Mies haluaa ehdottomasti abortin, minä en

Älä ole miehen spermaränni, lapsi on tarkoitus elämälle. Miksi tyhä yleensä kerroit sille. Naiset ova koiria miehelle.

Minä en sinuna tekisi aborttia.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miksi puran tätä enää tänne, kaipa tämä on jollain tasolla vähän terapeuttista, kun on kyse asioista joita en uskaltaisi minut tunteville ihmisille kertoa. Täällä kukaan ei ainakaan tiedä, kuka olen.

Nyt paljastui, että miehen eksä on tosiaan jo aikaisemmin abortoinut ainakin yhden tällaisen vahingon. Mies kertoi asiasta ihan rehellisesti, kun kysyin. En tiedä, miksi on näin ahdistunut ja jotenkin oudosti loukkaantunut olo asiasta. Jotenkin vaan alkaa tuntumaan siltä, että mies näkee abortin jonkinlaisena jälkiehkäisynä, vaikka itselleni se tuntuu maailman kokoiselta asialta. Inhottaa niin paljon, vaikka rakastankin miestä ihan älyttömästi.

ap

Vaikuttaa siltä, että mies ei ole ihan sisäistänyt, miten rankka prosessi abortti on naisen keholle, ja monesti myös mielelle. Etenkin jos hänen eksänsä on käynyt läpi helpon, todennäköisesti alkuviikkojen abortin, voi olla että hän ei sisäistä, että jokainen abortti on erilainen.

Miehet eivät sitä aina täysin ymmärrä, koska eivät koe sitä hormonimyrskyä. En minäkään sisäistänyt ennen kuin osui omalle kohdalle, enkä näin jälkikäteen edes kunnolla muista miltä abortti tuntui, hormonit laittoi niin uusiksi tunne-elämän. Mies oli hyvin hämmentynyt että miksi itkin, vaikka sanoin tietäväni että abortti on oikea ratkaisu. Oli kuitenkin tukena.

Sanoisin että keskustele miehelle. Jos asenne ei parane, niin sitten ehkä ero on ainoa ratkaisu. Mutta voi parantua jo sillä että selität asiat omasta näkökulmastasi ajan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miksi puran tätä enää tänne, kaipa tämä on jollain tasolla vähän terapeuttista, kun on kyse asioista joita en uskaltaisi minut tunteville ihmisille kertoa. Täällä kukaan ei ainakaan tiedä, kuka olen.

Nyt paljastui, että miehen eksä on tosiaan jo aikaisemmin abortoinut ainakin yhden tällaisen vahingon. Mies kertoi asiasta ihan rehellisesti, kun kysyin. En tiedä, miksi on näin ahdistunut ja jotenkin oudosti loukkaantunut olo asiasta. Jotenkin vaan alkaa tuntumaan siltä, että mies näkee abortin jonkinlaisena jälkiehkäisynä, vaikka itselleni se tuntuu maailman kokoiselta asialta. Inhottaa niin paljon, vaikka rakastankin miestä ihan älyttömästi.

ap

Tarinat on aina 1000 000 kertaa viihdyttävämpiä kuin totuus, vai mitä.

Älä tee sitä. Jos epäilet, kadut myöhemmin. Lapsi on kuitenkin niin arvokas asia, että se päätös pitää tehdä varmana, jos haluaa keskeyttää. Mieti, mitä ITSE ensisijaisesti haluat. Tuo kertoo kyllä miehestäsi paljon, että "milloin asia apua pois -asenne" ja jos nytkin ollut vain bilettämässä poikien kanssa.

Muista, että miehiä tulee ja miehiä menee, mutta lapset on vähän eri asia <3

Voihan olla, ettet enää koskaan uudestaan tule raskaaksi. Ja mieti, millainen ihminen tästä sikiöstä tulisi. Voimia <3 Lapset on ainakin itselleni maailman rakkain ja paras asia. <3

Terveisin: Kahden lapsen äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laura Lähihoitaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain viime viikolla tietää olevani raskaana. Aiemmin, kun ollaan keskusteltu miehen kanssa, ollaan molemmat oltu abortin kannalla. Kuitenkin nyt yllättäen asian konkretisoiduttua ajatus keskeytyksestä tuntuu ylitsepääsemättömän kamalalta ja on oikeastaan ajanut mut siihen tilaan, että olen aborttipapereiden hakemisen jälkeen maannut viimeisen viikon kotonani neljän seinän sisällä itkemässä ja pakenemassa ajatusta.

Mies on viikonloppureissussa kavereidensa kanssa, eilen illalla viestitellessämme kyseli, pitäisikö ensi viikolla vaan "käydä hoitamassa homma pois alta", koko ajatus raskaudesta on hänen mukaansa ihan kamala ja hän haluaa vain eroon siitä, totesi sivulauseessa myös että varmaan tappaisi itsensä hyvin pian, jos pidettäisiin lapsi.

