Uupuneita opettajia linjoilla?

Vierailija kirjoitti:

Pidän työstäni luokanopettajana ja palkkaankin olen tyytyväinen. Mutta nykyään työssä uuvuttaa ja turhauttaa se, että joudun työssä venymään myös osa-alueille, joihin liittyen minulla on hyvin vähän osaamista eikä koulutukseni ole minua millään tavalla näihin tilanteisiin valmentanut. On hetkiä, jolloin minun pitäisi olla oppilaalle opettajan lisäksi myös terveydenhoitaja, lääkäri, sosiaalityöntekijä ja psykologi. Tai ainakin niiden alojen osaamista siinä hetkessä tarvittaisiin. Toki saan tukea ja neuvoa esimieheltäni, kouluterveydenhoitajalta ja muilta eri alojen ammattilaisilta tarvittaessa, mutta apu ei ehdi juuri siihen hetkeen, kun oppilas tunnilla oireilee voimakkaasti esim. huonoista kotioloista johtuen. Silloin huomioni menee täysin tämän yhden oireilevan oppilaan ja muut jäävät vähemmälle huomiolle. Koen syyllisyyttä siitä, että en pysty parantamaan oppilaan kotioloja sekä siitä, että muut oppilaat jäävät ilman huomiotani liikaa. Näitä asioita ja tunteita tulee sitten pyöriteltyä päässä vapaa-ajallakin.

Sivusta on helppo nähdä. Olen itsekin todella herkkä toisten pahoinvoinnille. Tuo asenne on täysin väärä. 

Sinun tehtäväsi on rauhoittaa tilanne luokassa, jotta kaikki voivat oppia. Sinun tehtäväsi ei ole surra oppilaan elämäntilannetta. 

Vierailija kirjoitti:

Jos koulumaailmaa vertaa remonttiin se menee nykyään näin: Sinut on palkattu tekemään keittiöremontti. Kesken remontin saat lisätehtäväksi olohuoneen maalaamisen ja pihan lumityöt. Lisää työaikaa tai palkkaa et kuitenkaan saa. Tulet siis rempan jälkeen illalla maalaamaan olkkarin ja tekemään lumityöt.

Opettajille kasataan koko ajan pakollista lisätehtävää, joka ei suoranaisesti liity opetukseen vaan vaikkapa sosiaali ja terveyspuolen asioihin. Työsopimuksessa lukee kohta "ja muut työnantajan määräämät virkatehtävät" joista ei voi kieltäytyä.

Opetettavien tuntien määrä ja palkkaus on suunniteltu entisten leppoisampien aikojen perusteella. Nyt työmäärään hukutaan.

Itsenäisessä asiantuntijatyössä on se etu ja haaste, että on itse vastuussa työstään tietyin reunaehdoin. Mikä estää sanomasta, että en ehdi tehdä näitä? Yksityiskohtaiset perustelut pöytään tietenkin. Se on siis työnhallintaa ja vastuun kantamista työstä. Myös priorisointi on olennainen osa asiantuntijuutta. Te olette ammattilaisia, itkun sijaan ratkaisuja. Kehittämisehdotuksia. Organisointia. Tehostamista.

Muuten kannattaa hakeutua perus työntekijän tehtäviin, jossa joku kertoo valmiiksi mitä pitää tehdä ja missä ajassa. Nykymaailmassa asiantuntijoilta odotetaan kokoajan enemmän, vastuu, joustavuus, luovuus ja jämäkkyys ovat ainoita keinoja pärjätä. Ainiin ja paineensietokyky on olennainen taito. Harvalla alalla enää vaan "käydään töissä", itseään on kehitettävä jatkuvasti, jotta pysyy pinnalla. Luonnostaan tehokkailla ja älykkäillä on tässä tietenkin etu puolellaan ja he asettavat standardit muillekin nykyisessä kilpailuyhteiskunnassa.

