Lue keskustelun säännöt.
9-v lapsi pelkää keskellä yötä
Äiti ihmeissään
29.07.2019 |
Mitä mielestänne tulisi tehdä, kun 9.5 v lapsi pari kertaa viikossa herää keskellä yötä, eikä omien sanojensa mukaan saa enää unta, koska häntä pelottaa? Hänellä on oikein kiva oma huone, ja yöllä hänellä on päällä yövalo, eli ei edes pimeää ole (hän itse vaatii sitä yövaloa, ei suostu olemaan ilman). Olen kokeillut, että laitan hänet vaan takaisin omaan sänkyynsä, mutta oikeasti poukkii sieltä sitten takaisin itkemään lukuisia kertoja vartin välein ainakin
tunnin, eli vaikuttaa että oikeasti ei tosiaan saa unta. Jos otan viereen, niin yleensä nukkuu, joskus harvoin kyllä siinäkin potee unettomuutta ja ulisee. Iltaisin nukahtaa hyvin kotona, se on vaan se keskellä yötä herääminen se ongelma, joten en usko että mikään melatoniinikaan auttaisi tähän. Alamme mieheni (lapsen isä) kanssa olemaan todella kypsiä tähän, kaikki emme mahdu parisänkyymme, joten sitten on jommankumman mentävä sohvalle kun lapsi tulee ulisemaan. Lapsella on muutenkin jotain ihme henkisiä mörköjä nukkumisen kanssa, hänellä on nykyisin tosi vaikea nukahtaa yökylässä mummin luonakin ja yhä pahemmaksi menee, viimeksi soitti minulle puolilta öin itku kurkussa että ei saa unta, kun olimme mieheni kanssa treffeillä ... Normaali nukkumaanmenoaika oli tuolloin ohittunut jo 2 tunnilla. (Yökylässä käy kerran parissa kuussa mummin luona, eli mitään ylenmääräistä yökyläilyä ei ole, ja siis sielläkin on 11 v sisko mukana, mutta ei sekään tunnu auttavan asiaan.)
Lapselle ei ole koskaan tapahtunut mitään oikeasti pelottavaa tai traumaattista, eli tää on nyt vain hänen päässään. Hän on ihan pienestä asti heräillyt väittäen näkevänsä painajaisia, ja pidin sitä normaalina, otin aina viereeni, mutta turhauttaa kun tää ei tunnu menevän ohi ollenkaan, ainoastaan pahenee iän kanssa. Muuten on niin taitava ja reipas tyttö ja jopa keskimäärin paljon ikäisiään edellä henkisesti, ns. kympin tyttö, ettei kukaan hänestä tällaista uskoisi, ainoastaan vähän liikaa perfektionisti ja hermoilee asioita välillä etukäteen. Myös yksin oleminen on ollut hänelle hyvin hankala oppia, vasta tokaluokalla alkoi hyväksymään sen, että voin viedä roskat (2 min) niin että hän jää kotiin, tai että voi olla kotona 10 min yksin ennen kuin pitää lähteä kouluun. Vieläkin jos vien roskat, se huutaa perään että onhan sulla puhelin mukana...
Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta, ja mitä mielestänne tulisi tehdä? Pitäiskö lapsi kylmästi alkaa passittaa aina omaan huoneeseen takaisin, ottaa aina viereen nukkumaan, vai viedä psykologille? Itse keskustelemalla en ole saanut tytöstä irti mitään järkevää, mitä kautta tätä voisi purkaa. Ainoastaan joskus hän on sanonut, että pelkää että joku murtautuu meille, mutta mitä tuohonkaan voi sanoa, muuta kuin että ei murtaudu (asumme kerrostalossa toisessa kerroksessa, hirveän todennäköistä tällainen murtautuminen ei ole). Anteeksi jos teksti on sekava.
Lapsen sisarella on ADHD ja vähän samantyyppistä levottomuutta tällä kyseiselläkin lapsella, mutta en ole häntä vienyt tutkimuksiin, kun pärjää koulussa niin erinomaisesti kuitenkin. Voisiko tämä aiheuttaa sitä, että ajatukset laukkaavat villisti yöllä...?
Kommentit (31)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli kouluikäisenä joku ihme pelkokausi, muistaakseni 7-12 vuoden välillä. Ei meillä kyllä silti vanhemmat heidän petiin päästäneet, eikä kyllä edes kuunnelleet pelkokitinöitä. Totesivat vaan, että ihan turhaan sua pelottaa, ja jos ei nukuta niin sitten valvot. Että kyllä se uni ennemmin tai myöhemmin tulee.
