Lue keskustelun säännöt.
Muita naisia joilta puuttuu kokonaan kokemuskset seurustelusta, tai ovat olleet tosi lyhyitä?
Dirlandaa
17.08.2019 |
Kuten otsikossa sanottiin:onko muita naisia, joilta puuttuvat seurustelusuhde kokonaan, tai jotka ovat tosi lyhyitä.?Minkä ikäisiä olette?Mikä syy siihen että seurustelusuhde puuttuvat?Mitä mieltä olette asiasta?
Itse olen 53-vuotias, muutama parin kk mittainen suhde. parikymppisenä.Molemmat ns toivottomia tapauksia: alkoholismia jne. Syy ettei ole pitkäaikaista löytynyt: läski , ruma,.Olisin halunnut perheen eli miehen ja lapsia
Kommentit (104)
no hyvänen aika, jos 53v täällä itkee kun suhteet kauriutuneet läskiyden takia, niin oisko voinut laihduttaa ?
Tuon ikäinen tietää tasan tarkkaan miten se laihdutus tapahtuu .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on jubbisterw oireyhtymä ja tapasin kivan miehen vaikka hänellä on kitsofrenia (ei tuo diagnoosi siis miehen) häiritse mitenkään mutta olen tullut siihen tulokseen että jatkan yksin sillä on helpompaa elää.
Vierailija kirjoitti:
no hyvänen aika, jos 53v täällä itkee kun suhteet kauriutuneet läskiyden takia, niin oisko voinut laihduttaa ?
Tuon ikäinen tietää tasan tarkkaan miten se laihdutus tapahtuu .
Kyllä noissa ikälukemissa alkaa olemaan jo sitä ikäläskiä niin ettei se laihdutuskaan enää niin onnistu.
Minä olen 22 ja olen seurustellut viimeksi ysiluokalla muutaman kuukauden. En vain ole "parisuhdetyyppiä" enkä koe tarvetta löytää vierelleni kumppania. Kuolen mielelläni vanhana piikana.
Miehen näkökulmasta tämä ketju on kyllä opettavainen.
Naisten maailma on todellakin erilainen. Aika monikin on odottanut nuorena että mies vain kävelisi jossain vastaan ja parisuhde syntyisi kuin itsestään. Moni tämän lisäksi rajaa missä ja milloin parisuhteen on hyvä alkaa (kaupassa ollaan ostoksilla, salilla ollaan treenaamassa, talvella ollaan talviunessa, jne...mutta nyt ollaan ulkona, on kesä ja hyvä fiilis...missä prinssi just nyt?) Pakostakin tulee mieleen pikkukakosen jutut siitä kuinka naisille asiat vain tapahtuvat/miehen on pistettävä asiat tapahtumaan.
Miehen en osaa edes kuvitella moista. On aina ollut itsestään selvää että jollei ponnistele ja pidä koko ajan silmiä auki skannaten mahdollisia sinkkunaisia ympärillä, tulee takuulla jäämään yksin. Ainuttakaan tilaisuutta ei ole varaa menettää, ellet ole todella suosittu mies.
Hurjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehen näkökulmasta tämä ketju on kyllä opettavainen.
Naisten maailma on todellakin erilainen. Aika monikin on odottanut nuorena että mies vain kävelisi jossain vastaan ja parisuhde syntyisi kuin itsestään. Moni tämän lisäksi rajaa missä ja milloin parisuhteen on hyvä alkaa (kaupassa ollaan ostoksilla, salilla ollaan treenaamassa, talvella ollaan talviunessa, jne...mutta nyt ollaan ulkona, on kesä ja hyvä fiilis...missä prinssi just nyt?) Pakostakin tulee mieleen pikkukakosen jutut siitä kuinka naisille asiat vain tapahtuvat/miehen on pistettävä asiat tapahtumaan.
Miehen en osaa edes kuvitella moista. On aina ollut itsestään selvää että jollei ponnistele ja pidä koko ajan silmiä auki skannaten mahdollisia sinkkunaisia ympärillä, tulee takuulla jäämään yksin. Ainuttakaan tilaisuutta ei ole varaa menettää, ellet ole todella suosittu mies.
Hurjaa.
Miten niin erilainen? Mitä oikein selität? Tässä ketjussa naiset eivät ole tehneet mitään ja ovat jääneet yksin. Ihan samoin kuin miehet. Tämähän toimii naisilla ja miehillä tismalleen samalla tavalla joten mitä sinä uhriudut?
Olen aina ollut isorintainen ja muuten hoikka, ikinä en ole saanut mitään huomiota miehiltä, tai no, kerran yksi alkkis alko jutteleen metrossa? Se varmaan lasketaan ja olen kiitollinen, koska se on enemmän kuin monilla miehillä (sarkasmia). Naamassa vissiin vika. Aloitteita olen tehnyt itse omasta mielestä tavallisille nörttimiehille (koska pidän heistä), mutta eipä ole heitä kiinnostanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mä oon vasta 26, mutta ei oo seurustelukokemuksia enkä oikein tiedä miksi.
Ei kai oo tullut ketään oikeasti sopivaa vastaan, ja toisekseen en käy oikein missään missä voisin edes tavata ketään.
Täytän kohta 27 ja välillä v*tuttaa, ettei ole sellaisia eroottisia nuoruusmuistoja että olisi ollut poikaystävä jonka kanssa olisi oltu nuoria ja kauniita ja villejä ja n*ssittu rannoilla ja loisteessa auringon ja kuun tyyliin, silleen kaikkialla ja no, ollut sellaista kuumaa menoa.
