Lue keskustelun säännöt.
Haluan katkaista välit äitipuoleen - miten teen sen?
12.08.2019 |
Isäni teki aikanaan 90-luvun lopussa klassiset, ja vaihtoi aviokriisin yhteydessä vaimon nuorempaan. "Äitipuolellani" on ollut alusti asti vaikea sulattaa isäni elämää ennen heidän liittoaan. Isältä katosi eron myötä kaveripiiristä kaikki isän ja äidin yhteiset ystävät, ja äitipuoli on suhtautunut minuun ja siskooni aina torjuvasti. Äitimme on aivan tabuhahmo, josta ei saanut puhua, ja ilmeisesti äitipuolemme kuvittelee, että hän yhä haikailee isän perään. Todellisuudessa äitimme oli alkushokin jälkeen huojentunut erosta ja hänellä on ollut vuosien varrella useampia miesystäviä.
Vuosikausia elimme pikkusiskoni kanssa joka toinen viikonloppu epämiellyttävässä jännittyneessä tilassa, kun piti olla näkymätön ja kuulumaton äitipuolelle. Jännite korostui kun isä ja vaimonsa saivat yhteisen lapsen. Meillä vanhemmilla isän lapsilla ei tuntunut olevan mitään paikkaa koko talossa, ja lopetimmekin säännölliset isävierailut heti kun oli mahdollista viettää viikonloppuja leireillä/kavereiden kanssa jne. Kuitenkin isä on yrittänyt kaikkensa että meillä olisi hänen kanssaan hyvät välit. Viime vuosina olemme taas lähentyneet, sillä äitipuoleni tekee paljon työmatkoja ulkomaille, ja näemme tällöin isää ja velipuolta.
Nyt siskollani on todettu vakava sairaus, joka tulee ajan kuluessa viemään hänen toimintakykynsä ja altistaa muille, tappaville sairauksille. Olemme pitäneet perhepalavereita yhdessä äitini ja isäni kanssa, ja tehneet toimintasuunnitelmaa miten auttaa siskoa. Äitipuolesta on tässä kohtaa kuoriutunut suoraan sanottuna hirviö. Hän on mm. yrittänyt estää poikaansa auttamasta, vedoten siihen että lukiolaisena veljemme ei saisi lenkittää siskonsa koiraa pari kertaa viikossa, vaan pitäisi tehdä läksyjä tämä aika. Hän on myös lähettänyt täysin puskista äidillemme viestin, jossa "avuliaasti" listannut kotihoitofirmoja ja vihjannut että äitimme yrittää tyttären sairauden varjolla nähdä ex-miestään. Taannoin ollessamme isän kanssa katsomassa siskoa sairaalassa, äitipuoli soitteli usempaan kertaan kun auton kanssa oli jotain häikkää. Myöhemmin kun kysyin isältä, miten auton kanssa kävi, totesi hän vaisusti ettei sitä vaivannut muu kuin omistaja. Seurasi lyhyt keskustelu, jonka pohjalta uskon että isäni voi paljon huonommin avioliitossaan kuin näyttää ulospäin. Ehkä isääni kalvaa syyllisyys ensimmäisen avioliiton rumasta lopusta, ja kitkuttelee tässä nykyisessä koska 'itsehän on soppansa keittänyt'.
Olen päättänyt että laitan välit poikki äitipuolen kanssa. Tällaisessa kriisitilanteessa jossa siskoni terveys ja henki on panoksena, minuakaan ei kiinnosta vaivata päätäni äitipuoleni alemmuuskompleksilla. Siskoni ei myöskään jaksa olla äitipuolen kanssa tekemisissä, mutta ei uskalla eikä jaksa konfrontoida. Kannattaako välit laittaa poikki kasvotusten jolloin antaa toiselle osapuolelle tilaisuuden tulla kuulluksi vai esim. kirjoittamalla kirjeen? Minua jännittää, vaikuttaako tämä haitallisesti suhteeseni velipuoleeni, ja miten isämme asiaan reagoi.
Kommentit (87)
Entäs jos sanoisit ihan suoraan jotain sellaista, että nyt on kuule äitipuoli sellainen juttu, että miehesi lapsi tekee kuolemaa. Sinulla on niin sairas alemmuuskompleksi ja olet niin sairaalloisen mustasukkainen että koitat estää sairaan tytön, veljensä ja isän välisen kanssakäynnin koska pelkäät että mies ja äiti palaavatkin yhteen. Etkö tajua miten sairas olet. Tuolla menolla tulet jäämään yksin. Itse en halua sinua enää tavata.
Tai jotain sellaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinhän se menee, että ihminen kasvaa kriiseissä. Siskosi sairastuminen on saanut sinut kasvattamaan itsesi tarpeeksi vahvaksi vetämään rajat äitipuolellesi. Et ole kirjoittanut kuinka vanha olet, mutta kirjoittamasi pohjalta vaikutat olevan jossain kolmekymmenen tienoilla. Silloin ihmisen kuuluukin löytää se oma ääni nuoruuden etsintöjen jälkeen. Jos teillä ei ole koskaan ollut yhtään konfrontaatiota äitipuolesi kanssa aiemmin, hän ei todennäköisesti edes hahmota kuinka nurkkaan on teidät siskokset kodissaan ajanut. Hän on vain toiminut oman persoonansa mukaisesti, mikä kuulostaa hieman introvertiltä.
Äitipuolesi käy läpi tyhjentyvän pesän vaihetta, jolloin myös joutuu enemmän kasvotusten omien menneiden virheiden kanssa. Virheiden, joita on tehnyt niin äitinä, puolisona kuin äitipuolena. Vanhentuminen ei ole helppoa, etenkään jos ikäeroa äitipuolen ja isän välillä on. Siskosi sairastuminen tuo ehkä liian lähelle sekä pelon oman lapsen pärjäämisestä, huolen omasta terveydestä, että ikäeron miehen kanssa. Samalla tavalla myös sinä olet joutunut takaisin murrosiän vuosiin, kun joudut taas operoimaan äitipuolen kanssa eri tavalla kuin aikuisena olet viime vuodet tottunut elämään. Ehdottaisin että käyt juttelemassa ammattiterapeutin kanssa tästä siskosi tilanteesta. Samalla voit saada vähän tuntumaa siihen, olisiko terapiasta apua. Syömishäiriö ja itsetuho eivät valitettavasti kaikilla jää nuoruuteen, vaan aktivoituvat vaikeina aikoina.
Minäkin uskon että tuo kotihoidon vinkkaaminen oli ihan vilpitön teko. Äitipuolellasi ei ole sattuneesta syystä lämmintä suhdetta pikkusiskoosi, joten yrittää omalla hyvin kolkolla tavallaan näyttää että välittää, ja että ajattelee myös miten teidän äitinne jaksaa. Äitipuoli saattaa myös tietää paremmin kuin te lapset, miten paljon tyttären sairaus vie isältänne voimia. Eikä teidänkään äitinne välttämättä mikään pyhimys ole, vaikka olisi kuinka päässyt erosta eteenpäin - se mikä on ilkeämielistä vihjailua äitinne mielestä, voi olla syvältä menneisyydestä ryöpsähtävää katkeruutta.
Tämä on hyvin kirjoitettu. Tuskin asia kokonaisuudessaan on ihan yksinkertainen tai kukaan osapuoli puhdas ja viaton pulmunen, joka on toiminut täysin oikein.. Et myöskään sinä. Asiat harvoin ovat mustavalkeita.
