Mitä sairauksia teillä on, mistä ihmisillä tuntuu olevan väärät käsitykset tai eivät tiedä mitä se sairaus oikeasti on?
Tämmöinen ketju. En laita omaani aloitukseen, ettei ketju ala pyörimään aapeen lyttäämisen ympärillä. Laitan sen sitten kun on tullut muidenkin sairauksia tänne.
Kommentit (1655)
Mulla on huuli herpes alapäässä ja moni ei tiedä että sen voi tartuttaa toiselle alapäähän. Just eilen juttelin yhen miehen kaa tinderissä jolle kerroin tästä ja se sano sillä on huuli herpes eikä ajatellu kertoo koska aatteli että se eioo iso asia.
Itselläni EDS. Ulospäin ei näy jatkuvat kivut ja todella huono nukkuminen!
Vierailija kirjoitti:
Sukupuoliherpes.
Kai se stereotypia on se, että olen saanut tämän, koska en ole ottanut sukupuolivalistusta vakavasti ja käyttänyt aina kondomia (=eli huoleton, huolimaton, tyhmä) ja että tämä liittyy siihen, että on paljon seksikumppaneita. Todellisuudessa olen saanut tämän vuosien takaiselta poikaystävältä, johon silloin luotin.
Ja se, että "tämä on kamala tauti", itselläni taas ei oireile kuin harvoin, ehkä kerran vuodessa. Vähän kuin olisi kerran vuodessa jonkin verran kipeä ihottuma. (Joillain toki voi oireilla enemmän.)
En toki toivo, että tämä kenellekään tarttuu, mutta en tätä tosiaan juurikaan itse edes mieti.
Sukupuoliherpes mulla kans. Olin nuori ja ihastunut ja varomaton, ei sille enää voi mitään. Eräs äijä tartutti tahallaan.
Muistan miten halusi suojaamattoman hommailun jälkeen asetella vielä heijarinsa sisääni "lepäämään". Puistattaa kun ajattelenkin. Ja minä kannan häpeää. Tästä pitäisi kouluissa jo puhua, varoitella oikeiden kuvien kanssa.
Mulla sukupuoliherpes on tosi ärhäkkä toisin kuin aiemmalla kommentoijalla. Syön estolääkitystä, koska peräaukkoon puhjetessa herpes on sietämättömän tuskallinen ja työkykyä rajoittava. Joskus herpeshaavauma kuivuu alushousuihin kiinni ja repeää auki vessakäynnillä, se on ihan hirveää.
Minulla on 1 iso peräpukama ja herpes saattaa turvottaa sen kipeäksi palloksi. Tietysti herpeshaavauma peräaukossa on myös infektioriski, koska ulostebakteerit voivat tulehduttaa. Yleensä rakkula tulee kumminkin etuvärkkiin.
Herpes tuntuu ensin salamointina takareisien hermoradoissa, hermonyintänä lantiopohjassa ja kohta rakkula nousee polttavana ulkosynnyttimiin, välilihaan tai rektumiin. Vei vuosia saada diagnoosi, koska moni tk-lääkäri väitti haavaumistani että "ei näytä herpekselle".
Kaikilla sukuelinherpes ei ole kukkakaalimaista röpelöä. Minulla tulee parin leesion rykelmä tai haavauma. On varmistettu sittemmin, ettei kyse ole kupasta tai muusta. Jos herpeslääke kerta estää tämän, herpestä se on. Lääkkeen varjopuoli on päänsärky ja kuormittavuus munuaisille.
Herpeksestä huolimatta olen naimisissa ja puoliso rakastaa. Älkää asennoituko herpeksen saaneisiin kuin ruttotautisiin, useimmillahan se ei kai edes oireile.
Olen kuullut jonkun vauhkon toteavan "herpeksen kantajia pitäis valvoa ja rajoittaa harrastamasta seksiä". Se on jo aika hysteeristä ja vaatisi puolen ihmiskunnan kyttäämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pähkinäallergia.