Vierailija kirjoitti:

Pidän työstäni luokanopettajana ja palkkaankin olen tyytyväinen. Mutta nykyään työssä uuvuttaa ja turhauttaa se, että joudun työssä venymään myös osa-alueille, joihin liittyen minulla on hyvin vähän osaamista eikä koulutukseni ole minua millään tavalla näihin tilanteisiin valmentanut. On hetkiä, jolloin minun pitäisi olla oppilaalle opettajan lisäksi myös terveydenhoitaja, lääkäri, sosiaalityöntekijä ja psykologi. Tai ainakin niiden alojen osaamista siinä hetkessä tarvittaisiin. Toki saan tukea ja neuvoa esimieheltäni, kouluterveydenhoitajalta ja muilta eri alojen ammattilaisilta tarvittaessa, mutta apu ei ehdi juuri siihen hetkeen, kun oppilas tunnilla oireilee voimakkaasti esim. huonoista kotioloista johtuen. Silloin huomioni menee täysin tämän yhden oireilevan oppilaan ja muut jäävät vähemmälle huomiolle. Koen syyllisyyttä siitä, että en pysty parantamaan oppilaan kotioloja sekä siitä, että muut oppilaat jäävät ilman huomiotani liikaa. Näitä asioita ja tunteita tulee sitten pyöriteltyä päässä vapaa-ajallakin.

Minä jätin hakematta eläinlääkärikoulutukseen, koska olisin surrut ja ahdistunut:

- takkuisista ja likaisista ja väärin ruokituista eläimistä

- omistajista, jotka eivät raski ostaa tarpeellisia toimenpiteitä

- turhaan lopetettavista eläimistä

- aggressiivista kohtelua saavista eläimistä

Oletko sinä herkälle ihmiselle väärällä alalla? Vai saisitko jotenkin muutettua asennettasi?

Täällä yksi luokanopettaja. Henkilökohtaisen elämän haasteet ja kriisit ovat pelastaneet minut työuupumukselta. Tarkoitan, että olen opetellut tietoisesti priorisoimaan. Ajattelen niin, että yllättäville sairauksille ym. en voi mitään, mutta töissä voin paljonkin vaikuttaa asioihin.

Teen opettajan työni hyvin, mutta yli voimavarojeni en suostu tekemään kuin korkeintaan hetkellisesti, esim. kun on arviointikeskusteluviikot. Pyrin riittävän hyvään ja valitsen tilanteen ja oppilaiden/ryhmän tarpeen mukaan, mihin milloinkin panostan eniten. Kotiin en vie töitä kuin poikkeustilanteissa tai ìnspiraation iskiessä, jolloin saatan huomaamattani ideoida/suunnitella tuntitolkulla hyvässä flow-tilassa. En halua lisätunteja (joilla saisi nostettua kivasti palkkaa), vaan opetan minimituntimäärän, eli 24 tuntia viikossa. Viikoissa on suuria eroja, mutta kokonaistyöajan rajaan keskimäärin 40 tuntiin.

Olen ollut alalla yli kymmenen vuotta ja kokemuslisineen bruttopalkkani on nyt 3050, 93 €.

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi luokanopettaja. Henkilökohtaisen elämän haasteet ja kriisit ovat pelastaneet minut työuupumukselta. Tarkoitan, että olen opetellut tietoisesti priorisoimaan. Ajattelen niin, että yllättäville sairauksille ym. en voi mitään, mutta töissä voin paljonkin vaikuttaa asioihin.

Teen opettajan työni hyvin, mutta yli voimavarojeni en suostu tekemään kuin korkeintaan hetkellisesti, esim. kun on arviointikeskusteluviikot. Pyrin riittävän hyvään ja valitsen tilanteen ja oppilaiden/ryhmän tarpeen mukaan, mihin milloinkin panostan eniten. Kotiin en vie töitä kuin poikkeustilanteissa tai ìnspiraation iskiessä, jolloin saatan huomaamattani ideoida/suunnitella tuntitolkulla hyvässä flow-tilassa. En halua lisätunteja (joilla saisi nostettua kivasti palkkaa), vaan opetan minimituntimäärän, eli 24 tuntia viikossa. Viikoissa on suuria eroja, mutta kokonaistyöajan rajaan keskimäärin 40 tuntiin.

