Miksei naisia kiinnosta ohjelmoiminen?

Ehkäpä tämä selittää sen etten ole kiinnostunut sen enempää ohjelmoinnista kuin lasten kasvattamisestakaan. Molemmat täysin oman mukavuusalueen ulkopuolella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se on melkoisen tylsää ja rutiininomaista työtä, joka silti vaatii jatkuvaa keskittymistä ja uuden oppimista.

Eli ihan sama kuin lasten kasvattaminen. 

Tämän kommentin kirjoittajalla ei ole lapsia. Lapset yllättävät jatkuvasti, enimmäkseen positiivisesti. Vanhemmuudessa ei ole mitään tylsää mutta todella vaativaa se on. Koodi ei yllätä, se toimii juuri niinkuin se on ohjelmoitu toimimaan.

Olen kyllä kuullut monelta koodaajalta ihan toista. Koodin pitäisi toimia, sitten yllätytään kun se ei toimikaan halutulla tavalla. 

Virheitä toki tulee tehtyä, joko huolimattomuudesta tai koska ei tunne kaikkia asiaan liitttyviä pohjatietoja kuten esim. miten jonkun komennon tai kutsuttavan toiminnon kuuluu toimia. Jotenkin vaan se että vaikka "nyt tää lähetys ei toiminut kun en muistanut että jos käytän protokollaa X niin pitääkin käyttää porttia Y" ei ole yhtä kiinnostavaa ennalta-arvaamattomuutta kuin ihmisten luovalla ja autenttisella tavalla ennalta-arvaamattomat reaktiot ja käytökset.

Olet koodannut varmasti. Ihan varmasti. Ihan kuin taapero puhuisi aerodynamiikasta :D

Ja jos joku väittää ettei koodilla voi tehdä odottamattomia tai jopa yliluonnolliselta vaikuttavia asioita, niin ohessa John Carmackin rutiini nopeaan neliöjuuren käänteisluvun likiarvon laskemiseen. Edelleen tätä katsellessa ei voi välttyä totaaliselta WTF!!! fiilikseltä :D

-

float Q_rsqrt( float number )

{

long i;

float x2, y;

const float threehalfs = 1.5F;

x2 = number * 0.5F;

y = number;

i = * ( long * ) &y;

i = 0x5f3759df - ( i >> 1 );

y = * ( float * ) &i;

y = y * ( threehalfs - ( x2 * y * y ) );

// y = y * ( threehalfs - ( x2 * y * y ) );

return y;

Wanha datakääpä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se on melkoisen tylsää ja rutiininomaista työtä, joka silti vaatii jatkuvaa keskittymistä ja uuden oppimista.

Eli ihan sama kuin lasten kasvattaminen. 

Tämän kommentin kirjoittajalla ei ole lapsia. Lapset yllättävät jatkuvasti, enimmäkseen positiivisesti. Vanhemmuudessa ei ole mitään tylsää mutta todella vaativaa se on. Koodi ei yllätä, se toimii juuri niinkuin se on ohjelmoitu toimimaan.

Olen kyllä kuullut monelta koodaajalta ihan toista. Koodin pitäisi toimia, sitten yllätytään kun se ei toimikaan halutulla tavalla. 

Virheitä toki tulee tehtyä, joko huolimattomuudesta tai koska ei tunne kaikkia asiaan liitttyviä pohjatietoja kuten esim. miten jonkun komennon tai kutsuttavan toiminnon kuuluu toimia. Jotenkin vaan se että vaikka "nyt tää lähetys ei toiminut kun en muistanut että jos käytän protokollaa X niin pitääkin käyttää porttia Y" ei ole yhtä kiinnostavaa ennalta-arvaamattomuutta kuin ihmisten luovalla ja autenttisella tavalla ennalta-arvaamattomat reaktiot ja käytökset.

