Kertokaa hauskoja tai creepyjä treffistooreja
Olin nuorempana vähän naiivi ja tapasin mukavanoloisen miehen tinderissä. Treffasimme puistossa ja koska juttu luisti mukavasti niin jatkoimme miehen asunnolle. Siellä tuli outo olo ja tajusin että miehellä on seksi mielessä. Valehtelin, että tätini soitti ja tarvitsi nopeasti apua koiransa kanssa ja pääsin pois tilanteesta. Emme enää tavanneet.
Kommentit (432)
Tutustuin yliopiston kielikurssilla mieheen, joka vaikutti kaikin puolin mukavalta. Tapailimme lähinnä kaveripohjalta ja viimein päädyin hänen asunnolleen. Siellä hän sitten uskoutui mulle intohimostaan, joka oli kaupan kassakuittien keräily. Ja hänen tapauksessaan se tarkoitti sitä, ettei hän ollut ikinä heittänyt niistä ainoatakaan menemään. Eli niitä oli PALJON!!! En nähnyt meillä yhteistä tulevaisuutta. Moikataan kylläkin, jos joskus sattumalta nähdään:D
Vierailija kirjoitti:
Kolme viimeistä on saman miehen sepittämiä.
numero 23 olen minä ja nainen kyllä olen. Tämä toden totta tapahtui, ja kyllä on monia muitakin aika erikoisia tapauksia tullut vastaan.
Hieman creepy silloin, näin jälkikäteen naurattaa. Treffasin netissä tapaamaani miestä tämän kotikaupungissa keskellä talvea, eli oli hämärää vuorokaudenajasta riippumatta. Treffeillä oli tarkoitus mennä molempia kiinnostavaan museoon. En ollut itse käynyt kyseisessä paikassa, joten mies sai opastaa. Kadut muuttuivat koko ajan pienemmiksi ja syrjäisemmäksi ja lopulta päädyttiin (entiselle) tehdasalueelle. Ketään muuta ei näy missään ja mies vaan vie syvemmälle. Aloin jo miettiä kaikkia murhajuttuja ja hieman hidastin tahtia, kun totta tosiaan näin kyseisen museon sisäänkäynnin. Siinä vaiheessa huokaisin helpotuksesta ja ehkä hieman naurahdin ajatuksille. Sama mies on vieläkin vierellä, joten treffit meni ihan hyvin.
Lähtiessämme treffi istuutui bussissa toisen naisen viereen vaikka koko takapenkki oli vapaa. Jäin itse seuraavalla pysäkillä heti pois kyydistä ja kävelin koko loppumatkan kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies oli kivan näköinen kuvissa ja hänellä oli hauskat jutut. Sovin treffit suurin odotuksin. Olin saapunut ravintolaan n. 5 min ennen ja odottelin miestä, kun kilahti viesti että ”olen kohta siellä. Eihän sua muuten häiritse että olen liikuntavammainen”. Olin ihan että mitä häh, vastasin ettei tietenkään häiritse ja kysyin tartteeko hän apua ravintolaan pääsemiseen kun siinä on portaita, ei kuulemma tarvinnut.
Sit paikalle ontui tämä mies, tai ei voi puhua ontumisesta, hän joutui heittämän jalkaa silleen kummallisesti sivulle tosi paljon. Kuulemma synnynnäinen lonkkavika. Söimme ja joimme pari lasia viiniä ja mies kertoi, ettei pysty saamaan lapsia tai yhdyntään, kun sukuelimet on epämuodostuneet, eikä hänellä ole oikein penistä ollenkaan. Lisäksi hänellä oli avanne.
Olisko ollut kiva kertoa jotain näistä ENNEN treffejä?
Mahtavaa. Seuraavalla kerralla kun näen, että treffikumppani on kamala rytöhirviö niin otan tämän keinon käyttöön.
