Lue keskustelun säännöt.
Miten saada mies ymmärtämään, että en osaa lukea ajatuksia?
16.07.2019 |
Meidän vakio riitamme syntyy aiheesta, että rakas aviomieheni olettaa minun tietävän jonkun asian. Eli jonkun asian, jonka hän on sopinut jonkun kanssa tai järjestänyt, mutta ei ole muistanut sanoa siitä minulle. Ja koska en ole asiasta kuullutkaan, vaikka hän olettaa jotenkin, että tiedän asian ja olen sovittanut omat asiani siihen, niin se asia menee usein jotenkin pieleen ja mies hermostuu. Ei varsinaisesti suutu minulle, vaan hermostuu, että se asia meni pieleen. Esimerkkejä:
-Mies on kutsunut meille tiistai-illaksi sukulaisiaan käymään. Emme useinkaan tule sanoneeksi toisillemme kaikkia omia menojamme, jotka eivät vaikuta toiseen, joten minä olen sopinut tiistaina töiden jälkeen tapaavani ystävääni kaupungilla. Mies sanoo maanantai-iltana, että siivotaanko vähän kun huomenna ne tulevat. Minä ihmettelen, että "ketkä ne ja tulevat minne". Mies katsoo minua hölmistyneenä, että Pekka ja Raili tietenkin. Mihin minä vastaan että "et ole kyllä minulle asiasta sanonut, olen sopinut huomenna tapaavani kaverini kaupungilla". Ja mies alkaa vänkäämään, että on sanonut, vaikka ei varmasti ole. Ja minä en näissä tilanteissa peru omia menojani, jos mies on unohtanut sanoa minulle jotain. Mies hermostuu tilanteelle ja päättää, että hän peruu Pekan ja Railin tulon meille, koska ei halua tavata heitä meillä yksin ilman minua.
-Mies on sopinut vanhempiensa kanssa, että menemme heille syömään sunnuntaina. Ei ole muistanut mainita siitä minulle. Sunnuntaina päivällä sitten menen suihkuun pesemään hiuksia, ja mies tulee sinne kylpyhuoneeseen sanomaan, että "mitä teet täällä suihkussa kun meidän pitää lähteä viiden minuutin päästä äidille ja isälle?". Mihin minä taas ihmeissäni, että "miten niin, en minä ole sellaisesta tiennyt, minä olen nyt pesemässä hiuksia". Ja pesen ne hiukset kuten aloitinkin. Mies hermostuu tilanteelle ja soittaa äidilleen ja isälleen, että myöhästytään tunti, koska vaimo meni suihkuun ja meikkaa sen jälkeen. Kivakiva, koska oli oma syynsä kun ei kertonut minulle asiasta, mutta nyt vanhempansa hermostuvat, koska ei ollakaan syömässä kun ruoka on valmis.
Ja useita vastaavia tilanteita, varmaan ymmärrätte mitä tarkoitan.
Ollaan näistä saatu riitoja aikaiseksi useampi vuosi, mutta mies ei millään opi, että en osaa lukea hänen ajatuksia. Vaikka tietenkin sanoo, että ei sitä oletakaan. No olettaa kyllä. Miten saada hänet ymmärtämään, että en osaa eikä saa olettaa että osaisin?
Kommentit (139)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pystyisi tuollaiseen elämään pidemmän päälle luettuani Ap kaikki esimerkkisi. Teillähän saattaa olla omakotitalon (jota et halunnut) pihassa (jota et halunnut) bemari (jota et halunnut) ja grillikatoksessa (jota et halunnut) koko suku kylässä (jota et halunnut) milloin vain? Luulisi että tuo on älyttömän stressaavaa.
Kuulostaa siltä että miehellä on ad(h)d tai muuta ongelmaa toiminnan ohjauksessa ja hänen tarvitsisi itse ymmärtää se, sekä asian vaikutus sinuun. Ja ennenkaikkea tehdä itse asialle jotain, vähintään lopettaa syyllistämisesi omista ongelmistaan.
Ei meillä tule olemaan omakotitaloa, jota en halunnut, koska minä sanon ajoissa suoraan, jos en halua jotain asiaa. Enkä tosiaankaan laita nimiä mihinkään vaikka kauppakirjoihin, jos en oikeasti halua. Mies saisi omilla rahoillaan ostaa haluamansa bemarin itselleen, jos ostaa, se ei ole minulta pois vaikka ei minulle siitä muistaisi kertoa etukäteen. Mutta oikeasti noinkaan ei voi käydä, koska meillä on yhteinen auto, joka on molempien nimissä eikä mies pysty sitä ilman minua myymään, enkä minä taivu hänen suunnitelmiin, jos en niitä itse ollenkaan halua. Grillikatoksen hän saa rakentaa, jos haluaa, ei se minua haittaa. Ja kutsua sukulaisiaan kylään, kunhan viihdyttää niitä itse jos en satu olemaan paikalla.
Olen kyllä joskus miettinyt onko miehellä adhd.
Ap
Se mitä tuossa ajoin noilla esimerkeillä takaa on se, että vaikka konkreettisesti omakotitaloon asti ei päädyttäisi, on kuitenkin henkisesti varmasti aika raskasta että arjen pohjavire on jatkuvasti se että pitää jossain määrin olla jatkuvasti varuillaan yllätysten varalta. Ja tarvittaessa aina olla puolustamassa omaa kantaa ja perustelemassa miksi se jo hieman valmiiksi mietitty omakotitalo tms ei ole sinulle se juttu. Sen sijaan että keskustelut ja päätökset alkaisi reilusti siitä mitä kumpikin on miettinyt.
Vaikutat fiksulta ja pärjäävältä ihmiseltä mutta tuli sellainen olo että vuosi pari tuota meininkiä niin yllättäen löydät itsesi loppuunpalaneena kun arki on yllätysten toistuvaa taklaamista ja toisen tunteiden kannattelua. Selkeästi et ole tilanteelle sokeutunut kun tännekin tulit asiasta kirjoittamaan mutta ehkä on kuitenkin hieman hämärtynyt se että tuo ei oikeasti ole normaalia ja miehen tulisi ottaa vastuuta itsestään. Onko hän itse koskaan tietääksesi tiedostanut että voisi olla adhd vai sinunko sitäkin on pitänyt miettiä samalla kun mies toistuvasti ulkoistaa ongelman?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yleensä en kannata riitelyä, mutta tässä tapauksessa saattaisi tehota kunnon räjähtäminen. Että antaisit tulla ihan kunnolla. Että saatananvittu taas tätä samaa paskaa, en ole ajatuksenlukija, meillä on yhteinen äidinkieli jota molemmat puhuu ja ymmärtää, että jos suunnitellaan jotain niin kommunikoidaan, kerrotaan, sovitaan asiasta ja varmistetaan että asiamenee molemmilla tietoisuuteen. Että jumalauta tän asian pitää muuttua, olet kyllästynyt tälläiseen jatkuvaan idiotismiin. Aikuinen ihminen on kuitenkin kyseessä.
Tilanne on teillä ajautunut tuollaiseksi ja se ei muutu ilman kunnon ravistelua. Räjähdys jättäisi muistijäljen.
Olet ehkä oikeassa. Olen vain aika rauhallinen ihminen, joka ei oikein osaa räjähtää ja huutaa kovaa. Mutta yritän. Ap
Vierailija kirjoitti:
🙂 Ap miehesi on varmasti älykäs mutta ei viisas. Sillä on vissi ero. Itse asiassa useinkaan hyvin älykkäät ihmiset eivät ole viisaita koska he ovat usein ns. yhteen asiaan kerrallaan keskittyviä henkilöitä.
Vaikuttaa siltä että miehesi ei näe metsää puilta. Hän keskittyy mielessään niin paljon yksityiskohtiin kaikessa suunnittelussaan että se iso kuva - sinulle kertominen - jää miettimättä.
Tuo on hankala tilanne koska mies ei tee tätä varmastikaan tahallaan. Hänelle on aina yhtä suuri yllätys että jotain on jäänyt kertomatta. Ja älykäs kun on niin varmasti miestä itseään ketuttaa suuresti että ”ei helvetti, miten mä nyt taas mokasin, mikä mussa on vikana”. Hän ei ehkä sitä näytä mutta näin hän luultavasti mielessään ajattelee koska on tarpeeksi älykäs ymmärtääkseen virheensä muuta ei tarpeeksi viisas olemaan tekemättä sitä uudelleen.
