Lue keskustelun säännöt.
Ilmiöoppiminen ja uusi opetussuunnitelma ovat Saa.tanasta
15.08.2019 |
Kukaan oppilas ei tule oppimaan huoneessa, missä pulpettien sijasta on sohvia ja palleja ja luokassa on kaikenlaisia virikkeitä. Siitä seuraa levottomuutta ja meteliä. Ja jos opettaja ei enää opeta luokan edessä yhteistä asiaa, miten asioita enää opitaan? Opettajan opetus nyt vain on keskeinen asia opetuksessa, kaikkea ei ole parempi oppia joidenkin ryhmätöiden tai digilaitteiden avulla. Olen varma siitä, että ilmiöoppiminen on saat.anan tuote, ja Suomen Pisa-tulokset lähtevät hurjaan alamäkeen piakkoin. Ai niin, nehän ovatkin jo lähteneet.
Kommentit (241)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeellä oleva äitini teki työuransa saksan opettajana. Hän kertoi, että oppilaiden kielitaito romahti, kun sanakokeista luovuttiin. Niin kauan kuin kokeita pidettiin joka tunti ja ne vaikuttivat merkittävästi arvosanaan, oppilaat oppivat edes sanat.
Kun lisäksi kappaleita luettiin ääneen ja käännettiin, oppilaat oppivat myös liittämään sanoja yhteen, vaikka eivät olisi kielioppia oppineetkaan.
Lopputuloksena oli se, että heikompikin oppilas osasi lukion jätettyään paljon sanoja. Lisäksi hänellä oli intuitiivinen aavistus kieliopista, vaikka ei olisi sen sääntöjä hallinnutkaan.
Jos tällainen oppilas myöhemmässä elämässä tarvitsi saksaa esimerkiksi Saksaan muutettuaan, hänen oli helppo aloittaa opiskelu, koska hän saattoi ruveta suoraan harjoittelemaan aikaisemman osaamisen varassa.
Mielenkiintoista nähdä, kuinka ilmiöoppimisessa hoidetaan oppiminen, joka väistämättä vaatii kovaa ja toistuvaa pänttäämistä.
Eihän vuosilukujakaan päntätä siksi, että niillä olisi sinänsä suurta merkitystä, vaan siksi, että ne auttavat jäsentämään sisällön. Ensin tapahtui sitä, vähän myöhemmin tuota ja niin edes päin. Ei historiaakaan voi ilmiöoppia niin, että asiat eivät suhteudu toisiinsa, vaan vuosiluvut ovat ilmiöoppimisessa aivan yhtä tärkeitä kuin opettajajohtoisessa oppimisessakin.
Kielen oppii huomattavasti paljon paremmin ilman niitä sanakokeita ja kielioppia kun unohdetaan se ablatiivien ja allatiivien pänttäys ja saksan verbien taivuttaminen ja opetellaan kuuntelemalla ja puhumalla, sitten lukemalla.
Eipä opi. Parhaita oppilaitani ovat opiskelijat, jotka opiskelevat muodollisesti. Edes äidinkieliset puhujat eivät opi äidinkieltään kunnolla ilman muodollista opetusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeellä oleva äitini teki työuransa saksan opettajana. Hän kertoi, että oppilaiden kielitaito romahti, kun sanakokeista luovuttiin. Niin kauan kuin kokeita pidettiin joka tunti ja ne vaikuttivat merkittävästi arvosanaan, oppilaat oppivat edes sanat.
Kun lisäksi kappaleita luettiin ääneen ja käännettiin, oppilaat oppivat myös liittämään sanoja yhteen, vaikka eivät olisi kielioppia oppineetkaan.
Lopputuloksena oli se, että heikompikin oppilas osasi lukion jätettyään paljon sanoja. Lisäksi hänellä oli intuitiivinen aavistus kieliopista, vaikka ei olisi sen sääntöjä hallinnutkaan.
Jos tällainen oppilas myöhemmässä elämässä tarvitsi saksaa esimerkiksi Saksaan muutettuaan, hänen oli helppo aloittaa opiskelu, koska hän saattoi ruveta suoraan harjoittelemaan aikaisemman osaamisen varassa.
