Voiko 23-vuotias täysin kaveriton saada ystäviä ja parisuhdetta jos ei ole kokemusta? Vai onko peli täysin menetetty?

Itse olen mies jo 31v ja "neitsyyden" menetys ja ensimmäinen seurustelusuhde jäivät hyvin lähelle 30 vuotta. Taisi jäädä 2kk vajaaksi velhon pesti.

Itsellänikään ei ole ystäväpiiriä ja kokemuksesta voin sanoa, että vaatii joko samantapaisen luonteen naiselta tai suurta avarakatseisuutta hyväksyä se ettei jollakulla ole kaveripiiriä.

Häiritseekö kaverittomuus sinua muutoin kuin seuranhaun haasteena?

Olen 10 vuotta vanhempi ja minun kokemus on se että ei voi.

Olen sun ikätoveri, enkä reagoisi mitenkään ihmeemmin sun tilanteeseen. Voisit kertoa olevasi yksinäinen sielu universumin laitamilta, jolloin nauraisimme yhdessä sun vertaukselle. Ei sinussa ole mitään vikaa, vaikkei kavereita olekaan. Niitä kyllä löytyy, kunhan et aliarvioi itseäsi turhaan:)

N23

Mä olen nyt 38 ja suurimman osan nykyisistä ystävistä sain juuri parikymppisenä. Peruskoulu- ja lukiokaverit jääny taakse, tuo nuoruuden harrastusporukka on ne mun 'vanhat kaverit'.

Mene johonkin tosi aikaa vievään harrastukseen ja treenaa treenaa treenaa ja jää aina treenien jälkeen notkumaan ja treenibisselle niin vuoden parin päästä sulla on porukka.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen mies jo 31v ja "neitsyyden" menetys ja ensimmäinen seurustelusuhde jäivät hyvin lähelle 30 vuotta. Taisi jäädä 2kk vajaaksi velhon pesti.

Itsellänikään ei ole ystäväpiiriä ja kokemuksesta voin sanoa, että vaatii joko samantapaisen luonteen naiselta tai suurta avarakatseisuutta hyväksyä se ettei jollakulla ole kaveripiiriä.

Häiritseekö kaverittomuus sinua muutoin kuin seuranhaun haasteena?

Minulla on ollut kavereita, mutta kaikki nämä suhteet ovat kaatuneet siihen, että en uskalla ottaa yhteyttä ja ehdottaa mitään. Pelkään aina, että sanon tai teen jotain väärin/noloa. 

En oikein viihdy yksin. Joka päivä poistun asunnosta ja menen keskustaan tekemään jotain. 

Jokainen tuntee yksinäistä silloin tällöin, mutta joskus on myös hyvä ottaa aikaa itselleen ja olla ihan rauhassa yksin. Silloin paljon helpompaa levätä, rentoutua ja ladata akkuja. Itse lähden joka vuosi kuukaudeksi vaeltamaan tunturiin saadakseni olla yksin, en pidä väen tunnoksesta ja sosiaaliset tilanteet ovat kuluttavia. Nautin myös katsella kesäistä järvenpintaa ja täydellisestä hiljaisuudesta kesäyössä. Kun pääsee irti massan mukana kulkemisesta on todella vapaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen mies jo 31v ja "neitsyyden" menetys ja ensimmäinen seurustelusuhde jäivät hyvin lähelle 30 vuotta. Taisi jäädä 2kk vajaaksi velhon pesti.

Itsellänikään ei ole ystäväpiiriä ja kokemuksesta voin sanoa, että vaatii joko samantapaisen luonteen naiselta tai suurta avarakatseisuutta hyväksyä se ettei jollakulla ole kaveripiiriä.

Häiritseekö kaverittomuus sinua muutoin kuin seuranhaun haasteena?

Minulla on ollut kavereita, mutta kaikki nämä suhteet ovat kaatuneet siihen, että en uskalla ottaa yhteyttä ja ehdottaa mitään. Pelkään aina, että sanon tai teen jotain väärin/noloa. 