Olen ollut alalla yli kymmenen vuotta ja kokemuslisineen bruttopalkkani on nyt 3050, 93 €.

Opettajien lomamäärällä tuo vastaa noin 80 % työaikaa toimistossa, joten palkka ja työmäärä minun silmääni näyttävät menevän ihan asiallisesti yksiin ja onnittelut sinulle, että osaat asennoitua työhösi hyvin, vaikka syy kuulostaakin vähemmän kivalta. 

Hyvää alkavaa lukuvuotta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt viitsi lainata tuota pitkää viestiä 214, jossa sinänsä hyvin avattiin opettajan työtä.

Mutta vastaan siihen siltä osin, että niin ne sähköiset alustat muuttuvat muillakin aloilla, ja tulee muutakin teknologista uudistusta. En tiedä, kuvittelevatko opettajat että muilla aloilla mystinen "joku muu" siirtää materiaalit uuteen alustaan tai uuteen kantaan? Ei, kyllä se tehdään siinä oman työn ohessa, ilman sen kummempaa ict-alan koulutusta, uuteen järjestelmäänkiin koulutetaan tunnin webinaarilla, ja sen jälkeen pitää osata käyttää järjestelmää, ja neuvoa myös vanhempia kollegoja, joille tekniset jutu eivät ole niin helppoja - jos ne on itsellekään.

Itse olen viime talven aikana siirtänyt firman nettisivut uuteen alustaan, samoin kuvapankin. Ihan siinä muun työn ohessa, satoja sivuja ja tuhansia kuvia. Ylitöitä se on teettänyt, mutta tehtävä oli. Syksy tuo taas tullessaan uusia tietojen siirtoja. Eikä tuo ole minun pääasiallinen työni. Mutta tosiaan sellaista se nykyajan työelämä on, tietotekniikalta, järjestelmien vaihdolta ja siihen liittyvältä työltä ei voi oikein kukaan välttyä.

Et tainnut huomata oleellista eroa: ”ylitöitä se on teettänyt.” Sait siis ylimääräistä rahaa tai palkkaa. Ope ei saa.

Ei ainakaan meidän toimistotyössä ole saanut. On kertynyt tunteja saldoksi ja niitä saa sitten yksi yhteen pitää joskus puolikkainan tai kokonaisina vapaapäivinä tai sitten ne roikkuvat siellä parikin vuotta, kuten minulle kävi ja maksettiin ulos työsuhteen päättyessä. Koskaan ei ollut aikaa pitää niiitä pois ja lisää kertyi. 

JOTEN LOPETTAKAA KUVITTELU ASIOISTA, JOISTA ETTE TIEDÄ MITÄÄN ja keskittykää omien ongelmienne korjaamiseen, jotta voisitte saada sympatiaa muiltakin. 

Kuvittelu??? Tuo oli suoraan siitä viestistä, mihin kommentoin. Että hän siirtää tiedostoja, hän saa ylitöitä niistä merkitä. Ja jos ylitöitä ei saa saldona pitää pois ja niistä ei makseta, eikös se ole ongelma, johon sinun pitäisi tarttua eikä huutaa toisen alan ongelmia puivassa ketjussa?

Tulepa nyt ulos sieltä kuplastasi tämän päivän työelämään. Toimistotyöhön kuuluu yleensä liukuva työaika, ja se liukuma tarkoittaa yleensä sitä, että työpäivää venytetään pidemmäksi, jotta kaikki työt ehditään tehdä. Näin kertyy plussaldoa, jota pitää vapaana, joko yksittäisiä tunteja, joskus päiviä jos siihen on mahdollisuus. Harvoin on. Plussaldoa siis vain kertyy ja kertyy. Ylitöistä puhuminen on vähän niin kuin yleiskieltä, jolla tarkoitetaan työpäivän venymistä työmäärän, projektin tms. takia. Ei siitä erikseen makseta, muuta kuin joillain aloilla, esim. teollisuudessa.

