Lue keskustelun säännöt.
Missä iässä ne lasten harrastukset pitää viimeistään alkaa, että kehittyy hyväksi?
Minua suuresti ihmetyttää, kun tytär 10 v. haluaisi aloittaa voimistelun. Otin jo keväällä yhteyttä erääseen voimisteluseuraan, josta valmentaja sanoi, että vähän myöhäinen ikähän tuo on aloittaa, jos aikoo kehittyä hyväksi. Suurin osa kuulemma aloittaa 5-8-vuotiaina, joten tyttäreni on varmasti vanhin aloittaja tulevana syksynä, jos jää jonottamaan paikkaa (näin siis kerrottiin). No, mietin sitten, voisiko hän aloittaa viulun soiton, koska on ollut lahjakas musiikissa (koulussa musiikki kiitettävä), ja koska häntä itseään kiinnostaisi viulun tai pianon soittaminen. Puolituttu viulunsoiton opettaja antoi ymmärtää, että kun ei ole mistään instrumentista lajitaustaa, voi olla vaikeaa aloittaa enää 10-11-vuotiaana viulun soittoa. Hän suositteli ennemmin esim. pianoa tai kitaraa, niissä voi kehittyä hyväksi vielä tuossa iässä aloittava. Nämä eivät kiinnosta tytärtäni. Olen hiukan hämmästynyt, että mihin harrastukseen tuon tytön pitäisi sitten mennä. Entäs sitten jos vaan menee viulua harjoittelemaan ja musiikin teoriatunneille ilman mitään paineita kehittyä huipuksi? Onko se muka paha asia? Tai voimistelun aloitus 5. luokan alussa? Pakkoko siinä on huipuksi kehittyä, vaikkei ole mistään lajista aiempaa kokemusta? Mikä sitten on sellaista, minkä voi aloittaa tuossa iässä ilman että valmentajan/opettajan asenne on, että olet vähän vanha enää aloittamaan?
Kommentit (501)
Vierailija kirjoitti:
Niin ja jäi kertomatta, että kun tyttö kuuli olevansa hiukan vanha aloittamaan viulun soittoa, häneltä saman tien lopahti innostus soittaa yhtään mitään. Nyt hän on jo sanonut, ettei aio mennä pianotunneillekaan, vaikka sattuisi pääsemään. Keväällä kävi musiikkiopiston pääsykokeissa ja jäi varasijalle. Suositus oli ottaa alkuun esim. yksityisopetusta.
-ap
Vanha keskustelu, mutta en ymmärrä miksi kukaan äiti välittäisi tuollaista sanomaa lapselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä on kyse mun mielestä loppupeleissä arvostuksesta. Siitä, mitä vanhemmat arvostavat.
Meidän perheessä tärkeitä asioita ovat esimerkiksi kiireettömyyden tuntu ja leppoisa arki, ja ystävien & läheisten kanssa vietetty aika. Minulle on vanhempana tosi tärkeää, että meillä arkisin useana iltana esimerkiksi istutaan yhdessä rauhassa ruokapöydässä, illalla on aikaa lueskella, katsoa joku sarja yhdessä tai leipoa vaikka jotain. Tai että lapset (nyt jo kouluikäiset) voivat yleensä aina iltaisin lähteä rakentamaan lumilinnaa / pulkkamäkeen naapurin lasten kanssa tai että meillä on paljon sellaisia iltoja, että lasten kavereita tulee meille kylään. Arvostan todella korkealle lasten omaehtoisen, ilman aikuisten ohjaamista tapahtuvan liikkumisen ja leikin ulkona, ja sinne heitä useita kertoja viikossa kannustan (eli sanon, että nyt puhelimet pois, menette kysymään lähteekö XXX ja XXX ulos...)
Näiden arvojen noudattaminen ja tällä tavalla eläminen tarkoittaa sitä, että meillä ei haluta harrastaa asioita, jotka vievät viikossa useita iltoja, läksyjä tehdään auton takapenkillä samalla kun syödään eväitä.
