Mitä teitte tai aiotte tehdä vanhempienne ihanille tavaroille, kun heistä jätti aika?

Paha, molemmat tahoillaa hamstraajia!

Asiaa on pitänyt nyt miettiä ja todennäköisesti kaikki myydään jolleikin kirpparinpitäjälle, joka ostaa kaiken kerralla.

Hirveä pulma onkin. Se tavaramäärä on uskonaton. Oma koti sisustettu, enkä kuitenkaan halua heidän huonekalujaan kotiini. Ehkä tyyliin yksi matto, pari maljakkoa, kakkulapio, taulu, muuten en tiedä, miten sen jaksaa ikinä selvittää.

Äitini varastoi jo isoäitini tavarat. Vuokrasi 20 neliön kopin sitä varten. Ei ole mitään järkeä äitini kuollessa vuokrata toista varastoa.

ei ne kaikki ole ihania! Kierrätyskeskukseen meni osa. Kummilapsille (keski-iässä silloin) annettiin jotain. Itse otin juomalaseja, kun kuvittelin niistä olevan lapsiperheessä pulaa. Nyt ne ovat sitten pölyyntyneet kaapissa pari vuosikymmentä. Matot olivat niin kuluneita, että taisivat mennä roskikseen enimmäkseen. Jotain itse tehtyä käsityötä on ikäväkin, mihin lie päätyi.

Eipä ollut miettimistä, kun äidillä oli ahne poika, velipuoleni, tuo niin ihana peräkammarin poika huollettavana kymmeniä vuosia, kuolemaansa asti. Panin välit poikki, kun minä en ollut koskaan mitään.

Kaveri on vuosien kuluessa kupannut kaiken pikkuhiljaa, kun hänellä oli myös oma pikku luukkunsa (missä ei viettänyt aikaa), jonne hamstrasi kaikki arabiat yms. arvokkaammat jutut. Kuolinpesästäkin oli napannut ikkunoista vanhat vintagevallilat ym., ennen kuin ehdin paikalle.

Lopuksi yritti feikki-itsaria muiden sukulaisten läsnä ollessa ja päätyi mielisairaalaan, josta pääsee aina halutessaan pois. Sellaista elämää. Huutelee tappouhkauksiaan meille päin. Annoin olla. Jos noin tärkeitä tavarat ovat, niin pitäköön. Mietin kyllä ensin rikosilmoituksen tekoa.

Otin selvää luotettavalta taholta; äiti oli koko elämänsä itsemääräämisoikeudellinen, eli ns. järjissään.  

Minun vanhempani elävät vielä, mutta isovanhempien taloa olin raivaamassa joitain vuosia sitten kun molemmat menehtyivät lyhyen ajan sisään. Rahallisesti arvokasta ei juuri ollut, mutta muisto- ja tunnearvoa toki oli huonekaluilla ja tavaroilla, joita oli lapsuudesta asti mummolassa käydessä katsellut. Mutta eihän siinä muu auttanut kuin viedä kaatopaikalle suurin osa, eihän se tavaramäärä olisi ikinä mahtunut minun tai vanhempieni jo valmiiksi sisustettuihin koteihin, niin että lopulta säästettiin vain jotain yksittäisiä tavaroita ja pieniä huonekaluja.

Pois heittäessä tuntui pahalta, mutta ajan myötähän ne unohtuu. En ole jälkeenpäin yhtäkään pois heitettyä tavaraa harmitellut, että olisi sekin pitänyt säästää. Sellaiset asiat unohtuu.

En kyllä keksi mitään, mitä sieltä haluaisin. Painepesurin voisin ottaa. Ja sen kunnollisen Victorinox keittiöveitsen, jonka annoin mutsille synttärilahjaksi joku vuosi sitten. Mutta muuten, en tosiaankaan tiedä? Kenties sohvat ja muut voisi yrittää myydä, ja sit pyytää paikallinen kierrätyskeskus hakemaan mitä haluavat, ja loput heivata kaatikselle.

Pitää varmaan ostaa isompi asunto. 

Otan kaiken ihanan, mitä joku muu sisarus tai sisaruksen lapsi ei halua. Meille mahtuu kyllä, ja meillä on myös ei-niin-ihanaa twvaraa, jonka vi korvata ihanalla, jos jostain sellaisen tilalle saa.

Isäni kuollessa seurakunnan keräyslaatikkoon meni puvut, kengät, untuvatakit yms, koska yhtään samankokoista miestä ei ollut lähisuvussa. Antiikkikalusteet jaoin äitini kanssa. Kellot, kalvosinnapit yms kalut sai poikani.

