Lue keskustelun säännöt.
Miten saada mies ymmärtämään, että en osaa lukea ajatuksia?
16.07.2019 |
Meidän vakio riitamme syntyy aiheesta, että rakas aviomieheni olettaa minun tietävän jonkun asian. Eli jonkun asian, jonka hän on sopinut jonkun kanssa tai järjestänyt, mutta ei ole muistanut sanoa siitä minulle. Ja koska en ole asiasta kuullutkaan, vaikka hän olettaa jotenkin, että tiedän asian ja olen sovittanut omat asiani siihen, niin se asia menee usein jotenkin pieleen ja mies hermostuu. Ei varsinaisesti suutu minulle, vaan hermostuu, että se asia meni pieleen. Esimerkkejä:
-Mies on kutsunut meille tiistai-illaksi sukulaisiaan käymään. Emme useinkaan tule sanoneeksi toisillemme kaikkia omia menojamme, jotka eivät vaikuta toiseen, joten minä olen sopinut tiistaina töiden jälkeen tapaavani ystävääni kaupungilla. Mies sanoo maanantai-iltana, että siivotaanko vähän kun huomenna ne tulevat. Minä ihmettelen, että "ketkä ne ja tulevat minne". Mies katsoo minua hölmistyneenä, että Pekka ja Raili tietenkin. Mihin minä vastaan että "et ole kyllä minulle asiasta sanonut, olen sopinut huomenna tapaavani kaverini kaupungilla". Ja mies alkaa vänkäämään, että on sanonut, vaikka ei varmasti ole. Ja minä en näissä tilanteissa peru omia menojani, jos mies on unohtanut sanoa minulle jotain. Mies hermostuu tilanteelle ja päättää, että hän peruu Pekan ja Railin tulon meille, koska ei halua tavata heitä meillä yksin ilman minua.
-Mies on sopinut vanhempiensa kanssa, että menemme heille syömään sunnuntaina. Ei ole muistanut mainita siitä minulle. Sunnuntaina päivällä sitten menen suihkuun pesemään hiuksia, ja mies tulee sinne kylpyhuoneeseen sanomaan, että "mitä teet täällä suihkussa kun meidän pitää lähteä viiden minuutin päästä äidille ja isälle?". Mihin minä taas ihmeissäni, että "miten niin, en minä ole sellaisesta tiennyt, minä olen nyt pesemässä hiuksia". Ja pesen ne hiukset kuten aloitinkin. Mies hermostuu tilanteelle ja soittaa äidilleen ja isälleen, että myöhästytään tunti, koska vaimo meni suihkuun ja meikkaa sen jälkeen. Kivakiva, koska oli oma syynsä kun ei kertonut minulle asiasta, mutta nyt vanhempansa hermostuvat, koska ei ollakaan syömässä kun ruoka on valmis.
Ja useita vastaavia tilanteita, varmaan ymmärrätte mitä tarkoitan.
Ollaan näistä saatu riitoja aikaiseksi useampi vuosi, mutta mies ei millään opi, että en osaa lukea hänen ajatuksia. Vaikka tietenkin sanoo, että ei sitä oletakaan. No olettaa kyllä. Miten saada hänet ymmärtämään, että en osaa eikä saa olettaa että osaisin?
Kommentit (139)
Minua ärsyttää jo pelkkä ajatuskin tuollaisesta miehestä. Aiheuttaa samanlaisia väristyksiä, kun jos mies olisi jatkuvasti myöhässä kaikista jutuista. ” Mä nyt oon vaan tällainen”. Ole yksinäsi sellainen, en pystyisi katsomaan tuollaista käytöstä tippaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon kaksi über kliseeltä:
Jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan.
How is that working for you? (by Dr Phil) eli miten nykyinen toimintamallisi toimii sinulle?
Ja nämä siis osoitan sinulle ap kaikella (oikeasti) ystävällisyyden. Tämä ei ole kettuilua todellakaan.
Mutta siis.
Huomaat itsekin ettei tilanne ole hyvä. Stressannut kun mies onkin suunnitellut jotain vaikkapa tapaamisia jota ei ole muistanut kertoa sinulle ja sitten napisee siitä. No koska et voi muuttaa miestäsi mutta omaa tapaasi toimia kylläkin niin auttaisiko ja kuinka paljon jos rupeat aktiivisesti kysymään esim. pari kertaa viikossa ”ootko muuten sopinut jotain omia tai yhteisiä menoja viikolle/viikonlopulle”. Tämä ei tarkoita että niihin on pakko suostua jos on omaakin menoa tai ei kiinnosta mutta olet näin aktiivisesti estämässä viime tingan yllätysten esiintuloa.
Älä oleta että omilla menoillasi ei olisi vaikutusta sen hajamielisen professorimiehesi näkökannalta vaan ymmärrä että parempi kertoa koska sillä takaat että mies ei suunnittele jotain muuta siihen päälle jonka unohtaa kertoa sinulle. Se ei tarkoita että kysyt lupaa, menosi ovat ilmoitusluontoinen asia, mutta se helpottaa miehesi elämää.
Tee itse elämästäsi helpompaa pienillä muutoksilla.
Muuten hyvä neuvo, että itse kysyisin aina pari kertaa viikossa mieheltä, että onko hän sopinut meille jotain yhteistä menoa, mutta oikeastaan en haluaisi niin tehdä, koska enkö sitten sillä anna hänelle tavallaan lupaa sopia asioita puolestani ja olla kertomatta niitä minulle, jos kerran otan itse vastuun siitä, että aina kysyn onko hän sopinut? Ap
No et anna. Ap sinun ongelmasi on että koet jotain isoa ahdistusta siitä että ei kai vaan miehesi saa ohjata elämääsi mitenkään.
Yhdessä voitte keskustella hyvissä ajoin mitä kukin on suunnitellut ja miettinyt ja sitten päätätte yhdessä onko se sellaista jota haluatte tehdä. On helpompi peruuttaa sunnuntain vierailu vanhemmilla jos se tehdään perjantaina kun jos se tehdään sunnuntaina tuntia ennen kun pitäisi olla siellä.
Ja jos tarpeeksi usein istutte alas ja juttelette mitä kumpikin haluaisi tehdä/on miettinyt että olisi kiva tehdä niin miehesi ei ole edes ehtinyt vielä jutella vanhempiensa kanssa siitä että mennään sinne ennen kuin te juttelette keskenänne.
Ei kysyminen ja juttelu tarkoita mitään alistumista miehen haluihin. Eikä se että kerrot mitä aiot tehdä tarkoita etteikö sinulla saisi olla muutakin tekemistä ja ettetkö voisi sanoa ei ihan vaan siksi ettei jokin kiinnosta.
En minä ahdistusta mistään ohjailusta koe, mutta olen luonteeltani hyvin itsenäinen ihminen. Ap
Aidosti pelkästään itsenäiselle ihmiselle ei tuottaisi ongelmaa kertoa toiselle suunnitelmiaan eikä hän pelkäisi että antaa samalla vapauden toiselle tehdä sitten loppuajasta päätöksiä.
Meistä suurin osa voi kertoa suunnitelmansa puolisolleen ilman että pelkää että olisi jotenkin sitten koko loppuajan puolison ”käytettävissä ja suunnitelmien orja”. Tuollainen ajattelu ei ole normaalia.
Ap:n pelko että mies yrittäisi ulkoistaa vastuunsa asioiden sopimisesta, jos hän alkaisi erikseen kyselemään onko miehellä suunnitelmia, on miehen käytöksen realiteetit huomioon ottaen aivan aiheellinen. Se ei johdu puutteista ap:n itsenäisyydessä, vaan on aivan terve reaktio siihen, miten mies on tähän mennessä käyttäytynyt.
Tällä hetkellä ap:n ongelma on, että mies luo kielteistä tunneilmastoa ja altistaa ap:ta sille, olemalla ensin sopimatta haluamistaan yhteisistä menoista ja räjähtelemällä sen jälkeen ap:n silmille kun asiat eivät menekään kuten hän haluaisi. Jos ap toimisi ehdottamallasi tavalla, ongelma olisi, että mies räjähtelee ap:lle kun tämä ei kyselisi miehen menoista täsmälleen oikealla hetkellä tai tavalla (sehän on asiallisesti ottaen täysin mahdoton tehtävä), ja suunnitelmista sopimiseen liittyvät ongelmat jatkuisivat edelleen. Lisäksi mies kokisi nyt olevansa aiempaa enemmän oikeutettu räjähtelemään, koska ap olisi hyväksynyt, että ongelman ratkaiseminen on hänen vastuullaan eikä miehen.
Terveellä itseluottamuksella varustettu henkilö tajuaa, että tällainen systeemi on viritetty epäonnistumaan, eikä osallistu siihen, vaan keskittyy suojelemaan itseään ja omaa hyvinvointiaan miehen vastuuttoman käytöksen myrkylliseltä vaikutukselta. Terve ihminen ei yritä korjata sellaista ongelmaa, joka on toisen ihmisen sisällä kehittynyt, ja jonka ainoastaan tämä toinen ihminen voi korjata.
