Tajusin juuri miten raskasta olisi jos olisi lapsiperhe. Arvostan heitä.

Kiitos. Hoidan parhaillaan (hoitovapaalla) siskonikin lapsia. Odotan aina päiväuniaikaa ja sen jälkeen iltauniaikaa. Ihanaa elämää. Ehkä aika kultaa muistot ja vanhana mietin tätä aikaa lämmöllä. Nyt suoritan päivät leikkipuistoissa, muskareissa, harrastuksissa kuskaamassa, kerhoihin vieden ja ruokaa laittaen.

Niin no, minäkin istun patiolla ja otan aurinkoa kahvikuppi kädessäni. Ja olen äiti. Lapset kun tuppaa kasvamaan. Omani 13v. piirtelee huoneessaan ja tulee vain ulos sieltä käydäkseen vessassa ja syödäkseen:) Mutta totta, olihan se pikkulapsiarki rankkaa. Sitä en kaipaa enää yhtään ja siksi onkin ”vain” yksi lapsi tehty.

Sama täällä arvostan niitä joilla on lapsia ihan todella paljon.

Mun mielestä tämä jatkuva yksinolo on raskaampaa kuin perhe-elämä.

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä arvostan niitä joilla on lapsia ihan todella paljon.

Mikä siinä on arvostettavaa? Vaippavuori, tuhannet pilttipurkit, 9 miljardia lähestyvä väestöennuste, isot lapsilisät vai kotona makaaminen?

Olen juuri saanut ainakin vähänksi aikaa taas sisäisen varmuuden siitä etten halua lapsia. Kipuilen asian kanssa säännöllisin väliajoin, olen +35, mutta koen ettei edelleenkään ole kiire ja voin vielä muuttaa mieltäni. Nyt juuri olen onnellinen: poikakaystävä on ihana muttei isämateriaalia, nautin pienistä aioista jotka ovat ilo lapsettomuudessa: ei tarvitse olla esimerkkinä kellekään, saan sotkea tai siivota oman aikataulun ja mielihalun mukaan, mennä harrastuksiin ja vaikka ulos kävelylle keskellä yötä eikä kukaa saa traumoja, olen vapaa, todella onnellinen ja vapaa ja aika itselle merkitsee todella aikaa itselle. Minulla on paljon energiaa annettavaksi työpaikalla, vanhemmilleni ja erityisesti parisuhteelle ja ystäville ja kummilapsille- en toki ole mikään lastenvihaaja. Mutta täänkin mietin: taas yksi ihana kesä ilman lapsia!

Makaan sohvalla kuin Uuno Turhapuro. En ole imuroinut kolmeen viikkoon. Pyykkiä olen pessyt ja välillä urheillut. Lapset käyvät kaupassa ja laittavat ruokaa ja viihtyvät lomaillen. Keittiön siivoamiseen joudun käskemään, mutta kiristän heitä, että eivät saa leipoa, jos edelliset jäljet on siivoamatta.

Kannatti opettaa kotitöitä lapsille jo pienestä asti, sillä en olisi edes jaksanut passata heitä kauempaa!

Kiitos. On raskasta, onneksi myös antoisaa. Itse hoitovapaalla 3v:n ja 1v:n kanssa. Onneksi esikoinen keskittyy hyvin leikkeihinsä kun pienempi nukkuu. Pää hajoaisi, jos olisi sellaista 24/7 vilinää ja kohellusta.

Onneksi kuitenkin lapset kasvavat kokoajan. Kaikissa vaiheissa on puolensa. Pikkulapsivaihe sisältää paljon työtä eikä lepäämään pääse välttämättä, mutta toisaalta saa kokoajan spontaaneja rakkauden osoituksia, ihailla leikin kehittymistä ja ylipäätään sitä nopeaa kehitystä, mikä tässä vaiheessa tapahtuu. Parhaita ovat hetket kun isompi tulee ilman mitään syytä kertovansa että rakastaa ja pienempi antamaan pusun.

Mutta enemmän on silti niitä raskaita hetkiä, joten ei tätä kyllä kenelläkään voi suositella, joka vähänkin epäilee ettei nauttisi tästä lainkaan.

Mulla on niitä pieniä lapsia, jotka nyt lomaillessa metelöi ja riitelee lähes jatkuvastu, ja tosiaan olen useasti pahalla päällä. Mutta tuohan ne iloa, ja suurimpia rakkauden tunteita olen heidän kanssaan tuntenut. Parhaimpia on spontaanit halit tai kehut ja rakkaudenosoitukset, joita lapset minulle antavat. 3-vuotias nukahtaa usein viereeni illalla, ottaa minut kainaloonsa ja sanoo "oot rakas äiti". Kun kasvavat, meteliä ja vahtimista on tietenkin vähemmän, mutta niin taitaa olla myös noita rakkaudenosoituksia.

Pikkulapsiaika oli ihanaa, kaipaan sitä! Yksin täälläkin nautin kahvista, kun nuorinkin jo ens kuussa 9v.