Ihmettelen näitä ketjuja lukiessa, eikö opettajilla ole puolisona tai muuten lähipiirissä ollenkaan muiden alojen työntekijöitä, kun eivät tunnu käsittävän ollenkaan, millaista työelämä sen koulukuplan ulkopuolella on.

Tervetuloa vain leppoisaan toimistotyöhön, jossa juostaan deadlinien perässä, hoidetaan myös sairaana pakolliset sähköpostit ja puhelut, ollaan jatkuvassa muutoksessa niin, ettei tiedä, mikä työnkuva on vuoden päästä.

t. se, joka siirsi nettisivut ja kuvapankin uudelle alustalle, vaikkei se varsinaiseen työnkuvaan kuulukaan

En ole mikään AY-fani, mutta eikö oikeesti tuo ”plussasaldoa vain kertyy ja kertyy” ja sitten niitä ei oikeesti pidetä vaan ne vaan nollataan pois, ole siis sellainen epäkohta, että siihen haluttaisiin siellä tarttua? Yrititkö muuten sanoa, sinä nettisivuja ja kuvapankkeja vapaa-ajalla siirtelemään pakotettu, ettei niin voi toimia, että määrätään joku iso kokonaisuus vaan jonkun työntekijän harrastukseksi? Sairasta!

Plussasaldolla on yläraja esim 40 tai 100 tuntia. Kun yläraja tulee vastaan, niin saldo ei enää lisäänny. Näin ainakin meillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi luokanopettaja. Henkilökohtaisen elämän haasteet ja kriisit ovat pelastaneet minut työuupumukselta. Tarkoitan, että olen opetellut tietoisesti priorisoimaan. Ajattelen niin, että yllättäville sairauksille ym. en voi mitään, mutta töissä voin paljonkin vaikuttaa asioihin.

Teen opettajan työni hyvin, mutta yli voimavarojeni en suostu tekemään kuin korkeintaan hetkellisesti, esim. kun on arviointikeskusteluviikot. Pyrin riittävän hyvään ja valitsen tilanteen ja oppilaiden/ryhmän tarpeen mukaan, mihin milloinkin panostan eniten. Kotiin en vie töitä kuin poikkeustilanteissa tai ìnspiraation iskiessä, jolloin saatan huomaamattani ideoida/suunnitella tuntitolkulla hyvässä flow-tilassa. En halua lisätunteja (joilla saisi nostettua kivasti palkkaa), vaan opetan minimituntimäärän, eli 24 tuntia viikossa. Viikoissa on suuria eroja, mutta kokonaistyöajan rajaan keskimäärin 40 tuntiin.

Olen ollut alalla yli kymmenen vuotta ja kokemuslisineen bruttopalkkani on nyt 3050, 93 €.

Opettajien lomamäärällä tuo vastaa noin 80 % työaikaa toimistossa, joten palkka ja työmäärä minun silmääni näyttävät menevän ihan asiallisesti yksiin ja onnittelut sinulle, että osaat asennoitua työhösi hyvin, vaikka syy kuulostaakin vähemmän kivalta. 

Hyvää alkavaa lukuvuotta!

Kiitos!

Opettajana en saisi näin sanoa, mutta olen samaa mieltä palkasta. Olen tyytyväinen palkkaani, koska vuodessa on niin paljon lomaa.

Vierailija kirjoitti:

Opettajana mua hävettää ja rasittaa nämä avautumiset. Jos ei pärjää, pitää vaihtaa alaa. Jos oikeasti kuvittelee, että nykyaikana on joku sellainen akateemisen koulutuksen vaativa ala, jossa ei olisi stressiä, kiirettä, ylitöitä, paineita jne ihan samalla tavalla kuin opettajilla, hän on hyvä ja vaihtaa sille alalle. Ettekö te todellakaan tunne muiden alojen ihmisiä? Ihan yhtä lailla muilla aloilla tehdään ihan hitokseen duunia ihan hitonmoisten paineiden alla.

