Kysy jotain oppimisvaikeuksiin erikoistuneelta psykologilta

Välihuutona, kiva lukea palstalta välillä positiivista ja rakentavaa tekstiä asiantuntijan näppäimistöltä ainaisen riitelyn ja provoilun sijaan. Minulla ei edes ole lapsia, mutta seuraan ketjua mielenkiinnolla.

Vierailija kirjoitti:

Ehditkö tehdä paljon yhteisöllistä työtä? Millaista? Parhaat keinot puuttua kiusaamiseen?

En ehdi. Se on yksi kipukohta tässä työssä: lainkin mukaan työn pääpainon ptiäisi olla ennaltaehkäisyssä ja yhteisöllisessä työssä. Samaan aikaan kuitenkin sille yksilötyölle ja tutkimusten tekemiselle on huutava tarve ja jonot jo nyt ihan liian pitkiä. Monet ovat jo auttamatta pudonneet kelkasta ja menettäneet motivaationsa, kun ongelmat ensimmäisen kerran huomataan. 

Kiusaaminen on oikeasti ihan hirveän vaikea asia. Sehän on ennen kaikkea ryhmäilmiö. Aggressiivinen lapsi voi olla pidetty (tai pelätty) kiusaaja tai se kiusattu riippuen siitä, miten muu ryhmä hänen toimitaansa tukee. Sen vuoksi ei välttämättä auta se, että "laitetaan ne kiusaajat vaihtamaan koulua vaan". Ja toisaalta se kiusatun koulun vaihtaminenkaan ei välttämättä auta. Jos lapsi on ollut pitkään kiusattu, on helposti uudessakin ympäristössä ujo ja arka, ja saa taas nokkijoita peräänsä. Jossain tutkimuksessa todettiinkin, että jos lapsi uskoo muiden pitävän hänestä, niin hän myös on pidetympi kuin tilanteessa, jossa uskoo, että hänestä ei pidetä. Ennakko-oletus vaikuttaa omaan toimintaan.

Tärkeintä olisi saada puututtua kiusaamiseen mahdollisimman aikaisin. Lapset eivät useinkaan kerro siitä itse, vaan haluavat suojella vanhempia tai pelkäävät tilanteen pahenevan. Vanhempana pitää siis aktiivisesti kysellä, miten toverisuhteissa menee. Jos kiusaamista ilmenee, niin siitä pitää olla kouluun yhteydessä ja vaatia, että asia oikeasti selvitetään. Aikuisten pitää koulussa tehdä selväksi, millaista käytöstä ei hyväksytä. Ja toisaalta yrittää auttaa lapsia ymmärtämään toistensa tarkoitusperiä. Aggressiivisilla lapsilla on taipumus kuvitella muiden tönäisyt ja muut tahalliseksi, vaikka ne olisivat vahinkoja. Jotkut lapset taas ottavat herkästi itseensä sanoista, joita ei oikeastikaan ole tarkoitettu ilkeiksi.

Kuten tästä pitkästä sepustuksesta voi päätellä: Minulla ei ole taikasauvaa kiusaamisen ratkaisuun. Usein tuntuu, että on ihan liian kädetön sen suhteen. Lapsen kannalta tärkeintä on, että hänen huolensa otetaan todesta, eivätkä aikuiset vähättele sitä. Koulu on kuitenkin iso osa lapsen maailmaa, ja jos siellä voi huonosti, heijastuu se kaikkialle.

Ap

Vierailija kirjoitti:

miten motivoida lasta, joka on jo oppinut olevansa huono

On aika vaikeaa saada motivaatio houkuteltua takaisin, kun se on kertaalleen menetetty ja sisäistetty huonon oppilaan tai tyhmän pojan / tytön rooli. Parhaiten motivaatiota saa, kun onnistuu. Joskus se vaatii sitä, että oppimateriaalia vähän helpotetetaan. Joko käytetään helpotettuja kirjoja, tai sitten saadaan läksyksi vain pääkohdat ja tärkeimmät asiat. Monilla koulumotivaatio on kasvanut kohisten, kun on päässyt pienryhmään ja ei enää olekaan se luokan kehnoin, vaan samalla viivalla muiden kanssa. Riippuu vähän lapsen iästä - lähellä murrosikää pienryhmä sitten voikin olla jo no-lo-a, eikä äiti ja isä tajuu mitääääään.