Ihmisille tulee yllätyksenä etten voi syödä kookosta (joo, se on kookosPÄHKINÄ) tai muskottia ei voi käyttää mausteena (muskottiPÄHKINÄÄ siis).
Moni on yllättynyt että pelkkä kontaminaatio riittää laukaisemaan oireet, esimerkiksi se, että samoilla ottimilla on koskettu ensin pähkinätuotteeseen ja siitten muuhun. Please, älkää siirrelkö buffeteissa jne. niitä ottimia laareista toiseen!
Olen ollut viisi kertaa tehohoidossa ja lähellä kuolla, lievempiä adrenaliinikynää vaatineita oireita en enää edes jaksa laskea.
MaaPÄHKINÄ ei ole pähkinä jne. Ei niin yksioikoista.
Tää on just se ongelma kun random tyypit luulee tietävänsä kasvitieteellisen luokituksen mukaan paremmin mikä vie hengen tai mikä ei. Maapähkinä on onneksi nimetty maapähkinäksi eikä vaikka maaherneeksi, lähes kaikki pähkinäallergiset regaoivat sille.
Mä oon lievästi allerginen sekä pähkinöille ETTÄ herneille (palkokasveille). :) En voi mitään vegeruokia juuri syödä kun papuja tungetaan joka paikkaan!
Hassel- maa- ja pekaanipähkinä kutittaa ja polttaa huulia ja korvakäytäviä. Kaikki herneet ja pavut aiheuttaa kivut. Tuoreet herneet kutittaa kurkkua ja korvia, vatsan saavuttaessa alkaa kipu heti.
Samat oireet tulee kans kivellisistä hedelmistä niinku persikoista aprikooseista ja omenan tyyppisistä. Kirsikoista tulee räjähtävä kutina, pelkkä kirsikan kiven haistelukin kutittaa.
Viinirypäleitä, banaaneja melonia ja sitruksia voin syödä. Ananasta kans mut se polttaa ja kutittaa joskus. Nää allergiat tuli aikuisena, lapsena popsin pähkinöitä täysiä ja oon kasvanu maalla elukoiden seassa.
Vierailija kirjoitti:
Krooninen sinus pilonidalis. Alunperin muodostunut tulehtuneesta paiseesta. Tällainen vaatii kirurgista hoitoa. Vaikka olen muutoin täysin perusterve, normaalipainoinen, en tupakoi ym mutta onkalohaava ei parane. Huhtikuussa tulee täyteen 3 vuotta tämän vaivan kanssa. Leikkausoperaatioita tähän mennessä tehty 7 eikä ole auttanut. Onneksi on ollut suht vähäkipuinen vaiva minun tapauksessani ollut. Raskainta tässä on leikkausten jälkeinen istumakielto viikoiksi ja joka toinen päivä terveyskeskuksessa haavahoitajalla ravaaminen. Kerran minulle on tehty plastiikkakirurginen kielekeleikkaus, joka tulehtui jälkikäteen kuitenkin jonka seurauksena tuli 5 viikkoa totaalinen istumakielto jonka aikana meinasi pää totaalisesti hajota, mutta kaikkeen se ihminen kykenee kun vain on pakko. Pöntöllä sain istua mutta muuten vain seistä ja kyljelleen. Autossakin piti olla puoliksi toisella kankulla/kyljelleen ettei painetta kerry takapuoleen. Muuten pystyn normaalisti elämään, käydä töissä (töissäkäynti on parasta terapiaa pääkopalle kun pakottaa ajatukset muualle) kun vaiva on stabiilina, mutta en pysty kovin pitkiä aikoja istua, varsinkaan täysin häntäluun päällä. Vaaleita housuja en uskalla käyttää jos haava vuotaa enemmän siteistä huolimatta. Hygienia on erityisen tärkeää, uimahalleihin ja paljuun en saa mennä. Järvessä saan uida kun haava on ok ja saunoa mistä olen aina silloin nauttinut niin paljon!
