Seuraavavatko teidän puolisot puhelimella missä liikutte?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei seuraa enkä antaisi seurata. Suhde ei ole kovin hyvillä kantimilla, jos luottamusta pitää rakentaa stalkkauksella.

Ei se ole stalkkausta. Se on avoimuutta. Kaikki kortit näkyvillä. Ei mitään salattavaa.

Minä tuntisin itseni ihan hemmetinmoiseksi stalkkeriksi, jos alkaisin seurata kumppania jollain seurantaohjelmalla. Mieluummin luotan vain hänen sanaansa. 

Ex-puoliso koetti useaan kertaan suostutella asentamaan tuollaista seurantaohjelmaa. Sitremmin paljastui että hän oli mustasukkaisuuspäissään stalkannut ja urkkinut laittominkin tavoin mua ja epäillyt uskottomuudesta koko suhteemme ajan, tutkinut tuttujeni taustoja, ja niin edelleen. Siitä lähti lopullinen eroon johtanut lumipallo pyörimään. Huono käytös ja riitaisuus on yksi asia kestää ja käsitellä suhteessa, mutta täysi luottamuksen puute ja sairaalloisuutta hipova mustasukkaisuus jo ihan toinen, ehdoton deal breaker.

Tää ketju muistuttaa muutaman päivän takaista ketjua siitä, voiko pyytää nähdä puolison puhelimen. Siinäkin mielipide jakautui tasan: toinen puoli sanoi, ettei mitään salattavaa, toiselle puolelle se oli ehdoton no-no.

Minä ymmärrän ihmisiä ja erilaisuutta aiks hyvin. Ymmärrän, että näkökulmat ovat erilaisia. Mutta tätä ”stalkkaus” asiaa (tai sitä, jos koskee puolison puhelimeen) en meinaa mitenkään ymmärtää. Mitä ihmeen väliä sillä on, jos kukaan tietää missä olen, jos minulla ei ole mitään salattavaa? Mikä tässä asiassa saa ihmiset niin takajaloilleen, että ottaisivat eron, jos puoliso seuraisi? Mikä siinä on niin pahaa?

Siis en minäkään halua mustasukkaista stalkkeria ja kontrolloijaa, en puhu sairauksista tai ääritapauksista, vaan normaaliuden rajoissa menevästä seuraamisesta.

Sillon kun mies on pitkällä lenkillä, niin se jakaa mapsissa sijaintinsa ihan oma-aloitteisesti turvallisuussyistä+ jotta osaan tehdä ruuan valmiiksi oikeaan aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Tää ketju muistuttaa muutaman päivän takaista ketjua siitä, voiko pyytää nähdä puolison puhelimen. Siinäkin mielipide jakautui tasan: toinen puoli sanoi, ettei mitään salattavaa, toiselle puolelle se oli ehdoton no-no.

Minä ymmärrän ihmisiä ja erilaisuutta aiks hyvin. Ymmärrän, että näkökulmat ovat erilaisia. Mutta tätä ”stalkkaus” asiaa (tai sitä, jos koskee puolison puhelimeen) en meinaa mitenkään ymmärtää. Mitä ihmeen väliä sillä on, jos kukaan tietää missä olen, jos minulla ei ole mitään salattavaa? Mikä tässä asiassa saa ihmiset niin takajaloilleen, että ottaisivat eron, jos puoliso seuraisi? Mikä siinä on niin pahaa?

Siis en minäkään halua mustasukkaista stalkkeria ja kontrolloijaa, en puhu sairauksista tai ääritapauksista, vaan normaaliuden rajoissa menevästä seuraamisesta.

Johtuu varmaan siitä,että itse en näe mitään syytä alkaa seurata kumppanin liikkeitä. Mieluummin menen terapiaan kuin pyydän häntä asentamaan seurantalaitteen. Ja itsellä ei todellakaan ole mitään salattavaa, mutta omalta osalta se olisi luottamuksen puutetta kumppaniani kohtaan, jos haluaisin jollain laitteella hänen liikkeitään seurata. 

Millainen ajatus- ja mielikuvitusmaailma on ihmisellä, joka keksii tällaisen provon?

Vierailija kirjoitti:

Sillon kun mies on pitkällä lenkillä, niin se jakaa mapsissa sijaintinsa ihan oma-aloitteisesti turvallisuussyistä+ jotta osaan tehdä ruuan valmiiksi oikeaan aikaan.

