Lue keskustelun säännöt.
Olen addiktoitunut kirkossa käymiseen -- mikä avuksi rakkaudennälkään?
25.07.2019 |
Ns. tulin uskoon loppukeväästä. Siitä lähtien olen käynyt sunnuntaisin kirkossa sunnuntaimessussa aina, kun vain olen päässyt (=melkein joka kerta). Odotan koko viikon sitä, että tulisi taas sunnuntai ja pääsisin messuun ja ehtoolliselle. Haluaisin viikollakin käydä kirkossa, mutta osin se on ainakin luterilaisuudessa vähän teennäisempää kuin katolilaisuudessa, jossa voi olla luontevampaa käydä kirkossa arkenakin.
Osasyy addiktiooni saattaa olla aivan mieletön rakkaudennälkä, josta kärsin. Olen siis elänyt kuutisen vuotta selibaatissa tahtomattani (ja olen nainen). En ainakaan Suomessa kykene löytämään puolisoa, nettideiteille en halua mennä, Tinderiå en halua käyttää, enkä mennä baareihinkaan, eikä kukaan tule kadulla tai kaupassa tekemään alpitteita, vaikka oon ihan nätiksi sanottu ja hoikka. Se Jumalan rakkaus auttaa rakkaudennälkääni. Miten voisin kokea rakkautta arjessa ilman sitå jatkuvaa kaipausta kirkkoon?
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Mistä ihmeestä ihmiset keksivät näitä provoja? Ei sillä, tämä jopa nauratti.
Ei ole provo kyseessä. Totuus on monesti tarua ihmeellisempää. Mulla ei ole ketään uskovaista aukulaista tai kaveria, joten en voi puhua livenä tuntemuksistani kenellekään, sillä en halua, että ateistit ja agnostikot tuttuni pitävät mua höyrähtäneenä.
T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko kenelläkään kokemusta vastaavasta tai ideoita, miten selviäisin? Olen ollut onnellisimmillani aina parisuhteessa, mutta valitettavasti en voinut jatkaa edellista suhdetta exäni väkivaltaisuuden vuoksi. Häntä aiempi exänikin oli väkivaltainen ja ensimmäinen kumppani petti.
Näyttää siltä, ettei minulle ole tarkoitettu onnellista suhdetta tai rakkautta, vaan vaihtoehtoina on joko yksinäisyys ja selibaatti tai sitten todella huono ja onneton suhde. ☹
Olisin itse rakastava ja uskollinen kumppani jollekin ja suorastaan palvoisin sitä kumppaniani. Kuitenkin olen ollut jonkinlainen narsistimagneetti ilmeisesti ihailuni ja naiivin uskollisuuteni sekä alistuvaisen luonteeni vuoksi.
Pitäisiköhän meidän molempien päättää selibaatit yhdessä nyt tulevana viikonloppuna?
Itsellä viime kerta oli juurikin 27.7.2018
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee itse aloitteita ja miksi tyrmäät monet seuranhaku paikat suoralta kädeltä, kokeile edes kerran, jos ei homma toimi niin ainakin on kokeiltu, monet deitti apit on ilmaisia.
Kyllä niitä uskovaisia miehiä Tinderissäkin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on kuherruskuukausi menossa uskosi kanssa. Kyllä se siitä rauhoittuu. Itse en käy kirkossa kuin harvakseltaan arkisin jolloin ei tarvitse osallistua seurakuntajumppaan ja hölmöihin rituaaleihin. Eikös kristityille ole omia deittisivuja, koita hakea samanhenkistä seuraa sieltä.
No käy muissakin seurakunnan tapahtumissa kuin pelkästään sunnuntaimessussa, ehkä sieltä voi löytyä uskovia miehiäkin. Tai aloita joku uusi harrastus jossa voisit törmätä sinkkumiehiin, tosin sulle täytyy ilmeisesti löytyä vain uskossa oleva mies?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se selibaatti ei pääty kovin nopeasti uskossa.
Ei seksiä ennen aviota, eikö näin?
Vierailija kirjoitti:
Se selibaatti ei pääty kovin nopeasti uskossa.
Ei seksiä ennen aviota, eikö näin?
Ei toki, ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä Jumala antaa sulle oikean miehen vielä rakastettavaksi, kunhan sisäinen työ on tehty valmiiksi. Ei Eevankaan tarvinnut olla paratiisissa yksin. Minäkin olen vahvasti eroottinen mystikko, ja sain kaikkien hirveiden suhteiden jälkeen sen Jumalan valitseman miehen, joka on ollut minulle hyvä.