Kaikki tuo sattui ihan älyttömästi, enkä ole edes varma miksi. Ahdistaa niin paljon. Lääkäri sanoi, etten voi antaa kenenkään muun tehdä päätöstä puolestani ja että on tehtävä se päätös, jonka kanssa pystyy elämään. En halua tuhota mieheni elämää, mutta samalla pelkään, että oma mielenterveyteni romahtaa abortin myötä. En kuitenkaan usko, että pystyisi äitiyteen yksin, olen tällä hetkellä työtön ja mulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Ahdistaa niin saakelisti. Onko kukaan ollut esim. vastaavassa tilanteessa? Mikä oli ratkaisunne ja mitä siitä seurasi?

Siinä vaiheessa, kun sikiön sydämenlyönnit havaitaan, niin raskautta ei saa enää keskeyttää missään tilanteessa. Asia on yksiselitteinen, eikä se sisällä minkäänlaista tulkinnanvaraa. Joten nykyinen Suomen aborttilainsäädäntö on laillistettu murha. Edes äidin hengen vaarassa oleminen ei oikeuta murhaamaan syntymätöntä lasta.

Myönnän, että mielipiteeni on kovin jyrkkä, mutta siihen minut on kasvatettu. Jokainen elämä on tärkeä, mutta erityisen tärkeä on syntymättömän lapsen elämä. Hänellä on vielä koko elämä edessään. Perustelen kantani vakaumuksellani. Tiedän, että moni on eri mieltä, mutta tämä mieltä minä olen ja tulen aina olemaan.

Terveisin,

Laura Lähihoitaja

Ehkä tyhmä kysymys, mutta viikolla 20 ei siis raskautta voi enää keskeyttää?

Kyllä voi mutta erityisluvalla, tosiaan pitää olla jotain pielessä silloin. 

Tuttuni on erityisluvalla tosiaan tehnyt, ihmettelin siksi eikö näin myöhään saisi tehdä. Mitään rakennepoikkeamaa tmv ei tosin taustalla ollut, vaan hän ei vaan kokenut olevansa valmis äidiksi.

Aborttikeskusteluissa nousee aina esiin myös ”ketään ei saa pakottaa isäksi!!” kortti, mutta mielestäni jokaisen hedelmällisessä iässä olevan aikuisen on ymmärrettävä tekojensa mahdollinen vastuu - yhdyntä voi kaikista ehkäisykeinoista huolimatta johtaa raskauteen. Jos tätä riskiä ei ole valmis millään tasolla ottamaan, en suosittelisi seksin harrastamista.

Se mitä mahdollisen raskauden kohdalla tekee on nykyisessä länsimaalaisessa maassamme jokaisen oma valinta. Tuttuni valinta oli abortti ja ymmärrän hänen valintansa, toisen valinta voi olla jotain muuta. Toivon kaikkea hyvää aloittajalle vaikean valinnan edessä.

Minusta miehen asenne kuulostaa sairaalta. Abortin toivominen on toki ihan ymmärrettävää, mutta se että hän toistuvasti painostaa naisystäviänsä abortteihin ja suhtautuu edelleen täysin leväperäisesti ehkäisyyn. Kertoo totaalisesta välinpitämättömyydestä kumppanin hyvinvoinnista. Pahimmillaan tuo on jopa puolitietoinen keino toisen henkiseen nujertamiseen ja enteilee vakavampaa henkistä väkivaltaa ja kontrollointia.

Tee lapsen kanssa mitä teet, mutta juokse ja lujaa. Tuon miehen kanssa sinun käy vielä huonosti.

Järjetöntä ajatellakaan lapsen pitämistä, kun miettii, ettei pystyisi äitiyteen, eivätkä edes taloudelliset resurssit ole kunnossa. Ja lapsen isä on niin innoissaan, että uhkaa tappaa itsensä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laura Lähihoitaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain viime viikolla tietää olevani raskaana. Aiemmin, kun ollaan keskusteltu miehen kanssa, ollaan molemmat oltu abortin kannalla. Kuitenkin nyt yllättäen asian konkretisoiduttua ajatus keskeytyksestä tuntuu ylitsepääsemättömän kamalalta ja on oikeastaan ajanut mut siihen tilaan, että olen aborttipapereiden hakemisen jälkeen maannut viimeisen viikon kotonani neljän seinän sisällä itkemässä ja pakenemassa ajatusta.

