Lue keskustelun säännöt.
En uskalla tutustua muihin äiteihin lasu-pelon vuoksi
28.07.2019 |
Olisi mukavaa tutustua muihin äiteihin, jotta lapset voisivat leikkiä keskenään, mutta pelkään ja tunnen alemmuudentunnetta muita äitejä kohtaan sekä pelkåän, että jostain syystä tekaistulla tai vääristellyllä syyllä joku ihminen tekisi lasun, jos paljastaisin itsestäni liikaa. Huomaan vältteleväni jopa nimeni tai asuinkatuni kertomista, ainakin sellaisesta tulee kiusaantunut ja pelokas olo.
Siksi vietän aikaa vain maahanmuuttajaäitien seurassa. He vaikuttavat rennommilta ja suvaitsevaisemmilta. Suomalaiset ovat jotenkin hysteerisen ja rajoittuneen oloisia ja voisivat ihan kaikesta tehdä negatiivisia johtopäätöksiä, joten voin sanoa jopa tavallani pelkääväni heitä. Ei mulla tosin ole kantasuomalaisia naisia kavereinakaan, juuri samasta syystä. Kaikki tuntuvat jotenkin elitistisiltä ja suppeilta, tosin eivät hekään ole (onneksi) kiinnostuneita tutustumaan minuun, vaikka siis itse ihan kantasuomalainen olenkin, asiallisesti pukeutuva, työssäkäyvä, hoikka, koulutettu ja raitis. Tuntuu siltä kuin kaikki vetäisivät jotain roolia ja pitäisi olla aivan samanlainen kuin kaikki muutkin. En kuitenkaan jaksa vetää roolia, vaan olen ujo, mutta ystävällinen oma itseni.
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä se rentous on? Sitäkö että voit rennosti antaa tukkapöllyä ja luunappeja lapsillesi?
No esim. sitä, että ei tarvitse koko ajan sanoittaa lapsen tunteita vaikka huomaa, että tunteiden sanoitus ei toimi.
No.. eihän se tunteiden sanoittaminen näy heti, vaan vuosien päästä - kun lapsi osaa terveellä tavalla tunnistaa tunteensa, niiden takana olevan tarpeen ja näyttää ne asiallisella tavalla muille. Siis sen sijaan että yrittää aina vain painaa itkun/kiukun pois ja lopulta räjäyttää ne voimalla kaikille kuin 2-3-vuotias. Mutta eihän kukaan nyt kokoajan sanoita lapsen tunteita ja oloa. En ymmärrä, mistä saat sen käsityksen että toiset äidit olisivat jatkuvasti 100% läsnä lapsilleen ja kokoajan puhuisivat tämän oloa ääneen hänelle. Palstaltako? Ei kukaan jaksa jatkuvasti sanoittaa ja olla "läsnä" lapselle. Äitikin juo kahvin loppuun ja sanoo kaverille lauseen loppuun. Toki lohduttaa ja sanoittaa niitä tunteitakin, lapselleen, mutta ei kokoajan vaan yleensä lohdun yhteydessä - eikä aina välttämättä silloinkaan.
Tuli kyllä mieleen sekin, että koetko sitten epävarmuutta omasta vanhemmuudesta ja/tai siitä hoidatko oikein itku- ja kiukkutilanteet? Kun ei minun mielestäni kuulostaa ihan normaalilta nuo sinun pelkosi, että joku puistomamma tekisi lasun kun et sanoita lapselle tunteita kokoajan. Onko tämä tunteiden sanoittaminen nimenomaan se juttu mikä ahdistaa? Vai onko muitakin ahdistuksen kohteita?
Vuosien päästä jokainen normaali lapsi osaa tunnistaa tunteensa. Ihan riippumatta onko sanoitettu vai ei. Absurdi ajatuskin, ettei vaikka kouluikäinen tunnistaisi tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä se rentous on? Sitäkö että voit rennosti antaa tukkapöllyä ja luunappeja lapsillesi?
No esim. sitä, että ei tarvitse koko ajan sanoittaa lapsen tunteita vaikka huomaa, että tunteiden sanoitus ei toimi.
