Miten jakselet lapseton yli 50 vuotias nainen?

Hyvin. ( Ei luoja suonut lapsia.)

Olen terve ja elintaso on hyvä. Ystäviä riittää ja vapaa-aikaa myös. Ja mieskin löytyy, hänellä aikuiset lapset.

Onnellinen lapseton kirjoitti:

Aivan hiivatin hyvin. Päätin jo lapsena, että en ikinä halua lapsia. Nyt kun mieheni lapset käyvät meillä (vaikka ovatkin ihan mukavia), lasken päiviä ja tunteja, että saan olla rauhassa. En ole ikinä laskenut sen varaan, että minua kävisi joku vanhana tai sairaalassa katsomassa. Nämä puhelimiin, tabletteihinsa ja läppäreihinsä liimautuneet nuoret eivät kiinnosta yhtään. Kaipaan oman ikäisteni seuraa, enkä jaksa innostua youtube-videoista, neuvolakäynneistä, eskareista, vaippaihottumista, peleistä, harrastuksista, Tapparasta tai Jokereista, Tinderistä, Räpistä, ehkäisystä, Cheekistä, Pyhimyksestä, työpaikkojen kehityskeskusteluista, palavereista, päiväkodeista, ikäkriiseistä (apua olen yli 30v enkä ole raskaana!), työpaikkaihastumisista.. Hallelujaa, olen vanha ja lapseton!

Olen siis tuo 49-v joka katuu.

Minäkin tykkään omasta rauhasta, inhoan melua ja aamuherätyksiä, en tykkää mihinkään pikkulapseen liittyvästä (hiekkalaatikko, riippuvaisuus, yövalvominen). Olen matkustellut paljon jne.

Siitä huolimatta kaduttaa että en lapsia ole hankkinut.

Vierailija kirjoitti:

Minua on alkanut kaduttamaan. Täytin juuri 49-vuotta. Minulla on 80 prosenttia ystävistä lapsettomia. Kukaan muu ei tunnusta, että harmittaa.

Itsellä ei ole sisaruksia. Äiti ja setä ovat ainuita sukulaisiani. Kun he ovat kuolleet, ei ole ketään joiden kanssa muistella lapsuutta. Jostain syystä tämä ahdistaa aivan älyttömästi.

No ethän sinä lastesikaan kanssa voisi omaa lapsuuttasi muistella. 

Vierailija kirjoitti:

Mä olen todellakin onnekas, että mulla on omia lapsia, jotka ovat jo aikuisia ja heillä osalla jo omiakin lapsia. En uskalla edes kuvitella, miten tyhjäksi ja turhaksi tuntisin elämäni ilman omia rakkaita lapsiani. Puhumattakaan suloisesta lapsenlapsesta mme, joka suo meille isovanhemmille niin paljon iloista meininkiä elämässämme.

Mihin siihen onnekkuutta tarvitaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua on alkanut kaduttamaan. Täytin juuri 49-vuotta. Minulla on 80 prosenttia ystävistä lapsettomia. Kukaan muu ei tunnusta, että harmittaa.

Itsellä ei ole sisaruksia. Äiti ja setä ovat ainuita sukulaisiani. Kun he ovat kuolleet, ei ole ketään joiden kanssa muistella lapsuutta. Jostain syystä tämä ahdistaa aivan älyttömästi.

Missä päin asut (ja ystäväsi asuvat) ja millaisissa ammateissa ystäväpiirin ihmiset ovat töissä?

t. utelias

Asun pk-seudulla. Ystäväni Uudellamaalla ja Porissa ja Turussa.

Ammatteja ystäväpiiristäni: notaari, opo, sairaanhoitajia 2, konsultti, erityisopettaja, UM virkailija, kemisti, sihteeri, yksityisyrittäjiä, laitoshuoltaja, pankinjohtaja, seurakunnan kanslisti, perushoitaja.