Mielenkiintoista nähdä, kuinka ilmiöoppimisessa hoidetaan oppiminen, joka väistämättä vaatii kovaa ja toistuvaa pänttäämistä.
Eihän vuosilukujakaan päntätä siksi, että niillä olisi sinänsä suurta merkitystä, vaan siksi, että ne auttavat jäsentämään sisällön. Ensin tapahtui sitä, vähän myöhemmin tuota ja niin edes päin. Ei historiaakaan voi ilmiöoppia niin, että asiat eivät suhteudu toisiinsa, vaan vuosiluvut ovat ilmiöoppimisessa aivan yhtä tärkeitä kuin opettajajohtoisessa oppimisessakin.
Kielen oppii huomattavasti paljon paremmin ilman niitä sanakokeita ja kielioppia kun unohdetaan se ablatiivien ja allatiivien pänttäys ja saksan verbien taivuttaminen ja opetellaan kuuntelemalla ja puhumalla, sitten lukemalla.
Eipä opi. Parhaita oppilaitani ovat opiskelijat, jotka opiskelevat muodollisesti. Edes äidinkieliset puhujat eivät opi äidinkieltään kunnolla ilman muodollista opetusta.
Niin, no tässä nyt taas on sitten ero kumpaa pitää parempana, sitä että pärjää sillä kielellä ja uskaltaa vai että osaa kieliopin mutta unohtaa senkin koska ei uskalla/osaa puhua ja käyttää sitä. Uskon 100% siihen että tehokkain tapa on ensin opiskella kieltä sitä kuulemalla, puhumalla ja lukemalla ja kun se pohja on, lisää siihen kieliopin. Niinhän me opimme äidinkieltämmekin, non?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeellä oleva äitini teki työuransa saksan opettajana. Hän kertoi, että oppilaiden kielitaito romahti, kun sanakokeista luovuttiin. Niin kauan kuin kokeita pidettiin joka tunti ja ne vaikuttivat merkittävästi arvosanaan, oppilaat oppivat edes sanat.
Kun lisäksi kappaleita luettiin ääneen ja käännettiin, oppilaat oppivat myös liittämään sanoja yhteen, vaikka eivät olisi kielioppia oppineetkaan.
Lopputuloksena oli se, että heikompikin oppilas osasi lukion jätettyään paljon sanoja. Lisäksi hänellä oli intuitiivinen aavistus kieliopista, vaikka ei olisi sen sääntöjä hallinnutkaan.
Jos tällainen oppilas myöhemmässä elämässä tarvitsi saksaa esimerkiksi Saksaan muutettuaan, hänen oli helppo aloittaa opiskelu, koska hän saattoi ruveta suoraan harjoittelemaan aikaisemman osaamisen varassa.
Mielenkiintoista nähdä, kuinka ilmiöoppimisessa hoidetaan oppiminen, joka väistämättä vaatii kovaa ja toistuvaa pänttäämistä.
Eihän vuosilukujakaan päntätä siksi, että niillä olisi sinänsä suurta merkitystä, vaan siksi, että ne auttavat jäsentämään sisällön. Ensin tapahtui sitä, vähän myöhemmin tuota ja niin edes päin. Ei historiaakaan voi ilmiöoppia niin, että asiat eivät suhteudu toisiinsa, vaan vuosiluvut ovat ilmiöoppimisessa aivan yhtä tärkeitä kuin opettajajohtoisessa oppimisessakin.
Kielen oppii huomattavasti paljon paremmin ilman niitä sanakokeita ja kielioppia kun unohdetaan se ablatiivien ja allatiivien pänttäys ja saksan verbien taivuttaminen ja opetellaan kuuntelemalla ja puhumalla, sitten lukemalla.
Eipä opi. Parhaita oppilaitani ovat opiskelijat, jotka opiskelevat muodollisesti. Edes äidinkieliset puhujat eivät opi äidinkieltään kunnolla ilman muodollista opetusta.