Se ei olisi sellaista arkea, jota itse arvostaisin.
Korostan nyt vielä, että meidän lapsilla on ohjattuja harrastuksia, mutta vain yhtenä iltana viikossa ja kodin lähellä niin, että menevät niihin jo itse.
Se pihalla leikkiminen tahtoo loppua viimeistään varhaisteini-iässä. Kuvitteletko saavasi vielä 15-vuotiaan käskettyä hakemaan naapurin Verttiä ulos leikkimään ja jos saatkin, niin luuletko, että he leikkivät kirkkistä vai menevätkö ostarille polttelemaan röökiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on kyse mun mielestä loppupeleissä arvostuksesta. Siitä, mitä vanhemmat arvostavat.
Meidän perheessä tärkeitä asioita ovat esimerkiksi kiireettömyyden tuntu ja leppoisa arki, ja ystävien & läheisten kanssa vietetty aika. Minulle on vanhempana tosi tärkeää, että meillä arkisin useana iltana esimerkiksi istutaan yhdessä rauhassa ruokapöydässä, illalla on aikaa lueskella, katsoa joku sarja yhdessä tai leipoa vaikka jotain. Tai että lapset (nyt jo kouluikäiset) voivat yleensä aina iltaisin lähteä rakentamaan lumilinnaa / pulkkamäkeen naapurin lasten kanssa tai että meillä on paljon sellaisia iltoja, että lasten kavereita tulee meille kylään. Arvostan todella korkealle lasten omaehtoisen, ilman aikuisten ohjaamista tapahtuvan liikkumisen ja leikin ulkona, ja sinne heitä useita kertoja viikossa kannustan (eli sanon, että nyt puhelimet pois, menette kysymään lähteekö XXX ja XXX ulos...)
Näiden arvojen noudattaminen ja tällä tavalla eläminen tarkoittaa sitä, että meillä ei haluta harrastaa asioita, jotka vievät viikossa useita iltoja, läksyjä tehdään auton takapenkillä samalla kun syödään eväitä.
Se ei olisi sellaista arkea, jota itse arvostaisin.
Korostan nyt vielä, että meidän lapsilla on ohjattuja harrastuksia, mutta vain yhtenä iltana viikossa ja kodin lähellä niin, että menevät niihin jo itse.
Meillä ei haluta harrastaa asioita, jotka vievät viikossa useita iltoja.
Olet siis päättänyt että teillä tehdään noin ja lapsesi tietenkin sopeutuvat tilanteenseen, mitä muutakaan siinä voi.
Entäpä jos lapsesi haluaisivatkin treenana tosisissaan?
Olen eri vastaaja, mutta maailmassa on montakin asiaa, joita lapset eivät päätä ja on mielestäni ihan ok, jos vanhemmat eivät halua pyörittää arkeaan lapsen harrastuksen mukaan. Pystyn kuvitelemaan tilanteen, jossa yksi lapsi haluaa harrastaa 6 krt viikossa ja toinen vain kerran. Jos arki pyörii superharrastajan aikataulujen mukaan, sekään ei ole reilua muille. Sinä saat toki olla eri mieltä tästä asiasta.
Jos lapsi on tarpeeksi vanha menemään harrastuksiinsa, kilpailuihin tnnä muihin han itse, tehköön niin.
Tätä oon aina ihmetellyt, että miten verenmaku suussa pitää harrastaa.
Sitten suurin osa muksuista lopettaa harrastukset yläasteella ja viimeistään sen jälkeen. Vain pari meiänkin lasten harrastuksista on jatkaneet sen jälkeen.
Esimerkiksi jääkiekkoilijat putoo korkeelta, kun kaikilla jonneilla on katse ollut pitkälle jenkeissä ja hetken päästä istutkin vilttiketjussa pelistä toiseen.
