Kukaan ei kirjoita syrjäytyneen blogia

Muo ja mun parasta kaveria kiusattiin, kun olimme molemmat moniongelmaisista, köyhistä kodeista. Hänellä oli luokan paras keskiarvo, ja minulla toiseksi paras. Mitä muutakaan me olisimme tehneet, kun opiskelleet ahkerasti? Harrastuksia meille ei kukaan kustantanut, siksi luimme paikalliskirjaston läpi.

Nykyään se koulukiusaaminen selittää mitä tahansa, myös laiskuuden ja lahjattomuuden. Moni itse törkeästi käyttäytyvä huutaa kovaan ääneen olevansa kiusattu.

Vaikka muut tilanteen tuntevat ovat sitä mieltä, ettei kyse ole kiusaamisesta, vaan siitä ettei joku irmapetteri saa tahtoaan läpi joka asiassa kuten on tottunut, ja siksi raivoaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm... Kenenkään ei pitäisi olla syrjäytettynä mistään/kohdeltuna huonosti, ainakaan vastoin tahtoaan! Miksi ei päästettäisi kaikkia ihmisiä kohti parempaa yhteiskunnallista asemaa, ettei kenenkään tarvitsisi "kärvistellä"?

Niin, ei pitäisi mutta niin vaan olen koko aikuisikäni ollut syrjäytynyt eli yli 25v.

Sitä juurikin ajoin kommentillani takaa, että asialle pitäisi tehdä jotain, että näin ei olisi! Itsekään en ole missään hyvässä asemassa, joten en ole ainakaan itse mukana ylläpitämässä näitä rakenteita.

Mitä ehdottaisit ratkaisuksi? Itse en ainakaan syrjäytettyjä/yksinäisiä morkkaa enkä myöskään syrji, eikä tulisi mieleenkään jättää ketään yksin, jos tuntisin jonkun tällaisen tapauksen tosielämässä henkilökohtaisesti. Missä muita yksinäisiä sitten tapaisi? On hieman huonoja kokemuksia menneisyydessä yksinäisiksi itsensä kertovien suhteen, ettei sitten ole heiIle kelvannutkaan. Itselläni on luottamuspulaa muutenkin muihin ihmisiin syystäkin, joten olen myös varautunut ensi alkuun kaikkia kohtaan. Että itselläkin on hieman hankalaa näin konkreettisesti mitään asialle tehdä, muuta kuin tsemppaamalla ja ymmärtämällä kaltoin kohdeltuja ihmisiä!

Nuoruudessa pitäisi jonkun huolehtia ja katsoa että jokainen nuori saa ammatin hommattua. Minusta se lähtee siitä. Sitten on helpompi saada työpaikka ja ystäviä. Mulle ei noin käynyt ja olen miesten armoilla ilman ystäviä ollut koko ikäni.

Tukiopetuksen määrää peruskoulussa pitäisi lisätä. Ihan liian moni läpäisee peruskoulun opettajien antamilla "säälivitosilla", keskiarvo jää liian huonoksi ja valmiudet opiskella toisen asteen opinnoissa puuttuvat. Luokalle jättämisenkään ei pitäisi olla poissuljettu vaihtoehto, jos oppilas ei ole lukuvuoden aikana selvinnyt opinnoistaan. Kertaus on joskus ihan hyvä asia. 

Aivan. Ja pitää myös kiinnittää huomiota, miksi joku ei pärjää koulussa. Syynähän saattaa joissain tapauksissa olla vaikkapa se kiusaaminen, miltä ei saa sulkea silmiään!

Totta. Tosin hyvin suuri osa koulukiusaamisestakin tapahtuu nykyisin koulupäivän ulkopuolella, joten koulun mahdollisuudet puuttua asiaan ovat rajalliset. 

Kukahan/ketkähän siihen sitten puuttuisi?

Hyvä kysymys. Ensinnäkin jonkun pitäisi seurata somea tässä mielessä eli havaita kiusaamistapaukset. Kaikki kiusatuthan eivät kerro edes vanhemmilleen kiusaamisesta eivätkä kaikkien kiusaajien vanhemmat ole tietoisia, että heidän lapsensa kiusaa. Lisäksi on vanhempia, jotka eivät edes välitä asiasta, joten tässä tapauksessa lastensuojelu voisi olla oikea taho. Tai sitten pitäisi olla jokin ihan erillinen "koulukiusausvaltuutettu" , jonka tehtäviin kuuluisi puuttua silloin, kun kiusaajan vanhemmat eivät puutu. Kiusaamista tapahtuu kuitenkin muuallakin kuin somessa, joten  tuokaan ei yksin riitä.

"Koulukiusausvaltuutettu" kuulostaa ihan hyvältä! Toisaalta kyllä nämä asiat pitäisi käsitellä kotona ja koulussa, eli asennekasvatusta siihen, miten toisia pitäisi kohdella! (Siis kuuluisi kasvatukseen ja opetukseen. Terveystiedon tms. tunnilla esim. voisi ottaa puheeksi, miten huono kohtelu vaikuttaa toisen terveyteen ym.) Toisaalta kiusaaminenkin/syrjintä taitaa olla osittain kilpailuyhteiskunnan lieveilmiö. Eli aika syvälle pitäisi mennä, että asiat muuttuisivat. Mahtaako tällaiseen olla intressejä kellään?

Vierailija kirjoitti:

Muo ja mun parasta kaveria kiusattiin, kun olimme molemmat moniongelmaisista, köyhistä kodeista. Hänellä oli luokan paras keskiarvo, ja minulla toiseksi paras. Mitä muutakaan me olisimme tehneet, kun opiskelleet ahkerasti? Harrastuksia meille ei kukaan kustantanut, siksi luimme paikalliskirjaston läpi.

Nykyään se koulukiusaaminen selittää mitä tahansa, myös laiskuuden ja lahjattomuuden. Moni itse törkeästi käyttäytyvä huutaa kovaan ääneen olevansa kiusattu.

Vaikka muut tilanteen tuntevat ovat sitä mieltä, ettei kyse ole kiusaamisesta, vaan siitä ettei joku irmapetteri saa tahtoaan läpi joka asiassa kuten on tottunut, ja siksi raivoaa.

Kerropa joku konkreettinen esimerkki tällaisesta tilanteesta, missä "kaikki muut" ovat sitä mieltä, että yhtä ei kiusattaisi?

Yhdessäkin tapauksessa vain yhdellä ihmisellä oli selkärankaa myöntää ensimmäisenä kiusaaminen, kun muut eivät sitä voineet tehdä. Toki tämän jälkeen osa muistakin huomasi tekevänsä väärin.

Ilmeisesti itse viittaat johonkin sellaiseen, mistä itselläni ei ole kokemusta? Onko aina joukko ihmisiä välttämättä oikeassa, kun kunnolliseen kommunikaatioon ja taustoihin ei edes päästä, miksi oikeastaan kukakin käyttäytyy niin kuin käyttäytyy?

Konkreettinen esimerkki: yksi lapsi tykkäsi provosoida muita, sanoi näin itsekin. Sanoi myös ilkeyksiä vuorotellen vähän jokaiselle, sellaisia erityisen julmia (mm kommentoi vammautuneen koulukaverinsa kainalosauvakävelyä ilkeästi, haukkui cp-ksi jne). Tylytystyyli oli ilmeisesti opittu kotoa.