En usko. Äidinkielemmekin opimme ensin kuulemalla, sitten puhumalla, sitten lukemalla ja vasta sitten opimme säännöt. Ja takuulla osaamme äidinkielen paremmin kuin vieraan kielen, non?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeellä oleva äitini teki työuransa saksan opettajana. Hän kertoi, että oppilaiden kielitaito romahti, kun sanakokeista luovuttiin. Niin kauan kuin kokeita pidettiin joka tunti ja ne vaikuttivat merkittävästi arvosanaan, oppilaat oppivat edes sanat.
Kun lisäksi kappaleita luettiin ääneen ja käännettiin, oppilaat oppivat myös liittämään sanoja yhteen, vaikka eivät olisi kielioppia oppineetkaan.
Lopputuloksena oli se, että heikompikin oppilas osasi lukion jätettyään paljon sanoja. Lisäksi hänellä oli intuitiivinen aavistus kieliopista, vaikka ei olisi sen sääntöjä hallinnutkaan.
Jos tällainen oppilas myöhemmässä elämässä tarvitsi saksaa esimerkiksi Saksaan muutettuaan, hänen oli helppo aloittaa opiskelu, koska hän saattoi ruveta suoraan harjoittelemaan aikaisemman osaamisen varassa.
Mielenkiintoista nähdä, kuinka ilmiöoppimisessa hoidetaan oppiminen, joka väistämättä vaatii kovaa ja toistuvaa pänttäämistä.
Eihän vuosilukujakaan päntätä siksi, että niillä olisi sinänsä suurta merkitystä, vaan siksi, että ne auttavat jäsentämään sisällön. Ensin tapahtui sitä, vähän myöhemmin tuota ja niin edes päin. Ei historiaakaan voi ilmiöoppia niin, että asiat eivät suhteudu toisiinsa, vaan vuosiluvut ovat ilmiöoppimisessa aivan yhtä tärkeitä kuin opettajajohtoisessa oppimisessakin.
Kielen oppii huomattavasti paljon paremmin ilman niitä sanakokeita ja kielioppia kun unohdetaan se ablatiivien ja allatiivien pänttäys ja saksan verbien taivuttaminen ja opetellaan kuuntelemalla ja puhumalla, sitten lukemalla.
Eipä opi. Parhaita oppilaitani ovat opiskelijat, jotka opiskelevat muodollisesti. Edes äidinkieliset puhujat eivät opi äidinkieltään kunnolla ilman muodollista opetusta.
En usko. Äidinkielemmekin opimme ensin kuulemalla, sitten puhumalla, sitten lukemalla ja vasta sitten opimme säännöt. Ja takuulla osaamme äidinkielen paremmin kuin vieraan kielen, non?
No nyt sitten edellinenkin vastaus suostui näkymään :D
https://yle.fi/uutiset/3-10925064
On kyllä hankalan näköiset työskentelyasennot tuossa jutun kuvassa... Toivottavasti on vähän lavastettu kuvaa varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeellä oleva äitini teki työuransa saksan opettajana. Hän kertoi, että oppilaiden kielitaito romahti, kun sanakokeista luovuttiin. Niin kauan kuin kokeita pidettiin joka tunti ja ne vaikuttivat merkittävästi arvosanaan, oppilaat oppivat edes sanat.
Kun lisäksi kappaleita luettiin ääneen ja käännettiin, oppilaat oppivat myös liittämään sanoja yhteen, vaikka eivät olisi kielioppia oppineetkaan.
Lopputuloksena oli se, että heikompikin oppilas osasi lukion jätettyään paljon sanoja. Lisäksi hänellä oli intuitiivinen aavistus kieliopista, vaikka ei olisi sen sääntöjä hallinnutkaan.
Jos tällainen oppilas myöhemmässä elämässä tarvitsi saksaa esimerkiksi Saksaan muutettuaan, hänen oli helppo aloittaa opiskelu, koska hän saattoi ruveta suoraan harjoittelemaan aikaisemman osaamisen varassa.