Mutta en todellakaan sano sitä etteikö lasten pitäisi harrastaa, ehdottomasti pitää jos on intoa!
Oli ilo vanhempanakin kiertää peleissä ja todistaa lasten iloa onnistumisista :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on kyse mun mielestä loppupeleissä arvostuksesta. Siitä, mitä vanhemmat arvostavat.
Meidän perheessä tärkeitä asioita ovat esimerkiksi kiireettömyyden tuntu ja leppoisa arki, ja ystävien & läheisten kanssa vietetty aika. Minulle on vanhempana tosi tärkeää, että meillä arkisin useana iltana esimerkiksi istutaan yhdessä rauhassa ruokapöydässä, illalla on aikaa lueskella, katsoa joku sarja yhdessä tai leipoa vaikka jotain. Tai että lapset (nyt jo kouluikäiset) voivat yleensä aina iltaisin lähteä rakentamaan lumilinnaa / pulkkamäkeen naapurin lasten kanssa tai että meillä on paljon sellaisia iltoja, että lasten kavereita tulee meille kylään. Arvostan todella korkealle lasten omaehtoisen, ilman aikuisten ohjaamista tapahtuvan liikkumisen ja leikin ulkona, ja sinne heitä useita kertoja viikossa kannustan (eli sanon, että nyt puhelimet pois, menette kysymään lähteekö XXX ja XXX ulos...)
Näiden arvojen noudattaminen ja tällä tavalla eläminen tarkoittaa sitä, että meillä ei haluta harrastaa asioita, jotka vievät viikossa useita iltoja, läksyjä tehdään auton takapenkillä samalla kun syödään eväitä.
Se ei olisi sellaista arkea, jota itse arvostaisin.
Korostan nyt vielä, että meidän lapsilla on ohjattuja harrastuksia, mutta vain yhtenä iltana viikossa ja kodin lähellä niin, että menevät niihin jo itse.
Se pihalla leikkiminen tahtoo loppua viimeistään varhaisteini-iässä. Kuvitteletko saavasi vielä 15-vuotiaan käskettyä hakemaan naapurin Verttiä ulos leikkimään ja jos saatkin, niin luuletko, että he leikkivät kirkkistä vai menevätkö ostarille polttelemaan röökiä?
Niinhän se on, että harrastavista teineistä tietää, mitä he ovat tekemässä edes osan aikaa viikosta. Kyllä hyvä harrastus ja urheilullinen kaveriporukka ovat parhaita tapoja pitää nuoret poissa pahanteosta. Vanhemmat eivät tietenkään pysty mitenkään vahtimaan, mitä nuoret tekevät iltaisin kaupungilla ja harvemmin se mitään hirveän kehittävää on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On toedella outoa, että harrastusten ohjaajat eivät halua vetää ns. harrastusryhmiä.
Tähän irralliseen kommenttiin sen verran, että isoissa liikuntaseuroissa kilparyhmien valmentajat ovat ammattilaisia, joille maksetaan palkkaa. (Itse ajattelen tässä joukkuevoimistelua, siellä ainakin on näin) Heidän aika menee suunnittelussa ja valmentamisessa. Monta tuntia joka päivä sitä konkreettista valmennusta salissa / hallilla, ja sitten kisamatkojen ja koreografioiden suunnittelua ym. He ovat ihan työllistettyjä niiden kilparyhmiensä kanssa, ja niiden ryhmien vanhemmat ja seura maksaa sen palkan.
Heillä ei ole aikaa harrasteryhmille.
Harrasteryhmät taas; niitä vetää vapaaehtoiset, yleensä jonkun harrastajan vanhempi, isä tai äiti. Jos ei näitä ole tarpeeksi, niin katsoo peiliin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on kyse mun mielestä loppupeleissä arvostuksesta. Siitä, mitä vanhemmat arvostavat.
