole. Sanoisin kuitenkin, että olisi hyvä antaa kätisyyden kehittyä lapselle luontaisella tavalla. Ei pakoteta yhteen käteen, mutta ei myöskään molempikätisyyteen. Lapsi tekee luontaisesti niin kuin hänelle on helpointa ja kätevintä. Mutuillen väittäisin, että on ennemmin niin, että molempikätisyys johtuu aivojen poikkeamasta, kuin että aivojen poikkeamat molempikätisyydestä. Mutta tämä ei nyt ole ihan mun ominta alaani valitettavasti. Teki niin tai näin, ette varmasti lapsen tulevaisuutta pilaa mitenkään peruuttamattomasti :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten erotat harjoituksen puutteesta johtuvat lukemisen ongelmat aivoperäisistä?
Opetan yläkoulussa ja jatkuvasti minulle tulee oppilaita (lähinnä poikia), jotka eivät ole koko alakoulun aikana tehneet itse oppimisen eteen juuri mitään. He ovat pärjäilleet tunnilla kuuntelemalla. Heidän sanavarastonsa on usein pieni ja lukutaito heikko. Yläkoulussa alkaa sitten takkuaminen ja oireilu, kun entisellä systeemillä ei enää pärjää. Oppilas ei yläkoulun aikanakaan tee mitään (ei tuntitehtäviä eikä kotitehtäviä) ja heille tekaistaan viimeisessä hädässä psykologin testit ja hoiksit.
Joskus open silmiin näyttää että psykologit näkevät aivoperäisiä oppimisen ongelmia myös näillä nuorilla, jotka ovat vaan hengailleet koko elämänsä. Open silmissä heillä olisi potentiaalia vaikka mihin!
Tämä on vähän sellainen oliko ensin muna vai kana -dilemma. Opitut taidot, näistä ehkä selkeimpänä lukutaito, jota käytetään päivästä toiseen satoja kertoja, muokkaavat aivoja. Paljon käytetyt yhteydet vahvistuvat ja nopeutuvat, ja harjoituksen myötä tulee paremmaksi lukijaksi. Jos harjoitusta ei saa, yhteydet jäävät heikoiksi, ja lukeminen takkuaa vanhempanakin. Siinä vaiheessa ollaan tilanteessa, jossa ihan aivoissa ei ole tapahtunut muutoksia, joita ikätasolla pitäisi olla, ja ongelma tavallaan on myös aivoissa. Jos harjoitusta olisi saanut, niin aivojen yhteydetkin olisivat ehkä muodostuneet eri tavalla. Aikamoista jossittelua siis :)
Itse lähtisin liikkelle lukihäiriön taustekijöistä (työmuisti, nopea sarjallinen nimeäminen, äänteiden prosessointi). Jos nämä ovat jokseenkin kunnossa, mutta lukeminen takkuaa, on kyse ehkä ihan normaalien aivojen harjoituksen puutteesta. Jos taas taustataidoissa on jo häikkää, on mahdollisesti kyse synnynnäisestä ongelmasta. Ihan ongelmatonta tämäkään ei ole, koska runsas lukeminen kyllä parantaa myös noita taustatekijöitä.
Toisaalta voidaan miettiä myös sitä, miksi lapsi tai nuori ei ole harjoitusta saanut. Onko lukeminen vastenmielistä, koska se on hankalaa? Lapsi yleensä tekee mielellään asioita, joissa on hyvä, ja ei kovin mielellään niitä, joissa ei ole. Taitavat lukijat lukevat helposti kymmenkertaisesti heikkoihin lukijoihin verrattuna, jolloin he saavat myös hirvittävästi enemmän harjoitusta ja tasoerot sen kun kasvavat.
