Missä iässä ne lasten harrastukset pitää viimeistään alkaa, että kehittyy hyväksi?

Vierailija kirjoitti:

Suomessa lapset eivät harrasta, lapset kilpailevat. Näitä ryhmiä vetävät yleesä ihmiset, joilla itselläänkin on kilpaurheilutausta.

Lapsi aloitti jalkapallon 6 v. ja lopetti 11 v. Harjoitusten määrä nousi tuossa vaiheessa 4 kertaan viikossa ja pelit sitten viikonloppuisin.

Oma lapsi harrastaa jalkapalloa tyttöpuolella ja on todella motivoitunut ja haluaa pelata eli kilpailla. Joukkuepelit on sellaisia, että vaikea ymmärtää kuka niitä haluaa harrastaa muuta kuin niitä pelejä varten. Tietysti saa käydä pelkissä harjoituksissa eikä osallistua peleihin, mutta en ole sellaista harrastajaa vielä tavannut. Kyseessä ison kaupungin kilparyhmä. Osa vanhemmista on alkanut protestoida lisääntyviä harjoitusmääriä ja pelejä. Jatkuvasti saa olla muistuttamassa, että kyseessä on kilpajoukkue. Seuralla on myös höntsäpoorukka, johon voi helposti siirtyä. Jos ikäluokan kilpatasolla on tarkoitus pärjätä niin taitotaso ja kunnon pitää jatkuvasti kasvaa. Tuntuu olevan lähes epäoikeus, että mahdollistetaan tyttöpuolella myös kovatasoinen kilpaileminen. Tottakai osa tippuu pois ja muut kiinnostuksen kohteet vie mennessään. Tämä on ihan luonnollista eikä suoraan merkki siitä, että kulttuuri olisi jotenkin epäterve.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iso sääli on myös lasten saamattomuus pihaleikkien ja pihapelin suhteen. Ei ennen tarvittu valmentajia ja aikuisia ohjaamaan liikuntaa vaan liikuttiin ihan siitä liikkumisen ilosta.

Melkein kaikkia lajeja voi harjoitella ihan lasten kesken ilman aikuisia.

Juuri näin. Kaikkeen tarvitaan nykyään ohjattu treeni ja treeniaika. Omaehtoisesti ei kelpaa harrastaa, ei sitä kai edes harrastukseksi lasketa, jos hiihtää 6 kertaa viikossa, muttei käy erikseen TREENEISSÄ.

Äärimmäisen harva lapsi hiihtää itsenäisesti ilman minkään valmentajan ohjausta 6 kertaa viikossa. Ainakaan ilman, että vanhemmat sitten raahaisivat sinne ja toimisivat valmentajina. 

Miksi pitää aina kehitellä tällaisia ääriesimerkkejä, jotka eivät ole mitenkään kiinni todellisuudessa? Valitettava fakta on se, että tällä hetkellä 40 % viidesluokkalaisista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa heidän selviytymistään päivittäisessä elämässä. Väittäisin, että näistä 40 prosentista suurin osa on niitä, joiden vanhemmat ovat juuri tuota mieltä, että miksi pitäisi olla maksaa treeneistä, kun lapsi voi liikkua ilmaiseksikin, mutta käytännössä hän ei sitten liiku. 

No kuvaavaa ehkä onkin, että kutsut tätä ääriesimerkiksi. Niin outo on monille aikuisille ajatus, että lapsi voi oma-aloitteisesti liikkua monta kertaa viikossa. Jos asuu vähän väljemmällä seudulla, hiihtämään pääsee helposti, ladun voi tehdä itsekin, ei siihen tarvita kunnan latukonetta. Moni muu liikkuminen käy vähintään yhtä helposti.

No on kyllä aikamoinen ääriesimerkki. Kuinkahan moni lapsi tässä maassa oikeasti harrastaa 6 kertaa viikossa umpihankihiihtoa? Ehkä joku, mutta ei kyllä tilastollisesti merkittävä määrä.

Jos harrastaa, niin erittäin hyvä juttu ja hän ei sitten varmaan kuulu siihen osaan lapsista ja nuorista, joiden liikkumisesta pitää olla huolissaan. Mutta mikä on ratkaisusi siihen, että lähes puolet ikäluokasta on niin rapakuntoisia, että se haittaa jo viidesluokkalaisena heidän päivittäistä elämäänsä?

Ratkaisu on juurikin se omaehtoiseen _säännölliseen_ liikuntaan kannustaminen (ja siihen osallistuminen), ei mitkään ohjatut treenit kerran tai kaksi viikossa, eikä varsinkaan tavoitteellisuus.

Lapsille pitäisi opettaa, että liikkuminen on tärkeää terveyden, hyvinvoinnin ja nautinnon kannalta, eikä siksi että tulisi huipuksi tai ammattilaiseksi. Jos tulee huipuksi, niin ok, mutta se ei ole liikunnan ensisijainen tavoite.

Ihan kaunis ajatus, mutta käytännössä vaan aika vaikea toteutettava useimmille. Lasta ei voi päästää yksin kuntosalille tai uimahalliin tms. Muita sisäliikuntapaikkoja on aika rajallisesti tarjolla ohjattujen harrastusten ulkopuolella. Kesällä voi tehdä kivalla säällä vaikka mitä ja talvellakin ainakin hiihtää yms. Suomen säähän kuuluu kuitenkin aika paljon loskapaskaakin ja silloin lapsien patistaminen ulos ei ole useimmiten kovinkaan helppoa saati sitten lasten kannalta kovin nautinnollista. 

Tekosyitä. Kuntosalille ja uimaan ei lapsen todellakaan tarvitse mennä yksin.

Vaikka mitä voi harrastaa huonollakin säällä.

Kuten mitä?

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa ihan ammattitason urheilijaksi, pitää harjoittelu aloittaa heti kun lapsi osaa kävellä. Tietenkin ikätasoisesti, koko ajan kannustaen oppimaan. Kuten se yksi tyttö, jonka vanhemmat ovat vieneet häntä lumilautailemaan jostain 1-2-vuotiaasta ja nyt alle kouluikäisenä hän suoriutuu jo paremmin kuin moni aikuinen. Mutta arvioisin, että viimeistään 3 vuoden iässä on hyvä aloittaa tavoitteellinen taitolaji.

Lajeissa on suuria eroja ja on myös myöhäisen erikoistumisen lajeja. Hyvin varhaisen erikoistumisen lajeja ovat esim. baletti, taitoluistelu ja voimistelu. Näissä lajeissa tulee lapselle ja nuorelle paljon yksipuolista kuluttavaa harjoittelua enkä itse halua ohjata omia lapsia näihin lajeihin. Koen, että lapsen täytyy olla riittävän vanha, jotta voi tehdä itse päätöksen aloittaa ammattimainen treenaaminen. Jos maailman kärki on 15-18 vuotiaita niin päätös ammattimaisesta treenaamisesta on ollut jollain toisella.

