Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Pelkäätkö ettet saavuta mitään = elämäsi on yhdentekevä?
14.08.2019 |
En haikaile julkisuutta mutta ahdistaa etten ole mitään eikä minusta tule mitään ihmeempää. Muut saavat perheestä, urasta, julkisuudesta, uskonnosta tmv tarkoituksen ja suunnan elämälleen ja ovat että sillä hyvä. Minä elän arkea viikosta toiseen ja hoidan koiraani lamaantuneena siitä että ainut mitä teen elämälläni on huolehtia koirasta. Vaikka olisin julkkis, rikkaampi tai saisin unelmaperheen niin silti se olisi kaikki tavallaan turhaa? Siis upeaa jos sillain elää ihanan elämän mutta mitä järkeä siinä on? Ei mikään elämä lopulta tuo kuin lopun (ja uuden alun?). Ahdistaako teitä ikinä että pitäisi vaan hengailla täällä ja teet mitä vaan niin sillä ei lopulta ole väliä?
Kommentit (21)
No todellakin ahdistaa. Sen lisäksi, ettei minulla ole tälle yhteiskunnalle mitään tarjottavaa, elättää se minut (työkyvyttömyyseläke). Ei mitään tarkoitusta, ei mitään hyötyä.
Etsiskelen siis paikkaani. Tällä hetkellä tarkoitukseni on huolehtia kissoistani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen 46v enkä ole saanut elämässäni mitään aikaan. Koen todellakin että elämäni on ollut turha.
Joo, näin tuli ennen ajateltua. Ja tottahan se periaatteessa on, jos ajattelen asiaa yleisten menestymisen standardien mukaan.
Mutta nyt pian nelikymppisenä olen kääntänyt ajatteluni siihen suuntaan, että se on yksi ja sama olenko menestynyt muiden silmissä. Tämä on MINUN OMA elämäni. Minulle riittää nämä omat kuviot ja se että saan toteuttaa itseäni (eli mm. ommella hienoja vaatteita). Minulle riittää että saan tuntea suuria tunteita, vaikka ne olisivatkin vaan haavetta. Riittää että saan olla rauhassa väsynyt, ilman että julkisuuskuva velvoittaisi jaksamaan.
Own life, not other- teemalla eletään.
En välitä pätkääkään, mitä muut ajattelevat minusta ja elämisen tavastani, ihan sama mulle, koska ei minuakaan haittaa muiden elämiset, tehkööt mitä lystivät, kunhan eivät tee LAITTOMUUKSIA ELI RIKOKSIA!
No ei se sun elämäsi ole sen koiran mielestä yhdentekevä. Itse olen saavutukseni jo tehnyt, ei tarvi mitään enää saavuttaa. Asiaa helpotti se, että olen syntynyt niin pienessä korpipaikassa, että sieltä poispääsy on jo kuuhun lentämiseen verrattavissa oleva suoritus noin niin kuin henkilökohtaisella tasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ahdista ollenkaan. Kaikki ajalliset elämät on yhdentekeviä, ja se on ok niin. Ei niiden tarvitsekaan olla mitään muuta. Elän ja teen mitä voin/haluan ja sitten kuolen. Se on hyvä niin.
Saavutan mitä? Ratkaisen nälänhädän? Keksin uuden suhteellisuusteorian? Jään historiaan ihmisenä, joka kykeni saamaan Soten läpi? Kirjoitan bestsellerin?
Sinulla on eksistentialistinen kriisi. Kun kuolet, niin enää lapsesi tai lapsenlapsesi muistaa sinut. Kun lapsenlapsesta aika jättää - kukaan ei enää muista sinua. Jos teet jonkun ylläolevista, niin nimesi voi jäädä muidenkin ihmisten tietoisuuteen. Entä sitten?
Ei, ei ahdista. Mutta 18-vuotiasta poikaani se ahdistaa.
N50
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pelkää, viisikymppiseksi elettyäni olen jo tajunnut, että se riitää, että elän itselleni merkityksellistä elämää, ulospäin näkyvillä saavutuksilla ei ole niin väliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä ei muuta maailmaa radikaalisti ja monet "saavutukset" ovat loppujen lopuksi yhdentekeviä ja unohtuvat nopeasti. Kuinka moni esim tietää vuoden 1900 tähtiurheilijoita, kuuluisia liikeneroja tjsp? Toki joka sukupolvesta joku jää historiaan, mutta muut vain läheisten muistiin kunnes nämäkin kuolevat. Minusta tämä on hyvin vapauttavaa, eikä ollenkaan ahdistavaa, pikemminkin päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pelkää, että elämäni olisi yhdentekevä. Minä tiedän, että se on. Tiedän, etten koskaan tule saavuttamaan mitään, mistä minut jälkeenpäin muistettaisiin, en tule millään tavoin muuttamaan maailmaa. Ja se on ok minulle.
Hyvin harvan ihmisen elämä on loppujen lopuksi merkittävä yhtään laajemmassa mittakaavassa. Lähes kaikki ovat sitä samaa harmaata massaa, joka syntyy, elää ja kuolee pois, eikä sillä ole sadan vuoden päästä mitään merkitystä. Ja sekin on ok.