Mikä sitten auttaisi? En tiedä. Mutta en usko että mies tuosta muuttuu (sama kun käskisi extroverttiä muuttumaan introvertiksi tai ujoa hyvin uskaliaaksi tuosta vaan sanomalla että hei sun pitää nyt muuttua). Kyse on luultavasti sellaisesta luonteen piirteestä joka ei häviä koskaan. Joten tilanteen helpottaminen on luultavasti se ainoa ratkaisumalli. Tehdä asioita vähän helpommaksi miehelle ja samalla teille kummallekin.
Kerro ne omat menot etukäteen vaikka tuntuu ettei niillä ole miehelle väliä - koska niillä voi olla väliä.
Esimerkkinä tuo vierailu teillä tiistaina. ”Hei menen huomenna xxx kaverin kanssa kaupungille töiden jälkeen”. Miehen vastaus: 1. ”Ai mut mä olin kutsunut xxx:t jo meille, mitäs tehdään”? 2. ”Ok me vaan” (jos mies ei ole vielä kutsunut ketään ja mies tietää alykkäänä että aha nyt ei kannata kutsua ketään vierailulle huomenna kun vaimo on poissa kotoa).
Esimerkkinä se ruoan laitto: ”Hei mä meen kauppaan, ostan perunoita ja jauhelihaa josta teen kastiketta”. Miehen vastaus: ”Ai mut eiks me tilata pizzat”. Josta pääsettekin keskustelemaan onko se pizza vai muu ruoka illalla ennen kuin menet sinne kauppaan.
Esimerkkinä asunnon etsiminen: ”Hei mä rupeen katsomaan niitä asuntoja joista puhuttiin et voitais muuttaa, kattelen rivi- ja paritaloja ja kerrostaloasuntoja”. Miehen vastaus: ”Mut eikö me omakotitaloa nyt ajateltu?” Jolloin taas pääsette pohtimaan asiaa yhdessä ennen kuin olet tehnyt jotain jo itse joka onkin sitten turhan tuntuista kun mies on unohtanut kertoa mitä on itse pohtinut.
Eihän tämä helppoa ole eikä optimaalista mutta meissä on kaikissa omat virheemme ja omituisuutemme. En tosiaan usko että miehesi tuosta vaan muuttuu joten jos haluat tilanteeseen muutosta sinun pitää ap myös muuttaa toimintatapaasi. Toivottavasti aikaa myöden mieskin sitten alykkäänä tajuaa että ai jaa....sitä kannattaa kertoa omassa mielessä olevia asioita enemmänkin vaimolle.
'
Ei mies tee asiaa tosiaan tahallaan eikä ilkeyttään vaan itsekin kärsii siitä että asiat menee sitten pieleen. Voin tietenkin itse yrittää sanoa ääneen kaikki omat menoni jotka ei vaikuta mieheen mitenkään. Pelkään vain että mies alkaa siitä sitten olettamaan, että kerron aina ajoissa aivan kaikki omat pienetkin menoni hänelle (tyyliin käyn huomenna töiden jälkeen heti kioskilla ostamassa itselleni suklaan) ja jos en ole sanonut mistään suihkuun menostani mitään, niin mies sitten olettaa, että minulla ei ole yhtään mitään vaan olen vain häntä varten. En oikein tykkää ajatuksesta, että minun pitäisi ihan kaikki pienetkin liikkeeni hänelle ennakkoon aina sanoa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
17 jatkaa.
Ap, mistä tarkalleen ottaen se riita teille tulee ja miten? Jos sinä toimit omien suunnitelmiesi mukaan ja miestä harmittaa kun ei kertonut sinulle omista suunnitelmistaan, ja kummallekin on selvää että tilanne on miehen aiheuttama eikä sille voi enää mitään, niin miksei asia jää siihen? Eli siis miten tarkemmin ottaen te riitelette? Minkä asian koet riidoissa vaikeaksi?
Riita tulee siitä, että miestä alkaa harmittaa, kun joku hänen suunnittelema tai sopima asia ei onnistukaan kun minä en ole tiennyt asiasta. Ja mies alkaa ääneen sitten vaikka kiroamaan, että voihan h'''tti kun tämäkin meni taas pieleen. Sitten minä alan hermostumaan siitä miehen hermostumisesta, että olisit kertonut minulle, että olit suunnitellut asiaa, niin se ei olisi mennyt pieleen, että koska sinä opit, että en osaa lukea ajatuksia. Sitten mies loukkaantuu siitä mitä sanoin, että kuulemma pidän häntä tyhmänä. Ja minä hermostun lisää, että enhän pidä vaan pyydän vain että sanot ääneen jos suunnittelet jotain etkä oleta että tiedän. Ja asia alkaa kiertää kehää. Jne typerää riitelyä.
Koen vaikeaksi sen, että tilanne ei muutu ja arjen asiat ei suju kunnolla, koska mies ei kerro suunnitelmiaan ja sitten hermostuu (itselleen eniten?) siitä että ne asiat epäonnistuu, mutta minä joudun todistamaan harva se päivä sitä hermostumista ja pieleen menevää arkea. Ap
Ilmeisesti ei ole realistista odottaa, että tilanne muuttuisi kovinkaan nopeasti, kun mies kerran ei halua herätä siihen todellisuuteen että teitä on parisuhteessa kaksi ihmistä - ei hän yksin. Tuossa tilanteessa sinun kannattaa keskittyä enemmän siihen, että suojelet itseäsi loukkaantumiselta, jolloin riitoja tulee vähemmän tai ei ollenkaan.
Eli kun mies hermostuu, älä sinä itse hermostu vaan kysy häneltä: "Mitä aiot tehdä toisin jatkossa?", ja sen jälkeen poistu paikalta jos mahdollista. Tai jos olet vaikka suihkussa ja mies tulee sinne räyhäämään, kysy ensin tuo kysymys ja sen jälkeen kehota että menee pois räyhäämästä. Siis käytä sellaista kieltä, joka saa miehen huomion kiinnittymään hänen omaan toimintaansa (hän ei keskustele suunnitelmista kanssasi, hän suuttuu ja räyhää). Älä ala opettamaan ja neuvomaan, mitä olisi pitänyt tehdä. Oletus on, että mies on aikuinen ja tietää itsekin aivan hyvin, mitä on mokannut. Kun on mokannut, saa kärsiä mokastaan aiheutuvan mielipahan itsekseen. Yritä olla mahdollisimman täydellisesti osallistumatta mielipahan kokemiseen ja siinä vellomiseen. Silloin mies mahdollisesti alkaa tajuta, että ongelma on tosiaan yksinomaan hänen aiheuttamansa, ja hän voi omaa käytöstään muuttamalla sen myös ratkaista.
Tuo siis siinä tapauksessa että voidaan olla varmoja että mies tosiaan tietää ja ymmärtää itsekin aiheuttavansa näitä tilanteita omalla käytöksellään. Jos taas hänellä on esim. asperger, eli sokeita pisteitä mielenteorian ymmärtämisessä, tällainen kohtelu voi tuntua hänestä äärimmäisen pahalta ja pelottavalta, koska häneltä edellytetään jotain, mihin hän ei kerta kaikkiaan pysty vaikka kuinka tekee parhaansa. Siinä tapauksessa ratkaisut olisivat toisenlaisia. Suosittelen selvittämään asiaa jos teillä ei vielä ole siitä varmuutta.
17
Tässä oli ihan hyviä neuvoja, kokeilen niitä. Mutta mikä on mielenteoria ja mitkä on sitten ne ratkaisut jos miehellä on niitä sokeita pisteitä siinä? Ap
Sanon kaksi über kliseeltä:
Jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan.
How is that working for you? (by Dr Phil) eli miten nykyinen toimintamallisi toimii sinulle?
Ja nämä siis osoitan sinulle ap kaikella (oikeasti) ystävällisyyden. Tämä ei ole kettuilua todellakaan.
Mutta siis.
Huomaat itsekin ettei tilanne ole hyvä. Stressannut kun mies onkin suunnitellut jotain vaikkapa tapaamisia jota ei ole muistanut kertoa sinulle ja sitten napisee siitä. No koska et voi muuttaa miestäsi mutta omaa tapaasi toimia kylläkin niin auttaisiko ja kuinka paljon jos rupeat aktiivisesti kysymään esim. pari kertaa viikossa ”ootko muuten sopinut jotain omia tai yhteisiä menoja viikolle/viikonlopulle”. Tämä ei tarkoita että niihin on pakko suostua jos on omaakin menoa tai ei kiinnosta mutta olet näin aktiivisesti estämässä viime tingan yllätysten esiintuloa.
