Viikonlopun kunniaksi KÄNNIMOKAT-ketjua tulille. Oksensitko anopin kenkään, suutelitko väärää ihmistä?
Aloitan , heti alkuun korostan sitä että alkoholi ei sovi minulle missään muodossa enkä nykyään enää juo.
-Menin laivan yökerhossa kysymään tummalta mieheltä voimmeko suudella kun "mä en oo enne koskaan suudellut n"""iä", tyyppi ei tajunnut suomea ja lopulta sönkötin vain " kan ai kiss juu?" . Vedettiin sitten kielareita siinä ja mies olisi halunnut minut hyttiinsä.
- Oksensin pussikaljoilla kaverin sipsipussiin. Jossa oli vielä sipsejä.
- Riitelin mieheni kanssa, vedin purkin melatoniinia ja huusin itkien tekeväni itsarin. Tuo olikin sitten viimeinen humalani, 2 vuotta sitten.
Kommentit (1118)
Laitoin humalassa työkaverilleni tekstareita, joissa kerroin ihastuksestani. Luulin, että hänelläkin jotain tunteita, kun kiusoittelee minua töissä.
Hän ei ollut viesteistä kovin mielissään...
Molemmat ollaan varattuja.
Koetin karmeassa vessahädässä räveltää kotuovea auki, en ehtinyt ajoissa ja pissat valui säärille. Jollain kännisellä logiikalla heitin hameen ja pikkuhousut pois siinä rappukäytävässä ja jätin ne siihen!
Olin 16v ja pääsin sisälle yökerhoon kaverini kanssa joka oli myös ala-ikäinen, eksyttiin toisistamme ja joku jätkä tuli tarjoamaan siiderin. En ollut juonut ennen yökerhoon menoa mitään ja muutenkin minulla oli huono viinapää, joten ei ollut hyvä idea siiderin jälkeen juoda shotteja ristiin tämän jätkän kanssa. Lähdettiin sitten jätkän lähellä sijainneelle asunnolle panemaan ja olin niin lärvit, että olisin hortoillut mihin vain ellei jätkä olisi pitänyt kädestä ja kiskonut mukanaan. Asunnolla jätkä sanoi että "pane mulle kortsu" ja vikisin vain etten osaa, sillä oli niin iso että melkein sattui ja ja tässä vaiheessa jätkällä taisi herätä epäilykset sillä kysyi "Kuinka vanha sä oot?" Pantiin sitten kuitenkin jätkän epäilyistä huolimatta ja kun aktin jälkeen jätkä meni vessaan niin minäpä läksin tupakalle, tuuletusparvekkeelle paljain ja jaloin ja persus paljaana. Lauloin siellä täyttä kurkkua tai lähinnä mölisin ja jätkä tuli hakemaan minut vihaisena takaisin asuntoonsa, oksensin siinä sitten rappuun ja pissasin samalla alleni, en housuun kun eihän minulla ollut housuja. Jätkä oli hiton vihainen ja uhkasi vetää turpaan ellen mene just sohvalle nukkumaan ja ole hiljaa. Oli siivonnut sitten ne sotkut rappukäytävästä minun neuletakillani ja topillani, vi"" k-pää.. aamulla oli kivaa vetää se oksennuksen ja kusen hajuinen toppi päälle kun en voinut kävellä kotiin pelkissä rintsikoissa. Ja kotona äiti huusi kuin syötävä kun kaverini oli silloin yöllä soittanut lankapuhelimeen ihan pelti kiinni' ja kysellyt minua, eli siinä meni se alibi, että olin muka ollut "Sirkulla" yötä. Voihan teinielämä!
Taisin laulaa tunteella jotain rakkauslaulua naapurinmiehelle eilen. En oikein muista. Sen vaimo istui vieressä ja omakin mies oli jossain lähettyvillä. En muista mikä laulu se oli. No se varmaan kerrotaan minulle kyllä vielä.