17
Kiitos ymmärsit hyvin miten koen tilanteen. Ap
Ongelma nyt on vaan se että mies ei tule nykyisestä muuttumaan koska hän ei osaa muuttua. Tämä on hänen luonteenpiirteensä, hän ei tee tätä ilkeilläkseen. Ei hänkään haluaisi että on tällaisia ongelmia muttei osaa muuttua.
Ap on ahdistunut nykytilanteeseen.
Eli joko sitten jatkat ahdistuneena oloa ap tai hyväksyt että tällainen nyt miehesi on ja mietit miten itse voit helpottaa tilannetta.
Mitä et voi tehdä (tai voit toki koittaa mutta epäonnistut) on että leikit miehesi äitiä ja koitat kasvattaa hänestä toisenlaisen.
Mistä tiedät, että kyseessä on luonteenpiirre, jolle mies ei mahda mitään?
Jos hän ei kerta kaikkiaan osaa kohdella ihmisiä kunnioittavasti ja sopia tapaamisista normaalisti, hänellä on varmaan aika kattavia vaikeuksia pärjätä ihmisten kanssa. Työelämässä pärjäämiseen tarvitaan tätä taitoa, kaverisuhteiden ylläpitämiseen tarvitaan sitä, jne. Jos hän osaa ottaa muut ihmiset huomioon muussa elämässään, se ettei hän tee niin parisuhteessaan ei johdu sellaisesta luonteenpiirteestä, jolle mies ei mahda mitään.
17
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon kaksi über kliseeltä:
Jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan.
How is that working for you? (by Dr Phil) eli miten nykyinen toimintamallisi toimii sinulle?
Ja nämä siis osoitan sinulle ap kaikella (oikeasti) ystävällisyyden. Tämä ei ole kettuilua todellakaan.
Mutta siis.
Huomaat itsekin ettei tilanne ole hyvä. Stressannut kun mies onkin suunnitellut jotain vaikkapa tapaamisia jota ei ole muistanut kertoa sinulle ja sitten napisee siitä. No koska et voi muuttaa miestäsi mutta omaa tapaasi toimia kylläkin niin auttaisiko ja kuinka paljon jos rupeat aktiivisesti kysymään esim. pari kertaa viikossa ”ootko muuten sopinut jotain omia tai yhteisiä menoja viikolle/viikonlopulle”. Tämä ei tarkoita että niihin on pakko suostua jos on omaakin menoa tai ei kiinnosta mutta olet näin aktiivisesti estämässä viime tingan yllätysten esiintuloa.
Älä oleta että omilla menoillasi ei olisi vaikutusta sen hajamielisen professorimiehesi näkökannalta vaan ymmärrä että parempi kertoa koska sillä takaat että mies ei suunnittele jotain muuta siihen päälle jonka unohtaa kertoa sinulle. Se ei tarkoita että kysyt lupaa, menosi ovat ilmoitusluontoinen asia, mutta se helpottaa miehesi elämää.
Tee itse elämästäsi helpompaa pienillä muutoksilla.
Muuten hyvä neuvo, että itse kysyisin aina pari kertaa viikossa mieheltä, että onko hän sopinut meille jotain yhteistä menoa, mutta oikeastaan en haluaisi niin tehdä, koska enkö sitten sillä anna hänelle tavallaan lupaa sopia asioita puolestani ja olla kertomatta niitä minulle, jos kerran otan itse vastuun siitä, että aina kysyn onko hän sopinut? Ap
No et anna. Ap sinun ongelmasi on että koet jotain isoa ahdistusta siitä että ei kai vaan miehesi saa ohjata elämääsi mitenkään.
Yhdessä voitte keskustella hyvissä ajoin mitä kukin on suunnitellut ja miettinyt ja sitten päätätte yhdessä onko se sellaista jota haluatte tehdä. On helpompi peruuttaa sunnuntain vierailu vanhemmilla jos se tehdään perjantaina kun jos se tehdään sunnuntaina tuntia ennen kun pitäisi olla siellä.
Ja jos tarpeeksi usein istutte alas ja juttelette mitä kumpikin haluaisi tehdä/on miettinyt että olisi kiva tehdä niin miehesi ei ole edes ehtinyt vielä jutella vanhempiensa kanssa siitä että mennään sinne ennen kuin te juttelette keskenänne.
Ei kysyminen ja juttelu tarkoita mitään alistumista miehen haluihin. Eikä se että kerrot mitä aiot tehdä tarkoita etteikö sinulla saisi olla muutakin tekemistä ja ettetkö voisi sanoa ei ihan vaan siksi ettei jokin kiinnosta.
En minä ahdistusta mistään ohjailusta koe, mutta olen luonteeltani hyvin itsenäinen ihminen. Ap
Aidosti pelkästään itsenäiselle ihmiselle ei tuottaisi ongelmaa kertoa toiselle suunnitelmiaan eikä hän pelkäisi että antaa samalla vapauden toiselle tehdä sitten loppuajasta päätöksiä.
Meistä suurin osa voi kertoa suunnitelmansa puolisolleen ilman että pelkää että olisi jotenkin sitten koko loppuajan puolison ”käytettävissä ja suunnitelmien orja”. Tuollainen ajattelu ei ole normaalia.
Ap:n pelko että mies yrittäisi ulkoistaa vastuunsa asioiden sopimisesta, jos hän alkaisi erikseen kyselemään onko miehellä suunnitelmia, on miehen käytöksen realiteetit huomioon ottaen aivan aiheellinen. Se ei johdu puutteista ap:n itsenäisyydessä, vaan on aivan terve reaktio siihen, miten mies on tähän mennessä käyttäytynyt.
Tällä hetkellä ap:n ongelma on, että mies luo kielteistä tunneilmastoa ja altistaa ap:ta sille, olemalla ensin sopimatta haluamistaan yhteisistä menoista ja räjähtelemällä sen jälkeen ap:n silmille kun asiat eivät menekään kuten hän haluaisi. Jos ap toimisi ehdottamallasi tavalla, ongelma olisi, että mies räjähtelee ap:lle kun tämä ei kyselisi miehen menoista täsmälleen oikealla hetkellä tai tavalla (sehän on asiallisesti ottaen täysin mahdoton tehtävä), ja suunnitelmista sopimiseen liittyvät ongelmat jatkuisivat edelleen. Lisäksi mies kokisi nyt olevansa aiempaa enemmän oikeutettu räjähtelemään, koska ap olisi hyväksynyt, että ongelman ratkaiseminen on hänen vastuullaan eikä miehen.
Terveellä itseluottamuksella varustettu henkilö tajuaa, että tällainen systeemi on viritetty epäonnistumaan, eikä osallistu siihen, vaan keskittyy suojelemaan itseään ja omaa hyvinvointiaan miehen vastuuttoman käytöksen myrkylliseltä vaikutukselta. Terve ihminen ei yritä korjata sellaista ongelmaa, joka on toisen ihmisen sisällä kehittynyt, ja jonka ainoastaan tämä toinen ihminen voi korjata.
17
Kiitos ymmärsit hyvin miten koen tilanteen. Ap
Ongelma nyt on vaan se että mies ei tule nykyisestä muuttumaan koska hän ei osaa muuttua. Tämä on hänen luonteenpiirteensä, hän ei tee tätä ilkeilläkseen. Ei hänkään haluaisi että on tällaisia ongelmia muttei osaa muuttua.
Ap on ahdistunut nykytilanteeseen.
Eli joko sitten jatkat ahdistuneena oloa ap tai hyväksyt että tällainen nyt miehesi on ja mietit miten itse voit helpottaa tilannetta.
Mitä et voi tehdä (tai voit toki koittaa mutta epäonnistut) on että leikit miehesi äitiä ja koitat kasvattaa hänestä toisenlaisen.
Mistä tiedät, että kyseessä on luonteenpiirre, jolle mies ei mahda mitään?
Jos hän ei kerta kaikkiaan osaa kohdella ihmisiä kunnioittavasti ja sopia tapaamisista normaalisti, hänellä on varmaan aika kattavia vaikeuksia pärjätä ihmisten kanssa. Työelämässä pärjäämiseen tarvitaan tätä taitoa, kaverisuhteiden ylläpitämiseen tarvitaan sitä, jne. Jos hän osaa ottaa muut ihmiset huomioon muussa elämässään, se ettei hän tee niin parisuhteessaan ei johdu sellaisesta luonteenpiirteestä, jolle mies ei mahda mitään.
17
Toisaalta onko ap kertonut että tällainen toiminta onnistuu sitten muiden kanssa? Ei ole. Olet itse diagnosoinut jo ap:n miehen ilman sen tarkempaa tietoa. Ei hyvä juttu.
Yleisesti ottaen toista ei pysty muuttamaan. Näin ollen ap:lla on kaksi vaihtoehtoa: hyväksyä ja toimia niin että oma olotila helpottuu tai jättää mies. Tai no on kolmaskin. Olla hyväksymättä ja olla suhteessa surkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon kaksi über kliseeltä:
Jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan.
How is that working for you? (by Dr Phil) eli miten nykyinen toimintamallisi toimii sinulle?
Ja nämä siis osoitan sinulle ap kaikella (oikeasti) ystävällisyyden. Tämä ei ole kettuilua todellakaan.
Mutta siis.