Kuulema todella yleinen vaiva tämä mutta eipä kukaan halua puhua kiusallisesta hanurivaivasta.
Minulla oli tämä mutta hoitui onneksi leikkauksella. Oli kyllä ihan karseat 1,5 vuotta. Ihan mielenkiinnosta miten se käytännössä kroonistuu/ei saada pois vaikka perseestä leikataan se kudos kokonaan pois? Meikäläiselle jäi melko iso ja pahannäköinen arpi hanuriin, kädet ristissä ettei enää uusi.
Asperger. Ei varsinaisesti sairaus, mutta aiheuttaa sosiaalisia paineita heti, koska on aistiyliherkkyys ja ihmisten kanssa oleminen tyhjentää nopeasti akut. Jos joku on jatkuvasti läsnä niin menen heti raivon partaalle, koska tuntuu että tukehdun. En myöskään voi olla kovin monen ihmisen kanssa tekemisissä. Tuntuu, että kädet loppuvat kesken.
Alkoholismi. Join itseni melkein kuoliaaksi ja raitistuin joskus 4.5 vuotta sitten. Monet ei ymmärrä sitä, että otettuani ensimmäisen huikan, olinpahan ollut selvänä miten pitkään tahansa, raittius menettää välittömästi merkityksensä. Ja kaikki kasvu ihmisenä. Monet sanovat, että jos olen kerta alkoholisti niin silloin minun nimenomaan pitäisi juoda. Se sairaus itsessään näkyy vastakun haluaa lopettaa ja on ollut selvänä pidempään kuin alkuvierotuksen. Pelkkä alkoholin juominen ei kerro paljoakaan siitä, että minkälainen alkoholisti on. Veemäinen sairaus, enkä toivo pahimmalle vihamiehellenikään sitä.
Nuo kaksi tekevät minusta äärimmäisen vaikean ihmisen, jos ei satu olemaan hyvä päivä.
M 27
Vierailija kirjoitti:
Sairaudessani oireet on moninaiset, jotka aiheuttaa nivelten ympärillä olevien side, ja tukikudosten huonous. Porukka ei ymmärrä miksi normaalinnäköinen terveen oloinen ihminen ei "jaksa"seistä, eikä harrastella hikiliikuntaa. Nivelten tukikudokset ärsyyntyvät toistoista, ja liikunnasta joka rasittaa lihaksia paljon, ja tästä syystä pitkästi pyöräileminen on hankalaa, sillä polven nivelen tukikudokset ottavat rasituksen vastaan, eivätkä lihakset. Kävelyssä löysät nilkan tukikudokset venyvät koska painoa on tietysti kävellessä niiden päällä koko 57kg elopainoni. Lihakseni eivät tule kipeäksi, mutta ihmiset luulevat että samanlaisen suorituksen jälkeisenä päivänä "joo, tottakai lihakset tulevat siitä kipeäksi, se onihan tervettä ja normaalia, niin minullakin tuli!" Vaikka minulla siis kipu on nivelten ympärillä olevissa rasituksesta vaurioituneissa tukikudoksissa, ja paranemiseen auttaa vain aika ja se etten rasita kyseistä kohtaa pitkiin aikoihin.
Mikä sairaus? Mulla samankaltaisia oireita...
Vierailija kirjoitti:
Derealisaatiotilat, hyvin monet eivät tunne termiä ollenkaan, eivätkä ymmärrä vaikka selittäisi. En tiedä olisinko itsekään ymmärtänyt, ennenkuin jouduin tuossa tilassa kaksi vuotta kulkemaan. Järkyttävät usvavuodet.
En ole koskaan aiemmin kuullut kenestäkään muusta joka on kärsinyt tuosta. Mt-puolen hoitaja, jolla käyn puhumassa masennuksesta ym. ei edes tiennyt mikä se on.