Vierailija kirjoitti:
Joskus nuorena join vähän liikaa ja koin suurta rakkautta kaikkia kohtaan. Päätin sitten kertoa ihmisille, kuinka arvostan heitä ja olin lähetellyt melkein kaikille osoitekirjassa viestejä, joissa luki ”i lovö u”. Mm. äidille ja joillekin säädöille... Aamulla häpesin kun selailin viestejä.
Minäkin rakastan ja arvostan kaikkia kännissä. Ja jorisen siitä loputtomiin 🤦 Niin noloa! Ja olen jo viidenkympin tuolla puolen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus nuorena join vähän liikaa ja koin suurta rakkautta kaikkia kohtaan. Päätin sitten kertoa ihmisille, kuinka arvostan heitä ja olin lähetellyt melkein kaikille osoitekirjassa viestejä, joissa luki ”i lovö u”. Mm. äidille ja joillekin säädöille... Aamulla häpesin kun selailin viestejä.
Minäkin rakastan ja arvostan kaikkia kännissä. Ja jorisen siitä loputtomiin 🤦 Niin noloa! Ja olen jo viidenkympin tuolla puolen.
Ai niin, ja jakelen mielelläni elämänviisauksia. Olisi kyllä parempi pistäytyä puskassa panemassa, ei ehkä nolottaisi niin paljon seuraavana päivänä.
Tässä ketju joka panee nauramaan.-
Olin jo yli kolmekymppinen. Olin ilmeisesti baarista ajautunut jollekin rivitaloalueelle, olin jonkun nuoren jätkän asunnossa joka näytteli seurueelle käärmettään, no en oikein pidä noista eksoottisten eläinten keräilijöistä ja siihen liittyvästä bisneksestä, joten löysin itseni sitten pihalta, oli talvi. Mietin siinä varmaan liikkuuko se auto millä olimme tulleet, vielä takaisin kylille päin, vai pitääkö keksiä jotain muuta. No yhtäkkiä seurueessamme ollut n.kuusikymppinen rillipäinen moppitukka mies oli kanssani pakkasessa ja aloimme kielaroimaan. Mies ehdotti että menisimme hänen luokseen. En muista yhtään millä on menty, tuskin ainakaan kävelty, asui sen verran pitkällä.
No kävelin sitten hänen perässään hienostomaiseen rivitaloasuntoon, jonka sanoi olevansa äitinsä asunto. Äiti ei ollut kotona. Menimme äitin makuhuoneen parisänkyyn vehtaamaan, en tiedä onko siitä tullut mitään vai ei, ei mitään muistikuvaa. Kuitenkin muistan heränneeni märkään oloon, olin kussut puoli sänkyä märäksi. Kokosin vaatteeni ja häivyin vähin äänin, varoen etten riko mitään kristallivaasia tai tee muitakaan tuhoja eleganttiin asuntoon.
Ulkona avasin asuntoon vievän portin ja kävelin rapsakkaaseen pakkasilmaan parempien ihmisten alueelle kuselta haisten ja paskalta näyttäen, ei auttanut kuin talsia kotiin 2km matka. Ja vastaan viikonloppuna siihen aikaan tuli tietysti koiranulkoiluttajia ja himoliikkujia sporttisine asenteineen, kuinkas muuten.
Välillä olen miettinyt mitä se mies on tehnyt, kun äidin sängyn patja oli "saastunut".