Älä oleta että omilla menoillasi ei olisi vaikutusta sen hajamielisen professorimiehesi näkökannalta vaan ymmärrä että parempi kertoa koska sillä takaat että mies ei suunnittele jotain muuta siihen päälle jonka unohtaa kertoa sinulle. Se ei tarkoita että kysyt lupaa, menosi ovat ilmoitusluontoinen asia, mutta se helpottaa miehesi elämää.
Tee itse elämästäsi helpompaa pienillä muutoksilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pystyisi tuollaiseen elämään pidemmän päälle luettuani Ap kaikki esimerkkisi. Teillähän saattaa olla omakotitalon (jota et halunnut) pihassa (jota et halunnut) bemari (jota et halunnut) ja grillikatoksessa (jota et halunnut) koko suku kylässä (jota et halunnut) milloin vain? Luulisi että tuo on älyttömän stressaavaa.
Kuulostaa siltä että miehellä on ad(h)d tai muuta ongelmaa toiminnan ohjauksessa ja hänen tarvitsisi itse ymmärtää se, sekä asian vaikutus sinuun. Ja ennenkaikkea tehdä itse asialle jotain, vähintään lopettaa syyllistämisesi omista ongelmistaan.
Ei meillä tule olemaan omakotitaloa, jota en halunnut, koska minä sanon ajoissa suoraan, jos en halua jotain asiaa. Enkä tosiaankaan laita nimiä mihinkään vaikka kauppakirjoihin, jos en oikeasti halua. Mies saisi omilla rahoillaan ostaa haluamansa bemarin itselleen, jos ostaa, se ei ole minulta pois vaikka ei minulle siitä muistaisi kertoa etukäteen. Mutta oikeasti noinkaan ei voi käydä, koska meillä on yhteinen auto, joka on molempien nimissä eikä mies pysty sitä ilman minua myymään, enkä minä taivu hänen suunnitelmiin, jos en niitä itse ollenkaan halua. Grillikatoksen hän saa rakentaa, jos haluaa, ei se minua haittaa. Ja kutsua sukulaisiaan kylään, kunhan viihdyttää niitä itse jos en satu olemaan paikalla.
Olen kyllä joskus miettinyt onko miehellä adhd.
Ap
Se mitä tuossa ajoin noilla esimerkeillä takaa on se, että vaikka konkreettisesti omakotitaloon asti ei päädyttäisi, on kuitenkin henkisesti varmasti aika raskasta että arjen pohjavire on jatkuvasti se että pitää jossain määrin olla jatkuvasti varuillaan yllätysten varalta. Ja tarvittaessa aina olla puolustamassa omaa kantaa ja perustelemassa miksi se jo hieman valmiiksi mietitty omakotitalo tms ei ole sinulle se juttu. Sen sijaan että keskustelut ja päätökset alkaisi reilusti siitä mitä kumpikin on miettinyt.
Vaikutat fiksulta ja pärjäävältä ihmiseltä mutta tuli sellainen olo että vuosi pari tuota meininkiä niin yllättäen löydät itsesi loppuunpalaneena kun arki on yllätysten toistuvaa taklaamista ja toisen tunteiden kannattelua. Selkeästi et ole tilanteelle sokeutunut kun tännekin tulit asiasta kirjoittamaan mutta ehkä on kuitenkin hieman hämärtynyt se että tuo ei oikeasti ole normaalia ja miehen tulisi ottaa vastuuta itsestään. Onko hän itse koskaan tietääksesi tiedostanut että voisi olla adhd vai sinunko sitäkin on pitänyt miettiä samalla kun mies toistuvasti ulkoistaa ongelman?
Tämä on mielestäni osuva kommentti. Olen itse hiljattain lopettanut parisuhteen, jossa minulle kävi juuri noin. Mies oli fiksu ja empaattinen, mutta hänellä oli jokin outo sokeus sen suhteen, että kumppani on saman arvoinen ihminen kuin hänkin, ja kumppanin elämä, haaveet ja suunnitelmat yhtä tärkeitä kuin hänenkin. Jouduin todella assertiivisesti puolustamaan oikeuksiani ja ajamaan etuani, ja sellaiseen väsyy pidemmän päälle. Suhteen loppuvaiheessa vasta aloin tajuta senkin, että arjen vuorovaikutuskin koski yleensä vain miehen projekteja, tekemisiä ja ajatuksia. Hän kyllä kysyi minulta miten päiväni on sujunut jne. normaalisti, mutta kun olin kertonut päivästäni pääkohdat, keskustelu kääntyikin loppuillaksi hänen asioihinsa. Oli muitakin juttuja joita en aluksi edes tajunnut varoa ja valvoa, joissa tulin lopulta aika pahasti yli ajetuksi.
Viimeinen pisara oli se, että mies laittoi ongelmia johdonmukaisesti minun syykseni, vähän tuohon tyyliin kuin tässä ketjussa tuo yksi kommentoija tekee. Eli vaikka totuus on, että mies kohtelee kumppaniaan hyväksikäyttävällä asenteella, miehen mielestä asiat olisi pitänyt nähdä niin että meidän kummankin käytös on yhtä väärin, ja kummankin pitää tulla toista puoliväliin vastaan. Sain tarpeekseni tällaisesta ja jatkoin elämää yksin. Mies ehdottelee edelleen että voisimme palata yhteen, mutta mitä kauemmin olen elänyt ilman hänen käytöksensä kuormittavaa vaikutusta, sitä kiitollisempi olen että tajusin lähteä.
Fiksu, kiva, lämmin ja kohtelias mies monella tavalla; ei vain halunnut hyväksyä kohtelevansa minua huonosti näissä tietyissä asioissa, ja niitä asioita oli lopulta aivan liikaa.
17
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pystyisi tuollaiseen elämään pidemmän päälle luettuani Ap kaikki esimerkkisi. Teillähän saattaa olla omakotitalon (jota et halunnut) pihassa (jota et halunnut) bemari (jota et halunnut) ja grillikatoksessa (jota et halunnut) koko suku kylässä (jota et halunnut) milloin vain? Luulisi että tuo on älyttömän stressaavaa.
Kuulostaa siltä että miehellä on ad(h)d tai muuta ongelmaa toiminnan ohjauksessa ja hänen tarvitsisi itse ymmärtää se, sekä asian vaikutus sinuun. Ja ennenkaikkea tehdä itse asialle jotain, vähintään lopettaa syyllistämisesi omista ongelmistaan.
Ei meillä tule olemaan omakotitaloa, jota en halunnut, koska minä sanon ajoissa suoraan, jos en halua jotain asiaa. Enkä tosiaankaan laita nimiä mihinkään vaikka kauppakirjoihin, jos en oikeasti halua. Mies saisi omilla rahoillaan ostaa haluamansa bemarin itselleen, jos ostaa, se ei ole minulta pois vaikka ei minulle siitä muistaisi kertoa etukäteen. Mutta oikeasti noinkaan ei voi käydä, koska meillä on yhteinen auto, joka on molempien nimissä eikä mies pysty sitä ilman minua myymään, enkä minä taivu hänen suunnitelmiin, jos en niitä itse ollenkaan halua. Grillikatoksen hän saa rakentaa, jos haluaa, ei se minua haittaa. Ja kutsua sukulaisiaan kylään, kunhan viihdyttää niitä itse jos en satu olemaan paikalla.
Olen kyllä joskus miettinyt onko miehellä adhd.
Ap
Se mitä tuossa ajoin noilla esimerkeillä takaa on se, että vaikka konkreettisesti omakotitaloon asti ei päädyttäisi, on kuitenkin henkisesti varmasti aika raskasta että arjen pohjavire on jatkuvasti se että pitää jossain määrin olla jatkuvasti varuillaan yllätysten varalta. Ja tarvittaessa aina olla puolustamassa omaa kantaa ja perustelemassa miksi se jo hieman valmiiksi mietitty omakotitalo tms ei ole sinulle se juttu. Sen sijaan että keskustelut ja päätökset alkaisi reilusti siitä mitä kumpikin on miettinyt.
Vaikutat fiksulta ja pärjäävältä ihmiseltä mutta tuli sellainen olo että vuosi pari tuota meininkiä niin yllättäen löydät itsesi loppuunpalaneena kun arki on yllätysten toistuvaa taklaamista ja toisen tunteiden kannattelua. Selkeästi et ole tilanteelle sokeutunut kun tännekin tulit asiasta kirjoittamaan mutta ehkä on kuitenkin hieman hämärtynyt se että tuo ei oikeasti ole normaalia ja miehen tulisi ottaa vastuuta itsestään. Onko hän itse koskaan tietääksesi tiedostanut että voisi olla adhd vai sinunko sitäkin on pitänyt miettiä samalla kun mies toistuvasti ulkoistaa ongelman?