RYTOHIRVIO :D :D :D :D
Aahhaahhh naen nyt sieluni silmin jonkun feikkaavan tuon kaiken vaan paastakseen pois tilanteesta (kavely jalkaa heittaen included :D :D :D)
Olin kirjoitellut miehen kanssa muutamia viikkoja, hänellä lapsi. Ensimmäisillä treffeillä, jotka meni muuten ihan hyvin, mies möläytti että hän on puhunut minusta lapselleen jo eikä malta odottaa että tavataan. Hui saakeli, jospa oltaisiin ensin tutustuttu ihan kaksistaan ennen kuin mitään lapsijuttuja tähän sotketaan... Silloin nuorena naisena säikähdin tämmöistä kuviota niin etten halunnut tavata enää.
Tapasin miehen deittisovelluksessa, viestiteltiin yli viikko intensiivisesti ennen kuin molemmille sopi tavata. Totta kai vaikutti hyvalta tyypilta, joten tapaaminen oli jees.
Miehen ehdotuksesta tavattiin mun paikkakunnalla ja sain valita paikallisena seka drinkkibaarin etta illallisravintolan. Mies tuli hakemaan mua autolla mun kodin lahelta, maksoi drinkit ja koko kolmen ruokalajin illallisen (juomineen!) ja heitti mut takaisin kodin lahelle.
Ainut vaan etta taman illan aikana sanoin jo paaruuan aikana, etta nyt tuli deal-braker. Paljastui nimittain, etta mies on r*sisti. Mollasi ar4beja, heihin ei kuulemma voi luottaa. Etta on vaan SE YKSI mielessa, ja muutenkin haluavat vaan huijata ja hyotya rahallisesti.
...Mies oli itse ar4bi...
Talk about shooting yourself in the foot. :D
Pointsit kuitenkin herrasmiesmaisyydesta!
Yksi kundi vaikutti täysin tavalliselta ja mukavalta. Mentiin syömään. Jossain vaiheessa hän alkoi kertoa jostain extreme-meditaatiosta, jota hän harrastaa ja jossa ideana on että pitää meditoida tyyliin 2h samassa asennossa täysin liikkumatta ja sitten ohjaaja koskettaa kepillä äänettömästi hartiaa, kun saa liikahtaa. Oli kuulemma näiden meditointien myötä tajunnut että kaikki on heijastumaa ja että me ihmiset ollaan vain kuin syksyn lehtiä, joita universumi riepottelee.
Sit hän kertoi, miten oli lukioaikoina ajautunut itseään huomattavasti vanhempien pubiruusujen seuraan ja miten hän oli saanut kyllä ilmaista viinaa mut oli pitänyt suostua näitten naisten kanssa seksiin. Kotona oli kuulemma ollut huono tilanne kun omat vanhemmat oli vaan dokanneet.
Olin hitsin surullinen hänen puolestaan ja olin sitä mieltä että hän tarvii apua, terapiaa nyt ainakin. Ja sanoinkin sen hänelle. Illallisen jälkeen käveltiin vielä hetki ulkona ja sanoin, että en ole itse niin vahva henkilö, että kykenisin antamaan hänelle kumppanina sitä mitä hän tarvitsee vaan itsekin rikkonainen, eikä kahden rikkonaisen kannata mennä yhteen. Ja sitten tiemme erosivat. Oon joskus miettinyt, mitä hänelle kuuluu, tästä on jo 10 vuotta.
Sovin miehen kanssa treffit kävelylle meren rantaan. Puolessa tunnissa hän ehti kertoa, että hänen kumppaniaan ei saa sitten häiritä se että hän hieroo toisia naisia, koska hän on vaan niin hyvä hieroja. Sitten hän sanoi, että häntä kiinnostaa polyamoria. Molemmat jutut oli totaalinen turn-off. Nuo polyamoria-jutut kannatais tehdä deitille selväksi jo ennen tapaamista ja etsiä rehellisesti naisia polyamoriasuhteeseen.