Vierailija kirjoitti:
En ole tästä ylpeä:
Nelikymppisenä kunnon perheenäitinä joka ei ollut aikoihin juhlinut päätin lähteä erään ystäväni kanssa terassille. Ja kun sanon etten ollut pitkään aikaan juhlinut niin tarkoitan, että olin terdelläkin ollut limu/kahvi-linjalla. Nyt muksut oli kuitenkin leirillä ja mies, jonka kanssa meillä meni tuolloin huonosti veljensä kanssa risteilyllä. Baari oli aika tyhjä, ehkä kun satoi ja oli hiton kylmä. Tuosta huolimatta mentiin siidereidemme kanssa baarin takana olleelle terassille ja join aika nopeasti. Kaveri koetti toppuutella ja sanoin että älä nyt viitsi kun kerrankin on hauskaa! Jossain vaiheessa saimme seuraa vanhemmasta, huonohampaisesta ukkelista joka tuijotti tissejäni lumoontuneena ja kosketteli jalkojani koko ajan, kaveri ärisi että et hitto koske nyt "Minnaan" mutta minä kovemmassa kännissä vain nauroin ja suoraan sanoen olin vähän imarreltukin. Jonkin hampaattoman deekun huomiosta... Oksensin kaiteen yli ja ukkeli haki minulle lisää juomaa, kaljaa ja jallu(?)shotteja. Lopulta ukkeli sitten joi shotteja tissieni välistä. Tässä vaiheessa kaverini päätti että nyt lähdetään ja kiskoi minut väkisin mukaan. Kadulla vilauttelin rintojani, tai oikeammin rintaliivejä autoilijoille ja vedin jotain ihmeen tankotanssia lyhtypylvään kanssa. Kaiken kruununa suutelin väkisin kaveriani, joka on umpihetero. Kuten minäkin. Kaveri haki minulle Hesestä ruokaa ja kahvia että jos tokenisin niillä ja sillä välin tungin itseni pissalle miesten vessaan. Kaveri häpesi silmät päästään ja yritti vain saada hilpeän kännikalan nopeasti asunnolleen. Heräsin sitten kaverin lattialta mattoon käärityneenä, alasti. Olin kuulemma tortilla. Sitä en ymmärrä, miksi olin riisunut vaatteet. Kaveri oli lukinnut itsensä makkariin ja jättänyt minut sekoilemaan yksin olohuoneeseen..
Vähän petyin ettet päätynyt sen hampaattoman kanssa jatkoille, alku lupasi niin hyvää.
Yksinäinen tortilla, vaikka oisit voinut saada elämäsi yön.
Tämän takia en ole tykännyt käydä kaverien kanssa juottoloissa, ne alkavat ilonpilaajiksi aina jossain vaiheessa. Yksin niissä kivempaa ollut.
Sillon aikoinaan kun niissä kävin.
Vierailija kirjoitti:
Siis miten te pystytte noin vaan panemaan ilman ehkäisyä jonkun ekan vastaantulijan kanssa?! Tässä kyllä omat kännimokat kalpenee.
Siis ihan helposti.
Juo väkeviä ja heittää housut pois kun löytyy jortikka kiillotettavaksi.
Minua ainakin panettaa jos juon jossain seurassa. Yksin kotona ei paneta vaikka joisin.
Mutta jos näen.miehiä kun juon väkeviä, alkaa panetuttaa.
-Menin kännissä kuselle jonkun talon pihaan, en tajunnut olevani yksityistontilla. Äkkiä vihainen ventovieras äijä ilmestyi pimeästä karjuen"Likka per kele kuset toisten pihoille!" ja alkoi harppoa vihaisena kohti, mulla oli pitkä hame kainalossa ja pikkarit nilkkojen ympärillä. Hyppäsin pois pikkareista ja läksin perse vilkkuen, hametta alas repien ja mielipuolisesti kikattaen juoksemaan karkuun.
- Harrastin poikakaverini kanssa seksiä soutuveneen alla ja keskenkaiken tuli poliisi osoittamaan taskulampulla, huudettiin vain että painuu vit tuun siitä.
- Sotkin marjaliköörillä valkoiset farkkuni kaverin kotibileissä ja jatkoin iltaa pitkä paita ja pikkuhousut päällä, uhosin että voin ottaa loputkin pois ja otin. Sain jätkiltä lempinimen Raju- Riikka.
- Maha oli kipeä mutta lähdin silti baarista iskemäni jätkän mukaan ja kesken suuseksin alkoi oksettaa, oksensin sitten kundin päälle . Ja kotimatka menikin sitten hoiperrellen ja oksennellen pitkin puskia, ei ollut kaljan syy vaan mahatauti.
-Suutuin kaveriin ja riita baarin edustalla johti siihen että tehostin sanojani heittämällä pois ensin takin, sitten kengät ja ilman portsarin puuttumista olisi lähtenyt paitakin!