Meillä on ruoka tiettyyn aikaan ja sen mukaan käydään lenkillä. Esim. viikonloppuisin lounas syödään aina kahdelta ja mies käy juoksulenkillä sen mukaan. En kyllä jaksaisi seurata hänen juoksulenkkiään ja miettiä mihin aikaan tulekaan kotiin ja milloin voin alkaa kokata. Hirveän vaivanloiselta kuulostaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää ketju muistuttaa muutaman päivän takaista ketjua siitä, voiko pyytää nähdä puolison puhelimen. Siinäkin mielipide jakautui tasan: toinen puoli sanoi, ettei mitään salattavaa, toiselle puolelle se oli ehdoton no-no.

Minä ymmärrän ihmisiä ja erilaisuutta aiks hyvin. Ymmärrän, että näkökulmat ovat erilaisia. Mutta tätä ”stalkkaus” asiaa (tai sitä, jos koskee puolison puhelimeen) en meinaa mitenkään ymmärtää. Mitä ihmeen väliä sillä on, jos kukaan tietää missä olen, jos minulla ei ole mitään salattavaa? Mikä tässä asiassa saa ihmiset niin takajaloilleen, että ottaisivat eron, jos puoliso seuraisi? Mikä siinä on niin pahaa?

Siis en minäkään halua mustasukkaista stalkkeria ja kontrolloijaa, en puhu sairauksista tai ääritapauksista, vaan normaaliuden rajoissa menevästä seuraamisesta.

Johtuu varmaan siitä,että itse en näe mitään syytä alkaa seurata kumppanin liikkeitä. Mieluummin menen terapiaan kuin pyydän häntä asentamaan seurantalaitteen. Ja itsellä ei todellakaan ole mitään salattavaa, mutta omalta osalta se olisi luottamuksen puutetta kumppaniani kohtaan, jos haluaisin jollain laitteella hänen liikkeitään seurata. 

Minusta se taas ei kerro luottamuksen puutteesta. Seuraaminen on pikemminkin uteliaisuutta tai tiedon tarvetta.

Minun mieheni soittaa minulle työpäivän aikana 1-3 kertaa. Kyselee missä olen, mitä kuuluu. Samalla tavalla tämäkin on luottamuksen puutetta, jos ajattelee sinun tavallasi...?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sillon kun mies on pitkällä lenkillä, niin se jakaa mapsissa sijaintinsa ihan oma-aloitteisesti turvallisuussyistä+ jotta osaan tehdä ruuan valmiiksi oikeaan aikaan.

Meillä on ruoka tiettyyn aikaan ja sen mukaan käydään lenkillä. Esim. viikonloppuisin lounas syödään aina kahdelta ja mies käy juoksulenkillä sen mukaan. En kyllä jaksaisi seurata hänen juoksulenkkiään ja miettiä mihin aikaan tulekaan kotiin ja milloin voin alkaa kokata. Hirveän vaivanloiselta kuulostaa. 

Et taida olla organisaattori

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Tää ketju muistuttaa muutaman päivän takaista ketjua siitä, voiko pyytää nähdä puolison puhelimen. Siinäkin mielipide jakautui tasan: toinen puoli sanoi, ettei mitään salattavaa, toiselle puolelle se oli ehdoton no-no.

Minä ymmärrän ihmisiä ja erilaisuutta aiks hyvin. Ymmärrän, että näkökulmat ovat erilaisia. Mutta tätä ”stalkkaus” asiaa (tai sitä, jos koskee puolison puhelimeen) en meinaa mitenkään ymmärtää. Mitä ihmeen väliä sillä on, jos kukaan tietää missä olen, jos minulla ei ole mitään salattavaa? Mikä tässä asiassa saa ihmiset niin takajaloilleen, että ottaisivat eron, jos puoliso seuraisi? Mikä siinä on niin pahaa?

Siis en minäkään halua mustasukkaista stalkkeria ja kontrolloijaa, en puhu sairauksista tai ääritapauksista, vaan normaaliuden rajoissa menevästä seuraamisesta.

Missä se on se normaaliuden raja? Milloin lipsahdetaan toiselle puolelle?

Itse en hyväksy yksityisyyteni loukkausta. Ja sitä ovat puhelimen tarkistus ja seuraaminen sovelluksilla. Samoin pankkitietoni ja kirjeeni ovat yksityisiä, niihin ei muut koske. Minun sanani pitää riittää, samoin minulle riittää puolisoni sana. Jos se ei riitä, luottamusta ei ole. Se on siis luottamuksen mittari. Itse en elämääni jaa sellaisen ihmisen kanssa, joka ei minuun luota.