Eräs suomalainen sarjakuvapiirtäjä on mieltynyt kaikkiin s/m- ja fetissijuttuihin ja tekee aiheesta sarjakuvia. Hän ihastui muhun ja mielenkiinnosta lähdin kerran treffeille. Nuo s/m-jutut jotenkin käsitän vaikkei mun juttu olekaan mut sit hän kertoi, ettei *harrasta yhdyntöjä*, koska naisten alapää on kuulemma niin likainen paikka, ettei halua työntyä sinne. Tosi twisted kaveri.
Ekat ja rokat treffit sujuivat hyvin. Mies oli hauska ja komea. Sit hän pyysi mut syömään hänen kotiinsa, aikoi kuulemma tarjota jotain erityisen hyvää ruokaa. Vähän mietin tätä mutta mies asui mun työpaikkani lähellä ja sovittiin, että tulen töitten jälkeen.
Ensinnäkin se kämppä oli sikolätti. Olen nähnyt sinkkumiesten asuntoja mut tää ylitti kaiken. Istuin baaripöydän ääreen, ja mies sanoi, että hän tarjoaa gulassia. No sit hän otti jääkaapista kaksi semmoista viilipurkin kokoista valmisruoka-annosta, pisteli kansiin reikiä ja laittoi mikroon. Mitään leipää ei ollut ohessa, juomaksi kaljatölkki. Siinä ohessa mies halusi näyttää jonkun hauskan videon koneelta ja nosti kannettavan pöydälle. Selaimessa oli auki välilehtiä, jotka oli tyyliin ”young blond with a donkey” ja ”free zoo porn”. Mies ei hoksannut asiaa tai ei välittänyt. Siinä vaiheessa olin oksentaa sen gulassikeiton ja sanoin että mun töistä luvattiin soittaa tähän aikaan jos mun pitää mennä tekeen yksi homma ja tällä verukkeella otin kännykkäni ja sanoin että odotas työksverilta on tullut viesti ja sanoin että mun pitää lähteä käymään töissä mut laitan viestiä. Seuraavana päivänä vastasin sit hänen viestiin uusista treffeistä, ettei tästä taida tulla mitään.
Vierailija kirjoitti:
Eräs suomalainen sarjakuvapiirtäjä on mieltynyt kaikkiin s/m- ja fetissijuttuihin ja tekee aiheesta sarjakuvia. Hän ihastui muhun ja mielenkiinnosta lähdin kerran treffeille. Nuo s/m-jutut jotenkin käsitän vaikkei mun juttu olekaan mut sit hän kertoi, ettei *harrasta yhdyntöjä*, koska naisten alapää on kuulemma niin likainen paikka, ettei halua työntyä sinne. Tosi twisted kaveri.
Toi on tunnettu jo pitkään tuo neuroosi / ongelma. Jo Freud puhui kuinka jotkut miehet pelkää v*ginaa, ja jossain esimerkkitapauksessa potilaalla oli piinaava fobia, että sieltä tulee hampaat, jotka napsaisee kalun poikki.
Mies esitteli kännykästään kuvia ravihevosista. Loputtomasti kuvia, niitä oli järjettömästi. Mies oli kertonut kyllä harrastavansa raveja mut elämään ei näköjään juuri muuta mahtunut. (Ei ollut romani.)
