Miksi eronneet naiset haikailevat parisuhteen perään?

En ole suhteessa, enkä etsikään tällä hetkellä, mutta se mitä kaipaan entisestä elämästäni kun olin avioliitossa on kumppanuus, ystävyys, asioiden jakaminen, emotionaalinen tuki, seura, halaukset... 

Jotenkin en usko, että FWB-suhteessa näitä olisi?

Nuo ylläolevat vaikuttaa olevan asioita, joita miehet kavahtavat, kun muuten heistä alkaa tuntua, että "tuntuu, että ollaan enemmänkin kavereita".

Minä taas en kaipaa nimenomaan s*ksiä, koska osaan itse hoitaa sen puolen ihan hyvin. 

Juu, en ole hakeutumassa minkäänlaiseen suhteeseen ihan lähiaikoina, joten en altista ketään tälle "tylsyydelleni".  

Vierailija kirjoitti:

Hyvin erilaisen kuvan olen saanut Tinderiä ym. pelaamalla

En tunne ketään, joka olisi Tinderissä. 

Minua on kehotettu liittymään, kun tarvitsin hyllyn kasaukseen apua.

En liittynyt, vaan kerjäsin sukulaisia avuksi...

Rohkeat, vaihtelunhaluiset ja seikkailuhenkiset lienevät Tinderin käyttäjiä.

Itse en ole mitään noista, enkä Tinderissäkään.

Mä erosin 14v jälkeen parisuhteesta mikä ei tyydyttänyt millään lailla. 3 lasta.

Olisiko mun pitänyt olla kuluneet 25v yksin tai jonkun panon varassa?

Mulle parisuhde on paljon muutakin kuin satunnainen pano ja onnekseni olenkin ollut nykyisen mieheni kanssa jo 23v. Parisuhteessa parasta on arjen ja juhlan jakaminen.

Haaveilen rakkaudesta. Elin niin tunnekylmässä liitossa niin pitkään. En halua saman katon alle, en naimisiin, mutta rakkautta haluaisin. Rakastaa ja olla rakastettu.

Samasta syystä miksi kuka tahansa haikailee parisuhteen perään. Olipa tyhmä kysymys.

Vierailija kirjoitti:

Samasta syystä miksi kuka tahansa haikailee parisuhteen perään. Olipa tyhmä kysymys.

Ap onkin tyhmä.

Ihan samasta syystä kuin kaikki muutkin. Ihmiset rakastuvat, rakastavat, solmivat parisuhteita ja kaipaavat hellyyttä sekä läheisyyttä ja kumppanuutta. Monelle pinnallinen seksisuhde on liian pinnallista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samasta syystä miksi kuka tahansa haikailee parisuhteen perään. Olipa tyhmä kysymys.

Ap onkin tyhmä.

Liekö taas provo, joltain ethän jätä mua mammalta..?

Onhan se lapsillekin mukavampaa, kun on toisessa tai molemmissa kodeissa kaksi tasapainoisessa suhteessa elävää aikuista arkea jakamassa ja heistä huolehtimassa. Sanon tämän avioerolapsena, jonka vanhemmat erosivat ollessani 3-vuotias. Olisi ollut aika ankeaa, jos vanhempani olisivat elelleet erakoina tuon ajan. Etenkin isäpuoleni - pikkuveljeni isä - on minulle suunnilleen yhtä läheinen kuin omat vanhempani.

Ei se, että jos joku suhde ei toimikaan, tarkoita, että pitäisi olla loppuikä yksin. Tai että se olisi lapselle jotenkin hyväksi.

Jotenkin ihmettelen nykylapsia. Ovatko he kaikki oikeasti joitain adhd-asperger-down -erityislapsia, jotka tarvitsevat vanhempansa 5 sentin päähän 24/7? Vai mistä tämä ajatus tulee, ettei kenelläkään vanhemmalla (varsinkaan eronneella) voi olla mitään normaalia elämää? Tai että vanhemman pitää elää muumiona kuoliossa, koska lapset? Ihan pikkulapset toki ovat asia erikseen. Mutta eikö isommilla ole koulut, kaverit ja harrastukset, eivätkä he enää lahkeessa roiku. Miksi pitäisi kotona istua yksin, koska lapset? Ja vähän pelottaa myös se, että aikuiselta ihmiseltä pitäisi kieltää kumppanin kaipuu ja seksuaalisuus.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se lapsillekin mukavampaa, kun on toisessa tai molemmissa kodeissa kaksi tasapainoisessa suhteessa elävää aikuista arkea jakamassa ja heistä huolehtimassa. Sanon tämän avioerolapsena, jonka vanhemmat erosivat ollessani 3-vuotias. Olisi ollut aika ankeaa, jos vanhempani olisivat elelleet erakoina tuon ajan. Etenkin isäpuoleni - pikkuveljeni isä - on minulle suunnilleen yhtä läheinen kuin omat vanhempani.

Ei se, että jos joku suhde ei toimikaan, tarkoita, että pitäisi olla loppuikä yksin. Tai että se olisi lapselle jotenkin hyväksi.

