Mitä teitte tai aiotte tehdä vanhempienne ihanille tavaroille, kun heistä jätti aika?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottakoon sisarukset mitä haluaa ja loput saa hakea joku kuolinpesiä ostava firma ja kipata vaikka kaatopaikalle. Muistot ei ole kipoissa ja kupeissa.

Jaksan aina ihmetellä tuota "muistot ei ole tavaroissa"-sanontaa, sillä itselläni ne muistot nimenomaan pysyy tallessa kun näen tavaroita jotka liittyvät ihmiseen tai tapahtumaan. Jos hävittäisin tavarat, menisi muistot niiden mukana.

Kaikki ei ole sellaisia. Mummon muistan parhaiten ”mummon resepteistä”, rakkaimmat mummolamuistot liittyy siihen kun mummo opetti leipomaan tai kokkaamaan, itse kun oli suosittu pitokokki kylällä. Papan muistan kalastamisesta, opetti minut kalastamaan varmaan ennenkuin osasin kävellä. Isältä voi aina kysyä rakentamiseen, remontointiin, auton korjaukseen liittyviä joista tulen isän muistamaan ja äiti vaan tietää kaikesta kaiken ja osaa neuvoa missä tahansa ongelmassa. Ei tarvita esineitä vaan tiedot ja taidot muistuttaa aina aiemmista sukupolvista ja voin jakaa oppeja tuleville sukupolville

Huonekalut joko myytiin tai menivät kierrätykseen. Oma koti on sisustukseltaan kovin erilainen kuin vanhempien.

Vierailija kirjoitti:

Aika moni takertui tuohon ihanaan. Minun olisi kannattanut tarkentaa avausviestissäni, mitä tarkoitin.

Tarkoitin siis tavaroita, jotka ovat omasta mielestäsi ihania. Että mitä ihmettä niille kuolinpesän tavaroille ja esineille ja vaikka huonekaluille, jotka ovat oikeasti mielestäsi ilman muuta säilyttämisen arvoisia. Miten saat mahtumaan niitä kotiisi? Harvalla meistä mahtuu kotiin juuri mitään ylimääräistä. Miten ratkaista pulma? Ap

Myyn, lahjoitan tai hävitän. Ei sillä ole mitään merkitystä, pidänkö huonekaluja ihanina, kun minun asuntooni ei mahdu yhtään ylimääräistä huonekalua. Kun ei mahdu, en ota!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottakoon sisarukset mitä haluaa ja loput saa hakea joku kuolinpesiä ostava firma ja kipata vaikka kaatopaikalle. Muistot ei ole kipoissa ja kupeissa.

Jaksan aina ihmetellä tuota "muistot ei ole tavaroissa"-sanontaa, sillä itselläni ne muistot nimenomaan pysyy tallessa kun näen tavaroita jotka liittyvät ihmiseen tai tapahtumaan. Jos hävittäisin tavarat, menisi muistot niiden mukana.

Kaikki ei ole sellaisia. Mummon muistan parhaiten ”mummon resepteistä”, rakkaimmat mummolamuistot liittyy siihen kun mummo opetti leipomaan tai kokkaamaan, itse kun oli suosittu pitokokki kylällä. Papan muistan kalastamisesta, opetti minut kalastamaan varmaan ennenkuin osasin kävellä. Isältä voi aina kysyä rakentamiseen, remontointiin, auton korjaukseen liittyviä joista tulen isän muistamaan ja äiti vaan tietää kaikesta kaiken ja osaa neuvoa missä tahansa ongelmassa. Ei tarvita esineitä vaan tiedot ja taidot muistuttaa aina aiemmista sukupolvista ja voin jakaa oppeja tuleville sukupolville

Näin vaan ohiksena sekaannun, ja nautin kuinka kauniisti muistelet kultaisia asioita, liikuttavaa lukea.

Niin me ollaan kaikki erilaisia. Kuka muistelee arvokkaita oppeja ajatuksissaan ja kuka tavaroissa ja esineissä, joita katselemalla jämähtää kuin johonkin omaan tunnelmakuplaansa. Kumpikin käy.

Muistan itsekin, kuinka vaari onkimaan opetti, ja mummi marjoja keittämään hilloksi. Kaikenlaista ne aivot säilyvätkin. Toisaalta lasin takana kaapissa seisoo myös mummilta saatu pieni, yhden kukkasen maljakko, lilan värisin orvokein kuvioitu. Aina ohi mennessä tulvahtavat kuumat kesäpäivät mummolassa mieleeni. Kaipuu on valtava.

Säästän vain kivat huonekalut ja tavarat, sellaiset jotka sopivat omaan kotiin ja joilla on myös vähän tunnearvoa. Säästän valokuvat ja kaikkein tärkeimmät paperit. Hirvittää kun kuulee jonkun heittäneen valokuvatkin pois. Seuraavaa sukupolvea voi kiinnostaakin katsella vanhoja kuvia ja takaisin niitä ei saa.

Äiti kuoli 2 vuotta sitten isä aikaisemmin. Omakotitalo jäi ja suurin osa tavaroista kierrätyskeskukseen ja loput kaatopaikalle.

Joitain tavaroita otettiin sisaruksien kanssa mutta kaikkea ei tosiaan voi säästää. Iso homma tyhjentää kaikki, onneksi saatiin talo myytyä nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla tavaroilla on elinkaarensa ja usein kun vanhemmista aika jättää ne ovat jo elinkaarensa päässä.

Ja se ihana nojatuoli ja matto, vaatii kunnostusta ja entisöitiä ja se maksaa maltaita. Joku nojatuoli vaatii uudelleen verhoilun 10-20-vuoden välein ja uudet liimaukset.

Juuri entisöin vanhemmilta saadun nojatuolin, joka on mummon perintöä ja maksoin verhoilusta ja kunnostuksesta 1100€ ja ainakin kerran vanhemmat ovat tehneet saman eli tuolille on tullut hintaa.

Ja ihan sama asuntojen, kiinteistöjen ja kesämökkien kanssa.

Metsäkiinteistössähän tuo on varsinainen ongelma. Vähintään 20 vuoden välein pitää hakata ja harventaa ja siitä saa sitten tilille ongelmia tuottamaan jopa satoja tuhansia euroja.

Hehheh...mistä tuollaista talousmetsää voi ostaa, joka voidaan harventaa ja hakata ja saa vielä satoja tuhansia euroja.

Tiedötkö mitä maksetaan tukkipuusta ja kuinka usein siitå saa myynti puuta.

Meillö 20v kasvaa vain risukkoa ja hyvä, että harvennuksella saadaan polttopuuta.

Ja jos metsä tuottaa 20v satoja tuhansia euroja, kannattaa ostaa, sillä maaseudulla saa metsämaata jopa euron neliö.

Hakkuista saa tuloja - paitsi näköjään sinä, jolle metsänmyynnistä tulee pelkkiä kuluja.

Kyllä 100 ha metsäpalstalta saa 20 vuoden aikana vähintään 100 000 e.

Kuusitukista saa nyt 50-65 e/motti ja hehtaarilta saa esim. 150 mottia, joten siitä saa 9000 e ja kuitupuuta lisäksi 100 mottia, siitä saa 2000 e. Myyntipuuta saa kyllä 20 vuoden välein aika lailla mukavasti, jos ei malta välillä hakata.

Vain hoitamaton metsä on risukkoa!