Huomaat itsekin ettei tilanne ole hyvä. Stressannut kun mies onkin suunnitellut jotain vaikkapa tapaamisia jota ei ole muistanut kertoa sinulle ja sitten napisee siitä. No koska et voi muuttaa miestäsi mutta omaa tapaasi toimia kylläkin niin auttaisiko ja kuinka paljon jos rupeat aktiivisesti kysymään esim. pari kertaa viikossa ”ootko muuten sopinut jotain omia tai yhteisiä menoja viikolle/viikonlopulle”. Tämä ei tarkoita että niihin on pakko suostua jos on omaakin menoa tai ei kiinnosta mutta olet näin aktiivisesti estämässä viime tingan yllätysten esiintuloa.
Älä oleta että omilla menoillasi ei olisi vaikutusta sen hajamielisen professorimiehesi näkökannalta vaan ymmärrä että parempi kertoa koska sillä takaat että mies ei suunnittele jotain muuta siihen päälle jonka unohtaa kertoa sinulle. Se ei tarkoita että kysyt lupaa, menosi ovat ilmoitusluontoinen asia, mutta se helpottaa miehesi elämää.
Tee itse elämästäsi helpompaa pienillä muutoksilla.
Muuten hyvä neuvo, että itse kysyisin aina pari kertaa viikossa mieheltä, että onko hän sopinut meille jotain yhteistä menoa, mutta oikeastaan en haluaisi niin tehdä, koska enkö sitten sillä anna hänelle tavallaan lupaa sopia asioita puolestani ja olla kertomatta niitä minulle, jos kerran otan itse vastuun siitä, että aina kysyn onko hän sopinut? Ap
No et anna. Ap sinun ongelmasi on että koet jotain isoa ahdistusta siitä että ei kai vaan miehesi saa ohjata elämääsi mitenkään.
Yhdessä voitte keskustella hyvissä ajoin mitä kukin on suunnitellut ja miettinyt ja sitten päätätte yhdessä onko se sellaista jota haluatte tehdä. On helpompi peruuttaa sunnuntain vierailu vanhemmilla jos se tehdään perjantaina kun jos se tehdään sunnuntaina tuntia ennen kun pitäisi olla siellä.
Ja jos tarpeeksi usein istutte alas ja juttelette mitä kumpikin haluaisi tehdä/on miettinyt että olisi kiva tehdä niin miehesi ei ole edes ehtinyt vielä jutella vanhempiensa kanssa siitä että mennään sinne ennen kuin te juttelette keskenänne.
Ei kysyminen ja juttelu tarkoita mitään alistumista miehen haluihin. Eikä se että kerrot mitä aiot tehdä tarkoita etteikö sinulla saisi olla muutakin tekemistä ja ettetkö voisi sanoa ei ihan vaan siksi ettei jokin kiinnosta.
En minä ahdistusta mistään ohjailusta koe, mutta olen luonteeltani hyvin itsenäinen ihminen. Ap
Aidosti pelkästään itsenäiselle ihmiselle ei tuottaisi ongelmaa kertoa toiselle suunnitelmiaan eikä hän pelkäisi että antaa samalla vapauden toiselle tehdä sitten loppuajasta päätöksiä.
Meistä suurin osa voi kertoa suunnitelmansa puolisolleen ilman että pelkää että olisi jotenkin sitten koko loppuajan puolison ”käytettävissä ja suunnitelmien orja”. Tuollainen ajattelu ei ole normaalia.
Ap:n pelko että mies yrittäisi ulkoistaa vastuunsa asioiden sopimisesta, jos hän alkaisi erikseen kyselemään onko miehellä suunnitelmia, on miehen käytöksen realiteetit huomioon ottaen aivan aiheellinen. Se ei johdu puutteista ap:n itsenäisyydessä, vaan on aivan terve reaktio siihen, miten mies on tähän mennessä käyttäytynyt.
Tällä hetkellä ap:n ongelma on, että mies luo kielteistä tunneilmastoa ja altistaa ap:ta sille, olemalla ensin sopimatta haluamistaan yhteisistä menoista ja räjähtelemällä sen jälkeen ap:n silmille kun asiat eivät menekään kuten hän haluaisi. Jos ap toimisi ehdottamallasi tavalla, ongelma olisi, että mies räjähtelee ap:lle kun tämä ei kyselisi miehen menoista täsmälleen oikealla hetkellä tai tavalla (sehän on asiallisesti ottaen täysin mahdoton tehtävä), ja suunnitelmista sopimiseen liittyvät ongelmat jatkuisivat edelleen. Lisäksi mies kokisi nyt olevansa aiempaa enemmän oikeutettu räjähtelemään, koska ap olisi hyväksynyt, että ongelman ratkaiseminen on hänen vastuullaan eikä miehen.
Terveellä itseluottamuksella varustettu henkilö tajuaa, että tällainen systeemi on viritetty epäonnistumaan, eikä osallistu siihen, vaan keskittyy suojelemaan itseään ja omaa hyvinvointiaan miehen vastuuttoman käytöksen myrkylliseltä vaikutukselta. Terve ihminen ei yritä korjata sellaista ongelmaa, joka on toisen ihmisen sisällä kehittynyt, ja jonka ainoastaan tämä toinen ihminen voi korjata.
17
Kiitos ymmärsit hyvin miten koen tilanteen. Ap
Ongelma nyt on vaan se että mies ei tule nykyisestä muuttumaan koska hän ei osaa muuttua. Tämä on hänen luonteenpiirteensä, hän ei tee tätä ilkeilläkseen. Ei hänkään haluaisi että on tällaisia ongelmia muttei osaa muuttua.
Ap on ahdistunut nykytilanteeseen.
Eli joko sitten jatkat ahdistuneena oloa ap tai hyväksyt että tällainen nyt miehesi on ja mietit miten itse voit helpottaa tilannetta.
Mitä et voi tehdä (tai voit toki koittaa mutta epäonnistut) on että leikit miehesi äitiä ja koitat kasvattaa hänestä toisenlaisen.
Mistä tiedät, että kyseessä on luonteenpiirre, jolle mies ei mahda mitään?
Jos hän ei kerta kaikkiaan osaa kohdella ihmisiä kunnioittavasti ja sopia tapaamisista normaalisti, hänellä on varmaan aika kattavia vaikeuksia pärjätä ihmisten kanssa. Työelämässä pärjäämiseen tarvitaan tätä taitoa, kaverisuhteiden ylläpitämiseen tarvitaan sitä, jne. Jos hän osaa ottaa muut ihmiset huomioon muussa elämässään, se ettei hän tee niin parisuhteessaan ei johdu sellaisesta luonteenpiirteestä, jolle mies ei mahda mitään.
17
Ja tähän vielä jatkokysymyks.
Kumpi asia on mielestäsi miehen pysyvä luonteenpiirre, jolle hän ei voi mitään:
1. miehen kykenemättömyys sopia asioista vuorovaikutuksessa ap:n kanssa, vai
2. se, että mies suuttuu ap:lle, kun edellisessä kohdassa mainittu kykenemättömyys aiheuttaa ongelmia?
Ensimmäiseen kohtaan voisi mahdollisesti opetella sopeutumaan, kunhan miehelle itselleen olisi selvää että hän on itse se mokaileva osapuoli, eikä hän pyrkisi kaatamaan omasta mokastaan aiheutunutta pahaa oloaan ap:n päälle. Tämä toinen asia on se varsinainen ongelma. Tuollaista käytöstä ei pidä alkaa normalisoimaan ja hyväksymään asiana, jolle aikuinen mies ei voi mitään.
17
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon kaksi über kliseeltä:
Jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan.
How is that working for you? (by Dr Phil) eli miten nykyinen toimintamallisi toimii sinulle?
Ja nämä siis osoitan sinulle ap kaikella (oikeasti) ystävällisyyden. Tämä ei ole kettuilua todellakaan.
Mutta siis.
Huomaat itsekin ettei tilanne ole hyvä. Stressannut kun mies onkin suunnitellut jotain vaikkapa tapaamisia jota ei ole muistanut kertoa sinulle ja sitten napisee siitä. No koska et voi muuttaa miestäsi mutta omaa tapaasi toimia kylläkin niin auttaisiko ja kuinka paljon jos rupeat aktiivisesti kysymään esim. pari kertaa viikossa ”ootko muuten sopinut jotain omia tai yhteisiä menoja viikolle/viikonlopulle”. Tämä ei tarkoita että niihin on pakko suostua jos on omaakin menoa tai ei kiinnosta mutta olet näin aktiivisesti estämässä viime tingan yllätysten esiintuloa.
Älä oleta että omilla menoillasi ei olisi vaikutusta sen hajamielisen professorimiehesi näkökannalta vaan ymmärrä että parempi kertoa koska sillä takaat että mies ei suunnittele jotain muuta siihen päälle jonka unohtaa kertoa sinulle. Se ei tarkoita että kysyt lupaa, menosi ovat ilmoitusluontoinen asia, mutta se helpottaa miehesi elämää.
Tee itse elämästäsi helpompaa pienillä muutoksilla.
Muuten hyvä neuvo, että itse kysyisin aina pari kertaa viikossa mieheltä, että onko hän sopinut meille jotain yhteistä menoa, mutta oikeastaan en haluaisi niin tehdä, koska enkö sitten sillä anna hänelle tavallaan lupaa sopia asioita puolestani ja olla kertomatta niitä minulle, jos kerran otan itse vastuun siitä, että aina kysyn onko hän sopinut? Ap
No et anna. Ap sinun ongelmasi on että koet jotain isoa ahdistusta siitä että ei kai vaan miehesi saa ohjata elämääsi mitenkään.