Erityisesti pojilla voi kyllä olla kyse siitäkin, että ei vain malta olla paikoillaan ja lukea. Poikien kohdalla vanhempien pitääkin usein olla aktiivisemmin ehdottamassa yhteisiä lukuhetkiä ja tukemassa lukemista. Se olisi tärkeää, koska monessa tutkimuksessa pojan hyvä lukutaito poistaa täysin sen, että pojat pärjäävät koulussa tyttöjä huonommin.
Eli kysymykseesi: Aina ei ole mahdollista sanoa, olisiko nuoren tilanne toinen, jos hän olisi panostanut enemmän aiempina vuosina. Psykologina otetaan kuitenkin kantaa nykyhetkeen. Taidon taso on tämä, eikä oikeastaan ole väliä sillä, mistä se johtuu. Nuori ei hetkessä saa kiinni viiden vuoden puuttuvaa harjoitusta, jolloin hänen koulunkäyntinsä pitää perustua siihen taidontasoon, joka hänellä nyt on.
Ap
Kiitos tästä. Sanotko nuorelle itselleen, jos arvelet ongelmien johtuvan lähinnä harjoituksen puutteesta? Opelle tilanne näyttäytyy usein niin, että testien jälkeen nuori luettelee, mitä hänen ei ainakaan tarvitse tehdä (kun se on hankalaa). Eli nuori arvelee pääsevänsä vielä helpommalla, entisen olemattoman panostuksen sijaan. Tämä johtaa mielestäni väistämättä syrjäytymiseen, koska meillä ei enää ole hoiksattuja työpaikkoja. Ennen näitä suojatyöpaikkoja oli mm. kunnissa ja maataloudessa, mutta nykyään ne ovat täysin kadonneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ap ajattelee molempikätisyydestä?
Lapseni eskarissa pidetään todella tärkeänä dominoivan käden vakiintumista - tutkimustuloksiin nojaten. Hänen urheiluharrastuksessaan taas oikein kannustetaan vaihtamaan kätisyyttä ”lennosta” , jälleen aivotutkimuksiin nojaten. Lapsi kirjoittaa oikein siististi kummallakin kädellä.
Onko tästä asiasta konsensusta?
Ei ole konsensusta ainakaan tietääkseni. Tämän on nyt sellainen ongelma, josta minulla ei töiden puolesta kokemusta ole. Sanoisin kuitenkin, että olisi hyvä antaa kätisyyden kehittyä lapselle luontaisella tavalla. Ei pakoteta yhteen käteen, mutta ei myöskään molempikätisyyteen. Lapsi tekee luontaisesti niin kuin hänelle on helpointa ja kätevintä. Mutuillen väittäisin, että on ennemmin niin, että molempikätisyys johtuu aivojen poikkeamasta, kuin että aivojen poikkeamat molempikätisyydestä. Mutta tämä ei nyt ole ihan mun ominta alaani valitettavasti. Teki niin tai näin, ette varmasti lapsen tulevaisuutta pilaa mitenkään peruuttamattomasti :)
Ap
Ihan ohiksena, että ainakin pelkästään sitä urheilua ajatellen molempikätisyys on lähes aina etu, joten on ihan järkevää urheiluseurassa kannustaa siihen.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen ketju! Minua on aina kiinnostanut psykologia. Mutta olen kokenut nuoresta lähtien että en ole "kirjaviisas", joten tuo psykologia on aina jäänyt vain ajatuksen tasolle, enkä ole edes yrittänyt hakea opiskelemaan.
Nyt sitten olen alkanut kypsymään ajatukseen, että voisin yrittää keväällä hakea ja katsoa mitä tapahtuu. Mitä vinkkejä voisit antaa minulle? Mitkä tiedot ja taidot olisi hyvä hallita? Lisäksi mietityttää tuo "en ole kirjaviisas", miten voisin löytää oikean tavan minulle oppia? En oikein tiedä onko kyse heikkolahjaisuudesta, laiskuudesta vai voisiko olla taustalla jotakin, vai puhtaasti vaan siitä että en ole löytänyt omaa tapaani oppia.