Myös ulkoisia palkkioita voi kokeilla. Vaikka tarrataulut mielletään usein pienten lasten käyttäytymisen tueksi, voidaan niitä käyttää isoillakin. Kymmenen tarraa ja pääsee uimahalliin tai leffaan. Tavoitteiden pitää olla saavutettavia: ysistä luvattu satanen ei motivoi, jos lapsi tietää, ettei ikinä voi saavuttaa sitä. Jos kokeisiin lukeminen vanhemman kanssa sujuu ilman riitoja, niin vanhemman jakamaton huomio voi itsessään olla palkkio. Mutta ei ole mitenkään huonon vanhemman merkki, jos ei suju. Oppiminen ja koulunkäynti ovat hirveän herkkiä asioita. Vanhemmilla on iso huoli lapsesta ja tämän tulevaisuudesta, ja turhautumisia tulee puolin ja toisin, kun yritetään väkisin tankata liian vaikeaa asiaa. Ilmapiiri tulehtuu perheessä kokonaan, jos ei ole varuillaan.

Onnistumisista kehutan vuolaasti, tosissaan yrittäminen palkitaan jo yrittämisen vuoksi ja tavoitteet ovat sellaisia, että lapsi voi ne saavuttaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tsrkoittaako peruskoulun mukautetun oppimäärän suorittaminen aina, että henkilöllä on laaja-alaiset oppimisvaikeudet?

Ei tarkoita suoraan. Jos suunnilleen kaikki lukuaineet on yksilöllistetty, niin _usein_ taustalla on laaja-alaisia vaikeuksia. Mutta ei aina. Koulut myös eroavat toisistaan siinä, millaisia tukitoimia on tarjolla. Pienillä paikkakunnilla ei yksinkertaisesti ole välttämättä sopivia pienryhmiä ja muita, jolloin turvaudutaan isoja paikkoja helpommin luokan kertaamisiin ja mukauttamisiinkin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Missä yliopistossa opiskelit psykologiksi?

Turun yliopistossa

Ap

Onko koulupsykologin työ se, mitä haluat tehdä vai olisiko joku muu työpaikka kiinnostavampi?

Onko integraatio mielestäsi hyvä juttu?

Voiko selviytyä lukiosta, jos yläasteella on opiskellut mukautetun englannin ja saanut tukiopetusta matematiikassa?

Miten selvitetään onko lapsella ADHD?

Parasta työssäsi/ikävintä työssäsi?

Miksi sinusta tuli psykologi?

Vierailija kirjoitti:

Miksi psykologien lausunnoissa vältellään sanomasta, että oppilaan ongelmat johtuvat alhaisesta älykkyydestä?

Minulle opettajana olisi tärkeää tietää, onko kyse kapea-alaisesta oppimisen vaikeudesta vai alhaisesta älykkyydestä. Jos kyse on ensin mainitusta, voin kuitenkin olettaa, että oppilas voi ymmärtää tehtävänannot ja työtä tekemällä saavuttaa tavoitteet. Sen sijaan jos syy on alhainen älykkyys, on kohtuutonta vaatia oppilaalta samaa kuin muilta, eikä mikään apu välttämättä auta häntä ymmärtämään itselleen aivan liian vaikeita asioita.

Koska on ihan hirveän leimaavaa sanoa, että jollain on alhainen älykkyys. Lapsi ottaa siitä tyhmän leiman itseensä, ja se vaikuttaa paitsi itsetuntoon, myös tuleviin suorituksiin. Lisäksi erityisesti lasten kohdalla psykologin lausunnot ovat voimassa maksimissaan vuoden, koska lapset kehittyvät eri tahtia. Vanhemmille on varmasti tuttua se, että yhtäkkiä jonkin taidon kohdalla otetaan iso harppaus. Minäkin näen tasaisin väliajoin lapsia, joiden suoritus jollain osa-alueella muuttuu tasolta "erityisen heikko" tasolle "keskitasoinen", kun on kulunut pari vuotta. Älykkyys muutenkin käsitteenä on vähän määrittelykysymys, ja esimerkiksi minun käyttämistäni testeistä laskettu älykkyysosamäärä ei ole validi. Suuntaa antava kyllä, mutta testit antavat ihan liian helposti tulokseksi suunnilleen kehitysvammatason, vaikka kyse olisi vain yhden osion isosta vaikeudesta. Sen vuoksi älykkyysosamäärää ei todellakaan raportoida.

