Kiusataanko yliopistossa samalla tavalla kun yläkoulussa ja lukiossa?

Minä en ole törmännyt yliopistossa ollenkaan kiusaamiseen. Nyt opiskellut 3 vuotta. Päinvastoin, ihmiset tuntuvat mielellään oikein luomalla luovan ihmissuhteita ja verkostoja. Ihan opintojen alussa tuntui melkein siltä että kaikilla oli hirveä hätä olla kaikkien kavereita ja mahdollisimman ystävällisiä kaikille, että varmasti pääsee omalla alalla "piireihin mukaan".

Siinä ekan vuoden aikana selvästi muodostui sitten sellaisia porukoita joiden kesken ihmiset tyypillisesti istuivat esim. Luennoilla, ja tottakai esim. nyt kolmantena vuonna tuollaiseen johonkin hitsautuneeseen porukkaan on vaikeampi päästä enää mukaan. Mutta en minä sitä kiusaamisena näe, aika luonnollinen ilmiö.

Opintojen alkuvaiheessa kannattaa kyllä olla reippaasti tutustumassa muihin, että saa heti alusta joitakin ystäviä. Ne vaikuttaisivat säilyvän aikalailla pysyvinä opiskeluvuosien edetessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yliopistosta en tiedä mutta amkissa kyllä. Riippuu tietty alasta ja vuosikurssista mutta ainakin kulttuuri- ja sotealoilla tuntuu olevan tosi yleistä. Ollaan olevinaan kauhean yhteisöllisiä ja silti syrjitään, pomotetaan ja haukutaan niitä luokan "hissukoita", "tosikkoja" ja "outoja".

Opiskelin itse amkissa sotealalla, enkä koskaan kokenut tai nähnyt mitään kiusaamista.

Jännän paljon kerää tämä kommentti miinusta, vaikka on empiirinen kokemus siinä missä muidenkin tämän ketjun kokemukset.

Totta, mutta ammattikoulut eivät ole yliopistoja.

Kyllä se on kiusaamista jos luentotiloissa, käytävillä, harjoituksissa ei vasta tervehdyksiin ja kysymyksiin, käännetään selkä, yskähdellään ja ryitään ja selvitellään teatraalisesti nielua (ulkotiloissa syljeskellään kohti), vihellellään ja virnistellään, osoitetaan sormella ja tuijoteaan kuiskutellen. Tällaista Helsingin yliopistossa joitakin vuosia sitten. Keksitään valheita ja levitetään kunnianloukkauksia totena. Vaikea uskoa mutta totta.

Minua kiusattiin koko peruskoulun ja ammattikoulun ajan. Kuitenkin Ammattikorkeassa kiusaamista en havainnut ollenkaan. Tuskin siis AMK:ssa kiusataan.

Yhtä hyvin voisit kysyä, että kiusataanko työelämässä. Tottakai yliopistossakin kiusataan, se on jopa pahempaa kuin yläasteella tai lukiossa. Itseäni ei ole kiusattu, mutta olen nähnyt kiusaamista ja sitä on yliopistossa vaikeaa saada loppumaan koska kiusaajat ovat aikuisia ihmisiä eivätkä kiusaa hölmöyttään vaan ilkeyttään.

Vierailija kirjoitti:

Yliopistoon mennään opiskelemaan. Eri opiskelijat on eri ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa. Opiskelu on itsenäistä eikä kyseessä ole mikään koulu AMK:n tyyliin. Ei ole pakko koko opintojen aikana olla kenenkään kanssa sen kummemmin tekemisissä eikä kaveerata kenenkään kanssa. Kaiken voi tehdä itsenäisesti ja harvemmin on mitään luentopakkoja. Voi olla monta eri luentoa yhtäaikaa, jolloin joutuu joka tapauksessa valitsemaan mille menee. Parikymmentä vuotta akateemisessa maailmassa opiskelleena ja töitä tehneenä koko kysymys kuulostaa aika oudolta, enkä todellakaan ole mikään maailman sosiaalisin tapaus itse.