Lopputuloksena tietysti oli, ettei kukaan halunnut viettää aikaa hänen kanssaan. Mistä hän valitti äidilleen, joka oli toimittaja ja teki oikein lehtijutun siitä, miten hänen lastaan kiusataan ja jätetään ulkopuolelle.

Nämä vaan lisääntyvät, uhriudutaan kun pitäisi katsoa peiliin.

Vierailija kirjoitti:

Muo ja mun parasta kaveria kiusattiin, kun olimme molemmat moniongelmaisista, köyhistä kodeista. Hänellä oli luokan paras keskiarvo, ja minulla toiseksi paras. Mitä muutakaan me olisimme tehneet, kun opiskelleet ahkerasti? Harrastuksia meille ei kukaan kustantanut, siksi luimme paikalliskirjaston läpi.

Nykyään se koulukiusaaminen selittää mitä tahansa, myös laiskuuden ja lahjattomuuden. Moni itse törkeästi käyttäytyvä huutaa kovaan ääneen olevansa kiusattu.

Vaikka muut tilanteen tuntevat ovat sitä mieltä, ettei kyse ole kiusaamisesta, vaan siitä ettei joku irmapetteri saa tahtoaan läpi joka asiassa kuten on tottunut, ja siksi raivoaa.

Tehän saitte sitten tukea toisistanne! Se oli teidän suojaava kokemuksenne! Kaikki eivät näin onnekkaita ole. Jos olet lukenut yhtään muidenkaan kokemuksia, miten koko perhe kohtelee yhtä ihmistä huonosti tai joku on aina yksin koulussa ym. ja mikä vaikutus sillä on heidän elämään. Joskus asiat paranee myöhemmin, joskus sitten taas ei.

Vierailija kirjoitti:

Konkreettinen esimerkki: yksi lapsi tykkäsi provosoida muita, sanoi näin itsekin. Sanoi myös ilkeyksiä vuorotellen vähän jokaiselle, sellaisia erityisen julmia (mm kommentoi vammautuneen koulukaverinsa kainalosauvakävelyä ilkeästi, haukkui cp-ksi jne). Tylytystyyli oli ilmeisesti opittu kotoa.

Lopputuloksena tietysti oli, ettei kukaan halunnut viettää aikaa hänen kanssaan. Mistä hän valitti äidilleen, joka oli toimittaja ja teki oikein lehtijutun siitä, miten hänen lastaan kiusataan ja jätetään ulkopuolelle.

Nämä vaan lisääntyvät, uhriudutaan kun pitäisi katsoa peiliin.

Ok. Ehkä esim. tässä tapauksessa tilanne on selkeä. Aina näin ei välttämättä kuitenkaan ole. Kyllä porukka ihmisiä saattaa kiistää vaikka mitä. Onhan näitäkin tapauksia, missä esim. koulu ei myönnä kiusaamista olevan, vaikka olisikin, ja tilanteen selvittely jää siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm... Kenenkään ei pitäisi olla syrjäytettynä mistään/kohdeltuna huonosti, ainakaan vastoin tahtoaan! Miksi ei päästettäisi kaikkia ihmisiä kohti parempaa yhteiskunnallista asemaa, ettei kenenkään tarvitsisi "kärvistellä"?

Niin, ei pitäisi mutta niin vaan olen koko aikuisikäni ollut syrjäytynyt eli yli 25v.

Sitä juurikin ajoin kommentillani takaa, että asialle pitäisi tehdä jotain, että näin ei olisi! Itsekään en ole missään hyvässä asemassa, joten en ole ainakaan itse mukana ylläpitämässä näitä rakenteita.

Mitä ehdottaisit ratkaisuksi? Itse en ainakaan syrjäytettyjä/yksinäisiä morkkaa enkä myöskään syrji, eikä tulisi mieleenkään jättää ketään yksin, jos tuntisin jonkun tällaisen tapauksen tosielämässä henkilökohtaisesti. Missä muita yksinäisiä sitten tapaisi? On hieman huonoja kokemuksia menneisyydessä yksinäisiksi itsensä kertovien suhteen, ettei sitten ole heiIle kelvannutkaan. Itselläni on luottamuspulaa muutenkin muihin ihmisiin syystäkin, joten olen myös varautunut ensi alkuun kaikkia kohtaan. Että itselläkin on hieman hankalaa näin konkreettisesti mitään asialle tehdä, muuta kuin tsemppaamalla ja ymmärtämällä kaltoin kohdeltuja ihmisiä!

Nuoruudessa pitäisi jonkun huolehtia ja katsoa että jokainen nuori saa ammatin hommattua. Minusta se lähtee siitä. Sitten on helpompi saada työpaikka ja ystäviä. Mulle ei noin käynyt ja olen miesten armoilla ilman ystäviä ollut koko ikäni.

Tukiopetuksen määrää peruskoulussa pitäisi lisätä. Ihan liian moni läpäisee peruskoulun opettajien antamilla "säälivitosilla", keskiarvo jää liian huonoksi ja valmiudet opiskella toisen asteen opinnoissa puuttuvat. Luokalle jättämisenkään ei pitäisi olla poissuljettu vaihtoehto, jos oppilas ei ole lukuvuoden aikana selvinnyt opinnoistaan. Kertaus on joskus ihan hyvä asia. 

Aivan. Ja pitää myös kiinnittää huomiota, miksi joku ei pärjää koulussa. Syynähän saattaa joissain tapauksissa olla vaikkapa se kiusaaminen, miltä ei saa sulkea silmiään!

Totta. Tosin hyvin suuri osa koulukiusaamisestakin tapahtuu nykyisin koulupäivän ulkopuolella, joten koulun mahdollisuudet puuttua asiaan ovat rajalliset. 

Kukahan/ketkähän siihen sitten puuttuisi?

Hyvä kysymys. Ensinnäkin jonkun pitäisi seurata somea tässä mielessä eli havaita kiusaamistapaukset. Kaikki kiusatuthan eivät kerro edes vanhemmilleen kiusaamisesta eivätkä kaikkien kiusaajien vanhemmat ole tietoisia, että heidän lapsensa kiusaa. Lisäksi on vanhempia, jotka eivät edes välitä asiasta, joten tässä tapauksessa lastensuojelu voisi olla oikea taho. Tai sitten pitäisi olla jokin ihan erillinen "koulukiusausvaltuutettu" , jonka tehtäviin kuuluisi puuttua silloin, kun kiusaajan vanhemmat eivät puutu. Kiusaamista tapahtuu kuitenkin muuallakin kuin somessa, joten  tuokaan ei yksin riitä.

"Koulukiusausvaltuutettu" kuulostaa ihan hyvältä! Toisaalta kyllä nämä asiat pitäisi käsitellä kotona ja koulussa, eli asennekasvatusta siihen, miten toisia pitäisi kohdella! (Siis kuuluisi kasvatukseen ja opetukseen. Terveystiedon tms. tunnilla esim. voisi ottaa puheeksi, miten huono kohtelu vaikuttaa toisen terveyteen ym.) Toisaalta kiusaaminenkin/syrjintä taitaa olla osittain kilpailuyhteiskunnan lieveilmiö. Eli aika syvälle pitäisi mennä, että asiat muuttuisivat. Mahtaako tällaiseen olla intressejä kellään?

