Miksi niin moni nainen on yhdessä alkoholistin kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika moni näistä naisista on läheisriippuvaisia. Joukossa on myös niitä, jotka eivät uskalla erota, koska pelkäävät, mitä muut sanovat. Tällöin yleensä puhe keski-ikäisistä, joiden lapsuudessa aviero oli vielä yleisesti paheksuttavaa. Ollaan oltu pitkään yhdessä, mutta ei vain osata erota. Aika moni on myös alistunut tilanteeseen eikä osaa toimia omaksi parhaakseen. Myös huoli puolisosta on suurta, tappaako puoliso itsensä, jos ero tulee tms.

Toisten suhteeseen alkoholi hiipii salakavalasti. Ja sitä ei osata pitää vakavana asiana, koska ei juoda kirkkaita vaan olutta tai viiniä. Etenkin viini on päihdeongelmaisten naisten juoma, sehän ei ole "niin paha" kuin Tapsa tai Koskenkova vaan sivistynyttä ja hienoa, kun voi ostaa pullon Alsacen laatuviiniä.

Itse kun olen nyt yli kymmenen vuotta töissä hoitanut päihderiippuvaisia (suurin osa alkoholisteja, mutta myös sekakäyttäjiä koko ajan yhä enemmän), niin olen päättänyt yhden asia; jos puolisolleni tulee päihdeongelma, niin autan hänet hoitoon. Tuen, autan, kuuntelen, vien lääkäriin, autan laitokseen, maksan kaiken, mitä täytyy. Jos tämän jälkeen hän retkahtaisi, niin pakkaisin laukun ja kuljettaisin juna-asemalle ja toivottaisin hyvää jatkoa.

Joku voi pitää ylläolevaa julmana. Mutta kun on ammatikseen kuunnellut päihdenongelmaisia ja ennen kaikkea heidän epätoivoisia omaisiaan, niin olen päättänyt, että tuohon helvettiin en lähde koskaan.

Jos miettii, että Suomessa päihdeongelma on 500 000:lla ihmisellä ja jokaisella on neljä lähiomaista, niin päihdeongelma koskee melkein puolta kansasta. Se on hirveän iso luku. Päihdeongelmat ovat kansantaloudellisesti kalliitta sairauksia ja inhimillisesti vielä kamalampia.

Mikä sinun kokemuksesi mukaan alkoholismissa on pahinta? Eli mikä on se pääsyy, että pakkaisit laukkusi?

Pahinta on nähdä omaisten tuska. Nuorempana se on saattanut olla pelkoa, antaako humalainen vanhempi selkään. Se on petettyjä lupauksia, kertomuksia siitä, kuinka kesäloma meni pilalle vanhemman/puolison alkoholinkäytön vuoksi. Näissä kertomuksissa nousee usein esille juhlapyhät, koska niitä on kovasti odotettu ja sitten se todellisuus onkin ihan muuta. Kertomuksia siitä, kuinka väsyneitä omaiset ovat. Moni kuvaa, että ovat "aivan loppu". Olen usemmaan kerran kuullut lausahduksen "meidän Pertti on niin ihana mies, paitsi humalassa se lyö, mutta muuten kyllä tosi mukava". Kyllähän siinä myös se puoliso on sairastunut, kun ei osaa moisesta suhteessa lähteä. 

Tässä tilanteessa, kun perheessä on kaksi lasta, niin koen, että tehtäväni on suojella lapsia, jos puolisolleni päihdenongelma kehittyisi. Olen itse tarkka alkoholin kanssa, en ole absolutisti, mutta käyttö todella vähäistä. 

-kommentin kirjoittaja

Mutta eihän kaikki alkoholistit lyö tai petä lupauksiaan. Ja vastaavasti, lähtisit varmaan sellaisestakin suhteesta, jossa ei ole alkoholismia ja silti mies pettää lupaukset.

Pohdin sitä juurisyytä. Minulla on siis kotona sen Alsace-viinin lipittäjä useampana iltana viikossa. Ei nuku viikonloppuisin krapulaansa, ei peru sovittuja asioita, ei ole aggressiivinen, on töissään hyvä, jne. Mikä olisi se juurisyy, että lähtisin tästä suhteesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika moni näistä naisista on läheisriippuvaisia. Joukossa on myös niitä, jotka eivät uskalla erota, koska pelkäävät, mitä muut sanovat. Tällöin yleensä puhe keski-ikäisistä, joiden lapsuudessa aviero oli vielä yleisesti paheksuttavaa. Ollaan oltu pitkään yhdessä, mutta ei vain osata erota. Aika moni on myös alistunut tilanteeseen eikä osaa toimia omaksi parhaakseen. Myös huoli puolisosta on suurta, tappaako puoliso itsensä, jos ero tulee tms.

Toisten suhteeseen alkoholi hiipii salakavalasti. Ja sitä ei osata pitää vakavana asiana, koska ei juoda kirkkaita vaan olutta tai viiniä. Etenkin viini on päihdeongelmaisten naisten juoma, sehän ei ole "niin paha" kuin Tapsa tai Koskenkova vaan sivistynyttä ja hienoa, kun voi ostaa pullon Alsacen laatuviiniä.

Itse kun olen nyt yli kymmenen vuotta töissä hoitanut päihderiippuvaisia (suurin osa alkoholisteja, mutta myös sekakäyttäjiä koko ajan yhä enemmän), niin olen päättänyt yhden asia; jos puolisolleni tulee päihdeongelma, niin autan hänet hoitoon. Tuen, autan, kuuntelen, vien lääkäriin, autan laitokseen, maksan kaiken, mitä täytyy. Jos tämän jälkeen hän retkahtaisi, niin pakkaisin laukun ja kuljettaisin juna-asemalle ja toivottaisin hyvää jatkoa.

Joku voi pitää ylläolevaa julmana. Mutta kun on ammatikseen kuunnellut päihdenongelmaisia ja ennen kaikkea heidän epätoivoisia omaisiaan, niin olen päättänyt, että tuohon helvettiin en lähde koskaan.