Mielenkiintoista nähdä, kuinka ilmiöoppimisessa hoidetaan oppiminen, joka väistämättä vaatii kovaa ja toistuvaa pänttäämistä.
Eihän vuosilukujakaan päntätä siksi, että niillä olisi sinänsä suurta merkitystä, vaan siksi, että ne auttavat jäsentämään sisällön. Ensin tapahtui sitä, vähän myöhemmin tuota ja niin edes päin. Ei historiaakaan voi ilmiöoppia niin, että asiat eivät suhteudu toisiinsa, vaan vuosiluvut ovat ilmiöoppimisessa aivan yhtä tärkeitä kuin opettajajohtoisessa oppimisessakin.
Kielen oppii huomattavasti paljon paremmin ilman niitä sanakokeita ja kielioppia kun unohdetaan se ablatiivien ja allatiivien pänttäys ja saksan verbien taivuttaminen ja opetellaan kuuntelemalla ja puhumalla, sitten lukemalla. Nyt ilmiöoppimisessa ainakin oma ekaluokkalaiseni oppii siten että opetuksesta 25% on englanniksi. Tämä on se oikea tapa oppia kieltä.
En ole kieltenopettaja, joten siinä mielessä en ole pätevä kommentoimaan mutta kommentoin silti, koska minua ärsyttää ajatus siitä, että yksi sulkee toisen pois. Ei se noin mene. Sanakokeet ja ilmiöoppiminen mahtuvat kyllä ihan samaan tilaan ja auttavat ja tukevat kielten opettelua. Ilmiöoppimisessahan on kyse siitä, että oppilas ottaa vastuuta omasta työskentelystään ja oppii kokonaisvaltaisesti. Sanakokeet taas auttavat muodostamaan lauseita, kun sanastoa on hallussa riittävästi.
Oman lapseni opettaja on antanut lasten itse päättää, miten opiskelevat sanoja. Jokainen on kokeillut erilaisia tapoja (muistilappuja, pänttäämistä jne) ja valinnut siitä itselleen sen toimivimman. On ollut lapsista hauskaa, kun ovat saaneet tunneilla harjoitella eri keinoilla ja sitten vertailla, mikä keino on ollut tehokkain.
Omassa lapsuudessani 80- ja 90-luvun vaihteessa ei ollut sanakokeita ja kokeisiin kertaaminen oli todella uuvuttavaa. Näen kyllä sanakokeissa paljonkin hyötyä ilmiöoppimisen rinnalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeellä oleva äitini teki työuransa saksan opettajana. Hän kertoi, että oppilaiden kielitaito romahti, kun sanakokeista luovuttiin. Niin kauan kuin kokeita pidettiin joka tunti ja ne vaikuttivat merkittävästi arvosanaan, oppilaat oppivat edes sanat.
Kun lisäksi kappaleita luettiin ääneen ja käännettiin, oppilaat oppivat myös liittämään sanoja yhteen, vaikka eivät olisi kielioppia oppineetkaan.
Lopputuloksena oli se, että heikompikin oppilas osasi lukion jätettyään paljon sanoja. Lisäksi hänellä oli intuitiivinen aavistus kieliopista, vaikka ei olisi sen sääntöjä hallinnutkaan.
Jos tällainen oppilas myöhemmässä elämässä tarvitsi saksaa esimerkiksi Saksaan muutettuaan, hänen oli helppo aloittaa opiskelu, koska hän saattoi ruveta suoraan harjoittelemaan aikaisemman osaamisen varassa.
Mielenkiintoista nähdä, kuinka ilmiöoppimisessa hoidetaan oppiminen, joka väistämättä vaatii kovaa ja toistuvaa pänttäämistä.
Eihän vuosilukujakaan päntätä siksi, että niillä olisi sinänsä suurta merkitystä, vaan siksi, että ne auttavat jäsentämään sisällön. Ensin tapahtui sitä, vähän myöhemmin tuota ja niin edes päin. Ei historiaakaan voi ilmiöoppia niin, että asiat eivät suhteudu toisiinsa, vaan vuosiluvut ovat ilmiöoppimisessa aivan yhtä tärkeitä kuin opettajajohtoisessa oppimisessakin.