Toisaalta sitoutuminen ahdistaa ajatuksena jonkin verran, mutta kyllä mua v*tuttaa silti ettei ole tuollaisia muistoja ja onhan se aika p*skaa, etten ole saanut edes säännöllisesti seksiä koskaan.
Kerran oli sellainen 9kk pätkä, että sain säännöllisesti, mutta muutoin tämä nuoruus on mennyt niin, että on ollut useamman kerran useamman vuoden seksitön pätkä (nytkin yli 2 vuotta siitä, kun olen viimeksi saanut) ja se on hirveää.
Olisin nuorempana halunnut nimenomaan sitä villiä seksiä ja kuumaa meininkiä jonkun ihanan pojan kanssa, en niinkään seurustella, mutta enpä saanut sitäkään.
Mietin välillä, että olen varmaan vaan jotenkin tosi epäseksikäs ja sellainen vähän hyi. Siis etten vaan kiihota, olen jotenkin ällöttävä tai miehekäs tai jotain.
Seksintappoenergia ja epäkiihottava vartalo?Välillä minuakin harmittaa tuo, että en jo nuorena tavannut suurta rakkautta, ja elämä in mennyt ikäänkuin hukkaan. Mutta ei se elämä sitten kuitenkaan menen hukkaan, sen elää vain eritavalla. Jos olisi ollut parisuhteessa ihan nuoresta, olisi vaikea myös tehdä mitään yksin. Olisi kiinni muissa ihmisissä kokoajan. Eli kolikolla on aina toinen puoli.
Tottakai sillä on toinen puoli, mutta koska esim. omat vanhempani ovat olleet ihan nuoresta saakka yhdessä ja niillä on edelleen hauskaa yhdessä, paljon seksiä ja läheisyyttä, molemmat itsenäisiä luonteita ja äitini matkustelee säännöllisesti myös yksin ja kavereiden kanssa jne. eli on saanut tavallaan kaiken, niin en osaa nähdä parisuhdetta automaattisesti sellasena asiana joka estäisi yksentelyt ja pakottaisi olemaan aina kiinni toisissa.
Toisaalta eniten kaipasin nuorempana jotain tulikuumaa romanssia missä p*nnaan kesällä pitkin metsiä ja rantoja ja puhutaan kaikesta eli ollaan myös henkisesti intiimisti ja vapaita, en niinkään sitoutumista ja parisuhdearkea.
Mutta en saanut kumpaakaan.
Olet vielä tosi nuori, ehdit löytää rakkauden.
Omat vanhempani, jotka ovat olleet kohta yhdessä 50 vuotta, olen vaistonnut hyvin selkeästi jännitteet heidän välillään. Tietysti varmaan ovat olleet ihan onnellisia, kun ovat olleet yhdessä noin pitkään. Niin pitkään kuin muistan, ovat he, varsinkin äitini toitottanut minulle kuinka tärkeää on, että naisella on koulutus ja työpaikka. Koulutus on heidän mielestään tärkein asia elämässä. Juurikin äitini on ollut hyvin ripustautunut koulutettuun isääni. Tämän lisäksi he arvottavat ihmisiä menestyksen, vaurauden ja ulkoisten tekijöiden perusteella. Tätä vastaan olen taistellut koko ikäni.
Varmaan nämä hurjat ristiriidat ovat osaltaan syy siihen, miksi olen yksin.
Lisäksi koulukiusaaminen, mt-ongelmat, huonot seksuaaliset kokemukset, sopeutumaton persoonallisuus. Tätä listaa kun lukee, voisi melkein kysyä, mitä minulla ei ole.
Miten seurustelun pituus ja ihmisen lyhyys liittyvät toisiinsa? Olen aika pitkä ja seurusteluni ovat kestäneet vaihtelevasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
39 vuotta ja en ole seurustellut. Rakastunut olen ollut lapsesta asti, mutta kohde on vaihtunut muutaman kerran ja joka kerta se on ollut yksipuolista. Ja kun olen koko ajan ollut rakastunut, niin ei ole tuntunut luontevalta etsiä jotain toista miestä. Eihän sitä rakastuneena edes usko, että voisi rakastua johonkin toiseen... Muutama mies on ollut ihastunut minuun, mutta kukaan heistä ei ole ollut tyyppiäni.
Vähän sama. Olen ollut ihastunut monta kertaa ja sitten olen sattunut monta vuotta miettiä tuota ihastusta. En ole saanut off-nappia päälle.
Toi on kamalaa, jos jostain ihmisestä tulee pakkomielle. Siinähän hajoaa jo pääkin.
Ei minulla ainakaan hajoa pää. Ehkä sitten niin voi käydä, jos ei pysty hyväksymään sitä, ettei kiinnostus ole molemminpuolista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mä oon vasta 26, mutta ei oo seurustelukokemuksia enkä oikein tiedä miksi.
Ei kai oo tullut ketään oikeasti sopivaa vastaan, ja toisekseen en käy oikein missään missä voisin edes tavata ketään.
Täytän kohta 27 ja välillä v*tuttaa, ettei ole sellaisia eroottisia nuoruusmuistoja että olisi ollut poikaystävä jonka kanssa olisi oltu nuoria ja kauniita ja villejä ja n*ssittu rannoilla ja loisteessa auringon ja kuun tyyliin, silleen kaikkialla ja no, ollut sellaista kuumaa menoa.