Olet koodannut varmasti. Ihan varmasti. Ihan kuin taapero puhuisi aerodynamiikasta :D

Ja jos joku väittää ettei koodilla voi tehdä odottamattomia tai jopa yliluonnolliselta vaikuttavia asioita, niin ohessa John Carmackin rutiini nopeaan neliöjuuren käänteisluvun likiarvon laskemiseen. Edelleen tätä katsellessa ei voi välttyä totaaliselta WTF!!! fiilikseltä :D

-

float Q_rsqrt( float number )

{

long i;

float x2, y;

const float threehalfs = 1.5F;

x2 = number * 0.5F;

y = number;

i = * ( long * ) &y;

i = 0x5f3759df - ( i >> 1 );

y = * ( float * ) &i;

y = y * ( threehalfs - ( x2 * y * y ) );

// y = y * ( threehalfs - ( x2 * y * y ) );

return y;

Toki tuollaiset monet ratkaisut on ainakin melko epäintuitiivisia noin ensi näkemältä nähtynä, koska ne on niin optimoituja ja tiivistettyjä. Mutta erittäin harva ohjelmoija tekee mitään algoritmeja. Useimmat meistä käyttää niitä valmiina kirjastoista, ja se päivittäinen perustekeminen on hyvin suoraviivaista, samoin siinä esiintyvät virheet ja ongelmat.

Liian tylsää ja yksitoikkoista homma mun koulutetuille aivoilleni. Kaipaan vapautta, luovuutta ja itsenäisyyttä.

Wanha datakääpä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se on melkoisen tylsää ja rutiininomaista työtä, joka silti vaatii jatkuvaa keskittymistä ja uuden oppimista.

Eli ihan sama kuin lasten kasvattaminen. 

Tämän kommentin kirjoittajalla ei ole lapsia. Lapset yllättävät jatkuvasti, enimmäkseen positiivisesti. Vanhemmuudessa ei ole mitään tylsää mutta todella vaativaa se on. Koodi ei yllätä, se toimii juuri niinkuin se on ohjelmoitu toimimaan.

Olen kyllä kuullut monelta koodaajalta ihan toista. Koodin pitäisi toimia, sitten yllätytään kun se ei toimikaan halutulla tavalla. 

Virheitä toki tulee tehtyä, joko huolimattomuudesta tai koska ei tunne kaikkia asiaan liitttyviä pohjatietoja kuten esim. miten jonkun komennon tai kutsuttavan toiminnon kuuluu toimia. Jotenkin vaan se että vaikka "nyt tää lähetys ei toiminut kun en muistanut että jos käytän protokollaa X niin pitääkin käyttää porttia Y" ei ole yhtä kiinnostavaa ennalta-arvaamattomuutta kuin ihmisten luovalla ja autenttisella tavalla ennalta-arvaamattomat reaktiot ja käytökset.

Olet koodannut varmasti. Ihan varmasti. Ihan kuin taapero puhuisi aerodynamiikasta :D

Ja jos joku väittää ettei koodilla voi tehdä odottamattomia tai jopa yliluonnolliselta vaikuttavia asioita, niin ohessa John Carmackin rutiini nopeaan neliöjuuren käänteisluvun likiarvon laskemiseen. Edelleen tätä katsellessa ei voi välttyä totaaliselta WTF!!! fiilikseltä :D

-

float Q_rsqrt( float number )

{

long i;

float x2, y;

const float threehalfs = 1.5F;

x2 = number * 0.5F;

y = number;

i = * ( long * ) &y;

i = 0x5f3759df - ( i >> 1 );

y = * ( float * ) &i;

y = y * ( threehalfs - ( x2 * y * y ) );

// y = y * ( threehalfs - ( x2 * y * y ) );

return y;

Niin, ko kommentoija osoitti hänellä olevan tietty ennakko-oletus ohjelmoinnista. Sinun piti todeta itsestäänselvyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se on melkoisen tylsää ja rutiininomaista työtä, joka silti vaatii jatkuvaa keskittymistä ja uuden oppimista.

Eli ihan sama kuin lasten kasvattaminen. 

Tämän kommentin kirjoittajalla ei ole lapsia. Lapset yllättävät jatkuvasti, enimmäkseen positiivisesti. Vanhemmuudessa ei ole mitään tylsää mutta todella vaativaa se on. Koodi ei yllätä, se toimii juuri niinkuin se on ohjelmoitu toimimaan.

Olen kyllä kuullut monelta koodaajalta ihan toista. Koodin pitäisi toimia, sitten yllätytään kun se ei toimikaan halutulla tavalla. 