Jos miettii, että Suomessa päihdeongelma on 500 000:lla ihmisellä ja jokaisella on neljä lähiomaista, niin päihdeongelma koskee melkein puolta kansasta. Se on hirveän iso luku. Päihdeongelmat ovat kansantaloudellisesti kalliitta sairauksia ja inhimillisesti vielä kamalampia.

Mikä sinun kokemuksesi mukaan alkoholismissa on pahinta? Eli mikä on se pääsyy, että pakkaisit laukkusi?

Pahinta on nähdä omaisten tuska. Nuorempana se on saattanut olla pelkoa, antaako humalainen vanhempi selkään. Se on petettyjä lupauksia, kertomuksia siitä, kuinka kesäloma meni pilalle vanhemman/puolison alkoholinkäytön vuoksi. Näissä kertomuksissa nousee usein esille juhlapyhät, koska niitä on kovasti odotettu ja sitten se todellisuus onkin ihan muuta. Kertomuksia siitä, kuinka väsyneitä omaiset ovat. Moni kuvaa, että ovat "aivan loppu". Olen usemmaan kerran kuullut lausahduksen "meidän Pertti on niin ihana mies, paitsi humalassa se lyö, mutta muuten kyllä tosi mukava". Kyllähän siinä myös se puoliso on sairastunut, kun ei osaa moisesta suhteessa lähteä. 

Tässä tilanteessa, kun perheessä on kaksi lasta, niin koen, että tehtäväni on suojella lapsia, jos puolisolleni päihdenongelma kehittyisi. Olen itse tarkka alkoholin kanssa, en ole absolutisti, mutta käyttö todella vähäistä. 

-kommentin kirjoittaja

Sotket väkivallan ja alkoholismin. Kaksi eri asiaa.

Ovat toki kaksi eri asiaa. On alkoholisteja, jotka eivät ole väkivaltaisia. On ihmisiä, jotka ovat väkivaltaisia selvinpäin. Ja sitten on paljon niitä, jotka ovat väkivaltaisia ainoastaan humalassa. Päihdeongelma tuo myös paljon muuta epävakautta elämään, kuten yritin tuossa kuvailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika moni näistä naisista on läheisriippuvaisia. Joukossa on myös niitä, jotka eivät uskalla erota, koska pelkäävät, mitä muut sanovat. Tällöin yleensä puhe keski-ikäisistä, joiden lapsuudessa aviero oli vielä yleisesti paheksuttavaa. Ollaan oltu pitkään yhdessä, mutta ei vain osata erota. Aika moni on myös alistunut tilanteeseen eikä osaa toimia omaksi parhaakseen. Myös huoli puolisosta on suurta, tappaako puoliso itsensä, jos ero tulee tms.

Toisten suhteeseen alkoholi hiipii salakavalasti. Ja sitä ei osata pitää vakavana asiana, koska ei juoda kirkkaita vaan olutta tai viiniä. Etenkin viini on päihdeongelmaisten naisten juoma, sehän ei ole "niin paha" kuin Tapsa tai Koskenkova vaan sivistynyttä ja hienoa, kun voi ostaa pullon Alsacen laatuviiniä.

Itse kun olen nyt yli kymmenen vuotta töissä hoitanut päihderiippuvaisia (suurin osa alkoholisteja, mutta myös sekakäyttäjiä koko ajan yhä enemmän), niin olen päättänyt yhden asia; jos puolisolleni tulee päihdeongelma, niin autan hänet hoitoon. Tuen, autan, kuuntelen, vien lääkäriin, autan laitokseen, maksan kaiken, mitä täytyy. Jos tämän jälkeen hän retkahtaisi, niin pakkaisin laukun ja kuljettaisin juna-asemalle ja toivottaisin hyvää jatkoa.

Joku voi pitää ylläolevaa julmana. Mutta kun on ammatikseen kuunnellut päihdenongelmaisia ja ennen kaikkea heidän epätoivoisia omaisiaan, niin olen päättänyt, että tuohon helvettiin en lähde koskaan.

Jos miettii, että Suomessa päihdeongelma on 500 000:lla ihmisellä ja jokaisella on neljä lähiomaista, niin päihdeongelma koskee melkein puolta kansasta. Se on hirveän iso luku. Päihdeongelmat ovat kansantaloudellisesti kalliitta sairauksia ja inhimillisesti vielä kamalampia.

Mikä sinun kokemuksesi mukaan alkoholismissa on pahinta? Eli mikä on se pääsyy, että pakkaisit laukkusi?

Pahinta on nähdä omaisten tuska. Nuorempana se on saattanut olla pelkoa, antaako humalainen vanhempi selkään. Se on petettyjä lupauksia, kertomuksia siitä, kuinka kesäloma meni pilalle vanhemman/puolison alkoholinkäytön vuoksi. Näissä kertomuksissa nousee usein esille juhlapyhät, koska niitä on kovasti odotettu ja sitten se todellisuus onkin ihan muuta. Kertomuksia siitä, kuinka väsyneitä omaiset ovat. Moni kuvaa, että ovat "aivan loppu". Olen usemmaan kerran kuullut lausahduksen "meidän Pertti on niin ihana mies, paitsi humalassa se lyö, mutta muuten kyllä tosi mukava". Kyllähän siinä myös se puoliso on sairastunut, kun ei osaa moisesta suhteessa lähteä. 

Tässä tilanteessa, kun perheessä on kaksi lasta, niin koen, että tehtäväni on suojella lapsia, jos puolisolleni päihdenongelma kehittyisi. Olen itse tarkka alkoholin kanssa, en ole absolutisti, mutta käyttö todella vähäistä. 

-kommentin kirjoittaja

Mutta eihän kaikki alkoholistit lyö tai petä lupauksiaan. Ja vastaavasti, lähtisit varmaan sellaisestakin suhteesta, jossa ei ole alkoholismia ja silti mies pettää lupaukset.

Pohdin sitä juurisyytä. Minulla on siis kotona sen Alsace-viinin lipittäjä useampana iltana viikossa. Ei nuku viikonloppuisin krapulaansa, ei peru sovittuja asioita, ei ole aggressiivinen, on töissään hyvä, jne. Mikä olisi se juurisyy, että lähtisin tästä suhteesta?