Seksillä, selibaatillasi ja rakkaudella ei ole mitään tekemistä keskenään. Kannataisi vaikka, no, sivistyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan hyvältähän tuo kuulostaa. Onko srk:lla muuta toimintaa kuin messut? Esim. pienryhmiä, vapaaehtoistehtäviä tai Raamattu-piiriä? Niistä voisit saada ystäviä tai löytää kumppanin.
Joku täällä kerran heitti vitsillä uskovaisten miesten olevan enempi kallellaan noihin strippareihin yms. Kaveri meinaa tekee työkseen escortin/stripparin hommia ja häntä on jo ehditty kosiskelemaan muutamankin uskovaisen toimesta. Mikä ihme näitä puhtoisia pulmusia oikein vaivaa kun kerta kirkon sisälläkin olisi tarjolla heille sopivia ehdokkaita? :D
Ei oikein löydy ikäisiäni uskovia naisia. Täyspäisiä sellaisia vielä vähemmän. Uskovainen exäni paneskelee tinderissä.
Hyvin ovat uskovaiset kunnostautuneet elämässäni. Panee, pettää, juoruaa, väkivaltailee ympäriinsä. Selittää vielä tilanteen että kaikki tekevät syntiä mutta miksi nimenomaan uskovaiset tekevät sitä ehkö eniten? Paria masentunutta gimmaa olen yrittänyt kotisatamassa lähestyä, no result.
Ehkä vain uskovaiset naiset ei oo mua varten. Käyn silti kirkossa.
Vierailija kirjoitti:
Seksillä, selibaatillasi ja rakkaudella ei ole mitään tekemistä keskenään. Kannataisi vaikka, no, sivistyä.
Olen eri mieltä ja olen ihan sivistynyt ihminen. Kerroin vain asiasta äärimmäisen rehellisesti. Minusta parisuhteeseen kuuluu sekä henkinen että fyysinenkin rakkaus ja lisäksi läheisyys. Rakkautta voi olla toisenkinlaista (esim. uskoon liittyen) ja se osin voi korvata sitä ihmisten välistä.
Mielestäni myöskään seksissä tai läheisyydessä ei ihan oikeasti ole mitään pahaa tai noloa, kunhan puolisot välittävät toisistaan aidosti ja haluavat toisilleen hyvää sekä pitävät sen keskinäisenä privaattina asiana. Mielestäni se on jopa Jumalan lahja. Mutta siis selibaatissa oon nyt ollut jo vähän yli kuusi vuotta. En oo käynyt missään deittipalstoilla, koska olen jotenkin olettanut tapaavani jonkun jossain vaiheessa livenä.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä ihmeestä ihmiset keksivät näitä provoja? Ei sillä, tämä jopa nauratti.
Ei ole provo kyseessä. Totuus on monesti tarua ihmeellisempää. Mulla ei ole ketään uskovaista aukulaista tai kaveria, joten en voi puhua livenä tuntemuksistani kenellekään, sillä en halua, että ateistit ja agnostikot tuttuni pitävät mua höyrähtäneenä.
T. Ap
Ap, mulla on ihan sama ongelma. Olen ollut uskossa jo kauan. Silti Jumala ei tunnu riittävän "ihmisentarpeeseeni" eli keskustelua, läheisyyttä.
Olen itsenäinen uskova, enkä mene mukaan kaikkiin epä-älyllisiin höyrähdyksiin, joten olen outo lintu myös muiden uskovien joukossa.
Asuinkaupungissani on messua pienempiä kokoontumisia myös viikolla, mikä on hienoa. Halutessani pääsen kuuleman Sanaa ja käymään ehtoolliselle myös esim. torstaisin ja lauantaisin, lisäksi sitten yksittäiset erikoistilaisuudet keskellä viikkoa.
Harmittaa, että kirkossa käy niin suuri naisenemmistö. Missä miehet? Kirkosta kiltti'mies löytää hyvän naisen! :)
Vierailija kirjoitti:
Joku täällä kerran heitti vitsillä uskovaisten miesten olevan enempi kallellaan noihin strippareihin yms. Kaveri meinaa tekee työkseen escortin/stripparin hommia ja häntä on jo ehditty kosiskelemaan muutamankin uskovaisen toimesta. Mikä ihme näitä puhtoisia pulmusia oikein vaivaa kun kerta kirkon sisälläkin olisi tarjolla heille sopivia ehdokkaita? :D
Eihän me mitään pulmusia ollakaan ja Jumala siunaa stripparit ja escortit. Lukee vaikka Raamattua niin siellä ollaan hyvin suopeita ammatin harjoittajiin. Yhtäkään strippipaikkaa ei Jeesus hajottanut, synagoogassa kyllä riehui. Kun minä tulin uskoon niin Jumala kyllä tiesi mikä olen. Armosta me pelastumme, emme omilla teoillamme.
Mistä ihmeestä ihmiset keksivät näitä provoja? Ei sillä, tämä jopa nauratti.