Voiko 23-vuotias täysin kaveriton saada ystäviä ja parisuhdetta jos ei ole kokemusta? Vai onko peli täysin menetetty?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen 31v mies ja samassa tilanteessa. Mulla on asperger ja vaikka ihmisiin helposti tutustunkin, niin en sitten osaa jatkaa sitä kaveruutta.

Olen tutustunut moniin yksinäisiin ihmisiin ja huomannut, että heitä on paljon. Nykyisin on ihan tavallista muuttaa nuorena pois kotipaikkakunnaltaan ja asettua yksinään ihan uusiin ympyröihin. Moni nuori nainenkin on samassa tilanteessa.

Naisten reaktio asiaan riippuu lähinnä siitä, miten asian esittää ja miten sinut on asian ja itsensä kanssa. Mä olen tämmöinen yksinäinen susi, enkä häpeile tai pidä sitä edes isona asiana. Keskustelutaitoja voi kehittää. Olen itse joutunut opettelemaan sosiaalisuutta tietoisesti hyvin paljon tämän autismini takia. Jos et ole autistinen, niin sulla on erittäin hyvät mahdollisuudet hioa taitojasi.

Naisissakin on paljon yksinäisiä ja heistäkin löytyy kaikenlaista hiihtäjää. Ei heilläkään ole kaikilla isoja kaveriporukoita. Juttukaverista ei kannata tehdä mitään olettamuksia ennen kuin puheet vahvistavat asian. Pätee sekä naisiin että miehiin.

Älä nyt noin nuorena ainakaan rupea luovuttamaan.

Ongelma on siis pelko tulla hylätyksi. Osaan kyllä puhua muiden kanssa ja toimia sosiaalisissa tilanteissa.

AP

Se on hyvä, että olet paikantanut ongelman ja sosiaaliset taidot on kunnossa.

Vakitettavasti pelkosi käy varmasti ihmisten kanssa toteen ainakin muutamaan otteeseen. Uskollisia ystäviä ja hyvää puolisoa on vaikea löytää itselleen ja monella on kymmeniä kavereita, jotka hylkäävät tosipaikan tullen. Nämä ovat kovia sanoja, mutta se on asia, joka täytyy hyväksyä. Ihmisissä kuitenkin on niitä, jotka eivät hylkää toista ja usein rehelliset ihmiset pitävät toistensa seurasta.

Oletko ajatellut, että sulla saattaa olla jonkinlainen trauma asiaan liittyen? Jokainen on vähän takalukossa ja tämä on ehkä sun ongelmasi. Todellisuus ei siis välttämättä ole niin oaha kuin miltä se vaikuttaa.

Ihmiset yleensä katuvat jälkikäteen eniten tekemättä jääneitä asioita. Tehdyt asiat ja koetut tuskat tulevat sillä listalla vasta niiden jälkeen kun maataan kuolinvuoteella. Jostain luin, että ihmisellä on kaksi tarpeen lajia. Ihminen haluaa sekä saavuttaa haluamansa asian että välttää tuskaa. Toisinaan tarve välttää tuskaa kasvaa suuremmaksi kuin tarve saavuttaa haluamansa. Tällöin ihminen vain junnaa paikallaan ja sen pelon voittaminen ei ole pikkujuttu. Tämä pelko pitää sua jumissa.

Jälkikäteen todennäköisesti kadut, jos epäonnistumisen ja tuskan pelossa jätit tavoittelematta haluamaasi elämää, kun siihen oli mahdollisuus. Itsellänikin on ties mitä ongelmia, mutta tuo on asia, jota en halua lopun koittaessa miettiä.

Nämä on vaikeita asioita ja siksi monet käyvät terapiassakin niitä läpi.

Saako terapiassa oikeasti apua? Eikös terapiat ole yleensä tarkoitettu oikeasti vakaville ongelmille?

