Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Iäkäs nainen haukkui tatuointini ratikassa

Vierailija
25.07.2019 |

Minulla on reisissä isot tatuoinnit ja ylläni oli sortsit joista ne näkyivät. Ranteissanikin on vastaavanlaiset mutta sattui olemaan ohut pitkähihainen niin eivät näkyneet. Olen parikymppinen enkä tarkoituksella leimojani peitä, ne ovat kauniita ammattilaisen tekemiä hahmoja.

Iäkäs pitkään mekkoon ja jakkuun pukeutunut nainen istui viereeni, tuijotti reisiäni, nosti käden suulleen ja alkoi kovaäänisesti voivotella leimoja. Äitinä on kuulemma herkkä tuollaisille asioille kun omalla tyttärellä on 80 -luvulla hankittu pieni rauhanmerkki. Paikassa joka on onneksi helppo peittää kun muuten voisi tulla nuorelle naiselle hankaluuksia vaikka töissä.

Vastasin etten ole itse kokenut hankaluuksia ja ettei tosiaan kannata hankkia jos ajattelee että voisi katua niitä. Hän kun sanoi ettei ikinä voisi itse ottaa. Tämän jakkunaisen lisäksi leimojani on vain ihasteltu mutta nyt sattui sitten tällainen tapaus omalle kohdalle. Toivon että oli minkä ikäinen ihminen tahansa niin miettisi ennen kuin puhuu. Ei tarvi haukkua muita vaikkei näiden tyylistä pitäisikään.

Kommentit (84)

Vierailija
21/84 |
25.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluat, ettei sun ulkonäöstä puhuta, laittaudu siten ettei sua huomata. Muutoin olet vapaata riistaa.

Sit ihmetellään ja vingutaan ettei Suomessa tapahdu, ihmiset mauttomia ja hajuttomia.

Hieman suhteellisuudentajua nyt. Yksi vanha nainen ratikassa ei ole koko Suomi.

Ja miksi ap tautoi itseään? Tuskin vain katsellakseen itse niitä kuvia. Kyllä hän tekee sen ympäristön takia.

Vierailija
22/84 |
25.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulosta siltä, että tuo nainen olisi haukkunut tatuointejasi. Hän vain oli eri mieltä asiasta ja toi näkökulmansa esiin ilmeisen rauhallisesti. Ihan hyvä sinunkin on ymmärtää, että vaikka kaikki saamasi palaute olisikin positiivista, eri mieltäkin voi olla.

Siis mitä ihmettä taas? On eri mieltä jonkun random ihmisen ulkonäöstä? Miksi semmoinen täytyy tuoda esiin? Ei kovin kohteliasta kommentoida toisten ulkonäköä.

Ei olekaan kohteliasta. Ratikkajutustelussa nyt vain aloitetaan mistä sattuu, tässä noista tarkoituksellisesti esilletuoduista tatuoinneista. Ja katsottaviksihan ap on tatuointinsa hankkinut ja on hyvillään siitä, että palaute on aina ollut positiivista. Nyt tuli se ensimmäinen hieman arvosteleva mielipide, ja ap:llä on paha mieli.

On muuten ihan turha väittää, että tatuoinnit otetaan vain itseä varten. Ne otetaan nimenomaan sitä varten, että niitä saadaan esitellä muille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/84 |
25.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet leimautunut, kuten itse kuvailit. Ehkä mummo tulkitsi ne lutkaleimoiksi. Ehkä hän oli jopa oikeassa.

Vierailija
24/84 |
25.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vanhahan tarkoittaa vanhaa.

Vierailija
25/84 |
25.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos haluat, ettei sun ulkonäöstä puhuta, laittaudu siten ettei sua huomata. Muutoin olet vapaata riistaa.

Klassinen dialogi etenee lyhyesti näin:

"Kauhea toi sun xxxxx"

"Mitä se sulle kuuluu"

"Ei se kuulu mut se näkyy"

"Hv"

Vierailija
26/84 |
25.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tarinasta on nyt kuultu vain ap:n versio. Jos  ap on kuitenkin pystynyt istumaan iäkkään naisen vieressä ja vaihtamaan ajatuksia tatskoista niin, että jopa iäkkään naisen tyttärenkin tatskasta tiedetään miten se oli rauhanmerkki, en ihan usko että iäkäs nainen on ollut aggressiivinen ja hankala.

Usein nuoret ihmiset ovat hyvin ennakkoluuloisia vanhempia ihmisiä kohtaan ja leimaavat kaikki heti heitä vastaan. Palvelutyössäni törmään siihen aika ajoin, että osalla nuoria ihmisiä ei vain ole tottumusta kohdata eri ikäisiä ihmisiä ja toljotetaan kuin lehmä uutta veräjää jos vanhempi ihminen kohtelee heitä kuin tasaveroistaan ystävällisesti ja kohteliaasti. 

Ihan vaan vinkiksi ap:lle, että usein vanhemmat ihmiset eivät välttämättä välitä siitä voiko vieraille puhua., Sitä on jo siinä elämänvaiheessa nähnyt kaikenlaista tallaajaa ja höpöttäjää, että sitä vaan juttelee ja on oma itsensä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/84 |
25.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos haluat, ettei sun ulkonäöstä puhuta, laittaudu siten ettei sua huomata. Muutoin olet vapaata riistaa.