Baletti aiheuttaa niin vaikeat asentovirheet ja kulumat jalkoihin ja varpaisiin, että mielestäni on täysin epäeettistä viedä lapsi sitä harrastamaan. Lapseni tanssinopettaja on usein suositellut lapselleni balettia, koska lapsella on siihen kuulemma täydelliset ominaisuudet. Olen maininnut näistä syistä miksi en ole todellakan viemässä ja vastaus on, että eihän lapsen nyt niin pitkälle tarvi mennä tai koskaan aloittaa kärkitossuilla treenaamista. Miksi ottaisin riskin, että hän vielä asioista ymmärtämättä ihastuu lajiin ja haluaakin alkaa harrastaa sitä tavoitteellisesti. Voi mennä sitten vanhempana jos itse haluaa, mutta siinä vaiheessa ammattilaiseksi on enää myöhäistä ryhtyä.

Oma lapsi harrastaa jalkapalloa tyttöpuolella ja on todella motivoitunut ja haluaa pelata eli kilpailla. Joukkuepelit on sellaisia, että vaikea ymmärtää kuka niitä haluaa harrastaa muuta kuin niitä pelejä varten. Tietysti saa käydä pelkissä harjoituksissa eikä osallistua peleihin, mutta en ole sellaista harrastajaa vielä tavannut.

Kaikki seuroissa harrastettu joukkueurheilu on kilpaurheilua ja junnujoukkueet ovat olemassa siksi että niissä kasvatetaan pelaajia aikuisten edustus/liigajoukkueisiin.

Ainakin jalkapallossa harrastajamäärät ovat sellaisia että aikuisillekin riittää sarjatasoja ihan höntsämielessä pelaamiseen joten kyllä jalkapalloakin voi harrastaa isommissa seuroissa kilpajoukkueen sijaan höntsäjengissä ihan 10-vuotiaasta aikuiseksi saakka.

Kyllä minä tiedän useampiakin tyttöjä jotka tarkoituksella jättäytyivät teini-iässä pois kiloajoukkueesta vaikka niitä suorastaan pyydettiin jatkamaan mutta halusivat jatkaa mukavassa porukassa treenaamista ja pelaamista vähemmän haasteellisella tasolla. Monet ovat mukana vielä naisten höntsäjengissäkin.

Tässä on kyse mun mielestä loppupeleissä arvostuksesta. Siitä, mitä vanhemmat arvostavat. 

Meidän perheessä tärkeitä asioita ovat esimerkiksi kiireettömyyden tuntu ja leppoisa arki, ja ystävien & läheisten kanssa vietetty aika. Minulle on vanhempana tosi tärkeää, että meillä arkisin useana iltana esimerkiksi istutaan yhdessä rauhassa ruokapöydässä, illalla on aikaa lueskella, katsoa joku sarja yhdessä tai leipoa vaikka jotain. Tai että lapset (nyt jo kouluikäiset) voivat yleensä aina iltaisin lähteä rakentamaan lumilinnaa / pulkkamäkeen naapurin lasten kanssa tai että meillä on paljon sellaisia iltoja, että lasten kavereita tulee meille kylään. Arvostan todella korkealle lasten omaehtoisen, ilman aikuisten ohjaamista tapahtuvan liikkumisen ja leikin ulkona, ja sinne heitä useita kertoja viikossa kannustan (eli sanon, että nyt puhelimet pois, menette kysymään lähteekö XXX ja XXX ulos...) 

Näiden arvojen noudattaminen ja tällä tavalla eläminen tarkoittaa sitä, että meillä ei haluta harrastaa asioita, jotka vievät viikossa useita iltoja, läksyjä tehdään auton takapenkillä samalla kun syödään eväitä.

Se ei olisi sellaista arkea, jota itse arvostaisin.

Korostan nyt vielä, että meidän lapsilla on ohjattuja harrastuksia, mutta vain yhtenä iltana viikossa ja kodin lähellä niin, että menevät niihin jo itse.    

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valmentajan näkökulmasta on aika vaikeaa ohjata ryhmää, jossa on niitä, jotka vain nautiskelevat tekemisestä sekä niitä, jotka tekevät sitä tosissaan.

Toinen haluaa tehdä vain sitä, mikä tuntuu mukavalta ja kivalta ja toista pitäisi viedä äärirajoille. Ryhmä on kuitenkin niin vahva kuin sen heikoin lenkki, joten tosissaan tekevät kärsivät höntsäilijöiden mukavuuden takia ja höntsäilijät tosissaan tekevien vakavuuden takia.

Todellakin. Aina porukkaan mahtuu mukaan näitä "tärkeintä on, että kaikilla on kivaa" -vanhempia ja heidän tuotoksiaan. Sitten kun 10 lasta kokoontuu jalkapalloharjoituksiin ja 9 heistä haluaa pelata jalkapalloa ja 1 haluaa painia ja pitää sirkusesitystä, niin näiden vanhempien mielestä kaikkien lasten pitää sopeutua tämän yhden showhun "koska kaikilla pitää olla kivaa". He eivät pysty tajuamaan, että yhdessä tekemisessä kaikki eivät voi toimia juuri niin kuin sillä hetkellä haluavat tai kenelläkään ei ole kivaa.

Mitä nuo lapset sitten tavoittelevat? Huippuja tulee niin harvoista, että se ei selitä tuota massojen verenmakuista vimmaa.

Ja valmentajat ... Joo, eikö olisi parempi että olisi opettajat useimmille ryhmille ja valmentajat kaikkein kilpailullisimmille?

Keskittymisvaikeuksista, ADHD oireista sun muusta sitten kyllä kärsii myös osa kaikkein lahjakkaimmista urheilijoista! Tämä kannattaa huomioida valmennustiimejä kasatessa. Samoin seurojen pitäisi muistaa, että liikunta on niitä parhaita lääkkeitä kenen tahansa ylivilkkaan hästlääjän elämässä. Sunna muiden kuolevaisten.

Ai mitä ne lapset tavoittelevat? Sitä että oppisivat pelaamaan jalkapalloa ja saisivat pelata yhdessä joukkueena. Osa varmaan haluaa menestystäkin, mutta suurimmalle osalle se on se pelaaminen ja siinä kehittyminen on se juttu, ei huipun tavoittelu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokohan riittäs tuo musiikkikoulu-vänkytys?

Edelleen,  harrastuksia voi aloittaa missä iässä hyvänsä, mutta on helpompaa jos on alla paljon kokeiluja ja muuta liikuntaa yms .

Mitä sitten ajattelisit, että kymmenvuotiaan lapsen, joka ei vielä ole harrastanut mitään tavoitteellisesti, pitäisi tehdä?

Hänellä sitä viisivuotiaana aloittamisen mahdollisuutta ei ole.