Kyllä monet saavat apua. Moni työssä käyvä ja päällisin puolin tavallinen ihminen on käynyt terapiassa. Siihen pääseminen on usein kiven alla ilman vakavia diagnooseja tai rahaa. Mutta itse pidän vakavina kaikkia ongelmia, jotka vaikuttavat merkittävästi elämänlaatuun. Esim. juuri yksinäisyys hylkäämisen pelon takia voi ehdottomasti olla vakava ongelma tai ainakin johtaa vakaviin ongelmiin pitkään jatkuessaan. Kyllä siitä voi psykologille mennä juttelemaan ja kannattaakin, jos ei muuten pääse eteenpäin.

Itse kävin läpi muutaman vuoden terapiajakson kun olin itsetuhoinen, enkä meinannut jaksaa elää. Se auttoi mua löytämään uusia tapoja ratkaista ongelmia ihan käytännössä ja toimimaan paremmin. Opin myös paljon oman pääni toiminnasta ja siitä, miten se vaikuttaa tulkintaani ulkomaailmasta, mikä on ollut hyödyllistä.

Olin sua vanhempi kun aloin saada kavereita ja parisuhteen. Olin aika ujo ja pienessä kaupungissa oli vaikea päästä piireihin. Muutto suureen kaupunkiin paransi asia. Suuren kaupungin hyvä puoli on se että sinne muuttaa jatkuvasti uusia ihmisiä, ja heilläkään ei sitä valmista kaveripiiriä uudessa kaupungissa ole, usein myös suurissa kaupungeista löydät helpommin omanlaistasi seuraa ja ihmiset ovat avoimenpia tutustumaan uusiin ihmisiin.

Minulta onnistui. Ratkaisu oli mennä mukaan järjestötoimintaan, jossa oli kummankin sukupuolen edustajia. Samalla sain niitä kavereitakin.

Varmaan joku muukin harrastus voi toimia. Kannattaa kuitenkin olla kiinnostunut siitä itse harrastuksestakin eikä suhtautua siihen vain iskupaikkana.

Voi, tottakai. Neuvon silti että älä ryntää suinpäin mihinkään suhteeseen vaikka siihen avautuisikin mahdollisuus. Kannattaa miettiä ensin järjellä ja sitten vasta tunteella. Olin sinun ikäisenä täysin samanlaisessa tilanteessa.

Älä välitä, minä olen 27 enkä oo koskaan seurustellut. :D Välillä mietin että onko se esteenä jos joskus haluan olla jonkun kanssa mutta yritän ajatella että jos joku minuun rakastuu niin häntä se ei haittaa. Ystäviä minulla kyllä on pari.

N27

Vierailija kirjoitti:

Älä välitä, minä olen 27 enkä oo koskaan seurustellut. :D Välillä mietin että onko se esteenä jos joskus haluan olla jonkun kanssa mutta yritän ajatella että jos joku minuun rakastuu niin häntä se ei haittaa. Ystäviä minulla kyllä on pari.

N27

Ai niin, ja vaikka minulla on teinistä asti ollut parisen kaveria, niin en pitäisi sitä minään esteenä tai outona etten voisi ystävystyä tai rakastua mieheen jolla ei ole kavereita. Et ole toivoton tapaus.

Et todellakaan ole toivoton tapaus. 🙂

Kuka tietää milloin löydät kivan tyttöystävän?

Aikuisiällä voi saada uusia kavereita, aloita esimerkiksi uusi harrastus. Tässäkin kannattaa olla kärsivällinen eikä lannistua jos tuttavuuksia ei synny. Joskus kohdalle voi sattua se omanhenkinen ihminen, jonka kanssa klikkaa.

Ei voi. Mulla oli ajatus päässä että voi tuossa iässä. Kun tulee 26v mittariin ja alkaa pää muokkaantua lopullisesti siihen aikuisuuteen niin tulet rehelliseksi itsellesi. Tuossa iässä minä ymmärsin että olen yksin koko elämäni ja olen hyväksynyt sen. Nyt mä olen vasta oikeasti vapaa. Millään ei ole enään mitään väliä.