En oikein viihdy yksin. Joka päivä poistun asunnosta ja menen keskustaan tekemään jotain. 

Silloin kannattaa varmaan kuunnella näiden harrastusporukkaihmisten neuvoja :) Varmasti aikuiset jo huolivat porukkaansa vaikka olisi jotenkin teinien mielestä "Nolo!"

Itsellenikin on noita ehdotettu, mutta en viihdy isommissa porukoissa tai halyssä, joten tyytyminen etsimään minut tällaisena rakastavaa naista.

22v ja tykkään olla yksin kirjoitti:

Jokainen tuntee yksinäistä silloin tällöin, mutta joskus on myös hyvä ottaa aikaa itselleen ja olla ihan rauhassa yksin. Silloin paljon helpompaa levätä, rentoutua ja ladata akkuja. Itse lähden joka vuosi kuukaudeksi vaeltamaan tunturiin saadakseni olla yksin, en pidä väen tunnoksesta ja sosiaaliset tilanteet ovat kuluttavia. Nautin myös katsella kesäistä järvenpintaa ja täydellisestä hiljaisuudesta kesäyössä. Kun pääsee irti massan mukana kulkemisesta on todella vapaa.

Tässä puhutaan siitä että on koko ajan yksin koska ei ole kavereita.

Kaverittomuus itsessään ei ole ongelma. Mutta se syy mistä kaverittomuus johtuu, voi olla ongelma.

Itse olen 31v mies ja samassa tilanteessa. Mulla on asperger ja vaikka ihmisiin helposti tutustunkin, niin en sitten osaa jatkaa sitä kaveruutta.

Olen tutustunut moniin yksinäisiin ihmisiin ja huomannut, että heitä on paljon. Nykyisin on ihan tavallista muuttaa nuorena pois kotipaikkakunnaltaan ja asettua yksinään ihan uusiin ympyröihin. Moni nuori nainenkin on samassa tilanteessa.

Naisten reaktio asiaan riippuu lähinnä siitä, miten asian esittää ja miten sinut on asian ja itsensä kanssa. Mä olen tämmöinen yksinäinen susi, enkä häpeile tai pidä sitä edes isona asiana. Keskustelutaitoja voi kehittää. Olen itse joutunut opettelemaan sosiaalisuutta tietoisesti hyvin paljon tämän autismini takia. Jos et ole autistinen, niin sulla on erittäin hyvät mahdollisuudet hioa taitojasi.

Naisissakin on paljon yksinäisiä ja heistäkin löytyy kaikenlaista hiihtäjää. Ei heilläkään ole kaikilla isoja kaveriporukoita. Juttukaverista ei kannata tehdä mitään olettamuksia ennen kuin puheet vahvistavat asian. Pätee sekä naisiin että miehiin.

Älä nyt noin nuorena ainakaan rupea luovuttamaan.

Mun kouluaikaiset kaverit jäi kun lähdettiin eri suuntiin opiskelemaan ja poikkiksen kautta tulleet jäi myös kun samoihin aikpihin erottiin.

En ole sosiaalinen, jutustelen kyllä mutten oikein ystävysty. Ei ole minua haitannut. Oli 24 kun sattumoisin törmäsin vanhaan tuttuun kouluajoilta ja alettiin pitämään yhteyttä. Vastasin myöntävästi treffikutsuun.

Nyt oltu yhdessä 14 vuotta. Minulla ei ole edelleenkään ystäviä (real life) jos tuota aviomiestä ei lasketa enkä edelleenkään heitä kaipaa. Tulen kyllä toimeen miehen ystävien kanssa ja hän on huomattavasti sosiaalisempi kuin minä mutta ei haittaa.

Joten ei mahdotonta jos oikea tulee kohdalle, mutta jossakin vaiheessa on treffeille kysyttävä jos mielenkiintoinen sinkku osuu kohdille.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen 31v mies ja samassa tilanteessa. Mulla on asperger ja vaikka ihmisiin helposti tutustunkin, niin en sitten osaa jatkaa sitä kaveruutta.