Kuivat silmät. Ei puhuta mistään ”laitan vaan silmätippoja pari kertaa päivässä” kun oikeasti niitä saisi olla laittamassa puolen minuutin välein. Olen vasta parikymppinen ja itsemurha pyörii päivittäin mielessä, ihmiset ei ymmärrä kuinka invalidisoivaa tämä on. Varsinkin kun tietää, että tämä vain pahenee koko ajan.
Lähinnä tuntuu siltä, että meikäläisen elämä on heitetty hukkaan ennen kuin se ehti alkaakaan. Haaveilen opiskeluista mutta näillä silmillä se on ihan mahdoton ajatuskin, mutta eihän sitä kukaan ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Kasvosokeus
Tämä harvinainen ja vähän tunnettu vaiva ei ole sairaus vaan oire. Lisäksi oireen nimi on harhaanjohtava koska kyseessä ei ole sokeus, näen aivan hyvin ihmisten kasvot. Ne ei vain jää mieleeni. On mahdotonta tunnistaa ihmisiä kasvojen perusteella. Tästä aiheutuu se, että tunnistan ihmisiä vaattesta ja hiuksista ja jos esim kadulla tulee tuttu vastaan, mutta hänellä onkin pipo hiusten peittona ja uusi takki päällä, niin en tervehdi häntä koska hän näyttää täysin vieraalta. Myös sellaisten tv-sarjojen ja elokuvien seuraaminen on hankalaa jossa henkilöitä ei pysty erottamaan toisistaan hiusten ja vaatteiden perusteella, esim jos kaikilla on armeijavaatteet ja lyhyet hiukset. Tykkään Sinkkuelämää sarjasta koska siinä henkilöillä on erilaiset hiukset :)
Olen 42v nainen, ja kuulin termin kasvosokeus ensimmäisen kerran vasta viime vuonna! Sitä ennen pidin itseäni vain niin tyhmänä etten tunnista ihmisiä kun kaikki muut tunnistavat :(
Hyvä puoli tässä oireessa on se, että entisenä koulukiusattuna en pahoita mieltäni kohdatessani kaupungilla entisiä kiusaajiani, sillä en tunnista heitä :D
Mulla on kanssa tää jonkin asteisena, en tunnista esim. naapureita tai entisiä opiskelukavereita jos näen ne vaikka kaupassa tai muuten "väärässä" ympäristössä, tai justiin pipo päässä tai uuden hiustyylin kanssa. Ja esim. kun joku selostaa elokuvasta jossa esiintyy sejase näyttelijä, en saa päähän tyypin naamaa, tai toisinpäin, katson leffaa jossa on joku maailman tunnetuin näyttelijä mutta en vaan saa päähäni että kuka. Tai just jos on paljon samannäköisiä hahmoja.
Ei sinänsä haittaa elämääni, mutta joskus mietin pitääkö naapurit ja muut puolitutut mua vain mulkerona kun en älyä tervehtiä muualla kuin kotipihalla. Prinsessa Victorialla on sama homma, mutta sillä onkin aina joku avustaja kertomassa että tuolla on sitten Tanskan pääministeri.
Vierailija kirjoitti:
Endometrioosi. Ei näy päälle päin enkä tätä diagnoosia kauheasti huutele ympäriinsä, kun ei etenkään miespuolisten kanssa ole kovin luonteva puheenaihe. Kivut ovat kuitenkin helvetilliset ja sen lisäksi pelkään lapsettomuutta. Kerran olen ollut leikkauksessa endometrioosin vuoksi, leikkaus oli todella kamala kokemus ja gynekologin mukaan on todennäköistä, ettei se tule jäämään ainoaksi.
Muutaman kerran olen joutunut perumaan jonkun menon kovien kipujen vuoksi. Kommentit ovat olleet luokkaa: ”Ryhdistäydy nyt!” tai ”Ota Panadol”. Kun makaa kippurassa vessan lattialla, oksentaa kivusta ja suolistokin tyhjenee kramppien voimasta ei oikein ryhdistäytyminen auta. Mikään kipulääke ei myöskään auta täysin, Naprokseeni auttaa vähäsen.