Toisaalta sitoutuminen ahdistaa ajatuksena jonkin verran, mutta kyllä mua v*tuttaa silti ettei ole tuollaisia muistoja ja onhan se aika p*skaa, etten ole saanut edes säännöllisesti seksiä koskaan.
Kerran oli sellainen 9kk pätkä, että sain säännöllisesti, mutta muutoin tämä nuoruus on mennyt niin, että on ollut useamman kerran useamman vuoden seksitön pätkä (nytkin yli 2 vuotta siitä, kun olen viimeksi saanut) ja se on hirveää.
Olisin nuorempana halunnut nimenomaan sitä villiä seksiä ja kuumaa meininkiä jonkun ihanan pojan kanssa, en niinkään seurustella, mutta enpä saanut sitäkään.
Mietin välillä, että olen varmaan vaan jotenkin tosi epäseksikäs ja sellainen vähän hyi. Siis etten vaan kiihota, olen jotenkin ällöttävä tai miehekäs tai jotain.
Seksintappoenergia ja epäkiihottava vartalo?Välillä minuakin harmittaa tuo, että en jo nuorena tavannut suurta rakkautta, ja elämä in mennyt ikäänkuin hukkaan. Mutta ei se elämä sitten kuitenkaan menen hukkaan, sen elää vain eritavalla. Jos olisi ollut parisuhteessa ihan nuoresta, olisi vaikea myös tehdä mitään yksin. Olisi kiinni muissa ihmisissä kokoajan. Eli kolikolla on aina toinen puoli.
Tottakai sillä on toinen puoli, mutta koska esim. omat vanhempani ovat olleet ihan nuoresta saakka yhdessä ja niillä on edelleen hauskaa yhdessä, paljon seksiä ja läheisyyttä, molemmat itsenäisiä luonteita ja äitini matkustelee säännöllisesti myös yksin ja kavereiden kanssa jne. eli on saanut tavallaan kaiken, niin en osaa nähdä parisuhdetta automaattisesti sellasena asiana joka estäisi yksentelyt ja pakottaisi olemaan aina kiinni toisissa.
Toisaalta eniten kaipasin nuorempana jotain tulikuumaa romanssia missä p*nnaan kesällä pitkin metsiä ja rantoja ja puhutaan kaikesta eli ollaan myös henkisesti intiimisti ja vapaita, en niinkään sitoutumista ja parisuhdearkea.
Mutta en saanut kumpaakaan.Olet vielä tosi nuori, ehdit löytää rakkauden.
Omat vanhempani, jotka ovat olleet kohta yhdessä 50 vuotta, olen vaistonnut hyvin selkeästi jännitteet heidän välillään. Tietysti varmaan ovat olleet ihan onnellisia, kun ovat olleet yhdessä noin pitkään. Niin pitkään kuin muistan, ovat he, varsinkin äitini toitottanut minulle kuinka tärkeää on, että naisella on koulutus ja työpaikka. Koulutus on heidän mielestään tärkein asia elämässä. Juurikin äitini on ollut hyvin ripustautunut koulutettuun isääni. Tämän lisäksi he arvottavat ihmisiä menestyksen, vaurauden ja ulkoisten tekijöiden perusteella. Tätä vastaan olen taistellut koko ikäni.
Varmaan nämä hurjat ristiriidat ovat osaltaan syy siihen, miksi olen yksin.
Lisäksi koulukiusaaminen, mt-ongelmat, huonot seksuaaliset kokemukset, sopeutumaton persoonallisuus. Tätä listaa kun lukee, voisi melkein kysyä, mitä minulla ei ole.
Laitoin alanuolta ihan vaan tuon tummennetun kohdan takia.
Et vissiin ole lukenut näitä kommentteja, että ei ole löydetty rakkautta nuorena, eikä vanhana? Kaikki kun eivät valitettavasti koskaan tule löytämään kumppania, joten on todella ikävää, että random ihminen palstalla antaa tuollain toivoa siihen. Itseäni inhottaa, kun sanotaan noin tai että "jokaiselle on jossain joku", yöh. Ei nähtävästi ole, kun itsekin tässä yli 40-vuotiaana ilman parisuhdetta olen. Yrittänyt olen aikoinaan etsiä monin eri tavoin miestä, mutta kun en kiinnosta ketään, niin ei voi mitään. Nyt en enää jaksa välittää ja koetan parhaani mukaan elää tyydyttävää elämää yksin, heikoin tuloksin tosin...
(ohis)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mä oon vasta 26, mutta ei oo seurustelukokemuksia enkä oikein tiedä miksi.
Ei kai oo tullut ketään oikeasti sopivaa vastaan, ja toisekseen en käy oikein missään missä voisin edes tavata ketään.
Täytän kohta 27 ja välillä v*tuttaa, ettei ole sellaisia eroottisia nuoruusmuistoja että olisi ollut poikaystävä jonka kanssa olisi oltu nuoria ja kauniita ja villejä ja n*ssittu rannoilla ja loisteessa auringon ja kuun tyyliin, silleen kaikkialla ja no, ollut sellaista kuumaa menoa.
Toisaalta sitoutuminen ahdistaa ajatuksena jonkin verran, mutta kyllä mua v*tuttaa silti ettei ole tuollaisia muistoja ja onhan se aika p*skaa, etten ole saanut edes säännöllisesti seksiä koskaan.