Kielen oppii huomattavasti paljon paremmin ilman niitä sanakokeita ja kielioppia kun unohdetaan se ablatiivien ja allatiivien pänttäys ja saksan verbien taivuttaminen ja opetellaan kuuntelemalla ja puhumalla, sitten lukemalla. Nyt ilmiöoppimisessa ainakin oma ekaluokkalaiseni oppii siten että opetuksesta 25% on englanniksi. Tämä on se oikea tapa oppia kieltä.
En ole kieltenopettaja, joten siinä mielessä en ole pätevä kommentoimaan mutta kommentoin silti, koska minua ärsyttää ajatus siitä, että yksi sulkee toisen pois. Ei se noin mene. Sanakokeet ja ilmiöoppiminen mahtuvat kyllä ihan samaan tilaan ja auttavat ja tukevat kielten opettelua. Ilmiöoppimisessahan on kyse siitä, että oppilas ottaa vastuuta omasta työskentelystään ja oppii kokonaisvaltaisesti. Sanakokeet taas auttavat muodostamaan lauseita, kun sanastoa on hallussa riittävästi.
Oman lapseni opettaja on antanut lasten itse päättää, miten opiskelevat sanoja. Jokainen on kokeillut erilaisia tapoja (muistilappuja, pänttäämistä jne) ja valinnut siitä itselleen sen toimivimman. On ollut lapsista hauskaa, kun ovat saaneet tunneilla harjoitella eri keinoilla ja sitten vertailla, mikä keino on ollut tehokkain.
Omassa lapsuudessani 80- ja 90-luvun vaihteessa ei ollut sanakokeita ja kokeisiin kertaaminen oli todella uuvuttavaa. Näen kyllä sanakokeissa paljonkin hyötyä ilmiöoppimisen rinnalla.
Olet oikeassa. Sanakokeet ovat varmasti vain rikastuttava, sen sijaan kielioppipänttäämistä ja verbin taivutusmuotojen opettelu ei ole. Niiden aika on myöhemmin, jos ollenkaan (eli ehkä vasta lukioiässä+)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaapa hirveältä.
Johan sitä on puhuttu, ettei aikuisetkaan pysty tuollaisissa tiloissa tekemään töitä, joten miten lapset sitten oppimaan.
Jos tulisi lapsi niin pitäisi laittaa ilmeisesti johonkin yksityiskouluun :/
Oman lapseni kohdalla teen aina maanantaina struktuurin yhdessä. Eli viikkosuunnitelman, minä päivänä tehdään mikäkin. Sanakokeet pidän myös itse. Näin koulu sujuu, kun joka ilta tarkistan, että struktuurin mukaiset tehtävät on tehty. Lisäksi kertaan asiat, mitkä pitää oppia, luon aikajanat ja liitän opeteltavan asian muihin alueisiin.
Koulu vaatii aika paljon työtä vanhemmilta nykyään, jos haluaa lapsen menestyvän ja lapsi ei osaa itse luoda viikkostruktuuria alkuviikosta itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt on sitten vihdoinkin yksityiskoulujen aika maassamme.
Parhaat sinne omalla rahalla, muut jääköön kunnan kouluihin ja oppikoot miten tahtoo tai olkoot oppimatta.
Vierailija kirjoitti:
https://yle.fi/uutiset/3-10925064
On kyllä hankalan näköiset työskentelyasennot tuossa jutun kuvassa... Toivottavasti on vähän lavastettu kuvaa varten.
Niinpä ja mitä jos joku lapsi oppisi parhaiten perinteisen pulpetin ääressä istumalla? Ei saa, koska se ei ole erilaista?