- Yllätysmenkkasin laivan yökerhossa jonkun kundin valkoiset farkut kun kiehnättiin sylikkäin.
Vierailija kirjoitti:
Siitä tämä ystäriteini on iloinen ettei omassa nuoruudessa ollut kamerakännyköitä !
Äitipuoli lähti yövuoroon ja kaveri tuli omppuviinin kanssa, otin äitipuolen kaapista tabletteja ja aloin sammaltaa sekä horjua muka ihan aineissa, menimme kaupungille jossa kaikki olivat huolissaan että "mitä se on vetänyt?" Eiväthän ne kissan matolääkkeet päätä pistäneet sekaisin :D Olinpahan ainakin matovapaa!
Pissasin, kakkasin sekä menkkasin housuun keskellä toria kun miulla on menkkojen kaverina aina ripuli ja menkat alkoi just siinä kartsaa kiertäessä. Miun ois pitänyt pistää side ja ottaa Imodium ennen kotoa lähtöä, mutta eihän noin nuori osannut vielä ennakoida..
Tehtiin parhaan kaverin kanssa sen sammuneelle poikakaverille fritsuja kaulaan ja poskiin. Poika eiikinä kai saanut tietää että oli kaksi muijaa ollut kimpussa.
Tämän on jotenkin hellyttävä, matolääkkeitä ja punkkua :D
Johan on ketju.. no pistetään omiakin.
- Kompastuin yökerhon rappusissa , rillit lensi päästä ja joku tallasi niiden päälle. Viikon vanhat uudet rillit. Ei opiskelijana ollut todellakaan varaa uusiin, joten sinnittelin kauan teipillä fiksattujen rillieni kanssa
- Raahasin baari-illan jälkeen liikennemerkin kotiini, en tiedä millä voimin kun ovat aika painavia kuitenkin ja tuolloisessa kotitalossani ei ollut hissiä
- Jäin pubin vessassa jumiin ja kiipesin kopista pois niin tarmokkaasti että lavuaari irtosi
- Kaverilla oli kaljapullo muttei avaajaa, päätin auttaa ja avata hampaillani. Lohkesi sitten toinen etuhammas juurta myöten ja kesti useampi vuosi ennenkuin minulla oli varaa implanttiin
- Otin festareilla tatuonnin. Liian syvään hakattu, epämuodostunut ruusu kyljessä muistuttaa ikuisesti tuosta reissusta. Voisin ottaa peitekuvan, mutta tuo paikka on niin kivulias ettei sitä selvinpäin kestäisi
Pahimmat mokat ovat sattuneet siinä 15-19vuotiaana kun alkoholiin tottumaton, hento tyttönen on kiskonut siideriä pullotolkulla ja lähtenyt sitten bailaamaan.
- Pissasin keskelle vilkasta kävelykatua ja kaaduin selälleni, kaveri kiskoi pystyyn ja kaatui itsekin. Romahdin kaverin päälle ja siinäpä sitten maattiin, minulla vieläpä farkut nilkoissa. Luojan kiitos ei ollut kamerakännyköitä vielä kellään!
- Meitä oli isompi remmi ahtautunut autoon matkalla mökkibileisiin ja minä olin takakontissa kun muualle ei mahtunut, täydessä vauhdissa sitten kurkin sieltä takakontista ja kikattelin. Sieltä kun olisin tippunut maantielle, missä vaiheessa asia olisi huomattu?
- Heitin kaljapullon parvekkeelta ja olin osua jonkun koiraan. Tämä kaduttaa eniten.
- Yökerhon vaahtobileissä kompastuin ja iskin suuni sillä seurauksella, että kaksi hammasta meni poikki. Äiti pitkin hampain maksoi niiden korjauksen kun olivat vielä olleet etuhampaat.