Mutta siis minä pelkäsin aluksi sellaisia asioita joihin en edes järjellä uskonut kuten kummitukset ja ufot. Joskus pelkäsin sitä että isä tai äiti voisi tulla yhtäkkiä hulluksi ja tappaa minut, tai oikeastaan kuka tahansa ihminen missä tahansa. Jossain vaiheessa pelon ensisijainen kohde oli se että voisin kuolla yöllä enkä enää heräisi.
Mutta niin nuo pelot meni itsestään ohi ajallaan. Luulen että minulle oli hyväksi vaan se, että vanhemmat ei kovin paljoa pelkojani jaksaneet ymmärtää tai hyssytellä vaan sain itse kasvaa niistä yli (eli pakotettiin kasvamaan itse niistä yli, ilman vanhempiin tukeutumista).
Olet kyllä täysin väärässä, kuten käy ilmi esimerkiksi tuosta ylhäältä, linkkaamastani ylen artikkelista.
Kamalinta mitä tuossa tilanteessa on tehdä, pakottaa lapsi omaan sänkyynsä, kun pelottaa! Aikuisellakin voi olla irrationaalisia pelkoja, joita tilanteita kyllä pyrkii välttämään. Ei lasta helpota, vaikka kuinka kertoisit, ettei mitäön pelättävää ole.
Meillä pelättiin myös, Pöö-apinaa (?), joka tulee ulko-ovesta sisään. Yöksi laitoimme lapsen kokoisen pehmolelun vartioimaan oven eteen. Ja lapsi nukkui vieressä juuri niin kauan kuin oli valmis siirtymään omaan huoneeseensa. Nyt on tasapainoinen, rauhallinen, peloton, rohkea, lähes aikuinen.
Opeta lapsi nukkuu takaisin omaan sänkyyn, kun hän herää, tuon ikäiselle luulisi toimivan ihan puhuminen "se oli vaan unta, ei ole hätää, jatka nukkumista" tai jos haluat nii vaikka joku unilaulu minkä laulatte yhdessä, mikä poistaa pahat unet tai lapsi voi itse lukea jonkin lyhyen sadun ja rauhoittua yksin nukkuu sen jälkeen. Jos otat viereen, nii pelko voi olla myös tekosyy päästä nukkumaan sun sänkyyn.
Vierailija kirjoitti:
Niin siis mua tosiaan eniten häiritsee se, että vaikutat ajattelevan, että ihan kuin tämä olisi tyttäreltäsi jonkinmoinen arvovalinta. Että kyseessä olisi ihminen, jolla olisi asiat hyvin, mutta joka VALITSEE hankaluuden. Tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa! Eikä tosiaan pitäisi siinäkään tapauksessa, että tyttäresi sairastuisi mt-ongelmaan. Ne eivät edelleenkään ole valinta. Kukaan ei HALUA olla uneton tai onneton: aina on jokin syy. Nyt vain hartiavoimin sitä syytä / niitä syitä etsimään. Sinänsä en tosiaan maalaisi piruja seinille minkään mahdollisten teini-iän mt-ongelmien suhteen.
-19
Tiedän kyllä sen, ettei kukaan valitse henkisiä ongelmia, ja omakohtaistakin kokemusta asiasta löytyy.
Se, että puhun välillä huumorilla, ei tarkoita, etten suhtautuisi ongelmaan vakavasti, enhän muuten olisi neuvoja kysellytkään. Olen myös puhunut näistä asioista aina neuvolassa ja kouluterveydenhoitajalla. Olen lisäksi aina pitänyt hänen puoltaan, esim. 3-vuotiaana hänet laitettiin tukilapseksi integroituun päiväkotiryhmään jossa oli useita käytösongelmaisia lapsia, vaadin hänen siirtoaan sieltä pois, koska näin, että se oli hänelle henkisesti aivan liikaa. Päiväkodissa kaikki oli fine, kotona hän oireili voimakkaasti kun oli koko päivän joutunut olemaan niin reipas.
Tarkoitin esikoisen oikeilla ongelmilla sitä, että hän on ollut 4 v asti erilaisissa terapioissa ja diagnooseja löytyy useampi, kehitys oli viiveistä syntymästä asti. Tämä toinen on aina kaikissa mahdollisissa tarkastuksissa ollut mallioppilas ja koulukin sujuu erinomaisesti, kukaan ei koskaan ulkoapäin arvaisi sitä, että hänellä on tällaisia ongelmia. Esikoisella taas ei koskaan luultavasti tule olemaan mahdollisuuksia päästä esim. lukioon. Sitä taustaa vasten tuntuu toki ikävältä, että ihminen, joka suoriutuu kaikesta lähes täydellisesti, ei pysty luottamaan itseensä, eikä olemaan tyytyväinen itseensä. Toki itse olen ollut samanlainen kympin tyttö, mutta peloista en muista koskaan kärsineeni.