Jännää on se, että yhtä aikaa olet loukkaantunut siitä, että äitipuoli kävi siskoasi katsomassa (mielestäsi väärä motiivi ja puhui vääriä asioita - moni sairashan muuten nimenomaan haluaa puhua ihan muusta kuin itsestään) ja sitten taas olet myös loukkaantunut, että ei tarjoa apua.
Yhtä aikaa siis sekä haluat että et halua hänen osallistumistaan..?
Eihän sinulla itselläsi ole tarvetta kontrolloida sitä, että miten kunkin kuuluisi tuntea tai toimia?
Mikä mahtava argumentaatio ja tapa lakaista kaikki väärät teot maton alle - tokaista että kaikki ovat VARMASTI syyllisiä. Ihmisten on todella vaikea kohdata ja hyväksyä sitä, että on ihmisiä jotka kohtelevat ilman syytä muita paskasti. Eikä se ole millään muotoa tämän uhrin vika. Kai se on jotain pelkoa siitä, että sinuakin voidaan kohdella joskus todella paskasti ilman, että ansaitset sellaista kohtelua millään tavalla. Haluat hallita ja ajatella, että elämä ja muut ihmiset ovat hallinnassasi. Että sinulle ei voisi tapahtua mitään, mihin et itse voisi vaikuttaa.
Että kannattaa miettiä niitä omia sokeita pisteitään ensin ennen kuin tulee jakelemaan viisauksia ja tietämään, että kaikissa osapuolissa on pakko olla jotain vikaa.
OhisMietipä mitä pahaa äitipuoli on AP:n mielestä tehnyt: Tullut käymään sairaalassa, mutta motiivi oli varmasti väärä. Puhunut sairaalassa, mutta väärin, kun puhui mökistä. Ja autovika oli kuskin syy (pätee minuun aina).
Ehkä senkin voisi hyväksyä, että ehkä isä on se 'syyllinen'. Johonkin se alkuperäinen avioliittokin epäonnistui.
Kun kaksi ihmistä eroaa, niin epäonnistuminen on jo tapahtunut. Yleensä on vaikea hyväksyä, että syy on omassa vanhemmassa, joten vanhempipuolia on hyvä syyttää.
Olet aika ankaran ja syyllistävän oloinen ihminen. Olet ilmeisesti imenyt täysin kritiikittömästi tämän vanhan suomalaisen perin kristillisen tyylin ajatella, että avioero on nimenomaan epäonnistuminen, vaikka asia harvoin on niin mustavalkoinen. Projisoit omaa haluasi löytää syyllisiä ja ajattelusi mustavalkoisuutta ap:hen. Olet ankara myös itseäsi kohtaan ja pyrit välttämään virheitä?
Olen eri henkilö kuin se, jota kommentoit, mutta kehottaisin sinua itseäsi myös miettimään asiaa laajemmin kuin syyllisyyden kautta. Varmasti ap:n äitipuoli on tehnyt virheitä, mutta tämä käsilläoleva tilanne siskon kanssa on kuitenkin ihan eri asia. Ihan oikein tuo kommentoija huomautti, että ap:lla on kovin ristiriitaiset odotuksen äitipuolta kohtaan tässä kohtaa.
Perheessä lauennut pitkäaikaissairaus on iso muutos, joka tuo kärhämät esille. Äitipuoleen liittyvät asiat olisi minusta viisainta erottaa sisaren asioista ja ap:n varoa sitä, että ryhtyy hoitelemaan asioita siskonsa puolesta. Hänen sairautensa ei ilmeisesti vaikuta aivojen toimintaan kuitenkaan. Koira-asiassa voisi toimia se, että asunto vaihdettaisiin sellaiseen, jossa on pieni pihamaa ja automaattinen ovi, jolloin sisar itse pääsisi käyttämään koiraa vaikka pyörätuolista käsin. Kukaan työssäkäyvä ihminen ei pysty käyttämään koiraa aamuisin pitkän päälle. Tai sitten palvelusta pitää maksaa jollekin.
Äitipuoleen liittyvät tunteet ja väärinteot on hyvä käsitellä jossain terapiassa ja siellä miettiä, miten toimia. Ei ole hyvä sekoittaa niitä nyt sisaren asioihin.
Sinä taikka minä emme voi tietää, onko ristiriitaa vai eikö ole. Omasta äitipuolestani tasan tarkkaan tiedän sen, että hän osaa todella taitavasti vittuilla muka normaaleissa ja ”auttavissa” kommenteissa, tiedän myös tasan tarkkaan sen, että vihaa meitä, on sen suoraan sanonut. Näitä asioita on turha ulkopuolisille asiasta tietämättömille selittää, varsinkaan tuollaisia hienovaraisia vittuiluita, kun ihmiset ei tajua niitä kumminkaan.
On täysin normaalia, että iso kriisi nostaa pintaan perheen vuorovaikutusongelmia. Sinä taikka minä emme ole oikeita ihmisiä neuvomaan, tai varsinkaan ottamaan kantaa siihen, mihin tämän sairaan siskon kannattaisi muuttaa. Etkä sinä ole oikea ihminen sanomaan, miten koiran kanssa tulisi toimia. Saati äitipuolen.
Vierailija kirjoitti:
Siskoni ei ole tekemässä kuolemaa, mutta hän sairastaa tautia, johon ei ole parannusta. Kehon huono immuniteettikyky altistaa muille sairauksille kuten keuhkokuumeelle, johon on mahdollista kuolla. Kysymys ei siis ole akuutista kriisistä, vaan tilanteesta, mikä kestää siskoni lopun elämän. Nyt etsitään hoitomuotoja ja elinympäristöä jotka mahdollistaisivat mahdollisimman terveen elämän. Taudin luonteeseen kuuluu että menee aalloissa, on hyviä ja huonoja kausia.
Viime aikoina siskoni on ollut vuodepotilas ja hänellä on koira, jota on käytettävä ulkona useita kertoja päivässä. Mukana auttamassa on niin minä, isämme ja äitimme, kuin koko joukko muita sukulaisia ja siskoni ystäviä. Velipuolemme ehdotti itse että voisi viedä koiran pidemmälle lenkille pari kertaa viikossa, kun muutenkin käy juoksemassa. Äitipuoli ei tästä siis pitänyt, vaan tarjosi äidilleni tilalle kotipalvelua (jonka vastuulle ei yleensä muuten koiran ulkoiluttaminen kuulu ja siskoni on tietenkin selvittänyt mikä kaikki vakuutuksen ja kunnallisen puolen kautta on mahdollista). On ihan selvää että äitipuoli haluaa pitää isäni erossa äidistäni, ja velipuoleni erossa siskostani, tuntuu kuin pelkäisi tämän saavan tartunnan.
Te, joiden mielestä minun pitäisi selvittää tämä ensisijaisesti isäni kanssa, niin miten kuvittelette että voin luottaa isääni joka ei osannut pitää puoliamme edes silloin kun olimme lapsia? Esim. viime syksynä ehdotin että minusta olisi kiva viettää joulua yhdessä minun kodissani (jossa äitipuoli joutuu olemaan vieraskoreampi), äitipuoleni ilmoitti että he viettävät joulua vain omassa kodissaan. Hän menee yleisen moraalikoodiston nimissä kyllä tervehtimään siskoani sairaalaan, mutta ei tarjoa mitään omaa apuaan. Istuu vaan vartin selittämässä mitä remppaa mökillä on tehty jne. Siksi minusta tuntuu että minun on jotenkin selvitettävä tämä asia suoraan äitipuoleni kanssa, sekä minun että ennen kaikkea siskoni voimavarat eivät vain enää riitä äitipuolen pillin tahdissa tanssimiseen.