Mutta mitä lausuntoihin tulee, niissä kyllä kerrotaan myös "älykkyydestä", niitä pitää vaan osata lukea. Kielellinen päättelykyky ja visuaalinen päättelykyky samoin kuin työmuisti ja prosessointinopeus ovat lasten testauksessa älykkyyden osa-alueet. Niistä kerrotaan kyllä melkein lausunnossa kuin lausunnossa. "Vähän alle keskitason" tarkoittaa, että on ikäluokan heikoimman 25% joukossa, jolloin vaikeuksia kyllä ilmenee jo. Tärkeintä on kuitenkin lukea lausunnoista ne suositukset ja yhteenvedot ja kuunnella, mitä psykologi tuloksista ja niiden näkymisestä koulumaailmassa kertoo. Ei ole tarkoituskaan, että opettaja tai vanhempi tekee isoja päätelmiä lapsen älystä, kun sellainen ei heidän työnkuvaansa ja koulutukseensa yksinkertaisesti kuulu.

Ap

Kello tulee kohta näköjään jo 23.00, mutta lupaan palata huomenissa jossain vaiheessa vastailemaan niihin kysymyksiin, joihin en tänään ehdi. Jaaritteleva kirjoitustyyli, ei voi mitään :D

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minkähän takia minun piti ala-asteen ensimmäisillä luokilla käydä erityisopettajan luona tukiopetuksessa, tekemässä äidinkieleen liittyviä tehtäviä? En ollut mitenkään huono lukemisessa tai kirjoittamisessa tai missään sellaisessa. Päinvastoin luin sujuvasti jo kauan ennen kouluikää ja liikunta oli ainoa oppiaine, jossa olin huono. Silloin en ihmetellyt asiaa mitenkään, ajattelin vain että tukiopetuksessa on kivaa. Vasta ihan äskettäin rupesin ajattelemaan, että olipa se kummallista.

Hirveän vaikea sanoa mitään yksittäisten ihmisten kokemuksiin. Joissain kouluissa kaikki käyvät erityisopettajalla esimerkiksi lukihäiriön seulomiseksi. Jotkut käyvät siellä harjoittelemassa äänteitä, jotkut luetun ymmärtämistä. Sinällään ei ihan mahdoton ajatus ole, että olisit käynyt tekemässä haastavampia tehtäviä, mutta ainakaan nykyaikana sellaiseen ei kyllä ole varaa erityisopettajan resursseja käyttää. Vanhemmillesi varmaan on kuitenkin kerrottu jokin syy siihen? En kyllä osaa tämän tarkemmin ottaa kantaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Onko integraatio mielestäsi hyvä juttu?

Minäkin haluaisin tähän kysymykseen koulupsykologin vastauksen! Perusteluineen.

Vierailija kirjoitti:

Onko koulupsykologin työ se, mitä haluat tehdä vai olisiko joku muu työpaikka kiinnostavampi?

Kyllä ja ei. Olen hirveän kiinnostunut oppimisesta ja sen vaikeuksista, kielellisestä lahjakkuudesta, nepsy-ongelmista ja muista asioista, joita koulupsykologin työssä kohtaa. Sinällään pidän siis tästä, vaikka monelle psykologille koulupsykologin työ on sellainen vähän ikävä varavaihtoehto ja ponnahduslauta "kivempiin töihin". Työn sisältö on siis mielekästä, mutta resurssit turhan tiukat.

Yksityisellä puolella pystyisi paremmin keskittymään yksittäiseen lapseen ja myös kuntoutukseen, mikä on hirveän sääli. Aiemmassa työssä asiakkaalle tunnin käynti mun luona maksoi yli sata euroa. Jos ei saanut kunnan maksusitoumusta, niin on aika selvää, että varakkaiden lapsia sinne vain pääsi. 

Juuri nyt oma elämäntilanne kuitenkin sellainen, että olen mieluummin töissä kunnalla kuin yrittäjänä tai yksityisellä puolella. Kun vain saisi taikaseinästä vähän lisää rahaa ja psykologeja. Koulussa kelkasta putoamisen ehkäisy olisi kuitenkin tärkeää. Ihan vankiloissakin lukivaikeus on hirvittävän yliedustettua. Kun putoaa kelkasta, putoaa helpommin myös yhteiskunnasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi psykologien lausunnoissa vältellään sanomasta, että oppilaan ongelmat johtuvat alhaisesta älykkyydestä?

Minulle opettajana olisi tärkeää tietää, onko kyse kapea-alaisesta oppimisen vaikeudesta vai alhaisesta älykkyydestä. Jos kyse on ensin mainitusta, voin kuitenkin olettaa, että oppilas voi ymmärtää tehtävänannot ja työtä tekemällä saavuttaa tavoitteet. Sen sijaan jos syy on alhainen älykkyys, on kohtuutonta vaatia oppilaalta samaa kuin muilta, eikä mikään apu välttämättä auta häntä ymmärtämään itselleen aivan liian vaikeita asioita.