No.. eihän se tunteiden sanoittaminen näy heti, vaan vuosien päästä - kun lapsi osaa terveellä tavalla tunnistaa tunteensa, niiden takana olevan tarpeen ja näyttää ne asiallisella tavalla muille. Siis sen sijaan että yrittää aina vain painaa itkun/kiukun pois ja lopulta räjäyttää ne voimalla kaikille kuin 2-3-vuotias. Mutta eihän kukaan nyt kokoajan sanoita lapsen tunteita ja oloa. En ymmärrä, mistä saat sen käsityksen että toiset äidit olisivat jatkuvasti 100% läsnä lapsilleen ja kokoajan puhuisivat tämän oloa ääneen hänelle. Palstaltako? Ei kukaan jaksa jatkuvasti sanoittaa ja olla "läsnä" lapselle. Äitikin juo kahvin loppuun ja sanoo kaverille lauseen loppuun. Toki lohduttaa ja sanoittaa niitä tunteitakin, lapselleen, mutta ei kokoajan vaan yleensä lohdun yhteydessä - eikä aina välttämättä silloinkaan.
Tuli kyllä mieleen sekin, että koetko sitten epävarmuutta omasta vanhemmuudesta ja/tai siitä hoidatko oikein itku- ja kiukkutilanteet? Kun ei minun mielestäni kuulostaa ihan normaalilta nuo sinun pelkosi, että joku puistomamma tekisi lasun kun et sanoita lapselle tunteita kokoajan. Onko tämä tunteiden sanoittaminen nimenomaan se juttu mikä ahdistaa? Vai onko muitakin ahdistuksen kohteita?
Vuosien päästä jokainen normaali lapsi osaa tunnistaa tunteensa. Ihan riippumatta onko sanoitettu vai ei. Absurdi ajatuskin, ettei vaikka kouluikäinen tunnistaisi tunteita.
Ei ole absurdia. Noin kolmevitosena tajusin että kyllä, minussa on kiukkua ihan niin kuin muissakin ihmisissä. Kuten kuuluu ollakin. Kiukun avulla ihminen luo terveet rajat itselleen. Tuohon asti omin pitänyt itseäni niin kerta kaikkiaan erinomaisena ihmisenä etten ollut koskaan kiukkuinen. Sen sijaan taistelin jatkuvasti masennusta vastaan. No kiukun ja vihan tunteiden tunnistamiseen loppui 15 vuotta kestäneet masennuskaudet...
No.. eihän se tunteiden sanoittaminen näy heti, vaan vuosien päästä - kun lapsi osaa terveellä tavalla tunnistaa tunteensa, niiden takana olevan tarpeen ja näyttää ne asiallisella tavalla muille. Siis sen sijaan että yrittää aina vain painaa itkun/kiukun pois ja lopulta räjäyttää ne voimalla kaikille kuin 2-3-vuotias. Mutta eihän kukaan nyt kokoajan sanoita lapsen tunteita ja oloa. En ymmärrä, mistä saat sen käsityksen että toiset äidit olisivat jatkuvasti 100% läsnä lapsilleen ja kokoajan puhuisivat tämän oloa ääneen hänelle. Palstaltako? Ei kukaan jaksa jatkuvasti sanoittaa ja olla "läsnä" lapselle. Äitikin juo kahvin loppuun ja sanoo kaverille lauseen loppuun. Toki lohduttaa ja sanoittaa niitä tunteitakin, lapselleen, mutta ei kokoajan vaan yleensä lohdun yhteydessä - eikä aina välttämättä silloinkaan.
Tuli kyllä mieleen sekin, että koetko sitten epävarmuutta omasta vanhemmuudesta ja/tai siitä hoidatko oikein itku- ja kiukkutilanteet? Kun ei minun mielestäni kuulostaa ihan normaalilta nuo sinun pelkosi, että joku puistomamma tekisi lasun kun et sanoita lapselle tunteita kokoajan. Onko tämä tunteiden sanoittaminen nimenomaan se juttu mikä ahdistaa? Vai onko muitakin ahdistuksen kohteita?