Vanheneminen ja ulkonäön muuttuminen ahdistaa

Arvasin jo otsikosta, että sinulla on muitakin ongelmia kuin vanheneminen. Vaikka kuka sinulle sanoisi mitä, niin ongelmasi eivät siitä pienemmäksi muutu.

Vierailija kirjoitti:

Kaksi vaihtoehtoa:

Numero uno: Jatkat niiden jännä miesten kanssa pyörimistä ja mietit miksi et kelpaa omana itsenäsi.

Numero döö: Otat sellasen kiltin ja vähän ujon ehkä jopa hieman nuoremman miehen jolle kelpaat ihan omana itsenäsi ja joka ymmärtää että me kaikki vanhenemme.

Tässä on mielestäni ihan hyvät vaihtoehdot, mutta tuskin ne ap:lle kelpaavat.

Kyllähän se poskien valumisen tajuaminen herätti, että ei täällä ollakaan ikuisesti. Olemme biologista ainesta, joka syntyy, elää ja kuolee. Lyhyt on ihmiselämä tässä ketjussa, joten miksi keskittyä ulkonäköön kun maailmassa on tuhansia asioita opittavana ennen kuolemaa?

Olen 34v nainen ja about muutama vuosi sitten aloin vanheta nopeasti, ryppyjä tuli silmien alle ja otsaan sekä nenänpielen juonteet voimistuivat ja kasvot ovat jotenkin veltot ja taikinamaisen roikkuvat, näytän varmasti ikäistäni vanhemmalta...Kyllähän se ahdistaa, etenkin näin sinkkuna kun elämme ulkonäkökeskeisessä maailmassa. Jos olisi rahaa, hankkisin jonkun kasvojenkohotuksen. Onhan se hieman pelottavaa vanheta, kun mieli on edelleen parikymppisen mutta naamasta alkaa ikä näkyä :/

On vaan totuttava siihen ajatukseen, että vanhenee, näin käy kaikilla ajan mittaan ja lopulta niistä kaunottaristakin tulee vanhoja ja kurttuisia :D Terveys, ihmissuhteet jne on kuitenkin pääasia. Mutta eihän tämä mitenkään mieltä ylentävää ole, mutta kun kiinnittää huomionsa tärkeämpiin asioihin, kuten esim. liikuntaan, niin ei ehdi niin paljon ajatella rapistuvaa ulkonäköään. Ja kasvojumppaa kannattaa kokeilla, se kuulemma oikeasti nuorentaa! Itse aloitin vasta vähän aikaa sitten joten vaikea sanoa, kun tuloksia ei vielä näy

Ehkä aika viimein miettiä, kuka oot ja mitä haluut.

No eihän se kivaa ole, en tiedä saavutanko itsekään koskaan sitä "ihan sama, sisäinen kauneus tärkeintä"-pistettä. Tosin mun ulkonäkö on lähes aina ollut sellainen, että parempaankin pystyisin, joten itsensä huomioiminen ja kehittäminen lisää positiivista suhtautumista itseen.

Olen ihastunut erääseen 50v naiseen joka tulee silloin tällöin vastaan oman koiransa kanssa kun olen oman koirani kanssa lenkillä. Olen melkein 30v mies. Ai miksi olen ihastunut tuohon naiseen? Koska hän on iloinen, hyvässä kunnossa, hyvä ryhtinen ja hymyileväinen. Hän keskustelee iloisesti ja hänellä on selvästikkin hyvä olla.

Tuon ikäisenä stressaat ulkonäöstä? Tuntuu oudolta. 

Ehkä vain hysterisoit asiaa. Tai sitten sinulla on todella huono perimä.

Minä olen 62-vuotias. Ei minulla ole paljoakaan ryppyjä, pari helttaa on kaulan alla ja maan vetovoima vaikuttaa kyllä lievästi. Silmäluomet ovat hieman laskeutuneet, mutta mitään tummia silmänaluksia ei ole. Nukun hyvin. Tummat kiharat, värjäämättömät hiukseni ovat muuttuneet itsekseen upeiksi vaaleiksi raidoiksi edessä ja sivuilla. Minulta kysytään missä olen käynyt ne otattamassa.

Liikakiloja on ja ne haittaavat joskus, etenkin vaateostoksilla. Enää en jaksa loukkaantua muiden ihmisten arvostelusta. Ne jotka viimeksi arvostelivat kilojani, ovat saaneet poistua lähipiiristäni. Minä en arvostele muita.

MUISTAKAA NAISET SE, ETTÄ HYMY KAUNISTAA. Kokeile! Ihan nyt heti!

Se, mikä minua risoo hieman tällä hetkellä on se, että kroppa alkaa rapistua. Jos ei käy joka päivä edes pienellä kävelylenkillä, polvissa alkaa tuntua, samoin lonkissa. Kroppa muuttuu todella jäykäksi, askelet lyhenevät ja sängystä ei tahdo päästä ylös helposti. Samoin toinen olkapääni on joko kulunut tai tulehtunut, nyt jo pari kuukautta. Ei kestä enää esim ruohonleikkurin käyttöä tai jonkin kovan aineen leikkaamista veitsellä. En voi enää edes pyöräillä ulkona. Täytyy kai ostaa kuntopyörä, koska siinä ei tarvitse nojata olkapäihin.