Samaa olen kuullut usealta erolapselta, että raskasta oli lähinnä nähdä oman vanhemman yksinäisyys, jos kumppania ei löytynyt. Jo aika nuorikin lapsi ymmärtää hyvinkin paljon näistä asioista ja näkee hyvän kumppanin vanhempansa onnena.

Sitä ihmettelen, että minkä mallin jotkut aikuiset haluavat lapsille antaa, että toista ihmistä voisi käyttää pinnallisena pan.na. Sehän on todella hirveä malli lapsille antaa. Eikö ne tiedä, että lapsi oppii vanhemmaltaan kuinka kumppania kuuluu kohdella. Ja sitä kautta, että millaista kohtelua lapsi sitten aikuisena voi itselleen odottaa.

Eihän sitä tarvitse heti hynttyitä yhteen laittaa, vaikka parisuhteessa olisikin. Itse tapasin yllättävänkin pian eron jälkeen miehen, jonka kanssa olen nyt elänyt etäsuhteessa kolme vuotta. Alunperin olosuhteiden pakosta, nykyään ihan omasta halustani. Tavataan viikonloppuisin ja viikolla jaetaan arkea viesteillä ja puheluilla. Viestitellään ihan höpsöjä pikkujuttujakin, juuri niitä ”näin rusakon” -tyyppisiä. Parisuhdetta kaipaa eronkin jälkeen, koska Suomessa on varsin parisuhde- ja perhekeskeinen sosiaalinen elämä, joten ilman parisuhdetta on varsin yksin. Itselläni ei ainakaan ole yhtään sellaista ystävää, jonka kanssa voisi lyhyellä varoitusajalla tehdä jotain arkista kivaa, vaan tapaamiset pitää buukata viikkojen ja kuukausienkin päähän, kun kaikki ovat niin kiinni omissa perhemenoissaan.

Eiköhän melko suuri osa miehistä ja naisista kaipaa elämänsä jakamista toisen läheisen ihmisen kanssa.

Joo, haluan vielä parisuhteen. Juuri eronneena nyt lähinnä sen fbw:n, joskus myöhemmin sit vakavamman.

Mut miks ap kysyy asiaa, niinkuin haluisin sen miehen sit saman katon alle myös? Eikö erillään asuvat oo suhteissa lainkaan?

No omituistahan se olisi, jos parisuhteessa olevat etsisivät parisuhdetta.

Koska exän kanssa parisuhde ei ollut mahdollista (ex ei halunnut loppupeleissä tehdä mitään yhdessä eikä käynyt kotona kuin kääntymässä, joten oli vähän vaikeaa yksin sitä suhdetta ylläpitää), niin nytkö minut pitäisi sen vuoksi tuomita yksinäisyyteen seuraavaksi, mitä.. 20 vuodeksi? Loppuelämäksi?

Minä kaipaan parisuhdetta ja miesystävää ihan siksi että olisi joku kenen kanssa jakaa koko elämä ja arki, ei vaan yhtä osiota siitä (seksi). Olisi kiva että voisi toisen kanssa lähteä lenkille, kauppaan, ravintolaan, hyvälle keikalle, reissuun jne. Olisi joku kenen kanssa katsella hyviä sarjoja, hyviä elokuvia, kuunnella hyvää musiikkia, tanssia. Joku kenen vieressä nukkua öisin ja jonka vierestä herätä aamuisin (nukun todella huonosti nykyään koska pelkään etenkin pimeällä olla yksin kotona). Joku joka olisi kiinnostunut kuuntelemaan mitä minulle kuuluu ja ottais syliin tai halais kun mua harmittais. Ja muutenkin tietty! Joku joka jaksaisi minun lapsiani ja pitäisi niitä hyvinä tyyppeinä, ei tarvitse maksaa niiden menoja tai toimia niille lapsenvahtina kuitenkaan, ex maksaa kyllä oman osuutensa ja myös pitää oman osuutensa lapsia, joten minulla olisi aikaakin uudelle parisuhteelle jossain kohtaa. 

Niin, no siinä nyt muutama syy miksi parisuhde olisi kiva. Keksin vaikka sata lisääkin. 

AP ostin silikonista tehdyn seksinuken. Panen sitä. esittelen sen lapsille "Seppona" Toimii! parempi ku fwb.

Minulla ei ole lapsia, eikä tule. Saanko haaveilla parisuhteesta?

No joo, oikeastaan parisuhde on minulle "olisihan se kiva"-juttuja. Mutta toisella kierroksella vaatimukset miehelle ovat vielä kovemmat kuin ensimmäisellä, joten en sitten tiedä. Yhteenmuuttoakaan en olisi hinkumassa.

Mutta hyvä seksi (en pidä ihan vaniljasta ja lyhyiden suhteiden kanssa ei voi tehdä kaikkea kivaa), arjen kumppanuus ja turva, se että tuntee itsensä rakastetuksi...ovathan nuo kaikki mukavia asioita. Yksin elämisessä ei ole mitään vikaa, mutta siinä on toiset hyvät puolet.