Asennekasvatus olisi varmaan ihan hyvä, mutta ei poistaisi ongelmaa kokonaan. Mulla on vähän sellainen epäilys, ettei kiusaajia yleensä pätkääkään kiinnosta kiusaamansa lapsen terveys ja tulevaisuus. Toki joidenkin kohdalla kiusaaminen tapahtuu ilman ymmärrystä sen aiheuttamista seurauksista, mutta jotkut jatkaisivat kiusaamista ymmärtämisestä huolimatta tai jopa innostuisivat ajatuksesta, että kiusaamansa lapsen tulevaisuus menee pilalle. 

Kilpailuyhteiskunnalla on varmasti vaikutusta, mutta lasten välistä kiusaamista on tapahtunut iät ajat. Olen elänyt lapsuuteni 60-luvulla ja teini-vuoteni 70-luvulla. Silloin aikuisten kanta kiusaamiseen oli, että pienempiään ei saa kiusata. Saman ikäisten/kokoisten kiusaamisen katsottiin kuuluvan lasten luontaiseen nokkimisjärjestykseen eli sen avulla luotiin ryhmiä ja niissä kullekin oma paikkansa eivätkä aikuiset puuttuneet asiaan kuten nykyisin. Ei vielä osattu ajatella, että lapsiryhmässä kaikkien pitäisi olla samanarvoisia, koska eivät aikuisetkaan työelämässä olleet vaan joku oli rivityöntekijä, joku pikkupomo ja joku isompi pomo. Siihen aikaan työelämässä nuorempi ja kokemattomampi työntekijä ei ollut samanarvoinen kuin vanhempi ja pitkän työkokemuksen omaava. Muistan hyvin 80-luvulta, miten ensimmäisissä työpaikoissani oli hyvin selkeä hierarkia ja uusi ja nuori tulokas oli aina hierarkian alimmainen. Armeijassakin alokkaiden simputtaminen oli vielä ihan sallittua. Koko yhteiskunta siis tavallaan hyväksyi tämän ja sen vuoksi asiaan ei puututtu sen paremmin lasten keskinäisissä kähinöissä kuin työpaikoillakaan työntekijöiden välisissä kähinöissä. Riitti, ettei käyty fyysisesti käsiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm... Kenenkään ei pitäisi olla syrjäytettynä mistään/kohdeltuna huonosti, ainakaan vastoin tahtoaan! Miksi ei päästettäisi kaikkia ihmisiä kohti parempaa yhteiskunnallista asemaa, ettei kenenkään tarvitsisi "kärvistellä"?

Niin, ei pitäisi mutta niin vaan olen koko aikuisikäni ollut syrjäytynyt eli yli 25v.

Sitä juurikin ajoin kommentillani takaa, että asialle pitäisi tehdä jotain, että näin ei olisi! Itsekään en ole missään hyvässä asemassa, joten en ole ainakaan itse mukana ylläpitämässä näitä rakenteita.

Mitä ehdottaisit ratkaisuksi? Itse en ainakaan syrjäytettyjä/yksinäisiä morkkaa enkä myöskään syrji, eikä tulisi mieleenkään jättää ketään yksin, jos tuntisin jonkun tällaisen tapauksen tosielämässä henkilökohtaisesti. Missä muita yksinäisiä sitten tapaisi? On hieman huonoja kokemuksia menneisyydessä yksinäisiksi itsensä kertovien suhteen, ettei sitten ole heiIle kelvannutkaan. Itselläni on luottamuspulaa muutenkin muihin ihmisiin syystäkin, joten olen myös varautunut ensi alkuun kaikkia kohtaan. Että itselläkin on hieman hankalaa näin konkreettisesti mitään asialle tehdä, muuta kuin tsemppaamalla ja ymmärtämällä kaltoin kohdeltuja ihmisiä!

Nuoruudessa pitäisi jonkun huolehtia ja katsoa että jokainen nuori saa ammatin hommattua. Minusta se lähtee siitä. Sitten on helpompi saada työpaikka ja ystäviä. Mulle ei noin käynyt ja olen miesten armoilla ilman ystäviä ollut koko ikäni.

Tukiopetuksen määrää peruskoulussa pitäisi lisätä. Ihan liian moni läpäisee peruskoulun opettajien antamilla "säälivitosilla", keskiarvo jää liian huonoksi ja valmiudet opiskella toisen asteen opinnoissa puuttuvat. Luokalle jättämisenkään ei pitäisi olla poissuljettu vaihtoehto, jos oppilas ei ole lukuvuoden aikana selvinnyt opinnoistaan. Kertaus on joskus ihan hyvä asia. 

Aivan. Ja pitää myös kiinnittää huomiota, miksi joku ei pärjää koulussa. Syynähän saattaa joissain tapauksissa olla vaikkapa se kiusaaminen, miltä ei saa sulkea silmiään!

Totta. Tosin hyvin suuri osa koulukiusaamisestakin tapahtuu nykyisin koulupäivän ulkopuolella, joten koulun mahdollisuudet puuttua asiaan ovat rajalliset. 

Kukahan/ketkähän siihen sitten puuttuisi?

Hyvä kysymys. Ensinnäkin jonkun pitäisi seurata somea tässä mielessä eli havaita kiusaamistapaukset. Kaikki kiusatuthan eivät kerro edes vanhemmilleen kiusaamisesta eivätkä kaikkien kiusaajien vanhemmat ole tietoisia, että heidän lapsensa kiusaa. Lisäksi on vanhempia, jotka eivät edes välitä asiasta, joten tässä tapauksessa lastensuojelu voisi olla oikea taho. Tai sitten pitäisi olla jokin ihan erillinen "koulukiusausvaltuutettu" , jonka tehtäviin kuuluisi puuttua silloin, kun kiusaajan vanhemmat eivät puutu. Kiusaamista tapahtuu kuitenkin muuallakin kuin somessa, joten  tuokaan ei yksin riitä.

"Koulukiusausvaltuutettu" kuulostaa ihan hyvältä! Toisaalta kyllä nämä asiat pitäisi käsitellä kotona ja koulussa, eli asennekasvatusta siihen, miten toisia pitäisi kohdella! (Siis kuuluisi kasvatukseen ja opetukseen. Terveystiedon tms. tunnilla esim. voisi ottaa puheeksi, miten huono kohtelu vaikuttaa toisen terveyteen ym.) Toisaalta kiusaaminenkin/syrjintä taitaa olla osittain kilpailuyhteiskunnan lieveilmiö. Eli aika syvälle pitäisi mennä, että asiat muuttuisivat. Mahtaako tällaiseen olla intressejä kellään?

Asennekasvatus olisi varmaan ihan hyvä, mutta ei poistaisi ongelmaa kokonaan. Mulla on vähän sellainen epäilys, ettei kiusaajia yleensä pätkääkään kiinnosta kiusaamansa lapsen terveys ja tulevaisuus. Toki joidenkin kohdalla kiusaaminen tapahtuu ilman ymmärrystä sen aiheuttamista seurauksista, mutta jotkut jatkaisivat kiusaamista ymmärtämisestä huolimatta tai jopa innostuisivat ajatuksesta, että kiusaamansa lapsen tulevaisuus menee pilalle. 