Olen tutustunut moniin yksinäisiin ihmisiin ja huomannut, että heitä on paljon. Nykyisin on ihan tavallista muuttaa nuorena pois kotipaikkakunnaltaan ja asettua yksinään ihan uusiin ympyröihin. Moni nuori nainenkin on samassa tilanteessa.

Naisten reaktio asiaan riippuu lähinnä siitä, miten asian esittää ja miten sinut on asian ja itsensä kanssa. Mä olen tämmöinen yksinäinen susi, enkä häpeile tai pidä sitä edes isona asiana. Keskustelutaitoja voi kehittää. Olen itse joutunut opettelemaan sosiaalisuutta tietoisesti hyvin paljon tämän autismini takia. Jos et ole autistinen, niin sulla on erittäin hyvät mahdollisuudet hioa taitojasi.

Naisissakin on paljon yksinäisiä ja heistäkin löytyy kaikenlaista hiihtäjää. Ei heilläkään ole kaikilla isoja kaveriporukoita. Juttukaverista ei kannata tehdä mitään olettamuksia ennen kuin puheet vahvistavat asian. Pätee sekä naisiin että miehiin.

Älä nyt noin nuorena ainakaan rupea luovuttamaan.

Ongelma on siis pelko tulla hylätyksi. Osaan kyllä puhua muiden kanssa ja toimia sosiaalisissa tilanteissa.

AP

Jatkan (olen tuo autisti), että kavereiden saaminen yms. saattaa vaatiia sitä, että asetat itsesi noloilta tuntuviin tilanteisiin. Mä olen ties millaisissa porukoissa sanonut joskus, että olen yksinäinen ja kaipaan kaveria. Aika usein on joku järjestynyt. Yksinäisiä on paljon, mutta eivät uskalla niin sanotusti rikkoa jäätä sosiaalisissa tilanteissa. Itselläni tuo asperger on varmaan aikaansaanut sen, etten jää kauheasti häpeilemään toimintaani ja puhun aika suoraan. Usein se on kuitenkin ollut hyvä toimintatapa.

Netissäkin voi nykyään koittaa tutustua paikallisiin ja tapahtumiin kannattaa välillä lähteä, jos kavereita etsii. Ei se helppoa varmasti ole, jos olet ujon puoleinen, mutta se helpottuu tekemällä ja kokemalla. Se on vaikeaa ryhtyä tällaiseen ja suurin osa ihmisistä tuntuu pelkäävän jonkinlaista kasvojen menettämistä liikaa. Todennäköisesti ne muutkin onneksi miettivät lähinnä sitä ja vaikka mokaisitkin, niin aina tulee uusia tilaisuuksia. Otat vain oppia siitä mokastasi, jos se siis oli oma mokasi. Itse teen niin. Turha sitä on sen kummemmin miettiä ja kasata itselleen paineita.

Vierailija kirjoitti:

Olen sun ikätoveri, enkä reagoisi mitenkään ihmeemmin sun tilanteeseen. Voisit kertoa olevasi yksinäinen sielu universumin laitamilta, jolloin nauraisimme yhdessä sun vertaukselle. Ei sinussa ole mitään vikaa, vaikkei kavereita olekaan. Niitä kyllä löytyy, kunhan et aliarvioi itseäsi turhaan:)

N23

Yrittäisin nyt ainakin kertoa, että yksinäisyys johtuu pelosta. Se, että pääsisin puhumaan naisen kanssa olisi jo valtava askel.

Vierailija kirjoitti:

22v ja tykkään olla yksin kirjoitti:

Jokainen tuntee yksinäistä silloin tällöin, mutta joskus on myös hyvä ottaa aikaa itselleen ja olla ihan rauhassa yksin. Silloin paljon helpompaa levätä, rentoutua ja ladata akkuja. Itse lähden joka vuosi kuukaudeksi vaeltamaan tunturiin saadakseni olla yksin, en pidä väen tunnoksesta ja sosiaaliset tilanteet ovat kuluttavia. Nautin myös katsella kesäistä järvenpintaa ja täydellisestä hiljaisuudesta kesäyössä. Kun pääsee irti massan mukana kulkemisesta on todella vapaa.