Yhdessä voitte keskustella hyvissä ajoin mitä kukin on suunnitellut ja miettinyt ja sitten päätätte yhdessä onko se sellaista jota haluatte tehdä. On helpompi peruuttaa sunnuntain vierailu vanhemmilla jos se tehdään perjantaina kun jos se tehdään sunnuntaina tuntia ennen kun pitäisi olla siellä.
Ja jos tarpeeksi usein istutte alas ja juttelette mitä kumpikin haluaisi tehdä/on miettinyt että olisi kiva tehdä niin miehesi ei ole edes ehtinyt vielä jutella vanhempiensa kanssa siitä että mennään sinne ennen kuin te juttelette keskenänne.
Ei kysyminen ja juttelu tarkoita mitään alistumista miehen haluihin. Eikä se että kerrot mitä aiot tehdä tarkoita etteikö sinulla saisi olla muutakin tekemistä ja ettetkö voisi sanoa ei ihan vaan siksi ettei jokin kiinnosta.
En minä ahdistusta mistään ohjailusta koe, mutta olen luonteeltani hyvin itsenäinen ihminen. Ap
Aidosti pelkästään itsenäiselle ihmiselle ei tuottaisi ongelmaa kertoa toiselle suunnitelmiaan eikä hän pelkäisi että antaa samalla vapauden toiselle tehdä sitten loppuajasta päätöksiä.
Meistä suurin osa voi kertoa suunnitelmansa puolisolleen ilman että pelkää että olisi jotenkin sitten koko loppuajan puolison ”käytettävissä ja suunnitelmien orja”. Tuollainen ajattelu ei ole normaalia.
Ap:n pelko että mies yrittäisi ulkoistaa vastuunsa asioiden sopimisesta, jos hän alkaisi erikseen kyselemään onko miehellä suunnitelmia, on miehen käytöksen realiteetit huomioon ottaen aivan aiheellinen. Se ei johdu puutteista ap:n itsenäisyydessä, vaan on aivan terve reaktio siihen, miten mies on tähän mennessä käyttäytynyt.
Tällä hetkellä ap:n ongelma on, että mies luo kielteistä tunneilmastoa ja altistaa ap:ta sille, olemalla ensin sopimatta haluamistaan yhteisistä menoista ja räjähtelemällä sen jälkeen ap:n silmille kun asiat eivät menekään kuten hän haluaisi. Jos ap toimisi ehdottamallasi tavalla, ongelma olisi, että mies räjähtelee ap:lle kun tämä ei kyselisi miehen menoista täsmälleen oikealla hetkellä tai tavalla (sehän on asiallisesti ottaen täysin mahdoton tehtävä), ja suunnitelmista sopimiseen liittyvät ongelmat jatkuisivat edelleen. Lisäksi mies kokisi nyt olevansa aiempaa enemmän oikeutettu räjähtelemään, koska ap olisi hyväksynyt, että ongelman ratkaiseminen on hänen vastuullaan eikä miehen.
Terveellä itseluottamuksella varustettu henkilö tajuaa, että tällainen systeemi on viritetty epäonnistumaan, eikä osallistu siihen, vaan keskittyy suojelemaan itseään ja omaa hyvinvointiaan miehen vastuuttoman käytöksen myrkylliseltä vaikutukselta. Terve ihminen ei yritä korjata sellaista ongelmaa, joka on toisen ihmisen sisällä kehittynyt, ja jonka ainoastaan tämä toinen ihminen voi korjata.
17
Kiitos ymmärsit hyvin miten koen tilanteen. Ap
Ongelma nyt on vaan se että mies ei tule nykyisestä muuttumaan koska hän ei osaa muuttua. Tämä on hänen luonteenpiirteensä, hän ei tee tätä ilkeilläkseen. Ei hänkään haluaisi että on tällaisia ongelmia muttei osaa muuttua.
Ap on ahdistunut nykytilanteeseen.
Eli joko sitten jatkat ahdistuneena oloa ap tai hyväksyt että tällainen nyt miehesi on ja mietit miten itse voit helpottaa tilannetta.
Mitä et voi tehdä (tai voit toki koittaa mutta epäonnistut) on että leikit miehesi äitiä ja koitat kasvattaa hänestä toisenlaisen.
Mistä tiedät, että kyseessä on luonteenpiirre, jolle mies ei mahda mitään?
Jos hän ei kerta kaikkiaan osaa kohdella ihmisiä kunnioittavasti ja sopia tapaamisista normaalisti, hänellä on varmaan aika kattavia vaikeuksia pärjätä ihmisten kanssa. Työelämässä pärjäämiseen tarvitaan tätä taitoa, kaverisuhteiden ylläpitämiseen tarvitaan sitä, jne. Jos hän osaa ottaa muut ihmiset huomioon muussa elämässään, se ettei hän tee niin parisuhteessaan ei johdu sellaisesta luonteenpiirteestä, jolle mies ei mahda mitään.
17
Toisaalta onko ap kertonut että tällainen toiminta onnistuu sitten muiden kanssa? Ei ole. Olet itse diagnosoinut jo ap:n miehen ilman sen tarkempaa tietoa. Ei hyvä juttu.
Yleisesti ottaen toista ei pysty muuttamaan. Näin ollen ap:lla on kaksi vaihtoehtoa: hyväksyä ja toimia niin että oma olotila helpottuu tai jättää mies. Tai no on kolmaskin. Olla hyväksymättä ja olla suhteessa surkea.
En ole diagnosoinut, vaan esittänyt kysymyksiä. Joko on niin, että miehellä on tosiaan piirteitä joille hän ei voi mitään, tai sitten on niin että hän ei vain halua muuttaa toimintaansa. Molemmat ovat mahdollisia vaihtoehtoja.
17
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon kaksi über kliseeltä:
Jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan.
How is that working for you? (by Dr Phil) eli miten nykyinen toimintamallisi toimii sinulle?
Ja nämä siis osoitan sinulle ap kaikella (oikeasti) ystävällisyyden. Tämä ei ole kettuilua todellakaan.
Mutta siis.
Huomaat itsekin ettei tilanne ole hyvä. Stressannut kun mies onkin suunnitellut jotain vaikkapa tapaamisia jota ei ole muistanut kertoa sinulle ja sitten napisee siitä. No koska et voi muuttaa miestäsi mutta omaa tapaasi toimia kylläkin niin auttaisiko ja kuinka paljon jos rupeat aktiivisesti kysymään esim. pari kertaa viikossa ”ootko muuten sopinut jotain omia tai yhteisiä menoja viikolle/viikonlopulle”. Tämä ei tarkoita että niihin on pakko suostua jos on omaakin menoa tai ei kiinnosta mutta olet näin aktiivisesti estämässä viime tingan yllätysten esiintuloa.
Älä oleta että omilla menoillasi ei olisi vaikutusta sen hajamielisen professorimiehesi näkökannalta vaan ymmärrä että parempi kertoa koska sillä takaat että mies ei suunnittele jotain muuta siihen päälle jonka unohtaa kertoa sinulle. Se ei tarkoita että kysyt lupaa, menosi ovat ilmoitusluontoinen asia, mutta se helpottaa miehesi elämää.
Tee itse elämästäsi helpompaa pienillä muutoksilla.
Muuten hyvä neuvo, että itse kysyisin aina pari kertaa viikossa mieheltä, että onko hän sopinut meille jotain yhteistä menoa, mutta oikeastaan en haluaisi niin tehdä, koska enkö sitten sillä anna hänelle tavallaan lupaa sopia asioita puolestani ja olla kertomatta niitä minulle, jos kerran otan itse vastuun siitä, että aina kysyn onko hän sopinut? Ap
No et anna. Ap sinun ongelmasi on että koet jotain isoa ahdistusta siitä että ei kai vaan miehesi saa ohjata elämääsi mitenkään.
Yhdessä voitte keskustella hyvissä ajoin mitä kukin on suunnitellut ja miettinyt ja sitten päätätte yhdessä onko se sellaista jota haluatte tehdä. On helpompi peruuttaa sunnuntain vierailu vanhemmilla jos se tehdään perjantaina kun jos se tehdään sunnuntaina tuntia ennen kun pitäisi olla siellä.
Ja jos tarpeeksi usein istutte alas ja juttelette mitä kumpikin haluaisi tehdä/on miettinyt että olisi kiva tehdä niin miehesi ei ole edes ehtinyt vielä jutella vanhempiensa kanssa siitä että mennään sinne ennen kuin te juttelette keskenänne.
Ei kysyminen ja juttelu tarkoita mitään alistumista miehen haluihin. Eikä se että kerrot mitä aiot tehdä tarkoita etteikö sinulla saisi olla muutakin tekemistä ja ettetkö voisi sanoa ei ihan vaan siksi ettei jokin kiinnosta.
En minä ahdistusta mistään ohjailusta koe, mutta olen luonteeltani hyvin itsenäinen ihminen. Ap
Aidosti pelkästään itsenäiselle ihmiselle ei tuottaisi ongelmaa kertoa toiselle suunnitelmiaan eikä hän pelkäisi että antaa samalla vapauden toiselle tehdä sitten loppuajasta päätöksiä.
