Vanheneminen ja ulkonäön muuttuminen ahdistaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi teitä. Monet naiset on viiskymppisinä kauneimmillaan ja itsetuntokin on kohdillaan. Ei edes vaihdevuodet kaikkia vanhenna. Turha surra tulevaa, elämä on ihmeitä täynnä.

Sisäisesti vai ulkoisesti? Ei nyt sukulaisista ja tuttavista äkkiseltään tule mieleen yhtäkään naista, joka olisi ollut kauneimmillaan viisikymppisenä. Ehkäpä joku nuoremmista vielä yllättää.

Sekä että. Kaikki on kiinni naisen itsetunnosta.

Hei naiset. On ihanan vapauttavaa vanheta. Kasvot tulevat persoonallisemmiksi. Tulet viisaammaksi elämänkokemuksien myötä. Nauti elämästä. Näin olen kokenut ja kohta 60 v.

Vierailija kirjoitti:

Hei naiset. On ihanan vapauttavaa vanheta. Kasvot tulevat persoonallisemmiksi. Tulet viisaammaksi elämänkokemuksien myötä. Nauti elämästä. Näin olen kokenut ja kohta 60 v.

Tämä oli ehdottomasti ketjun ihanin kommentti, kiitos sinä ihana liki 60v!

On todella ikävä havaita, kuinka tässä(kin) ketjussa naiset nokitteleevat ihmistä, jolla selkeästi on meneillään asioita. Missä empatia? Aina ei voida ymmärtää muiden ajatuksia tai murheita, mutta tarkoittaako se sitä, että täytyy olla ikävä toiselle?

Mulle ikääntyminen ja ulkonäön rapistuminen on ollut pelkästään positiivinen asia. Olen pienikokoinen ja nuorena mulla oli hyvin lapsenomaiset, vähän nukkemaisen sievät kasvot. Työelämässä tästä seurasi, että uskottavuuteni ammattilaisena oli erityisesti keski-ikäisten ja sitä vanhempien miespuolisten ihmisten kohdalla täysi nolla. Mun nimeäni ei vaivauduttu edes muistamaan vaan olin aina vain "tyttö". Kelpasin hyvin kahvinkeittoon, kirjeiden postittamiseen yms sekä oman alani yksinkertaisiin ja helppoihin työtehtäviin, mutta mihinkään vähänkään vaativampaan ei huolittu. Mietin jo välillä alan vaihtamista, koska koin opiskeluideni menneen ihan hukkaan. Vaikka olin jo kahden alakouluikäisen lapsen äiti, edelleenkin kohdeltiin työelämässä kuin jotain teini-ikäistä kesätyöntekijää. 

Kun aloin ikääntyä (noin 33-vuotiaana), lapsenomaisuus ja nukkemaisuus kasvoistani alkoi aika nopeaan tahtiin kadota. Tytöttely loppui ja mua alettiin kutsua etunimeltä. Mielipiteitäni alettiin kuunnella. Työtehtävät muuttuivat vaativimmiksi. Sain ylennyksiä ja palkankorotuksia. Vähän päälle nelikymppisenä kilpailevasta firmasta soitettiin ja kysyttiin, kiinnostaisiko mua vaihtaa työpaikkaa. Kiinnostipa hyvinkin. Olen ollut pelkästään tyytyväinen, että ulkonäköni alkoi muuttua. Olisi saanut muuttua jo vuosia aikaisemmin. 

Olen itsekin 32v enkä ole edes tajunnut miettiä koko asiaa. Olen paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin elämäni aikana, joten miksi kriiseillä

Juu. Ja harmaita on alkanut ilmestyä! Kamalaa. Olen 38...

Koita saada itsetuntosi kuntoon! Ja ulkonäkö ei siihen valitettavasti hirveästi vaikuta. Minulla on kasvot alkaneet repsahtaa tässä ihan viime vuosien aikana, mutta edelleen vientiä olisi nuorempienkin taholta.

Se on se hymy ja terve pilke mikä kaunistaa, muista ap <3

N46

Höh ja pöh, mun kummitäti oli vielä kahdeksankymppisenäkin tosi kaunis. Luultavasti terveelliset elintavat vaikuttivat asiaan sekä se, että hän oli hyvin hoikka. Rupsahtaminen on loppujen lopulta erittäin yksilöllistä. Muista suojata sun kasvot auringolta, sitä hän mulle aina sanoi ja nyt annan sulle ap saman ohjeen:)

Itselle tuli 24.v vaikea akne joka runnoi kasvot. Tuolloin oli kriisi ulkonäöstä. Olin tuolloin muutenkin sairas, ja siitä selvittyä kasvot ja ulkonäkö jäi taka-alalle. 32.v oli seuraavat ulkonäköpaineet kun tajusin kuinka aika on minua koulinut ja mieheni sen kuin komistuu rinnalla. Sitten tajusin kuinka hienoa oikeastaan on vanheta yhdessä ja hyvässä parisuhteessa voi ulkonäkö paineet unohtaa.

Ainoa syy, miksi vanhenemisen _näkyminen_ masentaa: olen näkymätön miehille!