Kerran oli sellainen 9kk pätkä, että sain säännöllisesti, mutta muutoin tämä nuoruus on mennyt niin, että on ollut useamman kerran useamman vuoden seksitön pätkä (nytkin yli 2 vuotta siitä, kun olen viimeksi saanut) ja se on hirveää.
Olisin nuorempana halunnut nimenomaan sitä villiä seksiä ja kuumaa meininkiä jonkun ihanan pojan kanssa, en niinkään seurustella, mutta enpä saanut sitäkään.
Mietin välillä, että olen varmaan vaan jotenkin tosi epäseksikäs ja sellainen vähän hyi. Siis etten vaan kiihota, olen jotenkin ällöttävä tai miehekäs tai jotain.
Seksintappoenergia ja epäkiihottava vartalo?Välillä minuakin harmittaa tuo, että en jo nuorena tavannut suurta rakkautta, ja elämä in mennyt ikäänkuin hukkaan. Mutta ei se elämä sitten kuitenkaan menen hukkaan, sen elää vain eritavalla. Jos olisi ollut parisuhteessa ihan nuoresta, olisi vaikea myös tehdä mitään yksin. Olisi kiinni muissa ihmisissä kokoajan. Eli kolikolla on aina toinen puoli.
Tottakai sillä on toinen puoli, mutta koska esim. omat vanhempani ovat olleet ihan nuoresta saakka yhdessä ja niillä on edelleen hauskaa yhdessä, paljon seksiä ja läheisyyttä, molemmat itsenäisiä luonteita ja äitini matkustelee säännöllisesti myös yksin ja kavereiden kanssa jne. eli on saanut tavallaan kaiken, niin en osaa nähdä parisuhdetta automaattisesti sellasena asiana joka estäisi yksentelyt ja pakottaisi olemaan aina kiinni toisissa.
Toisaalta eniten kaipasin nuorempana jotain tulikuumaa romanssia missä p*nnaan kesällä pitkin metsiä ja rantoja ja puhutaan kaikesta eli ollaan myös henkisesti intiimisti ja vapaita, en niinkään sitoutumista ja parisuhdearkea.
Mutta en saanut kumpaakaan.Olet vielä tosi nuori, ehdit löytää rakkauden.
Omat vanhempani, jotka ovat olleet kohta yhdessä 50 vuotta, olen vaistonnut hyvin selkeästi jännitteet heidän välillään. Tietysti varmaan ovat olleet ihan onnellisia, kun ovat olleet yhdessä noin pitkään. Niin pitkään kuin muistan, ovat he, varsinkin äitini toitottanut minulle kuinka tärkeää on, että naisella on koulutus ja työpaikka. Koulutus on heidän mielestään tärkein asia elämässä. Juurikin äitini on ollut hyvin ripustautunut koulutettuun isääni. Tämän lisäksi he arvottavat ihmisiä menestyksen, vaurauden ja ulkoisten tekijöiden perusteella. Tätä vastaan olen taistellut koko ikäni.
Varmaan nämä hurjat ristiriidat ovat osaltaan syy siihen, miksi olen yksin.
Lisäksi koulukiusaaminen, mt-ongelmat, huonot seksuaaliset kokemukset, sopeutumaton persoonallisuus. Tätä listaa kun lukee, voisi melkein kysyä, mitä minulla ei ole.Laitoin alanuolta ihan vaan tuon tummennetun kohdan takia.
Et vissiin ole lukenut näitä kommentteja, että ei ole löydetty rakkautta nuorena, eikä vanhana? Kaikki kun eivät valitettavasti koskaan tule löytämään kumppania, joten on todella ikävää, että random ihminen palstalla antaa tuollain toivoa siihen. Itseäni inhottaa, kun sanotaan noin tai että "jokaiselle on jossain joku", yöh. Ei nähtävästi ole, kun itsekin tässä yli 40-vuotiaana ilman parisuhdetta olen. Yrittänyt olen aikoinaan etsiä monin eri tavoin miestä, mutta kun en kiinnosta ketään, niin ei voi mitään. Nyt en enää jaksa välittää ja koetan parhaani mukaan elää tyydyttävää elämää yksin, heikoin tuloksin tosin...
(ohis)
Hän kirjoitti, että on 27-vuotias. Mielestäni vielä nuori. Ainoan seurustelukumppanini tapasin 30-vuotiaana.
Minäkin olen lopullisesti masentunut tästä suhteettomuudesta. Säästän rahaa, niin että lapsen kasvettua voin muuttaa rantataloon Californiaan. Kun on hyvät puitteet, yksinäisyys ei harmita. Itseni tuntien tulen istumaan tuntikausia rannalla ja annan valtameren aaltojen pyyhkiä surun pois silmistäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli parikymppisenä parin vuoden suhde ja sain lapsenkin. Nyt olen 46-vuotias ja tuon suhteen jälkeen ei ole ollut ainuttakaan seurustelusuhdetta. Muutaman miehen kanssa olen n. 15 vuotta sitten käynyt kahvilla, mutta ei niistä sitten tullut sen enempää.
Suurin syy sinkkuuteeni on aina ollut oletettavasti ulkonäköni ja se, että en oikeastaan liiku missään missä voisi tavata potentiaalisia miehiä. Olin pitkään sairaalloisen ylipainoinen ja tietenkin ymmärrän ettei kukaan halua puolisokseen "tonnikeijua". Mutta jo ennen ylipainoisuutta kukaan ei oikein ole koskaan osoittanut kiinnostusta (pl. lapseni isä), joten naamani se suurin turn off varmaan on.