Virheitä toki tulee tehtyä, joko huolimattomuudesta tai koska ei tunne kaikkia asiaan liitttyviä pohjatietoja kuten esim. miten jonkun komennon tai kutsuttavan toiminnon kuuluu toimia. Jotenkin vaan se että vaikka "nyt tää lähetys ei toiminut kun en muistanut että jos käytän protokollaa X niin pitääkin käyttää porttia Y" ei ole yhtä kiinnostavaa ennalta-arvaamattomuutta kuin ihmisten luovalla ja autenttisella tavalla ennalta-arvaamattomat reaktiot ja käytökset.

Ohjelmointi ammattina ei varmaankaan sovi kaikille, kuten ei kaikille sovi sairaanhoitajan ammattikaan. Mulla on kokemusta molemmista ja voin sanoa, että ei ne ihmisten ennalta-arvaamattomat reaktiot ja käytökset aina mitään kovin mukavia olleet. Olen ollut it-alalla noin 20 vuotta ja niistä viimeiset 7 vuotta tehnyt täysin etätöitä. Sopii erinomaisesti mun kaltaiselleni ihmiselle, joka on introvertti, mutta silti sosiaalinen. Sairaanhoitajana olin töiden jälkeen niin täynnä ihmisten kanssa olemista, että en työpäivän jälkeen olisi halunnut tavata enää yhtään ketään. Ei vaan jaksanut. Nyt, kun teen töitä kotona, koodaan itsekseni ja puhun muiden kanssa vain Skype-palavereissa, jaksankin taas vapaa-ajallani tavata ihmisiä. Jaksan myös kuunnella ystävieni ja läheisteni elämän iloista ja suruista. Kun sairaanhoitajavuosinani pääsin töistä kotiin ja puhelin soi, ensimmäinen reaktioni oli yleensä "ei saatana, en jaksa". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se on melkoisen tylsää ja rutiininomaista työtä, joka silti vaatii jatkuvaa keskittymistä ja uuden oppimista.

Eli ihan sama kuin lasten kasvattaminen. 

Tämän kommentin kirjoittajalla ei ole lapsia. Lapset yllättävät jatkuvasti, enimmäkseen positiivisesti. Vanhemmuudessa ei ole mitään tylsää mutta todella vaativaa se on. Koodi ei yllätä, se toimii juuri niinkuin se on ohjelmoitu toimimaan.

Olen kyllä kuullut monelta koodaajalta ihan toista. Koodin pitäisi toimia, sitten yllätytään kun se ei toimikaan halutulla tavalla. 

Virheitä toki tulee tehtyä, joko huolimattomuudesta tai koska ei tunne kaikkia asiaan liitttyviä pohjatietoja kuten esim. miten jonkun komennon tai kutsuttavan toiminnon kuuluu toimia. Jotenkin vaan se että vaikka "nyt tää lähetys ei toiminut kun en muistanut että jos käytän protokollaa X niin pitääkin käyttää porttia Y" ei ole yhtä kiinnostavaa ennalta-arvaamattomuutta kuin ihmisten luovalla ja autenttisella tavalla ennalta-arvaamattomat reaktiot ja käytökset.

Ohjelmointi ammattina ei varmaankaan sovi kaikille, kuten ei kaikille sovi sairaanhoitajan ammattikaan. Mulla on kokemusta molemmista ja voin sanoa, että ei ne ihmisten ennalta-arvaamattomat reaktiot ja käytökset aina mitään kovin mukavia olleet. Olen ollut it-alalla noin 20 vuotta ja niistä viimeiset 7 vuotta tehnyt täysin etätöitä. Sopii erinomaisesti mun kaltaiselleni ihmiselle, joka on introvertti, mutta silti sosiaalinen. Sairaanhoitajana olin töiden jälkeen niin täynnä ihmisten kanssa olemista, että en työpäivän jälkeen olisi halunnut tavata enää yhtään ketään. Ei vaan jaksanut. Nyt, kun teen töitä kotona, koodaan itsekseni ja puhun muiden kanssa vain Skype-palavereissa, jaksankin taas vapaa-ajallani tavata ihmisiä. Jaksan myös kuunnella ystävieni ja läheisteni elämän iloista ja suruista. Kun sairaanhoitajavuosinani pääsin töistä kotiin ja puhelin soi, ensimmäinen reaktioni oli yleensä "ei saatana, en jaksa". 