Ja se siitä lapsen luovuuden kunnioittamisesta siinä vaiheessa, aikuisista on nyt vaan jotenkin hienoa keksiä jotain mikä poikkeaa aiemmasta, vaikka sitten väkisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oman lapseni kohdalla teen aina maanantaina struktuurin yhdessä. Eli viikkosuunnitelman, minä päivänä tehdään mikäkin. Sanakokeet pidän myös itse. Näin koulu sujuu, kun joka ilta tarkistan, että struktuurin mukaiset tehtävät on tehty. Lisäksi kertaan asiat, mitkä pitää oppia, luon aikajanat ja liitän opeteltavan asian muihin alueisiin.
Koulu vaatii aika paljon työtä vanhemmilta nykyään, jos haluaa lapsen menestyvän ja lapsi ei osaa itse luoda viikkostruktuuria alkuviikosta itselleen.
Ja tämä taas eriarvoistaa oppilaat, koska on paljon vanhempia joita ei kiinnosta paskaakaan tehdä jotain sanakokeita lapsilleen tai mitään muutakaan. Lisäksi on vanhempia jotka ei ehdi, tekevät vuorotyötä jne.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni oli myös tapana valmistautua kokeisiin ja tentteihin kulkemalla ympäriinsä, heittäytymällä milloin säkkituoliin, milloin riippukeinuun, tarkkailessa etten törmää muihin. Jatkuva taustamelu ohjasi keskittymään tabletilla olevaan asiaan - tosin väärä hipaisuliike, ja olinkin jo toisaalla.
Uskon, että näin saadaan oppimistulokset loistaviksi. Keskittyminen ei ole tätä päivää, eikä mihinkään paneutuminen. Tärkeintä ettei kukaan opi tai ymmärrä mitään kuin korkeintaan pätkittäin ja hetken aikaa.
moni työ vaatii todella keskittymistä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeellä oleva äitini teki työuransa saksan opettajana. Hän kertoi, että oppilaiden kielitaito romahti, kun sanakokeista luovuttiin. Niin kauan kuin kokeita pidettiin joka tunti ja ne vaikuttivat merkittävästi arvosanaan, oppilaat oppivat edes sanat.
Kun lisäksi kappaleita luettiin ääneen ja käännettiin, oppilaat oppivat myös liittämään sanoja yhteen, vaikka eivät olisi kielioppia oppineetkaan.
Lopputuloksena oli se, että heikompikin oppilas osasi lukion jätettyään paljon sanoja. Lisäksi hänellä oli intuitiivinen aavistus kieliopista, vaikka ei olisi sen sääntöjä hallinnutkaan.
Jos tällainen oppilas myöhemmässä elämässä tarvitsi saksaa esimerkiksi Saksaan muutettuaan, hänen oli helppo aloittaa opiskelu, koska hän saattoi ruveta suoraan harjoittelemaan aikaisemman osaamisen varassa.
Mielenkiintoista nähdä, kuinka ilmiöoppimisessa hoidetaan oppiminen, joka väistämättä vaatii kovaa ja toistuvaa pänttäämistä.
Eihän vuosilukujakaan päntätä siksi, että niillä olisi sinänsä suurta merkitystä, vaan siksi, että ne auttavat jäsentämään sisällön. Ensin tapahtui sitä, vähän myöhemmin tuota ja niin edes päin. Ei historiaakaan voi ilmiöoppia niin, että asiat eivät suhteudu toisiinsa, vaan vuosiluvut ovat ilmiöoppimisessa aivan yhtä tärkeitä kuin opettajajohtoisessa oppimisessakin.
Kielen oppii huomattavasti paljon paremmin ilman niitä sanakokeita ja kielioppia kun unohdetaan se ablatiivien ja allatiivien pänttäys ja saksan verbien taivuttaminen ja opetellaan kuuntelemalla ja puhumalla, sitten lukemalla.
Eipä opi. Parhaita oppilaitani ovat opiskelijat, jotka opiskelevat muodollisesti. Edes äidinkieliset puhujat eivät opi äidinkieltään kunnolla ilman muodollista opetusta.
Niin, no tässä nyt taas on sitten ero kumpaa pitää parempana, sitä että pärjää sillä kielellä ja uskaltaa vai että osaa kieliopin mutta unohtaa senkin koska ei uskalla/osaa puhua ja käyttää sitä.