Peruskoulussa en lukenut yhteenkään kokeeseen, yläasteella en edes tehnyt läksyjäkään kuin ehkä juuri ennen tunnin alkua. Ala-asteella pärjäsin todella hyvin ja yläasteen kävin vain hengailemassa koulussa, kuitenkin yli 7 keskiarvo päättötodistuksessa. Amiksen opetuksen taso oli mitä oli, koin että en oppinut juurikaan uutta ja kurssit ja näytöt olivat suurimmalta osin kiitettäviä.
Kiva että kiinnostaa! Psykologian pääsykoe on aika vaikean kokeen maineessa, ja vaatii paljon opittujen asioiden soveltamista. Valitettavasti se on uudistunut ihan viime vuosina, eikä minulla ole ihan täyttä tietoa nykyisen kokeen sisällöstä. Sen verran voin ainakin vinkata, että tilastomatematiikka on paljon suuremmassa roolissa kuin moni on kuvitellut ennen pyrkimistä. Minun aikanani 50% kokeesta oli matematiikkaa, ja ne kaavat piti osata ulkoa. Se on ainakin sellainen kokonaisuus, johon voi alkaa valmistautua vaikka nyt heti. Netistä löytyy vanhojen pääsykoekirjojen tietoja, ja niissä on esimerkkejä ja laskuharjoituksia.
Ainakin ennen kokeen varsinainen psykologia-osio koostui suomenkielisistä artikkeleista, jotka julkaistiin kuukautta tai paria ennen pääsykoetta. Niissä kannattaa keskittyä lukemaan tutkimuksen _tuloksia_ ja huolehtia siitä, että oikeasti ymmärtää tulosten merkityksen. Kirjaviisaus ei ole mikään pakollinen ominaisuus opinnoissa menestymiselle, ainakin itsellä viimeisinä vuosina oli hyvin vähän tenttejä ja hyvin paljon käytäntöä. Mutta ensin pitää päästä sisälle, ja se on monelle aikamoinen haaste. Ajatuskarttoja, alleviivauksia, muistiinpanojen kirjoittamisia ja vaikka nauhalle lukemista kannattaa kokeilla :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Entäpä monista eri seikoista päätellen ns älykäs nuori jolle koulu ollut aina helppoa ja sujuvaa ja esimerkiksi yläkoulun loppuessa lukuaineiden ka 10, nyt häämöttää lukion jälkeinen aika ja nuori tuumaa ettei edes kannata hakea tiettyihin yo-opintoihin, koska hakijoita niin paljon ja siksi omat mahdollisuudet eivät ole kummoisia. Lisäksi se oma ala hakusessa. Lukio sujunut enimmäkseen hyvä-kiitettävän tasoisesti.
Vaikea sanoa ilman omaa kontaktia nuoreen, mutta päällisin puolin vaikuttaa vähän epäonnistumisen pelolta. On tottunut siihen, että on aina kaikessa hyvä, ehkä vähän perustaa minäkuvaakin sen varaan. Ei oikein tiedä, miltä epäonnistuminen tuntuu, kuinka pahasti se musertaisi, ja mitä muut ajattelisivat hänestä sen jälkeen. Minää on helpompi suojella sillä, että ei edes yritä. Sitten voi elää ajatellen, että jos olisin yrittänyt, niin olisin hyvinkin voinut päästä. Vähän samaa esiintyy niillä nuorilla, joilla menee heikosti: kun ei edes lue kokeeseen, ei tarvitse kohdata sitä, että yrittämisestä huolimatta ei osannut. Voi ajatella, että enhän yrittänytkään, ja yrittämällä voisin olla ihan fiksu.