Mies on viikonloppureissussa kavereidensa kanssa, eilen illalla viestitellessämme kyseli, pitäisikö ensi viikolla vaan "käydä hoitamassa homma pois alta", koko ajatus raskaudesta on hänen mukaansa ihan kamala ja hän haluaa vain eroon siitä, totesi sivulauseessa myös että varmaan tappaisi itsensä hyvin pian, jos pidettäisiin lapsi.

Kaikki tuo sattui ihan älyttömästi, enkä ole edes varma miksi. Ahdistaa niin paljon. Lääkäri sanoi, etten voi antaa kenenkään muun tehdä päätöstä puolestani ja että on tehtävä se päätös, jonka kanssa pystyy elämään. En halua tuhota mieheni elämää, mutta samalla pelkään, että oma mielenterveyteni romahtaa abortin myötä. En kuitenkaan usko, että pystyisi äitiyteen yksin, olen tällä hetkellä työtön ja mulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Ahdistaa niin saakelisti. Onko kukaan ollut esim. vastaavassa tilanteessa? Mikä oli ratkaisunne ja mitä siitä seurasi?

Siinä vaiheessa, kun sikiön sydämenlyönnit havaitaan, niin raskautta ei saa enää keskeyttää missään tilanteessa. Asia on yksiselitteinen, eikä se sisällä minkäänlaista tulkinnanvaraa. Joten nykyinen Suomen aborttilainsäädäntö on laillistettu murha. Edes äidin hengen vaarassa oleminen ei oikeuta murhaamaan syntymätöntä lasta.

Myönnän, että mielipiteeni on kovin jyrkkä, mutta siihen minut on kasvatettu. Jokainen elämä on tärkeä, mutta erityisen tärkeä on syntymättömän lapsen elämä. Hänellä on vielä koko elämä edessään. Perustelen kantani vakaumuksellani. Tiedän, että moni on eri mieltä, mutta tämä mieltä minä olen ja tulen aina olemaan.

Terveisin,

Laura Lähihoitaja

Ehkä tyhmä kysymys, mutta viikolla 20 ei siis raskautta voi enää keskeyttää?

Kyllä voi mutta erityisluvalla, tosiaan pitää olla jotain pielessä silloin. 

Tuttuni on erityisluvalla tosiaan tehnyt, ihmettelin siksi eikö näin myöhään saisi tehdä. Mitään rakennepoikkeamaa tmv ei tosin taustalla ollut, vaan hän ei vaan kokenut olevansa valmis äidiksi.

Aborttikeskusteluissa nousee aina esiin myös ”ketään ei saa pakottaa isäksi!!” kortti, mutta mielestäni jokaisen hedelmällisessä iässä olevan aikuisen on ymmärrettävä tekojensa mahdollinen vastuu - yhdyntä voi kaikista ehkäisykeinoista huolimatta johtaa raskauteen. Jos tätä riskiä ei ole valmis millään tasolla ottamaan, en suosittelisi seksin harrastamista.

Se mitä mahdollisen raskauden kohdalla tekee on nykyisessä länsimaalaisessa maassamme jokaisen oma valinta. Tuttuni valinta oli abortti ja ymmärrän hänen valintansa, toisen valinta voi olla jotain muuta. Toivon kaikkea hyvää aloittajalle vaikean valinnan edessä.

Jos rv. 20 keskeyttää raskauden vain koska ei juuri nyt halua vanhemmaksi, niin en enää voi ymmärtää.

Itselläni oli tuossa vaiheessa jo selvästi näkyvä raskausmaha ja potkut olin tuntenut jo muutamia viikkoja.

Ja tuosta ei olla enää monenkaan viikon päässä siitä, että ennenaikaisesti syntyvä saadaan keskosehoidolla pelastettua. Ja kun "keskeytys" olisi jo synnytys, niin miksei vaan tuossa vaiheessa vie raskautta loppuun ja anna adoptioon.

Tämä on nyt suoraa puhetta ottamatta kantaa abortin moraaliseen puoleen.

Kysymys kuuluu: jos sairastat kaksisuuntaista mielialahäiriötä, onko sairautesi hyvässä hoitotasapainossa, ja pystytkö olemaan yksinhuoltaja?  syötkö lääkkeesi?  Onko sinulla tukiverkkoja, tervepäiset vanhemmat lähistöllä auttamassa sinua? Lapselle on oltava tasapainoinen ihminen äitinä.

Tuo sinun ns. miehesi on pelkkä kakara, joka haluaa juosta karkuun eikä tule ottamaan isän vastuuta, kun jo itsemurhalla uhkailee. Älä hänestä piittaa. Älä odota häneltä mitään. Olet hänelle näemmä spermaränni, kuten joku jo sanoi. 