Olen vieläkin ylipainoinen, tosin hyvää vauhtia paino on putoamassa ja nyt näytän jo ihmiseltä, enkä möykyltä. En tietenkään saa edelleenkään kiinnostuneita katseita, saati että joku mies tulisi ihan juttelemaan. Olen kuitenkin mm. iloinen/pirteä, elämänmyönteinen, hymyilevä, kohtelias, empaattinen ja huolehtiva, vähän arka ja sosiaalisesti kömpelö, mutta ehkäpä nämä piirteet eivät ole sellaisia miesmagneetteja, vaan pitäisi olla räiskyvä ja menevämpi.
Tämä on muuten jännä juttu.Nainen on pinnallinen, jos miehen ulkonäkö ei merkkiä mitään, pitäisi vaan luonteeseen ihastua.Miehille se ulkonäkö merkkaa kaikkea.Vaikka olisit miten ihana luonteeltaan, fiksu, huumorintajuinen, niin miehet menevät ns "k&lli edellä"..... tunnen monta miestä, jotka valitsevat naisen ihan puhtaasti ulkonäön perusteella.Yhdelle esimerkiksi (suurimmalle osalle varmaan)pitää olla isorintainen nainen.En tunne yhtään naista, joka valitsisi miehet pallien koon mukaan.
Tuota minäkin olen ihmetellyt. Vaikka nainen olisi minkälainen harakka muuten, mutta on hyvännäköinen, miehet kuolaavat perässä.
Näköjään se ulkonäkö vaikuttaa joillekin tosi paljon.Eri ihminen vastaa...
Olen tullut siihen tulokseen, että naisen ei tarvitse nykyään olla kuin hoikka/laiha, niin miehiä pörrää ympärillä. Tiedän naisen (kaksi lasta), jonka luonne on aivan kamala. Hän myös kohtelee miehiä ala-arvoisesti, kertakäyttökamoina, puhuu miehille alentuvasti ja töykeästi, ei pahemmin hymyile, mutta silti nämä kuolaavat tämän naisen perään. Nainen on naamasta tavis ja hiukset värjätty mustaksi hamppukasaksi. Hampaat ovat jostain syystä ruskeita viiruja täynnä. Ihan peruspirkko, mutta kun kroppa on hyvin hoikka varustettuna hyvillä rinnoilla (ei isot, mutta muodokkaat), niin menestys on taattu.
Juu ja olen kateellinen, myönnän sen.
Mä tunnen kanssa tämmösen kolmikymppisen naisen. On tosi pieni, keijukaismainen, pitkät vaaleat hiukset, isot kauniit silmät. On tehnyt töitä mallina. Kaikki miehet ovat aina lääpällään häneen ensi näkemältä.
Naisella on diagnosoitu narsismi, on uusnatsi ja on muutenkin luonteeltaan todella vaikea prinsessa. Olen kuullut miesten sanovan, että eivät olisi uskoneet päältä päin miten kajahtanut tämä keijuprinsessa on - ja siltikin lähtevät hänen matkaansa parisuhteeseen!
Aivan käsittämätöntä. Eikä ole ainoa vaikea tapaus, joka on päältä nätti, sisältä hirviö, ja ikinä ei ole pulaa parisuhteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mä oon vasta 26, mutta ei oo seurustelukokemuksia enkä oikein tiedä miksi.
Ei kai oo tullut ketään oikeasti sopivaa vastaan, ja toisekseen en käy oikein missään missä voisin edes tavata ketään.
Täytän kohta 27 ja välillä v*tuttaa, ettei ole sellaisia eroottisia nuoruusmuistoja että olisi ollut poikaystävä jonka kanssa olisi oltu nuoria ja kauniita ja villejä ja n*ssittu rannoilla ja loisteessa auringon ja kuun tyyliin, silleen kaikkialla ja no, ollut sellaista kuumaa menoa.
Toisaalta sitoutuminen ahdistaa ajatuksena jonkin verran, mutta kyllä mua v*tuttaa silti ettei ole tuollaisia muistoja ja onhan se aika p*skaa, etten ole saanut edes säännöllisesti seksiä koskaan.
Kerran oli sellainen 9kk pätkä, että sain säännöllisesti, mutta muutoin tämä nuoruus on mennyt niin, että on ollut useamman kerran useamman vuoden seksitön pätkä (nytkin yli 2 vuotta siitä, kun olen viimeksi saanut) ja se on hirveää.
Olisin nuorempana halunnut nimenomaan sitä villiä seksiä ja kuumaa meininkiä jonkun ihanan pojan kanssa, en niinkään seurustella, mutta enpä saanut sitäkään.
Mietin välillä, että olen varmaan vaan jotenkin tosi epäseksikäs ja sellainen vähän hyi. Siis etten vaan kiihota, olen jotenkin ällöttävä tai miehekäs tai jotain.
Seksintappoenergia ja epäkiihottava vartalo?Välillä minuakin harmittaa tuo, että en jo nuorena tavannut suurta rakkautta, ja elämä in mennyt ikäänkuin hukkaan. Mutta ei se elämä sitten kuitenkaan menen hukkaan, sen elää vain eritavalla. Jos olisi ollut parisuhteessa ihan nuoresta, olisi vaikea myös tehdä mitään yksin. Olisi kiinni muissa ihmisissä kokoajan. Eli kolikolla on aina toinen puoli.