Olet oikeassa, tuolta minusta juuri tuntuu. Ja mies ei ole itse miettinyt sitä adhd:ta vaan minä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanon kaksi über kliseeltä:
Jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan.
How is that working for you? (by Dr Phil) eli miten nykyinen toimintamallisi toimii sinulle?
Ja nämä siis osoitan sinulle ap kaikella (oikeasti) ystävällisyyden. Tämä ei ole kettuilua todellakaan.
Mutta siis.
Huomaat itsekin ettei tilanne ole hyvä. Stressannut kun mies onkin suunnitellut jotain vaikkapa tapaamisia jota ei ole muistanut kertoa sinulle ja sitten napisee siitä. No koska et voi muuttaa miestäsi mutta omaa tapaasi toimia kylläkin niin auttaisiko ja kuinka paljon jos rupeat aktiivisesti kysymään esim. pari kertaa viikossa ”ootko muuten sopinut jotain omia tai yhteisiä menoja viikolle/viikonlopulle”. Tämä ei tarkoita että niihin on pakko suostua jos on omaakin menoa tai ei kiinnosta mutta olet näin aktiivisesti estämässä viime tingan yllätysten esiintuloa.
Älä oleta että omilla menoillasi ei olisi vaikutusta sen hajamielisen professorimiehesi näkökannalta vaan ymmärrä että parempi kertoa koska sillä takaat että mies ei suunnittele jotain muuta siihen päälle jonka unohtaa kertoa sinulle. Se ei tarkoita että kysyt lupaa, menosi ovat ilmoitusluontoinen asia, mutta se helpottaa miehesi elämää.
Tee itse elämästäsi helpompaa pienillä muutoksilla.
Muuten hyvä neuvo, että itse kysyisin aina pari kertaa viikossa mieheltä, että onko hän sopinut meille jotain yhteistä menoa, mutta oikeastaan en haluaisi niin tehdä, koska enkö sitten sillä anna hänelle tavallaan lupaa sopia asioita puolestani ja olla kertomatta niitä minulle, jos kerran otan itse vastuun siitä, että aina kysyn onko hän sopinut? Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
🙂 Ap miehesi on varmasti älykäs mutta ei viisas. Sillä on vissi ero. Itse asiassa useinkaan hyvin älykkäät ihmiset eivät ole viisaita koska he ovat usein ns. yhteen asiaan kerrallaan keskittyviä henkilöitä.
Vaikuttaa siltä että miehesi ei näe metsää puilta. Hän keskittyy mielessään niin paljon yksityiskohtiin kaikessa suunnittelussaan että se iso kuva - sinulle kertominen - jää miettimättä.
Tuo on hankala tilanne koska mies ei tee tätä varmastikaan tahallaan. Hänelle on aina yhtä suuri yllätys että jotain on jäänyt kertomatta. Ja älykäs kun on niin varmasti miestä itseään ketuttaa suuresti että ”ei helvetti, miten mä nyt taas mokasin, mikä mussa on vikana”. Hän ei ehkä sitä näytä mutta näin hän luultavasti mielessään ajattelee koska on tarpeeksi älykäs ymmärtääkseen virheensä muuta ei tarpeeksi viisas olemaan tekemättä sitä uudelleen.
Mikä sitten auttaisi? En tiedä. Mutta en usko että mies tuosta muuttuu (sama kun käskisi extroverttiä muuttumaan introvertiksi tai ujoa hyvin uskaliaaksi tuosta vaan sanomalla että hei sun pitää nyt muuttua). Kyse on luultavasti sellaisesta luonteen piirteestä joka ei häviä koskaan. Joten tilanteen helpottaminen on luultavasti se ainoa ratkaisumalli. Tehdä asioita vähän helpommaksi miehelle ja samalla teille kummallekin.
Kerro ne omat menot etukäteen vaikka tuntuu ettei niillä ole miehelle väliä - koska niillä voi olla väliä.
Esimerkkinä tuo vierailu teillä tiistaina. ”Hei menen huomenna xxx kaverin kanssa kaupungille töiden jälkeen”. Miehen vastaus: 1. ”Ai mut mä olin kutsunut xxx:t jo meille, mitäs tehdään”? 2. ”Ok me vaan” (jos mies ei ole vielä kutsunut ketään ja mies tietää alykkäänä että aha nyt ei kannata kutsua ketään vierailulle huomenna kun vaimo on poissa kotoa).
Esimerkkinä se ruoan laitto: ”Hei mä meen kauppaan, ostan perunoita ja jauhelihaa josta teen kastiketta”. Miehen vastaus: ”Ai mut eiks me tilata pizzat”. Josta pääsettekin keskustelemaan onko se pizza vai muu ruoka illalla ennen kuin menet sinne kauppaan.
Esimerkkinä asunnon etsiminen: ”Hei mä rupeen katsomaan niitä asuntoja joista puhuttiin et voitais muuttaa, kattelen rivi- ja paritaloja ja kerrostaloasuntoja”. Miehen vastaus: ”Mut eikö me omakotitaloa nyt ajateltu?” Jolloin taas pääsette pohtimaan asiaa yhdessä ennen kuin olet tehnyt jotain jo itse joka onkin sitten turhan tuntuista kun mies on unohtanut kertoa mitä on itse pohtinut.
Eihän tämä helppoa ole eikä optimaalista mutta meissä on kaikissa omat virheemme ja omituisuutemme. En tosiaan usko että miehesi tuosta vaan muuttuu joten jos haluat tilanteeseen muutosta sinun pitää ap myös muuttaa toimintatapaasi. Toivottavasti aikaa myöden mieskin sitten alykkäänä tajuaa että ai jaa....sitä kannattaa kertoa omassa mielessä olevia asioita enemmänkin vaimolle.
'
Ei mies tee asiaa tosiaan tahallaan eikä ilkeyttään vaan itsekin kärsii siitä että asiat menee sitten pieleen. Voin tietenkin itse yrittää sanoa ääneen kaikki omat menoni jotka ei vaikuta mieheen mitenkään. Pelkään vain että mies alkaa siitä sitten olettamaan, että kerron aina ajoissa aivan kaikki omat pienetkin menoni hänelle (tyyliin käyn huomenna töiden jälkeen heti kioskilla ostamassa itselleni suklaan) ja jos en ole sanonut mistään suihkuun menostani mitään, niin mies sitten olettaa, että minulla ei ole yhtään mitään vaan olen vain häntä varten. En oikein tykkää ajatuksesta, että minun pitäisi ihan kaikki pienetkin liikkeeni hänelle ennakkoon aina sanoa. Ap
Tässä onkin teidän toinen ongelmanne. En tiedä oletko edes huomannut ap. Sinä olet luultavasti spontaani ihminen joka inhoaa sitä että joku toinen voisi millään tavalla määräillä tekemisiäsi - teet päätöksiä nopealla (tai ainakin miestä paljon nopeammalla) aikataululla ja et pidä siitä jos pitää liiaksi suunnitella. Miehesi taas on vastakohtasi suunnittelussa. Suunnittelee paljonkin (mutta unohtaa vaan kertoa sen sinulle 😁).
Mietin tuota ruoanlaittoesimerkkiäsi. Kyllä monessa perheessä puhuttaisiin yhdessä mitä tänään syödään. Ei vaimo vaan juoksisi yksin kauppaa ja rupeaisi tekemään ruokaa. Kummallakin on sanansa sanottavana.
Ja on ihan normaalia jutella parisuhteessa yhdessä vaikka perjantai iltana että hei mitä tehdään viikonloppuna. Ja silloin kuulisi mieheltä että joo olin ajatellut että mennään vanhemmilleni. Siitä voi sitten jutella tehdäänkö niin vaiko ei.
Ja on normaalia että suunnitellaan yhdessä kesälomaa ja kesälomamatkaa jo hyvin hyvissä ajoin. Jolloin ne kummankin preferenssit otetaan huomioon.
Joten minusta teidän keskustelemattomuus on vähintään yhtä iso ongelma kuin varsinainen ongelmanne jossa mies unohtaa kertoa mitä on suunnitellut. Tuntuu että teillä ei pahemmin yhdessä muutenkaan suunnitella. Sinä menet omissa menoissasi ja oletat että niistä ei ole vaikutusta miehelle - mies suunnittelee paljon mutta ei osaa kertoa niistä sinulle. Teiltä puuttuu keskustelun kulttuuri jossa istuttaisiin alas ja suunniteltaisiin yhdessä. Ei niin että mies saa kaiken toivomansa läpi, eikä niin että eikä saisit, vaan yhdessä mietitte kummallekin mieluisia juttuja ja tarvittaessa kompromisseja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
17 jatkaa.