Kilpailuyhteiskunnalla on varmasti vaikutusta, mutta lasten välistä kiusaamista on tapahtunut iät ajat. Olen elänyt lapsuuteni 60-luvulla ja teini-vuoteni 70-luvulla. Silloin aikuisten kanta kiusaamiseen oli, että pienempiään ei saa kiusata. Saman ikäisten/kokoisten kiusaamisen katsottiin kuuluvan lasten luontaiseen nokkimisjärjestykseen eli sen avulla luotiin ryhmiä ja niissä kullekin oma paikkansa eivätkä aikuiset puuttuneet asiaan kuten nykyisin. Ei vielä osattu ajatella, että lapsiryhmässä kaikkien pitäisi olla samanarvoisia, koska eivät aikuisetkaan työelämässä olleet vaan joku oli rivityöntekijä, joku pikkupomo ja joku isompi pomo. Siihen aikaan työelämässä nuorempi ja kokemattomampi työntekijä ei ollut samanarvoinen kuin vanhempi ja pitkän työkokemuksen omaava. Muistan hyvin 80-luvulta, miten ensimmäisissä työpaikoissani oli hyvin selkeä hierarkia ja uusi ja nuori tulokas oli aina hierarkian alimmainen. Armeijassakin alokkaiden simputtaminen oli vielä ihan sallittua. Koko yhteiskunta siis tavallaan hyväksyi tämän ja sen vuoksi asiaan ei puututtu sen paremmin lasten keskinäisissä kähinöissä kuin työpaikoillakaan työntekijöiden välisissä kähinöissä. Riitti, ettei käyty fyysisesti käsiksi. 

Niin. Nämä asenteet ja kasvatusmallit ovat nyt meidän taustalla, ja tällaisia nyt ollaan. Nyt eletään kohta v. 2020, joten asennemuokkausta soisi vieläkin tapahtuvan.

Vaikka ilmeisesti nykyisin puututaan kiusaamiseenkin, niin ei sovi unohtaa myöskään piilo-ym. kiusaamista ja muuta eriarvoista kohtelua, mitä vielä nykyäänkin ilmenee. Kaikki ei ole täysin hyvin vieläkään, ja jaksan sitä surra joka päivä, vaikka kaikki näistä epäkohdista ei välitäkään.

Vierailija kirjoitti:

Aloitus kertoo aika paljon ihmisistä, joita ilmiö koskettaa: edes sitä blogia ei voi kirjoittaa itse vaan jonkun muun pitäisi sekin tehdä.

Mä voisin kirjoittaa, sillä kirjallinen ilmaisu on ollut yksi taidoistani.

Vaan olen usein niin lamaantunut, masentunut, etten varmasti saisi pullautettua säännöllistä blogitekstiä. Siten se alkaisils ahdistaa - kaiken muun lisäksi.

Toisekseen: ihmiset haluavat lukea ja seurata sellaisia bloheja, joissa tapahtuu ja on tekemisen ja kokemisen, nauttimisen ja päruäämisen meininki. Ketään kiinnosta toistuvat rutiinit, tapahtumattomuus, Ei kauniitaesillepanoja, ei sponsoroituja tuotepuffeja, ei muokattuja kauniita omakuvia.

Hyvä, hauska kirjoittaja, joka EI ole syrjäytynyt, voisi tuottaa "Syrjäytyneen näkökulmaa", ennakko-oletustensa ja ehkä oikeilta syrjäytyneiötä hankkimansa informaation perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm... Kenenkään ei pitäisi olla syrjäytettynä mistään/kohdeltuna huonosti, ainakaan vastoin tahtoaan! Miksi ei päästettäisi kaikkia ihmisiä kohti parempaa yhteiskunnallista asemaa, ettei kenenkään tarvitsisi "kärvistellä"?

Niin, ei pitäisi mutta niin vaan olen koko aikuisikäni ollut syrjäytynyt eli yli 25v.

Sitä juurikin ajoin kommentillani takaa, että asialle pitäisi tehdä jotain, että näin ei olisi! Itsekään en ole missään hyvässä asemassa, joten en ole ainakaan itse mukana ylläpitämässä näitä rakenteita.

Mitä ehdottaisit ratkaisuksi? Itse en ainakaan syrjäytettyjä/yksinäisiä morkkaa enkä myöskään syrji, eikä tulisi mieleenkään jättää ketään yksin, jos tuntisin jonkun tällaisen tapauksen tosielämässä henkilökohtaisesti. Missä muita yksinäisiä sitten tapaisi? On hieman huonoja kokemuksia menneisyydessä yksinäisiksi itsensä kertovien suhteen, ettei sitten ole heiIle kelvannutkaan. Itselläni on luottamuspulaa muutenkin muihin ihmisiin syystäkin, joten olen myös varautunut ensi alkuun kaikkia kohtaan. Että itselläkin on hieman hankalaa näin konkreettisesti mitään asialle tehdä, muuta kuin tsemppaamalla ja ymmärtämällä kaltoin kohdeltuja ihmisiä!

Nuoruudessa pitäisi jonkun huolehtia ja katsoa että jokainen nuori saa ammatin hommattua. Minusta se lähtee siitä. Sitten on helpompi saada työpaikka ja ystäviä. Mulle ei noin käynyt ja olen miesten armoilla ilman ystäviä ollut koko ikäni.

Tukiopetuksen määrää peruskoulussa pitäisi lisätä. Ihan liian moni läpäisee peruskoulun opettajien antamilla "säälivitosilla", keskiarvo jää liian huonoksi ja valmiudet opiskella toisen asteen opinnoissa puuttuvat. Luokalle jättämisenkään ei pitäisi olla poissuljettu vaihtoehto, jos oppilas ei ole lukuvuoden aikana selvinnyt opinnoistaan. Kertaus on joskus ihan hyvä asia. 

Aivan. Ja pitää myös kiinnittää huomiota, miksi joku ei pärjää koulussa. Syynähän saattaa joissain tapauksissa olla vaikkapa se kiusaaminen, miltä ei saa sulkea silmiään!

Totta. Tosin hyvin suuri osa koulukiusaamisestakin tapahtuu nykyisin koulupäivän ulkopuolella, joten koulun mahdollisuudet puuttua asiaan ovat rajalliset. 

Kukahan/ketkähän siihen sitten puuttuisi?

Hyvä kysymys. Ensinnäkin jonkun pitäisi seurata somea tässä mielessä eli havaita kiusaamistapaukset. Kaikki kiusatuthan eivät kerro edes vanhemmilleen kiusaamisesta eivätkä kaikkien kiusaajien vanhemmat ole tietoisia, että heidän lapsensa kiusaa. Lisäksi on vanhempia, jotka eivät edes välitä asiasta, joten tässä tapauksessa lastensuojelu voisi olla oikea taho. Tai sitten pitäisi olla jokin ihan erillinen "koulukiusausvaltuutettu" , jonka tehtäviin kuuluisi puuttua silloin, kun kiusaajan vanhemmat eivät puutu. Kiusaamista tapahtuu kuitenkin muuallakin kuin somessa, joten  tuokaan ei yksin riitä.

"Koulukiusausvaltuutettu" kuulostaa ihan hyvältä! Toisaalta kyllä nämä asiat pitäisi käsitellä kotona ja koulussa, eli asennekasvatusta siihen, miten toisia pitäisi kohdella! (Siis kuuluisi kasvatukseen ja opetukseen. Terveystiedon tms. tunnilla esim. voisi ottaa puheeksi, miten huono kohtelu vaikuttaa toisen terveyteen ym.) Toisaalta kiusaaminenkin/syrjintä taitaa olla osittain kilpailuyhteiskunnan lieveilmiö. Eli aika syvälle pitäisi mennä, että asiat muuttuisivat. Mahtaako tällaiseen olla intressejä kellään?