Hänen pitäisi varmaankin sitten etsiä itselleen sellainen laji, jossa myöhäisempi aloittaminen tai haluttomuus kilpailla ei ole ongelma. Jos esimerkiksi voimistelutyyppinen toiminta kiinnostaa, voi mennä vaikka akrobatiaan, sirkuskouluun, parkouriin, cheerleadingiin jne jne. Ei ole pakko änkeä juuri siihen telinevoimistelun kilpaseuraan ja valittaa suurta vääryyttä, kun ei päässytkään mukaan. 

Hyväksi kehittyy, kun harjoittelee.

Toki riippuu siitäkin, mitä on aiemmin harrastanut.

Mestarit ja ammattilaiset on erikseen. Pennusta saakka tai toisesta lajista tai toisesta soittimesta siirtyy toiseen, niin on hyvät perustat alla.

Voivat kehittyä ihan miksi vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iso sääli on myös lasten saamattomuus pihaleikkien ja pihapelin suhteen. Ei ennen tarvittu valmentajia ja aikuisia ohjaamaan liikuntaa vaan liikuttiin ihan siitä liikkumisen ilosta.

Melkein kaikkia lajeja voi harjoitella ihan lasten kesken ilman aikuisia.

Juuri näin. Kaikkeen tarvitaan nykyään ohjattu treeni ja treeniaika. Omaehtoisesti ei kelpaa harrastaa, ei sitä kai edes harrastukseksi lasketa, jos hiihtää 6 kertaa viikossa, muttei käy erikseen TREENEISSÄ.

Äärimmäisen harva lapsi hiihtää itsenäisesti ilman minkään valmentajan ohjausta 6 kertaa viikossa. Ainakaan ilman, että vanhemmat sitten raahaisivat sinne ja toimisivat valmentajina. 

Miksi pitää aina kehitellä tällaisia ääriesimerkkejä, jotka eivät ole mitenkään kiinni todellisuudessa? Valitettava fakta on se, että tällä hetkellä 40 % viidesluokkalaisista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa heidän selviytymistään päivittäisessä elämässä. Väittäisin, että näistä 40 prosentista suurin osa on niitä, joiden vanhemmat ovat juuri tuota mieltä, että miksi pitäisi olla maksaa treeneistä, kun lapsi voi liikkua ilmaiseksikin, mutta käytännössä hän ei sitten liiku. 

Miksi pitäisikään? Kukaan tervejärkinen aikuinenkaan ei treenaa 6 krt/ vkssa aktiivisesti, huom tervejärkinen!

On totta että lasten ylipaino ja huonokunto on lisääntynyt huolestuttavasti, mutta olen satavarmasti sitä mieltä, ettei syy ole siinä että heitä ei kuljeteta näissä treeneissä jatkuvasti.

Ongelmaan voisi olla syynä esim se että juurikin nämä vapaat pihaleikit ja lasten luontainen aktiivisuus on loppunut näiden ns "oikeiden" harrastusten myötä.

Eli lapsi joko harrastaa aktiivisesti ja on vapaa-ajat puhelimella/ pelikoneilla tai lapsi ei harrasta mitään ja on pelikoneilla/ puhelimella, välimuodot ovat vähentyneet. Jälkimmäinen ryhmä lihoo ja kunto heikkenee ja ensimmäinen ryhmä taas palaa todenäköisesti loppuun ja lopettaa harrastuksen jossain vaiheessa, jos/kun tavoitteet ovat ylisuuret. Lopputulos; molemmat ryhmät voivat huonosti.

Näin ollen "terve" ryhmä on enää marginaali, se ryhmä joka harrastaa halutessaan, liikkuu, ulkoilee ja leikkii säännöllisesti ja peli/puhelinajat ovat kontrollissa. Eli toisin sanoen nämä liian tavoitteelliset harrastukset ja niiden ihannointi on vienyt lapsilta liikkumisen ilon ja kuilu näiden eri tavalla liikkuvien ryhmien välille on kasvanut järkyttävästi.

Kukaan ei sanonut, että kenenkään pitäisi hiihtää kuusi kertaa viikossa. Kuten varmaan lukutaitoisena huomasit, arvostelin nimenomaan sen kirjoittajaa tuollaisten ääriesimerkkien käytöstä. 

Miten kuvittelet, että harrastusten vähentäminen liikunnallisilta lapsilta lisäisi liikkumattomien liikuntaa? En nyt ihan pysty hahmottamaan tätä. Kuvitteletko siis, että ne lapset, jotka tällä hetkellä viettävät kaiken aikansa ruudulla ja joilla olisi kaikki aika maailmassa pelata pihapelejä, innostuisi niistä taianomaisesti, jos vain enemmän liikkuvilta kiellettäisiin harrastaminen?

Vai onko sinulla vain perus sosiaalidemokraattinen lähestymistapa, eli koska keneltäkään ei voi vaatia mitään, tasa-arvo saavutetaan estämällä liikkuminen kaikilta ja sitten ollaan onnellisia, kun kaikki ovat tasapuolisesti yhtä huonossa kunnossa. 

Huomaan että taidat kuulua juuri näihin vanhempiin jotka roudaavat lapsiaan harrastuksissa illat pitkät, unelmana saada se oma teemuselänne sinne omaan kotiin tuomaan kultaa ja kunniaa.

Et ymmärrä alkuunkaan pointtiani, joko tahallasi tai sitten meillä on kertakaikkisen eri lähestymistapa asiaan.

Pointtini oli siinä että lasten päähän iskosestaan jo pienenä että hyvä harrastus tai harrastus ylipäänsä on sellainen johon kuskataan ja jota ohjaa joku tavoitteellinen aikuinen.

Ei näillä lapsilla ymmärrettävästi jää aikaa ja energiaa pihaleikkeihin ja peleihin, mutta vanhemmat vakuuttelevat että näin on hyvä. Tottakai lapsi kasvaa silloin siinä ajatuksessa mihin viittasin, eli vain tavoitteelinen harrastus on harrastus. Se on lasten keskuudessakin jo statussymboli, puhumattakaan aikuisten.

Huom, myös ne liikkumattomat lapset kasvavat tähän ajatukseen, koska se ajatus on lasten keskuudessa ja kyllä, väitän että tämä myös vaikuttaa siihen että ns vapaalle ja ohjaamattomalle harrastustoiminnalle ei jää mahdollisuuksia, niin kuin aikana ennen "oikeita" harrastuksia.

Lasten tarve ja kyky lähteä liikkeelle ja aktivoitua ryhmäpeleihin ja leikkeihin lähtee lapsen sisäisestä ja luontaisesta tarpeesta olla aktiivinen ja hakeutua ikätoverien seuraan, se perustuu myös siihen että vapaa-aikaa on tarpeeksi ja sitä ei ole ohjeilmoitu liiaksi.

Tähän ei ole enää heillä samaa mallia kuin aikana ennen harrastusrumbia.

Kyllä ne on aikuiset, jotka tämän sairastuttavan maailman on heille luoneet.

Olen tavannut läheltä lapsia; joilla on kyllä harrastuksia lähes joka illalle, mutta ovat silti ylipainoisia ja viettävät lähes kaiken harrastuksettoman ajan pelikoneilla. Mistä tämä mielestäsi johtuu?