Tottakai sillä on toinen puoli, mutta koska esim. omat vanhempani ovat olleet ihan nuoresta saakka yhdessä ja niillä on edelleen hauskaa yhdessä, paljon seksiä ja läheisyyttä, molemmat itsenäisiä luonteita ja äitini matkustelee säännöllisesti myös yksin ja kavereiden kanssa jne. eli on saanut tavallaan kaiken, niin en osaa nähdä parisuhdetta automaattisesti sellasena asiana joka estäisi yksentelyt ja pakottaisi olemaan aina kiinni toisissa.
Toisaalta eniten kaipasin nuorempana jotain tulikuumaa romanssia missä p*nnaan kesällä pitkin metsiä ja rantoja ja puhutaan kaikesta eli ollaan myös henkisesti intiimisti ja vapaita, en niinkään sitoutumista ja parisuhdearkea.
Mutta en saanut kumpaakaan.Olet vielä tosi nuori, ehdit löytää rakkauden.
Omat vanhempani, jotka ovat olleet kohta yhdessä 50 vuotta, olen vaistonnut hyvin selkeästi jännitteet heidän välillään. Tietysti varmaan ovat olleet ihan onnellisia, kun ovat olleet yhdessä noin pitkään. Niin pitkään kuin muistan, ovat he, varsinkin äitini toitottanut minulle kuinka tärkeää on, että naisella on koulutus ja työpaikka. Koulutus on heidän mielestään tärkein asia elämässä. Juurikin äitini on ollut hyvin ripustautunut koulutettuun isääni. Tämän lisäksi he arvottavat ihmisiä menestyksen, vaurauden ja ulkoisten tekijöiden perusteella. Tätä vastaan olen taistellut koko ikäni.
Varmaan nämä hurjat ristiriidat ovat osaltaan syy siihen, miksi olen yksin.
Lisäksi koulukiusaaminen, mt-ongelmat, huonot seksuaaliset kokemukset, sopeutumaton persoonallisuus. Tätä listaa kun lukee, voisi melkein kysyä, mitä minulla ei ole.Laitoin alanuolta ihan vaan tuon tummennetun kohdan takia.
Et vissiin ole lukenut näitä kommentteja, että ei ole löydetty rakkautta nuorena, eikä vanhana? Kaikki kun eivät valitettavasti koskaan tule löytämään kumppania, joten on todella ikävää, että random ihminen palstalla antaa tuollain toivoa siihen. Itseäni inhottaa, kun sanotaan noin tai että "jokaiselle on jossain joku", yöh. Ei nähtävästi ole, kun itsekin tässä yli 40-vuotiaana ilman parisuhdetta olen. Yrittänyt olen aikoinaan etsiä monin eri tavoin miestä, mutta kun en kiinnosta ketään, niin ei voi mitään. Nyt en enää jaksa välittää ja koetan parhaani mukaan elää tyydyttävää elämää yksin, heikoin tuloksin tosin...
(ohis)
Hän kirjoitti, että on 27-vuotias. Mielestäni vielä nuori. Ainoan seurustelukumppanini tapasin 30-vuotiaana.
Minäkin olen lopullisesti masentunut tästä suhteettomuudesta. Säästän rahaa, niin että lapsen kasvettua voin muuttaa rantataloon Californiaan. Kun on hyvät puitteet, yksinäisyys ei harmita. Itseni tuntien tulen istumaan tuntikausia rannalla ja annan valtameren aaltojen pyyhkiä surun pois silmistäni.
Niin, mitä hänen iällään on merkitystä? Tässä ketjussa on kerrottu kuinka parikymppisenä on ollut joku suhde ja sen jälkeen ei enää mitään vaikka on jo kymmeniäkin vuosia mennyt, joten ei välttämättä tämä 27-vuotias koskaan löydä rakkautta, vaikka kuinka olisi nyt nuori.
Sitä kritisoin, että palstalainen antaa toivoa "ehdit löytää rakkauden", kun ei se ole yhtään varmaa. Vuodet vierii yllättävän nopeasti eteenpäin ja pian huomaa olevansa keski-ikäinen yksin kotona, vailla mitään kosketusta rakkauteen ja läheisyyteen.
(se jolle vastasit)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
39 vuotta ja en ole seurustellut. Rakastunut olen ollut lapsesta asti, mutta kohde on vaihtunut muutaman kerran ja joka kerta se on ollut yksipuolista. Ja kun olen koko ajan ollut rakastunut, niin ei ole tuntunut luontevalta etsiä jotain toista miestä. Eihän sitä rakastuneena edes usko, että voisi rakastua johonkin toiseen... Muutama mies on ollut ihastunut minuun, mutta kukaan heistä ei ole ollut tyyppiäni.
Vähän sama. Olen ollut ihastunut monta kertaa ja sitten olen sattunut monta vuotta miettiä tuota ihastusta. En ole saanut off-nappia päälle.
Toi on kamalaa, jos jostain ihmisestä tulee pakkomielle. Siinähän hajoaa jo pääkin.
Ei minulla ainakaan hajoa pää. Ehkä sitten niin voi käydä, jos ei pysty hyväksymään sitä, ettei kiinnostus ole molemminpuolista.
:) Yksi läheisriippuvuuden oireista. Tämä on henkisesti myös hyvin rankkaa, jos alkaa muokata omaa persoonaansa niin, että olisi sopiva toiselle.
