Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kalastajan vaimo - ihana tyyppi, mutta miten hän uskaltaa kertoa elämästään niin avoimesti?
03.08.2019 |
On hän kovin inspiroiva ja karismaattinennkin. Olen miettinyt kuitenkin, että hän aika avoimesti puhuu kaikesta blogissaan.
Kommentit (1199)
Vierailija kirjoitti:
Olis vaan elellyt lasten kanssa siinä talossa kaikessa rauhassa. Voishan se tehdä niin vieläkin.
Miksi ihmeessä? Ei kai keneltäkään voi rakastumista kieltää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olis vaan elellyt lasten kanssa siinä talossa kaikessa rauhassa. Voishan se tehdä niin vieläkin.
Miksi ihmeessä? Ei kai keneltäkään voi rakastumista kieltää.
Voihan sitä rakastua ja rakastaa mutta silti elää itsellistä elämää omassa kodissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olis vaan elellyt lasten kanssa siinä talossa kaikessa rauhassa. Voishan se tehdä niin vieläkin.
Miksi ihmeessä? Ei kai keneltäkään voi rakastumista kieltää.
Voihan sitä rakastua ja rakastaa mutta silti elää itsellistä elämää omassa kodissaan.
Niin, mutta miksi ei saisi asua rakastamansa ihmisen kanssa? Ketä se haittaa?
No minua ei ainakaan järkytä se, että hän löysi uuden, vaan se, kuinka hän asian käsitteli: julkisesti ja lehdissä repostellen, uusi mies jakaa someen pusukuvia kiireellä ja muuta "mukavaa".
Ja nyt kaksi vuotta myöhemmin alkuhuuma vaikuttaa hälvenneen, ja jäljelle on jäänyt itkeskelevä, kaipaava, vaisun oloinen johanna, joka sanoo että onni ei sittenkään ole hänelle tärkeää, vaan hän tyytyy hyvään elämänlaatuun. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.
Onnea pitää tavoitella, totta kai, mutta kuulostaa siltä ettei se nyt onnistunut. Ja tuon kokeilun seurauksena menetti silloisen hyvän elämänlaadun, ydinperheen, yhteiset muistot, uskottavuutensa. Kaiken. Elämä ei tuosta enää palaa ennalleen. Muutenkin kuulostaa kamalalta, ettei onni ja onnellisuus ole tärkeää. Miksi sitten tehdä noin radikaaleja muutoksia elämään, jos niillä ei saavuta edes onnea?
Vierailija kirjoitti:
No minua ei ainakaan järkytä se, että hän löysi uuden, vaan se, kuinka hän asian käsitteli: julkisesti ja lehdissä repostellen, uusi mies jakaa someen pusukuvia kiireellä ja muuta "mukavaa".
Ja nyt kaksi vuotta myöhemmin alkuhuuma vaikuttaa hälvenneen, ja jäljelle on jäänyt itkeskelevä, kaipaava, vaisun oloinen johanna, joka sanoo että onni ei sittenkään ole hänelle tärkeää, vaan hän tyytyy hyvään elämänlaatuun. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.
Onnea pitää tavoitella, totta kai, mutta kuulostaa siltä ettei se nyt onnistunut. Ja tuon kokeilun seurauksena menetti silloisen hyvän elämänlaadun, ydinperheen, yhteiset muistot, uskottavuutensa. Kaiken. Elämä ei tuosta enää palaa ennalleen. Muutenkin kuulostaa kamalalta, ettei onni ja onnellisuus ole tärkeää. Miksi sitten tehdä noin radikaaleja muutoksia elämään, jos niillä ei saavuta edes onnea?
On sinulla mielikuvitusjutut!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen on täysin onnellinen ja tyytyväinen liitossaan, niin hankala siihen on kenenkään väliin tunkeutua.
OT. Aika kova vaatimus suhteelle, olla aina täysin onnellinen ja tyytyväinen.
Muutoin komppaan edellistä kirjoittajaa.