Nyt ikää 28v. Joka vuosi tunnen vähemmän ja vähemmän. Pelkkä katse mun silmillä ja monet säikähtää, etenkin naiset. Ne näkee mitä siellä on.

Jatkan vielä, että naisena en ihmeemmin reagoisi.

Ehkä harmittaisi toisen puolesta ettei ole kavereita.

Niin moni muu asia ihmisessä ratkaisee, ettei noilla ole merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Älä välitä, minä olen 27 enkä oo koskaan seurustellut. :D Välillä mietin että onko se esteenä jos joskus haluan olla jonkun kanssa mutta yritän ajatella että jos joku minuun rakastuu niin häntä se ei haittaa. Ystäviä minulla kyllä on pari.

N27

Itse olen saman ikäinen kanssasi ja ainakaan minä en näkisi mitään ongelmaa sen suhteen ettei sinulla ole kokemusta seurustelusta.

M27

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä välitä, minä olen 27 enkä oo koskaan seurustellut. :D Välillä mietin että onko se esteenä jos joskus haluan olla jonkun kanssa mutta yritän ajatella että jos joku minuun rakastuu niin häntä se ei haittaa. Ystäviä minulla kyllä on pari.

N27

Itse olen saman ikäinen kanssasi ja ainakaan minä en näkisi mitään ongelmaa sen suhteen ettei sinulla ole kokemusta seurustelusta.

M27

Ei seurusteluun tarvita mitään kokemusta. Vain naisten mielestä tarvitsee.

Odota vielä 10 vuotta. Samassa tilanteessa oleva 33-vuotias mies. Naisia saa vain teemu selänteet ja muut nhl-tähdet. 

Itse olen samassa tilanteessa kuin sinä. Minullekaan ei ole jäänyt ystäviä niistä aikaisemmista kouluista ja olin pitkään kiusattu mikä toisaalta edisti sitä yksin jäämistä. Nykyään myönnän sen, että on aika vaikeaa tutustua muihin ja saada niitä kavereita. Toisiin luottaminen on vaikeaa ja itse myös häpeän välillä tätä, että olen yksin. Tuntuu kuin se antaisi jo sellainen leiman ihmisille ja minäkään en aina voinut sille mitään, että jäin yksin kun muut eivät vaan ottaneet porukkaan. Olisin kyllä muuten kaivannut seuraa.

Joskus olen jollekin ihmiselle paljastunut ettei minulla ole ystäviä ja hän ei meinannut sitä edes uskoa. Olen siis nainen ja tämä henkilö oli myös nainen ja hänkin jo ihmetteli asiaa joten uskon, että jollekin  miehelle olisi vielä vaikeampaa kertoa tilanne, kun ei minullakaan ole juurikaan kokemusta pojista  ( silloin kun olin nuorempi) tai miehistä. Oikeastaan olisi todella "mukavaa" tavata sellainen ihminen, jolla samoja kokemuksia ja ei tarvisi hävetä mitään ja selitellä. Sellaisiin on paras tutustua olisi sitten ystävien tai parisuhteen saannista. Itselle siis ei olisi  mikään ongelma vaan iso plussa ja helpotus siinä mielessä, että ymmärtäisimme varmaan toisiamme.

Itselle siis vaikeaa kyllä kertoa muilla näistä jutuista, kun muutnekin ollaan pilkattu, että olen aina yksin ja ilman ystäviä, joten en mielellään korosta tätä. Toivon tapaavani joskus jonkun sinunlaisesi. Toivon tietenkin, että sinullakin asiat muuttavat jos siis sitä tahdot. Itsekin kaipaan kyllä ystäviä kuitenkin, vaikka joskus on vaikeaa edes tajuta koko ystävä-sanaa, kun niitä ei ole ollut. En minäkään silti mikään kamala ihminen kuitenkaan ole. Kaikkea hyvää sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen samassa tilanteessa kuin sinä. Minullekaan ei ole jäänyt ystäviä niistä aikaisemmista kouluista ja olin pitkään kiusattu mikä toisaalta edisti sitä yksin jäämistä. Nykyään myönnän sen, että on aika vaikeaa tutustua muihin ja saada niitä kavereita. Toisiin luottaminen on vaikeaa ja itse myös häpeän välillä tätä, että olen yksin. Tuntuu kuin se antaisi jo sellainen leiman ihmisille ja minäkään en aina voinut sille mitään, että jäin yksin kun muut eivät vaan ottaneet porukkaan. Olisin kyllä muuten kaivannut seuraa.