Nykypäivän kiireinen elämä, laitteet ja some lisää tällaista ajattelua. Et tavallaan ehdi elää elämääsi, et keskity siihen. Aika ajoin "heräät" siihen todellisuuteen ja koet olosi masentuneeksi.
Tämä on totta varsinkin, jos tykkäät pelata tai käytät vaikka instaa (tavallaan keräät tykkäyksiä). Sun mieli keskittyy siihen pelimäisyyteen ja kuvittelet tiedostamattasi että sillä on merkitystä, se on nyt tärkeää. "Olenko saanut viestin", "mikä se yks kuva olikaan". Sä olet siinä mediatodellisuudessa läsnä, pahimmillaan monta tuntia päivässä.
Kun sitten lasket puhelimen alas ja aivot naksahtaa pois sieltä netistä, tajuat (edelleen tiedostamatta) että äskeinen ei kuitenkaan ollut aidosti tärkeää, se ei antanut aitoa sisältöä sun elämään. Sun aivot saa näitä ärsykkeitä päivästä ja vuodesta toiseen ja se merkityksettömyys jää päälle, siitä tulee tuttu fiilis. Pahimmillaan haet siihen helpotusta lisäämällä netin käyttöä.
Pidä taukoa kaikista sosiaalisista medioista. Älä käytä laitteita klo 18 jälkeen. Tutustu meditaatioon tai mindfullnessiin. Kouluta aivot uudestaan tällä tavalla, ne kyllä oppii pois siitä merkityksettömyyden tunteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei elämässä tarviikaan mitään saavuttaa, se on ihan yhdentekevää. Sitten kun kuolet, niin millään ei ole enää mitään merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
En. Ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä ei muuta maailmaa radikaalisti ja monet "saavutukset" ovat loppujen lopuksi yhdentekeviä ja unohtuvat nopeasti. Kuinka moni esim tietää vuoden 1900 tähtiurheilijoita, kuuluisia liikeneroja tjsp? Toki joka sukupolvesta joku jää historiaan, mutta muut vain läheisten muistiin kunnes nämäkin kuolevat. Minusta tämä on hyvin vapauttavaa, eikä ollenkaan ahdistavaa, pikemminkin päinvastoin.
Juuri näin. Kuuntele ap eläkeläisten juttuja. Puhuvat paljon taakse jääneestä työelämästään, mukavia tai katkeria muisteluita, mutta voit olla varma että heidän suurintakaan urotekoa tai mahtavintakaan vääryyttä ei kukaan muu kuin kertoja itse muista. Mitä tekoja tai saavutuksia siis odotat itseltäsi? Juuri tänään suurimmalta mahdolliselta tuntuva teko tai mahtavin maine haalistuu vuosien saatossa. Kuka Kekkonen?
Joo, on ollut nuoresta lähtien sellainen tunne, että olen luus.eri, ellen saavuta tarpeeksi. Varsinkin yksi tietty, mahdottomalta tuntunut, tavoite oli mielessä. Olin varma, etten koskaan saavuta sitä.
No nyt viime vuonna saavutin sen keski-ikäisenä. Nyt on outo olo. Ei ole enää mitään saavutettavaa. Kun lapseni muuttaa kohta pois kotoa, ajattelin vetäytyä asumaan päätoimisesti mökille ja harrastamaan puutarhanhoitoa ja kuntoilua. Airmminkin olisin halunnut tehdä niin, mutta koin, ettei voinut, tai olisin ollut luu.seri.
Markkkinataouden statusko senn määräää? Ihhmiset ovat hullluja. Hullluus ei ole tyhmyyytttä vaaan se onn manipuloitua typeryyyyttttä.
Lähes jokaisen ihmisen elämä on yhdentekevä. Kuinka moni oikeasti muistetaan enää vuosia kuoleman jälkeen, ja miksi edes pitäisi? Mun elämän tarkoituksellisuus on siinä, että nautin elämän pienistä ja suurista asioista, ja teen mukavia asioita itselleni ja toisille. Se riittää ihan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Markkkinataouden statusko senn määräää? Ihhmiset ovat hullluja. Hullluus ei ole tyhmyyytttä vaaan se onn manipuloitua typeryyyyttttä.
suuurimmallla ihmiselllä on kokoaika muuutamia ydinaseita latingisssa. Ne tuhoavaaat koko ihmiskunnnan alta aikayksikööön.
Alue: Aihe vapaa
Mitä vanhemmaksi tulen sen enemmän näen järkeä elämässäni. Nuorena hain tarkoitusta ja sisältöä, mutta ajan kanssa tajusin mitä kaikkea olen saanut aikaiseksi. OLen oikeastaan onnekas ihminen, sllä elämä on koetellut minua raskaalla kädellä ja kuitenkin siitä kaikesta kamalasta on löytynyt uutta elämäniloa sekä vahvuutta. Ymmärtää, että tärkeintä olen minä itse ja asenteeni elämää kohtaan.
Näen suuren merkityksen elämässäni, kun nousen aurinkoisena päivänä järvestä aamu-uinnilta ja annan auringon kuivattaa ihoni. Sen kun joku päivä oivallat olet päässyt itsesi kanssa pitkälle.