Tässä puhutaan siitä että on koko ajan yksin koska ei ole kavereita.

Kaikki eivät nauti hirveästä ihmismassasta ja monet vihtyvät yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen 31v mies ja samassa tilanteessa. Mulla on asperger ja vaikka ihmisiin helposti tutustunkin, niin en sitten osaa jatkaa sitä kaveruutta.

Olen tutustunut moniin yksinäisiin ihmisiin ja huomannut, että heitä on paljon. Nykyisin on ihan tavallista muuttaa nuorena pois kotipaikkakunnaltaan ja asettua yksinään ihan uusiin ympyröihin. Moni nuori nainenkin on samassa tilanteessa.

Naisten reaktio asiaan riippuu lähinnä siitä, miten asian esittää ja miten sinut on asian ja itsensä kanssa. Mä olen tämmöinen yksinäinen susi, enkä häpeile tai pidä sitä edes isona asiana. Keskustelutaitoja voi kehittää. Olen itse joutunut opettelemaan sosiaalisuutta tietoisesti hyvin paljon tämän autismini takia. Jos et ole autistinen, niin sulla on erittäin hyvät mahdollisuudet hioa taitojasi.

Naisissakin on paljon yksinäisiä ja heistäkin löytyy kaikenlaista hiihtäjää. Ei heilläkään ole kaikilla isoja kaveriporukoita. Juttukaverista ei kannata tehdä mitään olettamuksia ennen kuin puheet vahvistavat asian. Pätee sekä naisiin että miehiin.

Älä nyt noin nuorena ainakaan rupea luovuttamaan.

Ongelma on siis pelko tulla hylätyksi. Osaan kyllä puhua muiden kanssa ja toimia sosiaalisissa tilanteissa.

AP

Se on hyvä, että olet paikantanut ongelman ja sosiaaliset taidot on kunnossa.

Vakitettavasti pelkosi käy varmasti ihmisten kanssa toteen ainakin muutamaan otteeseen. Uskollisia ystäviä ja hyvää puolisoa on vaikea löytää itselleen ja monella on kymmeniä kavereita, jotka hylkäävät tosipaikan tullen. Nämä ovat kovia sanoja, mutta se on asia, joka täytyy hyväksyä. Ihmisissä kuitenkin on niitä, jotka eivät hylkää toista ja usein rehelliset ihmiset pitävät toistensa seurasta.

Oletko ajatellut, että sulla saattaa olla jonkinlainen trauma asiaan liittyen? Jokainen on vähän takalukossa ja tämä on ehkä sun ongelmasi. Todellisuus ei siis välttämättä ole niin oaha kuin miltä se vaikuttaa.

Ihmiset yleensä katuvat jälkikäteen eniten tekemättä jääneitä asioita. Tehdyt asiat ja koetut tuskat tulevat sillä listalla vasta niiden jälkeen kun maataan kuolinvuoteella. Jostain luin, että ihmisellä on kaksi tarpeen lajia. Ihminen haluaa sekä saavuttaa haluamansa asian että välttää tuskaa. Toisinaan tarve välttää tuskaa kasvaa suuremmaksi kuin tarve saavuttaa haluamansa. Tällöin ihminen vain junnaa paikallaan ja sen pelon voittaminen ei ole pikkujuttu. Tämä pelko pitää sua jumissa.

Jälkikäteen todennäköisesti kadut, jos epäonnistumisen ja tuskan pelossa jätit tavoittelematta haluamaasi elämää, kun siihen oli mahdollisuus. Itsellänikin on ties mitä ongelmia, mutta tuo on asia, jota en halua lopun koittaessa miettiä.

Nämä on vaikeita asioita ja siksi monet käyvät terapiassakin niitä läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen 31v mies ja samassa tilanteessa. Mulla on asperger ja vaikka ihmisiin helposti tutustunkin, niin en sitten osaa jatkaa sitä kaveruutta.