Sinun kannattaa siirtää huomiosi ja kiinnostuksesi kohde pois itsestäsi johonkin muuhun. Hanki vaikka jotain harrastuksia sen sijaan, että etsit peilistä vanhenemisen merkkejä. Itsetuntoaan ei kannata koskaan rakentaa oman ulkonäön perustalle. Sen pelin häviää joka tapauksessa, jos haluaa vanhaksi elää.

Ihmettelen minäkin 32-vuotiaan huolia! Olen 71-vuotias ja ikäkriisi iski vasta täyttäessäni 70. Toisaalta olisin aika valmis lähtemäänkin tuonpuoleisiin, mutta en kiirehdi asiaa mitenkään.

Kaunis olen ollut aina ja edelleenkin - ikäisekseni - nätti. Ulkonäkö ei siis haittaa, mutta kuluminen ja paikkojen ikääntyminen kyllä. Vaivoja on vaikka muille jakaa, mutta ei niihin valittaminen auta. 

Kaksi vaihtoehtoahan ihmisellä on: joko kuolet nuorena tai sitten vanhenet auttamatta.

Ymmärrän täysin aloittajaa. Itsellä tuli 35 mittariin ja yhä enemmän huomaa naamasta että ikää tulee koko ajan lisää. Naisena on tottunut kriiseilemään hiuksista, selluliitistä, painosta, siitä kun ei löydy kivoja vaatteita ym. turhasta. Nyt tajuaa sen, että vanhenevista kasvoista on tullut uusi kriiseilyn aihe ja se kriiseily päättyy vasta kun kuolee tai järki sammuu. Olen myös sinkku ja se varmasti lisää aiheen ahdistavuutta. En ole ikinä ymmärtänyt sitä, että pitäisi näyttää parikymppiseltä ikuisesti, mutta toisaalta tuntuisi aivan hirvittävältä jos joku luulisi minun olevan yli nelikymppinen. Iän myötä rasva häviää naamasta (ja siirtyy muualle) joilloin kasvoista tulee kolhot ja kulmikkaat. Iho alkaa myös roikkua. En odota innolla tilanteen etenemistä.

Osaan samaistua ap sinuun. Itse koin samanlaisen ulkonäön ”romahtamisen” 33-35 vuotiaana. Tyttömäisyys haihtui, eikä kukaan enää kertonut kuinka nuorelta näytin. Nyt olen kohta 40 ja olen alkanut lenkkeillä enemmän. Vartaloni on hoikka ja tuntuu, että se on ainut asia, jota voin hallita. Kasvoilleni en mitään voi.

Minä olin ennen samanlainen, mutta lasten saamisen jälkeen en jaksa enää murehtia naamastani. Todella monella naisella vanheneminen alkaa näkyä noin 33-37 -vuotiaana. Ja se asia on vain hyväksyttävä. Omaa vanhenemistani varmasti joudutti kahden lapsen saaminen juuri noina ikävuosina.

40 ja kyllähän se näkyy. Omalla kohdalla muutos on siinä mielessä parempaan päin, että sohvaperunuus ja sairastelu vaihtui liikuntaan terveysongelmien helpotettua. Saa nähdä sitten kun ennemmin tai myöhemmin tulee vastaan se piste ettei elämäntavoilla voi rapistumistaan estää.

Jos nassu kurpsahtaa noin nuorena, suosittelen parin kilon hommaamista.

Mutta tärkeintä olis toki hyväksyä itsensä.

Voi teitä. Monet naiset on viiskymppisinä kauneimmillaan ja itsetuntokin on kohdillaan. Ei edes vaihdevuodet kaikkia vanhenna. Turha surra tulevaa, elämä on ihmeitä täynnä.

Vierailija kirjoitti:

Voi teitä. Monet naiset on viiskymppisinä kauneimmillaan ja itsetuntokin on kohdillaan. Ei edes vaihdevuodet kaikkia vanhenna. Turha surra tulevaa, elämä on ihmeitä täynnä.

Sisäisesti vai ulkoisesti? Ei nyt sukulaisista ja tuttavista äkkiseltään tule mieleen yhtäkään naista, joka olisi ollut kauneimmillaan viisikymppisenä. Ehkäpä joku nuoremmista vielä yllättää.

Olen 37 ja nyt huomaa miten iho ei ole enää niin kimmoinen. Eniten vituttaa se, että en ole vielä päässyt eroon edes finneistä kun jo alkaa ryppyjä pukkaamaan! Ja tämähän vain pahenee jatkuvasti.

Toisaalta, olen elossa ja eikä ole mitään kipuja. Nämäkin itsestäänselvyyksiltä tuntuvat asiat eivät ole enää tässä iässä aina itsestään selviä.

Muakin ahdistaa, eniten siksi että ei ole miestä ja ikäiseni ja vanhemmatkin miehet haluaa sen alle 30 v naisen, niin vaikea kilpailla parisuhde-ja perheen perustusmarkkinoilla kun naama jo valuu.

Vierailija kirjoitti:

Muakin ahdistaa, eniten siksi että ei ole miestä ja ikäiseni ja vanhemmatkin miehet haluaa sen alle 30 v naisen, niin vaikea kilpailla parisuhde-ja perheen perustusmarkkinoilla kun naama jo valuu.

Niin ja alle 30 v flaksini oli huono mutta "sain" sentään sellaisia miehiä joita kukaan muu ei halunnut, mutta nekin jätti minut.