Näin on! Rasismiakaan ei ole olemassa, koska minä itse en ole sitä kokenut.

Vierailija kirjoitti:

Jos ostrakismi ei ole kiusaamista, niin miksi sitä käytetään vahingoittamiseen?

Oikeastaan minun tilanteessani kiusaaminen oli aluksi sitä, että muut tavallaan näyttivät etten kuulu porukkaan ja saattoivat nimitellä yms. Sitten alkoi tämä "yksin jättäminen" ja se että minusta tuli tavallaan ihan näkymätön, eikä kukaan vastannut jos tervehdin tai kysyin jotain. Oli kuin en olisi ollut paikalla lainkaan ja jos joka huomasi minut niin yleensä jonkun ikävän asian puolesta, kuten vastasin tunnilla väärin tai tulin myöhässä kouluun yms. Tämä jatkui myös lukiossa. Oli todella ikävää ja alentavaa ja se kun olisi kuitenkin halunnut kuulua porukkaan, mutta ei päässyt siihen ja oli kuin ilmaa muille tai sitten välillä pilkkasivat. Paljon jälkiä on jäänyt niistä vuosista. Oikeastaan kaikki kesti 6 vuotta lukio mukaan lukien. Muistan vaan sen kuinka tuntui kuin olisin joku alempi arvoinen ja täysin arvoton ihminen jolla ei ole mitään väliä. Lopulta silti jo totuin siihen. Mitään niin suurta vikaa minussa ei ole miksi muut tekivät tätä ja olen aina kohdellut itse muita hyvin. Uskon, että se oli parin tyypin aloittama juttu ja muut lähtivät siihen mukaan. Aiheeseen tämä ei tosin liittynyt, kun en ole ainakaan vielä opiskellut yliopistossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ostrakismi ei ole kiusaamista, niin miksi sitä käytetään vahingoittamiseen?

Oikeastaan minun tilanteessani kiusaaminen oli aluksi sitä, että muut tavallaan näyttivät etten kuulu porukkaan ja saattoivat nimitellä yms. Sitten alkoi tämä "yksin jättäminen" ja se että minusta tuli tavallaan ihan näkymätön, eikä kukaan vastannut jos tervehdin tai kysyin jotain. Oli kuin en olisi ollut paikalla lainkaan ja jos joka huomasi minut niin yleensä jonkun ikävän asian puolesta, kuten vastasin tunnilla väärin tai tulin myöhässä kouluun yms. Tämä jatkui myös lukiossa. Oli todella ikävää ja alentavaa ja se kun olisi kuitenkin halunnut kuulua porukkaan, mutta ei päässyt siihen ja oli kuin ilmaa muille tai sitten välillä pilkkasivat. Paljon jälkiä on jäänyt niistä vuosista. Oikeastaan kaikki kesti 6 vuotta lukio mukaan lukien. Muistan vaan sen kuinka tuntui kuin olisin joku alempi arvoinen ja täysin arvoton ihminen jolla ei ole mitään väliä. Lopulta silti jo totuin siihen. Mitään niin suurta vikaa minussa ei ole miksi muut tekivät tätä ja olen aina kohdellut itse muita hyvin. Uskon, että se oli parin tyypin aloittama juttu ja muut lähtivät siihen mukaan. Aiheeseen tämä ei tosin liittynyt, kun en ole ainakaan vielä opiskellut yliopistossa.