- Tulin kamalassa kännissä kotiin enkä löytänyt avaimia, alaovesta olin päässyt kun joku oli jättänyt sen auki. Naapuri havahtui möykkääni ja tuli kysymään mitä ihmettä on tekeillä johon solkkasin, että avaimet katosi ja kusettaa. Ukko lupasi että voin käydä sen kämpillä pissalla ja jotenkin tilanne johti siihen, että olin yhtäkkiä tämän noin viisikymppisen äijän alla turvallani mekko korvissa, pallit vaan hakkasi pakaroihin. Jouduin muuttamaan kun miehestä tuli kunnon riesa.
Nopeimpien joukossa on tämä: olin ihastunut työkaverin, ja työpaikan kemuista lähdin hänen kanssaan hotellihuoneeseen (oltiin siis yön yli kestäneellä työpaikan virkistysreissulla). Olin juonut ihan liikaa, ja ei sitten harrastettu seksiä, koska minä vain lojuin oksentamassa kylpyhuoneessa pää vessanpöntössä. Yhdessä vaiheessa mies tuli vessaan kuselle, ja lähdin kohteliaasti pois sieltä. Mutta koska oksentaminen oli tiheää, ehdin jo siinä vaiheessa laatata hotellihuoneen roskakoriin.
Parin tunnin jälkeen totesin että lähden omaan hotellihuoneeseeni, ei ole mitään järkeä että mies joutuu valvomaan koko yön kuunnellen toisen laattaamista. Nolotti aivan jäätävästi seuraavana aamuna ja töissä. Hän ei varmasti halua seksiä ikinä kanssani, sen verran karmea yö oli varmasti hänellekin!
Vierailija kirjoitti:
Nopeimpien joukossa on tämä: olin ihastunut työkaverin, ja työpaikan kemuista lähdin hänen kanssaan hotellihuoneeseen (oltiin siis yön yli kestäneellä työpaikan virkistysreissulla). Olin juonut ihan liikaa, ja ei sitten harrastettu seksiä, koska minä vain lojuin oksentamassa kylpyhuoneessa pää vessanpöntössä. Yhdessä vaiheessa mies tuli vessaan kuselle, ja lähdin kohteliaasti pois sieltä. Mutta koska oksentaminen oli tiheää, ehdin jo siinä vaiheessa laatata hotellihuoneen roskakoriin.
Parin tunnin jälkeen totesin että lähden omaan hotellihuoneeseeni, ei ole mitään järkeä että mies joutuu valvomaan koko yön kuunnellen toisen laattaamista. Nolotti aivan jäätävästi seuraavana aamuna ja töissä. Hän ei varmasti halua seksiä ikinä kanssani, sen verran karmea yö oli varmasti hänellekin!
Ette panneet seuraavana päivänä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nopeimpien joukossa on tämä: olin ihastunut työkaverin, ja työpaikan kemuista lähdin hänen kanssaan hotellihuoneeseen (oltiin siis yön yli kestäneellä työpaikan virkistysreissulla). Olin juonut ihan liikaa, ja ei sitten harrastettu seksiä, koska minä vain lojuin oksentamassa kylpyhuoneessa pää vessanpöntössä. Yhdessä vaiheessa mies tuli vessaan kuselle, ja lähdin kohteliaasti pois sieltä. Mutta koska oksentaminen oli tiheää, ehdin jo siinä vaiheessa laatata hotellihuoneen roskakoriin.
Parin tunnin jälkeen totesin että lähden omaan hotellihuoneeseeni, ei ole mitään järkeä että mies joutuu valvomaan koko yön kuunnellen toisen laattaamista. Nolotti aivan jäätävästi seuraavana aamuna ja töissä. Hän ei varmasti halua seksiä ikinä kanssani, sen verran karmea yö oli varmasti hänellekin!
Ette panneet seuraavana päivänä?
No ei. Minulla oli niin huono olo ja myös hävetti niin kamalasti että seksi oli viimeinen asia mielessä.
Vierailija kirjoitti:
Voi vi""u.. kaikkea edes muista. Railakkaimmat bilevuoteni olivat villillä ysärillä n. 15-22vuotiaana ja silloin kun otettiin, otettiin kunnolla! Monesti jätettiin syömättä että kävisi paremmin päähän.