Kuuntele esimerkiksi Roman Schatzin ohjelmassa käyviä ulkomaalaisia asiantuntijoita, jotka puhuvat suomea vieraana kielenään. Ohjelmasta ymmärtää hyvin, että kun täytyy keskustella syvällisemmistä aiheista, kieliopin ja sanaston asema korostuvat merkittävästi. Täytyy yksinkertaisesti olla ilmaisuvoimaa.
Lausuminen ja painotuskin tietenkin ovat tärkeitä, mutta vain siihen saakka, että puhetta ymmärtää hyvin. Sen jälkeen niiden merkitys romahtaa. Voimakkaallakin aksentilla puhuva ulkomaalainen voi pystyä ilmaisemaan itseään erinomaisesti, jos hän puhuu kieliopillisesti oikein.
On todella raskasta kuunnella keskustelua Ranskan yhteiskunnallisesta todellisuudesta ja politiikasta, jos mukana on keskustelija, joka ei osaa sijamuotoja. Yhtä lailla on raskasta lukea ties kuinka kauan Suomessa asuneiden ulkomaalaislähtöisten poliitikkojen blogeja, jotka vilisevät virheitä. Samaan aikaan joku Venäjältä Suomeen muuttanut keski-ikäinen nainen oppii kirjoittamaan suomea erinomaisesti lyhyessä ajassa vain siksi, että hänellä on korkeakoulutausta ja hän ymmärtää muodollisen ja säännönmukaisen opiskelun tärkeyden.
Turistikieli on eri asia kuin kielitaito. Kielitaito vaatii muodollista opiskelua.
Kielten maisteritkin toki unohtavat opiskelemansa. Kieli jää, mutta opitun taustalla olevat säännöt unohtuvat. Kielen oppiminen aikuisiällä sujuvaksi on kuitenkin liki mahdotonta, jos jossain vaiheessa ei opi sääntöjä.
Roman Schatz itse on hyvä esimerkki tehokkaasta kielenopiskelusta. Hän on hankkinut muodollista opetusta, mutta samaan aikaan ollut sosiaalinen ja hakeutunut uteliaasti tekemisiin suomalaisten kanssa. Lisäksi on on kiinnostunut kielistä ja niiden opiskelusta, muistakin kielistä kuin suomesta.
Schatzin menetelmällä, jossa opetus ja muodollisuus yhdistetään runsaaseen käytännön harjoitteluun, tuottaa useimmille parhaan tuloksen.
Eikä peruskielioppi useimmissa kielissä ole edes kovin mutkikasta. Sen ymmärtäminen on helppoa. Oppiminen sitten vaatii toistoja.
Hirveintä tässä kokeilussa on se, että iso osa kokeiluun osallistuneista lapsista jää jälkeen kaikista muista, eikä menetettyä aikaa saa koskaan takaisin. Lapsiraukat :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman lapseni kohdalla teen aina maanantaina struktuurin yhdessä. Eli viikkosuunnitelman, minä päivänä tehdään mikäkin. Sanakokeet pidän myös itse. Näin koulu sujuu, kun joka ilta tarkistan, että struktuurin mukaiset tehtävät on tehty. Lisäksi kertaan asiat, mitkä pitää oppia, luon aikajanat ja liitän opeteltavan asian muihin alueisiin.
Koulu vaatii aika paljon työtä vanhemmilta nykyään, jos haluaa lapsen menestyvän ja lapsi ei osaa itse luoda viikkostruktuuria alkuviikosta itselleen.Ja tämä taas eriarvoistaa oppilaat, koska on paljon vanhempia joita ei kiinnosta paskaakaan tehdä jotain sanakokeita lapsilleen tai mitään muutakaan. Lisäksi on vanhempia jotka ei ehdi, tekevät vuorotyötä jne.
eikö koulussa oo nykyään sanakokeita??? Tai sanoja tarvi sen kummemmin opiskella. Sitten opiskellaan kotona.
