Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Iäkäs nainen haukkui tatuointini ratikassa

Vierailija
25.07.2019 |

Minulla on reisissä isot tatuoinnit ja ylläni oli sortsit joista ne näkyivät. Ranteissanikin on vastaavanlaiset mutta sattui olemaan ohut pitkähihainen niin eivät näkyneet. Olen parikymppinen enkä tarkoituksella leimojani peitä, ne ovat kauniita ammattilaisen tekemiä hahmoja.

Iäkäs pitkään mekkoon ja jakkuun pukeutunut nainen istui viereeni, tuijotti reisiäni, nosti käden suulleen ja alkoi kovaäänisesti voivotella leimoja. Äitinä on kuulemma herkkä tuollaisille asioille kun omalla tyttärellä on 80 -luvulla hankittu pieni rauhanmerkki. Paikassa joka on onneksi helppo peittää kun muuten voisi tulla nuorelle naiselle hankaluuksia vaikka töissä.

Vastasin etten ole itse kokenut hankaluuksia ja ettei tosiaan kannata hankkia jos ajattelee että voisi katua niitä. Hän kun sanoi ettei ikinä voisi itse ottaa. Tämän jakkunaisen lisäksi leimojani on vain ihasteltu mutta nyt sattui sitten tällainen tapaus omalle kohdalle. Toivon että oli minkä ikäinen ihminen tahansa niin miettisi ennen kuin puhuu. Ei tarvi haukkua muita vaikkei näiden tyylistä pitäisikään.

Kommentit (84)

Vierailija
81/84 |
25.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kinkkuleimat kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On moukkamaista ruveta arvostelemaan muiden ihmisten ulkonäköä ja uikuttaa jotain mielipiteistä. Ei, sulta ei ole kysytty mielipidettä eikä nyt olla missään karjamarkkinoilla.

Onneksi tatuoinnit ovat jo niin yleisiä että harva niitäkään katsoo enää vinoon, muutamalla vanhalla harpulla ja kurttumunalla saattaa tekarit tutista mutta mitä väliä. Kohta ne kuolee kumminki.

Ja nuorethan voi, kun ne on ikuisesti nuoria, eikä niistä tule koskaan vanhoja. Ja kukaan nuorihan ei ole koskaan kuollut onnettomuudessa eikä sairastunut mihinkään vakavaan tautiin ,tai menehtynyt muutenkaan. Nuorethan on ikuisia, eikä kuole koskaan.

No... tai ainakin ne tatuoinnit heissä ovat sitä...

Mielenkiintoinen mielipide, haluatko kertoa mikä johti tähän lopputulokseen?

No vaikka se havainto, että aika moni (juuri tatuoitu) nuori, tai nuorehko henkilö on niistä ikuisista tatuoinneistaan huolimatta päätynyt (ennemmin tai myöhemmin) tatuointeineen tai ilman niitä ennenaikaiseen hautaan , mutta että erityisesti niiden tapaturmaisesti esim. liikenneonnettomuuksissa , päihteiden käytön seurauksista johtuen  yms. väkivaltaisella tavalla   kuolleiden nuorten joukossa on kyllä ollut selvästikin esim. enemmän niitä tatuoituja, kuin niitä tatuoimattomia nuoria.

Obduktioassistenttina olen tämän seikan vain  työssäni havainnut.

En väitäkään että näillä kahdella sinänsä aivan toisistaan riippumattomilla asioilla olisi  mitään keskinäistä yhteyttä, vuorovaikutus-, tai korrelaatiosuhdetta esiintymisessään, tai edes että ne vaikuttaisivat toisiinsa.

Näin vain on  kokemukseni ja havaintojeni mukaan ollut. 

Ehkä ne  siis  kuitenkin jotain psykologisen itsetuhoisuuden piirteitä ilmentävät, tai niistä kertovat ihmisellä.

->Ovathan tatuoinnit monilla heistä olleet  jopa aiheeltaankin jotain sellaista vahvasti kuolemaan viittaavaa ( pääkalloja, aseita, viikatteita , tms. rekvisiittaa )

Aivan erityisesti vankilatatuoinnit ovat jotain sellaisia  , eli melkein kaikki ne ns. 'kiven sisällä' otetut sellaiset .

Eräiden kohdalla tatuointi taas puolestaan  saattaa olla jopa eräänlainen 'hätähuuto, tai pelastuskutsu omalla iholla asti ' (esim. tyyliin 'ÄITI' oikean käden ranteeseen otettuna)

Minulle nuo muiden ihmisten tatuonnit ovat kyllä  yleensäkin aivan yhdentekevä asia, eikä niillä siis ole minuun mitään vaikutusta, mutta näkemättähän niitä niin selvästi näkyviä, itse otettuja leimoja  ei voi kukaan näkevä ihminen tietenkään olla  .

 >Sen sijaan kaikki ihmisten vanhenemisen pilkkaaminen ja leimaaminen  rumilla sanoilla puheessa, tai tekstissä , melkein  aina herättää minussa sellaista närää, että saatan purkaa sitä esim. kommenttini kaltaisin sarkastisin väännöin, ja asian kääntämisin.

Ihan siis lukijan kiusaksi ja (toivottavasti) mietittäväksi. 

Voitko analysoida millaisesta hätähuudosta minun tatuointini kertoo: https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcTA0tdphH3eyb3Mp0H…

kuva ei tietenkään ole omani mutta tatuointini on melko samanlainen. 

Variksen tämän kesän poikasten kutsu-ja  hätähuuto emolle saada vielä niitä sen nokassaan tuomia matoja, mutta ei-pesästä on jo isojen poikasten lähdettävä itse niitä jo pyydystämään ja kaivelemaan nurmikoilta ...

Vierailija
82/84 |
25.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Beefcake kirjoitti:

Ei tatuoinnin ottaminen mikään kuulentoa vastaava suoritus ole, joten kannattaa pistää piiloon jos ahistaa kommentit. Kuitenkin suurin osa haluaa "näyttää" kuviaan ja jos joku ei em. arvosta, niin ollaan itkemässä. 

Olet oikeassa, tatuointien ottaminen ei ole mikään kuulentoa vastaava suoritus. Miksi niitä siis pitää ihmetellä ja yökötellä suu auki? :D

nii just s**tanan astronautit ku pitää väkisellä laskeutua kuuhun maisemaa pilaamaan

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/84 |
25.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eivät kaikki tatuoinnit ole rumia, olen nähnyt kauniita ja hyvin tehtyjä. Rumia ovat sinne tänne roiskitut huonosti tehdyt kuvat. Minulla ei tatuointeja ole, olen sentään jo 65 v täyttänyt. Nuorilla on kivoja tyylejä, niitä on mukava katsella. Harvemmin vanhemmassa väessä on mitään erikoista katseltavaa.

Vierailija
84/84 |
25.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua huvittaa, että täällä aina esitetään niin pyhää, ettei muka arvosteltaisi toisten ulkonäköä edes salaa kotona. Ihanko totta? Jos ihmisen olemus näyttäytyy noin neutraalina, niin miksi ylipäänsä laittaudutaan?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yksi viisi