Olen nukkunut hyvin huonosti 2 peräkkäistä yötä, ja olen aivan rättiväsynyt. Mietinkin, että miten ihmeessä pärjäisin pikkulapsiajan....

lol

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä arvostan niitä joilla on lapsia ihan todella paljon.

Mikä siinä on arvostettavaa? Vaippavuori, tuhannet pilttipurkit, 9 miljardia lähestyvä väestöennuste, isot lapsilisät vai kotona makaaminen?

Vähän ohis mutta kumpuaako jostain 80-luvulta usko siitä että lapsilisät on isot? Silloinhan ne olivat anteliaat.

Meillä 5 lasta ja lisät taisi mennä niin että ekasta kahdesta se 94e, kolmannesta 110, neljönnestä ja viidennestä 140. Yht noin 570-580 euroa. Se riittää KAHTEEN KAUPPAKERTAAN.

Kuukausirahanmeno on perheessämme 5500 euroa, joten tämä vaatii kaksi hyvätuloista vanhempaa. Tuolla ruppaisella lapsilisällä ei tee yhtään mitään perheen elatuksen näkökulmasta.

Mä kans ihmettelen kun äitini joskus sanoi varakkaasta lestaperheestä (olisko 8 lasta) että ”lapsilisillä nuokin elävät leveää elämää”. Hah hah, joku 800e lapsilisä ei riitä edes niiden lasten ruokaan. Tuossa perheessä isä on varakas rakennusalan yrittäjä ja taitaapa tulla sieltä se hyvä elintaso.

Muistaako kukaan mitä lapsilisä oli esim 80-90 luvulla ja suhteutettuna silloiseen palkkaan? Mulla oli palkka joskus ysärillä 4500mk (aivan supersurkea euroaikaan verrattuna).

Vierailija kirjoitti:

Makaan sohvalla kuin Uuno Turhapuro. En ole imuroinut kolmeen viikkoon. Pyykkiä olen pessyt ja välillä urheillut. Lapset käyvät kaupassa ja laittavat ruokaa ja viihtyvät lomaillen. Keittiön siivoamiseen joudun käskemään, mutta kiristän heitä, että eivät saa leipoa, jos edelliset jäljet on siivoamatta.

Kannatti opettaa kotitöitä lapsille jo pienestä asti, sillä en olisi edes jaksanut passata heitä kauempaa!

Noinkin jotkut tekevät, mutta onko sekään sitten oikein? Ja kyllähän sekin on raskasta kun pitää jatkuvasti delegoida, organisoida ja käskeä. Hälinää tulee joka tapauksessa.

Ei tarvitse käskeä muuhun kuin siivoamaan jälkiään. Kokkaavat ihan pyytämättä.

7.

Kaikille pikkulapsiaikaa pelkääville sanoisin (pilke silmäkulmassa) että kurjuuteen tottuu. Aivan kuin krooniset kipupotilaat oppivat elämään kivun kanssa ja hyväksyvät että se on uusi normaalitila, samoin lapsiperheen mielipuoliseen rumbaan tottuu myös, ja slkaa pitää sitä normaalina.

Mulla on neljä lasta ja hirveästi tekemistä, hoitamidta ja kotityötä, ”juoksen” aamusta iltaan asti ja typäivän jälkeen alkaa toinen työpäivä kotona. Mieheni hoitaa oman osansa, ja vaikka taukoa tai vapata ei ole juuri koskaan, hyvin pärjätään ja jaksan tätä hienosti, olen oppinut tähän tiiviiseen tahtiin.

Siitä sen huomaa kun käy vieraita (sisarukset, kummit tms) niin ne ovat aivan poikki jo 1-2 päivän jälkeen vaikkeivat varsinaisesti ole vastuussa mistään. Uuvuttaa pelkkä mukana olo. Tämä on juuri sitä että eivät ole tottuneet ja siksi se uuvuttaa. Jos olet tottunut, niin ei tunnu mitenkään erityisen rankalta.

Täällä äitiyslomalla 10 viikkoisen vauvan kanssa, ja ainakin toistaiseksi tämä on ihanaa ja rentoa. On aikaa nukkua, ja tästä kotoilusta vielä maksetaankin ihan hyvin. :)

No kiitos. Olen reissanut tänä kesänä moneen otteeseen lasteni kanssa. On toki rankkaa kun on itse vastuussa ihan kaikesta mutta on antoisaakin. Näyttää lapsille erilaisia paikkoja, kaupunkeja ja luontoa. Opettaa ja pohtia siinä samassa sitä sun tätä historiasta, kulttuurista, maantiedosta jne. Viedä patikoimaan, laittaa retkilounas kodalla, saunottaa ja laittaa illalla nukkumaan. Koko ajan helpottaa, kukaan ei ole enää vaipoissa ja vanhin auttaa jo joissain jutuissa. Minusta tämä on kyllä pääosin ihanaa.

Varmaan on raskasta olla myös pakosalla oleva väkivaltarikollinen tai keskitysleirin vartija, mutta en silti mitenkään erityisesti arvosta heitä. Ei jonkin roolin raskaus tee siitä arvokasta. Vanhemmuus on kuitenkin negatiivinen asia.