En välttämättä tekisi tuolle miehelle lasta sinun tilanteessasi-> abortti,  tai ainakaan odottaisi häneltä minkäänlaista osallistumista. Jälkimmäisessä tilanteessa sinun pitää olla sissi, jaksatko? Totaaliyh:n elämä voi olla hyvin rankkaa sinun mt-ongelmillasi, sillä yövalvominen ja allerginen mahakipua huutava tai koliikkivauva kyllä tekevät miltei hulluksi ja masentavat kenet hyvänsä, varsinkin kun lääkärissä ei aina saa oikeaa diagnoosia. Ja jos siinä tilanteessa ei ole tukiverkkoja, että saisit nukuttua, miettisin kannattaako lapsen kannalta sinun ottaa riski sen bibolaarin kanssa. Et välttämättä ole ihan yksin, sillä ensikotikin voi olla hyvä tuki ja neuvolassa voit jutella, mutta helppoa ei totaaliyh:n elämä ole. 

Älä mieti niinkään miehen sanomisia, vaan omaa jaksamistasi ja lapsen etua. Lapselle sinun pitää olla tuki ja turva ja huolehtija. Selviydytkö? 

terv. neljän äiti N49 v

Vierailija kirjoitti:

Asia ei kuulu isälle lainkaan. Oma lapsi on koko elämän kivoin kumpppani. Miehiä tulee meihet ovat saitoja ja itsekkäitä. Minun lapsijonka sain jo 19-vuotaana on rakkain kumppani nyt. Se isä on kuollut jo iät ajat sitten.

Isä on yhtä tärkeä kuin äiti, ja vastuu lapsesta kuuluu isälle yhtä lailla.

Apn mies ei tosin kykene isäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laura Lähihoitaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain viime viikolla tietää olevani raskaana. Aiemmin, kun ollaan keskusteltu miehen kanssa, ollaan molemmat oltu abortin kannalla. Kuitenkin nyt yllättäen asian konkretisoiduttua ajatus keskeytyksestä tuntuu ylitsepääsemättömän kamalalta ja on oikeastaan ajanut mut siihen tilaan, että olen aborttipapereiden hakemisen jälkeen maannut viimeisen viikon kotonani neljän seinän sisällä itkemässä ja pakenemassa ajatusta.

Mies on viikonloppureissussa kavereidensa kanssa, eilen illalla viestitellessämme kyseli, pitäisikö ensi viikolla vaan "käydä hoitamassa homma pois alta", koko ajatus raskaudesta on hänen mukaansa ihan kamala ja hän haluaa vain eroon siitä, totesi sivulauseessa myös että varmaan tappaisi itsensä hyvin pian, jos pidettäisiin lapsi.

Kaikki tuo sattui ihan älyttömästi, enkä ole edes varma miksi. Ahdistaa niin paljon. Lääkäri sanoi, etten voi antaa kenenkään muun tehdä päätöstä puolestani ja että on tehtävä se päätös, jonka kanssa pystyy elämään. En halua tuhota mieheni elämää, mutta samalla pelkään, että oma mielenterveyteni romahtaa abortin myötä. En kuitenkaan usko, että pystyisi äitiyteen yksin, olen tällä hetkellä työtön ja mulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Ahdistaa niin saakelisti. Onko kukaan ollut esim. vastaavassa tilanteessa? Mikä oli ratkaisunne ja mitä siitä seurasi?

Siinä vaiheessa, kun sikiön sydämenlyönnit havaitaan, niin raskautta ei saa enää keskeyttää missään tilanteessa. Asia on yksiselitteinen, eikä se sisällä minkäänlaista tulkinnanvaraa. Joten nykyinen Suomen aborttilainsäädäntö on laillistettu murha. Edes äidin hengen vaarassa oleminen ei oikeuta murhaamaan syntymätöntä lasta.

Myönnän, että mielipiteeni on kovin jyrkkä, mutta siihen minut on kasvatettu. Jokainen elämä on tärkeä, mutta erityisen tärkeä on syntymättömän lapsen elämä. Hänellä on vielä koko elämä edessään. Perustelen kantani vakaumuksellani. Tiedän, että moni on eri mieltä, mutta tämä mieltä minä olen ja tulen aina olemaan.

Terveisin,

Laura Lähihoitaja

Ehkä tyhmä kysymys, mutta viikolla 20 ei siis raskautta voi enää keskeyttää?

Kyllä voi mutta erityisluvalla, tosiaan pitää olla jotain pielessä silloin. 

Tuttuni on erityisluvalla tosiaan tehnyt, ihmettelin siksi eikö näin myöhään saisi tehdä. Mitään rakennepoikkeamaa tmv ei tosin taustalla ollut, vaan hän ei vaan kokenut olevansa valmis äidiksi.