Meidän perheessä tärkeitä asioita ovat esimerkiksi kiireettömyyden tuntu ja leppoisa arki, ja ystävien & läheisten kanssa vietetty aika. Minulle on vanhempana tosi tärkeää, että meillä arkisin useana iltana esimerkiksi istutaan yhdessä rauhassa ruokapöydässä, illalla on aikaa lueskella, katsoa joku sarja yhdessä tai leipoa vaikka jotain. Tai että lapset (nyt jo kouluikäiset) voivat yleensä aina iltaisin lähteä rakentamaan lumilinnaa / pulkkamäkeen naapurin lasten kanssa tai että meillä on paljon sellaisia iltoja, että lasten kavereita tulee meille kylään. Arvostan todella korkealle lasten omaehtoisen, ilman aikuisten ohjaamista tapahtuvan liikkumisen ja leikin ulkona, ja sinne heitä useita kertoja viikossa kannustan (eli sanon, että nyt puhelimet pois, menette kysymään lähteekö XXX ja XXX ulos...)
Näiden arvojen noudattaminen ja tällä tavalla eläminen tarkoittaa sitä, että meillä ei haluta harrastaa asioita, jotka vievät viikossa useita iltoja, läksyjä tehdään auton takapenkillä samalla kun syödään eväitä.
Se ei olisi sellaista arkea, jota itse arvostaisin.
Korostan nyt vielä, että meidän lapsilla on ohjattuja harrastuksia, mutta vain yhtenä iltana viikossa ja kodin lähellä niin, että menevät niihin jo itse.
Meillä ei haluta harrastaa asioita, jotka vievät viikossa useita iltoja.
Olet siis päättänyt että teillä tehdään noin ja lapsesi tietenkin sopeutuvat tilanteenseen, mitä muutakaan siinä voi.
Entäpä jos lapsesi haluaisivatkin treenana tosisissaan?Olen eri vastaaja, mutta maailmassa on montakin asiaa, joita lapset eivät päätä ja on mielestäni ihan ok, jos vanhemmat eivät halua pyörittää arkeaan lapsen harrastuksen mukaan. Pystyn kuvitelemaan tilanteen, jossa yksi lapsi haluaa harrastaa 6 krt viikossa ja toinen vain kerran. Jos arki pyörii superharrastajan aikataulujen mukaan, sekään ei ole reilua muille. Sinä saat toki olla eri mieltä tästä asiasta.
Jos lapsi on tarpeeksi vanha menemään harrastuksiinsa, kilpailuihin tnnä muihin han itse, tehköön niin.
Jep, aikuinen päättää perheen ajankäytön ja rahankäytön. Ne ei ole lapsen päätettävissä. Ei lapset voi saada kaikkea haluamaansa, valitettavasti mutta kai sen nyt jokainen ymmärtää. Saattaa haluta harrastaa jotain mikä on liian aikaavievää tai liian kallista.
Yhtenä ääriesimerkkinä ratsastus kilpatasolla. Se on harrastajanakin tosi kallista, saatika kilpailevalle. Niin kallista että yleensä täytyy hankkia sponsoreita jo varhaisessa vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä aloitusikä on 3-5vuotta huipulla.Ja jos ei ole lahjoja niin ei kehity huipuksi koskaan.Harrastaa voi toki aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On toedella outoa, että harrastusten ohjaajat eivät halua vetää ns. harrastusryhmiä.
Tähän irralliseen kommenttiin sen verran, että isoissa liikuntaseuroissa kilparyhmien valmentajat ovat ammattilaisia, joille maksetaan palkkaa. (Itse ajattelen tässä joukkuevoimistelua, siellä ainakin on näin) Heidän aika menee suunnittelussa ja valmentamisessa. Monta tuntia joka päivä sitä konkreettista valmennusta salissa / hallilla, ja sitten kisamatkojen ja koreografioiden suunnittelua ym. He ovat ihan työllistettyjä niiden kilparyhmiensä kanssa, ja niiden ryhmien vanhemmat ja seura maksaa sen palkan.