Vierailija kirjoitti:
Mihin me mitään koulua tarvitaan. Kaikki ilmiöoppikoon kotonaan! Pidetään kahdesti vuodessa kinkerit, joissa kuulustellaan onkos mitään opittu.
Mietin kyllä itsekin välillä, että miksi ihmeessä minä käytin noin yhdeksän vuotta istuen pulpetin äärellä katse taululle noin yhdeksän vuotta. Kaikista suurimmat opit liittyivät ihmissuhteisiin. Olisihan sitä voinut ihan vaikka voinut jo pienestä opetella vaikka huiluntekijäksi tai vaikka harmonikan soittajaksi.
Mielestäni koulu oli aika huono pienoisyhteiskunnaksi, jos mietin sisältämääni työmentaliteettia. Olisihan sitä voinut olla enemmänkin sitä puuhastelua.
Koulun yksi tarkoitushan on säilöä oppilaita. Toisaalta, oli siellä huippujakin oppilaita joukossa. Oli kait muutakin kuin säilömistä sitten.
Ei mutta oikeasti. Kyllä minä mietin joskus, että onko koulu joskus vähän liian oma maailma. Toisaalta, harjoittelevathan he jo yläasteella äidinkielessä ja kirjallisuudessa cv:n kirjoittamista.. Malliesimerkissä hakemus tehdään vesihuvipuistoon. Puuhaa kerrakseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni oli myös tapana valmistautua kokeisiin ja tentteihin kulkemalla ympäriinsä, heittäytymällä milloin säkkituoliin, milloin riippukeinuun, tarkkailessa etten törmää muihin. Jatkuva taustamelu ohjasi keskittymään tabletilla olevaan asiaan - tosin väärä hipaisuliike, ja olinkin jo toisaalla.
Uskon, että näin saadaan oppimistulokset loistaviksi. Keskittyminen ei ole tätä päivää, eikä mihinkään paneutuminen. Tärkeintä ettei kukaan opi tai ymmärrä mitään kuin korkeintaan pätkittäin ja hetken aikaa.
moni työ vaatii todella keskittymistä
Keskittymiskyky on pääomaa. Ja muisti. Aivot. Jos ne pilaa, niin kyllä on pilannut sitten jo aika paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvitelkaa itsenne yrittäjäksi (minä olen). Palkkaisitteko ihmisen, joka osoittaa konkreettisia taitoja ja tietoja, vai ihmisen, joka kertoo olevansa luova?
Jos parturikampaajalla on luovia ideoita, mutta ei taitoa leikata hiuksia, palkkaisitteko hänet?
Jos pelisuunnittelijalla on vinhoja ideoita, mutta ei käytännön taitoa toteuttaa niitä, palkkaisitteko hänet?
Kun menette lääkäriin, luotatteko enemmän tyyppiin, joka osaa sosialisoida netissä ja etsiä tietoa, vai tyyppiin, jolla on vahva peruskäsitys asioista?
Tulevaisuudessa diagnoosit tehdään pärviälyllä eikä luennoilla päntätyllä?
Lääkäriin joka osaa etsiä tietoa netistä. Lähes kaikki erikoislääkärit tarkastavat tiedot nykyäänkin googlesta ;)
Kyllä lääkärin pitää osata perusasiat ilman että mennään netistä tarkistamaan asia. Mitä jos tietokanta ei toimisi? Myöskään hätätilanteessa EI voi googletella miten ne elvytyslääkkeet ja elvytyskaavio meni! Semmoisella lääkärillä joka ei tiedä mitään vaan tarkistaa joka asian netistä ei tee yhtään mitään.
T. Lääkäri
Kielen oppii huomattavasti paljon paremmin ilman niitä sanakokeita ja kielioppia kun unohdetaan se ablatiivien ja allatiivien pänttäys ja saksan verbien taivuttaminen ja opetellaan kuuntelemalla ja puhumalla, sitten lukemalla. Nyt ilmiöoppimisessa ainakin oma ekaluokkalaiseni oppii siten että opetuksesta 25% on englanniksi. Tämä on se oikea tapa oppia kieltä.