Kuulostaa lupaavalta, kiitos tästä kannustuskesta :D Olen opettaja ja aivan väsynyt vetämään luentoja ja pienryhmiä. Minusta riippuvaisten ihmisten sosiaalisen vuorovaikutuksen kannatteleminen on introvertille luonteelleni todella väsyttävää. Olla nyt koko ajan framilla ja emännöimässä! Olenkin miettinyt uravaihtoa koodauksen puolelle, mutta toisaalta pelännyt että se on toinen ääripää, jossa ei koskaan ole yhtään ihmiskontaktia missään. Olen nimittäin opettanut aikoinaan myös kokonaan verkossa ja käytännössä siis vain  kirjoittanut ohjeita ja materiaalej sekä lukenut ja kommentoinut opiskelijoiden palauttamia tekstejä. Se jos mikä oli vielä puuduttavampaa. Mutta ehkä ohjelmointi vois sittenkin sopia mulle!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se on melkoisen tylsää ja rutiininomaista työtä, joka silti vaatii jatkuvaa keskittymistä ja uuden oppimista.

Eli ihan sama kuin lasten kasvattaminen. 

Tämän kommentin kirjoittajalla ei ole lapsia. Lapset yllättävät jatkuvasti, enimmäkseen positiivisesti. Vanhemmuudessa ei ole mitään tylsää mutta todella vaativaa se on. Koodi ei yllätä, se toimii juuri niinkuin se on ohjelmoitu toimimaan.

Olen kyllä kuullut monelta koodaajalta ihan toista. Koodin pitäisi toimia, sitten yllätytään kun se ei toimikaan halutulla tavalla. 

Virheitä toki tulee tehtyä, joko huolimattomuudesta tai koska ei tunne kaikkia asiaan liitttyviä pohjatietoja kuten esim. miten jonkun komennon tai kutsuttavan toiminnon kuuluu toimia. Jotenkin vaan se että vaikka "nyt tää lähetys ei toiminut kun en muistanut että jos käytän protokollaa X niin pitääkin käyttää porttia Y" ei ole yhtä kiinnostavaa ennalta-arvaamattomuutta kuin ihmisten luovalla ja autenttisella tavalla ennalta-arvaamattomat reaktiot ja käytökset.

Ohjelmointi ammattina ei varmaankaan sovi kaikille, kuten ei kaikille sovi sairaanhoitajan ammattikaan. Mulla on kokemusta molemmista ja voin sanoa, että ei ne ihmisten ennalta-arvaamattomat reaktiot ja käytökset aina mitään kovin mukavia olleet. Olen ollut it-alalla noin 20 vuotta ja niistä viimeiset 7 vuotta tehnyt täysin etätöitä. Sopii erinomaisesti mun kaltaiselleni ihmiselle, joka on introvertti, mutta silti sosiaalinen. Sairaanhoitajana olin töiden jälkeen niin täynnä ihmisten kanssa olemista, että en työpäivän jälkeen olisi halunnut tavata enää yhtään ketään. Ei vaan jaksanut. Nyt, kun teen töitä kotona, koodaan itsekseni ja puhun muiden kanssa vain Skype-palavereissa, jaksankin taas vapaa-ajallani tavata ihmisiä. Jaksan myös kuunnella ystävieni ja läheisteni elämän iloista ja suruista. Kun sairaanhoitajavuosinani pääsin töistä kotiin ja puhelin soi, ensimmäinen reaktioni oli yleensä "ei saatana, en jaksa". 

Kuulostaa lupaavalta, kiitos tästä kannustuskesta :D Olen opettaja ja aivan väsynyt vetämään luentoja ja pienryhmiä. Minusta riippuvaisten ihmisten sosiaalisen vuorovaikutuksen kannatteleminen on introvertille luonteelleni todella väsyttävää. Olla nyt koko ajan framilla ja emännöimässä! Olenkin miettinyt uravaihtoa koodauksen puolelle, mutta toisaalta pelännyt että se on toinen ääripää, jossa ei koskaan ole yhtään ihmiskontaktia missään. Olen nimittäin opettanut aikoinaan myös kokonaan verkossa ja käytännössä siis vain  kirjoittanut ohjeita ja materiaalej sekä lukenut ja kommentoinut opiskelijoiden palauttamia tekstejä. Se jos mikä oli vielä puuduttavampaa. Mutta ehkä ohjelmointi vois sittenkin sopia mulle!