Nykyään alalla kuin alalla tehdään töitä paineen alla. Ainoa paikka missä tehokkuuspaineet ei vielä kaadu niskaan on jos olet seurakunnassa hengellinen työntekijä. Ja sekin vain pienissä seurakunnissa maakunnissa. Tämäkin tulee muuttumaan tulevaisuudessa. Olen tehnyt monia töitä ja missään ei ole ollut yhtä leppoisaa kuin seurakunnassa. On sielläkin negatiiviset puolet mutta tehokkuusvaatimuksista ei voi kyllä syyttää. Palkka on tosin todella huono.

Sä olet selvästi keskivaikeasti masentunut. Mene lääkäriin.

Vierailija kirjoitti:

Sinä keskenmenon saanut, olen pahoillani puolestasi. Menetit rakkaan vauvasi ja lisäksi olit työuupumuksessa. Toivottavasti on helpottanut jo. 

Siinä vaiheessa, kun suhteellisuudentaju pettää noin pahasti, että keskenmenon keskellä huolehditaan jostain monisteiden paikoista tai muista niin antakaa hälyytyskellojen soida ja hoitakaa itsenne terveiksi! Vaihtakaa nyt ensialkuun työpaikkaa, jos alaa ei pysty lennosta vaihtamaan ja alkakaa tehdä työtä itsenäisesti, psykologin kanssa, self helpinä jne sen eteen, että alatte nähdä missä menee pieleen. 

Kun jäin omalle burn out -lomalleni, sinne jäi kaikki työt. Kaikki ne tärkeät työt, jotka olivat minut siihen tilanteeseen saattaneet. Jäi meilit, en lukenut yhtäkään firman tai henkilökohtaista meiliä viiteen viikkoon. Aivot olivat täysin lamautuneet ja olin vain itkevä zombi. Minun onnekseni pysäys tuli riittävän ajoissa, jotkut eivät palaudu koskaan. 

Kiitos empatiasta! Kaikki on nyt hyvin, silloin oli pieni lapsi, vanhempani äkillinen kuolema, vaativa luokka ja vielä tuo keskenmeno, olin oikeasti sumussa kulkeva haamu. Nyt on hyvin. Jäin tuon jälkeen ensin kesälomalle ja sitten sain kaivatun vauvan ja jäin moneksi vuodeksi kotiin. Siinä voimat palautuivat. Mutta opin tekemään seiskan arvoisesti ja laittamaan omat lapseni ja oman jaksamiseni ensisijaiseksi.

Olen ollut opettaja jo yli kaksikymmentä vuotta. Pidän työstäni tosi paljon, enkä vaihtaisi sitä mihinkään toiseen ammattiin. Olen omasta mielestäni ammatissani oikein hyvä, tiedostan toki ne kehittämistarpeet, joita itselläni on ja pyrin parantamaan osaamistani niissäkin. Jatkuvaa kouluttautumista tarvitaan. 