Minusta pöhnäisen ihmisen kanssa on rasittavaa. Sössöttää niitä samoja juttuja päivästä toiseen. Ei jaksa tehdä mitään, lähteä mihinkään, ei ole kiinnostunut oikein mistään. Anopin mies oli tällainen lipittäjä. Elämä pyörii sen lipityksen ympärillä. Kaikki muu kuin lipittäminen on vähän vähemmän kiinnostavaa. Siinä se istui aamusta iltaan keittiön pöydässä juomassa kaljaa, toki niin hitaasti ettei ollut kovassa humalassa, mutta kuitenkin niin ettei oikein tasavertaiseen kommunikointiin pysty selvän ihmisen kanssa. Mitä iloa tuollaisesta seurasta on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika moni näistä naisista on läheisriippuvaisia. Joukossa on myös niitä, jotka eivät uskalla erota, koska pelkäävät, mitä muut sanovat. Tällöin yleensä puhe keski-ikäisistä, joiden lapsuudessa aviero oli vielä yleisesti paheksuttavaa. Ollaan oltu pitkään yhdessä, mutta ei vain osata erota. Aika moni on myös alistunut tilanteeseen eikä osaa toimia omaksi parhaakseen. Myös huoli puolisosta on suurta, tappaako puoliso itsensä, jos ero tulee tms.

Toisten suhteeseen alkoholi hiipii salakavalasti. Ja sitä ei osata pitää vakavana asiana, koska ei juoda kirkkaita vaan olutta tai viiniä. Etenkin viini on päihdeongelmaisten naisten juoma, sehän ei ole "niin paha" kuin Tapsa tai Koskenkova vaan sivistynyttä ja hienoa, kun voi ostaa pullon Alsacen laatuviiniä.

Itse kun olen nyt yli kymmenen vuotta töissä hoitanut päihderiippuvaisia (suurin osa alkoholisteja, mutta myös sekakäyttäjiä koko ajan yhä enemmän), niin olen päättänyt yhden asia; jos puolisolleni tulee päihdeongelma, niin autan hänet hoitoon. Tuen, autan, kuuntelen, vien lääkäriin, autan laitokseen, maksan kaiken, mitä täytyy. Jos tämän jälkeen hän retkahtaisi, niin pakkaisin laukun ja kuljettaisin juna-asemalle ja toivottaisin hyvää jatkoa.

Joku voi pitää ylläolevaa julmana. Mutta kun on ammatikseen kuunnellut päihdenongelmaisia ja ennen kaikkea heidän epätoivoisia omaisiaan, niin olen päättänyt, että tuohon helvettiin en lähde koskaan.

Jos miettii, että Suomessa päihdeongelma on 500 000:lla ihmisellä ja jokaisella on neljä lähiomaista, niin päihdeongelma koskee melkein puolta kansasta. Se on hirveän iso luku. Päihdeongelmat ovat kansantaloudellisesti kalliitta sairauksia ja inhimillisesti vielä kamalampia.

Mikä sinun kokemuksesi mukaan alkoholismissa on pahinta? Eli mikä on se pääsyy, että pakkaisit laukkusi?

Pahinta on nähdä omaisten tuska. Nuorempana se on saattanut olla pelkoa, antaako humalainen vanhempi selkään. Se on petettyjä lupauksia, kertomuksia siitä, kuinka kesäloma meni pilalle vanhemman/puolison alkoholinkäytön vuoksi. Näissä kertomuksissa nousee usein esille juhlapyhät, koska niitä on kovasti odotettu ja sitten se todellisuus onkin ihan muuta. Kertomuksia siitä, kuinka väsyneitä omaiset ovat. Moni kuvaa, että ovat "aivan loppu". Olen usemmaan kerran kuullut lausahduksen "meidän Pertti on niin ihana mies, paitsi humalassa se lyö, mutta muuten kyllä tosi mukava". Kyllähän siinä myös se puoliso on sairastunut, kun ei osaa moisesta suhteessa lähteä. 

Tässä tilanteessa, kun perheessä on kaksi lasta, niin koen, että tehtäväni on suojella lapsia, jos puolisolleni päihdenongelma kehittyisi. Olen itse tarkka alkoholin kanssa, en ole absolutisti, mutta käyttö todella vähäistä. 

-kommentin kirjoittaja

Mutta eihän kaikki alkoholistit lyö tai petä lupauksiaan. Ja vastaavasti, lähtisit varmaan sellaisestakin suhteesta, jossa ei ole alkoholismia ja silti mies pettää lupaukset.

Pohdin sitä juurisyytä. Minulla on siis kotona sen Alsace-viinin lipittäjä useampana iltana viikossa. Ei nuku viikonloppuisin krapulaansa, ei peru sovittuja asioita, ei ole aggressiivinen, on töissään hyvä, jne. Mikä olisi se juurisyy, että lähtisin tästä suhteesta?

Minusta pöhnäisen ihmisen kanssa on rasittavaa. Sössöttää niitä samoja juttuja päivästä toiseen. Ei jaksa tehdä mitään, lähteä mihinkään, ei ole kiinnostunut oikein mistään. Anopin mies oli tällainen lipittäjä. Elämä pyörii sen lipityksen ympärillä. Kaikki muu kuin lipittäminen on vähän vähemmän kiinnostavaa. Siinä se istui aamusta iltaan keittiön pöydässä juomassa kaljaa, toki niin hitaasti ettei ollut kovassa humalassa, mutta kuitenkin niin ettei oikein tasavertaiseen kommunikointiin pysty selvän ihmisen kanssa. Mitä iloa tuollaisesta seurasta on?

Ok, ei tuollaisesta iloa olekaan. Nämä kaikki ketjun vastaukset puhuvat alkoholismista siitä näkökulmasta, mitä on nähnyt. Ja tuntuu, että nämä kokemukset ovat keskenään aika erilaisia.

Meillä tämä on ihan tavallista elämää. Elämä ei pyöri viinin ympärillä, vaan aika usein, kun uutiset alkavat niin myös viinipullo aukeaa. Ei joka ilta kuitenkaan.