Asennekasvatus olisi varmaan ihan hyvä, mutta ei poistaisi ongelmaa kokonaan. Mulla on vähän sellainen epäilys, ettei kiusaajia yleensä pätkääkään kiinnosta kiusaamansa lapsen terveys ja tulevaisuus. Toki joidenkin kohdalla kiusaaminen tapahtuu ilman ymmärrystä sen aiheuttamista seurauksista, mutta jotkut jatkaisivat kiusaamista ymmärtämisestä huolimatta tai jopa innostuisivat ajatuksesta, että kiusaamansa lapsen tulevaisuus menee pilalle. 

Kilpailuyhteiskunnalla on varmasti vaikutusta, mutta lasten välistä kiusaamista on tapahtunut iät ajat. Olen elänyt lapsuuteni 60-luvulla ja teini-vuoteni 70-luvulla. Silloin aikuisten kanta kiusaamiseen oli, että pienempiään ei saa kiusata. Saman ikäisten/kokoisten kiusaamisen katsottiin kuuluvan lasten luontaiseen nokkimisjärjestykseen eli sen avulla luotiin ryhmiä ja niissä kullekin oma paikkansa eivätkä aikuiset puuttuneet asiaan kuten nykyisin. Ei vielä osattu ajatella, että lapsiryhmässä kaikkien pitäisi olla samanarvoisia, koska eivät aikuisetkaan työelämässä olleet vaan joku oli rivityöntekijä, joku pikkupomo ja joku isompi pomo. Siihen aikaan työelämässä nuorempi ja kokemattomampi työntekijä ei ollut samanarvoinen kuin vanhempi ja pitkän työkokemuksen omaava. Muistan hyvin 80-luvulta, miten ensimmäisissä työpaikoissani oli hyvin selkeä hierarkia ja uusi ja nuori tulokas oli aina hierarkian alimmainen. Armeijassakin alokkaiden simputtaminen oli vielä ihan sallittua. Koko yhteiskunta siis tavallaan hyväksyi tämän ja sen vuoksi asiaan ei puututtu sen paremmin lasten keskinäisissä kähinöissä kuin työpaikoillakaan työntekijöiden välisissä kähinöissä. Riitti, ettei käyty fyysisesti käsiksi. 

Niin. Nämä asenteet ja kasvatusmallit ovat nyt meidän taustalla, ja tällaisia nyt ollaan. Nyt eletään kohta v. 2020, joten asennemuokkausta soisi vieläkin tapahtuvan.

Vaikka ilmeisesti nykyisin puututaan kiusaamiseenkin, niin ei sovi unohtaa myöskään piilo-ym. kiusaamista ja muuta eriarvoista kohtelua, mitä vielä nykyäänkin ilmenee. Kaikki ei ole täysin hyvin vieläkään, ja jaksan sitä surra joka päivä, vaikka kaikki näistä epäkohdista ei välitäkään.

Unohdin vielä sen mainita, että ainahan tämä kilpailuyhteiskunta on ollut olemassa. Ennen luokkayhteiskunta oli vieläkin selkeämpää, mutta eihän se täysin poistunut ole vieläkään.

Heräsin aamulla.

Kävin kakalla.

Kakkani kelluu.

t. Syrjäytynyt paska

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus kertoo aika paljon ihmisistä, joita ilmiö koskettaa: edes sitä blogia ei voi kirjoittaa itse vaan jonkun muun pitäisi sekin tehdä.

Mä voisin kirjoittaa, sillä kirjallinen ilmaisu on ollut yksi taidoistani.

Vaan olen usein niin lamaantunut, masentunut, etten varmasti saisi pullautettua säännöllistä blogitekstiä. Siten se alkaisils ahdistaa - kaiken muun lisäksi.

Toisekseen: ihmiset haluavat lukea ja seurata sellaisia bloheja, joissa tapahtuu ja on tekemisen ja kokemisen, nauttimisen ja päruäämisen meininki. Ketään kiinnosta toistuvat rutiinit, tapahtumattomuus, Ei kauniitaesillepanoja, ei sponsoroituja tuotepuffeja, ei muokattuja kauniita omakuvia.

Hyvä, hauska kirjoittaja, joka EI ole syrjäytynyt, voisi tuottaa "Syrjäytyneen näkökulmaa", ennakko-oletustensa ja ehkä oikeilta syrjäytyneiötä hankkimansa informaation perusteella.

Mua voisi kyllä kiinnostaa! Mutta olenkin erilainen nuori. Mieluummin kyllä lukisin jokaisen omaa tekstiä, enkä niinkään kenenkään tulkintoja jonkun toisen elämästä, koska siinä on aina se vaara, että ne tulkinnat eivät ihan vastaa todellisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus kertoo aika paljon ihmisistä, joita ilmiö koskettaa: edes sitä blogia ei voi kirjoittaa itse vaan jonkun muun pitäisi sekin tehdä.

Mä voisin kirjoittaa, sillä kirjallinen ilmaisu on ollut yksi taidoistani.

Vaan olen usein niin lamaantunut, masentunut, etten varmasti saisi pullautettua säännöllistä blogitekstiä. Siten se alkaisils ahdistaa - kaiken muun lisäksi.

Toisekseen: ihmiset haluavat lukea ja seurata sellaisia bloheja, joissa tapahtuu ja on tekemisen ja kokemisen, nauttimisen ja päruäämisen meininki. Ketään kiinnosta toistuvat rutiinit, tapahtumattomuus, Ei kauniitaesillepanoja, ei sponsoroituja tuotepuffeja, ei muokattuja kauniita omakuvia.

Hyvä, hauska kirjoittaja, joka EI ole syrjäytynyt, voisi tuottaa "Syrjäytyneen näkökulmaa", ennakko-oletustensa ja ehkä oikeilta syrjäytyneiötä hankkimansa informaation perusteella.

Olet väärässä, etkä osaa kirjoittaa, useimmat ei osaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus kertoo aika paljon ihmisistä, joita ilmiö koskettaa: edes sitä blogia ei voi kirjoittaa itse vaan jonkun muun pitäisi sekin tehdä.

Mielelläni kirjoittaisin blogia mutta mies ei sitä halua. Hän ei halua että kerron sairauksistani tai siitä etten ole pystynyt opiskelemaan. Hänestä kaikki pitää feikata.

Ei sun ole pakko kertoa miehelle alat kirjoittaa blogia salaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muo ja mun parasta kaveria kiusattiin, kun olimme molemmat moniongelmaisista, köyhistä kodeista. Hänellä oli luokan paras keskiarvo, ja minulla toiseksi paras. Mitä muutakaan me olisimme tehneet, kun opiskelleet ahkerasti? Harrastuksia meille ei kukaan kustantanut, siksi luimme paikalliskirjaston läpi.

Nykyään se koulukiusaaminen selittää mitä tahansa, myös laiskuuden ja lahjattomuuden. Moni itse törkeästi käyttäytyvä huutaa kovaan ääneen olevansa kiusattu.

Vaikka muut tilanteen tuntevat ovat sitä mieltä, ettei kyse ole kiusaamisesta, vaan siitä ettei joku irmapetteri saa tahtoaan läpi joka asiassa kuten on tottunut, ja siksi raivoaa.