Mä luulen, että ohjelmointi voisi sopia sulle oikein hyvin. Kun vielä ottaa huomioon, että koulumaailma muuttuu yhä enemmän digisuuntaan, sulla voisi olla tuon opettajan kokemuksesi ansiosta näkemystä siitä, millaisia sovelluksia ja muita juttuja juuri koulumaailmaan voisi suunnitella ja toteuttaa. Eli mikäli pääsisit sellaiseen työpaikkaan, jossa tehdään softaa nimenomaan kouluille ja voisit näin yhdistää molemmat osaamisalueesi.

Monissa it-alan työpaikoissa ollaan ihan siellä työpaikalla eli etätyö ei ole mitenkään pakollista. Mulle se vaan sopii tosi hyvin. Säästää aikaa ja vaivaa, kun ei tarvitse kulkea työmatkoja. Monet työkaverini tekevät töitä toimistolla, mutta muutama meistä tekee täysin etänä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se on melkoisen tylsää ja rutiininomaista työtä, joka silti vaatii jatkuvaa keskittymistä ja uuden oppimista.

Eli ihan sama kuin lasten kasvattaminen. 

Mahdollista. Sekään ei useita naisia kiinnosta.

Oi, kasvattiko mutsis sut huonosti? Tai ei ollenkaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se on melkoisen tylsää ja rutiininomaista työtä, joka silti vaatii jatkuvaa keskittymistä ja uuden oppimista.

Eli ihan sama kuin lasten kasvattaminen. 

Tämän kommentin kirjoittajalla ei ole lapsia. Lapset yllättävät jatkuvasti, enimmäkseen positiivisesti. Vanhemmuudessa ei ole mitään tylsää mutta todella vaativaa se on. Koodi ei yllätä, se toimii juuri niinkuin se on ohjelmoitu toimimaan.

Olen kyllä kuullut monelta koodaajalta ihan toista. Koodin pitäisi toimia, sitten yllätytään kun se ei toimikaan halutulla tavalla. 

Virheitä toki tulee tehtyä, joko huolimattomuudesta tai koska ei tunne kaikkia asiaan liitttyviä pohjatietoja kuten esim. miten jonkun komennon tai kutsuttavan toiminnon kuuluu toimia. Jotenkin vaan se että vaikka "nyt tää lähetys ei toiminut kun en muistanut että jos käytän protokollaa X niin pitääkin käyttää porttia Y" ei ole yhtä kiinnostavaa ennalta-arvaamattomuutta kuin ihmisten luovalla ja autenttisella tavalla ennalta-arvaamattomat reaktiot ja käytökset.

Ohjelmointi ammattina ei varmaankaan sovi kaikille, kuten ei kaikille sovi sairaanhoitajan ammattikaan. Mulla on kokemusta molemmista ja voin sanoa, että ei ne ihmisten ennalta-arvaamattomat reaktiot ja käytökset aina mitään kovin mukavia olleet. Olen ollut it-alalla noin 20 vuotta ja niistä viimeiset 7 vuotta tehnyt täysin etätöitä. Sopii erinomaisesti mun kaltaiselleni ihmiselle, joka on introvertti, mutta silti sosiaalinen. Sairaanhoitajana olin töiden jälkeen niin täynnä ihmisten kanssa olemista, että en työpäivän jälkeen olisi halunnut tavata enää yhtään ketään. Ei vaan jaksanut. Nyt, kun teen töitä kotona, koodaan itsekseni ja puhun muiden kanssa vain Skype-palavereissa, jaksankin taas vapaa-ajallani tavata ihmisiä. Jaksan myös kuunnella ystävieni ja läheisteni elämän iloista ja suruista. Kun sairaanhoitajavuosinani pääsin töistä kotiin ja puhelin soi, ensimmäinen reaktioni oli yleensä "ei saatana, en jaksa". 