Eli oli viiniä tai ei, niin istumme siinä sohvalla joka tapauksessa. Emme kuitenkaan tekisi mitään tai lähtisi mihinkään.

Pöhnä on aamuisin varmaan, mutta en ole sitä näkemässä, kun mies herää ennen minua. Ja vkl nukumme molemmat pitkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, harvassa ihmisessä ei ole mitään vikaa ja juopottelu ei ole mitenkään pahemman pään vikoja. Joten jos haluaa pariutua, niin jotain pikku haittoja on vaan siedettävä.

Alkoholismi pikku haitta? Alkoholismi kielii kyllä monista muista vakavista ongelmista sen itsensä lisäksi. Ilmeisesti juuri sinun lailla ajattelevat niitä alkoholisteja sitten hyväksyy.

Kommenttisi kertoo siitä että sinulla ei ole ollut kunnollisia vastoinkäymisiä, jos toisen ihmisen juopottelu tuntuu siltä.

Sinulta selvästi meni ohi koko kommentti.

Sinultakin saattoi mennä ohi jotain.

Alkoholismi ei välttämättä liity muihin vakaviin ongelmiin. Eivät kaikki alkoholistit ole pultsareita tai väkivaltaisia. He saattavat pärjätä työelämässä ja olla ihan asiallisia ihmisiä puolisoaan ja perhettään kohtaan. Vaikka olisivatkin sairautensa väsyttämiä ja kärsisivät itse viinanhimostaan ja/tai jatkuvista krapuloistaan. Varmaan he rankempia läheisiä ovat kuin sama ihminen ilman alkoholiongelmaa, mutta ei siinä tarvitse olla sen suurempaa muuta liitännäistä.

Olen yhden läheisen alkoholismia seurannut sen elinkaaren alusta loppuun, tai no, ei se vielä täysin loppu ole, mutta niin, että läheisen terveys on nyt aikalailla lopullisesti mennyt, toisaalta hän viimeinkin sinnittelee jokseenkin kuivilla kaikkien mahdollisten apujen (A-klinikka, antabukset, vuosikausien kova taistelu) avulla. Kaikesta ongelmasta huolimatta puoliso on säilynyt rinnalla ja saattaa olla se seikka, miksi läheinen on edes hengissä ja viimeinkin jollain lailla niskan päällä sairaudestaan. 

Sivusta.

Et nyt ymmärrä sitä yksinkertaista asiaa että ei kenestäkään tule alkoholistia vahingossa. Kyllä siellä pohjalla on aina jokin tai joitakin ongelmia jollakin alueella mikä siihen alkoholismiin lopulta ajaa.

Niin, oma vikahan se ei koskaan ole, se on todettu.

Alkoholismi tuskin on kenenkään puolison valinta tai perheeseen tilaama sairaus, joten tämä aloitus on älyvapaa. Ei kukaan halua sellaista etsimällä etsiä arkeensa.

Mieheni on alkoholisti, eikä ollut sitä tavatessamme, vaan ihan "normaali silloin tällöin juhliva nuorukainen". Hän tiedostaa ja myöntää ongelmansa ja me taistelemme yhdessä tämän läpi (hyvällä mallilla nyt). Siinä määrin veemäinen sairaus, että siitä ei ikinä parane, mutta korkin voi laittaa kiinni. Ensimmäinen askel on toki ymmärtää olevansa sairas ja haluta muuttua.

Ja mistä alkoholismi on tullut urheilulliseen perheeseen? Miehen lapsuudesta opittu tapa isältä nollata kun on vaikeaa tai stressaavaa ja tehdä se kumppanilta salassa -> koska tietää että siinä on jotain paheksuttavaa. 

Miksi heittäisin rakkaan ihmisen vaikeassa tilanteessa vielä yksin, jos minulla riittää voimia tukea ja uskoa parempaan? Ihmisen pahin pelko on tulla hylätyksi, oli se sitten alkoholisti tai puoliso, mutta jos toivoa on minä en luovuta ennen kuin hoitokortti on käännetty.

Alkoholi on mielestäni päihteistä pahin myrkky ja pitäisi minun mielestä hävittää kartalta. Hassua, miten nuoret oikein odottavat 18v syntymäpäiviään päästäkseen juhlimaan, mutta tieto sen salakavaluudesta ei paljoa kiinnosta, koska se on normi Suomessa. Ei alkoholia pidetä pahana, sitä voi ottaa saunassa tai ruokapöydässä ja on vaan siistiä vetää pää täyteen kavereiden kanssa. Ja valtio vielä hallinnoi monopolina Alkoja ja kellonaikoja, että milloin saat ostaa. Ihankun et voisi muulloin sitä juoda. Tämä jos joku on sairasta.

- Syö talouden

- Siihen jää koukkuun, jotkut helpommin, jotkut vaikeammin ja jotkut eivät huomaa olevansa jo

- Pilaa parisuhteet

- Laittaa käyttäytymään miten sattuu ja muisti menee, itsestä huolehtiminen jää

- Pahimmillaan fyysisiä oireita ja vierottuminen on vaikeaa

Ja lisäyksenä äskeiseen kommenttiin: Kyllä, olen hemmetin väsynyt ja toisinaan tuntuu yksinäiseltä, kun ei kaikkea pahaa oloa voi purkaa sairaaseen puolisoonsa. En kehtaa mennä mihinkään tukirinkeihin, kun ei sitä meistä ulospäin huomaa ja en koe saavani niistä muuta kuin muiden kokemuksia eikä kukaan ole täysin samassa veneessä. Alkoholismi on myös siitä veemäinen sairaus, että sitä helposti piilottelee. MUTTA, olen hemmetin ylpeä puolisostani, joka on valinnut suunnan ylöspäin tästä suosta, ennen kuin menettää _kaiken_ ja tuen häntä 110%. Sitä on todellinen rakkaus, ettei heitä hanskoja tiskiin heikolla hetkellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, harvassa ihmisessä ei ole mitään vikaa ja juopottelu ei ole mitenkään pahemman pään vikoja. Joten jos haluaa pariutua, niin jotain pikku haittoja on vaan siedettävä.