Meistä suurin osa voi kertoa suunnitelmansa puolisolleen ilman että pelkää että olisi jotenkin sitten koko loppuajan puolison ”käytettävissä ja suunnitelmien orja”. Tuollainen ajattelu ei ole normaalia.
Ap:n pelko että mies yrittäisi ulkoistaa vastuunsa asioiden sopimisesta, jos hän alkaisi erikseen kyselemään onko miehellä suunnitelmia, on miehen käytöksen realiteetit huomioon ottaen aivan aiheellinen. Se ei johdu puutteista ap:n itsenäisyydessä, vaan on aivan terve reaktio siihen, miten mies on tähän mennessä käyttäytynyt.
Tällä hetkellä ap:n ongelma on, että mies luo kielteistä tunneilmastoa ja altistaa ap:ta sille, olemalla ensin sopimatta haluamistaan yhteisistä menoista ja räjähtelemällä sen jälkeen ap:n silmille kun asiat eivät menekään kuten hän haluaisi. Jos ap toimisi ehdottamallasi tavalla, ongelma olisi, että mies räjähtelee ap:lle kun tämä ei kyselisi miehen menoista täsmälleen oikealla hetkellä tai tavalla (sehän on asiallisesti ottaen täysin mahdoton tehtävä), ja suunnitelmista sopimiseen liittyvät ongelmat jatkuisivat edelleen. Lisäksi mies kokisi nyt olevansa aiempaa enemmän oikeutettu räjähtelemään, koska ap olisi hyväksynyt, että ongelman ratkaiseminen on hänen vastuullaan eikä miehen.
Terveellä itseluottamuksella varustettu henkilö tajuaa, että tällainen systeemi on viritetty epäonnistumaan, eikä osallistu siihen, vaan keskittyy suojelemaan itseään ja omaa hyvinvointiaan miehen vastuuttoman käytöksen myrkylliseltä vaikutukselta. Terve ihminen ei yritä korjata sellaista ongelmaa, joka on toisen ihmisen sisällä kehittynyt, ja jonka ainoastaan tämä toinen ihminen voi korjata.
17
Kiitos ymmärsit hyvin miten koen tilanteen. Ap
Ongelma nyt on vaan se että mies ei tule nykyisestä muuttumaan koska hän ei osaa muuttua. Tämä on hänen luonteenpiirteensä, hän ei tee tätä ilkeilläkseen. Ei hänkään haluaisi että on tällaisia ongelmia muttei osaa muuttua.
Ap on ahdistunut nykytilanteeseen.
Eli joko sitten jatkat ahdistuneena oloa ap tai hyväksyt että tällainen nyt miehesi on ja mietit miten itse voit helpottaa tilannetta.
Mitä et voi tehdä (tai voit toki koittaa mutta epäonnistut) on että leikit miehesi äitiä ja koitat kasvattaa hänestä toisenlaisen.
Mistä tiedät, että kyseessä on luonteenpiirre, jolle mies ei mahda mitään?
Jos hän ei kerta kaikkiaan osaa kohdella ihmisiä kunnioittavasti ja sopia tapaamisista normaalisti, hänellä on varmaan aika kattavia vaikeuksia pärjätä ihmisten kanssa. Työelämässä pärjäämiseen tarvitaan tätä taitoa, kaverisuhteiden ylläpitämiseen tarvitaan sitä, jne. Jos hän osaa ottaa muut ihmiset huomioon muussa elämässään, se ettei hän tee niin parisuhteessaan ei johdu sellaisesta luonteenpiirteestä, jolle mies ei mahda mitään.
17
Toisaalta onko ap kertonut että tällainen toiminta onnistuu sitten muiden kanssa? Ei ole. Olet itse diagnosoinut jo ap:n miehen ilman sen tarkempaa tietoa. Ei hyvä juttu.
Yleisesti ottaen toista ei pysty muuttamaan. Näin ollen ap:lla on kaksi vaihtoehtoa: hyväksyä ja toimia niin että oma olotila helpottuu tai jättää mies. Tai no on kolmaskin. Olla hyväksymättä ja olla suhteessa surkea.
En osaa sanoa tekeekö kavereidensa kanssa tätä olettamista. Muutaman kerran ottanut johonkin kaveriin etäisyyttä koska tämä kaveri ei ymmärtänyt häntä (siis näin mies sanoi, mutta en tiedä mistä oikeasti oli kyse). Vanhemmilleen jonkun verran ainakin. Ap
Vierailija kirjoitti:
No, teethän sinäkin ihan samaa. Sovit omia menojasi etkä kerro niistä miehelle. Etkä jousta omista menoistasi tai hiustesi pesusta piiruakaan, vaikka rakentavampi olet siinä, että et suutu.
Teidän täytyy alkaa merkitä menot yhteisesti jonnekin, että tällaisia yhteentörmäyksiä ei satu.
Tässä keskustelussa on se tosiasia unohtunut, että ap sopii omia menojaan, ja mies taas sopii menoja heille molemmille. Ja asiaa pahentaa vielä se, ettei edes kerro menoista ap:lle. Aivan järkyttävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap etkö ymmärrä että tuo on miehen tapa saada tahtonsa itsekkäästi läpi keskustelematta suhteen toisen osapuolen kanssa. Hän pitää sinua itsestäänselvyytenä eikä arvosta sinua tai sinun menojasi sen vertaa että ilmoittaisi sinulle sinuakin koskevia asioita, olettaa sen sijaan sinun olevan aina käytettävissä.
Mies tietää tasan mitä tekee. Ja tuskin hän töissäkään käyttäytyy tuolla tavalla. Kyse ei ole siitä että hän unohtaa mainita.
Kyse on yrityksestä hallita sinua ja sinun ajankäyttöäsi omien tarpeidensa mukaan. Ja kehtaa vielä suuttua ja suorastaan vääristellä mm. Vanhemmilleen myöhästymisen syyn, kääntäen sen sinun viaksesi, vaikka hyvin tietää että oli hänen vastuullaan ilmoittaa sinullekin jos toivoi sinua mukaan vanhemmilleen.
Aika n*rsistimainen piirre kohdella toista kuin esineenä jolta ei tarvitse kysyä mitään.Toinen vaihtoehto on paranoidi skitsofrenia jossa mies kuvittelee päänsä sisällä käyneensä kanssasi kyseiset keskustelut mutta ei oikeasti ole puhunut kanssasi.
Kumman veikkaat olevan kyseessä? Vaadi arvostusta itsellesi, sinä et ole esine. Sinunkin menosi ja ajankäyttösi on huomioitava, myös sinun mielipidettäsi on kysyttävä.Ei tuossa oikein ole järkeä, koska en ole koskaan perunut menojani tai lopettanut jotain tekemistäni kesken siksi, että mies on päässään sopinut muuta. Olemme olleet vuosia yhdessä, enkä koskaan ollut tuollaisen miehen omassa päässä sopimisen vedätettävissä. Ap
En kirjoittanut tuota kommenttia mutta jollain tasolla tuossa saattaa olla mielestäni järkeä vaikka et olisi koskaan noihin suostunutkaan. En tiedä sinua tuntematta onko sinulla taustalla lapsuudessa tai menneisyydessä jotain tunteidesi sivuuttamista tai vastaavaa. Oma kokemus sillä taustalla kuitenkin on ollut, että vaikka en olisi omasta mielestäni jossain tietyssä ihmissuhteessa kertaakaan ollut alistumassa roskakoriksi (käytän nyt sitten vaikka tuota ilmaisua vaikka karu onkin) sillä olen erikseen päättänyt että ei enää koskaan, niin koko ihmissuhde on saattanut dynamiikaltaan silti olla se että sille toiselle ihmiselle olen ollut roskakori.
Olen kerta toisensa jälkeen ollut vilpittömästi täysin äimistynyt että miten joku jaksaa kirkkain silmin koittaa tunkea minua siihen rooliin vaikka en suostu. Asiasta on jopa keskusteltu ja keskustelut on kutakuinkin mennyt jotenkin niin että ”tiedäthän että en ole roskakori kun nyt näyttää hieman siltä että et lainkaan huomioi mitä toimintasi minulle aiheuttaa...” ”...tottakai, en mielestäni tosin ole käyttänyt bla bla blaa...” ja sama uudestaan kerta toisensa jälkeen.
Hiljattain olen kuitenkin huomannut täysin rehellisesti omaa toimintaani tarkastellessani, että oma elekieli yms ei ole seurannut perässä itselle selkeää päätöstä olla olematta roskakori, lähinnä olen mielessäni hiljaa larpannut ajatusta olla olematta. Sydänhän siinä särkyi kun asian ymmärsi.