Sopii hyvin aiheeseen, koska juuri tuollaista koin yliopistossa. Peruskoulun alaluokilla oli enemmän sitä, että lyötiin toistuvasti nyrkillä naamaan. Lukioaikana oli normaalia ja kivaa. Silloin sain uusia kavereita. Yliopisto oli kuitenkin Helsingissä, minne muutin tuolta maalta. Yliopistolla oli jo valmiiksi "hitsautuneet" piirit, joihin ei päässyt mukaan. Ikävä oli, että opetushenkilökunta saattoi ottaa kiinni tuosta asetelmasta ja osallistua kiusaamiseen. Esimerkiksi graduseminaarissa ja vastaavissa sain osakseni käsittämätöntä tylytystä, kun proffa huomasi, että syrjityn syrjimisestä saa kerättyä parit halvat naurut porukalta. Saatettiin sanoa vaikka, että voisin yhtä hyvin jättää gradun tekemättä, koska lähtökohtani ovat niin surkeat. Tein sitten kuitenkin Eximian arvosanan opinnäytteen tuonne. Ystävystyin myöhemmin yhden entisen kurssi"kaverin" kanssa. Kuvaavaa on, että hänellä ei ollut mitään muistikuvia, että olisin opiskellut hänen kanssaan. Jätin korjaamatta hänen käsityksensä.

Riittipä jälleen miinuspeukkuja kaikkien niiden vastauksissa, joiden ympäristössä ei kiusata.

Vinkki teille, joista kaikkialla ja aina kiusataan: ei kiusata. Joissain opiskelupaikoissa ihmiset ovat oikeasti mukavia ja toisiaan kannustavia. Sama pätee työpaikoissa.

Vierailija kirjoitti:

Riittipä jälleen miinuspeukkuja kaikkien niiden vastauksissa, joiden ympäristössä ei kiusata.

Vinkki teille, joista kaikkialla ja aina kiusataan: ei kiusata. Joissain opiskelupaikoissa ihmiset ovat oikeasti mukavia ja toisiaan kannustavia. Sama pätee työpaikoissa.

No tietenkin sellaisia ympäristöjä on. Joillakin on jostain kumman syystä tarve heti vähätellä sellaisen kokemusta, joka on tullut kiusatuksi. Vaikka olisi terveitä yhteisöjä, myös sairaista pitää voida puhua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ostrakismi ei ole kiusaamista, niin miksi sitä käytetään vahingoittamiseen?

Oikeastaan minun tilanteessani kiusaaminen oli aluksi sitä, että muut tavallaan näyttivät etten kuulu porukkaan ja saattoivat nimitellä yms. Sitten alkoi tämä "yksin jättäminen" ja se että minusta tuli tavallaan ihan näkymätön, eikä kukaan vastannut jos tervehdin tai kysyin jotain. Oli kuin en olisi ollut paikalla lainkaan ja jos joka huomasi minut niin yleensä jonkun ikävän asian puolesta, kuten vastasin tunnilla väärin tai tulin myöhässä kouluun yms. Tämä jatkui myös lukiossa. Oli todella ikävää ja alentavaa ja se kun olisi kuitenkin halunnut kuulua porukkaan, mutta ei päässyt siihen ja oli kuin ilmaa muille tai sitten välillä pilkkasivat. Paljon jälkiä on jäänyt niistä vuosista. Oikeastaan kaikki kesti 6 vuotta lukio mukaan lukien. Muistan vaan sen kuinka tuntui kuin olisin joku alempi arvoinen ja täysin arvoton ihminen jolla ei ole mitään väliä. Lopulta silti jo totuin siihen. Mitään niin suurta vikaa minussa ei ole miksi muut tekivät tätä ja olen aina kohdellut itse muita hyvin. Uskon, että se oli parin tyypin aloittama juttu ja muut lähtivät siihen mukaan. Aiheeseen tämä ei tosin liittynyt, kun en ole ainakaan vielä opiskellut yliopistossa.