Heillä ei ole aikaa harrasteryhmille.
Harrasteryhmät taas; niitä vetää vapaaehtoiset, yleensä jonkun harrastajan vanhempi, isä tai äiti. Jos ei näitä ole tarpeeksi, niin katsoo peiliin!
Esim. jalkapallossa taas on usein niin, että ikäluokalla tai vielä sen sisäisellä tasoryhmällä on yksi vastuuvalmentaja ja sitten vanhemmat auttavat apuvalmentajina. Mitä alemmalle tasolle mennään, sitä vaikeampaa vanhempien aktivointi mukaan on. Käytännössä kukaan harrasteryhmäläisten vanhemmista ei tahdo uhrata vapaa-aikaansa lasten pelailulle, kun taas kilvassa on täysin selvää, että vanhemmat osallistuvat mahdollisuuksiensa mukaan seuratoimintaan. Sitten ihmetellään, kun harrasteryhmiä ei haluta pyörittää, kun se palkattu valmentaja on yksinään 40 lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on kyse mun mielestä loppupeleissä arvostuksesta. Siitä, mitä vanhemmat arvostavat.
Meidän perheessä tärkeitä asioita ovat esimerkiksi kiireettömyyden tuntu ja leppoisa arki, ja ystävien & läheisten kanssa vietetty aika. Minulle on vanhempana tosi tärkeää, että meillä arkisin useana iltana esimerkiksi istutaan yhdessä rauhassa ruokapöydässä, illalla on aikaa lueskella, katsoa joku sarja yhdessä tai leipoa vaikka jotain. Tai että lapset (nyt jo kouluikäiset) voivat yleensä aina iltaisin lähteä rakentamaan lumilinnaa / pulkkamäkeen naapurin lasten kanssa tai että meillä on paljon sellaisia iltoja, että lasten kavereita tulee meille kylään. Arvostan todella korkealle lasten omaehtoisen, ilman aikuisten ohjaamista tapahtuvan liikkumisen ja leikin ulkona, ja sinne heitä useita kertoja viikossa kannustan (eli sanon, että nyt puhelimet pois, menette kysymään lähteekö XXX ja XXX ulos...)
Näiden arvojen noudattaminen ja tällä tavalla eläminen tarkoittaa sitä, että meillä ei haluta harrastaa asioita, jotka vievät viikossa useita iltoja, läksyjä tehdään auton takapenkillä samalla kun syödään eväitä.
Se ei olisi sellaista arkea, jota itse arvostaisin.
Korostan nyt vielä, että meidän lapsilla on ohjattuja harrastuksia, mutta vain yhtenä iltana viikossa ja kodin lähellä niin, että menevät niihin jo itse.
Meillä ei haluta harrastaa asioita, jotka vievät viikossa useita iltoja.
Olet siis päättänyt että teillä tehdään noin ja lapsesi tietenkin sopeutuvat tilanteenseen, mitä muutakaan siinä voi.
Entäpä jos lapsesi haluaisivatkin treenana tosisissaan?
Sama pisti minunkin silmään. Minäkin viettäisin mielelläni hitaita viikonloppuja ja arki-iltoja enkä eläisi lapsen harrastuksen ehdoilla. Se olisi noin miljoona kertaa helpompaa elämää. Mutta lapsi haluaa kilpailla ja hänellä on unelmia ja tavoitteita sen suhteen. Joten treenit on neljä kertaa viikossa ja viikonloput ollaan kisoissa. Lapsella on mielestäni oikeus tavoitella unelmiaan ja meillä on mahdollisuus se hänelle tarjota. Minä ehdin viettää niitä hitaita viikonloppuja ja arki-iltoja, kun lapsi vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
4-5-vuotiaana kun aloittaa tietyn lajin treenaamisen, niin pitäisi riittää. Alla tietysti muuta aiheeseen liittyvää toimintoa.