Olen sinkku ja haluaisin vielä parisuhteen, mutta olen jo 60 v.

Muuten vanheneminen ei minua haittaa yhtään. Pidän itseni hyvässä kunnossa, sikäli kuin se minusta riippuu. Hyväksyn itseni ja kehoni, kuolevaisuuden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei naiset. On ihanan vapauttavaa vanheta. Kasvot tulevat persoonallisemmiksi. Tulet viisaammaksi elämänkokemuksien myötä. Nauti elämästä. Näin olen kokenut ja kohta 60 v.

Tämä oli ehdottomasti ketjun ihanin kommentti, kiitos sinä ihana liki 60v!

On todella ikävä havaita, kuinka tässä(kin) ketjussa naiset nokitteleevat ihmistä, jolla selkeästi on meneillään asioita. Missä empatia? Aina ei voida ymmärtää muiden ajatuksia tai murheita, mutta tarkoittaako se sitä, että täytyy olla ikävä toiselle?

Nokittelee? Valtaosa kommenteista on naisilta, jotka ovat huomanneet vanhenemismuutoksia itsessään ja kirjoittavat niistä. Varsinaisia yksittäisiä nokitttelijoita löytyy aivan jokaisesta ketjusta, joillain on kai tarvetta sellaiseen. eri

Mummoikäinen kirjoitti:

Ihmettelen minäkin 32-vuotiaan huolia! Olen 71-vuotias.

Kaunis olen ollut aina ja edelleenkin - ikäisekseni - nätti. Ulkonäkö ei siis haittaa,

Vai niin Kuulostaa todellakin siltä, ettet tyhmänä ihmisenä pysyt ymmärtämään niitä, jotka ovat jo kolmikymppisenä vähemmän kauniita. 

Mene pois. 

Kun ulkonäön suhteen ei muutenkaan tullut lottovoittoa niin toivoisin kyllä edes vanhenevani tyylikkäästi. Tuntuu että kauniit saavat kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Mulle ikääntyminen ja ulkonäön rapistuminen on ollut pelkästään positiivinen asia. Olen pienikokoinen ja nuorena mulla oli hyvin lapsenomaiset, vähän nukkemaisen sievät kasvot. Työelämässä tästä seurasi, että uskottavuuteni ammattilaisena oli erityisesti keski-ikäisten ja sitä vanhempien miespuolisten ihmisten kohdalla täysi nolla. Mun nimeäni ei vaivauduttu edes muistamaan vaan olin aina vain "tyttö". Kelpasin hyvin kahvinkeittoon, kirjeiden postittamiseen yms sekä oman alani yksinkertaisiin ja helppoihin työtehtäviin, mutta mihinkään vähänkään vaativampaan ei huolittu. Mietin jo välillä alan vaihtamista, koska koin opiskeluideni menneen ihan hukkaan. Vaikka olin jo kahden alakouluikäisen lapsen äiti, edelleenkin kohdeltiin työelämässä kuin jotain teini-ikäistä kesätyöntekijää. 

Kun aloin ikääntyä (noin 33-vuotiaana), lapsenomaisuus ja nukkemaisuus kasvoistani alkoi aika nopeaan tahtiin kadota. Tytöttely loppui ja mua alettiin kutsua etunimeltä. Mielipiteitäni alettiin kuunnella. Työtehtävät muuttuivat vaativimmiksi. Sain ylennyksiä ja palkankorotuksia. Vähän päälle nelikymppisenä kilpailevasta firmasta soitettiin ja kysyttiin, kiinnostaisiko mua vaihtaa työpaikkaa. Kiinnostipa hyvinkin. Olen ollut pelkästään tyytyväinen, että ulkonäköni alkoi muuttua. Olisi saanut muuttua jo vuosia aikaisemmin. 

Nythän on hyvä tilaisuus sitten katkerana menneisyydestä haistattaa ne ja alkaa vähän diivailla eikös vain.

Mulla on todella vähän ryppyjä ja ainoat vakavat ulkonäköni muutokset on aikaansaanut erään miehen nyrkki nenään ja ohimoon.

Vierailija kirjoitti:

Olen ihastunut erääseen 50v naiseen joka tulee silloin tällöin vastaan oman koiransa kanssa kun olen oman koirani kanssa lenkillä. Olen melkein 30v mies. Ai miksi olen ihastunut tuohon naiseen? Koska hän on iloinen, hyvässä kunnossa, hyvä ryhtinen ja hymyileväinen. Hän keskustelee iloisesti ja hänellä on selvästikkin hyvä olla.

Entä jos hän joutuukin onnettomuuteen ja kävelee jatkossa kyyryselkäisenä?

Vierailija kirjoitti:

Hei naiset. On ihanan vapauttavaa vanheta. Kasvot tulevat persoonallisemmiksi. Tulet viisaammaksi elämänkokemuksien myötä. Nauti elämästä. Näin olen kokenut ja kohta 60 v.

Käy leikkauttamassa itsellesi oikein iso kyömynenä, niin olet entistä persoonallisempi. Jos ei kelpaa, niin siinäpä on totuus valheellisesta hehkutuksesta.