Muutaman kerran on ollut niin, että vaikka tiedän, että jutusta ei tule mitään ja se on siinä sitten. En vain pysty unohtamaan ja siirtymään eteenpäin. Olen vuosia ajatellut tätä ihmistä. En ole ottanut yhteyttä tai jäänyt stalkkaamaan, tämä ihminen on vain täyttänyt ajatukseni. Mielikuvissa hän on ollut se täydellisin kumppani. Tämä on pakkomielle, tiedän. Olen tästä puhunut ammattilaisille. En tiedä, miksi näin on. Ei ole mitään järkeä.
Täällä yksi! Olen kohta nelikymppinen. N. 20-vuotiaana oli joitakin lyhyitä suhteita renttumiesten kanssa. Viimeisimmän kanssa sain lapsen josta huolehdin alusta asti yksin.
Lapsen ollessa pieni tuntui ettei parisuhteelle yksinkertaisesti ollut aikaa ja voimavaroja työnteon ja opiskelujen lisäksi. Pohjimmiltaan ikisinkkuuteni syy on varmaankin kehno itsetuntoni. En kertakaikkiaan voi uskoa että joku voisi oikeasti rakastaa minua!
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi! Olen kohta nelikymppinen. N. 20-vuotiaana oli joitakin lyhyitä suhteita renttumiesten kanssa. Viimeisimmän kanssa sain lapsen josta huolehdin alusta asti yksin.
Lapsen ollessa pieni tuntui ettei parisuhteelle yksinkertaisesti ollut aikaa ja voimavaroja työnteon ja opiskelujen lisäksi. Pohjimmiltaan ikisinkkuuteni syy on varmaankin kehno itsetuntoni. En kertakaikkiaan voi uskoa että joku voisi oikeasti rakastaa minua!
Myös tuo, että löytäisi jonkun, jolle uskaltaisi avata sydämensä. Rankkaa saada siipeensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mä oon vasta 26, mutta ei oo seurustelukokemuksia enkä oikein tiedä miksi.
Ei kai oo tullut ketään oikeasti sopivaa vastaan, ja toisekseen en käy oikein missään missä voisin edes tavata ketään.
Täytän kohta 27 ja välillä v*tuttaa, ettei ole sellaisia eroottisia nuoruusmuistoja että olisi ollut poikaystävä jonka kanssa olisi oltu nuoria ja kauniita ja villejä ja n*ssittu rannoilla ja loisteessa auringon ja kuun tyyliin, silleen kaikkialla ja no, ollut sellaista kuumaa menoa.
Toisaalta sitoutuminen ahdistaa ajatuksena jonkin verran, mutta kyllä mua v*tuttaa silti ettei ole tuollaisia muistoja ja onhan se aika p*skaa, etten ole saanut edes säännöllisesti seksiä koskaan.
Kerran oli sellainen 9kk pätkä, että sain säännöllisesti, mutta muutoin tämä nuoruus on mennyt niin, että on ollut useamman kerran useamman vuoden seksitön pätkä (nytkin yli 2 vuotta siitä, kun olen viimeksi saanut) ja se on hirveää.
Olisin nuorempana halunnut nimenomaan sitä villiä seksiä ja kuumaa meininkiä jonkun ihanan pojan kanssa, en niinkään seurustella, mutta enpä saanut sitäkään.
Mietin välillä, että olen varmaan vaan jotenkin tosi epäseksikäs ja sellainen vähän hyi. Siis etten vaan kiihota, olen jotenkin ällöttävä tai miehekäs tai jotain.
Seksintappoenergia ja epäkiihottava vartalo?Välillä minuakin harmittaa tuo, että en jo nuorena tavannut suurta rakkautta, ja elämä in mennyt ikäänkuin hukkaan. Mutta ei se elämä sitten kuitenkaan menen hukkaan, sen elää vain eritavalla. Jos olisi ollut parisuhteessa ihan nuoresta, olisi vaikea myös tehdä mitään yksin. Olisi kiinni muissa ihmisissä kokoajan. Eli kolikolla on aina toinen puoli.
Tottakai sillä on toinen puoli, mutta koska esim. omat vanhempani ovat olleet ihan nuoresta saakka yhdessä ja niillä on edelleen hauskaa yhdessä, paljon seksiä ja läheisyyttä, molemmat itsenäisiä luonteita ja äitini matkustelee säännöllisesti myös yksin ja kavereiden kanssa jne. eli on saanut tavallaan kaiken, niin en osaa nähdä parisuhdetta automaattisesti sellasena asiana joka estäisi yksentelyt ja pakottaisi olemaan aina kiinni toisissa.
Toisaalta eniten kaipasin nuorempana jotain tulikuumaa romanssia missä p*nnaan kesällä pitkin metsiä ja rantoja ja puhutaan kaikesta eli ollaan myös henkisesti intiimisti ja vapaita, en niinkään sitoutumista ja parisuhdearkea.
Mutta en saanut kumpaakaan.Olet vielä tosi nuori, ehdit löytää rakkauden.
Omat vanhempani, jotka ovat olleet kohta yhdessä 50 vuotta, olen vaistonnut hyvin selkeästi jännitteet heidän välillään. Tietysti varmaan ovat olleet ihan onnellisia, kun ovat olleet yhdessä noin pitkään. Niin pitkään kuin muistan, ovat he, varsinkin äitini toitottanut minulle kuinka tärkeää on, että naisella on koulutus ja työpaikka. Koulutus on heidän mielestään tärkein asia elämässä. Juurikin äitini on ollut hyvin ripustautunut koulutettuun isääni. Tämän lisäksi he arvottavat ihmisiä menestyksen, vaurauden ja ulkoisten tekijöiden perusteella. Tätä vastaan olen taistellut koko ikäni.