Ap, mistä tarkalleen ottaen se riita teille tulee ja miten? Jos sinä toimit omien suunnitelmiesi mukaan ja miestä harmittaa kun ei kertonut sinulle omista suunnitelmistaan, ja kummallekin on selvää että tilanne on miehen aiheuttama eikä sille voi enää mitään, niin miksei asia jää siihen? Eli siis miten tarkemmin ottaen te riitelette? Minkä asian koet riidoissa vaikeaksi?
Riita tulee siitä, että miestä alkaa harmittaa, kun joku hänen suunnittelema tai sopima asia ei onnistukaan kun minä en ole tiennyt asiasta. Ja mies alkaa ääneen sitten vaikka kiroamaan, että voihan h'''tti kun tämäkin meni taas pieleen. Sitten minä alan hermostumaan siitä miehen hermostumisesta, että olisit kertonut minulle, että olit suunnitellut asiaa, niin se ei olisi mennyt pieleen, että koska sinä opit, että en osaa lukea ajatuksia. Sitten mies loukkaantuu siitä mitä sanoin, että kuulemma pidän häntä tyhmänä. Ja minä hermostun lisää, että enhän pidä vaan pyydän vain että sanot ääneen jos suunnittelet jotain etkä oleta että tiedän. Ja asia alkaa kiertää kehää. Jne typerää riitelyä.
Koen vaikeaksi sen, että tilanne ei muutu ja arjen asiat ei suju kunnolla, koska mies ei kerro suunnitelmiaan ja sitten hermostuu (itselleen eniten?) siitä että ne asiat epäonnistuu, mutta minä joudun todistamaan harva se päivä sitä hermostumista ja pieleen menevää arkea. Ap
Ilmeisesti ei ole realistista odottaa, että tilanne muuttuisi kovinkaan nopeasti, kun mies kerran ei halua herätä siihen todellisuuteen että teitä on parisuhteessa kaksi ihmistä - ei hän yksin. Tuossa tilanteessa sinun kannattaa keskittyä enemmän siihen, että suojelet itseäsi loukkaantumiselta, jolloin riitoja tulee vähemmän tai ei ollenkaan.
Eli kun mies hermostuu, älä sinä itse hermostu vaan kysy häneltä: "Mitä aiot tehdä toisin jatkossa?", ja sen jälkeen poistu paikalta jos mahdollista. Tai jos olet vaikka suihkussa ja mies tulee sinne räyhäämään, kysy ensin tuo kysymys ja sen jälkeen kehota että menee pois räyhäämästä. Siis käytä sellaista kieltä, joka saa miehen huomion kiinnittymään hänen omaan toimintaansa (hän ei keskustele suunnitelmista kanssasi, hän suuttuu ja räyhää). Älä ala opettamaan ja neuvomaan, mitä olisi pitänyt tehdä. Oletus on, että mies on aikuinen ja tietää itsekin aivan hyvin, mitä on mokannut. Kun on mokannut, saa kärsiä mokastaan aiheutuvan mielipahan itsekseen. Yritä olla mahdollisimman täydellisesti osallistumatta mielipahan kokemiseen ja siinä vellomiseen. Silloin mies mahdollisesti alkaa tajuta, että ongelma on tosiaan yksinomaan hänen aiheuttamansa, ja hän voi omaa käytöstään muuttamalla sen myös ratkaista.
Tuo siis siinä tapauksessa että voidaan olla varmoja että mies tosiaan tietää ja ymmärtää itsekin aiheuttavansa näitä tilanteita omalla käytöksellään. Jos taas hänellä on esim. asperger, eli sokeita pisteitä mielenteorian ymmärtämisessä, tällainen kohtelu voi tuntua hänestä äärimmäisen pahalta ja pelottavalta, koska häneltä edellytetään jotain, mihin hän ei kerta kaikkiaan pysty vaikka kuinka tekee parhaansa. Siinä tapauksessa ratkaisut olisivat toisenlaisia. Suosittelen selvittämään asiaa jos teillä ei vielä ole siitä varmuutta.
17
Tässä oli ihan hyviä neuvoja, kokeilen niitä. Mutta mikä on mielenteoria ja mitkä on sitten ne ratkaisut jos miehellä on niitä sokeita pisteitä siinä? Ap
Mielenteorian hahmotus tarkoittaa kykyä asettua toisen ihmisen asemaan ja ymmärtää, miten hän jonkin tilanteen näkee ja miltä se hänestä tuntuu. Ääritapauksessa jopa sitä ymmärrystä, että tällä toisellakin ihmisellä on mieli, samalla tavalla kuin itsellä on. Siis että oma tajunta ei ole ainoa olemassaoleva asia, vaan kaikilla muillakin on tajunta, ja jokaisen mieltä ja identiteettiä on pyrittävä kunnioittamaan samaan tapaan kuin itseä.
Jos miehesi on pysyvästi kykenemätön hahmottamaan näitä asioita, voitte ratkaista tilanteen niin että sinä hyväksyt ja otat kontollesi jonkin verran ylimääräistä vastuuta arkenne sujumisesta (tai sitten voitte erota). Siis tietoisesti valitset kompensoida miehesi puutteellisia taitoja, vähän kuten pyörätuolissa istuvan henkilön kumppani kompensoi tämän liikuntarajoitteita auttamalla tätä siirtymään paikasta toiseen tai ojentamalla tavaroita, joihin tämä ei itse ylety.
Tätä valintaa ei kuitenkaan pidä tehdä ennen kuin tiedätte, mistä miehen käytös oikeasti johtuu. Jos hän on ihan kykenevä ymmärtämään muita ja asettumaan näiden asemaan, mutta ei vain viitsi tehdä niin, esim. koska on henkisesti laiska tai koska ajattelee ansaitsevansa erityiskohtelua, olisi suuri karhunpalvelus mukautua tilanteeseen. Miehelle itselleen pitää olla selvää, että hänellä on pysyviä puutteita perustason sosiaalisissa taidoissa, ja sinä teet hänelle palveluksen vapaaehtoisesti kun paikkaat noita puutteita. Tilanne ei siis saa mennä sellaiseksi että tekemäsi paikkailu on miehelle näkymätöntä. Kyseessä on energiaa vievä, emotionaalinen työskentely, ja sinulla on rajalliset voimavarat työskennellä kumppanisi puolesta asioissa, jotka yleensä jokaisen tulisi hoitaa itsenäisesti.
17
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon kaksi über kliseeltä:
Jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan.
How is that working for you? (by Dr Phil) eli miten nykyinen toimintamallisi toimii sinulle?
Ja nämä siis osoitan sinulle ap kaikella (oikeasti) ystävällisyyden. Tämä ei ole kettuilua todellakaan.
Mutta siis.
Huomaat itsekin ettei tilanne ole hyvä. Stressannut kun mies onkin suunnitellut jotain vaikkapa tapaamisia jota ei ole muistanut kertoa sinulle ja sitten napisee siitä. No koska et voi muuttaa miestäsi mutta omaa tapaasi toimia kylläkin niin auttaisiko ja kuinka paljon jos rupeat aktiivisesti kysymään esim. pari kertaa viikossa ”ootko muuten sopinut jotain omia tai yhteisiä menoja viikolle/viikonlopulle”. Tämä ei tarkoita että niihin on pakko suostua jos on omaakin menoa tai ei kiinnosta mutta olet näin aktiivisesti estämässä viime tingan yllätysten esiintuloa.
Älä oleta että omilla menoillasi ei olisi vaikutusta sen hajamielisen professorimiehesi näkökannalta vaan ymmärrä että parempi kertoa koska sillä takaat että mies ei suunnittele jotain muuta siihen päälle jonka unohtaa kertoa sinulle. Se ei tarkoita että kysyt lupaa, menosi ovat ilmoitusluontoinen asia, mutta se helpottaa miehesi elämää.
Tee itse elämästäsi helpompaa pienillä muutoksilla.
Muuten hyvä neuvo, että itse kysyisin aina pari kertaa viikossa mieheltä, että onko hän sopinut meille jotain yhteistä menoa, mutta oikeastaan en haluaisi niin tehdä, koska enkö sitten sillä anna hänelle tavallaan lupaa sopia asioita puolestani ja olla kertomatta niitä minulle, jos kerran otan itse vastuun siitä, että aina kysyn onko hän sopinut? Ap
No et anna. Ap sinun ongelmasi on että koet jotain isoa ahdistusta siitä että ei kai vaan miehesi saa ohjata elämääsi mitenkään.