Kaipaisin enemmän konkreettisia neuvoja samankaltaista kokeneilta, koska en tosiaan ole koskaan joutunut laittamaan kenenkään kanssa välejä poikki. Tai jos poikki nyt on oikea sana.
- Ap
Mikä tämä mystinen sairaus on? Ei kuulosta vähääkään uskottavalta.
Jos siskosi on toimintakyvytön, hän voi saada henkilökohtaisen avustajan, jotka kyllä hoitavat myös koiraa. Ei kunnan kotihoito ole se ratkaisu. Yksi on toki luopua koirasta.
Olet aikuinen? Vietä joulu omillasi tai äidilläsi.
Mielestäni sairaalavierailu ja omista asioista juttelu on täysin ok.
Valituksesi kuulostavat liioitelluilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinhän se menee, että ihminen kasvaa kriiseissä. Siskosi sairastuminen on saanut sinut kasvattamaan itsesi tarpeeksi vahvaksi vetämään rajat äitipuolellesi. Et ole kirjoittanut kuinka vanha olet, mutta kirjoittamasi pohjalta vaikutat olevan jossain kolmekymmenen tienoilla. Silloin ihmisen kuuluukin löytää se oma ääni nuoruuden etsintöjen jälkeen. Jos teillä ei ole koskaan ollut yhtään konfrontaatiota äitipuolesi kanssa aiemmin, hän ei todennäköisesti edes hahmota kuinka nurkkaan on teidät siskokset kodissaan ajanut. Hän on vain toiminut oman persoonansa mukaisesti, mikä kuulostaa hieman introvertiltä.
Äitipuolesi käy läpi tyhjentyvän pesän vaihetta, jolloin myös joutuu enemmän kasvotusten omien menneiden virheiden kanssa. Virheiden, joita on tehnyt niin äitinä, puolisona kuin äitipuolena. Vanhentuminen ei ole helppoa, etenkään jos ikäeroa äitipuolen ja isän välillä on. Siskosi sairastuminen tuo ehkä liian lähelle sekä pelon oman lapsen pärjäämisestä, huolen omasta terveydestä, että ikäeron miehen kanssa. Samalla tavalla myös sinä olet joutunut takaisin murrosiän vuosiin, kun joudut taas operoimaan äitipuolen kanssa eri tavalla kuin aikuisena olet viime vuodet tottunut elämään. Ehdottaisin että käyt juttelemassa ammattiterapeutin kanssa tästä siskosi tilanteesta. Samalla voit saada vähän tuntumaa siihen, olisiko terapiasta apua. Syömishäiriö ja itsetuho eivät valitettavasti kaikilla jää nuoruuteen, vaan aktivoituvat vaikeina aikoina.
Minäkin uskon että tuo kotihoidon vinkkaaminen oli ihan vilpitön teko. Äitipuolellasi ei ole sattuneesta syystä lämmintä suhdetta pikkusiskoosi, joten yrittää omalla hyvin kolkolla tavallaan näyttää että välittää, ja että ajattelee myös miten teidän äitinne jaksaa. Äitipuoli saattaa myös tietää paremmin kuin te lapset, miten paljon tyttären sairaus vie isältänne voimia. Eikä teidänkään äitinne välttämättä mikään pyhimys ole, vaikka olisi kuinka päässyt erosta eteenpäin - se mikä on ilkeämielistä vihjailua äitinne mielestä, voi olla syvältä menneisyydestä ryöpsähtävää katkeruutta.
Tämä on hyvin kirjoitettu. Tuskin asia kokonaisuudessaan on ihan yksinkertainen tai kukaan osapuoli puhdas ja viaton pulmunen, joka on toiminut täysin oikein.. Et myöskään sinä. Asiat harvoin ovat mustavalkeita.
Jännää on se, että yhtä aikaa olet loukkaantunut siitä, että äitipuoli kävi siskoasi katsomassa (mielestäsi väärä motiivi ja puhui vääriä asioita - moni sairashan muuten nimenomaan haluaa puhua ihan muusta kuin itsestään) ja sitten taas olet myös loukkaantunut, että ei tarjoa apua.
Yhtä aikaa siis sekä haluat että et halua hänen osallistumistaan..?
Eihän sinulla itselläsi ole tarvetta kontrolloida sitä, että miten kunkin kuuluisi tuntea tai toimia?
Mikä mahtava argumentaatio ja tapa lakaista kaikki väärät teot maton alle - tokaista että kaikki ovat VARMASTI syyllisiä. Ihmisten on todella vaikea kohdata ja hyväksyä sitä, että on ihmisiä jotka kohtelevat ilman syytä muita paskasti. Eikä se ole millään muotoa tämän uhrin vika. Kai se on jotain pelkoa siitä, että sinuakin voidaan kohdella joskus todella paskasti ilman, että ansaitset sellaista kohtelua millään tavalla. Haluat hallita ja ajatella, että elämä ja muut ihmiset ovat hallinnassasi. Että sinulle ei voisi tapahtua mitään, mihin et itse voisi vaikuttaa.
Että kannattaa miettiä niitä omia sokeita pisteitään ensin ennen kuin tulee jakelemaan viisauksia ja tietämään, että kaikissa osapuolissa on pakko olla jotain vikaa.
OhisMietipä mitä pahaa äitipuoli on AP:n mielestä tehnyt: Tullut käymään sairaalassa, mutta motiivi oli varmasti väärä. Puhunut sairaalassa, mutta väärin, kun puhui mökistä. Ja autovika oli kuskin syy (pätee minuun aina).
Ehkä senkin voisi hyväksyä, että ehkä isä on se 'syyllinen'. Johonkin se alkuperäinen avioliittokin epäonnistui.
Kun kaksi ihmistä eroaa, niin epäonnistuminen on jo tapahtunut. Yleensä on vaikea hyväksyä, että syy on omassa vanhemmassa, joten vanhempipuolia on hyvä syyttää.
Olet aika ankaran ja syyllistävän oloinen ihminen. Olet ilmeisesti imenyt täysin kritiikittömästi tämän vanhan suomalaisen perin kristillisen tyylin ajatella, että avioero on nimenomaan epäonnistuminen, vaikka asia harvoin on niin mustavalkoinen. Projisoit omaa haluasi löytää syyllisiä ja ajattelusi mustavalkoisuutta ap:hen. Olet ankara myös itseäsi kohtaan ja pyrit välttämään virheitä?
Olen eri henkilö kuin se, jota kommentoit, mutta kehottaisin sinua itseäsi myös miettimään asiaa laajemmin kuin syyllisyyden kautta. Varmasti ap:n äitipuoli on tehnyt virheitä, mutta tämä käsilläoleva tilanne siskon kanssa on kuitenkin ihan eri asia. Ihan oikein tuo kommentoija huomautti, että ap:lla on kovin ristiriitaiset odotuksen äitipuolta kohtaan tässä kohtaa.
Perheessä lauennut pitkäaikaissairaus on iso muutos, joka tuo kärhämät esille. Äitipuoleen liittyvät asiat olisi minusta viisainta erottaa sisaren asioista ja ap:n varoa sitä, että ryhtyy hoitelemaan asioita siskonsa puolesta. Hänen sairautensa ei ilmeisesti vaikuta aivojen toimintaan kuitenkaan. Koira-asiassa voisi toimia se, että asunto vaihdettaisiin sellaiseen, jossa on pieni pihamaa ja automaattinen ovi, jolloin sisar itse pääsisi käyttämään koiraa vaikka pyörätuolista käsin. Kukaan työssäkäyvä ihminen ei pysty käyttämään koiraa aamuisin pitkän päälle. Tai sitten palvelusta pitää maksaa jollekin.