Varmaan nämä hurjat ristiriidat ovat osaltaan syy siihen, miksi olen yksin.
Lisäksi koulukiusaaminen, mt-ongelmat, huonot seksuaaliset kokemukset, sopeutumaton persoonallisuus. Tätä listaa kun lukee, voisi melkein kysyä, mitä minulla ei ole.Laitoin alanuolta ihan vaan tuon tummennetun kohdan takia.
Et vissiin ole lukenut näitä kommentteja, että ei ole löydetty rakkautta nuorena, eikä vanhana? Kaikki kun eivät valitettavasti koskaan tule löytämään kumppania, joten on todella ikävää, että random ihminen palstalla antaa tuollain toivoa siihen. Itseäni inhottaa, kun sanotaan noin tai että "jokaiselle on jossain joku", yöh. Ei nähtävästi ole, kun itsekin tässä yli 40-vuotiaana ilman parisuhdetta olen. Yrittänyt olen aikoinaan etsiä monin eri tavoin miestä, mutta kun en kiinnosta ketään, niin ei voi mitään. Nyt en enää jaksa välittää ja koetan parhaani mukaan elää tyydyttävää elämää yksin, heikoin tuloksin tosin...
(ohis)
Hän kirjoitti, että on 27-vuotias. Mielestäni vielä nuori. Ainoan seurustelukumppanini tapasin 30-vuotiaana.
Minäkin olen lopullisesti masentunut tästä suhteettomuudesta. Säästän rahaa, niin että lapsen kasvettua voin muuttaa rantataloon Californiaan. Kun on hyvät puitteet, yksinäisyys ei harmita. Itseni tuntien tulen istumaan tuntikausia rannalla ja annan valtameren aaltojen pyyhkiä surun pois silmistäni.Niin, mitä hänen iällään on merkitystä? Tässä ketjussa on kerrottu kuinka parikymppisenä on ollut joku suhde ja sen jälkeen ei enää mitään vaikka on jo kymmeniäkin vuosia mennyt, joten ei välttämättä tämä 27-vuotias koskaan löydä rakkautta, vaikka kuinka olisi nyt nuori.
Sitä kritisoin, että palstalainen antaa toivoa "ehdit löytää rakkauden", kun ei se ole yhtään varmaa. Vuodet vierii yllättävän nopeasti eteenpäin ja pian huomaa olevansa keski-ikäinen yksin kotona, vailla mitään kosketusta rakkauteen ja läheisyyteen.
(se jolle vastasit)
Niin, ei kai iällä ole sitten merkitystä. Yksinäinen voi olla 15-vuotiaana tai 80-vuotiaana.
Parempi sitten sanoa, että seiso nainen omilla jaloillasi niin ei tarvitse itkeä.
Kun rakentaa elämänsä niin, ettei tarvitse ketään. Rakkaus on vain bonusta, eikä sen puute murra.
Yksin tänne synnytään ja yksin kuollaan, joten siinäpä se.
Toisaalta ihminen, joka ei koskaan uskalla kohdata itseään, voi myös olla aika yksinäinen.
Minulla oli lyhyt kaukosuhdeviritelmä 80-luvun puolivälissä, mutta muuten olen ollut seurustelematta. Olen ap:n ikäluokkaa.
En ole kovin yhteisöllinen ihminen, enkä ole koskaan tuntenut vetoa kaveriporukoissa pyörimiseen. Opiskeluaikana oli hyvin vähän tilaisuuksia tutustua ihmisiin, työelämässä taas päivät olivat pitkiä ja viikonloppuina huilasin. Parisuhde olisi tuonut liikaa täytettä muutenkin täyteen elämäntyyliin, joten en koskaan etsinyt itselleni kumppania. En tullut ajatelleeksi sitä, ettei sellaista löytyisikään - muut ihmiset löysivät uusia kumppaniehdokkaita hyvin helposti, joten kai minä ajattelin, että sellainen työn tuoksinassa kävelee minuakin vastaan.
Olin (tarkoituksella käytän mennyttä aikamuotoa) mukava, älykäs, hyvin toimeentuleva, hauska, urheilullinen ja kaunis nuori nainen, jonkin verran keskivertoa itseohjautuvampi kuitenkin. Ja monin tavoin omavarainen ja pärjäävä. Moni ihmetteli sitä, miksi olin sinkku, kun "sinähän saat ihan kenet sinä haluat".
Elämä nyt meni tällä tavalla, sinkkuna. Olisi kai pitänyt olla sosiaalinen, liikkua yöelämässä tai muissa tavallisissa pariutumispaikoissa ja etsiä aktiivisesti kumppania, mutta kun en nyt vain ole semmoinen ihminen. Jos minun pitäisi valita elämäntyylini uudelleen, valitsisin kai tämän saman, koska se tuntuu omalta.
Yksi poikkeus kyllä tähän hiljaiseloon on: kymmenisen vuotta sitten kävin kirjaimellisesti hakemassa yhden vanhanpojan tämän kotoa, mutta ei häntä kuitenkaan kiinnostanut tutustua lähemmin. :D