Alkoholismi pikku haitta? Alkoholismi kielii kyllä monista muista vakavista ongelmista sen itsensä lisäksi. Ilmeisesti juuri sinun lailla ajattelevat niitä alkoholisteja sitten hyväksyy.

Kommenttisi kertoo siitä että sinulla ei ole ollut kunnollisia vastoinkäymisiä, jos toisen ihmisen juopottelu tuntuu siltä.

Sinulla taas ei ole mitään käsitystä siitä millainen vastoinkäyminen on alkoholisti.  

Vierailija kirjoitti:

Ja lisäyksenä äskeiseen kommenttiin: Kyllä, olen hemmetin väsynyt ja toisinaan tuntuu yksinäiseltä, kun ei kaikkea pahaa oloa voi purkaa sairaaseen puolisoonsa. En kehtaa mennä mihinkään tukirinkeihin, kun ei sitä meistä ulospäin huomaa ja en koe saavani niistä muuta kuin muiden kokemuksia eikä kukaan ole täysin samassa veneessä. Alkoholismi on myös siitä veemäinen sairaus, että sitä helposti piilottelee. MUTTA, olen hemmetin ylpeä puolisostani, joka on valinnut suunnan ylöspäin tästä suosta, ennen kuin menettää _kaiken_ ja tuen häntä 110%. Sitä on todellinen rakkaus, ettei heitä hanskoja tiskiin heikolla hetkellä.

Miksi et kehtaa? En ymmärrä tuota häpeää ja piilottelua. Se on yksi mikä tekee juomisesta vain helpompaa että puoliso pitää kulisseja pystyssä.

Muistakaahan rakkaat että on eri asia olla tukena kuin olla mahdollistaja. Väärällä tavalla tukeminen vain pahentaa alkoholismia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika moni näistä naisista on läheisriippuvaisia. Joukossa on myös niitä, jotka eivät uskalla erota, koska pelkäävät, mitä muut sanovat. Tällöin yleensä puhe keski-ikäisistä, joiden lapsuudessa aviero oli vielä yleisesti paheksuttavaa. Ollaan oltu pitkään yhdessä, mutta ei vain osata erota. Aika moni on myös alistunut tilanteeseen eikä osaa toimia omaksi parhaakseen. Myös huoli puolisosta on suurta, tappaako puoliso itsensä, jos ero tulee tms.

Toisten suhteeseen alkoholi hiipii salakavalasti. Ja sitä ei osata pitää vakavana asiana, koska ei juoda kirkkaita vaan olutta tai viiniä. Etenkin viini on päihdeongelmaisten naisten juoma, sehän ei ole "niin paha" kuin Tapsa tai Koskenkova vaan sivistynyttä ja hienoa, kun voi ostaa pullon Alsacen laatuviiniä.

Itse kun olen nyt yli kymmenen vuotta töissä hoitanut päihderiippuvaisia (suurin osa alkoholisteja, mutta myös sekakäyttäjiä koko ajan yhä enemmän), niin olen päättänyt yhden asia; jos puolisolleni tulee päihdeongelma, niin autan hänet hoitoon. Tuen, autan, kuuntelen, vien lääkäriin, autan laitokseen, maksan kaiken, mitä täytyy. Jos tämän jälkeen hän retkahtaisi, niin pakkaisin laukun ja kuljettaisin juna-asemalle ja toivottaisin hyvää jatkoa.

Joku voi pitää ylläolevaa julmana. Mutta kun on ammatikseen kuunnellut päihdenongelmaisia ja ennen kaikkea heidän epätoivoisia omaisiaan, niin olen päättänyt, että tuohon helvettiin en lähde koskaan.

Jos miettii, että Suomessa päihdeongelma on 500 000:lla ihmisellä ja jokaisella on neljä lähiomaista, niin päihdeongelma koskee melkein puolta kansasta. Se on hirveän iso luku. Päihdeongelmat ovat kansantaloudellisesti kalliitta sairauksia ja inhimillisesti vielä kamalampia.

Mikä sinun kokemuksesi mukaan alkoholismissa on pahinta? Eli mikä on se pääsyy, että pakkaisit laukkusi?

Pahinta on nähdä omaisten tuska. Nuorempana se on saattanut olla pelkoa, antaako humalainen vanhempi selkään. Se on petettyjä lupauksia, kertomuksia siitä, kuinka kesäloma meni pilalle vanhemman/puolison alkoholinkäytön vuoksi. Näissä kertomuksissa nousee usein esille juhlapyhät, koska niitä on kovasti odotettu ja sitten se todellisuus onkin ihan muuta. Kertomuksia siitä, kuinka väsyneitä omaiset ovat. Moni kuvaa, että ovat "aivan loppu". Olen usemmaan kerran kuullut lausahduksen "meidän Pertti on niin ihana mies, paitsi humalassa se lyö, mutta muuten kyllä tosi mukava". Kyllähän siinä myös se puoliso on sairastunut, kun ei osaa moisesta suhteessa lähteä. 

Tässä tilanteessa, kun perheessä on kaksi lasta, niin koen, että tehtäväni on suojella lapsia, jos puolisolleni päihdenongelma kehittyisi. Olen itse tarkka alkoholin kanssa, en ole absolutisti, mutta käyttö todella vähäistä. 

-kommentin kirjoittaja

Sotket väkivallan ja alkoholismin. Kaksi eri asiaa.

Ovat toki kaksi eri asiaa. On alkoholisteja, jotka eivät ole väkivaltaisia. On ihmisiä, jotka ovat väkivaltaisia selvinpäin. Ja sitten on paljon niitä, jotka ovat väkivaltaisia ainoastaan humalassa. Päihdeongelma tuo myös paljon muuta epävakautta elämään, kuten yritin tuossa kuvailla.