Ei kyllä sopisi minullekaan esim. hoitotyö tai muu jatkuva ihmisten kanssa tekemisissä oleminen. Ihmiset on minusta kyllä kiinnostavia, varsinkin lapset, mutta niiden käytännön seura uuvuttaa aika äkkiä. Aikoinaan ammattia valitessani tärkein kriteeri olikin, että haluan tehdä jotain missä ei tarvi olla kovin sosiaalinen. Jos näin jälkeenpäin mietin mikä olisi oma ihanneammattini niin se luultavasti olisi joku käytännön työ kuten maalari, kirvesmies, varastotyöntekijä tms. Ei ollenkaan ajattelua vaativa istumatyö. Mutta eiköhän tässä eläkeikään asti koodailla kun on tähänkin asti jaksettu, eikä tässä iässä enää muutenkaan olisi helppo työllistyä millekään uudelle alalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kestä insinöörityyppejä työkavereina. He jumiutuvat merkityksettömiin pikkuasioihin. Kauhea mäkätys alkaa, jos joku asia ei ole just siten kuin he haluavat. Ihmissuhdetaidot ovat vaillinaisia.

Minusta taas yksi hyviä puolia on nuo insinöörityypit, jotka ei ensinkään puhu jos ei ole oikeaa asiaa. Tällaiselle introvertille oikein loistavaa, että saa käydä yksin kahvilla ja syömässä, ei tarvi tervehtiä työkavereita, eikä kukaan juuri yleensäkään puhu mitään. Jos on jotain työhön liittyvää asiaa niin Slackilla viestitään pikaiseen. Pääosin kukaan ei mitenkään puutu toistensa tekemisiin, kukin saa ihan rauhassa tehdä niin kuin huvittaa omalla vastuualueellaan.

- 5

Täydensit hyvin insinöörityypin kuvausta. Jäi tosiaan mainitsematta tuo, että he pystyvät puhunaan ainoastaan työasioista ja niistäkin vain rajoitetusti. Tyoasioista ei voi kysyä, koska he menettävät hermonsa, jos toi en kysyy jotain heille itselleen selvää asiaa tai jos asiasta on jo keskusteltu kertaalleen vuosia sitten.

Tuota viimeksi mainitsemaasi ominaisuutta muuten nuorena alalle tulleena oikein pelkäsin. Yleensä olin ainoa nainen koodaushommissa ja minun olisi kokemattomana juniorina pitänyt välillä vähän tyhmiäkinn kokemattomuuttani "pojilta" kysellä. Mutta reaktio oli valitettavan usein erittäin vihamielinen ja loukkaava. Esimerkiksi suoraan päin näköä tyhmäksi haukkuminen kun en tiedä jotain mikä on "peruskauraa". Kommentit ettei naisia pitäisi päästää alalle. Naureskelu sille miten voikin ihminen olla tyhmä ja kysyä tyhmiä.

No, minä reagoin niin etten enää kysynyt vaan päätin pärjätä ilman. Ja pärjäsin. Mutta kieltämättä olisi ne alkuvuodet olleet paljon helpompia ja vähemmän ahdistuneita, jos olisi voinut siinä samassa avokonttorissa vieressä olevalta kaverilta kyselläkin, eikä aina vaan hakata päätä seinään (usein iltaisin ylitöinä ilmaiseksi) kaiken sellaisenkin selvittämiseksi yksin, jossa kokeneempi olisi luultavasti osannut neuvoa hetkessä jos olisi halua.

Kyllä miehiä/poikiakin haukutaan päin naamaa tyhmäksi jos ei tiedä jotain asiaa jonka pitäisi olla ns. peruskauraa. Vanhat ohjelmointiyhteisöt ovat usein elitistisiä.

Vierailija kirjoitti:

Liian tylsää ja yksitoikkoista homma mun koulutetuille aivoilleni. Kaipaan vapautta, luovuutta ja itsenäisyyttä.

Jaa. Yksi syy miksi tykkään koodaamisesta on se että siinä saan käyttää luovuutta, olla itsenäinen ja tehdä asioita haluamallani tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kestä insinöörityyppejä työkavereina. He jumiutuvat merkityksettömiin pikkuasioihin. Kauhea mäkätys alkaa, jos joku asia ei ole just siten kuin he haluavat. Ihmissuhdetaidot ovat vaillinaisia.