Yhdessä voitte keskustella hyvissä ajoin mitä kukin on suunnitellut ja miettinyt ja sitten päätätte yhdessä onko se sellaista jota haluatte tehdä. On helpompi peruuttaa sunnuntain vierailu vanhemmilla jos se tehdään perjantaina kun jos se tehdään sunnuntaina tuntia ennen kun pitäisi olla siellä.
Ja jos tarpeeksi usein istutte alas ja juttelette mitä kumpikin haluaisi tehdä/on miettinyt että olisi kiva tehdä niin miehesi ei ole edes ehtinyt vielä jutella vanhempiensa kanssa siitä että mennään sinne ennen kuin te juttelette keskenänne.
Ei kysyminen ja juttelu tarkoita mitään alistumista miehen haluihin. Eikä se että kerrot mitä aiot tehdä tarkoita etteikö sinulla saisi olla muutakin tekemistä ja ettetkö voisi sanoa ei ihan vaan siksi ettei jokin kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
🙂 Ap miehesi on varmasti älykäs mutta ei viisas. Sillä on vissi ero. Itse asiassa useinkaan hyvin älykkäät ihmiset eivät ole viisaita koska he ovat usein ns. yhteen asiaan kerrallaan keskittyviä henkilöitä.
Vaikuttaa siltä että miehesi ei näe metsää puilta. Hän keskittyy mielessään niin paljon yksityiskohtiin kaikessa suunnittelussaan että se iso kuva - sinulle kertominen - jää miettimättä.
Tuo on hankala tilanne koska mies ei tee tätä varmastikaan tahallaan. Hänelle on aina yhtä suuri yllätys että jotain on jäänyt kertomatta. Ja älykäs kun on niin varmasti miestä itseään ketuttaa suuresti että ”ei helvetti, miten mä nyt taas mokasin, mikä mussa on vikana”. Hän ei ehkä sitä näytä mutta näin hän luultavasti mielessään ajattelee koska on tarpeeksi älykäs ymmärtääkseen virheensä muuta ei tarpeeksi viisas olemaan tekemättä sitä uudelleen.
Mikä sitten auttaisi? En tiedä. Mutta en usko että mies tuosta muuttuu (sama kun käskisi extroverttiä muuttumaan introvertiksi tai ujoa hyvin uskaliaaksi tuosta vaan sanomalla että hei sun pitää nyt muuttua). Kyse on luultavasti sellaisesta luonteen piirteestä joka ei häviä koskaan. Joten tilanteen helpottaminen on luultavasti se ainoa ratkaisumalli. Tehdä asioita vähän helpommaksi miehelle ja samalla teille kummallekin.
Kerro ne omat menot etukäteen vaikka tuntuu ettei niillä ole miehelle väliä - koska niillä voi olla väliä.
Esimerkkinä tuo vierailu teillä tiistaina. ”Hei menen huomenna xxx kaverin kanssa kaupungille töiden jälkeen”. Miehen vastaus: 1. ”Ai mut mä olin kutsunut xxx:t jo meille, mitäs tehdään”? 2. ”Ok me vaan” (jos mies ei ole vielä kutsunut ketään ja mies tietää alykkäänä että aha nyt ei kannata kutsua ketään vierailulle huomenna kun vaimo on poissa kotoa).
Esimerkkinä se ruoan laitto: ”Hei mä meen kauppaan, ostan perunoita ja jauhelihaa josta teen kastiketta”. Miehen vastaus: ”Ai mut eiks me tilata pizzat”. Josta pääsettekin keskustelemaan onko se pizza vai muu ruoka illalla ennen kuin menet sinne kauppaan.
Esimerkkinä asunnon etsiminen: ”Hei mä rupeen katsomaan niitä asuntoja joista puhuttiin et voitais muuttaa, kattelen rivi- ja paritaloja ja kerrostaloasuntoja”. Miehen vastaus: ”Mut eikö me omakotitaloa nyt ajateltu?” Jolloin taas pääsette pohtimaan asiaa yhdessä ennen kuin olet tehnyt jotain jo itse joka onkin sitten turhan tuntuista kun mies on unohtanut kertoa mitä on itse pohtinut.
Eihän tämä helppoa ole eikä optimaalista mutta meissä on kaikissa omat virheemme ja omituisuutemme. En tosiaan usko että miehesi tuosta vaan muuttuu joten jos haluat tilanteeseen muutosta sinun pitää ap myös muuttaa toimintatapaasi. Toivottavasti aikaa myöden mieskin sitten alykkäänä tajuaa että ai jaa....sitä kannattaa kertoa omassa mielessä olevia asioita enemmänkin vaimolle.
'
Ei mies tee asiaa tosiaan tahallaan eikä ilkeyttään vaan itsekin kärsii siitä että asiat menee sitten pieleen. Voin tietenkin itse yrittää sanoa ääneen kaikki omat menoni jotka ei vaikuta mieheen mitenkään. Pelkään vain että mies alkaa siitä sitten olettamaan, että kerron aina ajoissa aivan kaikki omat pienetkin menoni hänelle (tyyliin käyn huomenna töiden jälkeen heti kioskilla ostamassa itselleni suklaan) ja jos en ole sanonut mistään suihkuun menostani mitään, niin mies sitten olettaa, että minulla ei ole yhtään mitään vaan olen vain häntä varten. En oikein tykkää ajatuksesta, että minun pitäisi ihan kaikki pienetkin liikkeeni hänelle ennakkoon aina sanoa. Ap
Tässä onkin teidän toinen ongelmanne. En tiedä oletko edes huomannut ap. Sinä olet luultavasti spontaani ihminen joka inhoaa sitä että joku toinen voisi millään tavalla määräillä tekemisiäsi - teet päätöksiä nopealla (tai ainakin miestä paljon nopeammalla) aikataululla ja et pidä siitä jos pitää liiaksi suunnitella. Miehesi taas on vastakohtasi suunnittelussa. Suunnittelee paljonkin (mutta unohtaa vaan kertoa sen sinulle 😁).
Mietin tuota ruoanlaittoesimerkkiäsi. Kyllä monessa perheessä puhuttaisiin yhdessä mitä tänään syödään. Ei vaimo vaan juoksisi yksin kauppaa ja rupeaisi tekemään ruokaa. Kummallakin on sanansa sanottavana.
Ja on ihan normaalia jutella parisuhteessa yhdessä vaikka perjantai iltana että hei mitä tehdään viikonloppuna. Ja silloin kuulisi mieheltä että joo olin ajatellut että mennään vanhemmilleni. Siitä voi sitten jutella tehdäänkö niin vaiko ei.
Ja on normaalia että suunnitellaan yhdessä kesälomaa ja kesälomamatkaa jo hyvin hyvissä ajoin. Jolloin ne kummankin preferenssit otetaan huomioon.
Joten minusta teidän keskustelemattomuus on vähintään yhtä iso ongelma kuin varsinainen ongelmanne jossa mies unohtaa kertoa mitä on suunnitellut. Tuntuu että teillä ei pahemmin yhdessä muutenkaan suunnitella. Sinä menet omissa menoissasi ja oletat että niistä ei ole vaikutusta miehelle - mies suunnittelee paljon mutta ei osaa kertoa niistä sinulle. Teiltä puuttuu keskustelun kulttuuri jossa istuttaisiin alas ja suunniteltaisiin yhdessä. Ei niin että mies saa kaiken toivomansa läpi, eikä niin että eikä saisit, vaan yhdessä mietitte kummallekin mieluisia juttuja ja tarvittaessa kompromisseja.
Kyllä meillä puhutaan paljonkin ja suunnitellaan asioita (myös) yhdessä. Mutta elämme aika hektistä arkea, jossa molemmilla on aika paljon joko menoja tai sitten ihan töitä tehtävänä (välillä etähommia iltaisin koneella kotona jne). Ja sen takia ei useinkaan puhuta että mitä syödään tänään, koska ollaan jaettu kauppavuorot ja yleensä se menee niin, että se joka menee kauppaan päättää sieltä mitä ostaa eikä rasita toista kyselemällä ideoita ruokaan. Kun pääasia on se, että on jotain ruokaa. Yleensä kummallekaan ei ole väliä mitä on ruokana, mutta mies välillä haluaa tilata pizzaa.