Aborttikeskusteluissa nousee aina esiin myös ”ketään ei saa pakottaa isäksi!!” kortti, mutta mielestäni jokaisen hedelmällisessä iässä olevan aikuisen on ymmärrettävä tekojensa mahdollinen vastuu - yhdyntä voi kaikista ehkäisykeinoista huolimatta johtaa raskauteen. Jos tätä riskiä ei ole valmis millään tasolla ottamaan, en suosittelisi seksin harrastamista.

Se mitä mahdollisen raskauden kohdalla tekee on nykyisessä länsimaalaisessa maassamme jokaisen oma valinta. Tuttuni valinta oli abortti ja ymmärrän hänen valintansa, toisen valinta voi olla jotain muuta. Toivon kaikkea hyvää aloittajalle vaikean valinnan edessä.

Jos rv. 20 keskeyttää raskauden vain koska ei juuri nyt halua vanhemmaksi, niin en enää voi ymmärtää.

Itselläni oli tuossa vaiheessa jo selvästi näkyvä raskausmaha ja potkut olin tuntenut jo muutamia viikkoja.

Ja tuosta ei olla enää monenkaan viikon päässä siitä, että ennenaikaisesti syntyvä saadaan keskosehoidolla pelastettua. Ja kun "keskeytys" olisi jo synnytys, niin miksei vaan tuossa vaiheessa vie raskautta loppuun ja anna adoptioon.

Tuttuni teki oman päätöksensä ja hänelle erityislupa myönnettiin. Itse samassa elämäntilanteessa olisin tehnyt toisen ratkaisun, mutta jokainen tosiaan tekee omat valintansa ja kantaa niiden mahdolliset seuraukset fyysisellä ja henkisellä tasolla.

En osaa sanoa kuinka erilaista hänen elämänsä olisi ollut erilaisen päätöksen jälkeen, olisiko jotain asioita jäänyt tapahtumatta tai toisia tullut tilalle.

Kehottaisin teitä, jotka hoette "pidä lapsi, eroa miehestä ja vaadi elarit" miettimään asia omalle kohdalle niin päin, että olette itse vastaavassa tilanteessa se lasta haluamaton osapuoli. Miltä teistä tuntuisi, jos ette missään tapauksessa halua lasta, ja kumppanin kanssa on sovittu, että vahingon sattuessa tehdään abortti, mutta sitten kun vahinko sattuu, kumppani alkaakin ruikuttaa, että jos nyt kuitenkin pidettäisiin se lapsi.

Kaikki eivät ihan oikeasti halua vanhemmaksi. Itse kuulun heihin, joille raskaus ja lapsen saaminen olisi pahin painajainen. Jos vahinko sattuisi, abortti olisi ainut vaihtoehto. Mies tietää tämän ja minusta olisi todella väärin, jos hän alkaisikin ao. tilanteessa vaatia minua pitämään lapsen ja vielä osallistumaan sen elatukseen.

Ap:n kuvailemassa tilanteessa elatusvastuu on yksin sillä, joka päättää lapsen pitää. Mies on tehnyt kantansa selväksi, joten ap pohtikoon asiaa siltä pohjalta, että lapsi olisi kokonaan hänen vastuullaa, jos hän sen päätyäisi pitää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehelle vasektomia.

Ja mikä on tämä juttu, ettei miesten tarvitse kustantaa jälkeläistensä elämää, vaikkeivät olisi lasta halunneet?

Jos et todellakaan halua lasta, niin et myöskään harrasta seksiä. Jos harrastat seksiä ja käy vahinko, niin kannat vastuusi (yksikään nainen ei hedelmöity yksin). Jos et ole huolehtinut ehkäisystä, niin voi voi 🤷‍♀️

Lainattu vapaaehtoisesti lapsettomat ry:n sivulta:

Steriloimislain mukaan henkilö on oikeutettu sterilisaatioon, jos hän täyttää yhden tai useamman seuraavista ehdoista:

kun hän on synnyttänyt kolme lasta tai hänellä on yksin tai aviopuolisonsa kanssa yhteensä kolme alaikäistä lasta;

- kun hän on täyttänyt kolmekymmentä vuotta;

- kun raskaus vaarantaisi hänen henkensä tai terveytensä;

- kun hänen mahdollisuutensa muulla tavoin ehkäistä raskaus ovat epätavallisen huonot;

- kun on syytä otaksua, että hänen jälkeläisillään olisi tai heille kehittyisi vaikea sairaus tai ruumiinvika;

- kun hänen sairautensa tai muu siihen verrattava syy vakavasti rajoittaa hänen kykyään hoitaa lapsia; tai

- kun henkilö pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen ja elää tämän sukupuolen mukaisessa roolissa.