Tämä oli hyvä kirjoitus ja avaa näkymän yhteen isoon ongelmaan, jota ei juuri ole vielä sivuttu tässä keskustelussa: mitä tapahtuu, kun harrastus loppuu? Täällä ainakin suurin osa pikkukoululaisina jalkapallon, jääkiekon tms. aloittaneista lapsista lopettaa harrastuksen yläkouluikään mennessä. Eivät kaikki, mutta suurin osa. Mitä käy teini-iässä nuorelle, joka ei ole tottunut itse miettimään minkä tekeminen olisi kivaa eikä ole tottunut siihen, että se tekeminen pitää aloittaa itse (kukaan ei kuskaa autolla tiettyyn aikaan)? Entä jos vaihtoehtoisesti lapsi on pienenä oppinut vaikka itse piirtämään ilokseen, kulkemaan luonnossa muuten vain, on askarrellut, nikkaroinut tms.? Väitän, että näiden omatoimisten on paljon helpompi keksiä teininäkin mielekästä tekemistä. Muut ovat aika tyhjän päällä sen kanssa, että minun pitäisi nyt itse päättää ja saada aikaiseksi. No, onhan tämä kärjistys, paljon on ihan luonteestakin kiinni. 

Luuletko tosiaan, että se liikkuminen loppuu kokonaan useammin niiltä lapsilta, jotka ovat lapsuudessaan harrastaneet jotain kuin niiltä, jotka eivät ole harrastaneet. Kyllä mä väittäisin, että se liikkuminen loppuu vähintään yhtä helposti niiltä, joiden lapsuuden liikkuminen on perustunut lähinnä leikkipuistoihin ja kirkonrottaan naapuruston lasten kanssa. Ehkä he yhä nuorina hengailevat samojen kavereiden kanssa, mutta veikkaan, että ihan kaikki puuhat eivät ole enää yhtä tervehenkisiä kuin pikkulapsina. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valmentajan näkökulmasta on aika vaikeaa ohjata ryhmää, jossa on niitä, jotka vain nautiskelevat tekemisestä sekä niitä, jotka tekevät sitä tosissaan.

Toinen haluaa tehdä vain sitä, mikä tuntuu mukavalta ja kivalta ja toista pitäisi viedä äärirajoille. Ryhmä on kuitenkin niin vahva kuin sen heikoin lenkki, joten tosissaan tekevät kärsivät höntsäilijöiden mukavuuden takia ja höntsäilijät tosissaan tekevien vakavuuden takia.

Todellakin. Aina porukkaan mahtuu mukaan näitä "tärkeintä on, että kaikilla on kivaa" -vanhempia ja heidän tuotoksiaan. Sitten kun 10 lasta kokoontuu jalkapalloharjoituksiin ja 9 heistä haluaa pelata jalkapalloa ja 1 haluaa painia ja pitää sirkusesitystä, niin näiden vanhempien mielestä kaikkien lasten pitää sopeutua tämän yhden showhun "koska kaikilla pitää olla kivaa". He eivät pysty tajuamaan, että yhdessä tekemisessä kaikki eivät voi toimia juuri niin kuin sillä hetkellä haluavat tai kenelläkään ei ole kivaa.

Mitä nuo lapset sitten tavoittelevat? Huippuja tulee niin harvoista, että se ei selitä tuota massojen verenmakuista vimmaa.

Ja valmentajat ... Joo, eikö olisi parempi että olisi opettajat useimmille ryhmille ja valmentajat kaikkein kilpailullisimmille?

Keskittymisvaikeuksista, ADHD oireista sun muusta sitten kyllä kärsii myös osa kaikkein lahjakkaimmista urheilijoista! Tämä kannattaa huomioida valmennustiimejä kasatessa. Samoin seurojen pitäisi muistaa, että liikunta on niitä parhaita lääkkeitä kenen tahansa ylivilkkaan hästlääjän elämässä. Sunna muiden kuolevaisten.

Ai mitä ne lapset tavoittelevat? Sitä että oppisivat pelaamaan jalkapalloa ja saisivat pelata yhdessä joukkueena. Osa varmaan haluaa menestystäkin, mutta suurimmalle osalle se on se pelaaminen ja siinä kehittyminen on se juttu, ei huipun tavoittelu.

Eli ei ole varsinaisia valmentajia eikä tosissaan urheilemista, vaan nyt harrastaminen järjestetään tavoitteellisesti kilpaurheilun mallin mukaan.

Ymmärrän että siinä on oma viehätyksensä, vanhemmille varsinkin kätevää kun koulu ja harrastukset huolehtii heidän lastensa kasvatuksesta, mutta menee siinä ainakin kansanterveydellisesti lapsi pesuveden mukana kun vain osa lapsista pääsee tai suostuu tuollaiseen rumbaa ja muuta ei liikoja ole.

Vierailija kirjoitti:

Oma lapsi harrastaa jalkapalloa tyttöpuolella ja on todella motivoitunut ja haluaa pelata eli kilpailla. Joukkuepelit on sellaisia, että vaikea ymmärtää kuka niitä haluaa harrastaa muuta kuin niitä pelejä varten. Tietysti saa käydä pelkissä harjoituksissa eikä osallistua peleihin, mutta en ole sellaista harrastajaa vielä tavannut.

Kaikki seuroissa harrastettu joukkueurheilu on kilpaurheilua ja junnujoukkueet ovat olemassa siksi että niissä kasvatetaan pelaajia aikuisten edustus/liigajoukkueisiin.

Ainakin jalkapallossa harrastajamäärät ovat sellaisia että aikuisillekin riittää sarjatasoja ihan höntsämielessä pelaamiseen joten kyllä jalkapalloakin voi harrastaa isommissa seuroissa kilpajoukkueen sijaan höntsäjengissä ihan 10-vuotiaasta aikuiseksi saakka.

Kyllä minä tiedän useampiakin tyttöjä jotka tarkoituksella jättäytyivät teini-iässä pois kiloajoukkueesta vaikka niitä suorastaan pyydettiin jatkamaan mutta halusivat jatkaa mukavassa porukassa treenaamista ja pelaamista vähemmän haasteellisella tasolla. Monet ovat mukana vielä naisten höntsäjengissäkin.

Poikapuolella on varmasti ihan itsestään selvää, että on tasoryhmiä ja paljon sitä porukkaa, jotka haluavat olla seuraava Messi tai Ronaldo. Ei ole mitenkään väärin tavoitella kärkeä ja on väyliä mistä edetä. Muut jotka tykkää lajista, mutta paljon muustakin hakeutuvat höntsäporukoihin.