Esimerkiksi jos toiveissa on telinevoimistelun harrastaminen, tulisi pohjalla olla jo kehonhallintatreeniä, paljon kiipeilyä ja temppuilua ulkona jne..
Tähän voisi lisätä vielä että on tärkeää että lasta kannustetaan harjottelemaan riittävästi. Oman 5-vuotiaana sellonsoiton alottaneen tyttären kanssa sovittiin että normaalien koulupäivien jälkeen harjoittelee sen kolme tuntia päivässä, eli silloin kun ei ole soittotunteja tai musiikinteoriatunteja. Viime aikoina tästä on vähän ollut lipsumista, mutta viikkorahojen leikkaus kerran kuussa tapahtuvaksi on kannustanut harjoittelemaan. Lisäksi sovittiin että kevättutkinnosta pitää tulla 5/5, että lähdetään kesällä Disneylandiin. Viime viikolla sain avustaa kotona pihdeillä vasemman käden sormia kaulalle taipumaan sillä lailla luonnollisesti, mutta opettaja sanoi tunnilla( luonnollisesti olen tunnilla mukana ja teen merkintöjä opettajan huomioista ) tällä viikolla, että voidaan jo mennä eteenpäin seuraavaan kappaleisiin. Olin itsekkin ihan että, wau, me tehtiin se!! On se kyllä itselle selvinnyt että huipulle pääseminen vaatii myös huippu tukea vanhemmalta lapselle, silloinkun sinne huipulle on pakko päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pääasia että lapsi nauttii. Ihan sattumaa jos kehittyy taitavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Tätä oon aina ihmetellyt, että miten verenmaku suussa pitää harrastaa.
Sitten suurin osa muksuista lopettaa harrastukset yläasteella ja viimeistään sen jälkeen. Vain pari meiänkin lasten harrastuksista on jatkaneet sen jälkeen.
Esimerkiksi jääkiekkoilijat putoo korkeelta, kun kaikilla jonneilla on katse ollut pitkälle jenkeissä ja hetken päästä istutkin vilttiketjussa pelistä toiseen.
Mutta en todellakaan sano sitä etteikö lasten pitäisi harrastaa, ehdottomasti pitää jos on intoa!
Oli ilo vanhempanakin kiertää peleissä ja todistaa lasten iloa onnistumisista :)
Minä tunnen useammankin nuorena kilpatasolla harrastaneen, jääkiekkoa, juoksua ja kamppailulajeja muun muassa. Kaikilla on tosiaan harrastus sitten jossain kohtaa teini-ikää lopahtanut, mutta ei se ketään harmita että tuki harrastettua. Kyllä ne pikkulapsen nhl-ura haaveet siinä matkan varrella karisee, ja se urheilu kuitenkin antaa niitä huippuhetkiä ja onnistumisen riemua, vaikka ei huipulle koskaan pääsisikään. Nyt yhden tutun lapset hiihtää ja suunnistaa kilpaa, ja onhan se hurjaa kun ravaavat ympäri Suomea kisojen perässä ympäri vuoden, mutta taitaa koko perhe nauttia siitä. Vanhin alkaa jo olla teini, saa nähdä kuinka pitkälle harrastus kantaa vielä. Tietenkin olisi tärkeää ettei ne vanhemmat liikaa painosta vaan antaa lapsen lopettaa jos ei enää tunnu hyvältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on kyse mun mielestä loppupeleissä arvostuksesta. Siitä, mitä vanhemmat arvostavat.