Voi kuinka ymmärrän sinua((( itsellä on endrometrioosa joka ei ole diagnosoitu koska on lievä ja koska eihän sulla voi olla lapsia öööö, mutta minun äitillä oli joka parani toisen lapsen jäkeen, minulla taas paheni kuopuksen jälkeen,taas siskolla on paha endrometrioosa ja ihan diagnoosi tehty, joten vaikka kerron että suvussa on niin silti vähätellään. Onneksi buranalla pärjää, mutta se pitää ottaa heti kun tunnen että nyt alkaa kipu. Olen huomannut että se kipu tulee aaltona ja pahenee ja pahenee joten mukana aina burana muuten en voi liikkua eikä istua kun se paine on niin suuri että tuntuu jopa siltä kun peräsuoli räjähtää jos istun.
Masennus. Harrastan liikuntaa, syön terveellisesti, käyn töissä, siivoan asuntoani, nauran paljon, kävin terapiaa 3 vuotta enkä ryyppää. Silti tuntuu usein siltä että haluaisi vain hautaan ja soisi lajitoverienkin häviävän pilaamasta maailmaa. Ei tämä näy ulospäin.
Luin vasta ensimmäisen sivun, mutta jo siellä kirjoittajat mainitsivat sairauksistani viisi. Mainitsematta etusivulla jäi vain syöpä, josta taas on kaikkein pahimmat väärinkäsitykset. Että näemmä en olekaan aivan luuloharhainen, vaan muillakin on ongelmia ihmisten kohtaamisessa :)
Keliakia, heti ensimmäisenä listattu, aiheuttaa eniten väärinkäsityksiä, kun sitä pitää selitellä melkein aina, kun jotain ollaan syömässä. Anoppini ei vuosiin uskonut minulla olevan "oikeasti" keliakiaa. Nyt jos hän on paikalla, aina ilmoittaa ihmisille, että minulla on "ihan oikea" keliakia. Hoh-hoi-jaa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on WPW. Juu, ei varmaankaan kovin moni edes tiedä, mikä se on. Mutta kun selittää, ei ihmisten ole vaikea käsittää onneksi, eikä aiheuta kummallisuuksia.
Eli kyseessä on Wolff-Parkinson-Whiten oireyhtymä, sydämessä on sellainen oikorata, joka aiheuttaa toisinaan tiheälyöntisyyskohtauksia. Usein ne menee ohi nopeasti ja helposti, mutta joskus jos ei kerta kaikkiaan sydän rauhoitu, tajunta hämärtyy ja rytmi pitää laittaa paikoilleen sähköllä. Tauti todentui sydänfilmissä näkyvässä poikkeavassa sähkökäyrässä, siinä on sellainen ylimääräinen pieni poikkeama. KVG jos kiinnostuit.
Mulla on kans tuo. Oikorata on poltettu 2x ja tykytyskohtaukset loppui siihen. Kas kun sulla ei ole hoidettu ablaatiolla... No, jokainen tapaus on yksilö.
Lisäksi mulla on SSS eli Sick sinus syndrooma, tähän hoitona tahdistin. Tässä sairaudessa siis sinussolmuke ei aina hoida hommiaan ja rytmi saattaa pätkiä.
Tottakai ihmiset näitä "vaivoja" ymmärtävät kun kertoo mistä kysymys. Eihän maallikko voi valmiiksi tietää eri sairauksista ☺️
N43
Valkosormisuus (Raynaud’n ilmiö). Nämä hyvät neuvot kuten käytä lapasia ja villasukkia. Ihan tosi?