Äitipuoleen liittyvät tunteet ja väärinteot on hyvä käsitellä jossain terapiassa ja siellä miettiä, miten toimia. Ei ole hyvä sekoittaa niitä nyt sisaren asioihin.
Sinä taikka minä emme voi tietää, onko ristiriitaa vai eikö ole. Omasta äitipuolestani tasan tarkkaan tiedän sen, että hän osaa todella taitavasti vittuilla muka normaaleissa ja ”auttavissa” kommenteissa, tiedän myös tasan tarkkaan sen, että vihaa meitä, on sen suoraan sanonut. Näitä asioita on turha ulkopuolisille asiasta tietämättömille selittää, varsinkaan tuollaisia hienovaraisia vittuiluita, kun ihmiset ei tajua niitä kumminkaan.
On täysin normaalia, että iso kriisi nostaa pintaan perheen vuorovaikutusongelmia. Sinä taikka minä emme ole oikeita ihmisiä neuvomaan, tai varsinkaan ottamaan kantaa siihen, mihin tämän sairaan siskon kannattaisi muuttaa. Etkä sinä ole oikea ihminen sanomaan, miten koiran kanssa tulisi toimia. Saati äitipuolen.
Aivan, mutta noilla vastausperiaatteilla keskustelupalstoilla ei olisi ainoatakaan viestiä, eikö totta. Vastasin tähän ketjuun sen vuoksi, että itselläni on ollut ihan samanlainen tilanne koiranulkoilutuksen ja pitkäaikaissairauden takia. Tuskinpa kukaan nyt kuvittelee, että olen käskenyt ketään muuttamaan mihinkään enkä sitä tarkoittanutkaan, vaan esitin ainoastaan yhden idean. Pitkän päälle se ei toimi, että joku käy ulkoiluttamassa koiraa useita kertoja päivässä. Ei onnistu välttämättä rahallakaan.
Vierailija kirjoitti:
Hei tei jotka kirjoitatte että vain yhden puolen kertomus tässä kuullaan: syyllistätte siis oikeasti LAPSIA siitä että joku aikuinen on ryhtynyt suhtautumaan eriarvoistavasti? Ap:n tarina ei valitettavasti eroa mistään aiemmin kuulemastani uusioperhekuviosta, poikkeuksetta äitipuolilla on vaikeaa uuden miehen tyttärien kanssa. Ei Tuhkimo jne muut paha äitipuoli-sadut ole tyhjästä syntyneet...
En minä ainakaan syyllistele ketään, satun vain kokemuksesta tietämään, että "totuus" muuttuu kun sitä kysyy vastapuoleltakin. Mulla on hyvät välit miehen teinityttäreen, mutta se johtuu ainoastaan siitä että lapsi on todella fiksu eikä suostu manipuloitavaksi, ja itse annan kaikki kiusaamisyritykset tyttären äidin puolelta vain mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ja mieskin on oppinut tässä pikkuhiljaa saman tavan. Onneksi on itsleläni elämänkokemusta ja oppia tullut nii paljon, ettei minuun mikään pysty. Tiedän myös useita uusperheitä joissa äitipuoli on joutunut syytetyn penkille lasten silmissä juuri bioäidin taholta, ja lapset ovat vain sokeasti uskoneet mitä oma äiti heidän mieliinsä myrkyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä tässä mistään hirviöäitipuolesta piirry kuvaa.
Vierailija kirjoitti:
Siskoni ei ole tekemässä kuolemaa, mutta hän sairastaa tautia, johon ei ole parannusta. Kehon huono immuniteettikyky altistaa muille sairauksille kuten keuhkokuumeelle, johon on mahdollista kuolla. Kysymys ei siis ole akuutista kriisistä, vaan tilanteesta, mikä kestää siskoni lopun elämän. Nyt etsitään hoitomuotoja ja elinympäristöä jotka mahdollistaisivat mahdollisimman terveen elämän. Taudin luonteeseen kuuluu että menee aalloissa, on hyviä ja huonoja kausia.
Viime aikoina siskoni on ollut vuodepotilas ja hänellä on koira, jota on käytettävä ulkona useita kertoja päivässä. Mukana auttamassa on niin minä, isämme ja äitimme, kuin koko joukko muita sukulaisia ja siskoni ystäviä. Velipuolemme ehdotti itse että voisi viedä koiran pidemmälle lenkille pari kertaa viikossa, kun muutenkin käy juoksemassa. Äitipuoli ei tästä siis pitänyt, vaan tarjosi äidilleni tilalle kotipalvelua (jonka vastuulle ei yleensä muuten koiran ulkoiluttaminen kuulu ja siskoni on tietenkin selvittänyt mikä kaikki vakuutuksen ja kunnallisen puolen kautta on mahdollista). On ihan selvää että äitipuoli haluaa pitää isäni erossa äidistäni, ja velipuoleni erossa siskostani, tuntuu kuin pelkäisi tämän saavan tartunnan.
Te, joiden mielestä minun pitäisi selvittää tämä ensisijaisesti isäni kanssa, niin miten kuvittelette että voin luottaa isääni joka ei osannut pitää puoliamme edes silloin kun olimme lapsia? Esim. viime syksynä ehdotin että minusta olisi kiva viettää joulua yhdessä minun kodissani (jossa äitipuoli joutuu olemaan vieraskoreampi), äitipuoleni ilmoitti että he viettävät joulua vain omassa kodissaan. Hän menee yleisen moraalikoodiston nimissä kyllä tervehtimään siskoani sairaalaan, mutta ei tarjoa mitään omaa apuaan. Istuu vaan vartin selittämässä mitä remppaa mökillä on tehty jne. Siksi minusta tuntuu että minun on jotenkin selvitettävä tämä asia suoraan äitipuoleni kanssa, sekä minun että ennen kaikkea siskoni voimavarat eivät vain enää riitä äitipuolen pillin tahdissa tanssimiseen.
Kaipaisin enemmän konkreettisia neuvoja samankaltaista kokeneilta, koska en tosiaan ole koskaan joutunut laittamaan kenenkään kanssa välejä poikki. Tai jos poikki nyt on oikea sana.
- Ap
Siskosi luona ravaa joukko ihmisiä, vaikka on mahdollista saada joku tauti, mikä taas voi johtaa kuolemaan. Melko holtitonta menoa ja vain yhden koiran tähden.
Parasta varmaan olisi sijoittaa koira muualle, joko teille sukulaisille/ystäville tai antaa pois vieraalle. Pidempään ei tuo toimi, että jonkun muun kuin siskosi on koirasta huolehdittava. Muillakin on omat elämänsä elettävänä ja jonkun ajan kuluttua avun antaminen väistämättä alkaa hiipumaan. Ulkopuolinen hoitoapu tulee ottaa mukaan mietintään.
Äitipuoli asiaan ei ole kommentoitavaa, koska ei ole kokemusta tuollaisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä tämä sairaus on? Millainen on siskon toimintakyky? Millainen tulee olemaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siskoni ei ole tekemässä kuolemaa, mutta hän sairastaa tautia, johon ei ole parannusta. Kehon huono immuniteettikyky altistaa muille sairauksille kuten keuhkokuumeelle, johon on mahdollista kuolla. Kysymys ei siis ole akuutista kriisistä, vaan tilanteesta, mikä kestää siskoni lopun elämän. Nyt etsitään hoitomuotoja ja elinympäristöä jotka mahdollistaisivat mahdollisimman terveen elämän. Taudin luonteeseen kuuluu että menee aalloissa, on hyviä ja huonoja kausia.