Väittäisin, että en suhtaudu tyttäreeni tympeästi, mutta toki kaikki ei aina voi välittyä oikein tekstien kautta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitään ADHD ta ei voi päätellä olevan pelkästään sen takia, että lapsi pelkää öisin. ADHD on monen oireen summa ja hyvin vahvasti tähän liittyy oppimisvaikeuksia.
Vierailija kirjoitti:
Mitään ADHD ta ei voi päätellä olevan pelkästään sen takia, että lapsi pelkää öisin. ADHD on monen oireen summa ja hyvin vahvasti tähän liittyy oppimisvaikeuksia.
Niin siis esikoisellamme on ADHD, ja tunnistan kyllä oireet hyvin. Tämä ei suinkaan liittynyt tähän, että tästä olisin päätellyt hänellä olevan samankaltaista, vaan ne oireet ovat aivan muuta ja näkyvät muussa elämässä. En kuitenkaan ole hänelle lääkitystä lähtenyt hakemaan, koska päinvastoin kuin esikoisella, hänellä on mm. erittäin hyvä muisti, jonka avulla pärjää kouluasioissa. Mietin vain sitä, voiko olla niin, että sen takia ne ajatukset laukkaavat öisin herätessä kovempaa kuin muilla. Kyllä ne laukkaavat päivisinkin aivan riittämiin. 😆
Tietenkin toisaalta monet aikuiset ovat sanoneet, että ovat kärsineet siitä, että ADHD on jäänyt lapsena diagnosoimatta. En tiedä, olisiko tutkimuksia syytä silti tehdä, vaikka se ei koulunkäyntiä haittaisikaan (ainakaan alaluokilla, asiathan ovat vielä helppoja ja tehtävämäärät pieniä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti ihmeissään kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään ADHD ta ei voi päätellä olevan pelkästään sen takia, että lapsi pelkää öisin. ADHD on monen oireen summa ja hyvin vahvasti tähän liittyy oppimisvaikeuksia.
Niin siis esikoisellamme on ADHD, ja tunnistan kyllä oireet hyvin. Tämä ei suinkaan liittynyt tähän, että tästä olisin päätellyt hänellä olevan samankaltaista, vaan ne oireet ovat aivan muuta ja näkyvät muussa elämässä. En kuitenkaan ole hänelle lääkitystä lähtenyt hakemaan, koska päinvastoin kuin esikoisella, hänellä on mm. erittäin hyvä muisti, jonka avulla pärjää kouluasioissa. Mietin vain sitä, voiko olla niin, että sen takia ne ajatukset laukkaavat öisin herätessä kovempaa kuin muilla. Kyllä ne laukkaavat päivisinkin aivan riittämiin. 😆
Tietenkin toisaalta monet aikuiset ovat sanoneet, että ovat kärsineet siitä, että ADHD on jäänyt lapsena diagnosoimatta. En tiedä, olisiko tutkimuksia syytä silti tehdä, vaikka se ei koulunkäyntiä haittaisikaan (ainakaan alaluokilla, asiathan ovat vielä helppoja ja tehtävämäärät pieniä).
Tuo kuulostaa normaalilta, toiset lapset vaativat enemmän aikuisen tukea ja jos perheessä on erityislapsi, nii se kuormittaa myös niitä perheen muita lapsia, siinä missä vanhempiakin.
Itse tiedän useamman lapsen, eikä näissä perheissä ole ollut mitään erityisiä ongelmia ja näihin lapsiin on kuulunut niitä joilla on sisaruksia ja niitä kellä ei ole, näistä suurin osa on ollut tyttöjä, jotka ovat vielä sinne reiluun kymmeneen vuoteen asti nukkuneet samassa huoneessa vanhempiensa kanssa.
Hyvin pärjääviä ja hyvissä ammateissa olevia aikuisia heistä on kasvanut.
On ihan oma valinta ottaako lapsen viereen vai opettaako nukkuu yksin loppu yön, jopa vauvaa opettaan jatkamaan unta yksin, eli tää ei ole mikään haitta lapselle, vaan pitää saada lapsi tuntemaan olonsa turvalliseksi.