Tyttöpuolella kuulostaa vaan olevan enemmän tätä, että vedotaan menemään hitaimman mukaan ja tasoryhmät on niin eriarvoistavia. Vanhemmat valittaa, että lapsi uhkaa lopettaa koko harrastuksen jos ei saa pelata juuri tässä joukkueessa, kun siinä on kaveritkin. Lapsi käy treeneissä kaksi kertaa kuussa ja vanhemmat suutuksissaan miksei hän saa peliaikaa kentällä. Tätä se on varmasti vuosia ollutkin, että joukkueessa on voinut olla mukana kaikki halukkaat. Haluan vielä korostaa, ettei se 10 vuotiaana joukkuueen paras ole välttämättä aikuisena ykköspelaaja. Kuitenkin vain harjoittelemalla voi tulla hyväksi ja siihen pitää antaa puitteet ha mahdollisuus.

Jalkapalloilevien tyttöjen harrastajamäärät ovat lisääntyneet huimasti ja samoin nousee pelin taso. Se on lajin kannalta mahtava juttu, mutta vanhempien pitäisi olla realisteja mitä se tarkoittaa. Tulveaisuudessa toivoisin näkeväni enemmän naisten kilpa- ja ammattiurheilun edistämistä ja arvostusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valmentajan näkökulmasta on aika vaikeaa ohjata ryhmää, jossa on niitä, jotka vain nautiskelevat tekemisestä sekä niitä, jotka tekevät sitä tosissaan.

Toinen haluaa tehdä vain sitä, mikä tuntuu mukavalta ja kivalta ja toista pitäisi viedä äärirajoille. Ryhmä on kuitenkin niin vahva kuin sen heikoin lenkki, joten tosissaan tekevät kärsivät höntsäilijöiden mukavuuden takia ja höntsäilijät tosissaan tekevien vakavuuden takia.

Todellakin. Aina porukkaan mahtuu mukaan näitä "tärkeintä on, että kaikilla on kivaa" -vanhempia ja heidän tuotoksiaan. Sitten kun 10 lasta kokoontuu jalkapalloharjoituksiin ja 9 heistä haluaa pelata jalkapalloa ja 1 haluaa painia ja pitää sirkusesitystä, niin näiden vanhempien mielestä kaikkien lasten pitää sopeutua tämän yhden showhun "koska kaikilla pitää olla kivaa". He eivät pysty tajuamaan, että yhdessä tekemisessä kaikki eivät voi toimia juuri niin kuin sillä hetkellä haluavat tai kenelläkään ei ole kivaa.

Mitä nuo lapset sitten tavoittelevat? Huippuja tulee niin harvoista, että se ei selitä tuota massojen verenmakuista vimmaa.

Ja valmentajat ... Joo, eikö olisi parempi että olisi opettajat useimmille ryhmille ja valmentajat kaikkein kilpailullisimmille?

Keskittymisvaikeuksista, ADHD oireista sun muusta sitten kyllä kärsii myös osa kaikkein lahjakkaimmista urheilijoista! Tämä kannattaa huomioida valmennustiimejä kasatessa. Samoin seurojen pitäisi muistaa, että liikunta on niitä parhaita lääkkeitä kenen tahansa ylivilkkaan hästlääjän elämässä. Sunna muiden kuolevaisten.

Ai mitä ne lapset tavoittelevat? Sitä että oppisivat pelaamaan jalkapalloa ja saisivat pelata yhdessä joukkueena. Osa varmaan haluaa menestystäkin, mutta suurimmalle osalle se on se pelaaminen ja siinä kehittyminen on se juttu, ei huipun tavoittelu.

Eli ei ole varsinaisia valmentajia eikä tosissaan urheilemista, vaan nyt harrastaminen järjestetään tavoitteellisesti kilpaurheilun mallin mukaan.

Ymmärrän että siinä on oma viehätyksensä, vanhemmille varsinkin kätevää kun koulu ja harrastukset huolehtii heidän lastensa kasvatuksesta, mutta menee siinä ainakin kansanterveydellisesti lapsi pesuveden mukana kun vain osa lapsista pääsee tai suostuu tuollaiseen rumbaa ja muuta ei liikoja ole.

Miten niin muita liikuntoja ei ole? Mistä olet keksinyt tuollaisen ajatuksen? Tai jos/kun tiedät, ettei se pidä paikkaansa, niin miksi levität tuollaista väitettä? On paljon muutakin liikuntaa/urheilua kuin joukkueurheilu. Joukkueissa kaikilla pitää kuitenkin olla suurin piirtein samat tavoitteet ja harjoitustavat tai homma ei vain toimi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valmentajan näkökulmasta on aika vaikeaa ohjata ryhmää, jossa on niitä, jotka vain nautiskelevat tekemisestä sekä niitä, jotka tekevät sitä tosissaan.

Toinen haluaa tehdä vain sitä, mikä tuntuu mukavalta ja kivalta ja toista pitäisi viedä äärirajoille. Ryhmä on kuitenkin niin vahva kuin sen heikoin lenkki, joten tosissaan tekevät kärsivät höntsäilijöiden mukavuuden takia ja höntsäilijät tosissaan tekevien vakavuuden takia.

Todellakin. Aina porukkaan mahtuu mukaan näitä "tärkeintä on, että kaikilla on kivaa" -vanhempia ja heidän tuotoksiaan. Sitten kun 10 lasta kokoontuu jalkapalloharjoituksiin ja 9 heistä haluaa pelata jalkapalloa ja 1 haluaa painia ja pitää sirkusesitystä, niin näiden vanhempien mielestä kaikkien lasten pitää sopeutua tämän yhden showhun "koska kaikilla pitää olla kivaa". He eivät pysty tajuamaan, että yhdessä tekemisessä kaikki eivät voi toimia juuri niin kuin sillä hetkellä haluavat tai kenelläkään ei ole kivaa.

Mitä nuo lapset sitten tavoittelevat? Huippuja tulee niin harvoista, että se ei selitä tuota massojen verenmakuista vimmaa.

Ja valmentajat ... Joo, eikö olisi parempi että olisi opettajat useimmille ryhmille ja valmentajat kaikkein kilpailullisimmille?

Keskittymisvaikeuksista, ADHD oireista sun muusta sitten kyllä kärsii myös osa kaikkein lahjakkaimmista urheilijoista! Tämä kannattaa huomioida valmennustiimejä kasatessa. Samoin seurojen pitäisi muistaa, että liikunta on niitä parhaita lääkkeitä kenen tahansa ylivilkkaan hästlääjän elämässä. Sunna muiden kuolevaisten.

Ai mitä ne lapset tavoittelevat? Sitä että oppisivat pelaamaan jalkapalloa ja saisivat pelata yhdessä joukkueena. Osa varmaan haluaa menestystäkin, mutta suurimmalle osalle se on se pelaaminen ja siinä kehittyminen on se juttu, ei huipun tavoittelu.

Eli ei ole varsinaisia valmentajia eikä tosissaan urheilemista, vaan nyt harrastaminen järjestetään tavoitteellisesti kilpaurheilun mallin mukaan.