Aika hienoo että joku kuvittelee että bloggaajan pitää pysytellä yksin lasten kanssa ihan vaan siksi että blogin lukijan mielestä se olis ollut kivempaa. Ihmiset, siis aidot ihmiset ovat ihan vaan ihmisiä hyvine ja huonoine puolineen. Näissä Kalastajan Vaimo-ketjuissa vaaditaan että bloggaaja elää lukijoiden haluamaa elämää lukijoiden määräämien tunteiden kera. Mielenkiintoista että lukijat kuitenkin raportoivat täällä kaikki mitä bloggaajan mielessä liikkuu ja mitä on viimeksi kuvannut ja kirjoittanut blogiin vaikkei yhtään kiinnosta eikä enää lue blogia:D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen on täysin onnellinen ja tyytyväinen liitossaan, niin hankala siihen on kenenkään väliin tunkeutua.
OT. Aika kova vaatimus suhteelle, olla aina täysin onnellinen ja tyytyväinen.
Muutoin komppaan edellistä kirjoittajaa.
Ei ole tuntunut vaatimukselta, vaan omalla kohdallani on ollut täysin luonnollista olla onnellinen ja tyytyväinen. Eikä puolisokaan ole muuta ilmaissut.
Vierailija kirjoitti:
Aika hienoo että joku kuvittelee että bloggaajan pitää pysytellä yksin lasten kanssa ihan vaan siksi että blogin lukijan mielestä se olis ollut kivempaa. Ihmiset, siis aidot ihmiset ovat ihan vaan ihmisiä hyvine ja huonoine puolineen. Näissä Kalastajan Vaimo-ketjuissa vaaditaan että bloggaaja elää lukijoiden haluamaa elämää lukijoiden määräämien tunteiden kera. Mielenkiintoista että lukijat kuitenkin raportoivat täällä kaikki mitä bloggaajan mielessä liikkuu ja mitä on viimeksi kuvannut ja kirjoittanut blogiin vaikkei yhtään kiinnosta eikä enää lue blogia:D
Ilmiselvästi jotkut projisoivat omia tunteitaan tähän blogikirjoittajaan. Ei saa rakastua, kun en minäkään ole eron jälkeen keneenkään rakastunut. On surua, kaipuuta, ikävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täytyy tähän todeta, että mua kyllä enemmänkin säälittää nämä lukijat, jotka kaivelevat parin vuoden takaisia postauksia ja yrittävät näistä päätellä, että missä kohtaa on mitäkin ollut meneillään tai kaivaa esiin ristiriitaisuuksia.
Niin no, eikö Johanna juuri kirjoittanut blogin olevan vähän niin kuin päiväkirja, joten kai sitä sitten tulee helposti vähän sellaisena luettua. Ja usein tässäkin blogissa ollut vihjailuja: välillä on alakuloista, välillä taas perhosia vatsassa. Tuollaisessa salaperäisyydessä jää paljon lukijan tulkinnan varaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minua ei ainakaan järkytä se, että hän löysi uuden, vaan se, kuinka hän asian käsitteli: julkisesti ja lehdissä repostellen, uusi mies jakaa someen pusukuvia kiireellä ja muuta "mukavaa".
Ja nyt kaksi vuotta myöhemmin alkuhuuma vaikuttaa hälvenneen, ja jäljelle on jäänyt itkeskelevä, kaipaava, vaisun oloinen johanna, joka sanoo että onni ei sittenkään ole hänelle tärkeää, vaan hän tyytyy hyvään elämänlaatuun. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.
Onnea pitää tavoitella, totta kai, mutta kuulostaa siltä ettei se nyt onnistunut. Ja tuon kokeilun seurauksena menetti silloisen hyvän elämänlaadun, ydinperheen, yhteiset muistot, uskottavuutensa. Kaiken. Elämä ei tuosta enää palaa ennalleen. Muutenkin kuulostaa kamalalta, ettei onni ja onnellisuus ole tärkeää. Miksi sitten tehdä noin radikaaleja muutoksia elämään, jos niillä ei saavuta edes onnea?
On sinulla mielikuvitusjutut!
Mielikuvitus jutuilta ne kieltämättä tuntui, kun niistä iltapäivälehdet kirjoitti. Rikas lääkäri, jäätävät välit exään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy tähän todeta, että mua kyllä enemmänkin säälittää nämä lukijat, jotka kaivelevat parin vuoden takaisia postauksia ja yrittävät näistä päätellä, että missä kohtaa on mitäkin ollut meneillään tai kaivaa esiin ristiriitaisuuksia.