Vierailija kirjoitti:
Kilpirauhasen liikatoiminta, rinnastetaan vajaatoimintaan vaikka liikatoiminta rajumpi ja hoitamattomana voi kuolla. Sairauden ollessa vielä hallitsematon en mm. Pysty nukkumaan juuri lainkaan, ripuloin kaikki ruuat eli vessa oltava 20 sekunnin päässä, meinaan vähän väliä pyörtyä, sydän hakkaa rinnasta ulos, henkeä ahdistaa niin että luulee saavansa jonkun kohtauksen ynnä muita pahoja oireita. Valitettavasti toistuvien liikatoimintajaksojen vuoksi mulle on jäänyt sydänongelmia, hengenahdistusta, tolkuton väsymys, pissalla ramppaaminen ja ärtynyt suolisto vaikka välillä oonkin ns. terve.
Kirjoituksesta päätellen vähättelet vajaatoimintaa. Yhtä lailla vajaatoimintaan voi kuolla, tosin vaivut koomaan ennen sitä. Ja tuosta ripuloinnista voisi sanoa, että mieluummin se kuin vuosikausien kestävä ummetus. Vajaatoiminnalla ei tule yhtenäkään päivänä sellainen olo, että olisi terve. Mieluummin unettomuus, kuin se, että nukut koko ajan. Listaa voisin jatkaa vielä, mutta ymmärsit varmaan viestin pointin.
Keliakia on mainittu jo useaan kertaan, mutta haluan vielä sanoa siitä. Todella monet vähättelee sitä, eikä ota tosissaan. Ihmiset ei myöskään tajua sitä, että en ole tahallani hankala. Eivät myöskään tajua, kuinka raskasta se on, kun aina pidetään hankalana ihmisena, aina pitää erikseen varmistaa ruoan sopivuus itselle ja monesti ruoan joutuu hakemaan eri paikasta tai odottamaan sitä pidempään ja myös jännittämään, mahtaako mitään minulle sopivaa edes olla. Ruokapaikkaa tai kahvilaa voi joutua etsimään paljonkin, riippuen paikasta ja etukäteissuunnittelusta. Lisäksi monet ajattelee, että se riittää, että on jotain tarjolla. Ajatellaan, että olen tyytyväinen, kun jotain löytyi. Toinen syö herkullista, lautasenkokoista korvapuustia ja itse järsin pakasteesta sulatettua kuivaa, kovaa pientä känttyä - ja todennäköisesti maksan siitä vähintään saman hinnan. Jos tätä tapahtuisi silloin tällöin, se olisi vielä ihan ok, mutta jos ei etukäteen ota selvää mihin kannattaa mennä, on lopputulos usein juuri tuo. Lisäksi seisovasta pöydästä jää jälkiruoka erittäin usein pois laskuista. Näissä yleensä saa leivät pyytämällä erikseen, mutta tuntuu, ettei noita leipiä ole varmaan kukaan työntekijä ikinä maistanutkaan, koska ovat yleensä aika kamalia.
Ja tähän taas todetaan: olisit iloinen, että on jotain hankittu. Että joo... Tokihan olen iloinen, että jotain löytyy, mutta eikö se silti saa aiheuttaa pahaa mieltä varsinkin, kun sitä tapahtuu jatkuvasti?
En tiedä onko tämä minulle introverttinä ja ujona jotenkin erityisen raskasta, koska haluaisin ulkona syödessä tai kahvilassa käydessä vain tilata/ostaa haluamani ja nauttia siitä. Mutta keliakian takia joudun kyselemään ja varmistelemaan. Pystyn siihen, mutta olisi kiva edes joskus vain mennä, ottaa sitä mitä haluaa ja syödä se, joutumatta pölisemään ylimääräistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kilpirauhasen liikatoiminta, rinnastetaan vajaatoimintaan vaikka liikatoiminta rajumpi ja hoitamattomana voi kuolla. Sairauden ollessa vielä hallitsematon en mm. Pysty nukkumaan juuri lainkaan, ripuloin kaikki ruuat eli vessa oltava 20 sekunnin päässä, meinaan vähän väliä pyörtyä, sydän hakkaa rinnasta ulos, henkeä ahdistaa niin että luulee saavansa jonkun kohtauksen ynnä muita pahoja oireita. Valitettavasti toistuvien liikatoimintajaksojen vuoksi mulle on jäänyt sydänongelmia, hengenahdistusta, tolkuton väsymys, pissalla ramppaaminen ja ärtynyt suolisto vaikka välillä oonkin ns. terve.