Jos mikään ala ei tunnu omalta, ei ole mitenkään loppuelämän kannalta huono ratkaisu pitää välivuotta, miettiä ja käydä vaikka ammatinvalintapsykologilla. Mutta vähän kuulostaa siltä, että se joku tietty ala voisi olla kiinnostava, mutta pitää sitä liian vaikeana. Siinä kohtaa kannatta muistuttaa, että jos saa aina arvosanoja välillä 8-10, kuuluu jo lukiolaisten parhaimmistoon, ja näin ollen hänellä jos jollain on hyvät mahdollisuudet myös jatko-opintoihin päästä. Eikä ole maailmanloppu, jos ensimmäisellä kerralla ei pääse.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä ap olet siitä, kun hyvin moni opettaja haluaa tyrkätä "hankalan" oppilaan oppilashuoltoväen "korjattavaksi"? Yleensä siis käytösongelmaisen, mutta myös muuten levottoman tms. häiritsevät oppilaan. Viedä siis sen oppilaan koulupsykologille/kuraattorille ja haluaa, että psykologi ottaa "asiasta kopin" ja tekee jotain, ja sen jälkeen oppilas ei enää ole hankala eikä häiritsevä. Eli opettaja ei itse joutuisi hoitamaan asiaa vaan ohr hoitaa ongelman opettajan puolesta.
Ah, tämä! Aina välillä tulee tosiaan lapsia "korjattavaksi". Monesti näillä lapsilla on jotain yksilöllistä ongelmaa, mutta ihan yhtä lailla vaikeuksia on ryhmätasolla ja kahdenvälisessä vuorovaikutuksessa opettajan kanssa, ja kaikkien täytyy tulla vastaan ja muuttaa toimintaansa, jotta tilanne korjaantuisi. Psykologi, kuraattori tai kukaan muukaan ei pysty muuttamaan lasta rauhalliseksi ja hiljaiseksi muutamalla käynnillä, eikä ole tarkoituskaan.
Kuulostaa vähän tekopyhältä, mutta pyrin aina olemaan lapsen puolella parhaan tietoni mukaan. Joskus se vaatii sitä, että on opettajaa tai jopa lapsen vanhempia vastaan ja yrittää saada heidät ymmärtämään, miten lapsen ominaisuudet hänen toimintaansa vaikuttavat, mitä on mahdollista saavuttaa ja mitä ei. Jos kaikki ovat sitoutuneita uusien toimintamallien kokeiluun, saadaan yleensä positiivisia tuloksia. Mutta jos jatkaa itse ihan samalla tavalla kuin ennenkin, niin on turha odottaa toiminnan tuloksen muuttuvan. Alakouluikäinen tarvitsee aikuisen ohjausta, vuorovaikutusta ei voi sysätä hänen niskoilleen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten erotat harjoituksen puutteesta johtuvat lukemisen ongelmat aivoperäisistä?
Opetan yläkoulussa ja jatkuvasti minulle tulee oppilaita (lähinnä poikia), jotka eivät ole koko alakoulun aikana tehneet itse oppimisen eteen juuri mitään. He ovat pärjäilleet tunnilla kuuntelemalla. Heidän sanavarastonsa on usein pieni ja lukutaito heikko. Yläkoulussa alkaa sitten takkuaminen ja oireilu, kun entisellä systeemillä ei enää pärjää. Oppilas ei yläkoulun aikanakaan tee mitään (ei tuntitehtäviä eikä kotitehtäviä) ja heille tekaistaan viimeisessä hädässä psykologin testit ja hoiksit.
Joskus open silmiin näyttää että psykologit näkevät aivoperäisiä oppimisen ongelmia myös näillä nuorilla, jotka ovat vaan hengailleet koko elämänsä. Open silmissä heillä olisi potentiaalia vaikka mihin!