Alle 30-vuotiaat eivät siis voi suomessa saada vasektomiaa, elleivät täytä jotain noista ehdoista. Harvalla lapsettomuutta haluavalla on lapsia, miehellä ei tietääkseni ole mitään terveyteen tai henkeen kohdistuvaa vaaraa naisen raskaudesta ja kondomin käyttö tuskin on este. Miksei vasektomiaa sitten voida suorittaa alle 30 vuotiaalle miehelle, joka ei yksinkertaisesti vain halua saada jälkeläisiä? Ken tietää, mutta asiasta on turha syyttää miestä itseään. Kondomia ja muita ehkäisy keinoja toki tulee siihen asti sitten käyttää, koska muutakaan keinoa taata lapsettomuutta ei oikein ole, eivätkä nämäkään keinot ole 100% pitäviä, vaan silti voi tapahtua vahinko. Minusta on aika törkeää vaatia ihmisiltä selibaattia vasektomiaoikeuteen asti, jos eivät halua lapsia, eikö vain? Jos olisin heteromies, suorittaisin vasektomian heti, mutten ikäni puolesta voi, ellen sitten tee matkaa maahan, jossa se on sallittu.

M23

Sinusta on törkeää vaatia selibaattia sterilointi-ikään asti?

Kukaaanhan ei sitä vaadi, vaan että sinä aikuisena ihmisenä otat Herranjumala vastuun tekemisistäsi.

Minä otan naisena joka kuukausi riskin raskaudesta, olen siis parisuhteessa ja seksiä harrastetaan.

Ehkäisystä huolimatta tiedostan, että aina on riski siihen, että raskaus alkaakin.

Ja nainen ei kipittää tilannetta pakoon, vaan edessä on joko synnytys tai abortti, joka ei kuulema ole mikään kivuton noin fyysistikään.

Mutta otan aina sen riskin ja itse olen vastuussa, jos kosahtaa. Samoin myös tietysti mieheni on vastuussa, olen jo sanonut hänelle, että aborttia en kykene tekemään jos vahingossa tulen raskaaksi.

Jos sitä riskiä ei kestä ajatuksenakaan, niin silloin pidättäydytään seksistä ihan kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Kehottaisin teitä, jotka hoette "pidä lapsi, eroa miehestä ja vaadi elarit" miettimään asia omalle kohdalle niin päin, että olette itse vastaavassa tilanteessa se lasta haluamaton osapuoli. Miltä teistä tuntuisi, jos ette missään tapauksessa halua lasta, ja kumppanin kanssa on sovittu, että vahingon sattuessa tehdään abortti, mutta sitten kun vahinko sattuu, kumppani alkaakin ruikuttaa, että jos nyt kuitenkin pidettäisiin se lapsi.

Kaikki eivät ihan oikeasti halua vanhemmaksi. Itse kuulun heihin, joille raskaus ja lapsen saaminen olisi pahin painajainen. Jos vahinko sattuisi, abortti olisi ainut vaihtoehto. Mies tietää tämän ja minusta olisi todella väärin, jos hän alkaisikin ao. tilanteessa vaatia minua pitämään lapsen ja vielä osallistumaan sen elatukseen.

Ap:n kuvailemassa tilanteessa elatusvastuu on yksin sillä, joka päättää lapsen pitää. Mies on tehnyt kantansa selväksi, joten ap pohtikoon asiaa siltä pohjalta, että lapsi olisi kokonaan hänen vastuullaa, jos hän sen päätyäisi pitää.

No ihan ensinnäkin, jos lapsi olisi ehdottomasti ei, niin OLISIN PITÄNYT TODELLA HYVÄÄ HUOLTA EHKÄISYSTÄ. Etenkin jos taustalla on jo yksi vahinko

Nyt on myöhäistä itkeä, kun maito on jo maassa.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miksi puran tätä enää tänne, kaipa tämä on jollain tasolla vähän terapeuttista, kun on kyse asioista joita en uskaltaisi minut tunteville ihmisille kertoa. Täällä kukaan ei ainakaan tiedä, kuka olen.

Nyt paljastui, että miehen eksä on tosiaan jo aikaisemmin abortoinut ainakin yhden tällaisen vahingon. Mies kertoi asiasta ihan rehellisesti, kun kysyin. En tiedä, miksi on näin ahdistunut ja jotenkin oudosti loukkaantunut olo asiasta. Jotenkin vaan alkaa tuntumaan siltä, että mies näkee abortin jonkinlaisena jälkiehkäisynä, vaikka itselleni se tuntuu maailman kokoiselta asialta. Inhottaa niin paljon, vaikka rakastankin miestä ihan älyttömästi.

ap

Mene ultraan kun raskausviikkoja on n. 7 ja vaadi mies tulemaan mukaan.