Vierailija kirjoitti:
Tai asia voi koskea vaikka loman viettoa. Että mies haluaisi itse lähteä risteilylle, ja on jotenkin olettanut, että minäkin haluan. Vaikka en ole koskaan erityisesti puhunutkaan risteilyistä siten, että ne minua kauheasti kiinnostaisi. Tosin en ole muutakaan niistä puhunut, eikä olla yhdessä koskaan oltu risteilyllä. No sitten loma lähenee, ja mies kysyy koska varataan se laiva. Ja minä taas ihmettelen, että mikä SE laiva. No se risteily tietenkin vastaa mies. Ja minä edelleen ihmettelen, että ei sellaisesta ole mitään puhuttu. Ja mies alkaa hermostumaan tilanteelle, että miten niin minä en tiedä mistä hän puhuu ja mehän ollaan suunniteltu sitä risteilyä lomaksi. No ei olla suunniteltu, vaan hän on yksin suunnitellut puhumatta minulle asiasta. Ja taas kuvittelee, että tiedän. No sinne risteilylle mentiin, koska mies halusi ja ei ollut muutakaan sovittua siihen kohtaan lomaa, mutta siitäkin piti tulla se hermostuminen ensin eikä voinut olla vain kiva risteilyjuttu. Ap
Oletko nyt varma, että asiaa ei tosiaan ole suunniteltu tai että mies ei ilmoita menojaan sinulle?
Kuulostaa siltä, että et kuuntele häntä lainkaan. Se mitä kuulet, taas jää ymmärtämättä. Miksi kukaan puhuisi risteilystä yleisellä tasolla, onhan se nyt selvää että mies on kokenut risteilystä keskustelemisen suunnittelemiseksi. Olisit siinä kohdin voinut sanoa, että hyvä idea tai että ei, en halua risteilylle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitte jutella joka aamu päivän ohjelmasta ja silloin tulisi ilmi mitä kumpikin on sopinut. Ja vaikka lähipäivien ohjelmat myös. Kysele aktiivisesti esim mitä mies on suunnitellut viiionlopuksi jne
Minä haluan, että mies oppii oma-aloitteisesti kertomaan asioista, jotka vaikuttaa minuun. En halua alkaa opettaa häntä siihen, että minä kyselen niin hänen ei tarvi edes yrittää itse muistaa kertoa. Ap
Tämä on ihan ymmärrettävä ajatus, mutta en tiedä onko tilannetta mahdollista korjata ilman että yhtään muutat omaa toimintaasi. Myös jos kokeilisit kyselemistä ja se johtaisi siihen että asiat menevät sujuvammin, niin se voisi lisätä miehesi motivaatiota opetella kertomaan suunnitelmistaan. Ei tarvitse joka päivä kysyä eikä ennakkoilmoittaa jokaista suihkukäyntiä, mutta silloin tällöin voisi käydä läpi sitä, onko jommallakummalla jotain suunnitelmia. Ja vaikka töiden jälkeiseen kaverien tapaamiseen ei tarvita puolison lupaa, niin pitäisin ihan kohteliaana ilmoittaa suunnittelevansa sellaista - eipähän tarvitse toisen sitten murehtia, miksei toista kuulu tavalliseen aikaan kotiin.
Tuo ajatuksen lukemisen olettamus on asperger oire.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Cucumber kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, teethän sinäkin ihan samaa. Sovit omia menojasi etkä kerro niistä miehelle. Etkä jousta omista menoistasi tai hiustesi pesusta piiruakaan, vaikka rakentavampi olet siinä, että et suutu.
Teidän täytyy alkaa merkitä menot yhteisesti jonnekin, että tällaisia yhteentörmäyksiä ei satu.
Tässä keskustelussa on se tosiasia unohtunut, että ap sopii omia menojaan, ja mies taas sopii menoja heille molemmille. Ja asiaa pahentaa vielä se, ettei edes kerro menoista ap:lle. Aivan järkyttävää.
En usko että tässä keskustelussa tuo on unohtunut, täällä vain on joku / joitain joka yrittää hyväntahtoisesti ratkoa seurauksia tiedostamatta juurisyitä ilman kokemusta tuon tason toiminnan ohjauksen haasteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitte jutella joka aamu päivän ohjelmasta ja silloin tulisi ilmi mitä kumpikin on sopinut. Ja vaikka lähipäivien ohjelmat myös. Kysele aktiivisesti esim mitä mies on suunnitellut viiionlopuksi jne
Minä haluan, että mies oppii oma-aloitteisesti kertomaan asioista, jotka vaikuttaa minuun. En halua alkaa opettaa häntä siihen, että minä kyselen niin hänen ei tarvi edes yrittää itse muistaa kertoa. Ap
Tämä on ihan ymmärrettävä ajatus, mutta en tiedä onko tilannetta mahdollista korjata ilman että yhtään muutat omaa toimintaasi. Myös jos kokeilisit kyselemistä ja se johtaisi siihen että asiat menevät sujuvammin, niin se voisi lisätä miehesi motivaatiota opetella kertomaan suunnitelmistaan. Ei tarvitse joka päivä kysyä eikä ennakkoilmoittaa jokaista suihkukäyntiä, mutta silloin tällöin voisi käydä läpi sitä, onko jommallakummalla jotain suunnitelmia. Ja vaikka töiden jälkeiseen kaverien tapaamiseen ei tarvita puolison lupaa, niin pitäisin ihan kohteliaana ilmoittaa suunnittelevansa sellaista - eipähän tarvitse toisen sitten murehtia, miksei toista kuulu tavalliseen aikaan kotiin.
Toisen ei tarvitse murehtia, kun ap ilmoittaa vaikka töistä lähtiessään menevänsä tapaamaan kavereita. Ei tämä ole sellainen asia, josta tulisi ilmoittaa jo suunnitteluvaiheessa, ettei vain toisen tarvitsisi murehtia.
Yhteisten suunnitelmien tekijällä on vastuu sopia niistä suunnitelmista yhteisesti. Omien suunnitelmien tekijällä on vastuu ilmoittaa, missä on, jos ei ole totuttuun aikaan kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon kaksi über kliseeltä:
Jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan.
How is that working for you? (by Dr Phil) eli miten nykyinen toimintamallisi toimii sinulle?
Ja nämä siis osoitan sinulle ap kaikella (oikeasti) ystävällisyyden. Tämä ei ole kettuilua todellakaan.
Mutta siis.
Huomaat itsekin ettei tilanne ole hyvä. Stressannut kun mies onkin suunnitellut jotain vaikkapa tapaamisia jota ei ole muistanut kertoa sinulle ja sitten napisee siitä. No koska et voi muuttaa miestäsi mutta omaa tapaasi toimia kylläkin niin auttaisiko ja kuinka paljon jos rupeat aktiivisesti kysymään esim. pari kertaa viikossa ”ootko muuten sopinut jotain omia tai yhteisiä menoja viikolle/viikonlopulle”. Tämä ei tarkoita että niihin on pakko suostua jos on omaakin menoa tai ei kiinnosta mutta olet näin aktiivisesti estämässä viime tingan yllätysten esiintuloa.
Älä oleta että omilla menoillasi ei olisi vaikutusta sen hajamielisen professorimiehesi näkökannalta vaan ymmärrä että parempi kertoa koska sillä takaat että mies ei suunnittele jotain muuta siihen päälle jonka unohtaa kertoa sinulle. Se ei tarkoita että kysyt lupaa, menosi ovat ilmoitusluontoinen asia, mutta se helpottaa miehesi elämää.
Tee itse elämästäsi helpompaa pienillä muutoksilla.
Muuten hyvä neuvo, että itse kysyisin aina pari kertaa viikossa mieheltä, että onko hän sopinut meille jotain yhteistä menoa, mutta oikeastaan en haluaisi niin tehdä, koska enkö sitten sillä anna hänelle tavallaan lupaa sopia asioita puolestani ja olla kertomatta niitä minulle, jos kerran otan itse vastuun siitä, että aina kysyn onko hän sopinut? Ap
No et anna. Ap sinun ongelmasi on että koet jotain isoa ahdistusta siitä että ei kai vaan miehesi saa ohjata elämääsi mitenkään.
Yhdessä voitte keskustella hyvissä ajoin mitä kukin on suunnitellut ja miettinyt ja sitten päätätte yhdessä onko se sellaista jota haluatte tehdä. On helpompi peruuttaa sunnuntain vierailu vanhemmilla jos se tehdään perjantaina kun jos se tehdään sunnuntaina tuntia ennen kun pitäisi olla siellä.
Ja jos tarpeeksi usein istutte alas ja juttelette mitä kumpikin haluaisi tehdä/on miettinyt että olisi kiva tehdä niin miehesi ei ole edes ehtinyt vielä jutella vanhempiensa kanssa siitä että mennään sinne ennen kuin te juttelette keskenänne.
Ei kysyminen ja juttelu tarkoita mitään alistumista miehen haluihin. Eikä se että kerrot mitä aiot tehdä tarkoita etteikö sinulla saisi olla muutakin tekemistä ja ettetkö voisi sanoa ei ihan vaan siksi ettei jokin kiinnosta.
En minä ahdistusta mistään ohjailusta koe, mutta olen luonteeltani hyvin itsenäinen ihminen. Ap
Aidosti pelkästään itsenäiselle ihmiselle ei tuottaisi ongelmaa kertoa toiselle suunnitelmiaan eikä hän pelkäisi että antaa samalla vapauden toiselle tehdä sitten loppuajasta päätöksiä.
Meistä suurin osa voi kertoa suunnitelmansa puolisolleen ilman että pelkää että olisi jotenkin sitten koko loppuajan puolison ”käytettävissä ja suunnitelmien orja”. Tuollainen ajattelu ei ole normaalia.