Kirjoituksesta päätellen vähättelet vajaatoimintaa. Yhtä lailla vajaatoimintaan voi kuolla, tosin vaivut koomaan ennen sitä. Ja tuosta ripuloinnista voisi sanoa, että mieluummin se kuin vuosikausien kestävä ummetus. Vajaatoiminnalla ei tule yhtenäkään päivänä sellainen olo, että olisi terve. Mieluummin unettomuus, kuin se, että nukut koko ajan. Listaa voisin jatkaa vielä, mutta ymmärsit varmaan viestin pointin.
Luulen, että ne jotka kärsii/on kärsinyt pahasta, pitkäaikaisesta ripulista ottaisi mielummin ilomielin ummetuksen ja sama toisinpäin. Eli eiköhän ne ole aika inhottavia molemmat, ei oikein voi sanoa, kumpi pahempi, kun molemmissa on erittäin ikävät puolensa. Sanoisin kuitenkin, että ripuli rajoittaa elämää enemmän kuin ummetus (joka sitten taas on helposti kivuliaampi).
Samoin unettomuus vs. koko ajan nukkuminen. Ei ole tervettä kumpikaan ja toisesta kärsivä ottaisi mielihyvin toisen. Jos unettomuus tarkoittaisi sitä että on koko ajan pirteä ja energinen niin ei se varmaan sitten haittaisi, mutta tuskinpa se sitä kuitenkaan tarkoittaa.
En siis vähättelisi kumpaakaan sairautta, molemmissa on omat ongelmansa ja oireensa.
- eri
"Lääketieteellisen johtajan mukaan Digifundus Oy tuottaa
Jyväskylän kaupungin diabeetikoiden silmänpohjakuvausten lisäksi oheispalvelut,
joita ovat silmälääkärin lausunto-, ajanhallinta-, kutsu- ja
vastauskirjepalvelu.
Palvelukokonaisuuden sisältö on sovittu yhdessä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin
silmätautien yksikön ja Jyväskylän kaupungin edustajien kanssa.
Lääketieteellinen johtaja toteaa, että vastauskirjeen lähettämisestä, sisällöstä
ja allekirjoituksesta on sovittu yhdessä Jyväskylän kaupungin kanssa.
Kirjeen tarkoituksena on lisätä diabeetikoiden tietämystä sairaudestaan ja sitä kautta
parantaa omahoitoa. Mikäli kirjeen saanut henkilö haluaa lisätietoja kirjeen sisällöstä,
on hänellä mahdollisuus saada lisätietoja paikalliselta diabeteshoitajalta tai omalta lääkäriltään."
---jos joku ei kuitenkaan jaksa/ehdi kokonaan lukemaan.
Lähettääkö ne kutsun kuvaukseen kaikille 100-vuotiaillekin?
Siinä kuvauksessa käytetään silmän mustuaista laajentavia tippoja, oftan Tropicamid
Sen pakkausseloste on kyllä melkoinen, kun apuaineiden listassa lukee Keuhkopöhön aiheuttava aine,
siis tuntien kuluttua!
Löytyy käyttöturvallisuustiedotteesta: B e n t s a l k o n i u m k l o r i d i :
"aine on syövyttävää silmille, iholle ja hengitysteille.
Syövyttävää nieltynä.
Liuoksen nieleminen voi aiheuttaa aineen joutumisen keuhkoihin ja kemiallisen keuhkotulehduksen vaaran"
Bentsalkoniumkloridi
Muista sitten kun kutsu käy.