Tämä on vähän sellainen oliko ensin muna vai kana -dilemma. Opitut taidot, näistä ehkä selkeimpänä lukutaito, jota käytetään päivästä toiseen satoja kertoja, muokkaavat aivoja. Paljon käytetyt yhteydet vahvistuvat ja nopeutuvat, ja harjoituksen myötä tulee paremmaksi lukijaksi. Jos harjoitusta ei saa, yhteydet jäävät heikoiksi, ja lukeminen takkuaa vanhempanakin. Siinä vaiheessa ollaan tilanteessa, jossa ihan aivoissa ei ole tapahtunut muutoksia, joita ikätasolla pitäisi olla, ja ongelma tavallaan on myös aivoissa. Jos harjoitusta olisi saanut, niin aivojen yhteydetkin olisivat ehkä muodostuneet eri tavalla. Aikamoista jossittelua siis :)
Itse lähtisin liikkelle lukihäiriön taustekijöistä (työmuisti, nopea sarjallinen nimeäminen, äänteiden prosessointi). Jos nämä ovat jokseenkin kunnossa, mutta lukeminen takkuaa, on kyse ehkä ihan normaalien aivojen harjoituksen puutteesta. Jos taas taustataidoissa on jo häikkää, on mahdollisesti kyse synnynnäisestä ongelmasta. Ihan ongelmatonta tämäkään ei ole, koska runsas lukeminen kyllä parantaa myös noita taustatekijöitä.
Toisaalta voidaan miettiä myös sitä, miksi lapsi tai nuori ei ole harjoitusta saanut. Onko lukeminen vastenmielistä, koska se on hankalaa? Lapsi yleensä tekee mielellään asioita, joissa on hyvä, ja ei kovin mielellään niitä, joissa ei ole. Taitavat lukijat lukevat helposti kymmenkertaisesti heikkoihin lukijoihin verrattuna, jolloin he saavat myös hirvittävästi enemmän harjoitusta ja tasoerot sen kun kasvavat.
Erityisesti pojilla voi kyllä olla kyse siitäkin, että ei vain malta olla paikoillaan ja lukea. Poikien kohdalla vanhempien pitääkin usein olla aktiivisemmin ehdottamassa yhteisiä lukuhetkiä ja tukemassa lukemista. Se olisi tärkeää, koska monessa tutkimuksessa pojan hyvä lukutaito poistaa täysin sen, että pojat pärjäävät koulussa tyttöjä huonommin.
Eli kysymykseesi: Aina ei ole mahdollista sanoa, olisiko nuoren tilanne toinen, jos hän olisi panostanut enemmän aiempina vuosina. Psykologina otetaan kuitenkin kantaa nykyhetkeen. Taidon taso on tämä, eikä oikeastaan ole väliä sillä, mistä se johtuu. Nuori ei hetkessä saa kiinni viiden vuoden puuttuvaa harjoitusta, jolloin hänen koulunkäyntinsä pitää perustua siihen taidontasoon, joka hänellä nyt on.
Ap
Kiitos tästä. Sanotko nuorelle itselleen, jos arvelet ongelmien johtuvan lähinnä harjoituksen puutteesta? Opelle tilanne näyttäytyy usein niin, että testien jälkeen nuori luettelee, mitä hänen ei ainakaan tarvitse tehdä (kun se on hankalaa). Eli nuori arvelee pääsevänsä vielä helpommalla, entisen olemattoman panostuksen sijaan. Tämä johtaa mielestäni väistämättä syrjäytymiseen, koska meillä ei enää ole hoiksattuja työpaikkoja. Ennen näitä suojatyöpaikkoja oli mm. kunnissa ja maataloudessa, mutta nykyään ne ovat täysin kadonneet.
Painotan kyllä aina harjoittelun tärkeyttä, koska lukutaito kehittyy nimenomaan lukemalla. Yritän keksiä jotain nuorta kiinnostavaa lukemista. Ei tarvitse lukea Dostojevskia, ihan se futisfoorumin keskustelun seuraaminenkin harjoittaa, kunhan vain lukee, lukee ja lukee. Pyrin myös siihen, että tutkimuspalautteessa olisi läsnä myös opettaja, jolloin kaikki saisivat samat tiedot suoraan minulta, eikä välikäsien kautta.