Siinä mies joutuu kasvokkain asian kanssa, että siellä vatsassa oikeasti kasvaa pieni ihminen. Nyt on helppo sulkea silmät ja korvat ja leikkiä, että abortti olisi sama kuin e-pillerin syöminen.

Ja ala näkemään asia realistisesti, ei tuo mies sinua rakasta, kun tahallaan hankkiutuu noihin tilanteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Kehottaisin teitä, jotka hoette "pidä lapsi, eroa miehestä ja vaadi elarit" miettimään asia omalle kohdalle niin päin, että olette itse vastaavassa tilanteessa se lasta haluamaton osapuoli. Miltä teistä tuntuisi, jos ette missään tapauksessa halua lasta, ja kumppanin kanssa on sovittu, että vahingon sattuessa tehdään abortti, mutta sitten kun vahinko sattuu, kumppani alkaakin ruikuttaa, että jos nyt kuitenkin pidettäisiin se lapsi.

Kaikki eivät ihan oikeasti halua vanhemmaksi. Itse kuulun heihin, joille raskaus ja lapsen saaminen olisi pahin painajainen. Jos vahinko sattuisi, abortti olisi ainut vaihtoehto. Mies tietää tämän ja minusta olisi todella väärin, jos hän alkaisikin ao. tilanteessa vaatia minua pitämään lapsen ja vielä osallistumaan sen elatukseen.

Ap:n kuvailemassa tilanteessa elatusvastuu on yksin sillä, joka päättää lapsen pitää. Mies on tehnyt kantansa selväksi, joten ap pohtikoon asiaa siltä pohjalta, että lapsi olisi kokonaan hänen vastuullaa, jos hän sen päätyäisi pitää.

Jos ei "ihan oikeasti halua vanhemmaksi", niin pitäiskö pitää ehkäisystä parempaa huolta? Kuulostaa tosi vastuuttomalta, että mies ei käytä kumia vaikka nainen ei syö pillereitä ja sitten on sarja-abortoija, tai siis vaatii naisiltaan sitä.  Leväperäistä ja vastuutonta. Abortti ei pitäisi olla mikään ehkäisymuoto,

Vierailija kirjoitti:

Kehottaisin teitä, jotka hoette "pidä lapsi, eroa miehestä ja vaadi elarit" miettimään asia omalle kohdalle niin päin, että olette itse vastaavassa tilanteessa se lasta haluamaton osapuoli. Miltä teistä tuntuisi, jos ette missään tapauksessa halua lasta, ja kumppanin kanssa on sovittu, että vahingon sattuessa tehdään abortti, mutta sitten kun vahinko sattuu, kumppani alkaakin ruikuttaa, että jos nyt kuitenkin pidettäisiin se lapsi.

Kaikki eivät ihan oikeasti halua vanhemmaksi. Itse kuulun heihin, joille raskaus ja lapsen saaminen olisi pahin painajainen. Jos vahinko sattuisi, abortti olisi ainut vaihtoehto. Mies tietää tämän ja minusta olisi todella väärin, jos hän alkaisikin ao. tilanteessa vaatia minua pitämään lapsen ja vielä osallistumaan sen elatukseen.

Ap:n kuvailemassa tilanteessa elatusvastuu on yksin sillä, joka päättää lapsen pitää. Mies on tehnyt kantansa selväksi, joten ap pohtikoon asiaa siltä pohjalta, että lapsi olisi kokonaan hänen vastuullaa, jos hän sen päätyäisi pitää.

Sitähän minä olen tässä näitä ketjuja lukiessani monesti pohtinutkin, että jos kumppanini kehossa alkaisi uusi elämä jota hän ei ennakkokuvitelmistaan huolimatta pystyisikään tappamaan, niin mikä oikeus minulla olisi häntä siihen painostaa? Miksi minä edes haluaisin, jos kumppanista tuntuisi siltä että abortti aiheuttaisi hänelle ehkä elinikäisen trauman? Miksi minä edes olisin ihmisen kanssa, josta en välitä sen vertaa että haluaisin hänet tällaiselta traumalta säästää? Ja nämä kysymykset mielessä yritän päästä sisälle sellaisen ihmisen sielunelämään, jonka mielestä on ihan ok aiheuttaa kumppanille ehkä pysyvät psyykkiset arvet vain siksi että mäennythalua.

Ja Suomen laki päättää elatusvastuusta, et sinä. Lapsen elämään ei toki tarvitse osallistua jos ei halua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehelle vasektomia.

Ja mikä on tämä juttu, ettei miesten tarvitse kustantaa jälkeläistensä elämää, vaikkeivät olisi lasta halunneet?