Ap:n pelko että mies yrittäisi ulkoistaa vastuunsa asioiden sopimisesta, jos hän alkaisi erikseen kyselemään onko miehellä suunnitelmia, on miehen käytöksen realiteetit huomioon ottaen aivan aiheellinen. Se ei johdu puutteista ap:n itsenäisyydessä, vaan on aivan terve reaktio siihen, miten mies on tähän mennessä käyttäytynyt.
Tällä hetkellä ap:n ongelma on, että mies luo kielteistä tunneilmastoa ja altistaa ap:ta sille, olemalla ensin sopimatta haluamistaan yhteisistä menoista ja räjähtelemällä sen jälkeen ap:n silmille kun asiat eivät menekään kuten hän haluaisi. Jos ap toimisi ehdottamallasi tavalla, ongelma olisi, että mies räjähtelee ap:lle kun tämä ei kyselisi miehen menoista täsmälleen oikealla hetkellä tai tavalla (sehän on asiallisesti ottaen täysin mahdoton tehtävä), ja suunnitelmista sopimiseen liittyvät ongelmat jatkuisivat edelleen. Lisäksi mies kokisi nyt olevansa aiempaa enemmän oikeutettu räjähtelemään, koska ap olisi hyväksynyt, että ongelman ratkaiseminen on hänen vastuullaan eikä miehen.
Terveellä itseluottamuksella varustettu henkilö tajuaa, että tällainen systeemi on viritetty epäonnistumaan, eikä osallistu siihen, vaan keskittyy suojelemaan itseään ja omaa hyvinvointiaan miehen vastuuttoman käytöksen myrkylliseltä vaikutukselta. Terve ihminen ei yritä korjata sellaista ongelmaa, joka on toisen ihmisen sisällä kehittynyt, ja jonka ainoastaan tämä toinen ihminen voi korjata.
17
Kiitos ymmärsit hyvin miten koen tilanteen. Ap
Ongelma nyt on vaan se että mies ei tule nykyisestä muuttumaan koska hän ei osaa muuttua. Tämä on hänen luonteenpiirteensä, hän ei tee tätä ilkeilläkseen. Ei hänkään haluaisi että on tällaisia ongelmia muttei osaa muuttua.
Ap on ahdistunut nykytilanteeseen.
Eli joko sitten jatkat ahdistuneena oloa ap tai hyväksyt että tällainen nyt miehesi on ja mietit miten itse voit helpottaa tilannetta.
Mitä et voi tehdä (tai voit toki koittaa mutta epäonnistut) on että leikit miehesi äitiä ja koitat kasvattaa hänestä toisenlaisen.
Mistä tiedät, että kyseessä on luonteenpiirre, jolle mies ei mahda mitään?
Jos hän ei kerta kaikkiaan osaa kohdella ihmisiä kunnioittavasti ja sopia tapaamisista normaalisti, hänellä on varmaan aika kattavia vaikeuksia pärjätä ihmisten kanssa. Työelämässä pärjäämiseen tarvitaan tätä taitoa, kaverisuhteiden ylläpitämiseen tarvitaan sitä, jne. Jos hän osaa ottaa muut ihmiset huomioon muussa elämässään, se ettei hän tee niin parisuhteessaan ei johdu sellaisesta luonteenpiirteestä, jolle mies ei mahda mitään.
17
Toisaalta onko ap kertonut että tällainen toiminta onnistuu sitten muiden kanssa? Ei ole. Olet itse diagnosoinut jo ap:n miehen ilman sen tarkempaa tietoa. Ei hyvä juttu.
Yleisesti ottaen toista ei pysty muuttamaan. Näin ollen ap:lla on kaksi vaihtoehtoa: hyväksyä ja toimia niin että oma olotila helpottuu tai jättää mies. Tai no on kolmaskin. Olla hyväksymättä ja olla suhteessa surkea.
En osaa sanoa tekeekö kavereidensa kanssa tätä olettamista. Muutaman kerran ottanut johonkin kaveriin etäisyyttä koska tämä kaveri ei ymmärtänyt häntä (siis näin mies sanoi, mutta en tiedä mistä oikeasti oli kyse). Vanhemmilleen jonkun verran ainakin. Ap
Entä onko sinulla vastaavia haasteita muiden ihmisten kanssa? Onko käynyt sellaista, että joku loukkaantuu sinulle, kun et ole pitänyt kiinni jostain yhdessä sovitusta asiasta, ja olet itse sitä mieltä ettet ole ollut mukana sopimassa siitä? Tai onko joku läheinen kaverisi laittanut selittämättömästä syystä välit poikki / lakannut pitämästä yhteyttä?
17
Vierailija kirjoitti:
Miehesi on "hajamielinen professori". Viisas ihminen, joka päivät pitkät miettii tärkeitä asioita. Hän ei kuitenkaan jaksa panostaa arjen juttuihin, eli suunnitelmistaan kertomiseen. Olet käyttäytynyt ihan oikein, ettet ole lähtenyt hänen metkuihinsa mukaan.
Tästä tuli kuitenkin mieleen, että miksi miehesi ei voi tavata yksin vanhempiaan tai kavereitaan? Kummassakaan tilanteessa mikään ei olisi estänyt häntä tapaamasta heitä yksin. Mihin sinua olisi tarvittu? Oletko sinä se, joka siivoaa ja kokkaa vieraille? Vai eikö hän osaa jutella muille? Sinä selvästikin olet itsenäinen ja sovit omia tapaamisiasi, mutta miksi hän ei?
Hajamielinen proffa tosiaan. Oma mieheni fysiikan tohtori ja huippuälykäs mutta arkiset asiat ja kommunikointi ihmisten kanssa ei aina suju. Ne asiat ei kiinnosta häntä joten ei keskity. Meillä ei onneksi riidellä noista, vaan minä päätän ja miehelle on aika lailla ihan sama missä asutaan, minne mennään matkalle jne .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitte jutella joka aamu päivän ohjelmasta ja silloin tulisi ilmi mitä kumpikin on sopinut. Ja vaikka lähipäivien ohjelmat myös. Kysele aktiivisesti esim mitä mies on suunnitellut viiionlopuksi jne
Minä haluan, että mies oppii oma-aloitteisesti kertomaan asioista, jotka vaikuttaa minuun. En halua alkaa opettaa häntä siihen, että minä kyselen niin hänen ei tarvi edes yrittää itse muistaa kertoa. Ap
Tämä on ihan ymmärrettävä ajatus, mutta en tiedä onko tilannetta mahdollista korjata ilman että yhtään muutat omaa toimintaasi. Myös jos kokeilisit kyselemistä ja se johtaisi siihen että asiat menevät sujuvammin, niin se voisi lisätä miehesi motivaatiota opetella kertomaan suunnitelmistaan. Ei tarvitse joka päivä kysyä eikä ennakkoilmoittaa jokaista suihkukäyntiä, mutta silloin tällöin voisi käydä läpi sitä, onko jommallakummalla jotain suunnitelmia. Ja vaikka töiden jälkeiseen kaverien tapaamiseen ei tarvita puolison lupaa, niin pitäisin ihan kohteliaana ilmoittaa suunnittelevansa sellaista - eipähän tarvitse toisen sitten murehtia, miksei toista kuulu tavalliseen aikaan kotiin.
Toisen ei tarvitse murehtia, kun ap ilmoittaa vaikka töistä lähtiessään menevänsä tapaamaan kavereita. Ei tämä ole sellainen asia, josta tulisi ilmoittaa jo suunnitteluvaiheessa, ettei vain toisen tarvitsisi murehtia.
Yhteisten suunnitelmien tekijällä on vastuu sopia niistä suunnitelmista yhteisesti. Omien suunnitelmien tekijällä on vastuu ilmoittaa, missä on, jos ei ole totuttuun aikaan kotona.
Meillä ei ole mitenkään säännöllinen elämä, vaan molemmat tulemme töistä välillä 15-19 riippuen päivästä. Ja monesti kumpi vain käy töistä suoraan tapaamassa kaveria tai vaikka vaateostoksilla. Eli ei kumpikaan luule, että toinen tulisi aina kotiin klo 17. Eikä kumpikaan murehdi, että missä se toinen nyt on, jos häntä ei näy klo 17 mennessä. Ja saamme toisemme aina puhelimella kiinni. Ei mieskään minulle ilmoita, että lähtee töistä klo 15 ja menee kaverilleen ja tulee sieltä kotiin klo 17. Enkä sitä odotakaan. Tietenkin jos menee myöhään niin ilmoitamme toisillemme aina. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon kaksi über kliseeltä:
Jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan.
How is that working for you? (by Dr Phil) eli miten nykyinen toimintamallisi toimii sinulle?
Ja nämä siis osoitan sinulle ap kaikella (oikeasti) ystävällisyyden. Tämä ei ole kettuilua todellakaan.
Mutta siis.
Huomaat itsekin ettei tilanne ole hyvä. Stressannut kun mies onkin suunnitellut jotain vaikkapa tapaamisia jota ei ole muistanut kertoa sinulle ja sitten napisee siitä. No koska et voi muuttaa miestäsi mutta omaa tapaasi toimia kylläkin niin auttaisiko ja kuinka paljon jos rupeat aktiivisesti kysymään esim. pari kertaa viikossa ”ootko muuten sopinut jotain omia tai yhteisiä menoja viikolle/viikonlopulle”. Tämä ei tarkoita että niihin on pakko suostua jos on omaakin menoa tai ei kiinnosta mutta olet näin aktiivisesti estämässä viime tingan yllätysten esiintuloa.