Viime aikoina siskoni on ollut vuodepotilas ja hänellä on koira, jota on käytettävä ulkona useita kertoja päivässä. Mukana auttamassa on niin minä, isämme ja äitimme, kuin koko joukko muita sukulaisia ja siskoni ystäviä. Velipuolemme ehdotti itse että voisi viedä koiran pidemmälle lenkille pari kertaa viikossa, kun muutenkin käy juoksemassa. Äitipuoli ei tästä siis pitänyt, vaan tarjosi äidilleni tilalle kotipalvelua (jonka vastuulle ei yleensä muuten koiran ulkoiluttaminen kuulu ja siskoni on tietenkin selvittänyt mikä kaikki vakuutuksen ja kunnallisen puolen kautta on mahdollista). On ihan selvää että äitipuoli haluaa pitää isäni erossa äidistäni, ja velipuoleni erossa siskostani, tuntuu kuin pelkäisi tämän saavan tartunnan.
Te, joiden mielestä minun pitäisi selvittää tämä ensisijaisesti isäni kanssa, niin miten kuvittelette että voin luottaa isääni joka ei osannut pitää puoliamme edes silloin kun olimme lapsia? Esim. viime syksynä ehdotin että minusta olisi kiva viettää joulua yhdessä minun kodissani (jossa äitipuoli joutuu olemaan vieraskoreampi), äitipuoleni ilmoitti että he viettävät joulua vain omassa kodissaan. Hän menee yleisen moraalikoodiston nimissä kyllä tervehtimään siskoani sairaalaan, mutta ei tarjoa mitään omaa apuaan. Istuu vaan vartin selittämässä mitä remppaa mökillä on tehty jne. Siksi minusta tuntuu että minun on jotenkin selvitettävä tämä asia suoraan äitipuoleni kanssa, sekä minun että ennen kaikkea siskoni voimavarat eivät vain enää riitä äitipuolen pillin tahdissa tanssimiseen.
Kaipaisin enemmän konkreettisia neuvoja samankaltaista kokeneilta, koska en tosiaan ole koskaan joutunut laittamaan kenenkään kanssa välejä poikki. Tai jos poikki nyt on oikea sana.
- Ap
Siskosi luona ravaa joukko ihmisiä, vaikka on mahdollista saada joku tauti, mikä taas voi johtaa kuolemaan. Melko holtitonta menoa ja vain yhden koiran tähden.
Parasta varmaan olisi sijoittaa koira muualle, joko teille sukulaisille/ystäville tai antaa pois vieraalle. Pidempään ei tuo toimi, että jonkun muun kuin siskosi on koirasta huolehdittava. Muillakin on omat elämänsä elettävänä ja jonkun ajan kuluttua avun antaminen väistämättä alkaa hiipumaan. Ulkopuolinen hoitoapu tulee ottaa mukaan mietintään.
Äitipuoli asiaan ei ole kommentoitavaa, koska ei ole kokemusta tuollaisesta.
Ei ole omemassa mitään kuvaukseen sopivaa tautia paitsi aids eikä sekään oikein sovi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siskoni ei ole tekemässä kuolemaa, mutta hän sairastaa tautia, johon ei ole parannusta. Kehon huono immuniteettikyky altistaa muille sairauksille kuten keuhkokuumeelle, johon on mahdollista kuolla. Kysymys ei siis ole akuutista kriisistä, vaan tilanteesta, mikä kestää siskoni lopun elämän. Nyt etsitään hoitomuotoja ja elinympäristöä jotka mahdollistaisivat mahdollisimman terveen elämän. Taudin luonteeseen kuuluu että menee aalloissa, on hyviä ja huonoja kausia.
Viime aikoina siskoni on ollut vuodepotilas ja hänellä on koira, jota on käytettävä ulkona useita kertoja päivässä. Mukana auttamassa on niin minä, isämme ja äitimme, kuin koko joukko muita sukulaisia ja siskoni ystäviä. Velipuolemme ehdotti itse että voisi viedä koiran pidemmälle lenkille pari kertaa viikossa, kun muutenkin käy juoksemassa. Äitipuoli ei tästä siis pitänyt, vaan tarjosi äidilleni tilalle kotipalvelua (jonka vastuulle ei yleensä muuten koiran ulkoiluttaminen kuulu ja siskoni on tietenkin selvittänyt mikä kaikki vakuutuksen ja kunnallisen puolen kautta on mahdollista). On ihan selvää että äitipuoli haluaa pitää isäni erossa äidistäni, ja velipuoleni erossa siskostani, tuntuu kuin pelkäisi tämän saavan tartunnan.
Te, joiden mielestä minun pitäisi selvittää tämä ensisijaisesti isäni kanssa, niin miten kuvittelette että voin luottaa isääni joka ei osannut pitää puoliamme edes silloin kun olimme lapsia? Esim. viime syksynä ehdotin että minusta olisi kiva viettää joulua yhdessä minun kodissani (jossa äitipuoli joutuu olemaan vieraskoreampi), äitipuoleni ilmoitti että he viettävät joulua vain omassa kodissaan. Hän menee yleisen moraalikoodiston nimissä kyllä tervehtimään siskoani sairaalaan, mutta ei tarjoa mitään omaa apuaan. Istuu vaan vartin selittämässä mitä remppaa mökillä on tehty jne. Siksi minusta tuntuu että minun on jotenkin selvitettävä tämä asia suoraan äitipuoleni kanssa, sekä minun että ennen kaikkea siskoni voimavarat eivät vain enää riitä äitipuolen pillin tahdissa tanssimiseen.
Kaipaisin enemmän konkreettisia neuvoja samankaltaista kokeneilta, koska en tosiaan ole koskaan joutunut laittamaan kenenkään kanssa välejä poikki. Tai jos poikki nyt on oikea sana.
- Ap
Siskosi luona ravaa joukko ihmisiä, vaikka on mahdollista saada joku tauti, mikä taas voi johtaa kuolemaan. Melko holtitonta menoa ja vain yhden koiran tähden.
Parasta varmaan olisi sijoittaa koira muualle, joko teille sukulaisille/ystäville tai antaa pois vieraalle. Pidempään ei tuo toimi, että jonkun muun kuin siskosi on koirasta huolehdittava. Muillakin on omat elämänsä elettävänä ja jonkun ajan kuluttua avun antaminen väistämättä alkaa hiipumaan. Ulkopuolinen hoitoapu tulee ottaa mukaan mietintään.
Äitipuoli asiaan ei ole kommentoitavaa, koska ei ole kokemusta tuollaisesta.
Jos ihmisen toimintakyky on noin heikko, hän saa henkilökohtaisen avustajan vaikka ympärivuorokautisesti. Ei kukaan pysty siskojen ja ystävien ym avun turvin vuodepotilaana koiran kanssa elelemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä oikein ymmärrä, miksi pitäisi "laittaa välit poikki". Miten se eroaisi nykyisestä tilanteesta, jossa ette tule kummoisesti toimeen ettekä pidä toisistanne?
En ole koskaan sanonut suoraan äitipuolelleni, että hänen käytöksensä on järkyttävää alistamista. Olen kiltti luonne, ja pitkään olen sopeutunut näihin kuvioihin vain väistämällä häntä. Nyt tuntuu kuitenkin että sekä itseni että siskoni puolesta minun on pakko tehdä pesäero. Ehkä toivon että isämmekin viimein ymmärtäisi, mihin p*skaan hän on tyttäriään vuosikymmenet totuttanut, ja että näin elämän ja kuoleman äärellä hän osaisi seistä sairaan tyttärensä rinnalla ilman että äitipuoli vetää tragediaa itseensä.