En ole ikinä tavannut alkoholistia joka ei olisi väkivaltainen. Alkoholisti aina harjoittaa vähintään joko henkistä, taloudellista tai sosiaalista väkivaltaa. Alkoholistin lähipiiristä ei ikinä pitäisi puhua omaisina tai lähipiirinä vaan niin kuin asia on. Puhua suoraan alkoholistin uhreista.  Alkoholistilla ei ole läheisiä, sillä on pelkästään uhreja ja uhreja on kaikki kenen elämässä alkoholisti on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika moni näistä naisista on läheisriippuvaisia. Joukossa on myös niitä, jotka eivät uskalla erota, koska pelkäävät, mitä muut sanovat. Tällöin yleensä puhe keski-ikäisistä, joiden lapsuudessa aviero oli vielä yleisesti paheksuttavaa. Ollaan oltu pitkään yhdessä, mutta ei vain osata erota. Aika moni on myös alistunut tilanteeseen eikä osaa toimia omaksi parhaakseen. Myös huoli puolisosta on suurta, tappaako puoliso itsensä, jos ero tulee tms.

Toisten suhteeseen alkoholi hiipii salakavalasti. Ja sitä ei osata pitää vakavana asiana, koska ei juoda kirkkaita vaan olutta tai viiniä. Etenkin viini on päihdeongelmaisten naisten juoma, sehän ei ole "niin paha" kuin Tapsa tai Koskenkova vaan sivistynyttä ja hienoa, kun voi ostaa pullon Alsacen laatuviiniä.

Itse kun olen nyt yli kymmenen vuotta töissä hoitanut päihderiippuvaisia (suurin osa alkoholisteja, mutta myös sekakäyttäjiä koko ajan yhä enemmän), niin olen päättänyt yhden asia; jos puolisolleni tulee päihdeongelma, niin autan hänet hoitoon. Tuen, autan, kuuntelen, vien lääkäriin, autan laitokseen, maksan kaiken, mitä täytyy. Jos tämän jälkeen hän retkahtaisi, niin pakkaisin laukun ja kuljettaisin juna-asemalle ja toivottaisin hyvää jatkoa.

Joku voi pitää ylläolevaa julmana. Mutta kun on ammatikseen kuunnellut päihdenongelmaisia ja ennen kaikkea heidän epätoivoisia omaisiaan, niin olen päättänyt, että tuohon helvettiin en lähde koskaan.

Jos miettii, että Suomessa päihdeongelma on 500 000:lla ihmisellä ja jokaisella on neljä lähiomaista, niin päihdeongelma koskee melkein puolta kansasta. Se on hirveän iso luku. Päihdeongelmat ovat kansantaloudellisesti kalliitta sairauksia ja inhimillisesti vielä kamalampia.

Mikä sinun kokemuksesi mukaan alkoholismissa on pahinta? Eli mikä on se pääsyy, että pakkaisit laukkusi?

Pahinta on nähdä omaisten tuska. Nuorempana se on saattanut olla pelkoa, antaako humalainen vanhempi selkään. Se on petettyjä lupauksia, kertomuksia siitä, kuinka kesäloma meni pilalle vanhemman/puolison alkoholinkäytön vuoksi. Näissä kertomuksissa nousee usein esille juhlapyhät, koska niitä on kovasti odotettu ja sitten se todellisuus onkin ihan muuta. Kertomuksia siitä, kuinka väsyneitä omaiset ovat. Moni kuvaa, että ovat "aivan loppu". Olen usemmaan kerran kuullut lausahduksen "meidän Pertti on niin ihana mies, paitsi humalassa se lyö, mutta muuten kyllä tosi mukava". Kyllähän siinä myös se puoliso on sairastunut, kun ei osaa moisesta suhteessa lähteä. 

Tässä tilanteessa, kun perheessä on kaksi lasta, niin koen, että tehtäväni on suojella lapsia, jos puolisolleni päihdenongelma kehittyisi. Olen itse tarkka alkoholin kanssa, en ole absolutisti, mutta käyttö todella vähäistä. 

-kommentin kirjoittaja

Sotket väkivallan ja alkoholismin. Kaksi eri asiaa.

Ovat toki kaksi eri asiaa. On alkoholisteja, jotka eivät ole väkivaltaisia. On ihmisiä, jotka ovat väkivaltaisia selvinpäin. Ja sitten on paljon niitä, jotka ovat väkivaltaisia ainoastaan humalassa. Päihdeongelma tuo myös paljon muuta epävakautta elämään, kuten yritin tuossa kuvailla.

En ole ikinä tavannut alkoholistia joka ei olisi väkivaltainen. Alkoholisti aina harjoittaa vähintään joko henkistä, taloudellista tai sosiaalista väkivaltaa. Alkoholistin lähipiiristä ei ikinä pitäisi puhua omaisina tai lähipiirinä vaan niin kuin asia on. Puhua suoraan alkoholistin uhreista.  Alkoholistilla ei ole läheisiä, sillä on pelkästään uhreja ja uhreja on kaikki kenen elämässä alkoholisti on.

Minä olen sitten väärässä ketjussa. Suurkuluttaja-tissittelija-mieheni ei olekaan alkoholisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika moni näistä naisista on läheisriippuvaisia. Joukossa on myös niitä, jotka eivät uskalla erota, koska pelkäävät, mitä muut sanovat. Tällöin yleensä puhe keski-ikäisistä, joiden lapsuudessa aviero oli vielä yleisesti paheksuttavaa. Ollaan oltu pitkään yhdessä, mutta ei vain osata erota. Aika moni on myös alistunut tilanteeseen eikä osaa toimia omaksi parhaakseen. Myös huoli puolisosta on suurta, tappaako puoliso itsensä, jos ero tulee tms.

Toisten suhteeseen alkoholi hiipii salakavalasti. Ja sitä ei osata pitää vakavana asiana, koska ei juoda kirkkaita vaan olutta tai viiniä. Etenkin viini on päihdeongelmaisten naisten juoma, sehän ei ole "niin paha" kuin Tapsa tai Koskenkova vaan sivistynyttä ja hienoa, kun voi ostaa pullon Alsacen laatuviiniä.

Itse kun olen nyt yli kymmenen vuotta töissä hoitanut päihderiippuvaisia (suurin osa alkoholisteja, mutta myös sekakäyttäjiä koko ajan yhä enemmän), niin olen päättänyt yhden asia; jos puolisolleni tulee päihdeongelma, niin autan hänet hoitoon. Tuen, autan, kuuntelen, vien lääkäriin, autan laitokseen, maksan kaiken, mitä täytyy. Jos tämän jälkeen hän retkahtaisi, niin pakkaisin laukun ja kuljettaisin juna-asemalle ja toivottaisin hyvää jatkoa.