Vierailija kirjoitti:

Millainen ajatus- ja mielikuvitusmaailma on ihmisellä, joka keksii tällaisen provon?

Ei tämä mikään provo näytä olevan vaan totisinta totta jossain suhteissa. 

Vierailija kirjoitti:

Tää ketju muistuttaa muutaman päivän takaista ketjua siitä, voiko pyytää nähdä puolison puhelimen. Siinäkin mielipide jakautui tasan: toinen puoli sanoi, ettei mitään salattavaa, toiselle puolelle se oli ehdoton no-no.

Minä ymmärrän ihmisiä ja erilaisuutta aiks hyvin. Ymmärrän, että näkökulmat ovat erilaisia. Mutta tätä ”stalkkaus” asiaa (tai sitä, jos koskee puolison puhelimeen) en meinaa mitenkään ymmärtää. Mitä ihmeen väliä sillä on, jos kukaan tietää missä olen, jos minulla ei ole mitään salattavaa? Mikä tässä asiassa saa ihmiset niin takajaloilleen, että ottaisivat eron, jos puoliso seuraisi? Mikä siinä on niin pahaa?

Siis en minäkään halua mustasukkaista stalkkeria ja kontrolloijaa, en puhu sairauksista tai ääritapauksista, vaan normaaliuden rajoissa menevästä seuraamisesta.

Luottamus. Sitä on tai sitä ei ole. Toisille se on parisuhteen välttämätön edellytys. Kaikki epäileminen tai todisteluvelvoite syö luottamusta. Kokemus siitä, että toinen ei luota, on kamala, ja syö myös luottamusta ja kunnioitusta häneen.

Jos parisuhde ei perustu niinkään tunteeseen ja arvoihin vaan on arkisempi/käytännöllisempi tasoteoriaratkaisu, niin silloin varmaan moisilla ei ole väliä. Kunhan lompakko ja boobsit kohtaavat tasoisensa, ja kaikki vilppi on sallittua kunhan ei jää kiinni, jolloin parisuhdeuskollisuus on vain väline- ja nokkeluuskilpajuoksua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sillon kun mies on pitkällä lenkillä, niin se jakaa mapsissa sijaintinsa ihan oma-aloitteisesti turvallisuussyistä+ jotta osaan tehdä ruuan valmiiksi oikeaan aikaan.

Meillä on ruoka tiettyyn aikaan ja sen mukaan käydään lenkillä. Esim. viikonloppuisin lounas syödään aina kahdelta ja mies käy juoksulenkillä sen mukaan. En kyllä jaksaisi seurata hänen juoksulenkkiään ja miettiä mihin aikaan tulekaan kotiin ja milloin voin alkaa kokata. Hirveän vaivanloiselta kuulostaa. 

Et taida olla organisaattori

Ohis

Itse asiassa olen oikein hyvä. Itselläkin on menemistä niin on helpompi sopia tietty aika, jolloin kaikki ovat kotona sen sijaan, että seurataan toisten menemisiä jollain laitteella ja muutetaan aikataulua koko ajan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää ketju muistuttaa muutaman päivän takaista ketjua siitä, voiko pyytää nähdä puolison puhelimen. Siinäkin mielipide jakautui tasan: toinen puoli sanoi, ettei mitään salattavaa, toiselle puolelle se oli ehdoton no-no.

Minä ymmärrän ihmisiä ja erilaisuutta aiks hyvin. Ymmärrän, että näkökulmat ovat erilaisia. Mutta tätä ”stalkkaus” asiaa (tai sitä, jos koskee puolison puhelimeen) en meinaa mitenkään ymmärtää. Mitä ihmeen väliä sillä on, jos kukaan tietää missä olen, jos minulla ei ole mitään salattavaa? Mikä tässä asiassa saa ihmiset niin takajaloilleen, että ottaisivat eron, jos puoliso seuraisi? Mikä siinä on niin pahaa?

Siis en minäkään halua mustasukkaista stalkkeria ja kontrolloijaa, en puhu sairauksista tai ääritapauksista, vaan normaaliuden rajoissa menevästä seuraamisesta.

Missä se on se normaaliuden raja? Milloin lipsahdetaan toiselle puolelle?

Itse en hyväksy yksityisyyteni loukkausta. Ja sitä ovat puhelimen tarkistus ja seuraaminen sovelluksilla. Samoin pankkitietoni ja kirjeeni ovat yksityisiä, niihin ei muut koske. Minun sanani pitää riittää, samoin minulle riittää puolisoni sana. Jos se ei riitä, luottamusta ei ole. Se on siis luottamuksen mittari. Itse en elämääni jaa sellaisen ihmisen kanssa, joka ei minuun luota.