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhempani elävät vielä, mutta isovanhempien taloa olin raivaamassa joitain vuosia sitten kun molemmat menehtyivät lyhyen ajan sisään. Rahallisesti arvokasta ei juuri ollut, mutta muisto- ja tunnearvoa toki oli huonekaluilla ja tavaroilla, joita oli lapsuudesta asti mummolassa käydessä katsellut. Mutta eihän siinä muu auttanut kuin viedä kaatopaikalle suurin osa, eihän se tavaramäärä olisi ikinä mahtunut minun tai vanhempieni jo valmiiksi sisustettuihin koteihin, niin että lopulta säästettiin vain jotain yksittäisiä tavaroita ja pieniä huonekaluja.

Pois heittäessä tuntui pahalta, mutta ajan myötähän ne unohtuu. En ole jälkeenpäin yhtäkään pois heitettyä tavaraa harmitellut, että olisi sekin pitänyt säästää. Sellaiset asiat unohtuu.

Miksi kaatopaikalle? :o Oliko niin käyttökelvotonta tai homeista? Eikö olisi voinut lahjoittaa jollekin, vaikka vähävaraiselle. Vanhoja huonekaluja rakastavia on yhä enenevässä määrin. Olisit taatusti saanut puhdasta rahaakin, ja ostaja olisi hakenut tavarat ilman omia kuljetusongelmia.

Edellisessä asunnossa asuessamme oli hämmästykseni rajatonta, kun availin roskiksia, siihen aikaan kannellisia ja sellaisia joista pystyi ottamaan jotain, ei siis molokkeja.

Keräsin verhoja ja mattoja, melkein käyttämättömiä jalkineita, vaatteita, ihania lasiastioita ja jopa suuren lautassarjan, ja vein kierrätykseen joka vk valtavan määrän jopa merkkituotteita, joita en itse tarvinnut. Joissain tuotteissa jopa hintalaput!!!

Käsin virkattuja liinoja otin talteen ja vaikka mitä ihanaa muutakin oli tarjolla, nahkatakkia ja laukkuja, täysin virheettömiä :O Miten ihmeessä hyvää tavaraa heitetään kaatopaikalle?????

Ja tämä ei ollut omistusasunto, eli ei "rikkaiden joutokrääsää", minkä jopa jollain tavalla ymmärtäisin. Pienipalkkaista väkeä ja joillain jopa ulosottovelkaa, pahat kielet tiesivät puhua...

Kaikilla tavaroilla on elinkaarensa ja usein kun vanhemmista aika jättää ne ovat jo elinkaarensa päässä.

Ja se ihana nojatuoli ja matto, vaatii kunnostusta ja entisöitiä ja se maksaa maltaita. Joku nojatuoli vaatii uudelleen verhoilun 10-20-vuoden välein ja uudet liimaukset.

Juuri entisöin vanhemmilta saadun nojatuolin, joka on mummon perintöä ja maksoin verhoilusta ja kunnostuksesta 1100€ ja ainakin kerran vanhemmat ovat tehneet saman eli tuolille on tullut hintaa.

Ja ihan sama asuntojen, kiinteistöjen ja kesämökkien kanssa.

Me muutettiin appiukon kotiin. Omasta vanhasta kodista tuli mukana lastenhuoneiden tavarat ja omat sängyt, muuten täällä on aika lailla samanlaista kuin oli appiukon eläessä. Remontissa laiteltiin muutama huone uusiksi, tehtiin lapsille oma suihku ja vessa jne., mutta muuten ei ole ollut tarvetta myydä kenellekään kahviastiastoja tai tauluja.

Perinnönjaossa ei tullut miehen veljien kanssa ongelmia, koska mies oli ostanut talon irtaimistoineen jo 10 vuotta aikaisemmin ja apella oli asumis- ja hallintaoikeus.

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla tavaroilla on elinkaarensa ja usein kun vanhemmista aika jättää ne ovat jo elinkaarensa päässä.

Ja se ihana nojatuoli ja matto, vaatii kunnostusta ja entisöitiä ja se maksaa maltaita. Joku nojatuoli vaatii uudelleen verhoilun 10-20-vuoden välein ja uudet liimaukset.

Juuri entisöin vanhemmilta saadun nojatuolin, joka on mummon perintöä ja maksoin verhoilusta ja kunnostuksesta 1100€ ja ainakin kerran vanhemmat ovat tehneet saman eli tuolille on tullut hintaa.

Ja ihan sama asuntojen, kiinteistöjen ja kesämökkien kanssa.

Metsäkiinteistössähän tuo on varsinainen ongelma. Vähintään 20 vuoden välein pitää hakata ja harventaa ja siitä saa sitten tilille ongelmia tuottamaan jopa satoja tuhansia euroja.

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla tavaroilla on elinkaarensa ja usein kun vanhemmista aika jättää ne ovat jo elinkaarensa päässä.

Ja se ihana nojatuoli ja matto, vaatii kunnostusta ja entisöitiä ja se maksaa maltaita. Joku nojatuoli vaatii uudelleen verhoilun 10-20-vuoden välein ja uudet liimaukset.