Työurani ensimmäiseen kymmeneen vuoteen verrattuna työni vie nykyisin aikaa lähes kaksi kertaa sen verran. Ensimmäisen kymmenen vuoden aikana minulla oli ehkä viisi tuntia päivässä opetusta, ja suunnittelua yms. sen jälkeen tunti tai kaksi. Opekokous joskus ja vanhempainilta vuosittain. Nykyisin istun lähes joka viikko useita tunteja oppilaspalavereissa, olen yhteyksissä kaikenlaisiin koulun ulkopuolisiin tukiverkostotahoihin, käytän lukuisia tunteja viikossa wilmaviesteihin, puhelinsoittoihin, sähköposteihin, teen materiaalia erilaisille oppijoille, olen oppilashuollon kanssa palavereissa, osallistun tiimeihin, projekteihin, kokouksiin, kirjoitan oppimissuunnitelmia, hojkseja, lausuntoja ja täytän kaikenlaista lippulappusta ynnä muuta, mitä ylemmältä taholta puskee jatkuvasti. Koska en halua tehdä töitä iltaisin kotona, en juuri koskaan lähde koululta ennen klo 17 arkisin. Viikonloppuisin olen luopunut lähes kaikesta kaverien ja sukulaisten tapaamisista tms., koska en jaksa oikein mitään, yritän palautua vain jaksaakseni taas seuraavan viikon. Eräs yksittäinen tekijä, joka tekee työstä mielestäni nykyisin raskaamman aiempaan verrattuna on se, että urani alkuvuosina toimittiin koulun haasteissa yleensä maalaisjärjellä, mutta nykyisin tykyttää kaikissa toimissa koko ajan takaraivossa se, että vaikka yrittää toimia kaikkien oppilaiden parhaaksi, voi olla kohta pää pölkyllä ja varoituksen kohteena. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettajana mua hävettää ja rasittaa nämä avautumiset. Jos ei pärjää, pitää vaihtaa alaa. Jos oikeasti kuvittelee, että nykyaikana on joku sellainen akateemisen koulutuksen vaativa ala, jossa ei olisi stressiä, kiirettä, ylitöitä, paineita jne ihan samalla tavalla kuin opettajilla, hän on hyvä ja vaihtaa sille alalle. Ettekö te todellakaan tunne muiden alojen ihmisiä? Ihan yhtä lailla muilla aloilla tehdään ihan hitokseen duunia ihan hitonmoisten paineiden alla.

Nykyään alalla kuin alalla tehdään töitä paineen alla. Ainoa paikka missä tehokkuuspaineet ei vielä kaadu niskaan on jos olet seurakunnassa hengellinen työntekijä. Ja sekin vain pienissä seurakunnissa maakunnissa. Tämäkin tulee muuttumaan tulevaisuudessa. Olen tehnyt monia töitä ja missään ei ole ollut yhtä leppoisaa kuin seurakunnassa. On sielläkin negatiiviset puolet mutta tehokkuusvaatimuksista ei voi kyllä syyttää. Palkka on tosin todella huono.

Niitten työnantaja onkin kuuluisa armollisuudestaan.

Lasu ei ole mikään taikakeino. Se ei paranna oppilaan tilannetta yhdessä yössä. Siellä se oppilas on taas seuraavana päivänä luokassa yhtä hajalla kuin ennenkin.

Opettajan työ on hyvin hektistä. Työajat ovat määrättyjä, niistä ei voi joustaa. Lasten käyttäytymisessä on älypuhelimien tulon myötä tapahtunut iso murros.

Vierailija kirjoitti:

Lasu ei ole mikään taikakeino. Se ei paranna oppilaan tilannetta yhdessä yössä. Siellä se oppilas on taas seuraavana päivänä luokassa yhtä hajalla kuin ennenkin.

Joo, mutta opettaja ei pysty sen oppilaan elämää muuttamaan kuin korkeintaan viemällä asiaa lasulla tiedoksi tai koulun sitä varten palkatulle henkilökunnalle. 

Jos pää ei kestä nähdä ihmiskohtaloita, pois niiden parista vaikkapa puhelinliittymiä kauppaamaan. Minä en pystyisi tekemään työtä lastensuojelussa, vanhustenhuollossa, maahan*uuttajien kanssa jne, koska tiedostan sen, että antaisin niiden asioiden koskettaa itseäni liikaa. 

Työn rajaamista perään kuulutan minäkin. Lukion opettaja, joka lukee yo-kirjoitusvastaukset viiteen kertaan uuvuttaa itseään ja voin sanoa, että aivan turhaan. Mitenkään oppilaan oikeuksia ei laiminlyödä, vaikkei niihin kuluta koko tarkastusaikaa. Ehkä tämä on erityisesti uusien opettajien haasteena, mikä on toki ymmärrettävää. Välillä olisi kuitenkin syytä pysähtyä miettimään omia työtapojaan ja arvioida itseään, missä parannettavaa itsellä. Se on myös ammattitaitoa

Opettajilta (myös muissa ammattikunnissa tätä vikaa) kuulee aika ajoin, miten "joutuu olemaan psykologi, sosiaalityöntekijä, poliisi ja sairaanhoitaja" ja mitä vielä. Ensinnäkin se omaan korvaan kuulostaa vain muiden ammattikuntien mitätöimiseltä ja itsensä jalustalle laittamista. Et sinä luokanopettajana tiedä, mitä on tehdä psykologin tai poliisin töitä etkä pärjäisi sosiaalityöntekijänä. Jos sinä oppilaan murheen kuuntelet, et ole vielä lähelläkään "psykologisointia". Työ on varmasti monipuolista ja vaatii monenlaista osaamista, mutta niin se on suurimmassa osassa töitä.