Ok, jokin yksityisyys-juttu siis.

Minä taas näytän pankkitilini miehelle etc. Hän tietää kaikki koodin luottokortteihini ja läppäreihini.

Ja hän jakaa kaiken minulle samalla tavalla.

Koska luotan mieheeni. Ja hän minuun.

Jännä, että me molemmat perustelemme eri näkökulman luottamuksen osoituksena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää ketju muistuttaa muutaman päivän takaista ketjua siitä, voiko pyytää nähdä puolison puhelimen. Siinäkin mielipide jakautui tasan: toinen puoli sanoi, ettei mitään salattavaa, toiselle puolelle se oli ehdoton no-no.

Minä ymmärrän ihmisiä ja erilaisuutta aiks hyvin. Ymmärrän, että näkökulmat ovat erilaisia. Mutta tätä ”stalkkaus” asiaa (tai sitä, jos koskee puolison puhelimeen) en meinaa mitenkään ymmärtää. Mitä ihmeen väliä sillä on, jos kukaan tietää missä olen, jos minulla ei ole mitään salattavaa? Mikä tässä asiassa saa ihmiset niin takajaloilleen, että ottaisivat eron, jos puoliso seuraisi? Mikä siinä on niin pahaa?

Siis en minäkään halua mustasukkaista stalkkeria ja kontrolloijaa, en puhu sairauksista tai ääritapauksista, vaan normaaliuden rajoissa menevästä seuraamisesta.

Missä se on se normaaliuden raja? Milloin lipsahdetaan toiselle puolelle?

Itse en hyväksy yksityisyyteni loukkausta. Ja sitä ovat puhelimen tarkistus ja seuraaminen sovelluksilla. Samoin pankkitietoni ja kirjeeni ovat yksityisiä, niihin ei muut koske. Minun sanani pitää riittää, samoin minulle riittää puolisoni sana. Jos se ei riitä, luottamusta ei ole. Se on siis luottamuksen mittari. Itse en elämääni jaa sellaisen ihmisen kanssa, joka ei minuun luota.

Normaaliuden raja on varmaan eri ihmisille eri kohdassa. Pitää löytää sellainen puoliso, joka on samaa mieltä asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Tää ketju muistuttaa muutaman päivän takaista ketjua siitä, voiko pyytää nähdä puolison puhelimen. Siinäkin mielipide jakautui tasan: toinen puoli sanoi, ettei mitään salattavaa, toiselle puolelle se oli ehdoton no-no.

Minä ymmärrän ihmisiä ja erilaisuutta aiks hyvin. Ymmärrän, että näkökulmat ovat erilaisia. Mutta tätä ”stalkkaus” asiaa (tai sitä, jos koskee puolison puhelimeen) en meinaa mitenkään ymmärtää. Mitä ihmeen väliä sillä on, jos kukaan tietää missä olen, jos minulla ei ole mitään salattavaa? Mikä tässä asiassa saa ihmiset niin takajaloilleen, että ottaisivat eron, jos puoliso seuraisi? Mikä siinä on niin pahaa?

Siis en minäkään halua mustasukkaista stalkkeria ja kontrolloijaa, en puhu sairauksista tai ääritapauksista, vaan normaaliuden rajoissa menevästä seuraamisesta.

Sama puhelinstalkkerihan tätä ketjua näyttää pyörittävänkin.

Minä ja puolisoni olemme edelleen kaksi erillistä yksilöä, joilla on myös omat elämät. Omat ystävät, omat menot, omat harrastukset, omat rahat. Yhteisten lisäksi. Minulle ei kuulu, mitä mieheni tekee tai missä hän käy päivän mittaan. Toki minua kiinnostaa, mutta ei hän ole minulle tilivelvollinen jokaisesta askelestaan, puhelustaan, viestistään, tapaamastaan ihmisestä jne.

Minulle on ok, jos jotkut toiset haluavat elää symbioosissa, jos se on molempien aito halu ja valinta ja he ovat onnellisia. Jostain syystä meidän elämäntapamme ei tunnu olevan ok sinulle vaan kohta alkaa huuteleminen salaisuuksista ja pettämisestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää ketju muistuttaa muutaman päivän takaista ketjua siitä, voiko pyytää nähdä puolison puhelimen. Siinäkin mielipide jakautui tasan: toinen puoli sanoi, ettei mitään salattavaa, toiselle puolelle se oli ehdoton no-no.