Olen tutustunut moniin yksinäisiin ihmisiin ja huomannut, että heitä on paljon. Nykyisin on ihan tavallista muuttaa nuorena pois kotipaikkakunnaltaan ja asettua yksinään ihan uusiin ympyröihin. Moni nuori nainenkin on samassa tilanteessa.

Naisten reaktio asiaan riippuu lähinnä siitä, miten asian esittää ja miten sinut on asian ja itsensä kanssa. Mä olen tämmöinen yksinäinen susi, enkä häpeile tai pidä sitä edes isona asiana. Keskustelutaitoja voi kehittää. Olen itse joutunut opettelemaan sosiaalisuutta tietoisesti hyvin paljon tämän autismini takia. Jos et ole autistinen, niin sulla on erittäin hyvät mahdollisuudet hioa taitojasi.

Naisissakin on paljon yksinäisiä ja heistäkin löytyy kaikenlaista hiihtäjää. Ei heilläkään ole kaikilla isoja kaveriporukoita. Juttukaverista ei kannata tehdä mitään olettamuksia ennen kuin puheet vahvistavat asian. Pätee sekä naisiin että miehiin.

Älä nyt noin nuorena ainakaan rupea luovuttamaan.

Ongelma on siis pelko tulla hylätyksi. Osaan kyllä puhua muiden kanssa ja toimia sosiaalisissa tilanteissa.

AP

Se on hyvä, että olet paikantanut ongelman ja sosiaaliset taidot on kunnossa.

Vakitettavasti pelkosi käy varmasti ihmisten kanssa toteen ainakin muutamaan otteeseen. Uskollisia ystäviä ja hyvää puolisoa on vaikea löytää itselleen ja monella on kymmeniä kavereita, jotka hylkäävät tosipaikan tullen. Nämä ovat kovia sanoja, mutta se on asia, joka täytyy hyväksyä. Ihmisissä kuitenkin on niitä, jotka eivät hylkää toista ja usein rehelliset ihmiset pitävät toistensa seurasta.

Oletko ajatellut, että sulla saattaa olla jonkinlainen trauma asiaan liittyen? Jokainen on vähän takalukossa ja tämä on ehkä sun ongelmasi. Todellisuus ei siis välttämättä ole niin oaha kuin miltä se vaikuttaa.

Ihmiset yleensä katuvat jälkikäteen eniten tekemättä jääneitä asioita. Tehdyt asiat ja koetut tuskat tulevat sillä listalla vasta niiden jälkeen kun maataan kuolinvuoteella. Jostain luin, että ihmisellä on kaksi tarpeen lajia. Ihminen haluaa sekä saavuttaa haluamansa asian että välttää tuskaa. Toisinaan tarve välttää tuskaa kasvaa suuremmaksi kuin tarve saavuttaa haluamansa. Tällöin ihminen vain junnaa paikallaan ja sen pelon voittaminen ei ole pikkujuttu. Tämä pelko pitää sua jumissa.

Jälkikäteen todennäköisesti kadut, jos epäonnistumisen ja tuskan pelossa jätit tavoittelematta haluamaasi elämää, kun siihen oli mahdollisuus. Itsellänikin on ties mitä ongelmia, mutta tuo on asia, jota en halua lopun koittaessa miettiä.

Nämä on vaikeita asioita ja siksi monet käyvät terapiassakin niitä läpi.

Saako terapiassa oikeasti apua? Eikös terapiat ole yleensä tarkoitettu oikeasti vakaville ongelmille?

Kyllä voi saada ystäviä ja ne saadaan nimenomaan työpaikoilta tuossa iässä. Älä ainakaan ala rypemään itsesäälissä ja eristäytymään muista ihmisistä ja yhteiskunnasta.

Kokonaan uudet ympyrät, uusi paikkakunta tai uusi opiskelu ainakin ennen saattoivat auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Kokonaan uudet ympyrät, uusi paikkakunta tai uusi opiskelu ainakin ennen saattoivat auttaa.

Tämä.

Jos ei riitä niin valehtele vielä olleesi kiusattu.