Joskus olen jollekin ihmiselle paljastunut ettei minulla ole ystäviä ja hän ei meinannut sitä edes uskoa. Olen siis nainen ja tämä henkilö oli myös nainen ja hänkin jo ihmetteli asiaa joten uskon, että jollekin  miehelle olisi vielä vaikeampaa kertoa tilanne, kun ei minullakaan ole juurikaan kokemusta pojista  ( silloin kun olin nuorempi) tai miehistä. Oikeastaan olisi todella "mukavaa" tavata sellainen ihminen, jolla samoja kokemuksia ja ei tarvisi hävetä mitään ja selitellä. Sellaisiin on paras tutustua olisi sitten ystävien tai parisuhteen saannista. Itselle siis ei olisi  mikään ongelma vaan iso plussa ja helpotus siinä mielessä, että ymmärtäisimme varmaan toisiamme.

Itselle siis vaikeaa kyllä kertoa muilla näistä jutuista, kun muutnekin ollaan pilkattu, että olen aina yksin ja ilman ystäviä, joten en mielellään korosta tätä. Toivon tapaavani joskus jonkun sinunlaisesi. Toivon tietenkin, että sinullakin asiat muuttavat jos siis sitä tahdot. Itsekin kaipaan kyllä ystäviä kuitenkin, vaikka joskus on vaikeaa edes tajuta koko ystävä-sanaa, kun niitä ei ole ollut. En minäkään silti mikään kamala ihminen kuitenkaan ole. Kaikkea hyvää sinulle.

Kiitos samoin, mutta mistä löytäisin sitten sinunlaisia ihmisiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen samassa tilanteessa kuin sinä. Minullekaan ei ole jäänyt ystäviä niistä aikaisemmista kouluista ja olin pitkään kiusattu mikä toisaalta edisti sitä yksin jäämistä. Nykyään myönnän sen, että on aika vaikeaa tutustua muihin ja saada niitä kavereita. Toisiin luottaminen on vaikeaa ja itse myös häpeän välillä tätä, että olen yksin. Tuntuu kuin se antaisi jo sellainen leiman ihmisille ja minäkään en aina voinut sille mitään, että jäin yksin kun muut eivät vaan ottaneet porukkaan. Olisin kyllä muuten kaivannut seuraa.

Joskus olen jollekin ihmiselle paljastunut ettei minulla ole ystäviä ja hän ei meinannut sitä edes uskoa. Olen siis nainen ja tämä henkilö oli myös nainen ja hänkin jo ihmetteli asiaa joten uskon, että jollekin  miehelle olisi vielä vaikeampaa kertoa tilanne, kun ei minullakaan ole juurikaan kokemusta pojista  ( silloin kun olin nuorempi) tai miehistä. Oikeastaan olisi todella "mukavaa" tavata sellainen ihminen, jolla samoja kokemuksia ja ei tarvisi hävetä mitään ja selitellä. Sellaisiin on paras tutustua olisi sitten ystävien tai parisuhteen saannista. Itselle siis ei olisi  mikään ongelma vaan iso plussa ja helpotus siinä mielessä, että ymmärtäisimme varmaan toisiamme.

Itselle siis vaikeaa kyllä kertoa muilla näistä jutuista, kun muutnekin ollaan pilkattu, että olen aina yksin ja ilman ystäviä, joten en mielellään korosta tätä. Toivon tapaavani joskus jonkun sinunlaisesi. Toivon tietenkin, että sinullakin asiat muuttavat jos siis sitä tahdot. Itsekin kaipaan kyllä ystäviä kuitenkin, vaikka joskus on vaikeaa edes tajuta koko ystävä-sanaa, kun niitä ei ole ollut. En minäkään silti mikään kamala ihminen kuitenkaan ole. Kaikkea hyvää sinulle.