Niin no, eikö Johanna juuri kirjoittanut blogin olevan vähän niin kuin päiväkirja, joten kai sitä sitten tulee helposti vähän sellaisena luettua. Ja usein tässäkin blogissa ollut vihjailuja: välillä on alakuloista, välillä taas perhosia vatsassa. Tuollaisessa salaperäisyydessä jää paljon lukijan tulkinnan varaan.
Ei pitäisi kirjoittaa kaikkea jos ei halua lukijoiden pohtivan. Nyt oli niin alakuloinen postaus, että ihan suretti lukea sitä.
Minusta se oli onnellisempi ennen kuin paljasti tämän uuden miehen olemassaolon. Vaikka olikin jo eronnut ja muuttanut erilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan enää vaivautuisi seuraamaan kv:a muuten kuin vitsillä? Vieläkö joku muka saa inspiraatiota ja onnea omaan elämään katsomalla noita tuikkukippo-oliivi-kukkamaljakkokuvia ja lukemalla päivästä, viikosta, kuukaudesta, vuodesta toiseen eron jankkaamista ja uuden ja vanhan miehen keskinäistä vertailua?
Hyi olkoon. On niin white trash kun vaan olla voi.
"Mun merirosvoni. Tuplasti mun kokoinen mies, jolle kesä on kasvattanut merirosvon näköiset viikset ja parran ja jolla on kiharoita niskassa. Se on sellainen hyvä mies, josta voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon.<3"
Eikös exäkin ollut niin hyvä mies, siihen saakka kunnes eroilmoitus tuli?
Saahan sitä olla onnellinen, mutta kalastajan vaimolta vaikuttaa puuttuvan jutuista jonkinlainen suodatus; mitä on oikeasti soveliasta sanoa eron hetkellä ja mitä ei. Ja pitäisi tarkkaan miettiä, kannattaako uutta suhdetta ja onnen huumaa hieroa jätetyn kumppanin ja lastensa isän naamaan, ja sitten vielä päivitellä keltaiselle lehdistössä, että onpa tämä sopeutuminen vaikeaa lapsille ja ohhohhoijaa, kun välit on menneet exän kanssa huonoksi, mikähän lie....
Rakastuminen on ihanaa. Ja eron jälkeen jokaisen soisi löytävän uuden kumppanin. Tuo oman uuden onnen huuman hierominen entisen kumppanin naamaan on se asia, joka ihmetyttää. Vielä enemmän se hämmästyttää, koska perheessä on myös lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa mitä sanotte, mutta minua säälittää kalastajan vaimo. Kunpa hänellä silloin pari vuotta sitten olisi ollut älyä, kärsivällisyyttä ja ymmärrystä lähteä ratkomaan henkilökohtaista kriisiään jollain toisella tavalla.. Jätetyn miehen ja lasten luo ei varmasti voi palata leikkimään kotia ja nyt on jumissa herra Merirosvon kanssa leikkimökin kokoisessa tönössä. .
Ei ole kuule enää kohta pikkutönö - kalastajan vaimohan kertoi, että he laajentavat tuota taloa Olavin kanssa sadalla neliömetrillä.
Kukahan sen laajennuksen haluaa ja maksaa? Kalastajan vaimo vai hänen setäpoikkis?
Näihin vauvaspekulaatioihin, miksi ihmeessä tekisivät enää lapsia? Miehen lapset ovat pitkälle aikuisia, tosin lapsen avulla saa varmemmin sidottua kalastajan vaimon itseensä. Toki voi käydä niinkin että mahdolliset tenavat jäävät isälle kun äidille tulee tarve etsiä ja toteuttaa itseään ja omaa unelmaa.
”Minä muutan, vain minä” vai miten se nyt menikään?
Luulen että vauvan sijaan palloksi jalkaan hankitaan tämä 100 neliön laajennus. Satojentuhansien talolaina sitoo pariskunnan tehokkaammin yhteen kuin yksikään lapsi varsinkin jos tavoite elämässä on niinkin ylevä kuin hyvä elämänlaatu.
Fiksuinta olisi vuokrata niin iso asunto johon myös ”köriläs” mahtuisi ilman laajennuksia ja pistää oma vuokralle, jotta on oma koti mihin palata jos joskus vielä vatsanpohjan perhoset yllättävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan enää vaivautuisi seuraamaan kv:a muuten kuin vitsillä? Vieläkö joku muka saa inspiraatiota ja onnea omaan elämään katsomalla noita tuikkukippo-oliivi-kukkamaljakkokuvia ja lukemalla päivästä, viikosta, kuukaudesta, vuodesta toiseen eron jankkaamista ja uuden ja vanhan miehen keskinäistä vertailua?