Lapsi voi kärsiä unihalvauskohtauksista ja siksi pelätä nukkumista. Usein nukkuja kuulee ja näkee miten joku paha olento tulee ovesta ja kävelee vuoteen viereen tuijottamaan nukkujaa. Ehkä siitä tullut pelko murtovarkaasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti ihmeissään kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin siis mua tosiaan eniten häiritsee se, että vaikutat ajattelevan, että ihan kuin tämä olisi tyttäreltäsi jonkinmoinen arvovalinta. Että kyseessä olisi ihminen, jolla olisi asiat hyvin, mutta joka VALITSEE hankaluuden. Tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa! Eikä tosiaan pitäisi siinäkään tapauksessa, että tyttäresi sairastuisi mt-ongelmaan. Ne eivät edelleenkään ole valinta. Kukaan ei HALUA olla uneton tai onneton: aina on jokin syy. Nyt vain hartiavoimin sitä syytä / niitä syitä etsimään. Sinänsä en tosiaan maalaisi piruja seinille minkään mahdollisten teini-iän mt-ongelmien suhteen.
-19Tiedän kyllä sen, ettei kukaan valitse henkisiä ongelmia, ja omakohtaistakin kokemusta asiasta löytyy.
Se, että puhun välillä huumorilla, ei tarkoita, etten suhtautuisi ongelmaan vakavasti, enhän muuten olisi neuvoja kysellytkään. Olen myös puhunut näistä asioista aina neuvolassa ja kouluterveydenhoitajalla. Olen lisäksi aina pitänyt hänen puoltaan, esim. 3-vuotiaana hänet laitettiin tukilapseksi integroituun päiväkotiryhmään jossa oli useita käytösongelmaisia lapsia, vaadin hänen siirtoaan sieltä pois, koska näin, että se oli hänelle henkisesti aivan liikaa. Päiväkodissa kaikki oli fine, kotona hän oireili voimakkaasti kun oli koko päivän joutunut olemaan niin reipas.
Tarkoitin esikoisen oikeilla ongelmilla sitä, että hän on ollut 4 v asti erilaisissa terapioissa ja diagnooseja löytyy useampi, kehitys oli viiveistä syntymästä asti. Tämä toinen on aina kaikissa mahdollisissa tarkastuksissa ollut mallioppilas ja koulukin sujuu erinomaisesti, kukaan ei koskaan ulkoapäin arvaisi sitä, että hänellä on tällaisia ongelmia. Esikoisella taas ei koskaan luultavasti tule olemaan mahdollisuuksia päästä esim. lukioon. Sitä taustaa vasten tuntuu toki ikävältä, että ihminen, joka suoriutuu kaikesta lähes täydellisesti, ei pysty luottamaan itseensä, eikä olemaan tyytyväinen itseensä. Toki itse olen ollut samanlainen kympin tyttö, mutta peloista en muista koskaan kärsineeni.
Väittäisin, että en suhtaudu tyttäreeni tympeästi, mutta toki kaikki ei aina voi välittyä oikein tekstien kautta.
Ap
Huumorilla? Mielestäni suhtaumisesi on ennemminkin passiivis-aggressiivista. Ja edelleenkin, tämän toisenkin lapsesi ongelmat ovat aivan yhtä todellisia ja pitkittyessään myös tuhoisia, mutta ne ovat ERILAISIA kuin tällä diagnosoidulla lapsella. Huonoon itsetuntoon yksi syy voi olla huono vuorovaikutus perheen kesken. Mitä tulee siihen, että pyysit täältä apua: monesti valitettavasti ihmiset luulevat olevansa avomielisiä neuvoille, mutta oikeastaan haluavatkin pysyä tukevasti sillä omalla mukavuusalueellaan ja saada vahvistusta. Ymmärrettävää tämäkin, ja kaikki me olemme enemmän tai vähemmän sokeita omille heikkouksillemme.
Sinänsä tämä vastaus lienee turha, koska ketju on jo muutaman päivän vanha.
-19
Niin siis mua tosiaan eniten häiritsee se, että vaikutat ajattelevan, että ihan kuin tämä olisi tyttäreltäsi jonkinmoinen arvovalinta. Että kyseessä olisi ihminen, jolla olisi asiat hyvin, mutta joka VALITSEE hankaluuden. Tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa! Eikä tosiaan pitäisi siinäkään tapauksessa, että tyttäresi sairastuisi mt-ongelmaan. Ne eivät edelleenkään ole valinta. Kukaan ei HALUA olla uneton tai onneton: aina on jokin syy. Nyt vain hartiavoimin sitä syytä / niitä syitä etsimään. Sinänsä en tosiaan maalaisi piruja seinille minkään mahdollisten teini-iän mt-ongelmien suhteen.
-19