Kesälomasta oltiin suunniteltu osa yhdessä tietenkin ja ihan ajoissa, mutta tuosta risteilystä mies ei ollut muistanut mainita. Ollaan molemmat aika spontaaneja eikä välttämättä tykätä suunnitella menoja kauan etukäteen. Tuntuu oudolta, että perjantaina puhuttaisiin yhdessä mitä tehdään viikonloppuna, koska yleensä aina ollaan tehty sitä mikä sillä hetkellä esim. la-iltapäivänä innostaa eikä olla sitä vielä perjantaina kumpikaan edes tiedetty mikä innostaa la-iltapäivällä. Ap
Hei ap, kyllä se vaan niin on , että sinun ja miehesi aivojen toiminta on aivan erilaista. Kumpaakaan ei kantsi moittia, mutta ne vaan ei synkkaa yhteen. Me on oltu naimisissa jo kymmeniä vuosia ja meillä on sama juttu. Ei kumpikaan tee kiusallaan mitään hankalaa toisen eteen, ne asiat vaaan toimii eri tavalla.
Aivotutkime ja neurologiahan eteenee koko ajan , mutta on paljon selvittämättömiä asioita sillä alueella.
Sekin esimerkiks, jos ajattelet ,että olette olleet viikkojen lomalla jossakin ja kerrotte lomasta jollekkin. Meillä ainakin kertomuksissa on paljon sellaisia seikkoja , että vois ajatella , jotta olemme olleet aivan eri lomilla vaikka yhdessä olemme olleet koko ajan. Näin se vaan menee. Harmittaa usein, mutta kun sille ei voi mitään, niin ajattelen,että pient on murheet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minö olen meillä se 'hajamielinen professori', joka unohdan kertoa menoista miehelleni, esim kutsusta kylään, vaikka kutsu koskee häntökin. Kuulemma teen sitä usein, mutta itse en huomaa sitä ollenkaan.
Erona on kuitenkin se, ettei tulisi mieleenkään suuttua ja syyttää miestäni niissä tilanteissa. Käsitän, että olen itse tehnyt ne virheet ja että ne ovat minun syyni.
Eli siihen kiinnitin huomiota, että ap:n mies muuttuu niissä tilanteissa ja syyllistää ap:ta. Siksi tuossa ei mielestäni ole kyse 'hajamielisestä professorista', vaan jostain muusta itsekeskeisyyteen liittyvästä, henkisestä väkivallasta jopa.
Vierailija kirjoitti:
Minö olen meillä se 'hajamielinen professori', joka unohdan kertoa menoista miehelleni, esim kutsusta kylään, vaikka kutsu koskee häntökin. Kuulemma teen sitä usein, mutta itse en huomaa sitä ollenkaan.
Erona on kuitenkin se, ettei tulisi mieleenkään suuttua ja syyttää miestäni niissä tilanteissa. Käsitän, että olen itse tehnyt ne virheet ja että ne ovat minun syyni.
Eli siihen kiinnitin huomiota, että ap:n mies muuttuu niissä tilanteissa ja syyllistää ap:ta. Siksi tuossa ei mielestäni ole kyse 'hajamielisestä professorista', vaan jostain muusta itsekeskeisyyteen liittyvästä, henkisestä väkivallasta jopa.
Ei siis muuttuu vaan suuttuu...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon kaksi über kliseeltä:
Jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan.
How is that working for you? (by Dr Phil) eli miten nykyinen toimintamallisi toimii sinulle?
Ja nämä siis osoitan sinulle ap kaikella (oikeasti) ystävällisyyden. Tämä ei ole kettuilua todellakaan.
Mutta siis.
Huomaat itsekin ettei tilanne ole hyvä. Stressannut kun mies onkin suunnitellut jotain vaikkapa tapaamisia jota ei ole muistanut kertoa sinulle ja sitten napisee siitä. No koska et voi muuttaa miestäsi mutta omaa tapaasi toimia kylläkin niin auttaisiko ja kuinka paljon jos rupeat aktiivisesti kysymään esim. pari kertaa viikossa ”ootko muuten sopinut jotain omia tai yhteisiä menoja viikolle/viikonlopulle”. Tämä ei tarkoita että niihin on pakko suostua jos on omaakin menoa tai ei kiinnosta mutta olet näin aktiivisesti estämässä viime tingan yllätysten esiintuloa.
Älä oleta että omilla menoillasi ei olisi vaikutusta sen hajamielisen professorimiehesi näkökannalta vaan ymmärrä että parempi kertoa koska sillä takaat että mies ei suunnittele jotain muuta siihen päälle jonka unohtaa kertoa sinulle. Se ei tarkoita että kysyt lupaa, menosi ovat ilmoitusluontoinen asia, mutta se helpottaa miehesi elämää.
Tee itse elämästäsi helpompaa pienillä muutoksilla.
Muuten hyvä neuvo, että itse kysyisin aina pari kertaa viikossa mieheltä, että onko hän sopinut meille jotain yhteistä menoa, mutta oikeastaan en haluaisi niin tehdä, koska enkö sitten sillä anna hänelle tavallaan lupaa sopia asioita puolestani ja olla kertomatta niitä minulle, jos kerran otan itse vastuun siitä, että aina kysyn onko hän sopinut? Ap
No et anna. Ap sinun ongelmasi on että koet jotain isoa ahdistusta siitä että ei kai vaan miehesi saa ohjata elämääsi mitenkään.
Yhdessä voitte keskustella hyvissä ajoin mitä kukin on suunnitellut ja miettinyt ja sitten päätätte yhdessä onko se sellaista jota haluatte tehdä. On helpompi peruuttaa sunnuntain vierailu vanhemmilla jos se tehdään perjantaina kun jos se tehdään sunnuntaina tuntia ennen kun pitäisi olla siellä.
Ja jos tarpeeksi usein istutte alas ja juttelette mitä kumpikin haluaisi tehdä/on miettinyt että olisi kiva tehdä niin miehesi ei ole edes ehtinyt vielä jutella vanhempiensa kanssa siitä että mennään sinne ennen kuin te juttelette keskenänne.
Ei kysyminen ja juttelu tarkoita mitään alistumista miehen haluihin. Eikä se että kerrot mitä aiot tehdä tarkoita etteikö sinulla saisi olla muutakin tekemistä ja ettetkö voisi sanoa ei ihan vaan siksi ettei jokin kiinnosta.
En minä ahdistusta mistään ohjailusta koe, mutta olen luonteeltani hyvin itsenäinen ihminen. Ap
Tuollaisia "luonnevikoja" ei ulkopuolinen korjaa juuri millään. Miehesi ei ole lapsesi jota kasvatat vaan vastaa itse omista muistamisistaan ja unohtamisistaan.
Ainoa mitä oikeastaan voit tehdä on koettaa suhtautua välinpitämättömästi asiaan. Jos miehesi yrittää ottaa kierroksia jostain unohtamisestaan ohita tilanne. Totea vain että sinua ei ole informoitu ja sinä teet nyt niin tai näin kun olet suunnitellut. Jos se miestä närkästyttää jätä hänet yksinään närkästyilemään, sinulla ei ole vastuuta koettaa lievittää miehen närkästystä koska se ei johdu sinusta.
M
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
🙂 Ap miehesi on varmasti älykäs mutta ei viisas. Sillä on vissi ero. Itse asiassa useinkaan hyvin älykkäät ihmiset eivät ole viisaita koska he ovat usein ns. yhteen asiaan kerrallaan keskittyviä henkilöitä.
Vaikuttaa siltä että miehesi ei näe metsää puilta. Hän keskittyy mielessään niin paljon yksityiskohtiin kaikessa suunnittelussaan että se iso kuva - sinulle kertominen - jää miettimättä.
Tuo on hankala tilanne koska mies ei tee tätä varmastikaan tahallaan. Hänelle on aina yhtä suuri yllätys että jotain on jäänyt kertomatta. Ja älykäs kun on niin varmasti miestä itseään ketuttaa suuresti että ”ei helvetti, miten mä nyt taas mokasin, mikä mussa on vikana”. Hän ei ehkä sitä näytä mutta näin hän luultavasti mielessään ajattelee koska on tarpeeksi älykäs ymmärtääkseen virheensä muuta ei tarpeeksi viisas olemaan tekemättä sitä uudelleen.
Mikä sitten auttaisi? En tiedä. Mutta en usko että mies tuosta muuttuu (sama kun käskisi extroverttiä muuttumaan introvertiksi tai ujoa hyvin uskaliaaksi tuosta vaan sanomalla että hei sun pitää nyt muuttua). Kyse on luultavasti sellaisesta luonteen piirteestä joka ei häviä koskaan. Joten tilanteen helpottaminen on luultavasti se ainoa ratkaisumalli. Tehdä asioita vähän helpommaksi miehelle ja samalla teille kummallekin.