Kiitos samoin, mutta mistä löytäisin sitten sinunlaisia ihmisiä?

Niin se on kyllä aika vaikea asia. Joitakin yksinäisiä olen tavannut esim jossain koulutuksessa tai muussa harrastuksessa ja heistä olen kavereita välillä saanut. Tosin monet jo lähteneet elämästäni. Seurustelun kannalta en oikein osaa kertoa mitään, kun en ole koskaan ollut siinä tilanteessa, että kukaan ihan tosissaan olisi halunnut "valita" minut. Eli voin sanoa, etten ole ehkä tavannut niitä yksinäisiä miehiä tai varmaan olen, mutta ei varmaan helppo lähestyä puolin ja toisin ja paljastaa mitään sellaisia juttuja muutenkaan. Mieluummin silti todellakin lähestyn sellaista ihmisttä jolla ei olisi isoa porukkaa ympärillä ja on muutenkin rauhallisempi ihminen. Ei tämä silti varmaan ihme ole, ettei ole helppo löytää näitä samankaltaisia, kun myönnän sen etten itsekään paljon käy missään. 

Ihan varmasti voit löytää kavereita ja parisuhteen jos haluat, joitain hyviä vinkkejä täällä on jo tullutkin. Parisuhteen kannalta miehen kaverittomuus ei todellakaan olisi minulle ongelma. Itsellänikään ei juuri ole kavereita, ainakaan hyviä sellaisia (omasta valinnastani, en niitä pahemmin kaipaa), mutta parisuhteen toivoisin joskus löytäväni. Luulen että jos toisen kanssa oikeasti klikkaa, ei kavereiden määrillä, aiemmilla seurustelusuhteilla tai muilla vastaavilla asioilla ole mitään merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä välitä, minä olen 27 enkä oo koskaan seurustellut. :D Välillä mietin että onko se esteenä jos joskus haluan olla jonkun kanssa mutta yritän ajatella että jos joku minuun rakastuu niin häntä se ei haittaa. Ystäviä minulla kyllä on pari.

N27

Itse olen saman ikäinen kanssasi ja ainakaan minä en näkisi mitään ongelmaa sen suhteen ettei sinulla ole kokemusta seurustelusta.

M27

Ei seurusteluun tarvita mitään kokemusta. Vain naisten mielestä tarvitsee.

No tuo on huojentavaa kuulla. Kaverini ovat seurustelleet useasti niin tuntee itsensä välillä vähän kummajaseksi.

Sama N27

Vierailija kirjoitti:

Kyllä voi saada ystäviä ja ne saadaan nimenomaan työpaikoilta tuossa iässä. Älä ainakaan ala rypemään itsesäälissä ja eristäytymään muista ihmisistä ja yhteiskunnasta.

Työ- ja vapaa-aika kuuluu pitää erillään, minä en ainakaan alkaisi kaveriksi kenenkään ventovieraan työparin kanssa. Hyi olkoon, on kuitenkin itsellä oma elämä, omat kaverit ja omat harrastukset. Vielä kamalampaa jos työpaikalla väkisin aletaan tutustumaan ja olemaan kavereita. Pitäköön nokkansa ihan omissa asioissaan ja antakoon muiden olla rauhassa.

Jos 23 vuotiaana ei ole kavereita tai tuttuja, niin voiko tälle asialle enää mitään? Mitä normaalit ihmiset edes ajattelevat tällaisesta ihmisestä kun jossain vaiheessa se kaverittomuus kuitenkin paljastuu? Suurin osa kaveri- ja ystäväsuhteista muodostuu jo peruskoulussa ja lukiossa/amiksessa niin miten yksinäisyyttä pitäisi selittää muille?

Nämä asiat ahdistaa vähäsen. Ei myöskään ole mitään kokemusta parisuhteista ja seksielämästä. Miten te nuoret naiset reagoitte jos tällainen mies tulee vastaan?