Peilailin itseäni näyteikkunasta, päätin että minulla on huono kampaus ja pesin pääni pultsareiden pissaamassa suihkulähteessä.
Ajettiin kaveriporukalla pi""urallia kartsaa ympäri ja nostelin ikkunassa paitaa korviin että check this out boys! pinkit kukkarintsikat ja a-kuppi. Tosi söpöä.
Lähdettiin RantaRockiin, hukkasin kaverit ja heräsin Mäntyharjulta uppo-oudolta kesämökiltä. Äiti teki katoamisilmoituksen.
Harrastin risteilyllä lesbosexiä hyvän kaverin kanssa, heteroita molemmat ja tuo tuhosi meidän kaveruuden.
Juoksin puukkarit jalassa bussiin, lensin nurin ja mursin nilkkani. Linkutin kuitenkin bussiin ja bailasin nilkka tohjona.
Toisen kerran teloin itseni niillä samoilla puukkareilla vaahtobileissä, ranne murtui.
Oksensin bussista ulos astuessa ja vähintäänkin yhtä pelti kiinni ollut poikaveri liukastui yrjööni.
Lainasin kaverini uutta neuletakkia ja hävitin sen baariin, kaveri oli raivona.
Ensin mietin, mikä peräkylän Martta lähtee baariin puukengissä villatakki päällä ennenkuin luin että tapahtui 90-luvulla. Jatkakaa.
Olin 29v kun minua alkoi harmittaa hissukkamainen nuoruuteni jonka olin viettänyt nenä kiinni kirjassa, pussannutkin olin ekan kerran vasta 19vuotiaana. Päätin sitten että nyt kun minulla olisi kolmekymppiset kreisibailaisin kunnolla ja iskisin jonkun miehen, olinhan sopivasti eronnutkin! tuumasta toimeen. Ostin Alkosta juomia ja kirppikseltä mustan nahkaisen minihameen. Aloimme ystäväni kanssa ottaa pohjia luonani ja ystäväni oli huolissaan siitä miten nopeasti join, mutta eihän sitä kreisibailata tissuttelemalla! Eka baari mihin menimme oli karaokebaari. Päädyin vetämään aikuista naista hirveällä paatoksella ja hortoilin puoli persettä paljaana unohdettuani vessareissun jälkeen vetää hameen alas (stringit alla). Ystäväni kävivät keskustelun siitä pitäisikö minut viedä kotiin nukkumaan, kuulin tämän ja suutuin. Kipitin ulos ja änkesin siellä olleeseen taksiin josta joku vihainen pariskunta koetti häätää minut ulos ("tää on meidän kyyti!") mutta solkkasin vain tahtovani kaupunkiin ja kun matka oli sama, ottivat pitkin hampain minutkin matkaan. Olin tässä vaiheessa jo niin lärvit että olin jättänyt takkini sinne karaokebaariin.
Kaupungissa marssin teinien suosimaan k18 yökerhoon ja muistan nuoleskelleeni lippispäisen finninaamaisen pojan kanssa baaritiskillä sekä kyselleeni vessassa lainaksi puuteria ja hiusharjaa. Sitten filmi poikki. Heräsin aamuauringon säteisiin naama koirankarvaisissa, haisevissa lakanoista kun minua pantiin takaapäin enkä päässyt pois, ennenkuin mies laukesi. Eikä takanani suinkaan ollut edellisillan finninaamainen teinijannu, sekin olisi ollut siedettävämpi kuin tämä Ron Jeremyn mätähampaiselta versiolta näyttänyt+45 karvaturri joka oli pannut minua nukkuessani epäilemättä paljaalla. Juoksin vessaan ja kuulin kun mies huusi jotain että älä avaa sitä ovea, en totellut kun oksetti ja samassa vessasta hyppäsi minua vasten helkkarin iso koira. Oksensin koirapolon päälle.
Muistoksi tästä kreisibailaamisesta sain jonkun sitkeän tulehduskierteen jota epäiltiin mm. klamydiaksi mutta testit olivat puhtaat, uskon mystisten tulehdusten johtuneen äijän hygienian tasosta.