Hyi olkoon. On niin white trash kun vaan olla voi.
"Mun merirosvoni. Tuplasti mun kokoinen mies, jolle kesä on kasvattanut merirosvon näköiset viikset ja parran ja jolla on kiharoita niskassa. Se on sellainen hyvä mies, josta voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon.<3"
Eikös exäkin ollut niin hyvä mies, siihen saakka kunnes eroilmoitus tuli?
Saahan sitä olla onnellinen, mutta kalastajan vaimolta vaikuttaa puuttuvan jutuista jonkinlainen suodatus; mitä on oikeasti soveliasta sanoa eron hetkellä ja mitä ei. Ja pitäisi tarkkaan miettiä, kannattaako uutta suhdetta ja onnen huumaa hieroa jätetyn kumppanin ja lastensa isän naamaan, ja sitten vielä päivitellä keltaiselle lehdistössä, että onpa tämä sopeutuminen vaikeaa lapsille ja ohhohhoijaa, kun välit on menneet exän kanssa huonoksi, mikähän lie....
Rakastuminen on ihanaa. Ja eron jälkeen jokaisen soisi löytävän uuden kumppanin. Tuo oman uuden onnen huuman hierominen entisen kumppanin naamaan on se asia, joka ihmetyttää. Vielä enemmän se hämmästyttää, koska perheessä on myös lapsia.
Miten hän hieroo onneaan entisen kumppaninen naamaan? On kv:n exän itseaiheutettu oma harmitus, jos käy lukemassa exänsä blogia. Ihan samalla logiikalla kukaan eronnut ei saisi julkaista facebookissa onnellisia kuvia siltä varalta, että oma exä käy niitä sieltä stalkkaamassa.
Itse asiassa mulle kävi kerran niin, että julkaisin fb:ssa elämästäni kuvan onnellisesta asiasta onnellisella hetkellä. Sain vanhalta tutulta (joka ei kuulunut kavereihini) viestin, että kuinka kehtaan hieroa onneani hänen naamaansa, miten röyhkeä ja itsekäs olen. Mitäs käy lukemassa toisten facea. Vähän nyt omaa vastuuta ihmisille.
On pelkästään sivistymätöntä jakaa somessa pusu yms kuvia saati että valtakunnallisessa paperilehdessä (useammassa) arvostelee exää jonka kantaa yksikään lehti ei vaivaudu kommentoimaan.
Vastuu ei ole lukijalla vaan kirjoittajalla.
Lisäksi pidän hyvin mauttomana tämän hetkisen poikaystävän toimintaa somessa. Kuvat ja tägäykset ovat kummallinen palvonta/omistuskultti. Ihme että aikuinen nainen hyväksyy kumppaniltaan moisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olis vaan elellyt lasten kanssa siinä talossa kaikessa rauhassa. Voishan se tehdä niin vieläkin.
Miksi ihmeessä? Ei kai keneltäkään voi rakastumista kieltää.
Voihan sitä rakastua ja rakastaa mutta silti elää itsellistä elämää omassa kodissaan.
Niin, mutta miksi ei saisi asua rakastamansa ihmisen kanssa? Ketä se haittaa?
No ei toki haittaa mutta joskus ihmiselle voisi tehdä uhan hyvää asua hetken ilman parisuhdetta. Semminkin, kun tuntuu, että KV ei ole niin tainnut koko aikuisiällään vielä tehdä.
Ketju on lukittu.
Alue: Aihe vapaa
Tarkoitan nyt sitä, että voi antautua uuteen suhteeseen ilman syyllisyydentunteita ym., jos varsinkin on ollut se jättävä osapuoli. Mehän emme todellisuudessa tiedä kalastajan vaimon suhteista mitään muuta kuin pienen pintaraapaisun. Emmehän tiedä kuka jätti tai petti. Jos ihminen on täysin onnellinen ja tyytyväinen liitossaan, niin hankala siihen on kenenkään väliin tunkeutua. Jos ihminen eroaa niin kyllä siihen on aina vakavampi syy.