Onpas vaihtelevia ammatteja. Olisin veikannut että kaikki on jotain bisnesnaisia. (väärässä olisin siis ollut)

🙂

En ymmärrä, miten itselläni onkin noin paljon ystäviä, jotka ovat jääneet lapsettomiksi. Melkein toivon, että olisi ollut paineita ympäristön puolesta hankkia lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua on alkanut kaduttamaan. Täytin juuri 49-vuotta. Minulla on 80 prosenttia ystävistä lapsettomia. Kukaan muu ei tunnusta, että harmittaa.

Itsellä ei ole sisaruksia. Äiti ja setä ovat ainuita sukulaisiani. Kun he ovat kuolleet, ei ole ketään joiden kanssa muistella lapsuutta. Jostain syystä tämä ahdistaa aivan älyttömästi.

No ethän sinä lastesikaan kanssa voisi omaa lapsuuttasi muistella. 

Mutta voisin kertoa heille tarinoita lapsuudestani joita he sitten kertoilisivat eteenpäin. Minulla oli ihana lapsuus ja ihanat isovanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua on alkanut kaduttamaan. Täytin juuri 49-vuotta. Minulla on 80 prosenttia ystävistä lapsettomia. Kukaan muu ei tunnusta, että harmittaa.

Itsellä ei ole sisaruksia. Äiti ja setä ovat ainuita sukulaisiani. Kun he ovat kuolleet, ei ole ketään joiden kanssa muistella lapsuutta. Jostain syystä tämä ahdistaa aivan älyttömästi.

No ethän sinä lastesikaan kanssa voisi omaa lapsuuttasi muistella. 

Mutta voisin kertoa heille tarinoita lapsuudestani joita he sitten kertoilisivat eteenpäin. Minulla oli ihana lapsuus ja ihanat isovanhemmat.

Niin sitä aina kuvittelee, minkälaista elämä lasten kanssa olisi. Kuinka ne suloisesti rivissä sängyssä odottaisivat äitiä tarinoitsemaan ihanasta lapsuudestaan ja isovanhemmistaan. Posket rusottaen kyselisivät innokkaana lisää. Kuinka niiden kanssa yhdessä tehtäisi asioita, mitä itse teki lapsena.

Kun ei ole lapsia, niin niitä toivekuvia voikin elätellä. Jos olisi lapsia, totuus olisi karumpi.

Huonosti. Koirani paskoo Saton kerrostalon aulaan, enkä viitsi siivota sitä. Teen lasuja nuorista perheistä ja ajattelen kaikkia mahdollisia skenaarioita mitä heidän perheissään tapahtuu. En keskity oman elämääni vaan mieluummin toisten. Häiritsen heitä, se on hauska harrastus. Itse en jaksa juurikaan ulkomuotooni kiinnittää huomiota.

Parasta on kun pääsen sanomaan jollekin nuorelle äidille.

Voin hyvin kuvitella miltä 50-vuotiaan naisen elämä lapsettomana tuntuu. Niin kauan kuin toimintakyky on hyvä ja aktiviteetteja elämässä riittää, ei mitään hätää. Terveyden, toimintakyvyn yms. heikentyessä saattaa mieleen hiipiä, että olisiko sittenkin pitänyt niitä lapsia tehdä.....Mutta valintojahan nämä ovat ja jokainen sen mukaisesti elää!

Emme saaneet lapsia, vaikka niitä avioliittomme alussa toivoinkin. Mieheni oli itsessään "iso lapsi" ja imi minusta valtavasti voimia. Toisen kerran, kun kaipasin elämääni lapsia, oli mieheni hautajaisissa. Silloin olisin halunnut jotakin hänestä vielä elämään.

Lapsettomuus ei noussut ongelmaksi ja jonka ympärille olisin jäänyt roikkumaan pakkomielteisesti. Käänsin puutteen voimakseni ja ryhdyin perhepäivähoitajaksi noin kolmeksi vuodeksi. Sinä aikana sain lapsista tarpeikseni, vaikka aivan ihania olivatkin. 

Pidän yhä lapsista, mutta vain kun pääsen heidän seurastaan pian pois. Muutama tunti on jo liikaa ja olen valtavan pitkästynyt. Lihoin perhepäivähoitajanakin 15 kg ahmiessani lasten päikkäreiden aikaan pullia ja koin oloni vangiksi joutuessani kantamaan ison vastuun kallisarvoisista pikku ihmisistä.