Tehän saitte sitten tukea toisistanne! Se oli teidän suojaava kokemuksenne! Kaikki eivät näin onnekkaita ole. Jos olet lukenut yhtään muidenkaan kokemuksia, miten koko perhe kohtelee yhtä ihmistä huonosti tai joku on aina yksin koulussa ym. ja mikä vaikutus sillä on heidän elämään. Joskus asiat paranee myöhemmin, joskus sitten taas ei.

Niin, saimme tukea, kun annoimme tukea. Miksi kaksi kiusattua ei voi nykyäänkin tehdä näin? No koska ei osaa olla ystävä kenellekään, ei se ole mitään lotto-onnea, vaan sitä että pitää itsekin panostaa. Yrittää, epäonnistua, yrittää uudelleen jne, ei niitä sosiaalisia taitoja kukaan lahjoita lottokoneesta huonosta perheestä olevalle.

Oppimista se kiusaaminen ei todellakaan estä, jos halua oppia on. Ellei ole, niin sitten on hyvä taas löytää vika muista, ei koskaan itsestä. Jos koulu ei nappaa, lukee itsekseen, näin teki mm Einstein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm... Kenenkään ei pitäisi olla syrjäytettynä mistään/kohdeltuna huonosti, ainakaan vastoin tahtoaan! Miksi ei päästettäisi kaikkia ihmisiä kohti parempaa yhteiskunnallista asemaa, ettei kenenkään tarvitsisi "kärvistellä"?

Niin, ei pitäisi mutta niin vaan olen koko aikuisikäni ollut syrjäytynyt eli yli 25v.

Sitä juurikin ajoin kommentillani takaa, että asialle pitäisi tehdä jotain, että näin ei olisi! Itsekään en ole missään hyvässä asemassa, joten en ole ainakaan itse mukana ylläpitämässä näitä rakenteita.

Mitä ehdottaisit ratkaisuksi? Itse en ainakaan syrjäytettyjä/yksinäisiä morkkaa enkä myöskään syrji, eikä tulisi mieleenkään jättää ketään yksin, jos tuntisin jonkun tällaisen tapauksen tosielämässä henkilökohtaisesti. Missä muita yksinäisiä sitten tapaisi? On hieman huonoja kokemuksia menneisyydessä yksinäisiksi itsensä kertovien suhteen, ettei sitten ole heiIle kelvannutkaan. Itselläni on luottamuspulaa muutenkin muihin ihmisiin syystäkin, joten olen myös varautunut ensi alkuun kaikkia kohtaan. Että itselläkin on hieman hankalaa näin konkreettisesti mitään asialle tehdä, muuta kuin tsemppaamalla ja ymmärtämällä kaltoin kohdeltuja ihmisiä!

Nuoruudessa pitäisi jonkun huolehtia ja katsoa että jokainen nuori saa ammatin hommattua. Minusta se lähtee siitä. Sitten on helpompi saada työpaikka ja ystäviä. Mulle ei noin käynyt ja olen miesten armoilla ilman ystäviä ollut koko ikäni.

Tukiopetuksen määrää peruskoulussa pitäisi lisätä. Ihan liian moni läpäisee peruskoulun opettajien antamilla "säälivitosilla", keskiarvo jää liian huonoksi ja valmiudet opiskella toisen asteen opinnoissa puuttuvat. Luokalle jättämisenkään ei pitäisi olla poissuljettu vaihtoehto, jos oppilas ei ole lukuvuoden aikana selvinnyt opinnoistaan. Kertaus on joskus ihan hyvä asia. 

Aivan. Ja pitää myös kiinnittää huomiota, miksi joku ei pärjää koulussa. Syynähän saattaa joissain tapauksissa olla vaikkapa se kiusaaminen, miltä ei saa sulkea silmiään!

Totta. Tosin hyvin suuri osa koulukiusaamisestakin tapahtuu nykyisin koulupäivän ulkopuolella, joten koulun mahdollisuudet puuttua asiaan ovat rajalliset. 

Kukahan/ketkähän siihen sitten puuttuisi?

Hyvä kysymys. Ensinnäkin jonkun pitäisi seurata somea tässä mielessä eli havaita kiusaamistapaukset. Kaikki kiusatuthan eivät kerro edes vanhemmilleen kiusaamisesta eivätkä kaikkien kiusaajien vanhemmat ole tietoisia, että heidän lapsensa kiusaa. Lisäksi on vanhempia, jotka eivät edes välitä asiasta, joten tässä tapauksessa lastensuojelu voisi olla oikea taho. Tai sitten pitäisi olla jokin ihan erillinen "koulukiusausvaltuutettu" , jonka tehtäviin kuuluisi puuttua silloin, kun kiusaajan vanhemmat eivät puutu. Kiusaamista tapahtuu kuitenkin muuallakin kuin somessa, joten  tuokaan ei yksin riitä.

"Koulukiusausvaltuutettu" kuulostaa ihan hyvältä! Toisaalta kyllä nämä asiat pitäisi käsitellä kotona ja koulussa, eli asennekasvatusta siihen, miten toisia pitäisi kohdella! (Siis kuuluisi kasvatukseen ja opetukseen. Terveystiedon tms. tunnilla esim. voisi ottaa puheeksi, miten huono kohtelu vaikuttaa toisen terveyteen ym.) Toisaalta kiusaaminenkin/syrjintä taitaa olla osittain kilpailuyhteiskunnan lieveilmiö. Eli aika syvälle pitäisi mennä, että asiat muuttuisivat. Mahtaako tällaiseen olla intressejä kellään?

Asennekasvatus olisi varmaan ihan hyvä, mutta ei poistaisi ongelmaa kokonaan. Mulla on vähän sellainen epäilys, ettei kiusaajia yleensä pätkääkään kiinnosta kiusaamansa lapsen terveys ja tulevaisuus. Toki joidenkin kohdalla kiusaaminen tapahtuu ilman ymmärrystä sen aiheuttamista seurauksista, mutta jotkut jatkaisivat kiusaamista ymmärtämisestä huolimatta tai jopa innostuisivat ajatuksesta, että kiusaamansa lapsen tulevaisuus menee pilalle. 

Kilpailuyhteiskunnalla on varmasti vaikutusta, mutta lasten välistä kiusaamista on tapahtunut iät ajat. Olen elänyt lapsuuteni 60-luvulla ja teini-vuoteni 70-luvulla. Silloin aikuisten kanta kiusaamiseen oli, että pienempiään ei saa kiusata. Saman ikäisten/kokoisten kiusaamisen katsottiin kuuluvan lasten luontaiseen nokkimisjärjestykseen eli sen avulla luotiin ryhmiä ja niissä kullekin oma paikkansa eivätkä aikuiset puuttuneet asiaan kuten nykyisin. Ei vielä osattu ajatella, että lapsiryhmässä kaikkien pitäisi olla samanarvoisia, koska eivät aikuisetkaan työelämässä olleet vaan joku oli rivityöntekijä, joku pikkupomo ja joku isompi pomo. Siihen aikaan työelämässä nuorempi ja kokemattomampi työntekijä ei ollut samanarvoinen kuin vanhempi ja pitkän työkokemuksen omaava. Muistan hyvin 80-luvulta, miten ensimmäisissä työpaikoissani oli hyvin selkeä hierarkia ja uusi ja nuori tulokas oli aina hierarkian alimmainen. Armeijassakin alokkaiden simputtaminen oli vielä ihan sallittua. Koko yhteiskunta siis tavallaan hyväksyi tämän ja sen vuoksi asiaan ei puututtu sen paremmin lasten keskinäisissä kähinöissä kuin työpaikoillakaan työntekijöiden välisissä kähinöissä. Riitti, ettei käyty fyysisesti käsiksi. 