Ymmärrän että siinä on oma viehätyksensä, vanhemmille varsinkin kätevää kun koulu ja harrastukset huolehtii heidän lastensa kasvatuksesta, mutta menee siinä ainakin kansanterveydellisesti lapsi pesuveden mukana kun vain osa lapsista pääsee tai suostuu tuollaiseen rumbaa ja muuta ei liikoja ole.

Miten niin muita liikuntoja ei ole? Mistä olet keksinyt tuollaisen ajatuksen? Tai jos/kun tiedät, ettei se pidä paikkaansa, niin miksi levität tuollaista väitettä? On paljon muutakin liikuntaa/urheilua kuin joukkueurheilu. Joukkueissa kaikilla pitää kuitenkin olla suurin piirtein samat tavoitteet ja harjoitustavat tai homma ei vain toimi. 

Oletko lukenut tätä ketjua? Kyllä se on tullut ilmi moneen kertaan, että lasten harrastusmahdollisuuksissa on käynyt kova kato kilpailullisen urheilun ja mm. musiikinopetuksen vaativan tavoitteellisuuden hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valmentajan näkökulmasta on aika vaikeaa ohjata ryhmää, jossa on niitä, jotka vain nautiskelevat tekemisestä sekä niitä, jotka tekevät sitä tosissaan.

Toinen haluaa tehdä vain sitä, mikä tuntuu mukavalta ja kivalta ja toista pitäisi viedä äärirajoille. Ryhmä on kuitenkin niin vahva kuin sen heikoin lenkki, joten tosissaan tekevät kärsivät höntsäilijöiden mukavuuden takia ja höntsäilijät tosissaan tekevien vakavuuden takia.

Todellakin. Aina porukkaan mahtuu mukaan näitä "tärkeintä on, että kaikilla on kivaa" -vanhempia ja heidän tuotoksiaan. Sitten kun 10 lasta kokoontuu jalkapalloharjoituksiin ja 9 heistä haluaa pelata jalkapalloa ja 1 haluaa painia ja pitää sirkusesitystä, niin näiden vanhempien mielestä kaikkien lasten pitää sopeutua tämän yhden showhun "koska kaikilla pitää olla kivaa". He eivät pysty tajuamaan, että yhdessä tekemisessä kaikki eivät voi toimia juuri niin kuin sillä hetkellä haluavat tai kenelläkään ei ole kivaa.

Mitä nuo lapset sitten tavoittelevat? Huippuja tulee niin harvoista, että se ei selitä tuota massojen verenmakuista vimmaa.

Ja valmentajat ... Joo, eikö olisi parempi että olisi opettajat useimmille ryhmille ja valmentajat kaikkein kilpailullisimmille?

Keskittymisvaikeuksista, ADHD oireista sun muusta sitten kyllä kärsii myös osa kaikkein lahjakkaimmista urheilijoista! Tämä kannattaa huomioida valmennustiimejä kasatessa. Samoin seurojen pitäisi muistaa, että liikunta on niitä parhaita lääkkeitä kenen tahansa ylivilkkaan hästlääjän elämässä. Sunna muiden kuolevaisten.

Ai mitä ne lapset tavoittelevat? Sitä että oppisivat pelaamaan jalkapalloa ja saisivat pelata yhdessä joukkueena. Osa varmaan haluaa menestystäkin, mutta suurimmalle osalle se on se pelaaminen ja siinä kehittyminen on se juttu, ei huipun tavoittelu.

Eli ei ole varsinaisia valmentajia eikä tosissaan urheilemista, vaan nyt harrastaminen järjestetään tavoitteellisesti kilpaurheilun mallin mukaan.

Ymmärrän että siinä on oma viehätyksensä, vanhemmille varsinkin kätevää kun koulu ja harrastukset huolehtii heidän lastensa kasvatuksesta, mutta menee siinä ainakin kansanterveydellisesti lapsi pesuveden mukana kun vain osa lapsista pääsee tai suostuu tuollaiseen rumbaa ja muuta ei liikoja ole.

Miten niin muita liikuntoja ei ole? Mistä olet keksinyt tuollaisen ajatuksen? Tai jos/kun tiedät, ettei se pidä paikkaansa, niin miksi levität tuollaista väitettä? On paljon muutakin liikuntaa/urheilua kuin joukkueurheilu. Joukkueissa kaikilla pitää kuitenkin olla suurin piirtein samat tavoitteet ja harjoitustavat tai homma ei vain toimi. 

Oletko lukenut tätä ketjua? Kyllä se on tullut ilmi moneen kertaan, että lasten harrastusmahdollisuuksissa on käynyt kova kato kilpailullisen urheilun ja mm. musiikinopetuksen vaativan tavoitteellisuuden hyväksi.

Olen lukenut ja täälläkin on kymmeniä kertoja sanottu, että harrastamiseen on muitakin mahdollisuuksia, kuin kilpajoukkueet ja musiikkiopistot. Kaikki lajit eivät välttämättä onnistu kaikissa kunnissa kaikilla tasoilla kaiken ikäisenä, mutta on ihan turha väittää, että mitään ei pysty tekemään, jos ei pääse 10-vuotiaana mukaan kilpatelinevoimisteluseuraan. 

En tiedä onko vielä ehdotettu, mutta sirkus voisi olla hyvä? Voi kokeilla monipuolisesti eri juttuja eikä käsittääkseni ole kovin kilpailullista.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko vielä ehdotettu, mutta sirkus voisi olla hyvä? Voi kokeilla monipuolisesti eri juttuja eikä käsittääkseni ole kovin kilpailullista.

On ehdotettu moneen kertaan, mutta varmasti hyvä vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iso sääli on myös lasten saamattomuus pihaleikkien ja pihapelin suhteen. Ei ennen tarvittu valmentajia ja aikuisia ohjaamaan liikuntaa vaan liikuttiin ihan siitä liikkumisen ilosta.

Melkein kaikkia lajeja voi harjoitella ihan lasten kesken ilman aikuisia.

Juuri näin. Kaikkeen tarvitaan nykyään ohjattu treeni ja treeniaika. Omaehtoisesti ei kelpaa harrastaa, ei sitä kai edes harrastukseksi lasketa, jos hiihtää 6 kertaa viikossa, muttei käy erikseen TREENEISSÄ.

Äärimmäisen harva lapsi hiihtää itsenäisesti ilman minkään valmentajan ohjausta 6 kertaa viikossa. Ainakaan ilman, että vanhemmat sitten raahaisivat sinne ja toimisivat valmentajina. 

Miksi pitää aina kehitellä tällaisia ääriesimerkkejä, jotka eivät ole mitenkään kiinni todellisuudessa? Valitettava fakta on se, että tällä hetkellä 40 % viidesluokkalaisista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa heidän selviytymistään päivittäisessä elämässä. Väittäisin, että näistä 40 prosentista suurin osa on niitä, joiden vanhemmat ovat juuri tuota mieltä, että miksi pitäisi olla maksaa treeneistä, kun lapsi voi liikkua ilmaiseksikin, mutta käytännössä hän ei sitten liiku. 