Älä oleta että omilla menoillasi ei olisi vaikutusta sen hajamielisen professorimiehesi näkökannalta vaan ymmärrä että parempi kertoa koska sillä takaat että mies ei suunnittele jotain muuta siihen päälle jonka unohtaa kertoa sinulle. Se ei tarkoita että kysyt lupaa, menosi ovat ilmoitusluontoinen asia, mutta se helpottaa miehesi elämää.
Tee itse elämästäsi helpompaa pienillä muutoksilla.
Muuten hyvä neuvo, että itse kysyisin aina pari kertaa viikossa mieheltä, että onko hän sopinut meille jotain yhteistä menoa, mutta oikeastaan en haluaisi niin tehdä, koska enkö sitten sillä anna hänelle tavallaan lupaa sopia asioita puolestani ja olla kertomatta niitä minulle, jos kerran otan itse vastuun siitä, että aina kysyn onko hän sopinut? Ap
No et anna. Ap sinun ongelmasi on että koet jotain isoa ahdistusta siitä että ei kai vaan miehesi saa ohjata elämääsi mitenkään.
Yhdessä voitte keskustella hyvissä ajoin mitä kukin on suunnitellut ja miettinyt ja sitten päätätte yhdessä onko se sellaista jota haluatte tehdä. On helpompi peruuttaa sunnuntain vierailu vanhemmilla jos se tehdään perjantaina kun jos se tehdään sunnuntaina tuntia ennen kun pitäisi olla siellä.
Ja jos tarpeeksi usein istutte alas ja juttelette mitä kumpikin haluaisi tehdä/on miettinyt että olisi kiva tehdä niin miehesi ei ole edes ehtinyt vielä jutella vanhempiensa kanssa siitä että mennään sinne ennen kuin te juttelette keskenänne.
Ei kysyminen ja juttelu tarkoita mitään alistumista miehen haluihin. Eikä se että kerrot mitä aiot tehdä tarkoita etteikö sinulla saisi olla muutakin tekemistä ja ettetkö voisi sanoa ei ihan vaan siksi ettei jokin kiinnosta.
En minä ahdistusta mistään ohjailusta koe, mutta olen luonteeltani hyvin itsenäinen ihminen. Ap
Aidosti pelkästään itsenäiselle ihmiselle ei tuottaisi ongelmaa kertoa toiselle suunnitelmiaan eikä hän pelkäisi että antaa samalla vapauden toiselle tehdä sitten loppuajasta päätöksiä.
Meistä suurin osa voi kertoa suunnitelmansa puolisolleen ilman että pelkää että olisi jotenkin sitten koko loppuajan puolison ”käytettävissä ja suunnitelmien orja”. Tuollainen ajattelu ei ole normaalia.
Ap:n pelko että mies yrittäisi ulkoistaa vastuunsa asioiden sopimisesta, jos hän alkaisi erikseen kyselemään onko miehellä suunnitelmia, on miehen käytöksen realiteetit huomioon ottaen aivan aiheellinen. Se ei johdu puutteista ap:n itsenäisyydessä, vaan on aivan terve reaktio siihen, miten mies on tähän mennessä käyttäytynyt.
Tällä hetkellä ap:n ongelma on, että mies luo kielteistä tunneilmastoa ja altistaa ap:ta sille, olemalla ensin sopimatta haluamistaan yhteisistä menoista ja räjähtelemällä sen jälkeen ap:n silmille kun asiat eivät menekään kuten hän haluaisi. Jos ap toimisi ehdottamallasi tavalla, ongelma olisi, että mies räjähtelee ap:lle kun tämä ei kyselisi miehen menoista täsmälleen oikealla hetkellä tai tavalla (sehän on asiallisesti ottaen täysin mahdoton tehtävä), ja suunnitelmista sopimiseen liittyvät ongelmat jatkuisivat edelleen. Lisäksi mies kokisi nyt olevansa aiempaa enemmän oikeutettu räjähtelemään, koska ap olisi hyväksynyt, että ongelman ratkaiseminen on hänen vastuullaan eikä miehen.
Terveellä itseluottamuksella varustettu henkilö tajuaa, että tällainen systeemi on viritetty epäonnistumaan, eikä osallistu siihen, vaan keskittyy suojelemaan itseään ja omaa hyvinvointiaan miehen vastuuttoman käytöksen myrkylliseltä vaikutukselta. Terve ihminen ei yritä korjata sellaista ongelmaa, joka on toisen ihmisen sisällä kehittynyt, ja jonka ainoastaan tämä toinen ihminen voi korjata.
17
Kiitos ymmärsit hyvin miten koen tilanteen. Ap
Ongelma nyt on vaan se että mies ei tule nykyisestä muuttumaan koska hän ei osaa muuttua. Tämä on hänen luonteenpiirteensä, hän ei tee tätä ilkeilläkseen. Ei hänkään haluaisi että on tällaisia ongelmia muttei osaa muuttua.
Ap on ahdistunut nykytilanteeseen.
Eli joko sitten jatkat ahdistuneena oloa ap tai hyväksyt että tällainen nyt miehesi on ja mietit miten itse voit helpottaa tilannetta.
Mitä et voi tehdä (tai voit toki koittaa mutta epäonnistut) on että leikit miehesi äitiä ja koitat kasvattaa hänestä toisenlaisen.
Mistä tiedät, että kyseessä on luonteenpiirre, jolle mies ei mahda mitään?
Jos hän ei kerta kaikkiaan osaa kohdella ihmisiä kunnioittavasti ja sopia tapaamisista normaalisti, hänellä on varmaan aika kattavia vaikeuksia pärjätä ihmisten kanssa. Työelämässä pärjäämiseen tarvitaan tätä taitoa, kaverisuhteiden ylläpitämiseen tarvitaan sitä, jne. Jos hän osaa ottaa muut ihmiset huomioon muussa elämässään, se ettei hän tee niin parisuhteessaan ei johdu sellaisesta luonteenpiirteestä, jolle mies ei mahda mitään.
17
Toisaalta onko ap kertonut että tällainen toiminta onnistuu sitten muiden kanssa? Ei ole. Olet itse diagnosoinut jo ap:n miehen ilman sen tarkempaa tietoa. Ei hyvä juttu.
Yleisesti ottaen toista ei pysty muuttamaan. Näin ollen ap:lla on kaksi vaihtoehtoa: hyväksyä ja toimia niin että oma olotila helpottuu tai jättää mies. Tai no on kolmaskin. Olla hyväksymättä ja olla suhteessa surkea.
En osaa sanoa tekeekö kavereidensa kanssa tätä olettamista. Muutaman kerran ottanut johonkin kaveriin etäisyyttä koska tämä kaveri ei ymmärtänyt häntä (siis näin mies sanoi, mutta en tiedä mistä oikeasti oli kyse). Vanhemmilleen jonkun verran ainakin. Ap
Entä onko sinulla vastaavia haasteita muiden ihmisten kanssa? Onko käynyt sellaista, että joku loukkaantuu sinulle, kun et ole pitänyt kiinni jostain yhdessä sovitusta asiasta, ja olet itse sitä mieltä ettet ole ollut mukana sopimassa siitä? Tai onko joku läheinen kaverisi laittanut selittämättömästä syystä välit poikki / lakannut pitämästä yhteyttä?
17
Ei minulla muiden kanssa ole tällaisia ongelmia eikä aiemmissa parisuhteissani ole ollut tällaista ongelmaa. Muistan aina tarkkaan mitä asioista sovitaan ja ollaan sovittu. Ap
Mun mies on samanlainen. Välillä se myös alkaa puhua todella epäselvästi jostain asioista ja hermostuu kun en ymmärrä mistä on kyse. Siis tyyliin yhtäkkiä kysyy jostain randomista ohi menneen bussin kyljessä olevasta mainoksen tyypistä että "kuka toi oli?", eikä mulla ole hajuakaan mikä kuka ja missä kun katsoin sillä hetkellä ihan muualle. Pari tarkentavaa sanaa siinä kysymyksessä tekisi ihmeitä.
Joskus tuntuu että se vaan testaa olenko oppinut lukemaan ajatuksia.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on samanlainen. Välillä se myös alkaa puhua todella epäselvästi jostain asioista ja hermostuu kun en ymmärrä mistä on kyse. Siis tyyliin yhtäkkiä kysyy jostain randomista ohi menneen bussin kyljessä olevasta mainoksen tyypistä että "kuka toi oli?", eikä mulla ole hajuakaan mikä kuka ja missä kun katsoin sillä hetkellä ihan muualle. Pari tarkentavaa sanaa siinä kysymyksessä tekisi ihmeitä.
Joskus tuntuu että se vaan testaa olenko oppinut lukemaan ajatuksia.
Kuulostaa tutulta. Ap
Mies onkin sympaattinen ja hyvä mies, mutta tämä hänen piirre alkaa tosiaan ärsyttää näin pidemmän päälle. Ap