Meidän perheessä tärkeitä asioita ovat esimerkiksi kiireettömyyden tuntu ja leppoisa arki, ja ystävien & läheisten kanssa vietetty aika. Minulle on vanhempana tosi tärkeää, että meillä arkisin useana iltana esimerkiksi istutaan yhdessä rauhassa ruokapöydässä, illalla on aikaa lueskella, katsoa joku sarja yhdessä tai leipoa vaikka jotain. Tai että lapset (nyt jo kouluikäiset) voivat yleensä aina iltaisin lähteä rakentamaan lumilinnaa / pulkkamäkeen naapurin lasten kanssa tai että meillä on paljon sellaisia iltoja, että lasten kavereita tulee meille kylään. Arvostan todella korkealle lasten omaehtoisen, ilman aikuisten ohjaamista tapahtuvan liikkumisen ja leikin ulkona, ja sinne heitä useita kertoja viikossa kannustan (eli sanon, että nyt puhelimet pois, menette kysymään lähteekö XXX ja XXX ulos...)
Näiden arvojen noudattaminen ja tällä tavalla eläminen tarkoittaa sitä, että meillä ei haluta harrastaa asioita, jotka vievät viikossa useita iltoja, läksyjä tehdään auton takapenkillä samalla kun syödään eväitä.
Se ei olisi sellaista arkea, jota itse arvostaisin.
Korostan nyt vielä, että meidän lapsilla on ohjattuja harrastuksia, mutta vain yhtenä iltana viikossa ja kodin lähellä niin, että menevät niihin jo itse.
Se pihalla leikkiminen tahtoo loppua viimeistään varhaisteini-iässä. Kuvitteletko saavasi vielä 15-vuotiaan käskettyä hakemaan naapurin Verttiä ulos leikkimään ja jos saatkin, niin luuletko, että he leikkivät kirkkistä vai menevätkö ostarille polttelemaan röökiä?
Niinhän se on, että harrastavista teineistä tietää, mitä he ovat tekemässä edes osan aikaa viikosta. Kyllä hyvä harrastus ja urheilullinen kaveriporukka ovat parhaita tapoja pitää nuoret poissa pahanteosta. Vanhemmat eivät tietenkään pysty mitenkään vahtimaan, mitä nuoret tekevät iltaisin kaupungilla ja harvemmin se mitään hirveän kehittävää on.
No joo kumma juttu kun just partioleirillä sitä opittiin röökaan ja ettei tullut urheilusta ylikuntoa niin yhteisesti rentouduttiin sopivilla aineilla No, ei siis notkuttu steissillä ja päädytty narkeiksi luusereiksi, mutta ei me aktiiviharrastajat kyllä mitään pulmusiakaan oltu
Käyttäjä43212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
4-5-vuotiaana kun aloittaa tietyn lajin treenaamisen, niin pitäisi riittää. Alla tietysti muuta aiheeseen liittyvää toimintoa.
Esimerkiksi jos toiveissa on telinevoimistelun harrastaminen, tulisi pohjalla olla jo kehonhallintatreeniä, paljon kiipeilyä ja temppuilua ulkona jne..
Tähän voisi lisätä vielä että on tärkeää että lasta kannustetaan harjottelemaan riittävästi. Oman 5-vuotiaana sellonsoiton alottaneen tyttären kanssa sovittiin että normaalien koulupäivien jälkeen harjoittelee sen kolme tuntia päivässä, eli silloin kun ei ole soittotunteja tai musiikinteoriatunteja. Viime aikoina tästä on vähän ollut lipsumista, mutta viikkorahojen leikkaus kerran kuussa tapahtuvaksi on kannustanut harjoittelemaan. Lisäksi sovittiin että kevättutkinnosta pitää tulla 5/5, että lähdetään kesällä Disneylandiin. Viime viikolla sain avustaa kotona pihdeillä vasemman käden sormia kaulalle taipumaan sillä lailla luonnollisesti, mutta opettaja sanoi tunnilla( luonnollisesti olen tunnilla mukana ja teen merkintöjä opettajan huomioista ) tällä viikolla, että voidaan jo mennä eteenpäin seuraavaan kappaleisiin. Olin itsekkin ihan että, wau, me tehtiin se!! On se kyllä itselle selvinnyt että huipulle pääseminen vaatii myös huippu tukea vanhemmalta lapselle, silloinkun sinne huipulle on pakko päästä.