Minusta taas yksi hyviä puolia on nuo insinöörityypit, jotka ei ensinkään puhu jos ei ole oikeaa asiaa. Tällaiselle introvertille oikein loistavaa, että saa käydä yksin kahvilla ja syömässä, ei tarvi tervehtiä työkavereita, eikä kukaan juuri yleensäkään puhu mitään. Jos on jotain työhön liittyvää asiaa niin Slackilla viestitään pikaiseen. Pääosin kukaan ei mitenkään puutu toistensa tekemisiin, kukin saa ihan rauhassa tehdä niin kuin huvittaa omalla vastuualueellaan.

- 5

Täydensit hyvin insinöörityypin kuvausta. Jäi tosiaan mainitsematta tuo, että he pystyvät puhunaan ainoastaan työasioista ja niistäkin vain rajoitetusti. Tyoasioista ei voi kysyä, koska he menettävät hermonsa, jos toi en kysyy jotain heille itselleen selvää asiaa tai jos asiasta on jo keskusteltu kertaalleen vuosia sitten.

Tuota viimeksi mainitsemaasi ominaisuutta muuten nuorena alalle tulleena oikein pelkäsin. Yleensä olin ainoa nainen koodaushommissa ja minun olisi kokemattomana juniorina pitänyt välillä vähän tyhmiäkinn kokemattomuuttani "pojilta" kysellä. Mutta reaktio oli valitettavan usein erittäin vihamielinen ja loukkaava. Esimerkiksi suoraan päin näköä tyhmäksi haukkuminen kun en tiedä jotain mikä on "peruskauraa". Kommentit ettei naisia pitäisi päästää alalle. Naureskelu sille miten voikin ihminen olla tyhmä ja kysyä tyhmiä.

No, minä reagoin niin etten enää kysynyt vaan päätin pärjätä ilman. Ja pärjäsin. Mutta kieltämättä olisi ne alkuvuodet olleet paljon helpompia ja vähemmän ahdistuneita, jos olisi voinut siinä samassa avokonttorissa vieressä olevalta kaverilta kyselläkin, eikä aina vaan hakata päätä seinään (usein iltaisin ylitöinä ilmaiseksi) kaiken sellaisenkin selvittämiseksi yksin, jossa kokeneempi olisi luultavasti osannut neuvoa hetkessä jos olisi halua.

Kyllä miehiä/poikiakin haukutaan päin naamaa tyhmäksi jos ei tiedä jotain asiaa jonka pitäisi olla ns. peruskauraa. Vanhat ohjelmointiyhteisöt ovat usein elitistisiä.

Joo niin haukutaan. Kyllä tuo ns. insinöörityyppien sosiaalisten taitojen puute koskee molempien sukupuolten kanssa kommunikointia.

Hmm. Kaikki tietämäni insinöörit käyvät porukalla syömässä, muiden insinöörien kanssa. Kahvittelevatkin yhdessä ja juttua riittää. Ei-insinöörille luennoivat pitkään innostuneesti omasta erityisalastaan ja ovat muutenkin sosiaalisia. 

Ei tässä kommentissa sen enempää pointtia ollut, toinpa vaan esille toisenlaisen kokemuksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kestä insinöörityyppejä työkavereina. He jumiutuvat merkityksettömiin pikkuasioihin. Kauhea mäkätys alkaa, jos joku asia ei ole just siten kuin he haluavat. Ihmissuhdetaidot ovat vaillinaisia.

Minusta taas yksi hyviä puolia on nuo insinöörityypit, jotka ei ensinkään puhu jos ei ole oikeaa asiaa. Tällaiselle introvertille oikein loistavaa, että saa käydä yksin kahvilla ja syömässä, ei tarvi tervehtiä työkavereita, eikä kukaan juuri yleensäkään puhu mitään. Jos on jotain työhön liittyvää asiaa niin Slackilla viestitään pikaiseen. Pääosin kukaan ei mitenkään puutu toistensa tekemisiin, kukin saa ihan rauhassa tehdä niin kuin huvittaa omalla vastuualueellaan.