Joku voi pitää ylläolevaa julmana. Mutta kun on ammatikseen kuunnellut päihdenongelmaisia ja ennen kaikkea heidän epätoivoisia omaisiaan, niin olen päättänyt, että tuohon helvettiin en lähde koskaan.

Jos miettii, että Suomessa päihdeongelma on 500 000:lla ihmisellä ja jokaisella on neljä lähiomaista, niin päihdeongelma koskee melkein puolta kansasta. Se on hirveän iso luku. Päihdeongelmat ovat kansantaloudellisesti kalliitta sairauksia ja inhimillisesti vielä kamalampia.

Mikä sinun kokemuksesi mukaan alkoholismissa on pahinta? Eli mikä on se pääsyy, että pakkaisit laukkusi?

Pahinta on nähdä omaisten tuska. Nuorempana se on saattanut olla pelkoa, antaako humalainen vanhempi selkään. Se on petettyjä lupauksia, kertomuksia siitä, kuinka kesäloma meni pilalle vanhemman/puolison alkoholinkäytön vuoksi. Näissä kertomuksissa nousee usein esille juhlapyhät, koska niitä on kovasti odotettu ja sitten se todellisuus onkin ihan muuta. Kertomuksia siitä, kuinka väsyneitä omaiset ovat. Moni kuvaa, että ovat "aivan loppu". Olen usemmaan kerran kuullut lausahduksen "meidän Pertti on niin ihana mies, paitsi humalassa se lyö, mutta muuten kyllä tosi mukava". Kyllähän siinä myös se puoliso on sairastunut, kun ei osaa moisesta suhteessa lähteä. 

Tässä tilanteessa, kun perheessä on kaksi lasta, niin koen, että tehtäväni on suojella lapsia, jos puolisolleni päihdenongelma kehittyisi. Olen itse tarkka alkoholin kanssa, en ole absolutisti, mutta käyttö todella vähäistä. 

-kommentin kirjoittaja

Sotket väkivallan ja alkoholismin. Kaksi eri asiaa.

Ovat toki kaksi eri asiaa. On alkoholisteja, jotka eivät ole väkivaltaisia. On ihmisiä, jotka ovat väkivaltaisia selvinpäin. Ja sitten on paljon niitä, jotka ovat väkivaltaisia ainoastaan humalassa. Päihdeongelma tuo myös paljon muuta epävakautta elämään, kuten yritin tuossa kuvailla.

En ole ikinä tavannut alkoholistia joka ei olisi väkivaltainen. Alkoholisti aina harjoittaa vähintään joko henkistä, taloudellista tai sosiaalista väkivaltaa. Alkoholistin lähipiiristä ei ikinä pitäisi puhua omaisina tai lähipiirinä vaan niin kuin asia on. Puhua suoraan alkoholistin uhreista.  Alkoholistilla ei ole läheisiä, sillä on pelkästään uhreja ja uhreja on kaikki kenen elämässä alkoholisti on.

Onpa taas mustavalkoista ja tuomitsevaa. Ilmeisesti olet myös niitä, joiden mielestä alkoholisti päättää valita joka kerta juomisestaan ja kaikki on hänen omaa syytään, että hän haluaakin olla alkoholisti. 

Öyhötyksestäsi huolimatta alkoholismi on kuitenkin sairaus. Ei valinta. Se on seurausta omista valinnoista samaan tapaan kuin kakkostyypin diabetes tai sepelvaltimotauti, mutta silti se on sairaus siinä vaiheessa kun kyseessä on alkoholismi. Silloin sairaus ottaa vallan, määräysvallan, ihmisen käyttäytymisestä. Alkoholisti itse on ensimmäinen uhri. Sen lisäksi tietystikään kaikki evät edelleenkään ole väkivaltaisia vaikka sinä et olisi sattunutkaan omassa elinpiirissäsi muunlaisiin törmäämään. Olen tuntenut alkoholisteja, jotka eivät tee pahaa kärpäsellekään. Ei fyysisesti eikä henkisesti. He vain juovat. He aiheuttavat huolta läheisilleen, mutta eivät muuta. Sen tiedostaen he usein jopa erakoituvat, koska eivät halua aiheuttaa muille taakkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Varmaan kun suurella osalla suomalaisia miehiä on ongelmia alkoholinkäytön kanssa, pakkohan jonkun noita on huolia, jos mielii pariutumaan.

Siltikin moni mies joilla ei ole alkoholiongelmaa jää yksin kuten allekirjoittanut.

M37

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan kun suurella osalla suomalaisia miehiä on ongelmia alkoholinkäytön kanssa, pakkohan jonkun noita on huolia, jos mielii pariutumaan.

Siltikin moni mies joilla ei ole alkoholiongelmaa jää yksin kuten allekirjoittanut.

M37

Sinulla on toinen ongelma. Muista, että vikojen määrä on jokseenkin vakio.

Minun eksäni mielestä hän on itse täydellinen. Mutta ei, ei ole alkoholiongelmaa.... vaan jotain paljon pahempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan kun suurella osalla suomalaisia miehiä on ongelmia alkoholinkäytön kanssa, pakkohan jonkun noita on huolia, jos mielii pariutumaan.

Siltikin moni mies joilla ei ole alkoholiongelmaa jää yksin kuten allekirjoittanut.

M37

Sinulla on toinen ongelma. Muista, että vikojen määrä on jokseenkin vakio.

Minun eksäni mielestä hän on itse täydellinen. Mutta ei, ei ole alkoholiongelmaa.... vaan jotain paljon pahempaa.

En tietenkään ole täydellinen kun en ole naista löytänyt.

M37

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset aiheuttavat alkoholismia, kun alistavat ja turhauttavat miestään eivätkä salli tälle muita tapoja purkaa ja käsitellä näitä vahingollisia tunteitaan kuin paeta alkoholin tuottamaan turrutukseen.

Eron voi laittaa vireille ihan yksinkin. Melko laiska mies on kyseessä, jos siihen ei kykene.