Sopii hyvin aiheeseen, koska juuri tuollaista koin yliopistossa. Peruskoulun alaluokilla oli enemmän sitä, että lyötiin toistuvasti nyrkillä naamaan. Lukioaikana oli normaalia ja kivaa. Silloin sain uusia kavereita. Yliopisto oli kuitenkin Helsingissä, minne muutin tuolta maalta. Yliopistolla oli jo valmiiksi "hitsautuneet" piirit, joihin ei päässyt mukaan. Ikävä oli, että opetushenkilökunta saattoi ottaa kiinni tuosta asetelmasta ja osallistua kiusaamiseen. Esimerkiksi graduseminaarissa ja vastaavissa sain osakseni käsittämätöntä tylytystä, kun proffa huomasi, että syrjityn syrjimisestä saa kerättyä parit halvat naurut porukalta. Saatettiin sanoa vaikka, että voisin yhtä hyvin jättää gradun tekemättä, koska lähtökohtani ovat niin surkeat. Tein sitten kuitenkin Eximian arvosanan opinnäytteen tuonne. Ystävystyin myöhemmin yhden entisen kurssi"kaverin" kanssa. Kuvaavaa on, että hänellä ei ollut mitään muistikuvia, että olisin opiskellut hänen kanssaan. Jätin korjaamatta hänen käsityksensä.

Ikävää, jos tällaistakin tapahtuu. Meillä tuskin kukaan oli vähäisissäkään määrin kiinnostunut toisten gradutöistä ja koko seminaaritouhu oli vain kärsittävä läpi mahdollisimman vähin äänin. Saattaa olla, että teoreettisilla tieteenaloilla pätemisen tarve tällaisissa tilaisuuksissa on kovempi.

Nope. En usko, että on mitenkään aikuistumiseen liittyvä juttu ylipäätään. Suomen työpaikoilla esiintyy yhtälailla kiusaamista kuten kouluissakin.

Yliopisto on organisaationa ja opiskelutavoiltaan sellainen, ettei se ole toimiva paikka kiusaamiselle. Näin ensimmäiseksi tulee mieleen se, että toiminta on hyvin epähierarkkista. Toiseksi, yliopistossa on helppo välttää niitä ihmisiä, joiden kanssa ei tule toimeen. Toisaalta, juuri siitä syystä sellainen systemaattinen vainoaminen, joka on oleellinen osa kiusaamista ei toimi, jos ei olla suljettuna samaan tilaan viitenä päivänä viikossa.

Sanoisin, että kiusaaminen on yksi yhteisöllisyydestä seuraavia huonoja puolia. On paikka ja joukko ihmisiä, joiden välisissä suhteissa jotkut haluavat harjoittaa vallankäyttöä. Syitä on monenlaisia, mutta niitä on turha pohdiskella. Yksinäisyys on tosin sitten se huono puoli, joka saattaa korostua yliopisto-opiskelussa.

Vierailija kirjoitti:

Yliopistossa on paljon syrjään jättämistä. Eli ei puhuta sulle, jutellaan jos menet itse puhumaan, mutta kyllä sen huomaa, että ei ole toivottua seuraa. Ei kerrota bileistä eikä kutsuta sinne. Kohdellaan kuin ilmaa.

Tuoko nyt sitten on kiusaamista? 

Minäkin olen sitten varmaan ollut kiusaaja, kun en ole mikään kaikkien kaveri. En ole koppava enkä pidä itseäni muita parempana, mutta kaikkien seura nyt vain ei kiinnosta. Itse olen ollut koko elämäni ulkopuolinen, mutta en minä sitä kiusaamisena ole pitänyt, vaan minusta on ollut itsestään selvää, että kaikki eivät minua seuraansa halua.

Minusta kiusaamista on vasta tarkoituksellinen yritys satuttaa toista. Ei tuo, ettei satu pitämään ja ei halua kaverikseen. Ei se ole sen kummempaa kuin se, ettei ketä tahansa puolisokseenkaan kelpuuta.

Toki esim. yhteiset ryhmätyöt pitää pystyä hoitamaan asiallisesti, mutta kyllä se yliopistossa yleensä onnistuikin. 