treffit kirjoitti:
Aahhaahhh naen nyt sieluni silmin jonkun feikkaavan tuon kaiken vaan paastakseen pois tilanteesta (kavely jalkaa heittaen included :D :D :D)
Tää on kyllä ihan priceless. Kun treffiseuralainen ei nappaa, aloitetaan hieman salamyhkäisenä: ”kuule, mitä mieltä sä oot avanteista?” 😁
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Mä tapailin useamman kerran yhtä kivan oloista miestä, mutta jokin hänessä oli outoa. Hän ei myöskään vongannut seksiä, vaikka oltiin oltu mun luona kerran. Oltiin tavattu töitten kautta, oltiin siis samalla alalla. Kerran yksi meidän firman tyyppi näki meidät yhdessä ja sit tuli erikseen juttelemaan töissä ja sanoi että niin että olit x:n kanssa ulkona, kai x on kertonut että hän on käynyt sukupuolenkorjausleikkauksessa, ja ennen hänen nimensä oli y. No en ollut kuullut. Laitoin hänelle vaan viestin, että mikset kertonut mulle ollenkaan ja hän vastasi ettei uskaltanut. Ehkä oon sit suvaitsematon mut en vaan pystynyt jatkamaan suhdetta. En edes tiä mitä hänen haarovälissään oli, oliko siis tehty jo nämä uudet elimet vai ei, ja miten semmoinen elin edes toimii.
Ja siis ei ole mitään trans-ihmisiä vastaan mut oon kait sit niin vanhanaikainen etten halua olla suhteessa heidän kanssa.
Tapasin miehen jolla oli komeat kasvot, mutta oven avattuaan ja kutsuessaan minut sisälle hän paljastuikin lähes liikuntakyvyttömäksi, vammautuneeksi. Olin ystävällinen ja jatkoin tapaamista normaalisti.
Tämän jälkeen hän piinasi ja haukkui minua kuukausia, koska en enää halunnut tavata häntä uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Mies oli kivan näköinen kuvissa ja hänellä oli hauskat jutut. Sovin treffit suurin odotuksin. Olin saapunut ravintolaan n. 5 min ennen ja odottelin miestä, kun kilahti viesti että ”olen kohta siellä. Eihän sua muuten häiritse että olen liikuntavammainen”. Olin ihan että mitä häh, vastasin ettei tietenkään häiritse ja kysyin tartteeko hän apua ravintolaan pääsemiseen kun siinä on portaita, ei kuulemma tarvinnut.
Sit paikalle ontui tämä mies, tai ei voi puhua ontumisesta, hän joutui heittämän jalkaa silleen kummallisesti sivulle tosi paljon. Kuulemma synnynnäinen lonkkavika. Söimme ja joimme pari lasia viiniä ja mies kertoi, ettei pysty saamaan lapsia tai yhdyntään, kun sukuelimet on epämuodostuneet, eikä hänellä ole oikein penistä ollenkaan. Lisäksi hänellä oli avanne.
Olisko ollut kiva kertoa jotain näistä ENNEN treffejä?
Minusta tuo on paremminkin sellaista, mitä ei pidä vielä ensitreffeillä kertoa. Ei mitään liian henkilökohtaista, sairauksista tai muusta. Tosin liikuntavammasta voi kertoa, kun se näkyy päälle päin joka tapauksessa.
Kaupungilla tuntematon mies pyysi minut kahville. Suostuin, koska ei ollut muuta tekemistä, eikä minulla tietenkään ollut mitään sitä vastaan että joku tarjoaa kahvit. Menimme kahvilaan, joka oli sen verran kallis että en normaalisti olisi mennyt sinne. Mies ei tarjonnut kahvia, vaan sain maksaa kahvini itse, mikä vähän harmitti. Mies kyseli kaikenlaisia kummallisia kysymyksiä, joihin oli vaikea keksiä vastauksia. Lopulta erosimme ja ihmettelin, miksi mies ei pyytänyt numeroani, vaikka oli kuitenkin pyytänyt minut kahville. En jäänyt sen enempää miettimään asiaa, arvelin vain, että en tainnut sitten ollakaan kovin kiinnostava sen miehen mielestä.
Myöhemmin luin Neil Straussin "Pelimies"-kirjan ja siinä neuvottiin puhumaan naisille juuri niitä samoja juttuja, joita em. mies oli minulle puhunut. Siinä sanottiin myös, että ei kannata pyytää naiselta puhelinnumeroa, vaan täytyy antaa naisen pyytää numeroa mieheltä.
Kolme viimeistä on saman miehen sepittämiä.