Minä ymmärrän ihmisiä ja erilaisuutta aiks hyvin. Ymmärrän, että näkökulmat ovat erilaisia. Mutta tätä ”stalkkaus” asiaa (tai sitä, jos koskee puolison puhelimeen) en meinaa mitenkään ymmärtää. Mitä ihmeen väliä sillä on, jos kukaan tietää missä olen, jos minulla ei ole mitään salattavaa? Mikä tässä asiassa saa ihmiset niin takajaloilleen, että ottaisivat eron, jos puoliso seuraisi? Mikä siinä on niin pahaa?

Siis en minäkään halua mustasukkaista stalkkeria ja kontrolloijaa, en puhu sairauksista tai ääritapauksista, vaan normaaliuden rajoissa menevästä seuraamisesta.

Luottamus. Sitä on tai sitä ei ole. Toisille se on parisuhteen välttämätön edellytys. Kaikki epäileminen tai todisteluvelvoite syö luottamusta. Kokemus siitä, että toinen ei luota, on kamala, ja syö myös luottamusta ja kunnioitusta häneen.

Jos parisuhde ei perustu niinkään tunteeseen ja arvoihin vaan on arkisempi/käytännöllisempi tasoteoriaratkaisu, niin silloin varmaan moisilla ei ole väliä. Kunhan lompakko ja boobsit kohtaavat tasoisensa, ja kaikki vilppi on sallittua kunhan ei jää kiinni, jolloin parisuhdeuskollisuus on vain väline- ja nokkeluuskilpajuoksua.

Olen samaa mieltä, että jos ei ole luottamusta, niin ei ole parisuhdettakaan.

En kuitenkaan seuraa miestäni sen takia, että en luottaisi tai epäilisin häntä mistään. Luotan häneen sataprosenttisesti. Jos seuraan, niin se on käytännön/ajanhallinnan syystä, että pystyn organisoimaan jonkun toisen asian.

Kyllä normaaliin parisuhteeseen tavallisesti kuuluu läheisen turvallisuuden varmistaminen seuranta-applikaatiolla.

Ei seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää ketju muistuttaa muutaman päivän takaista ketjua siitä, voiko pyytää nähdä puolison puhelimen. Siinäkin mielipide jakautui tasan: toinen puoli sanoi, ettei mitään salattavaa, toiselle puolelle se oli ehdoton no-no.

Minä ymmärrän ihmisiä ja erilaisuutta aiks hyvin. Ymmärrän, että näkökulmat ovat erilaisia. Mutta tätä ”stalkkaus” asiaa (tai sitä, jos koskee puolison puhelimeen) en meinaa mitenkään ymmärtää. Mitä ihmeen väliä sillä on, jos kukaan tietää missä olen, jos minulla ei ole mitään salattavaa? Mikä tässä asiassa saa ihmiset niin takajaloilleen, että ottaisivat eron, jos puoliso seuraisi? Mikä siinä on niin pahaa?

Siis en minäkään halua mustasukkaista stalkkeria ja kontrolloijaa, en puhu sairauksista tai ääritapauksista, vaan normaaliuden rajoissa menevästä seuraamisesta.

Luottamus. Sitä on tai sitä ei ole. Toisille se on parisuhteen välttämätön edellytys. Kaikki epäileminen tai todisteluvelvoite syö luottamusta. Kokemus siitä, että toinen ei luota, on kamala, ja syö myös luottamusta ja kunnioitusta häneen.

Jos parisuhde ei perustu niinkään tunteeseen ja arvoihin vaan on arkisempi/käytännöllisempi tasoteoriaratkaisu, niin silloin varmaan moisilla ei ole väliä. Kunhan lompakko ja boobsit kohtaavat tasoisensa, ja kaikki vilppi on sallittua kunhan ei jää kiinni, jolloin parisuhdeuskollisuus on vain väline- ja nokkeluuskilpajuoksua.

Olen samaa mieltä, että jos ei ole luottamusta, niin ei ole parisuhdettakaan.

En kuitenkaan seuraa miestäni sen takia, että en luottaisi tai epäilisin häntä mistään. Luotan häneen sataprosenttisesti. Jos seuraan, niin se on käytännön/ajanhallinnan syystä, että pystyn organisoimaan jonkun toisen asian.

Eikö nykyään enää soiteta ja viestitellä puolisoile ajanhallinnasta vaan asiat katsotaan seurantalaitteesta? Kyllä on kommunikointi jäänyt minimiin.