Jos haluat, ettei sun ulkonäöstä puhuta, laihduta normaalipainoon siten ettei sua huomata. Muutoin olet vapaata riistaa.

Hei jee, tätähän voi käyttää vaikka ja mihin sen mukaan kelle haluaa olla kpää. Syyllistätkö myös väkivallan uhreja? Ja joo, toisten ulkonäön kommentointi on moukkamaista.

Vierailija
28/84 |
25.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen rauhaa rakastava ja sovinnollinen ihminen, mutta tuollaisessa tilanteessa olisin laukonut takaisin jotain törkeää rouvan omasta ulkonäöstä. Ihan sama olisiko se lapsellista vai ei, ventovieraiden ulkonäköä kommentoivat idiootit ansaitsevat maistaa omaa lääkettään heti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/84 |
25.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika hämmentävä ketju. Jos joku kauhistelee vaikka mamman hiuksia tai asua niin se on haukkumista mutta tatskojen kauhistelu ei? Av-logiikka strikes again

Vierailija
30/84 |
25.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tarinasta on nyt kuultu vain ap:n versio. Jos  ap on kuitenkin pystynyt istumaan iäkkään naisen vieressä ja vaihtamaan ajatuksia tatskoista niin, että jopa iäkkään naisen tyttärenkin tatskasta tiedetään miten se oli rauhanmerkki, en ihan usko että iäkäs nainen on ollut aggressiivinen ja hankala.

Usein nuoret ihmiset ovat hyvin ennakkoluuloisia vanhempia ihmisiä kohtaan ja leimaavat kaikki heti heitä vastaan. Palvelutyössäni törmään siihen aika ajoin, että osalla nuoria ihmisiä ei vain ole tottumusta kohdata eri ikäisiä ihmisiä ja toljotetaan kuin lehmä uutta veräjää jos vanhempi ihminen kohtelee heitä kuin tasaveroistaan ystävällisesti ja kohteliaasti. 

Ihan vaan vinkiksi ap:lle, että usein vanhemmat ihmiset eivät välttämättä välitä siitä voiko vieraille puhua., Sitä on jo siinä elämänvaiheessa nähnyt kaikenlaista tallaajaa ja höpöttäjää, että sitä vaan juttelee ja on oma itsensä. 

Agressiivinen mummo olisikin hakannut Apn. Tämä mummo oli hankala ja asiaton.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/84 |
25.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuka edes enää ottaa jotain reisitatuointeja, uusi tramp stamp voisit muutenkin ne reites peittää hyi hitto. Perus länkkäri pukeutumista,yläosassa jopa toppatakki mutta p.llushortsit jalassa. 

Vierailija
32/84 |
25.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihme, että kommentoi. Ei vaikuta uskottavalta.

Minä olisin tyytynyt vain mulkoilemaan kärsivän näköisenä.

Ja tuolla aiemmin joku ihmetteli, kun vanhemmat ihmiset pitävät nuoria kuin sirkuseläiminä. Joo-o. Ihan nuorison oma valinta jos näyttää niin järkyttävälle korvavenytyksineen, lävistyksineen ja tatskoineen, ettei voi kuin järkyttyneenä tuojottaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/84 |
25.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä iäkäs nainen on jäänyt keskiajalle. Onneksi hänen tyttärellään on tatska paikassa, jonka voi peittää, ettei tälle "nuorelle" naiselle (50v..oletettavasti) tule ongelmia työelämässä.....

Vierailija
34/84 |
25.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moniko täällä kuuntelisi tyynesti jos vaikka oman lapsen ulkonäköä arvosteltaisiin ja vielä julkisesti kovalla äänellä...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/84 |
25.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Palstalaiset nousseet näköjään väärällä jalalla.

Vierailija
36/84 |
25.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oliko mummo peittänyt itsensä niin, ettei silmää korventanut?

Vierailija
37/84 |
25.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö se ole ihan odotettavissa, että ennen pitkää tulee joku joka sanoo, että "kun kauniin ihosi menit pilaamaan" tai vastaavaa. Toisille kommentoidaan "kyllä naisella pitäisi pitkä tukka olla" tai "onko sitä meikkiä oltava noin paljon" tai "on tainnut kesän grilliherkut maistua". Eihän siitä kukaan tykkää, mutta jotkut kokee asiakseen kommentoida, vaikka parempi olisi, jos eivät puhuisi mitään.

Vierailija
38/84 |
25.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

No miks menit pilaamaan reites ja vielä kuljeskelet niin, että kaikki ne näkevät. Ihan oma valinta, sitä saa mitä tilaa.

Vierailija
39/84 |
25.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eikö se ole ihan odotettavissa, että ennen pitkää tulee joku joka sanoo, että "kun kauniin ihosi menit pilaamaan" tai vastaavaa. Toisille kommentoidaan "kyllä naisella pitäisi pitkä tukka olla" tai "onko sitä meikkiä oltava noin paljon" tai "on tainnut kesän grilliherkut maistua". Eihän siitä kukaan tykkää, mutta jotkut kokee asiakseen kommentoida, vaikka parempi olisi, jos eivät puhuisi mitään.

Näitä pönttöjä selvästi riittää ainakin tässä ketjussa.

Vierailija
40/84 |

No juu, anonyyminä netissä sitä vasta uskalletaankin sanoa. Onneksi näistä osa varmasti kuitenkin älyää pysyä hiljaa tavatessa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kaksi yksi