Miksi pitäisikään? Kukaan tervejärkinen aikuinenkaan ei treenaa 6 krt/ vkssa aktiivisesti, huom tervejärkinen!

On totta että lasten ylipaino ja huonokunto on lisääntynyt huolestuttavasti, mutta olen satavarmasti sitä mieltä, ettei syy ole siinä että heitä ei kuljeteta näissä treeneissä jatkuvasti.

Ongelmaan voisi olla syynä esim se että juurikin nämä vapaat pihaleikit ja lasten luontainen aktiivisuus on loppunut näiden ns "oikeiden" harrastusten myötä.

Eli lapsi joko harrastaa aktiivisesti ja on vapaa-ajat puhelimella/ pelikoneilla tai lapsi ei harrasta mitään ja on pelikoneilla/ puhelimella, välimuodot ovat vähentyneet. Jälkimmäinen ryhmä lihoo ja kunto heikkenee ja ensimmäinen ryhmä taas palaa todenäköisesti loppuun ja lopettaa harrastuksen jossain vaiheessa, jos/kun tavoitteet ovat ylisuuret. Lopputulos; molemmat ryhmät voivat huonosti.

Näin ollen "terve" ryhmä on enää marginaali, se ryhmä joka harrastaa halutessaan, liikkuu, ulkoilee ja leikkii säännöllisesti ja peli/puhelinajat ovat kontrollissa. Eli toisin sanoen nämä liian tavoitteelliset harrastukset ja niiden ihannointi on vienyt lapsilta liikkumisen ilon ja kuilu näiden eri tavalla liikkuvien ryhmien välille on kasvanut järkyttävästi.

Kukaan ei sanonut, että kenenkään pitäisi hiihtää kuusi kertaa viikossa. Kuten varmaan lukutaitoisena huomasit, arvostelin nimenomaan sen kirjoittajaa tuollaisten ääriesimerkkien käytöstä. 

Miten kuvittelet, että harrastusten vähentäminen liikunnallisilta lapsilta lisäisi liikkumattomien liikuntaa? En nyt ihan pysty hahmottamaan tätä. Kuvitteletko siis, että ne lapset, jotka tällä hetkellä viettävät kaiken aikansa ruudulla ja joilla olisi kaikki aika maailmassa pelata pihapelejä, innostuisi niistä taianomaisesti, jos vain enemmän liikkuvilta kiellettäisiin harrastaminen?

Vai onko sinulla vain perus sosiaalidemokraattinen lähestymistapa, eli koska keneltäkään ei voi vaatia mitään, tasa-arvo saavutetaan estämällä liikkuminen kaikilta ja sitten ollaan onnellisia, kun kaikki ovat tasapuolisesti yhtä huonossa kunnossa. 

Huomaan että taidat kuulua juuri näihin vanhempiin jotka roudaavat lapsiaan harrastuksissa illat pitkät, unelmana saada se oma teemuselänne sinne omaan kotiin tuomaan kultaa ja kunniaa.

Et ymmärrä alkuunkaan pointtiani, joko tahallasi tai sitten meillä on kertakaikkisen eri lähestymistapa asiaan.

Pointtini oli siinä että lasten päähän iskosestaan jo pienenä että hyvä harrastus tai harrastus ylipäänsä on sellainen johon kuskataan ja jota ohjaa joku tavoitteellinen aikuinen.

Ei näillä lapsilla ymmärrettävästi jää aikaa ja energiaa pihaleikkeihin ja peleihin, mutta vanhemmat vakuuttelevat että näin on hyvä. Tottakai lapsi kasvaa silloin siinä ajatuksessa mihin viittasin, eli vain tavoitteelinen harrastus on harrastus. Se on lasten keskuudessakin jo statussymboli, puhumattakaan aikuisten.

Huom, myös ne liikkumattomat lapset kasvavat tähän ajatukseen, koska se ajatus on lasten keskuudessa ja kyllä, väitän että tämä myös vaikuttaa siihen että ns vapaalle ja ohjaamattomalle harrastustoiminnalle ei jää mahdollisuuksia, niin kuin aikana ennen "oikeita" harrastuksia.

Lasten tarve ja kyky lähteä liikkeelle ja aktivoitua ryhmäpeleihin ja leikkeihin lähtee lapsen sisäisestä ja luontaisesta tarpeesta olla aktiivinen ja hakeutua ikätoverien seuraan, se perustuu myös siihen että vapaa-aikaa on tarpeeksi ja sitä ei ole ohjeilmoitu liiaksi.

Tähän ei ole enää heillä samaa mallia kuin aikana ennen harrastusrumbia.

Kyllä ne on aikuiset, jotka tämän sairastuttavan maailman on heille luoneet.

Olen tavannut läheltä lapsia; joilla on kyllä harrastuksia lähes joka illalle, mutta ovat silti ylipainoisia ja viettävät lähes kaiken harrastuksettoman ajan pelikoneilla. Mistä tämä mielestäsi johtuu?

Tämä oli hyvä kirjoitus ja avaa näkymän yhteen isoon ongelmaan, jota ei juuri ole vielä sivuttu tässä keskustelussa: mitä tapahtuu, kun harrastus loppuu? Täällä ainakin suurin osa pikkukoululaisina jalkapallon, jääkiekon tms. aloittaneista lapsista lopettaa harrastuksen yläkouluikään mennessä. Eivät kaikki, mutta suurin osa. Mitä käy teini-iässä nuorelle, joka ei ole tottunut itse miettimään minkä tekeminen olisi kivaa eikä ole tottunut siihen, että se tekeminen pitää aloittaa itse (kukaan ei kuskaa autolla tiettyyn aikaan)? Entä jos vaihtoehtoisesti lapsi on pienenä oppinut vaikka itse piirtämään ilokseen, kulkemaan luonnossa muuten vain, on askarrellut, nikkaroinut tms.? Väitän, että näiden omatoimisten on paljon helpompi keksiä teininäkin mielekästä tekemistä. Muut ovat aika tyhjän päällä sen kanssa, että minun pitäisi nyt itse päättää ja saada aikaiseksi. No, onhan tämä kärjistys, paljon on ihan luonteestakin kiinni. 

Tämä on hyvä pointti. Ja tätä olisi mielenkiintoista pohtia enemmän. Suurin osahan tosiaan näistä "aktiiviharrastajalapsista" lopettaa harrastuksensa teini-iän tultua?

Tulee väistämättä mieleen onko nämä harrstusrumbat kaiken sen vaivan ja tulosten arvoisia?

Lapsuus on ainutlaatuinen ajanjakso ihmisen elämässä ja siellä rakennetaan perusta loppuelämälle. Mikä toimintamalli luo terveimmän ja tasapainoisimman lähtökohdan, sitä on hyvä kunkin meistä miettiä?

Aikuisten maailman tavoitteellisuus ja päämäärähakuisuus ei luo terveellistä kasvupohjaa lapsen elämään, sen pitäisi olla jokaiselle selviö.