Juuri entisöin vanhemmilta saadun nojatuolin, joka on mummon perintöä ja maksoin verhoilusta ja kunnostuksesta 1100€ ja ainakin kerran vanhemmat ovat tehneet saman eli tuolille on tullut hintaa.

Ja ihan sama asuntojen, kiinteistöjen ja kesämökkien kanssa.

Meillä on tuvassa pöytä, jota ei ole entisöity. Pöydällä on ikää vähän yli 180 vuotta.

Olen parhaillaan tyhjentämässä siskoni kuolinpesää. Isohko kaksikerroksinen rivitaloasunto. Paljon hyvää, muodikasta vaatetta, laukkuja, koruja, designia, ihan hirveästi kirjoja.

Jotain pientä toki otan, jokunen vaate, kaunis matto, lamppu vanhan tilalle, jokunen taulu. Samoin lapsilleni (nuoria aikuisia) jotain, myös lasteni omilleen muuttaville kavereille olen antanut (kysyttyäni ensin tarpeita).

Paljon tavaraa kierrätykseen eri tahoille. Jotain myyn kirppareilla tämän kesän, mikä ei mene, niin syksyllä kierrätykseen.

Nyt on tilanne se, että kaikki kaapit on käyty läpi, ja ne ovat kutakuinkin tyhjiä. Asunto on myynnissä, se on edelleen kalustettuna. Siinä vaiheessa kun asunto menee kaupaksi, katson mikä minulla on tilanne. Jos ehdin, myyn huonekalut ym. Torissa tai FB-kirppiksellä. Jos tuntuu etten ehdi, en ota asiasta paineita, vaan joku kuolinpesän tyhjennys -firma hoitakoot loput.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhempani elävät vielä, mutta isovanhempien taloa olin raivaamassa joitain vuosia sitten kun molemmat menehtyivät lyhyen ajan sisään. Rahallisesti arvokasta ei juuri ollut, mutta muisto- ja tunnearvoa toki oli huonekaluilla ja tavaroilla, joita oli lapsuudesta asti mummolassa käydessä katsellut. Mutta eihän siinä muu auttanut kuin viedä kaatopaikalle suurin osa, eihän se tavaramäärä olisi ikinä mahtunut minun tai vanhempieni jo valmiiksi sisustettuihin koteihin, niin että lopulta säästettiin vain jotain yksittäisiä tavaroita ja pieniä huonekaluja.

Pois heittäessä tuntui pahalta, mutta ajan myötähän ne unohtuu. En ole jälkeenpäin yhtäkään pois heitettyä tavaraa harmitellut, että olisi sekin pitänyt säästää. Sellaiset asiat unohtuu.

Miksi kaatopaikalle? :o Oliko niin käyttökelvotonta tai homeista? Eikö olisi voinut lahjoittaa jollekin, vaikka vähävaraiselle. Vanhoja huonekaluja rakastavia on yhä enenevässä määrin. Olisit taatusti saanut puhdasta rahaakin, ja ostaja olisi hakenut tavarat ilman omia kuljetusongelmia.

Homeista ei ollut, mutta hyvin loppuunkäytettyä. Isovanhempani olivat hyvin tarkkoja rahasta, eivätkä raskineet uusia huonekaluja, vaikka sohva oli jo notkolla ja täytteet pursusi ulos ja ruokapöydän tuoleista lähti selkänoja irti kun siitä nosti tuolia siirtääkseen. Samaa kuntoluokkaa oli lähes kaikki huonekalut. 

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla tavaroilla on elinkaarensa ja usein kun vanhemmista aika jättää ne ovat jo elinkaarensa päässä.

Ja se ihana nojatuoli ja matto, vaatii kunnostusta ja entisöitiä ja se maksaa maltaita. Joku nojatuoli vaatii uudelleen verhoilun 10-20-vuoden välein ja uudet liimaukset.

Juuri entisöin vanhemmilta saadun nojatuolin, joka on mummon perintöä ja maksoin verhoilusta ja kunnostuksesta 1100€ ja ainakin kerran vanhemmat ovat tehneet saman eli tuolille on tullut hintaa.

Ja ihan sama asuntojen, kiinteistöjen ja kesämökkien kanssa.

Kyllä, tavaroilla on elinkaarensa, ja vaatisivat entisöintiä. Esim. taulutkin, ns. arvotaulut, vaatisivat säännöllisen puhdistuksen ja konservoinnin. Jos tätä ei tee, ns. "ravistuvat" ja menettävät arvoaan.

Kukaan meistä ei tiedä lähtö järjestystä joten en ole asiaa pohtinut sen enempää.

Ottakoon sisarukset mitä haluaa ja loput saa hakea joku kuolinpesiä ostava firma ja kipata vaikka kaatopaikalle. Muistot ei ole kipoissa ja kupeissa.