Kerro ne omat menot etukäteen vaikka tuntuu ettei niillä ole miehelle väliä - koska niillä voi olla väliä.
Esimerkkinä tuo vierailu teillä tiistaina. ”Hei menen huomenna xxx kaverin kanssa kaupungille töiden jälkeen”. Miehen vastaus: 1. ”Ai mut mä olin kutsunut xxx:t jo meille, mitäs tehdään”? 2. ”Ok me vaan” (jos mies ei ole vielä kutsunut ketään ja mies tietää alykkäänä että aha nyt ei kannata kutsua ketään vierailulle huomenna kun vaimo on poissa kotoa).
Esimerkkinä se ruoan laitto: ”Hei mä meen kauppaan, ostan perunoita ja jauhelihaa josta teen kastiketta”. Miehen vastaus: ”Ai mut eiks me tilata pizzat”. Josta pääsettekin keskustelemaan onko se pizza vai muu ruoka illalla ennen kuin menet sinne kauppaan.
Esimerkkinä asunnon etsiminen: ”Hei mä rupeen katsomaan niitä asuntoja joista puhuttiin et voitais muuttaa, kattelen rivi- ja paritaloja ja kerrostaloasuntoja”. Miehen vastaus: ”Mut eikö me omakotitaloa nyt ajateltu?” Jolloin taas pääsette pohtimaan asiaa yhdessä ennen kuin olet tehnyt jotain jo itse joka onkin sitten turhan tuntuista kun mies on unohtanut kertoa mitä on itse pohtinut.
Eihän tämä helppoa ole eikä optimaalista mutta meissä on kaikissa omat virheemme ja omituisuutemme. En tosiaan usko että miehesi tuosta vaan muuttuu joten jos haluat tilanteeseen muutosta sinun pitää ap myös muuttaa toimintatapaasi. Toivottavasti aikaa myöden mieskin sitten alykkäänä tajuaa että ai jaa....sitä kannattaa kertoa omassa mielessä olevia asioita enemmänkin vaimolle.
'
Ei mies tee asiaa tosiaan tahallaan eikä ilkeyttään vaan itsekin kärsii siitä että asiat menee sitten pieleen. Voin tietenkin itse yrittää sanoa ääneen kaikki omat menoni jotka ei vaikuta mieheen mitenkään. Pelkään vain että mies alkaa siitä sitten olettamaan, että kerron aina ajoissa aivan kaikki omat pienetkin menoni hänelle (tyyliin käyn huomenna töiden jälkeen heti kioskilla ostamassa itselleni suklaan) ja jos en ole sanonut mistään suihkuun menostani mitään, niin mies sitten olettaa, että minulla ei ole yhtään mitään vaan olen vain häntä varten. En oikein tykkää ajatuksesta, että minun pitäisi ihan kaikki pienetkin liikkeeni hänelle ennakkoon aina sanoa. Ap
Tässä onkin teidän toinen ongelmanne. En tiedä oletko edes huomannut ap. Sinä olet luultavasti spontaani ihminen joka inhoaa sitä että joku toinen voisi millään tavalla määräillä tekemisiäsi - teet päätöksiä nopealla (tai ainakin miestä paljon nopeammalla) aikataululla ja et pidä siitä jos pitää liiaksi suunnitella. Miehesi taas on vastakohtasi suunnittelussa. Suunnittelee paljonkin (mutta unohtaa vaan kertoa sen sinulle 😁).
Mietin tuota ruoanlaittoesimerkkiäsi. Kyllä monessa perheessä puhuttaisiin yhdessä mitä tänään syödään. Ei vaimo vaan juoksisi yksin kauppaa ja rupeaisi tekemään ruokaa. Kummallakin on sanansa sanottavana.
Ja on ihan normaalia jutella parisuhteessa yhdessä vaikka perjantai iltana että hei mitä tehdään viikonloppuna. Ja silloin kuulisi mieheltä että joo olin ajatellut että mennään vanhemmilleni. Siitä voi sitten jutella tehdäänkö niin vaiko ei.
Ja on normaalia että suunnitellaan yhdessä kesälomaa ja kesälomamatkaa jo hyvin hyvissä ajoin. Jolloin ne kummankin preferenssit otetaan huomioon.
Joten minusta teidän keskustelemattomuus on vähintään yhtä iso ongelma kuin varsinainen ongelmanne jossa mies unohtaa kertoa mitä on suunnitellut. Tuntuu että teillä ei pahemmin yhdessä muutenkaan suunnitella. Sinä menet omissa menoissasi ja oletat että niistä ei ole vaikutusta miehelle - mies suunnittelee paljon mutta ei osaa kertoa niistä sinulle. Teiltä puuttuu keskustelun kulttuuri jossa istuttaisiin alas ja suunniteltaisiin yhdessä. Ei niin että mies saa kaiken toivomansa läpi, eikä niin että eikä saisit, vaan yhdessä mietitte kummallekin mieluisia juttuja ja tarvittaessa kompromisseja.
Kyllä meillä puhutaan paljonkin ja suunnitellaan asioita (myös) yhdessä. Mutta elämme aika hektistä arkea, jossa molemmilla on aika paljon joko menoja tai sitten ihan töitä tehtävänä (välillä etähommia iltaisin koneella kotona jne). Ja sen takia ei useinkaan puhuta että mitä syödään tänään, koska ollaan jaettu kauppavuorot ja yleensä se menee niin, että se joka menee kauppaan päättää sieltä mitä ostaa eikä rasita toista kyselemällä ideoita ruokaan. Kun pääasia on se, että on jotain ruokaa. Yleensä kummallekaan ei ole väliä mitä on ruokana, mutta mies välillä haluaa tilata pizzaa.
Kesälomasta oltiin suunniteltu osa yhdessä tietenkin ja ihan ajoissa, mutta tuosta risteilystä mies ei ollut muistanut mainita. Ollaan molemmat aika spontaaneja eikä välttämättä tykätä suunnitella menoja kauan etukäteen. Tuntuu oudolta, että perjantaina puhuttaisiin yhdessä mitä tehdään viikonloppuna, koska yleensä aina ollaan tehty sitä mikä sillä hetkellä esim. la-iltapäivänä innostaa eikä olla sitä vielä perjantaina kumpikaan edes tiedetty mikä innostaa la-iltapäivällä. Ap
Ap, minä en nyt ihan usko että miehesi on myös yhtä spontaani kuin sinä. Sitä vastaan puhuvat jo esimerkissäsi se että hän oli itsekseen suunnitellut mielessään sen päivällisen (pizza), vanhempien ja ystävien/sukulaisten vierailut, omakotitaloasian ja risteilyn.
Teillä eletään luultavasti spontaanisti koska se on sinulle luontevaa ja tuntuu oikealta. Miehesi sen sijaan selkeästi suunnittelee hyvinkin paljon. Nämä olivat oletettavasti vain muutamia esimerkkejä jotka esitit eli tilanteita on ollut paljon enemmänkin. Mies suunnittelee mutta on hiljaa. Sinä olet ihmeissäsi ”kun mehän ollaan niin spontaaneja etten olisi osannut edes ajatella että miten toi on mitään suunnitellut”.
Sinä olet ap spontaani. Miehesi ei. Hän ei vaan syystä tai toisesta saa sitä suunnitteluaan ulos suustaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisia "luonnevikoja" ei ulkopuolinen korjaa juuri millään. Miehesi ei ole lapsesi jota kasvatat vaan vastaa itse omista muistamisistaan ja unohtamisistaan.
Ainoa mitä oikeastaan voit tehdä on koettaa suhtautua välinpitämättömästi asiaan. Jos miehesi yrittää ottaa kierroksia jostain unohtamisestaan ohita tilanne. Totea vain että sinua ei ole informoitu ja sinä teet nyt niin tai näin kun olet suunnitellut. Jos se miestä närkästyttää jätä hänet yksinään närkästyilemään, sinulla ei ole vastuuta koettaa lievittää miehen närkästystä koska se ei johdu sinusta.
M
Kiitos, teen jatkossa näin. Ap
Mies tapaa useinkin kavereitaan ilman minua. Mutta jotenkin haluaa minut ylläpitämään keskustelua vanhempiensa ja sukulaistensa kanssa (olen puhelias ihminen, mies taas puhelias lähinnä vain minun tai kavereidensa seurassa). Mies itse kyllä siivoilee ja keittelee kahvia vieraita varten mutta ei ole kovin hyvä seurustelemaan vaikka haluaa usein näitä läheisiään tavatakin. Ap