Pelkäätkö ettet saavuta mitään = elämäsi on yhdentekevä?
En haikaile julkisuutta mutta ahdistaa etten ole mitään eikä minusta tule mitään ihmeempää. Muut saavat perheestä, urasta, julkisuudesta, uskonnosta tmv tarkoituksen ja suunnan elämälleen ja ovat että sillä hyvä. Minä elän arkea viikosta toiseen ja hoidan koiraani lamaantuneena siitä että ainut mitä teen elämälläni on huolehtia koirasta. Vaikka olisin julkkis, rikkaampi tai saisin unelmaperheen niin silti se olisi kaikki tavallaan turhaa? Siis upeaa jos sillain elää ihanan elämän mutta mitä järkeä siinä on? Ei mikään elämä lopulta tuo kuin lopun (ja uuden alun?). Ahdistaako teitä ikinä että pitäisi vaan hengailla täällä ja teet mitä vaan niin sillä ei lopulta ole väliä?
Mä näen sen näin että ilman minua suurempi kokonaisuus ei toimi. Olen osa kaikkea ja kaikki on osa minua. Ei sitä tarvitse mitään erikoista maailman tasolla saavuttaa jos on mielestään ja sydämestään löytänyt rauhan, jota maailman tyrkskytkään eivät horjuta. Sinä vain tarkkailet ja elät hengessä