Niin. Nämä asenteet ja kasvatusmallit ovat nyt meidän taustalla, ja tällaisia nyt ollaan. Nyt eletään kohta v. 2020, joten asennemuokkausta soisi vieläkin tapahtuvan.

Vaikka ilmeisesti nykyisin puututaan kiusaamiseenkin, niin ei sovi unohtaa myöskään piilo-ym. kiusaamista ja muuta eriarvoista kohtelua, mitä vielä nykyäänkin ilmenee. Kaikki ei ole täysin hyvin vieläkään, ja jaksan sitä surra joka päivä, vaikka kaikki näistä epäkohdista ei välitäkään.

Asenteet muuttuvat hitaasti. Varsinkin silloin, jos osa ihmisistä on sitä mieltä, ettei vanhassa asenteessa ollut mitään vikaa. 

Olen pistänyt merkille viime aikoina, että aiempien vuosien "mammuttisynttäreiden" aika alkaa olla ohi. Eli siis ne, mihin kutsuttiin koko päiväkotiryhmä tai koko luokka ja joista saattoi yhden jättää pois, jolloin tämä yksi koki tulleensa kiusatuksi. Nykylapset aloittavat harrastamisen aikaisemmin ja alkaa olla yhä yleisempää, että lapsen synttäreille kutsutaan muutama päiväkotikaveri/luokkakaveri, muutama harrastuskaveri ja ehkä jotain muita lapsia naapurustosta. Näin  kutsua vaille jääneitä on eri ryhmissä useampia kuin yksi eli tällä tavalla järkeistämällä synttäreitä vähennetään myös kiusaamista, koska kolmen kutsuminen kahdeksasta ei ole enää kiusaamista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus kertoo aika paljon ihmisistä, joita ilmiö koskettaa: edes sitä blogia ei voi kirjoittaa itse vaan jonkun muun pitäisi sekin tehdä.

Mielelläni kirjoittaisin blogia mutta mies ei sitä halua. Hän ei halua että kerron sairauksistani tai siitä etten ole pystynyt opiskelemaan. Hänestä kaikki pitää feikata.

Ei sun ole pakko kertoa miehelle alat kirjoittaa blogia salaa

Niin, tänäänkin on ollut niin paljon ongelmia ettei niitä normaali ihminen edes ajattelisi olevan. Ne johtuu siitä, kun mies määrää kaikesta, esim. koska käydään kaupassa yms.

Kukaan ei myöskään "tee syrjäytyneelle joulua". Muut vaan ruokkivat, maksavat asumisen, koulutuksen ja terveydenhuollon, mutta ah-ja voih: kukaan ei kirjoita syrjäytyneen puolesta. Voi kyynel!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm... Kenenkään ei pitäisi olla syrjäytettynä mistään/kohdeltuna huonosti, ainakaan vastoin tahtoaan! Miksi ei päästettäisi kaikkia ihmisiä kohti parempaa yhteiskunnallista asemaa, ettei kenenkään tarvitsisi "kärvistellä"?

Niin, ei pitäisi mutta niin vaan olen koko aikuisikäni ollut syrjäytynyt eli yli 25v.

Sitä juurikin ajoin kommentillani takaa, että asialle pitäisi tehdä jotain, että näin ei olisi! Itsekään en ole missään hyvässä asemassa, joten en ole ainakaan itse mukana ylläpitämässä näitä rakenteita.

Mitä ehdottaisit ratkaisuksi? Itse en ainakaan syrjäytettyjä/yksinäisiä morkkaa enkä myöskään syrji, eikä tulisi mieleenkään jättää ketään yksin, jos tuntisin jonkun tällaisen tapauksen tosielämässä henkilökohtaisesti. Missä muita yksinäisiä sitten tapaisi? On hieman huonoja kokemuksia menneisyydessä yksinäisiksi itsensä kertovien suhteen, ettei sitten ole heiIle kelvannutkaan. Itselläni on luottamuspulaa muutenkin muihin ihmisiin syystäkin, joten olen myös varautunut ensi alkuun kaikkia kohtaan. Että itselläkin on hieman hankalaa näin konkreettisesti mitään asialle tehdä, muuta kuin tsemppaamalla ja ymmärtämällä kaltoin kohdeltuja ihmisiä!

Nuoruudessa pitäisi jonkun huolehtia ja katsoa että jokainen nuori saa ammatin hommattua. Minusta se lähtee siitä. Sitten on helpompi saada työpaikka ja ystäviä. Mulle ei noin käynyt ja olen miesten armoilla ilman ystäviä ollut koko ikäni.

Tukiopetuksen määrää peruskoulussa pitäisi lisätä. Ihan liian moni läpäisee peruskoulun opettajien antamilla "säälivitosilla", keskiarvo jää liian huonoksi ja valmiudet opiskella toisen asteen opinnoissa puuttuvat. Luokalle jättämisenkään ei pitäisi olla poissuljettu vaihtoehto, jos oppilas ei ole lukuvuoden aikana selvinnyt opinnoistaan. Kertaus on joskus ihan hyvä asia. 

Aivan. Ja pitää myös kiinnittää huomiota, miksi joku ei pärjää koulussa. Syynähän saattaa joissain tapauksissa olla vaikkapa se kiusaaminen, miltä ei saa sulkea silmiään!

Totta. Tosin hyvin suuri osa koulukiusaamisestakin tapahtuu nykyisin koulupäivän ulkopuolella, joten koulun mahdollisuudet puuttua asiaan ovat rajalliset. 

Kukahan/ketkähän siihen sitten puuttuisi?

Hyvä kysymys. Ensinnäkin jonkun pitäisi seurata somea tässä mielessä eli havaita kiusaamistapaukset. Kaikki kiusatuthan eivät kerro edes vanhemmilleen kiusaamisesta eivätkä kaikkien kiusaajien vanhemmat ole tietoisia, että heidän lapsensa kiusaa. Lisäksi on vanhempia, jotka eivät edes välitä asiasta, joten tässä tapauksessa lastensuojelu voisi olla oikea taho. Tai sitten pitäisi olla jokin ihan erillinen "koulukiusausvaltuutettu" , jonka tehtäviin kuuluisi puuttua silloin, kun kiusaajan vanhemmat eivät puutu. Kiusaamista tapahtuu kuitenkin muuallakin kuin somessa, joten  tuokaan ei yksin riitä.

"Koulukiusausvaltuutettu" kuulostaa ihan hyvältä! Toisaalta kyllä nämä asiat pitäisi käsitellä kotona ja koulussa, eli asennekasvatusta siihen, miten toisia pitäisi kohdella! (Siis kuuluisi kasvatukseen ja opetukseen. Terveystiedon tms. tunnilla esim. voisi ottaa puheeksi, miten huono kohtelu vaikuttaa toisen terveyteen ym.) Toisaalta kiusaaminenkin/syrjintä taitaa olla osittain kilpailuyhteiskunnan lieveilmiö. Eli aika syvälle pitäisi mennä, että asiat muuttuisivat. Mahtaako tällaiseen olla intressejä kellään?