Toisekseen tällaisen edes yrittäminen ei ole oikein sinulle eikä sille apua tarvitsevalle oppilaalle/perheelle. Sinun ei pidä ottaa koko maailmaa harteille ja heillä on oikeus saada ammattimaista apua. Varmasti uupuukin, jos yrittää tehdä työtä, johon itsellä ei rahkeet riitä.

Vierailija kirjoitti:

Opettajan työ on hyvin hektistä. Työajat ovat määrättyjä, niistä ei voi joustaa. Lasten käyttäytymisessä on älypuhelimien tulon myötä tapahtunut iso murros.

Luokassa olon aika on sidottua, mutta täällä olevien kommenttien perusteella muutoin voi todella paljon vaikuttaa siihen, milloin ja missä työtään tekee.

Vierailija kirjoitti:

Lasu ei ole mikään taikakeino. Se ei paranna oppilaan tilannetta yhdessä yössä. Siellä se oppilas on taas seuraavana päivänä luokassa yhtä hajalla kuin ennenkin.

Niin, kun ei ole olemassa mitään taikakeinoja. Haastavissa tilanteissa ammatillisuus näyttelee tärkeää roolia, pitää ymmärtää mitkä ovat oman vaikuttamisen mahdollisuudet ja oma rooli. Eivät lasussakaan voi hajota jokaisen keissin aikana, voi vain tehdä parhaansa. Tunnekäsittelyn taidot korostuvat näissä tehtävissä, ei voi heittäytyä kyyniseksi, muttei voi pelastaa koko maailmaa. Näiden käsittely on sitä itsensä kehittämistä, joka tehdään omalla ajalla jotta pystytään toimimaan töissä ja palautumaan. Moni ala vaatii nykyään aitoa henkistä kypsyyttä ja resilienssiä.

Kuulostaa masennukselta ja siihen tarttee apua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasu ei ole mikään taikakeino. Se ei paranna oppilaan tilannetta yhdessä yössä. Siellä se oppilas on taas seuraavana päivänä luokassa yhtä hajalla kuin ennenkin.

Niin, kun ei ole olemassa mitään taikakeinoja. Haastavissa tilanteissa ammatillisuus näyttelee tärkeää roolia, pitää ymmärtää mitkä ovat oman vaikuttamisen mahdollisuudet ja oma rooli. Eivät lasussakaan voi hajota jokaisen keissin aikana, voi vain tehdä parhaansa. Tunnekäsittelyn taidot korostuvat näissä tehtävissä, ei voi heittäytyä kyyniseksi, muttei voi pelastaa koko maailmaa. Näiden käsittely on sitä itsensä kehittämistä, joka tehdään omalla ajalla jotta pystytään toimimaan töissä ja palautumaan. Moni ala vaatii nykyään aitoa henkistä kypsyyttä ja resilienssiä.

Toisaalta lastensuojelun työntekijä näkee lasta lähinnä jonkun palaverin ajan, seuraavassa palaverissa on taas jo eri työntekijä, ainakaan meidän kaupungissa heidän toiminnassaan ei ole mitään jatkuvuutta sen mitä opena oon toimintaa nähnyt. Joten eiköhän heidän ole aika paljon helpompi se lapsi myös mielestään jättää kuin vaikka luokanopen, jolla se lapsi on koko koulupäivänsä vuosia edessään, ehkä rankkoja näkyviä oireita koko luokan toimintaan aiheuttaen.