Kantavana periaatteena minulla on, että taidon puute ei saa haitata tiedon oppimista. Jos lukeminen ja kirjoittaminen on hankalaa, niin vaikka fysiikassa on oikeus saada äänikirjat ja kirjoittaa tietokoneella. Olisi epäreilua vaatia uuden tiedon omaksumista puutteellisella lukutaidolla - vähän sama kuin "pakkoruotsin" suorittanut aikuinen laitettaisiin opiskelemaan ruotsiksiksi. Periaatteessa ne eväät on, mutta joutuu tekemään ihan järkyttävän paljon enemmän töitä kuin muut. Sen sijaan äidinkielessä (ehkä vieraissa kielissäkin) keskitytään edelleen taidon opetteluun. Siellä luetaan ja kirjoitetaan ja saadaan harjoitusta niin paljon kuin suinkin. Ei siis nosteta käsiä pystyyn ja todeta, että ei jaksa yrittää.
Ap
ÄO 97 on äärimmäisen keskitasoinen tulos. Ne kolme pistettä alle sadan eivät loppujen lopuksi tarkoita mitään merkittävää eroa. Yksi vastaus enemmän oikein ja tulos olisi hyvinkin voinut olla sen 100. Se yksi vastaus ei taas elämässä pärjäämisen kannalta tarkoita yhtään mitään. Eli sinällään on kaikki mahdollisuudet pärjätä opinnoissa.
Keskittymisen ongelmat ja lukihäiriö vaikeuttavat toki asiaa jossain määrin. Ne pudottavat keskimääräisen yläpuolellakin olevien lasten suorituksen helposti keskitasoiseksi, jolloin keskitasoisen lapsen suoritus voi yrityksestä huolimatta jäädä alle keskitasoon. "Kituuttaminen" kuulostaa siltä, että aika paljon joutuu tekemään töitä koulun eteen. Sille ei oikein voi mitään. Monien lasten kanssa käydäänkin läpi sitä, että on hirveän epäreilua, että naapurin Sanna saa kokeista kymppejä lukematta kunnolla, ja itse joutuu lukihäiriön kanssa tankkaamaan tunnista toiseen, mutta niin se vain menee. "Ei mee nallekarkit tasan" totesikin yksi poika :)
Yhdeksänvuotiaan älykkyystestin tulos ei ole missään nimessä pysyvä, eikä oikein 14-vuotiaankaan. 16-vuotiaana siirrytään testauksissa aikuisten kategoriaan, jolloin tulosten oletetaan olevan jo vähän pysyvämpiä. Toki jos molemmilla testauksilla on saatu hyvin samankaltaiset tulokset viiden vuoden välein, niin ei välttämättä ole syytä olettaa, että nytkään on isoa muutosta tapahtunut.
YO-kokeisiin ja pääsykokeisiin kannattaa ehdottomasti anoa lisäaikaa lukihäiriötodistuksen perusteella. Sillä pääsee edes vähän samalle viivalle kuin muut nuoret ilman tällaisia haittoja. Ja jos tuntuu, että lukemisen ongelmat haittaavat oppimista. niin www.celianet.fi on ainakin joitakin lukion oppikirjojakin äänikirjoina. Ne ovat ilmaisia, kunhan on saanut tunnukset (yleensä ne saa kaupunginkirjastosta, mutta en joka paikkakunnan kohdalla vanno). Tunnukset saa, kun ilmoittaa itse lukemisesteestä, teidän tapauksessanne lukivaikeudesta. Ja oppikirjat ovat nyt tosiaan reilun vuoden olleet ilmaisia.
En siis näe mitään syytä siihen, ettei nuori voisi yliopistotutkintoakin saada. Hänellä on kuitenkin useampi päällekkäinen haaste, joten on tärkeää seurailla, miten lukiossa sujuu ja ettei tähtää liian korkealle ja uuvu. Töitä joutuu valitettavasti tekemään enemmän kuin monet muut.
Ap