Joten em kokemusten pohjalta olen ajatellut, että elämä on elämistä varten niissä puitteissa kuin se meille annetaan. Minua tarvitaan ihan muualla kuin äitinä ja mummona.  

Ja jos minulla olisi lapsia he olisivat liki saman ikäisiä kuin miesystäväni. En kykenisi olemaan sen ikäisen kanssa, jos minulla olisi äidin ja mummon rooli. Nyt saan pomppia ikäni kanssa ihan miten lystään kenestäkään välittämättä. 

Vanhuuteni ajattelin elää yksityisessä palvelutalossa. Minulla on ollut aikaa tottua yksinäisyyteen ja siihen, ettei kukaan muista. 

Mun mielestä olisi kiva jos olisi vanhana aikuisia (25+) lapsia. Mutta

- en missään nimessä halua kokea vanhemmuutta ikäkausille 0-18

- edellinen sisältää isovanhemmuuden, en voi sietää lapsia

- ne lapset voi asua tuhansien kilometrien päässä eikä niistä silloin juuri iloa ole

- ne lapset voi olla sairaita, ja aiheuttaa aikuisenakin vain huolta ja vaivaa

Mieluummin olen siis valinnut olla lapseton kuin sietää noin 20v jotain mitä en missään nimessä halua, saadakseni jotain mitä en ehkä saisikaan (lähellä asuva täysin huoleton vela-jälkeläinen).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua on alkanut kaduttamaan. Täytin juuri 49-vuotta. Minulla on 80 prosenttia ystävistä lapsettomia. Kukaan muu ei tunnusta, että harmittaa.

Itsellä ei ole sisaruksia. Äiti ja setä ovat ainuita sukulaisiani. Kun he ovat kuolleet, ei ole ketään joiden kanssa muistella lapsuutta. Jostain syystä tämä ahdistaa aivan älyttömästi.

No ethän sinä lastesikaan kanssa voisi omaa lapsuuttasi muistella. 

Mutta voisin kertoa heille tarinoita lapsuudestani joita he sitten kertoilisivat eteenpäin. Minulla oli ihana lapsuus ja ihanat isovanhemmat.

Niin sitä aina kuvittelee, minkälaista elämä lasten kanssa olisi. Kuinka ne suloisesti rivissä sängyssä odottaisivat äitiä tarinoitsemaan ihanasta lapsuudestaan ja isovanhemmistaan. Posket rusottaen kyselisivät innokkaana lisää. Kuinka niiden kanssa yhdessä tehtäisi asioita, mitä itse teki lapsena.

Kun ei ole lapsia, niin niitä toivekuvia voikin elätellä. Jos olisi lapsia, totuus olisi karumpi.

Ei välttämättä. En minäkään nuorena jaksanut kuunnella äidin ja isoäidin juttuja. En sellaista joltain teiniltä odottaisikaan. Ei minulla ole mitään ruusuisia kuvia ollut lapsista ja kasvatuksesta.

Olen tyytyväinen siihen, että en tehnyt sitä poikaa, joka päihderiippuvaisena olisi äitinsä lompakolla joka eläkepäivänä ja tilin tyhjennettyään vielä löisi. Sitä maailmanmatkaajatytärtä, joka muuttaisi Uuteen Seelantiin ja jota ei tapaisi enää ikinä. Sitä teininä lisääntymään alkanutta tytärtä, joka tekee lapsen jokaiselle poikakaverille ja lykkää ne lapset minulle hoitoon ja pyytää rahaa lisäksi. 

Vierailija kirjoitti:

Voin hyvin kuvitella miltä 50-vuotiaan naisen elämä lapsettomana tuntuu. Niin kauan kuin toimintakyky on hyvä ja aktiviteetteja elämässä riittää, ei mitään hätää. Terveyden, toimintakyvyn yms. heikentyessä saattaa mieleen hiipiä, että olisiko sittenkin pitänyt niitä lapsia tehdä.....Mutta valintojahan nämä ovat ja jokainen sen mukaisesti elää!