Alkoholismi kehittyy pikku hiljaa. Ne rapajuopotkaan eivät ole olleet sellaisia alusta vaan suurin osa on ollut iloisia kaveriporukassa juhlijoita. Alkoholistin kanssa haluaa pariutuu toinen alkoholisti.

Ei välttämättä ole kyse laiskuudesta, vaan esimerkiksi omaisuuden menetyksestä ja vararikosta eron vuoksi. Halvemmaksi tulee tinata 25 vuotta ja kuolla kun maksa poksahtaa. Ehkä mukavammaksikin. 

Millaiset avioehdot teillä oikein on, kun erossa menee aina KOKO omaisuus? Kun ilman avioehtoa se akka saa aivan maksimissaan puolet miehen omaisuudesta, ja tämäkin sillä edellytyksellä että se nainen on itse täysin varaton.

Jos taas masentaa se että 400 k omakotitalosta pitäisi muuttaa puolet halvempaan poikamiesboksiin mutta säästyisi nalkutukselta, niin en nyt ihan ymmärrä teidän järjenjuoksuanne. Ei se kerrostalo mikään keskitysleiri kuitenkaan ole. Ja jos teillä on niin valtava omaisuus, että sen t8akia kannattaa pilata elämänsä, niin eikö teidän liksallanne pitäisi saada sitä rahaa kokoajan lisää? Vai työttömiä miljoonaperijöitäkö te kaikki olette?

Ei ole syytä heittäytyä aggressiiviseksi, vaikka aihe menisikin tunteisiin.

Ei se omaisuus aina ole niin helppoa jakaa tai myydäkään. Se voi olla vaikkapa yhteinen yritys. Jos on puolen miljoonan firma, niin erotakseen pitää ottaa 250 000 velkaa pelkästään sen takia. Päälle vielä asumiset ja kaikki muu kallistuu eroa edeltäneeseen tilanteeseen nähden. Siis velka voi moninkertaistua, elämisen kulut lisääntyä, mutta palkkataso pysyä ennallaan. Pahimmillaan vielä elatusmaksut päälle.

Ei erossa tarvitse firmasta luopua, sen kun eronneet jatkavat yritystoimintaa yhdessä. Hankalaksi se menee, jos toinen juo eikä hoida velvollisuuksiaan. Jos ei halua juopon kanssa asua, niin sitten muuttaa erilleen. Vaikka eläminen kallistuisi, niin se on silti helpompaa, kun ei tarvitse humalaista katsoa ja pelätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset aiheuttavat alkoholismia, kun alistavat ja turhauttavat miestään eivätkä salli tälle muita tapoja purkaa ja käsitellä näitä vahingollisia tunteitaan kuin paeta alkoholin tuottamaan turrutukseen.

Eron voi laittaa vireille ihan yksinkin. Melko laiska mies on kyseessä, jos siihen ei kykene.

Alkoholismi kehittyy pikku hiljaa. Ne rapajuopotkaan eivät ole olleet sellaisia alusta vaan suurin osa on ollut iloisia kaveriporukassa juhlijoita. Alkoholistin kanssa haluaa pariutuu toinen alkoholisti.

Ei välttämättä ole kyse laiskuudesta, vaan esimerkiksi omaisuuden menetyksestä ja vararikosta eron vuoksi. Halvemmaksi tulee tinata 25 vuotta ja kuolla kun maksa poksahtaa. Ehkä mukavammaksikin. 

Millaiset avioehdot teillä oikein on, kun erossa menee aina KOKO omaisuus? Kun ilman avioehtoa se akka saa aivan maksimissaan puolet miehen omaisuudesta, ja tämäkin sillä edellytyksellä että se nainen on itse täysin varaton.

Jos taas masentaa se että 400 k omakotitalosta pitäisi muuttaa puolet halvempaan poikamiesboksiin mutta säästyisi nalkutukselta, niin en nyt ihan ymmärrä teidän järjenjuoksuanne. Ei se kerrostalo mikään keskitysleiri kuitenkaan ole. Ja jos teillä on niin valtava omaisuus, että sen t8akia kannattaa pilata elämänsä, niin eikö teidän liksallanne pitäisi saada sitä rahaa kokoajan lisää? Vai työttömiä miljoonaperijöitäkö te kaikki olette?

Ei ole syytä heittäytyä aggressiiviseksi, vaikka aihe menisikin tunteisiin.

Ei se omaisuus aina ole niin helppoa jakaa tai myydäkään. Se voi olla vaikkapa yhteinen yritys. Jos on puolen miljoonan firma, niin erotakseen pitää ottaa 250 000 velkaa pelkästään sen takia. Päälle vielä asumiset ja kaikki muu kallistuu eroa edeltäneeseen tilanteeseen nähden. Siis velka voi moninkertaistua, elämisen kulut lisääntyä, mutta palkkataso pysyä ennallaan. Pahimmillaan vielä elatusmaksut päälle.

Ei erossa tarvitse firmasta luopua, sen kun eronneet jatkavat yritystoimintaa yhdessä. Hankalaksi se menee, jos toinen juo eikä hoida velvollisuuksiaan. Jos ei halua juopon kanssa asua, niin sitten muuttaa erilleen. Vaikka eläminen kallistuisi, niin se on silti helpompaa, kun ei tarvitse humalaista katsoa ja pelätä.

Se nyt riippuu ihan yritystoiminnasta ja onko mitään mistä jatkaa. Ilman avioehtoa omaisuus on yhteistä vaikka yritys olisikin vain toisen puolison omistaman ja hänen työpaikkansa, ilman että toisella on sen kanssa yhtään mitään tekemistä. Hankalaa on myös tehdä isoja bisneksiä toisen kanssa ilman mitään juopotteluitakaan, jos välit ovat menneet eron partaalle, mutta juopon kanssa nyt tietysti varsinkin. Helpompaa on tyytyväinen juoppo puoliso kuin vihainen ja katkeroitunut juoppo ex-puoliso, jolla kenties määräysvalta omassa firmassa...

Uppaan koska oli ihan hyvää keskustelua.

Emovietti. 

"Minähän tuon miehen ruotuun saan".