Koska on ihan hirveän leimaavaa sanoa, että jollain on alhainen älykkyys. Lapsi ottaa siitä tyhmän leiman itseensä, ja se vaikuttaa paitsi itsetuntoon, myös tuleviin suorituksiin. Lisäksi erityisesti lasten kohdalla psykologin lausunnot ovat voimassa maksimissaan vuoden, koska lapset kehittyvät eri tahtia. Vanhemmille on varmasti tuttua se, että yhtäkkiä jonkin taidon kohdalla otetaan iso harppaus. Minäkin näen tasaisin väliajoin lapsia, joiden suoritus jollain osa-alueella muuttuu tasolta "erityisen heikko" tasolle "keskitasoinen", kun on kulunut pari vuotta. Älykkyys muutenkin käsitteenä on vähän määrittelykysymys, ja esimerkiksi minun käyttämistäni testeistä laskettu älykkyysosamäärä ei ole validi. Suuntaa antava kyllä, mutta testit antavat ihan liian helposti tulokseksi suunnilleen kehitysvammatason, vaikka kyse olisi vain yhden osion isosta vaikeudesta. Sen vuoksi älykkyysosamäärää ei todellakaan raportoida.

Mutta mitä lausuntoihin tulee, niissä kyllä kerrotaan myös "älykkyydestä", niitä pitää vaan osata lukea. Kielellinen päättelykyky ja visuaalinen päättelykyky samoin kuin työmuisti ja prosessointinopeus ovat lasten testauksessa älykkyyden osa-alueet. Niistä kerrotaan kyllä melkein lausunnossa kuin lausunnossa. "Vähän alle keskitason" tarkoittaa, että on ikäluokan heikoimman 25% joukossa, jolloin vaikeuksia kyllä ilmenee jo. Tärkeintä on kuitenkin lukea lausunnoista ne suositukset ja yhteenvedot ja kuunnella, mitä psykologi tuloksista ja niiden näkymisestä koulumaailmassa kertoo. Ei ole tarkoituskaan, että opettaja tai vanhempi tekee isoja päätelmiä lapsen älystä, kun sellainen ei heidän työnkuvaansa ja koulutukseensa yksinkertaisesti kuulu.

Ap

Niin, lausuntoon kirjoitetaan rivien väliin, että tyhmyys on ongelma. Tässä on se huono puoli, että vaikka opettaja sen sieltä osaa lukea, huoltaja ei. Hän oikeasti kuvittelee, että lapsi on vain vähän alle keskiarvon ja että hän on vain hidas.

Ymmärrän kyllä, että kahdeksanvuotiaan älykkyyttä ei kommentoida vielä. Mutta itse opetan yläkoulussa. Jos ajattelu ja päättelykyky ei ole kehittynyt vielä teininäkään, niin eiköhän se ole siinä. Näiltä oppilailta ei voi vaatia samaa kuin muilta. Mutta vanhemmat edelleen kuvittelevat, että on vain jokin kapea-alainen vaikeus ja jos opettaja vain osaa ottaa sen huomioon, lapsi kyllä oppii ja saa hyvän arvosanan.

Ja alapeukuja sataa oppimisvaikeuksista kärsivien äideiltä, koska asia on vaikea hyväksyä. On kuitenkin epäreilua vaatia oppilaalta, jolla on alhainen älykkyys, samaa ymmärrystä kuin muilta. Yläkoulussa on jo sisältöjä, joiden huomaan olevan ihan liikaa joillekuille eikä se ole sen enempää opettajan kuin oppilaankaan vika.

mullqa on burger adhd ja nvld oireita mutta en oo vajaaaaa paitsi ihan vähän sunnuntaisin

Älkää ihmiset hyvät luottako mihinkään mitä tämä henkilö sanoo. Oikea psykologi ei kirjoittaisi nimettömänä palstalle, vaan tarjoaisi ihan nimellään apua jos sitä olisi tarjotakseen.

Jos valehtelet jo siitä, ettet oikeasti edes ole oppimisvaikeuksiin erikoistunut psykologi, niin saa se ihan miettimään oletko oikeasti edes psykologi, vaan vaikka koulunkäyntiavustaja, joka nyt lukion psykologian tuntien jälkeen kutsuu itseään psykologiksi. Koska jos olet käynyt ihan psykologia koulutuksen, niin sinunhan varsinkin pitäisi tietää, miten tärkeitä nuo psykologien etutittelit on.