Onpa kuvottavan itsekäs ajattelutapa, että lapsia tekisi vain vanhuuttaan varten ja itse ainakin olen onnellinen että olen nauttinut ja nautin elämäni parhaista vuosikymmenistä sellaisesta elämästä joka on minlle sopivaa ja siihen eivät lapset kuulu, jos vanhana muumioidun kotiini niin olenpahan ainakin elänyt hyvän elämän.

Vierailija kirjoitti:

Oikein hyvin. Olen onnellinen kun ei ole lapsia. Lapsettomuus on paras päätös elämässäni.

Silti täällä VAUVA-palstalla...

Taidat kuitenkin kuzettaa - itseäsi varmaan eniten.

Mielialalääkityksellähän nuo melkein kaikki ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin hyvin kuvitella miltä 50-vuotiaan naisen elämä lapsettomana tuntuu. Niin kauan kuin toimintakyky on hyvä ja aktiviteetteja elämässä riittää, ei mitään hätää. Terveyden, toimintakyvyn yms. heikentyessä saattaa mieleen hiipiä, että olisiko sittenkin pitänyt niitä lapsia tehdä.....Mutta valintojahan nämä ovat ja jokainen sen mukaisesti elää!

Onpa kuvottavan itsekäs ajattelutapa, että lapsia tekisi vain vanhuuttaan varten ja itse ainakin olen onnellinen että olen nauttinut ja nautin elämäni parhaista vuosikymmenistä sellaisesta elämästä joka on minlle sopivaa ja siihen eivät lapset kuulu, jos vanhana muumioidun kotiini niin olenpahan ainakin elänyt hyvän elämän.

Taisi napsahtaa... :) :)

"Se koira..." jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua on alkanut kaduttamaan. Täytin juuri 49-vuotta. Minulla on 80 prosenttia ystävistä lapsettomia. Kukaan muu ei tunnusta, että harmittaa.

Itsellä ei ole sisaruksia. Äiti ja setä ovat ainuita sukulaisiani. Kun he ovat kuolleet, ei ole ketään joiden kanssa muistella lapsuutta. Jostain syystä tämä ahdistaa aivan älyttömästi.

No ethän sinä lastesikaan kanssa voisi omaa lapsuuttasi muistella. 

Mutta voisin kertoa heille tarinoita lapsuudestani joita he sitten kertoilisivat eteenpäin. Minulla oli ihana lapsuus ja ihanat isovanhemmat.

Kuulostaa aika narsistiselta toiveelta. Tehdä nyt ihmisiä että sä saisit kertoa niille sun mahtavasta elämästä. Kirjoita vaikka muistelmat sen sijaan.

Ps. Paljonko sä tiedät isoisovanhempiesi lapsuudesta? Ei ne tarinat elä kuin max 1-2 sukupolvea ja sitten olet ihan yhtä unohdettu kuin lapsetonkin.

😂 Ovatko lapset teille joku minuutenne jatke? Outoja ootte.

Ja kiitos kysymästä, voin oikein mukavasti. Ikää on 60 v, ei lapsia. Olen työelämässä, harrastan ja matkustelen. Olen siis juuri sellainen itsekäs ihminen, jollaiseksi täällä av:lla nimetään jokainen, joka nauttii elämästään.

Vierailija kirjoitti:

Olen tyytyväinen siihen, että en tehnyt sitä poikaa, joka päihderiippuvaisena olisi äitinsä lompakolla joka eläkepäivänä ja tilin tyhjennettyään vielä löisi. Sitä maailmanmatkaajatytärtä, joka muuttaisi Uuteen Seelantiin ja jota ei tapaisi enää ikinä. Sitä teininä lisääntymään alkanutta tytärtä, joka tekee lapsen jokaiselle poikakaverille ja lykkää ne lapset minulle hoitoon ja pyytää rahaa lisäksi. 

Etkö parempia olisi pystynyt kasvattamaan..

Lienee lähipiiristä kokemuksia riittävästi.