M23 __POISTATÄMÄ

-----------------------------

Kavereita saat kyllä vanhoilla päivilläsikin. Sun kaverittomuutesi ei välttämättä edes tarvitse paljastua kenellekään, älä takerru niihin uusiin kavereihisi. Kai olet muuten sosiaalinen? Silloin ihmiset eivät välttämättä koskaan tajua, että sinulla ei ole kavereita ja voit ihan hyvin hankkia niitä ilman, että he alkavat luulla mitään.

Parisuhteen saamisen kanssa sitten tuleekin ongelmia. Suurin osa naisista ei nimittäin halua vanhaksi ehtinyttä täysin kokematonta miestä, sillä heillä on mielessä vakiintuminen ja suurella todennäköisyydellä sitä ei tule saamaan mikäli kyseessä on miehen ensimmäinen parisuhde koskaan. Ensimmäisessä parisuhteessaan oleva ihminen ei voi mitenkään tietää, mitä hän haluaa parisuhteelta ja mitä ei, joten suhde tulee lähes väistämättä päättymään eroon. 

Vierailija kirjoitti:

Jos 23 vuotiaana ei ole kavereita tai tuttuja, niin voiko tälle asialle enää mitään? Mitä normaalit ihmiset edes ajattelevat tällaisesta ihmisestä kun jossain vaiheessa se kaverittomuus kuitenkin paljastuu? Suurin osa kaveri- ja ystäväsuhteista muodostuu jo peruskoulussa ja lukiossa/amiksessa niin miten yksinäisyyttä pitäisi selittää muille?

Nämä asiat ahdistaa vähäsen. Ei myöskään ole mitään kokemusta parisuhteista ja seksielämästä. Miten te nuoret naiset reagoitte jos tällainen mies tulee vastaan?

M23 __POISTATÄMÄ

-----------------------------

Kavereita saat kyllä vanhoilla päivilläsikin. Sun kaverittomuutesi ei välttämättä edes tarvitse paljastua kenellekään, älä takerru niihin uusiin kavereihisi. Kai olet muuten sosiaalinen? Silloin ihmiset eivät välttämättä koskaan tajua, että sinulla ei ole kavereita ja voit ihan hyvin hankkia niitä ilman, että he alkavat luulla mitään.

Parisuhteen saamisen kanssa sitten tuleekin ongelmia. Suurin osa naisista ei nimittäin halua vanhaksi ehtinyttä täysin kokematonta miestä, sillä heillä on mielessä vakiintuminen ja suurella todennäköisyydellä sitä ei tule saamaan mikäli kyseessä on miehen ensimmäinen parisuhde koskaan. Ensimmäisessä parisuhteessaan oleva ihminen ei voi mitenkään tietää, mitä hän haluaa parisuhteelta ja mitä ei, joten suhde tulee lähes väistämättä päättymään eroon. 

Hyvää pohdintaa. Lisäksi yksinäiset ihmiset ovat usein hirveän ripustautuvaisia, toiselle ei anneta lainkaan tilaa hengittää tai omaa aikaa vaan aina ollaan kyselemässä kuulumisia ja koska voitaisiin nähdä. Pidemmän päälle se on tavalliselle ihmiselle puuduttavaa ja alkaa ärsyttämään. Lisäksi yksinäiset ovat hirveän itsekeskeisiä ja puhuvat vain itsestään, siis tyyliin mitä itse haluaa, mitä itse ajattelee, mitä itse jne. Ymmärrätte kai. Ja sitten vielä tää että yksinäiset on hirveän kovia valittamaan kaikesta, milloin hirveän tylsää, miten kamalaa on olla yksin, miten harmittaa kun ei ole ketään, miten taas tuli hirveän iso lasku, miten yksin ei voi lähteä baariin tai festareille jne. Voisivatko yksinäiset ehkä tehdä tämän asian eteen jotain? Muuttamalla itseään ja varsinkin omaa asennettaan alkaa niitä ystäviäkin viimein tulemaan.