- Ap
Okei. Ehkä sinun sitten pitää katkaista välit. Vähän se kyllä vetäisi tradegiaa sinuun itseesi, jos juuri nyt erityisesti katkaisisit välit, mitä se nyt sitten tarkoittaakaan. Mitä se sinun mielestäsi muuten konkreettisesti tarkoittaa? Mitä et sen jälkeen enää tee ja mitä sen sijaan teet, kun olet katkaissut välit johonkin ihmiseen?
Ihan konkreettisesti esimerkiksi en menisi vaivaantuneena istumaan pääsiäispäivälliselle isäni ja äitipuoleni kotiin, jossa koen olevani ei-toivottu vieras. Tai lopettaisin hänelle joululahjojen hankkimisen ja syntymäpäiväonnitteluiden laittamisen, mitä olen kilttinä tyttönä tehnyt. Välien katkaisu tarkoittaa minulle kai sitä, että uskaltaisin sanoa äitipuolelleni että hänen piilosvihamielinen suhtautumisensa minuun ja siskooni on jättänyt meihin molempiin jälkensä (minulla on ollut syömishäiriö ja olen viilellyt nuorempana koska koin olevani arvoton). Olimme kuitenkin paljon isän kanssa loma-aikoina ja altistuimme säännöllisesti äitipuolemme asenteelle. Se näyttäytyi vaikkapa niin että minä en saanut pitää rippijuhliani isämme kodissa, vaikka konfirmaatiokirkko oli kävelymatkan etäisyydellä. Tai miten velipuolemme synnyttyä jätettiin meidät tytöt usein matkasta kun isän uusi perhe meni lomilla mummolaan (isämme äiti). Perusteena se, että äitipuoli ei kestänyt pitkää ajomatkaa kolmen lapsen kanssa. Isän omistama kesämökki muuttui myös äitipuolen valtakunnaksi, josta minun ja siskon huone remontoitiin meiltä kysymättä jne.
Ehkä vetäisin tragediaa itseeni, mutta tiedän että se auttaisi myös siskoani joka ei jaksa sairasvuoteella kuunnella kuinka äitipuoleni suunnittelee tulevaa etelänlomaa.
-Ap
Ei nämä lapsuuden esimerkit kyllä miltään kamaluudelta kuulosta. Että äitipuoli ei järjestänyt sinun rippijuhlia. Voi voi. Eikö teillä ollut autoa, kun matka oli kirkosta se ongelma?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Entäs jos sanoisit ihan suoraan jotain sellaista, että nyt on kuule äitipuoli sellainen juttu, että miehesi lapsi tekee kuolemaa. Sinulla on niin sairas alemmuuskompleksi ja olet niin sairaalloisen mustasukkainen että koitat estää sairaan tytön, veljensä ja isän välisen kanssakäynnin koska pelkäät että mies ja äiti palaavatkin yhteen. Etkö tajua miten sairas olet. Tuolla menolla tulet jäämään yksin. Itse en halua sinua enää tavata.
Tai jotain sellaista.
Alemmuuskompleksi.. Mistäs tiedät, ettei isäsi uskottele äitipuolellesi, että on niin mahtava mies, että ex-vaimokin vielä haluaa takaisin. Näitäkin on nähty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siskoni ei ole tekemässä kuolemaa, mutta hän sairastaa tautia, johon ei ole parannusta. Kehon huono immuniteettikyky altistaa muille sairauksille kuten keuhkokuumeelle, johon on mahdollista kuolla. Kysymys ei siis ole akuutista kriisistä, vaan tilanteesta, mikä kestää siskoni lopun elämän. Nyt etsitään hoitomuotoja ja elinympäristöä jotka mahdollistaisivat mahdollisimman terveen elämän. Taudin luonteeseen kuuluu että menee aalloissa, on hyviä ja huonoja kausia.
Viime aikoina siskoni on ollut vuodepotilas ja hänellä on koira, jota on käytettävä ulkona useita kertoja päivässä. Mukana auttamassa on niin minä, isämme ja äitimme, kuin koko joukko muita sukulaisia ja siskoni ystäviä. Velipuolemme ehdotti itse että voisi viedä koiran pidemmälle lenkille pari kertaa viikossa, kun muutenkin käy juoksemassa. Äitipuoli ei tästä siis pitänyt, vaan tarjosi äidilleni tilalle kotipalvelua (jonka vastuulle ei yleensä muuten koiran ulkoiluttaminen kuulu ja siskoni on tietenkin selvittänyt mikä kaikki vakuutuksen ja kunnallisen puolen kautta on mahdollista). On ihan selvää että äitipuoli haluaa pitää isäni erossa äidistäni, ja velipuoleni erossa siskostani, tuntuu kuin pelkäisi tämän saavan tartunnan.
Te, joiden mielestä minun pitäisi selvittää tämä ensisijaisesti isäni kanssa, niin miten kuvittelette että voin luottaa isääni joka ei osannut pitää puoliamme edes silloin kun olimme lapsia? Esim. viime syksynä ehdotin että minusta olisi kiva viettää joulua yhdessä minun kodissani (jossa äitipuoli joutuu olemaan vieraskoreampi), äitipuoleni ilmoitti että he viettävät joulua vain omassa kodissaan. Hän menee yleisen moraalikoodiston nimissä kyllä tervehtimään siskoani sairaalaan, mutta ei tarjoa mitään omaa apuaan. Istuu vaan vartin selittämässä mitä remppaa mökillä on tehty jne. Siksi minusta tuntuu että minun on jotenkin selvitettävä tämä asia suoraan äitipuoleni kanssa, sekä minun että ennen kaikkea siskoni voimavarat eivät vain enää riitä äitipuolen pillin tahdissa tanssimiseen.
Kaipaisin enemmän konkreettisia neuvoja samankaltaista kokeneilta, koska en tosiaan ole koskaan joutunut laittamaan kenenkään kanssa välejä poikki. Tai jos poikki nyt on oikea sana.
- Ap
Siskosi luona ravaa joukko ihmisiä, vaikka on mahdollista saada joku tauti, mikä taas voi johtaa kuolemaan. Melko holtitonta menoa ja vain yhden koiran tähden.
Parasta varmaan olisi sijoittaa koira muualle, joko teille sukulaisille/ystäville tai antaa pois vieraalle. Pidempään ei tuo toimi, että jonkun muun kuin siskosi on koirasta huolehdittava. Muillakin on omat elämänsä elettävänä ja jonkun ajan kuluttua avun antaminen väistämättä alkaa hiipumaan. Ulkopuolinen hoitoapu tulee ottaa mukaan mietintään.
Äitipuoli asiaan ei ole kommentoitavaa, koska ei ole kokemusta tuollaisesta.
Ei ole omemassa mitään kuvaukseen sopivaa tautia paitsi aids eikä sekään oikein sovi.
Lieneekö provo uusperheitä vastaan taas?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siskoni ei ole tekemässä kuolemaa, mutta hän sairastaa tautia, johon ei ole parannusta. Kehon huono immuniteettikyky altistaa muille sairauksille kuten keuhkokuumeelle, johon on mahdollista kuolla. Kysymys ei siis ole akuutista kriisistä, vaan tilanteesta, mikä kestää siskoni lopun elämän. Nyt etsitään hoitomuotoja ja elinympäristöä jotka mahdollistaisivat mahdollisimman terveen elämän. Taudin luonteeseen kuuluu että menee aalloissa, on hyviä ja huonoja kausia.