Ai että, on se mahtavaa että lapset saa harrastaa
Tärkeintä pienelle lapselle on monipuolinen taitojen opettelu siinä ohessa.
Varhainen erikoistuminen yhteen lajiin ei palvele mitään muuta kuin kyseisen seuran tilipussia.
Kun lapsi saa tehdä paljon ja kokeilla monipuolisesti, hänelle kehittyy riittävät taidot ihan mihin vain. Tämä tietenkin vaatii vanhemmilta intoa ja omia taitoja tehdä yhdessä asioita.
Liian nuorena aloitettu yhden lajin (liika)harjoittelu johtaa helposti rasitusvammoihin ja pysyviinkin vaurioihin. Mutta kun pitää päästä huipulle nopeasti ja nuorena.
No sehän on kiinni kahdesta asiasta: kuinka lahjakas lapsesi on liikunnallisesti ja kuinka korkealle hän lajissaan tähtää. Poikani ei ole mikään erityisen lahjakas liikunnallisesti, tai sellainen ihan perusliikunnallinen. Hän on pelannut koripalloa pari vuotta. On nyt 9v. Pärjää, tykkää, mutta ei loista. Se riittää hänelle ja minulle. Treeneihin tuli uusi poika, joka oli ottelussa kahteen treenien jälkeen ja kyllä, oli parempi kuin poikani. Ehkä yritän tällä sanoa että joistakin ei tule huippuja, vaikka aloittaisivat lajinsa taaperona. Jostain tulee, vaikka aloittaisivat aikuisina.
Vierailija kirjoitti:
No sehän on kiinni kahdesta asiasta: kuinka lahjakas lapsesi on liikunnallisesti ja kuinka korkealle hän lajissaan tähtää. Poikani ei ole mikään erityisen lahjakas liikunnallisesti, tai sellainen ihan perusliikunnallinen. Hän on pelannut koripalloa pari vuotta. On nyt 9v. Pärjää, tykkää, mutta ei loista. Se riittää hänelle ja minulle. Treeneihin tuli uusi poika, joka oli ottelussa kahteen treenien jälkeen ja kyllä, oli parempi kuin poikani. Ehkä yritän tällä sanoa että joistakin ei tule huippuja, vaikka aloittaisivat lajinsa taaperona. Jostain tulee, vaikka aloittaisivat aikuisina.
Lahjat ovat isossa osassa. Treenata voi vaikka kuinka paljon, mutta silti asemakaan tulee vastaan toisilla aiemmin kuin toisilla. Oma lapseni on myös 9-vuotias. On selkeästi liikunnallisesti lahjakas, kun on ottanut ikäluokkansa keskitason kiinni ja mennyt ohi vuoden kilpailemisen aikana omassa lajissaan. Treenaa paljon vähemmän kuin muut samalla tasolla olevat ikäisensä. Huokailen helpottuneena, että lapsi on pienessä seurassa. Isoissa seuroissa on tiukka kilpavalmennus jo tämän ikäisenä ja treenejä 10h viikossa. Omani harjoittelee puolet tuosta ja pärjää silti.
En tiedä onko omanikaan niin lahjakas, että menisi huipulle saakka isompana eikä niin väliäkään. Tärkeämpää on oppia liikunnan ilo ja saada mielekästä tekemistä. En antaisi lapseni ikimaailmassa treenata 10h viikko tämän ikäisenä.
Meillä ei haluta harrastaa asioita, jotka vievät viikossa useita iltoja.
Olet siis päättänyt että teillä tehdään noin ja lapsesi tietenkin sopeutuvat tilanteenseen, mitä muutakaan siinä voi.
Entäpä jos lapsesi haluaisivatkin treenana tosisissaan?