Olen kuullut, että kiusataan. Itse en ole sitä kohdannut vaan tulen toimeen aika lailla kaikkien kanssa ja oon saanut paljon hyviä kavereita. 3 vuotta järjestötoiminnassa mukana ollessani musta tuli meidän ainejärjestössä se apina, jonka kaikki tuntee, mutta joka ei välttämättä tunne muita kuten muistakin hallituslaisista. Koitan ite olla kaikille mukava ja oon saanut samaa kohtelua takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Tekniikan alalla ei ainakaan ollut kiusaamista! Kaikissa ylioppilaskunnan koulutuksissa myös muistutettiin että kaikenlaiseen kiusaamiseen, ahdisteluun yms täytyy puuttua mikäli sellaista näkee. Lisäksi ensimmäisen vuoden opiskelijoille järjestetään myös aivan alkoholittomia tapahtumia, tai vähintään sellaisia, joissa ei ole painetta juoda. Riippuu vähän minne menee opiskelemaan, mutta esimerkiksi vähän tällaisten nörttialojen opiskelijat on joutunut kokemaan kiusaamista peruskoulussa/lukiossa, joten muita ihmisiä huomioidaan ihanasti :)

Ai. Itse olen opiskellut juuri tekniikan alaa ja oli erittäin rankkaa kiusaamista. Sitä koki myös useampi muu. Tuntui, että juuri nämä ns. nörtit on erityisen lapsellista ja peruskäytöstavat omaamatonta porukkaa. On paljon sellaisia, jotka kyllä hvyäksyvät toiset nörtit, riittävän samanlaiset itsensä kanssa, mutta auta armias jos et ole oikein nörtti eikä ole samanlaisia kiinnostuksia, niin voi olla aika kovaa. Esim. minua haukuttiin lukemattomia kertoja päin näköä tyhmäksi tai vammaiseksi, koska en ollut harrastanut opiskelemaani alaa lapsesta asti, joten en suoraan tiennyt kaikkia asioita jo opiskelemaan tullessani, ja kysyin "tyhmiä". Lapsellista kikattelua selkäni takana (miehet, mitä en olisi uskonut) jne. Alussa yritin mennä bileisiin, mutta kun tulin seuraan, keskustelu hiljeni täysin ja kaikki alkoi lähteä yhtäkkiä vessaan tai jonnekin, merkkinä että häivy nyt jo häiritsemästä.

Vierailija kirjoitti:

Nope. En usko, että on mitenkään aikuistumiseen liittyvä juttu ylipäätään. Suomen työpaikoilla esiintyy yhtälailla kiusaamista kuten kouluissakin.

Yliopisto on organisaationa ja opiskelutavoiltaan sellainen, ettei se ole toimiva paikka kiusaamiselle. Näin ensimmäiseksi tulee mieleen se, että toiminta on hyvin epähierarkkista. Toiseksi, yliopistossa on helppo välttää niitä ihmisiä, joiden kanssa ei tule toimeen. Toisaalta, juuri siitä syystä sellainen systemaattinen vainoaminen, joka on oleellinen osa kiusaamista ei toimi, jos ei olla suljettuna samaan tilaan viitenä päivänä viikossa.

Sanoisin, että kiusaaminen on yksi yhteisöllisyydestä seuraavia huonoja puolia. On paikka ja joukko ihmisiä, joiden välisissä suhteissa jotkut haluavat harjoittaa vallankäyttöä. Syitä on monenlaisia, mutta niitä on turha pohdiskella. Yksinäisyys on tosin sitten se huono puoli, joka saattaa korostua yliopisto-opiskelussa.

Riippuu varmaan mitä opiskelee, mutta ainakin omalla alallani kyllä se samana vuonna aloittaneet pääaineopiskelijat oli aika tiivis porukka, ja opinnoissa erittäin merkittävä osa oli esim. ryhmätöitä. Ja kiusaamista ja ulkopuolelle jättämistä esiintyi paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekniikan alalla ei ainakaan ollut kiusaamista! Kaikissa ylioppilaskunnan koulutuksissa myös muistutettiin että kaikenlaiseen kiusaamiseen, ahdisteluun yms täytyy puuttua mikäli sellaista näkee. Lisäksi ensimmäisen vuoden opiskelijoille järjestetään myös aivan alkoholittomia tapahtumia, tai vähintään sellaisia, joissa ei ole painetta juoda. Riippuu vähän minne menee opiskelemaan, mutta esimerkiksi vähän tällaisten nörttialojen opiskelijat on joutunut kokemaan kiusaamista peruskoulussa/lukiossa, joten muita ihmisiä huomioidaan ihanasti :)