Jos et todellakaan halua lasta, niin et myöskään harrasta seksiä. Jos harrastat seksiä ja käy vahinko, niin kannat vastuusi (yksikään nainen ei hedelmöity yksin). Jos et ole huolehtinut ehkäisystä, niin voi voi 🤷‍♀️

Lainattu vapaaehtoisesti lapsettomat ry:n sivulta:

Steriloimislain mukaan henkilö on oikeutettu sterilisaatioon, jos hän täyttää yhden tai useamman seuraavista ehdoista:

kun hän on synnyttänyt kolme lasta tai hänellä on yksin tai aviopuolisonsa kanssa yhteensä kolme alaikäistä lasta;

- kun hän on täyttänyt kolmekymmentä vuotta;

- kun raskaus vaarantaisi hänen henkensä tai terveytensä;

- kun hänen mahdollisuutensa muulla tavoin ehkäistä raskaus ovat epätavallisen huonot;

- kun on syytä otaksua, että hänen jälkeläisillään olisi tai heille kehittyisi vaikea sairaus tai ruumiinvika;

- kun hänen sairautensa tai muu siihen verrattava syy vakavasti rajoittaa hänen kykyään hoitaa lapsia; tai

- kun henkilö pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen ja elää tämän sukupuolen mukaisessa roolissa.

Alle 30-vuotiaat eivät siis voi suomessa saada vasektomiaa, elleivät täytä jotain noista ehdoista. Harvalla lapsettomuutta haluavalla on lapsia, miehellä ei tietääkseni ole mitään terveyteen tai henkeen kohdistuvaa vaaraa naisen raskaudesta ja kondomin käyttö tuskin on este. Miksei vasektomiaa sitten voida suorittaa alle 30 vuotiaalle miehelle, joka ei yksinkertaisesti vain halua saada jälkeläisiä? Ken tietää, mutta asiasta on turha syyttää miestä itseään. Kondomia ja muita ehkäisy keinoja toki tulee siihen asti sitten käyttää, koska muutakaan keinoa taata lapsettomuutta ei oikein ole, eivätkä nämäkään keinot ole 100% pitäviä, vaan silti voi tapahtua vahinko. Minusta on aika törkeää vaatia ihmisiltä selibaattia vasektomiaoikeuteen asti, jos eivät halua lapsia, eikö vain? Jos olisin heteromies, suorittaisin vasektomian heti, mutten ikäni puolesta voi, ellen sitten tee matkaa maahan, jossa se on sallittu.

M23

Ai miksei voida? NO ihan kuule kokemuksesta. Hirveän moni kuvittelee alle 30v iässä, ettei ikinä halua lapsia. Ja sitten ehkäpä ensimmäisen kerran elämässään rakastuu, ja huomaa, ettei se niin huono idea ehkä olisikaan.

Siksi kun mitä nuorempana sterilisaatio tehdään, sen varmemmin se myöhemmin puretaan. Ja se on sitten aika hankala juttu se.

 

Ja aika moni jatkaa sitä kuvittelemista edelleen yli kolmekymppisenäkin. Itse olen tiennyt alle kaksikymppisestä, etten halua lapsia. Olen nyt 35 ja ollut saman miehen kanssa yhdessä kymmenen vuotta. Missään vaiheessa ei ole tullut tunnetta, että lapsi olisi sittenkin hyvä idea.

Olen sitä mieltä, että sterilisaatio pitäisi voida saada heti, kun tulee täysi-ikäiseksi, MUTTA mitään purkua ei pitäisi saada kenenkään. Eiköhän se ohjaisi steriin vain ne, jotka eivät oikeasti halua lapsia.

Todella pitkä ketju, enkä ole kokonaan lukenut, joten en tiedä onko tämä asia tullut jo esille:

Jos pariskunta on yhdessä sopinut, että mikäli tulee raskaaksi, niin abortti on ratkaisu. Mutta miksi täällä syytetään ainoastaan miestä käytöksestään? Siis siitä ettei käyttänyt kumia jos ei halunnut lasta? Miksi naisella ei ole tässä asiassa samaa velvollisuutta?

Minusta on ihan ymmärrettävää että mies on vihainen ja kokee olevansa pettynyt kun yhteistä sopimusta on rikottu.

Ymmärrän abortinteon hankaluuden, mutta naisen pitäisi myös kantaa vastuu siitä mitä on yhdessä sovittu. Eli joko tekee abortin tai jos päättää pitää lapsen, niin hyväksyy ilman minkäännäköistä syyllistämistä sen, jos mies päättää jatkaa elämää ilman apta ja lasta. En kehtais tuossa tilanteessa alkaa mitään elareitakaan vaatimaan.