- 5

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se on melkoisen tylsää ja rutiininomaista työtä, joka silti vaatii jatkuvaa keskittymistä ja uuden oppimista.

Eli ihan sama kuin lasten kasvattaminen. 

Tämän kommentin kirjoittajalla ei ole lapsia. Lapset yllättävät jatkuvasti, enimmäkseen positiivisesti. Vanhemmuudessa ei ole mitään tylsää mutta todella vaativaa se on. Koodi ei yllätä, se toimii juuri niinkuin se on ohjelmoitu toimimaan.

Olen kyllä kuullut monelta koodaajalta ihan toista. Koodin pitäisi toimia, sitten yllätytään kun se ei toimikaan halutulla tavalla. 

Virheitä toki tulee tehtyä, joko huolimattomuudesta tai koska ei tunne kaikkia asiaan liitttyviä pohjatietoja kuten esim. miten jonkun komennon tai kutsuttavan toiminnon kuuluu toimia. Jotenkin vaan se että vaikka "nyt tää lähetys ei toiminut kun en muistanut että jos käytän protokollaa X niin pitääkin käyttää porttia Y" ei ole yhtä kiinnostavaa ennalta-arvaamattomuutta kuin ihmisten luovalla ja autenttisella tavalla ennalta-arvaamattomat reaktiot ja käytökset.

Ohjelmointi ammattina ei varmaankaan sovi kaikille, kuten ei kaikille sovi sairaanhoitajan ammattikaan. Mulla on kokemusta molemmista ja voin sanoa, että ei ne ihmisten ennalta-arvaamattomat reaktiot ja käytökset aina mitään kovin mukavia olleet. Olen ollut it-alalla noin 20 vuotta ja niistä viimeiset 7 vuotta tehnyt täysin etätöitä. Sopii erinomaisesti mun kaltaiselleni ihmiselle, joka on introvertti, mutta silti sosiaalinen. Sairaanhoitajana olin töiden jälkeen niin täynnä ihmisten kanssa olemista, että en työpäivän jälkeen olisi halunnut tavata enää yhtään ketään. Ei vaan jaksanut. Nyt, kun teen töitä kotona, koodaan itsekseni ja puhun muiden kanssa vain Skype-palavereissa, jaksankin taas vapaa-ajallani tavata ihmisiä. Jaksan myös kuunnella ystävieni ja läheisteni elämän iloista ja suruista. Kun sairaanhoitajavuosinani pääsin töistä kotiin ja puhelin soi, ensimmäinen reaktioni oli yleensä "ei saatana, en jaksa". 

Ei kyllä sopisi minullekaan esim. hoitotyö tai muu jatkuva ihmisten kanssa tekemisissä oleminen. Ihmiset on minusta kyllä kiinnostavia, varsinkin lapset, mutta niiden käytännön seura uuvuttaa aika äkkiä. Aikoinaan ammattia valitessani tärkein kriteeri olikin, että haluan tehdä jotain missä ei tarvi olla kovin sosiaalinen. Jos näin jälkeenpäin mietin mikä olisi oma ihanneammattini niin se luultavasti olisi joku käytännön työ kuten maalari, kirvesmies, varastotyöntekijä tms. Ei ollenkaan ajattelua vaativa istumatyö. Mutta eiköhän tässä eläkeikään asti koodailla kun on tähänkin asti jaksettu, eikä tässä iässä enää muutenkaan olisi helppo työllistyä millekään uudelle alalle.

Yksi syy, miksi aikoinaan vaihdoin alaa, oli just istumatyö. Sairastuin nimittäin aika nuorena nivelreumaan eikä ole tarvinnut olla päivääkään sairaslomalla reuman vuoksi. Mulla myös muutama vuosi sitten polvien nivelrikko alkoi pahentua niin, että enhän mä viimeisinä aikoina ennen tekonivelleikkauksia olisi pystynyt menemään edes toimistolle. Etätyö mahdollisti sen, ettei tarvinnut olla leikkauksen jälkeisiä sairaslomia lukuunottamatta pois töistä. Ajattelutyö on saanut myös ajatukset pysymään poissa jatkuvista kivuista, joskin vapaa-ajalla tykkään laittaa aivot narikkaan.