Miten ihmeessä on selviö, että tavoitteellisuus ja päämäärähakuisuus eivät luo terveellistä kasvupohjaa?

Tämän maan isoimpia ongelmia on, että kukaan ei saisi missään elämänsä vaiheessa joutua tekemään yhtään mitään. Opettajat eivät saisi vaatia lapsilta oppimista koulussa, valtio ei saisi vaatia työttömiltä edes satunnaisen työhakemuksen kirjoittamista, jne jne. Suomi on ajamassa hyvin kovaa vauhtia itseään alas kielekkeeltä, koska kaikkien pitää saada kaikkea ilmaiseksi ja nyt vielä mammat tekevät parhaansa opettaakseen lapsilleen, että mitään ei kannata ikinä tavoitella, koska sen saa ilman vaivaakin. 

Jossain vaiheessa kansainväliset lainoittajat toteavat, että Suomelle ei kannata enää heittää pikavippejä ainakaan tällaisilla koroilla ja sitten ollaankin ihmeissään. 

Tuntuu, että harrastukset ovat ainoita paikkoja, joissa lapsilta tänä päivänä vielä vaaditaan jotain. Kun valmentaja puhuu, muut pitävät suunsa kiinni. Kun määrätään harjoitus, se tehdään eikä häröillä. Ei kouluissa tunnu olevan enää tällaisia vaatimuksia. Lisäksi ainakin alakoulussa vaatimustaso on niin alhainen, että ainakaan meidän lapset eivät kyllä joudu juurikaan siihen panostamaan, että kokeista tippuu ysejä ja kymppejä, mutta treeneissä on mukana parempia lapsia ja heidän korkeampi taitotaso kannustaa meidänkin lapsia yrittämään enemmän.

Ei minulle ole ainakaan jäänyt sellainen kuva, että lapset nauttisivat jotenkin treeneistä vähemmän kun kaikki tietävät mitä pitää tehdä ja he tekevät niitä harjoituksia yhdessä sen sijaan, että jokainen kikkailisi jotain omiaan sen kaksi tuntia siellä.

Tämä on kyllä niin totta. Nykyään, kun päiväkodit ja koulut ovat pelkkää ilmiötä ja hanketta, niin on ihan hyvä, että lapsilla on edes yksi paikka, jossa on jonkinlaista rakennetta ja jossa huonosta käytöksestä voi olla jopa seurauksia, kuten kentän laidalle komentaminen.

Kouluissa, kun sitä huonosti käyttäytyvää lasta ei saa edes käskeä käytävään rauhoittumaan, vaan hänen on saatava jäädä luokkaan nauttimaan saamastaan huomiosta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valmentajan näkökulmasta on aika vaikeaa ohjata ryhmää, jossa on niitä, jotka vain nautiskelevat tekemisestä sekä niitä, jotka tekevät sitä tosissaan.

Toinen haluaa tehdä vain sitä, mikä tuntuu mukavalta ja kivalta ja toista pitäisi viedä äärirajoille. Ryhmä on kuitenkin niin vahva kuin sen heikoin lenkki, joten tosissaan tekevät kärsivät höntsäilijöiden mukavuuden takia ja höntsäilijät tosissaan tekevien vakavuuden takia.

Todellakin. Aina porukkaan mahtuu mukaan näitä "tärkeintä on, että kaikilla on kivaa" -vanhempia ja heidän tuotoksiaan. Sitten kun 10 lasta kokoontuu jalkapalloharjoituksiin ja 9 heistä haluaa pelata jalkapalloa ja 1 haluaa painia ja pitää sirkusesitystä, niin näiden vanhempien mielestä kaikkien lasten pitää sopeutua tämän yhden showhun "koska kaikilla pitää olla kivaa". He eivät pysty tajuamaan, että yhdessä tekemisessä kaikki eivät voi toimia juuri niin kuin sillä hetkellä haluavat tai kenelläkään ei ole kivaa.

Mitä nuo lapset sitten tavoittelevat? Huippuja tulee niin harvoista, että se ei selitä tuota massojen verenmakuista vimmaa.

Ja valmentajat ... Joo, eikö olisi parempi että olisi opettajat useimmille ryhmille ja valmentajat kaikkein kilpailullisimmille?

Keskittymisvaikeuksista, ADHD oireista sun muusta sitten kyllä kärsii myös osa kaikkein lahjakkaimmista urheilijoista! Tämä kannattaa huomioida valmennustiimejä kasatessa. Samoin seurojen pitäisi muistaa, että liikunta on niitä parhaita lääkkeitä kenen tahansa ylivilkkaan hästlääjän elämässä. Sunna muiden kuolevaisten.

Ai mitä ne lapset tavoittelevat? Sitä että oppisivat pelaamaan jalkapalloa ja saisivat pelata yhdessä joukkueena. Osa varmaan haluaa menestystäkin, mutta suurimmalle osalle se on se pelaaminen ja siinä kehittyminen on se juttu, ei huipun tavoittelu.

Eli ei ole varsinaisia valmentajia eikä tosissaan urheilemista, vaan nyt harrastaminen järjestetään tavoitteellisesti kilpaurheilun mallin mukaan.

Ymmärrän että siinä on oma viehätyksensä, vanhemmille varsinkin kätevää kun koulu ja harrastukset huolehtii heidän lastensa kasvatuksesta, mutta menee siinä ainakin kansanterveydellisesti lapsi pesuveden mukana kun vain osa lapsista pääsee tai suostuu tuollaiseen rumbaa ja muuta ei liikoja ole.

No kerro nyt sitten, että mitä pitäisi järjestää. Siis ihan konkreettisesti ja mielellään myös, millä rahalla. On niin hirveän helppoa vaatia, että ilmaiseksi pitäisi päästä pelailemaan ja vielä jonkun muun pitäisi vahtia mukuloita, että mamma saisi omaa aikaa, mutta mitään et varmaan ole valmis itse järjestämään. 

Puoliso aloitti trumpetin soiton 11-vuotiaana. Ei aiempaa musiikkitaustaa tms. Opiskeli lopulta Sibelius-akatemiassa ja nyt ansaitsee elantonsa tällä "harrastuksella".

Paras aika aloittaa on siinä alle 13-vuotiaana, mutta aikuisiälläkin ehtii! Enemmän vaikuttaa harjoittelun intensiivisyys kuin ikä..

Vierailija kirjoitti:

Puoliso aloitti trumpetin soiton 11-vuotiaana. Ei aiempaa musiikkitaustaa tms. Opiskeli lopulta Sibelius-akatemiassa ja nyt ansaitsee elantonsa tällä "harrastuksella".

Paras aika aloittaa on siinä alle 13-vuotiaana, mutta aikuisiälläkin ehtii! Enemmän vaikuttaa harjoittelun intensiivisyys kuin ikä..

Puhaltimia ei edes voi aloittaa kovin nuorena, tuo 11v taitaa niissä olla ihan normaali ikä aloittaa. Monella toki on muutakin musiikkitaustaa sitten.