Asennekasvatus olisi varmaan ihan hyvä, mutta ei poistaisi ongelmaa kokonaan. Mulla on vähän sellainen epäilys, ettei kiusaajia yleensä pätkääkään kiinnosta kiusaamansa lapsen terveys ja tulevaisuus. Toki joidenkin kohdalla kiusaaminen tapahtuu ilman ymmärrystä sen aiheuttamista seurauksista, mutta jotkut jatkaisivat kiusaamista ymmärtämisestä huolimatta tai jopa innostuisivat ajatuksesta, että kiusaamansa lapsen tulevaisuus menee pilalle. 

Kilpailuyhteiskunnalla on varmasti vaikutusta, mutta lasten välistä kiusaamista on tapahtunut iät ajat. Olen elänyt lapsuuteni 60-luvulla ja teini-vuoteni 70-luvulla. Silloin aikuisten kanta kiusaamiseen oli, että pienempiään ei saa kiusata. Saman ikäisten/kokoisten kiusaamisen katsottiin kuuluvan lasten luontaiseen nokkimisjärjestykseen eli sen avulla luotiin ryhmiä ja niissä kullekin oma paikkansa eivätkä aikuiset puuttuneet asiaan kuten nykyisin. Ei vielä osattu ajatella, että lapsiryhmässä kaikkien pitäisi olla samanarvoisia, koska eivät aikuisetkaan työelämässä olleet vaan joku oli rivityöntekijä, joku pikkupomo ja joku isompi pomo. Siihen aikaan työelämässä nuorempi ja kokemattomampi työntekijä ei ollut samanarvoinen kuin vanhempi ja pitkän työkokemuksen omaava. Muistan hyvin 80-luvulta, miten ensimmäisissä työpaikoissani oli hyvin selkeä hierarkia ja uusi ja nuori tulokas oli aina hierarkian alimmainen. Armeijassakin alokkaiden simputtaminen oli vielä ihan sallittua. Koko yhteiskunta siis tavallaan hyväksyi tämän ja sen vuoksi asiaan ei puututtu sen paremmin lasten keskinäisissä kähinöissä kuin työpaikoillakaan työntekijöiden välisissä kähinöissä. Riitti, ettei käyty fyysisesti käsiksi. 

Niin. Nämä asenteet ja kasvatusmallit ovat nyt meidän taustalla, ja tällaisia nyt ollaan. Nyt eletään kohta v. 2020, joten asennemuokkausta soisi vieläkin tapahtuvan.

Vaikka ilmeisesti nykyisin puututaan kiusaamiseenkin, niin ei sovi unohtaa myöskään piilo-ym. kiusaamista ja muuta eriarvoista kohtelua, mitä vielä nykyäänkin ilmenee. Kaikki ei ole täysin hyvin vieläkään, ja jaksan sitä surra joka päivä, vaikka kaikki näistä epäkohdista ei välitäkään.

Asenteet muuttuvat hitaasti. Varsinkin silloin, jos osa ihmisistä on sitä mieltä, ettei vanhassa asenteessa ollut mitään vikaa. 

Olen pistänyt merkille viime aikoina, että aiempien vuosien "mammuttisynttäreiden" aika alkaa olla ohi. Eli siis ne, mihin kutsuttiin koko päiväkotiryhmä tai koko luokka ja joista saattoi yhden jättää pois, jolloin tämä yksi koki tulleensa kiusatuksi. Nykylapset aloittavat harrastamisen aikaisemmin ja alkaa olla yhä yleisempää, että lapsen synttäreille kutsutaan muutama päiväkotikaveri/luokkakaveri, muutama harrastuskaveri ja ehkä jotain muita lapsia naapurustosta. Näin  kutsua vaille jääneitä on eri ryhmissä useampia kuin yksi eli tällä tavalla järkeistämällä synttäreitä vähennetään myös kiusaamista, koska kolmen kutsuminen kahdeksasta ei ole enää kiusaamista. 

Yleensä varmaan näillä kutsutta jääneilläkin on se oma kaveripiiri, jossa ollaan "täysvaltaisia" jäseniä ja näin ollen saadaan kutsuja muualta. Tässäkin tilanteessa saattaa yksi tai useampi ihminen jäädä kaikkien kutsujen ulkopuolelle kuitenkin.

Ja näinhän ne klikitkin/eriytyminen sitten saattaa syntyä, kun ollaan vain tietynlaisten ihmisten kanssa tekemisissä.

Itsekin muistan, että alaluokilla aiemmin kutsuttiin kaikki saman sukupuolen edustajat synttäreille. (Silloin ei synttärit olleetkaan mitään ns. mahtipontisia.) Myöhemmin tämä eriytyminen alkoi, eli toisia oli lupa kohdella eriarvoisesti. Toisaalta alaluokilta asti meno oli henkisesti (ja fyysisesti) raskasta, vaikka täysin ulkopuoliseksi ei jäänytkään. (Mm. pojat kiusasivat, eikä pelkästään itseä.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muo ja mun parasta kaveria kiusattiin, kun olimme molemmat moniongelmaisista, köyhistä kodeista. Hänellä oli luokan paras keskiarvo, ja minulla toiseksi paras. Mitä muutakaan me olisimme tehneet, kun opiskelleet ahkerasti? Harrastuksia meille ei kukaan kustantanut, siksi luimme paikalliskirjaston läpi.

Nykyään se koulukiusaaminen selittää mitä tahansa, myös laiskuuden ja lahjattomuuden. Moni itse törkeästi käyttäytyvä huutaa kovaan ääneen olevansa kiusattu.

Vaikka muut tilanteen tuntevat ovat sitä mieltä, ettei kyse ole kiusaamisesta, vaan siitä ettei joku irmapetteri saa tahtoaan läpi joka asiassa kuten on tottunut, ja siksi raivoaa.

Tehän saitte sitten tukea toisistanne! Se oli teidän suojaava kokemuksenne! Kaikki eivät näin onnekkaita ole. Jos olet lukenut yhtään muidenkaan kokemuksia, miten koko perhe kohtelee yhtä ihmistä huonosti tai joku on aina yksin koulussa ym. ja mikä vaikutus sillä on heidän elämään. Joskus asiat paranee myöhemmin, joskus sitten taas ei.

Niin, saimme tukea, kun annoimme tukea. Miksi kaksi kiusattua ei voi nykyäänkin tehdä näin? No koska ei osaa olla ystävä kenellekään, ei se ole mitään lotto-onnea, vaan sitä että pitää itsekin panostaa. Yrittää, epäonnistua, yrittää uudelleen jne, ei niitä sosiaalisia taitoja kukaan lahjoita lottokoneesta huonosta perheestä olevalle.

Oppimista se kiusaaminen ei todellakaan estä, jos halua oppia on. Ellei ole, niin sitten on hyvä taas löytää vika muista, ei koskaan itsestä. Jos koulu ei nappaa, lukee itsekseen, näin teki mm Einstein.

Eipä sulla nähtävästi ole mitään käsitystä kaikkien todellisuudesta ollenkaan. Miten toiset jäävät täysin yksin ilman yhtään ystävää, eikä tosiaankaan ole siitä kiinni, etteikö osaisi olla toisen tukena. (Muut eivät varmaan tarvitsekaan sitä tukea samalla tavalla, kun on vain yksi kiusattu.)

Kuuntelepa vaikka Tommi Läntisen kiusaamisesta kertovaa kappaletta, josko se sunkin empatia kehittyisi kaikkia kiusattuja kohtaan eikä vain niitä, joilla on mennyt elämä samalla tavalla kuin sulla?