Viime aikoina siskoni on ollut vuodepotilas ja hänellä on koira, jota on käytettävä ulkona useita kertoja päivässä. Mukana auttamassa on niin minä, isämme ja äitimme, kuin koko joukko muita sukulaisia ja siskoni ystäviä. Velipuolemme ehdotti itse että voisi viedä koiran pidemmälle lenkille pari kertaa viikossa, kun muutenkin käy juoksemassa. Äitipuoli ei tästä siis pitänyt, vaan tarjosi äidilleni tilalle kotipalvelua (jonka vastuulle ei yleensä muuten koiran ulkoiluttaminen kuulu ja siskoni on tietenkin selvittänyt mikä kaikki vakuutuksen ja kunnallisen puolen kautta on mahdollista). On ihan selvää että äitipuoli haluaa pitää isäni erossa äidistäni, ja velipuoleni erossa siskostani, tuntuu kuin pelkäisi tämän saavan tartunnan.
Te, joiden mielestä minun pitäisi selvittää tämä ensisijaisesti isäni kanssa, niin miten kuvittelette että voin luottaa isääni joka ei osannut pitää puoliamme edes silloin kun olimme lapsia? Esim. viime syksynä ehdotin että minusta olisi kiva viettää joulua yhdessä minun kodissani (jossa äitipuoli joutuu olemaan vieraskoreampi), äitipuoleni ilmoitti että he viettävät joulua vain omassa kodissaan. Hän menee yleisen moraalikoodiston nimissä kyllä tervehtimään siskoani sairaalaan, mutta ei tarjoa mitään omaa apuaan. Istuu vaan vartin selittämässä mitä remppaa mökillä on tehty jne. Siksi minusta tuntuu että minun on jotenkin selvitettävä tämä asia suoraan äitipuoleni kanssa, sekä minun että ennen kaikkea siskoni voimavarat eivät vain enää riitä äitipuolen pillin tahdissa tanssimiseen.
Kaipaisin enemmän konkreettisia neuvoja samankaltaista kokeneilta, koska en tosiaan ole koskaan joutunut laittamaan kenenkään kanssa välejä poikki. Tai jos poikki nyt on oikea sana.
- Ap
Siskosi luona ravaa joukko ihmisiä, vaikka on mahdollista saada joku tauti, mikä taas voi johtaa kuolemaan. Melko holtitonta menoa ja vain yhden koiran tähden.
Parasta varmaan olisi sijoittaa koira muualle, joko teille sukulaisille/ystäville tai antaa pois vieraalle. Pidempään ei tuo toimi, että jonkun muun kuin siskosi on koirasta huolehdittava. Muillakin on omat elämänsä elettävänä ja jonkun ajan kuluttua avun antaminen väistämättä alkaa hiipumaan. Ulkopuolinen hoitoapu tulee ottaa mukaan mietintään.
Äitipuoli asiaan ei ole kommentoitavaa, koska ei ole kokemusta tuollaisesta.
Jos ihmisen toimintakyky on noin heikko, hän saa henkilökohtaisen avustajan vaikka ympärivuorokautisesti. Ei kukaan pysty siskojen ja ystävien ym avun turvin vuodepotilaana koiran kanssa elelemään.
Henkilökohtaista avustajaa ei valitettavasti saa helposti, ei edes vyötäröstä alaspäin halvautunut, joka ei pääse ylös sängystä omin avuin. Saa vain kotiapua kolmesti päivässä. Älkää viitsikö kommentoida, jos ette asiasta tiedä. Jos sairaus on pahenemisvaiheessa, niin kotiapua voi kyllä saada, mutta eivät ulkoiluta koiraa. Vessassa käyttävät, syöttävät ja pesevät kerran viikossa, jos ehtivät.
Tuo sairaus voi olla vaikka SLE tai Sjogrenin syndrooma, MS-tautikin voisi olla kyseessä.
Vähän ristiriitaista tietoa. Toisaalta äitipuoli on eristänyt isän perheestä ja heti kun on voitu, on kaikki aika oltu muualla. Ja yht'äkkiä velipuoli onkin hyvin läheinen ja joulut sekä pääsiäisen vietetään yhdessä. Ja loukkaannutaan, jos äitipuoli ei kotona järjestä rippijuhlia. Seuraavassa käänteessä äitipuoli on paha ja kontrolloivat, kun haluaa olla joulun kotonaan, eikä ap pysty määrittelemään, missä joulu vietetään, mutta kuitenkin haluaa olla sen tämän etäisen isän perheen kanssa. Sisko niin sairas, että kaikki apu tarvitaan, mutta ei kuitenkaan niin sairas, että ulkopuolista apua saisi. Äitipuoli kontrolloivat, mutta ap se, joka haluaa kertoa, miten velipuolen kuuluu auttaa. Ja kaikki, mitä isä on, on äitipuolesta... Jokin ei täsmää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei tei jotka kirjoitatte että vain yhden puolen kertomus tässä kuullaan: syyllistätte siis oikeasti LAPSIA siitä että joku aikuinen on ryhtynyt suhtautumaan eriarvoistavasti? Ap:n tarina ei valitettavasti eroa mistään aiemmin kuulemastani uusioperhekuviosta, poikkeuksetta äitipuolilla on vaikeaa uuden miehen tyttärien kanssa. Ei Tuhkimo jne muut paha äitipuoli-sadut ole tyhjästä syntyneet...
En minä ainakaan syyllistele ketään, satun vain kokemuksesta tietämään, että "totuus" muuttuu kun sitä kysyy vastapuoleltakin. Mulla on hyvät välit miehen teinityttäreen, mutta se johtuu ainoastaan siitä että lapsi on todella fiksu eikä suostu manipuloitavaksi, ja itse annan kaikki kiusaamisyritykset tyttären äidin puolelta vain mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ja mieskin on oppinut tässä pikkuhiljaa saman tavan. Onneksi on itsleläni elämänkokemusta ja oppia tullut nii paljon, ettei minuun mikään pysty. Tiedän myös useita uusperheitä joissa äitipuoli on joutunut syytetyn penkille lasten silmissä juuri bioäidin taholta, ja lapset ovat vain sokeasti uskoneet mitä oma äiti heidän mieliinsä myrkyttää.
Juu kyllä minäkin tiedän, että se tarina muuttuu aivan takuulla, jos kysyy äitipuolelta asiasta. Ihan omasta takaa tiedän sen. Kun soitin hädissäni 9 vuotiaana isälleni töihin ja itkin hysteerisenä puhelimeen apua (äitipuoleni oli heittänyt perheen koiran autotielle pannasta saatesanoin, että toivottavasti auto ajaa yli ja koira kuo*ee), äitipuoleni osuus tarinasta oli se, että hän vain ystävällisyyttään päästi koiran ulos, kun sillä oli hätä ☺️. Että ainahan nimenomaan ne vastapuolen tarinat on niitä uskottavia.
Enkä nyt väitä, että ap:n äitipuoli olisi samanlainen kiero pska mitä omani, mutta pointti on se, että sinä et sitä voi tietää. Eikä asia todellakaan selviäisi kysymällä vastapuolelta, sillä uskotko todella niin naiivisti, että joku ihminen vastaisi rehellisesti, että kyllä, olen ihmisperse ja kohtelen lapsipuoliani huonosti? Tottakai siihen keksitään vaikka mitä satua ja tarinaa ja muutetaan totuutta juuri sen mukaan, että lapsi vain kapinoi, lapsi vain käsitti väärin, lapsen vika kaikki, minä vain yritän parhaani.