Ai. Itse olen opiskellut juuri tekniikan alaa ja oli erittäin rankkaa kiusaamista. Sitä koki myös useampi muu. Tuntui, että juuri nämä ns. nörtit on erityisen lapsellista ja peruskäytöstavat omaamatonta porukkaa. On paljon sellaisia, jotka kyllä hvyäksyvät toiset nörtit, riittävän samanlaiset itsensä kanssa, mutta auta armias jos et ole oikein nörtti eikä ole samanlaisia kiinnostuksia, niin voi olla aika kovaa. Esim. minua haukuttiin lukemattomia kertoja päin näköä tyhmäksi tai vammaiseksi, koska en ollut harrastanut opiskelemaani alaa lapsesta asti, joten en suoraan tiennyt kaikkia asioita jo opiskelemaan tullessani, ja kysyin "tyhmiä". Lapsellista kikattelua selkäni takana (miehet, mitä en olisi uskonut) jne. Alussa yritin mennä bileisiin, mutta kun tulin seuraan, keskustelu hiljeni täysin ja kaikki alkoi lähteä yhtäkkiä vessaan tai jonnekin, merkkinä että häivy nyt jo häiritsemästä.

Sama kokemus. Olen opiskellut aikuisella iällä alanvaihtajana eräässä maakuntayliopistossa tietojenkäsittelytiedettä. En olisi ikinä uskonut että kuitenkin täysikäiset ihmiset voi käyttäytyä niin lapsellisesti kuin mitä minua kohtaan käyttäydyttiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nope. En usko, että on mitenkään aikuistumiseen liittyvä juttu ylipäätään. Suomen työpaikoilla esiintyy yhtälailla kiusaamista kuten kouluissakin.

Yliopisto on organisaationa ja opiskelutavoiltaan sellainen, ettei se ole toimiva paikka kiusaamiselle. Näin ensimmäiseksi tulee mieleen se, että toiminta on hyvin epähierarkkista. Toiseksi, yliopistossa on helppo välttää niitä ihmisiä, joiden kanssa ei tule toimeen. Toisaalta, juuri siitä syystä sellainen systemaattinen vainoaminen, joka on oleellinen osa kiusaamista ei toimi, jos ei olla suljettuna samaan tilaan viitenä päivänä viikossa.

Sanoisin, että kiusaaminen on yksi yhteisöllisyydestä seuraavia huonoja puolia. On paikka ja joukko ihmisiä, joiden välisissä suhteissa jotkut haluavat harjoittaa vallankäyttöä. Syitä on monenlaisia, mutta niitä on turha pohdiskella. Yksinäisyys on tosin sitten se huono puoli, joka saattaa korostua yliopisto-opiskelussa.

Riippuu varmaan mitä opiskelee, mutta ainakin omalla alallani kyllä se samana vuonna aloittaneet pääaineopiskelijat oli aika tiivis porukka, ja opinnoissa erittäin merkittävä osa oli esim. ryhmätöitä. Ja kiusaamista ja ulkopuolelle jättämistä esiintyi paljon.

