Voiko 23-vuotias täysin kaveriton saada ystäviä ja parisuhdetta jos ei ole kokemusta? Vai onko peli täysin menetetty?

Olen samanikäinen eikä minullakaan ole kavereita, enää ollut vuosiin. Usein en niitä edes kaipaa huonojen kokemusten takia. Välillä tuntuu taas että niitä haluaisin mutten tiedä yhtään miten ja tuntuu vaikealta tutustua toisiin kun en tiedä hyväksyttäisiinkö minut sellaisena kuin olen enkä tiedä mistä niitä kavereita edes saada. Jotenkin olen tottunut pitämään ihmiset tietyllä etäisyydellä enkä halua päästää lähemmäs.

Mutta joo et ole toivoton on varmasti monia samassa veneessä. Kai se täytyisi vaan itse osata hyväksyä itsensä niin muutkin hyväksyisi.

Vierailija kirjoitti:

Kaverittomuus itsessään ei ole ongelma. Mutta se syy mistä kaverittomuus johtuu, voi olla ongelma.

Entäpä jos viihtyy itsekseen! Ei se silloin ole ongelma. Joku on introvertti ja joku extrovertti.

"Vai onko peli täysin menetetty?"

Voi kuule kun tietäisitkin. Sun pelit ei ole vielä alkanutkaan. Huomaat kyllä ku lähtee, nauti menosta, mutta pidä jalat maassa!

Yliopistolta samanlaisten joukosta

Meidän harrastusporukkaan eksyy aina välistä 20-30 v yksinäisiä susia, naisia ja miehiä, jotka ovat sitten porukkamme myötä saaneet kavereita.

Hakeudu jonkun sinua kiinnostavan harrastuksen pariin, oli se sitten vaikka retkeily, taide, valokuvaus tai vaikka sarjakuvien keräily.

On se aika pitkälti menetetty. Ei siksi ettei ole kavereita itsessään, vaan niiden syiden vuoksi kun ei ole kavereita (=ei osaa olla ihmisten seurassa).

Vierailija kirjoitti:

On se aika pitkälti menetetty. Ei siksi ettei ole kavereita itsessään, vaan niiden syiden vuoksi kun ei ole kavereita (=ei osaa olla ihmisten seurassa).

Ei ole menetetty. Jos on supliikiltaan taitava, niin pystyy ainakin naisia huijaamaan että kavereita on yms. Joku myyntihomma ja psykologian opiskelu voisi pakottaa opettelemaan manipulointia tai muutoin saamaan haluamansa puhumalla. Sen taidon hankkiminen taas saattaa kestää monia vuosia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se aika pitkälti menetetty. Ei siksi ettei ole kavereita itsessään, vaan niiden syiden vuoksi kun ei ole kavereita (=ei osaa olla ihmisten seurassa).

Ei ole menetetty. Jos on supliikiltaan taitava, niin pystyy ainakin naisia huijaamaan että kavereita on yms. Joku myyntihomma ja psykologian opiskelu voisi pakottaa opettelemaan manipulointia tai muutoin saamaan haluamansa puhumalla. Sen taidon hankkiminen taas saattaa kestää monia vuosia.

Vai manipulointitaitoja? Kuule, ajan mittaan taitavinkin huijari paljastuu, useimmat paljastuvat yhdellä vilauksella (siksihän se ap onkin yksin). Jospa vaan hankkisi niitä oikeita sosiaalisia taitoja ja kavereita, ettei tarvitsisi huijata?

Ihmissuhteita joutuu harjoittelemaan. Ellei taidot riitä kavereiden saamiseksi, niin miten ihmeessä parisuhteeseen? Vähän niin kuin ei osaisi lukea, mutta yrittäisi silti kirjoittaa kirjan. Ei tule onnistumaan, pitää aloittaa sieltä ihan alkeista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen mies jo 31v ja "neitsyyden" menetys ja ensimmäinen seurustelusuhde jäivät hyvin lähelle 30 vuotta. Taisi jäädä 2kk vajaaksi velhon pesti.

Itsellänikään ei ole ystäväpiiriä ja kokemuksesta voin sanoa, että vaatii joko samantapaisen luonteen naiselta tai suurta avarakatseisuutta hyväksyä se ettei jollakulla ole kaveripiiriä.

Häiritseekö kaverittomuus sinua muutoin kuin seuranhaun haasteena?

Minulla on ollut kavereita, mutta kaikki nämä suhteet ovat kaatuneet siihen, että en uskalla ottaa yhteyttä ja ehdottaa mitään. Pelkään aina, että sanon tai teen jotain väärin/noloa. 

En oikein viihdy yksin. Joka päivä poistun asunnosta ja menen keskustaan tekemään jotain. 

Mikset poistu asunnosta tekemään töitä? Töissä saa harjoitella sosiaalisia suhteita ja voi saada myös kavereita.

Sanoisin kyllä , että voi olla vaikea saada kavereita ja seurustelusuhteita jos on sosiaalisissa taidoissa vikaa eikä tee mitään niitä korjatakseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverittomuus itsessään ei ole ongelma. Mutta se syy mistä kaverittomuus johtuu, voi olla ongelma.

Entäpä jos viihtyy itsekseen! Ei se silloin ole ongelma. Joku on introvertti ja joku extrovertti.

Meillä intriverteillakin on kavereita, mutta ei välttämättä haluta hengata niiden kanssa. Virstitellään ja nähdään ehkä kerran vuodessa. Kun va on tavata IR vaikka ei tule näitä tapaamisia kuin harvakseltaan järjestettyä. Ystävät voi olla myös netissä.

Niinpä, normaali ihminen joko opiskelee tai käy töissä. Ei istu vauvalla koko päivää.

Jos kysyt, kuinka suosittu on työtön ja täysin kaveriton tyyppi joka viettää päivänsä vauvalla, niin todennäköisyys parisuhteeseen on lottovoiton luokkaa. 

Vierailija kirjoitti:

On se aika pitkälti menetetty. Ei siksi ettei ole kavereita itsessään, vaan niiden syiden vuoksi kun ei ole kavereita (=ei osaa olla ihmisten seurassa).

Minä taas uskon, että sitä kanssakäymistä voi oppia. Mittaa pitää rohkaistua ja mennä pois omalta mukavuus alueelta niihin tilanteisiin, joissa joutuu ihmisten kanssa juttelemaan ja kaveeraamaan.

"Jostain luin, että ihmisellä on kaksi tarpeen lajia. Ihminen haluaa sekä saavuttaa haluamansa asian että välttää tuskaa. Toisinaan tarve välttää tuskaa kasvaa suuremmaksi kuin tarve saavuttaa haluamansa. Tällöin ihminen vain junnaa paikallaan ja sen pelon voittaminen ei ole pikkujuttu. Tämä pelko pitää sua jumissa."

Kiitos tämän kirjoittajalle. Painin itse eri kysymyksen kanssa kuin ap, mutta ymmärrän nyt, että tarpeeni välttää tuskaa on se, mikä minua estää etenemästä asiassa. "Parempi tuttu helvetti kuin tuntematon tulevaisuus" - ja kuitenkin kärsin joka päivä ja valvon joka yö sen takia, etten elä elämää, jota haluaisin.