Jos nyt ihan välttämättä haluat katkaista välit, niin sen sijaan, että lapsellisesti lähettäisit jonkun haukkumakirjeen ja olisit sen jälkeen vastaamatta puhelimeen, niin hoida asia kypsästi. Tapaa henkilö kasvotusten, kerro hänelle tuntemuksistasi ja kysy, miten hän itse on mielestänsä toiminut. Tällöin äitipuolellasi on mahdollisuus vastata häntä koskeviin syytöksiin, perustella tekojaan ja kenties antaa palautetta, miten hän on kokenut sinun käytöksesi. Tämä saattaa auttaa sinua näkemään asiat uudella tavalla.
Pelkkä toisen ihmisen solvaaminen antamatta puheenvuoroa on vain typerää draamaa, eikä paranna tai kasvata ketään.
P.S. Kannattaako vakavasti pitkäaikaissairaan ihmisen hävittää elämästään edes jollain tasolla auttavia ihmissuhteita? Ei kannata.
Jos tarina on totta, niin tämä sairas sisko kyllä tunnistaa itsensä. Sen verran yksityiskohtia. Ja varmasti velipuoli myös sekä muut läheiset. Olen siis varma, että provo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siskoni ei ole tekemässä kuolemaa, mutta hän sairastaa tautia, johon ei ole parannusta. Kehon huono immuniteettikyky altistaa muille sairauksille kuten keuhkokuumeelle, johon on mahdollista kuolla. Kysymys ei siis ole akuutista kriisistä, vaan tilanteesta, mikä kestää siskoni lopun elämän. Nyt etsitään hoitomuotoja ja elinympäristöä jotka mahdollistaisivat mahdollisimman terveen elämän. Taudin luonteeseen kuuluu että menee aalloissa, on hyviä ja huonoja kausia.
Viime aikoina siskoni on ollut vuodepotilas ja hänellä on koira, jota on käytettävä ulkona useita kertoja päivässä. Mukana auttamassa on niin minä, isämme ja äitimme, kuin koko joukko muita sukulaisia ja siskoni ystäviä. Velipuolemme ehdotti itse että voisi viedä koiran pidemmälle lenkille pari kertaa viikossa, kun muutenkin käy juoksemassa. Äitipuoli ei tästä siis pitänyt, vaan tarjosi äidilleni tilalle kotipalvelua (jonka vastuulle ei yleensä muuten koiran ulkoiluttaminen kuulu ja siskoni on tietenkin selvittänyt mikä kaikki vakuutuksen ja kunnallisen puolen kautta on mahdollista). On ihan selvää että äitipuoli haluaa pitää isäni erossa äidistäni, ja velipuoleni erossa siskostani, tuntuu kuin pelkäisi tämän saavan tartunnan.
Te, joiden mielestä minun pitäisi selvittää tämä ensisijaisesti isäni kanssa, niin miten kuvittelette että voin luottaa isääni joka ei osannut pitää puoliamme edes silloin kun olimme lapsia? Esim. viime syksynä ehdotin että minusta olisi kiva viettää joulua yhdessä minun kodissani (jossa äitipuoli joutuu olemaan vieraskoreampi), äitipuoleni ilmoitti että he viettävät joulua vain omassa kodissaan. Hän menee yleisen moraalikoodiston nimissä kyllä tervehtimään siskoani sairaalaan, mutta ei tarjoa mitään omaa apuaan. Istuu vaan vartin selittämässä mitä remppaa mökillä on tehty jne. Siksi minusta tuntuu että minun on jotenkin selvitettävä tämä asia suoraan äitipuoleni kanssa, sekä minun että ennen kaikkea siskoni voimavarat eivät vain enää riitä äitipuolen pillin tahdissa tanssimiseen.
Kaipaisin enemmän konkreettisia neuvoja samankaltaista kokeneilta, koska en tosiaan ole koskaan joutunut laittamaan kenenkään kanssa välejä poikki. Tai jos poikki nyt on oikea sana.
- Ap
Siskosi luona ravaa joukko ihmisiä, vaikka on mahdollista saada joku tauti, mikä taas voi johtaa kuolemaan. Melko holtitonta menoa ja vain yhden koiran tähden.
Parasta varmaan olisi sijoittaa koira muualle, joko teille sukulaisille/ystäville tai antaa pois vieraalle. Pidempään ei tuo toimi, että jonkun muun kuin siskosi on koirasta huolehdittava. Muillakin on omat elämänsä elettävänä ja jonkun ajan kuluttua avun antaminen väistämättä alkaa hiipumaan. Ulkopuolinen hoitoapu tulee ottaa mukaan mietintään.
Äitipuoli asiaan ei ole kommentoitavaa, koska ei ole kokemusta tuollaisesta.
Jos ihmisen toimintakyky on noin heikko, hän saa henkilökohtaisen avustajan vaikka ympärivuorokautisesti. Ei kukaan pysty siskojen ja ystävien ym avun turvin vuodepotilaana koiran kanssa elelemään.
Henkilökohtaista avustajaa ei valitettavasti saa helposti, ei edes vyötäröstä alaspäin halvautunut, joka ei pääse ylös sängystä omin avuin. Saa vain kotiapua kolmesti päivässä. Älkää viitsikö kommentoida, jos ette asiasta tiedä. Jos sairaus on pahenemisvaiheessa, niin kotiapua voi kyllä saada, mutta eivät ulkoiluta koiraa. Vessassa käyttävät, syöttävät ja pesevät kerran viikossa, jos ehtivät.
Tuo sairaus voi olla vaikka SLE tai Sjogrenin syndrooma, MS-tautikin voisi olla kyseessä.
Mikään noista ei sovi kuvaan.
Eikä parikymppistä jätetätä vuodepotilaana ilman apua tai kotihoidon varaan.
Avustajan saa kyllä vähemmälläkin toimintakyvyn vajauksella.
Olen eri henkilö kuin se, jota kommentoit, mutta kehottaisin sinua itseäsi myös miettimään asiaa laajemmin kuin syyllisyyden kautta. Varmasti ap:n äitipuoli on tehnyt virheitä, mutta tämä käsilläoleva tilanne siskon kanssa on kuitenkin ihan eri asia. Ihan oikein tuo kommentoija huomautti, että ap:lla on kovin ristiriitaiset odotuksen äitipuolta kohtaan tässä kohtaa.
Perheessä lauennut pitkäaikaissairaus on iso muutos, joka tuo kärhämät esille. Äitipuoleen liittyvät asiat olisi minusta viisainta erottaa sisaren asioista ja ap:n varoa sitä, että ryhtyy hoitelemaan asioita siskonsa puolesta. Hänen sairautensa ei ilmeisesti vaikuta aivojen toimintaan kuitenkaan. Koira-asiassa voisi toimia se, että asunto vaihdettaisiin sellaiseen, jossa on pieni pihamaa ja automaattinen ovi, jolloin sisar itse pääsisi käyttämään koiraa vaikka pyörätuolista käsin. Kukaan työssäkäyvä ihminen ei pysty käyttämään koiraa aamuisin pitkän päälle. Tai sitten palvelusta pitää maksaa jollekin.
Äitipuoleen liittyvät tunteet ja väärinteot on hyvä käsitellä jossain terapiassa ja siellä miettiä, miten toimia. Ei ole hyvä sekoittaa niitä nyt sisaren asioihin.