Tämäkin olisi helposti ratkaistavissa sillä, että ryhmät muodostetaan ns. automaattisesti kurssille ilmoittautuneista opiskelijoista. Näin ainakin on itselle käynyt. Lopputulos pitää huolen siitä, että turhaa "klikkiytymistä" ei pääse tapahtumaan. Ja kun ei ole "klikkejä", ei ole myöskään ulkopuolelle jättämistä. Muistan vieläkin, millaisia kauhunsekaisia ilmeitä kursseilla näkyi, kun tämä selvisi joillekin fukseille :D

Jotkut oppilaathan ovat niin turvallisuushakuisia, että halutaan samaan yliopistoon kuin lapsuudenaikaiset tuttavuudet, mieluiten samat tuttavuudet myös kämppiksiksi ja mieluiten tungetaan vielä samaan harjoittelupaikkaankin. Parempi vain, että tällaiset tuttavuussidokset pilkotaan, koska aika harvoin tässä maailmassa tuttavuudet kantavat kehdosta hautaan.

Samalla tulevat erilaiset ihmiset ja erilaiset näkemykset tutuiksi, ja opitaan kuuntelemaan ja suvaitsemaan myös toisia. Ja kas näin päästään eroon myös siitä kiusaamisesta.

Ketä oikeasti tasapainoista ja aikuista, sanotaan nyt 30+ v jaksaa kiinnostaa jonkun parikymppisten "aikuisten ihmisten" ryhmästä ulkopuolelle jättäminen, juorujen levittely ja muu aivan täysin naurettava ja lapsellinen toiminta?

Sekö se on oikein "rankkaa kiusaamista"?

Jos jotkut ihmiset ovat sillä tasolla, että tuollaista on pakko tehdä, niin miksi siitä oma psyyke hajoaisi tai muuta?

Osoittaa vaan, että eipä kannata noihin pitää mitään yhteyttä.

Vai siis onko palstan vastaajat tosiaan nuoria 20 v puolin toisin, kun tällaisesta stressaa??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekniikan alalla ei ainakaan ollut kiusaamista! Kaikissa ylioppilaskunnan koulutuksissa myös muistutettiin että kaikenlaiseen kiusaamiseen, ahdisteluun yms täytyy puuttua mikäli sellaista näkee. Lisäksi ensimmäisen vuoden opiskelijoille järjestetään myös aivan alkoholittomia tapahtumia, tai vähintään sellaisia, joissa ei ole painetta juoda. Riippuu vähän minne menee opiskelemaan, mutta esimerkiksi vähän tällaisten nörttialojen opiskelijat on joutunut kokemaan kiusaamista peruskoulussa/lukiossa, joten muita ihmisiä huomioidaan ihanasti :)

Ai. Itse olen opiskellut juuri tekniikan alaa ja oli erittäin rankkaa kiusaamista. Sitä koki myös useampi muu. Tuntui, että juuri nämä ns. nörtit on erityisen lapsellista ja peruskäytöstavat omaamatonta porukkaa. On paljon sellaisia, jotka kyllä hvyäksyvät toiset nörtit, riittävän samanlaiset itsensä kanssa, mutta auta armias jos et ole oikein nörtti eikä ole samanlaisia kiinnostuksia, niin voi olla aika kovaa. Esim. minua haukuttiin lukemattomia kertoja päin näköä tyhmäksi tai vammaiseksi, koska en ollut harrastanut opiskelemaani alaa lapsesta asti, joten en suoraan tiennyt kaikkia asioita jo opiskelemaan tullessani, ja kysyin "tyhmiä". Lapsellista kikattelua selkäni takana (miehet, mitä en olisi uskonut) jne. Alussa yritin mennä bileisiin, mutta kun tulin seuraan, keskustelu hiljeni täysin ja kaikki alkoi lähteä yhtäkkiä vessaan tai jonnekin, merkkinä että häivy nyt jo häiritsemästä.

Sama kokemus. Olen opiskellut aikuisella iällä alanvaihtajana eräässä maakuntayliopistossa tietojenkäsittelytiedettä. En olisi ikinä uskonut että kuitenkin täysikäiset ihmiset voi käyttäytyä niin lapsellisesti kuin mitä minua kohtaan käyttäydyttiin. 

Eli siis minkä ikäisistä oli kyse? Lukion ja armeijan jälkeen opiskelemaan päässeistä "miehistä" ilmeisesti.