Näin minulta paloi luottotiedot
Tapahtui 2007.
Olin huostaanotettuna ja sijoitettuna valtion nuorisokotiin.
Muut nuoret varastivat passini ja vuokrasivat Filmtownista elokuvia joita eivät ikinä palauttaneet.
Sitten yksi kaunis päivä saan postissa kirjeen, että luottotietoni ovat menneet.
Tuolloin identiteettivarkaus ei ollut suomessa rikos joten laskut jäivät (törkeine) korkoineen mun maksettavaksi.
Huoltajat eli lastensuojelu eli yhteiskunnan luoma järjestelmä ei auttanut mitenkään.
Passivarkaat eivät saaneet edes nuorisokodilta rangaistusta.
Motivaationi työntekoa ja opiskelua kohtaan katosi täysin.
Viimeistään tällöin aloin tuhoamaan yhteiskuntaa sen rakentamisen sijaan.
Katkeroiduin ja aloin aiheuttamaan tahalleni laskuja kaikin tavoin miten vain ikinä pystyin.
No nyt olen velaton ja vieläkin luottotiedoton.
Kiinnostaisi tietää miten asiat olisivat menneet ilman luottotietojeni pilaamista ja siitä johtuvaa katkeroitumista.
Kiitos kaikille osallisille ihan hemmetin paljon tästäkin kurasta.
Kommentit (69)
No täällä on ollut muutamakin esimerkki siitä, että luottotiedot eivät ole menneet, vaikka henkilön tietpja on käytetty luvatta ja väärin, jos asiasta on tehty rikosilmoitus ja viety sitä eteenpäin. Eli tässä kohtaa kyse on ollut myös omasta/huoltajasi tyhmyydestä. Ja velan lisääminen "hälläväliä -meiningillä" lienee sekin ollut ihan oma valintasi.
No milloin huomasit passisi varastetuksi? Mikset tehnyt ilmoitusta siitä? Passisi olisi silloin mitätöity.
Ja joskus tapahtuu epäoikeudenmukaisuuksia, ei se tarkoita sitä, että yhteiskuntamme tai maailmamme olisi täysin paha ja sille kuuluisi kostaa.
Ja on täysin itseäsi vastaan ottaa velkaa ja lainaa ja lisätä omaa luottotiedottomuuttasi sillä. Ei se yhteiskuntaa vastaan ole mikään kosto vaan vahingoittaa sinua itseäsi.
Ymmärrän, että sinulla on ollut vaikeat lähtökohdat, mutta niistäkin voi selvitä. Ei sinun kannata heittää elämää tuosta noin vaan menemään ja hunningolle.
~~~
Itsellänikin oli suurta vihaa yhteiskuntaa kohtaan, koska se laiminlöi velvollisuutensa ja kukaan ei auttanut, kun kärsin perheeni kanssa kidutusta vastaavista oloista naapurin terroristiperheen pojan sytytellessä tulipaloja rappuun, kotiinsa; poltti pyöräkellarin yms.
Nyt olen päässyt yli noista fiiliksistä ja yhteiskunnan eri sektori on auttanut minua saamaan taas elämäni kuntoon.
Voi olla, että saat apuja joltain taholta eikä sinun tarvitse elää hunningolla. Katkeruudesta ylipääseminen vie aikaa, eikä se toisaalta myöskään tule käskystä.
Sinua kohtaan on kieltämättä toimittu väärin ja myötätuntoni on tältä osin puolellasi. Viesteistäsi kuitenkin syntyy kuva, että vaikka juuri kyseistä identiteettivarkautta ei olisi tapahtunut, olisit sotkenut asiasi jollain tavalla joka tapauksessa. Kukaan ei tässä maailmassa selviä kolhuitta. On perheväkivaltaa, koulukiusaamista, narsistisia kumppaneita, konkursseja, sairauksia. Jokainen valitsee itse, miten käsittelee kohtaamansa vaikeudet, ja moni on selvinnyt pahemmastakin.
Kyse on persoonallisuudesta ja selviytymismekanismeista. Viestistä valitettavasti näkee, että sinulla on taipumusta uhriutua ja tehdä impulsiivisia ylilyöntejä. Sen sijaan, että yrittäisit muuttaa ajattelutapaasi ja käyttäytymismallejasi, suuntaat huomion sinulle kauan sitten tehtyyn yksittäiseen vääryyteen.
Aivan kauheaa miten uhria syyllistetään tässä langassa. Koita AP jaksaa, kyllä elämä vielä hymyilee.
90-luvun alussa eräs hyvin menestynyt missi lainasi passiani ja menestyksekkäästi käytti sitä jotta pääsee yökerhoihin ja muuhunkin. En viitsi kertoa miten hän sai passini, ei suoraan minulta mutta kyllä vaan passia voi käyttää helpostikin toinen ihminen jos on samaa näköä. Ja tuo missi menestyi vasta jälkeenpäin oli siis 90-luvun alussa vielä alaikäinen, minä olin silloin just ja just kaksikymppinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja onpa taas törkeitä ja typeriä syyllistäviä kommentteja täällä. Ihan ymmärrettävää, että yksin pulaan jätetyllä lapsella menee hermot ja iskee koston himo yhteiskuntaa kohtaan.
Kun tuli se tieto et että luottotietosi meni, koititko silloin puhua hoitajille? Eikö sua uskottu?
Ei mua olla koskaan uskottu missään, siksi elämäni olikin alaikäisenä niin vaikeaa. Miksi niin? Äitini hakkasi minua ja paljon kaikkea muuta kun olin lapsi. Sitten kun sossut otti huostaan koska olin koulussa levoton niin äitini meni sanomaan että "poika valehtelee ja uhkailee jollei saa tahtoaan läpi." Arvon sosiaalialan ammattilaiset sitten uskoivat nuo sanat. Sanat jotka se akka sanoi vain ettei ite jäisi kiinni vuosien väkivallasta kuten ei ikinä jäänytkään koska kukaan ei ikinä uskonut minua missään mitä sanoin koska oletettiin että valehtelen. Sitä oli koko lapsuuteni.
Olen todella pahoillani. :(
Et varmaan usko Jumalaan, mutta minä uskon ja hyville ihmisille on tulossa pelastus ja rauha. Tällä hetkellä kaikki tuntuu niin isolta ja hirveältä, miten elämä on saattanut mennä täällä, mutta tämä on vain pieni hetki koko sielusi kiertokulusta ja varmasti sinulla on edessä vielä hyvät ajat ja kaikki saavat ansionsa mukaan.
Koita vaan keskittyä nyt tulevaan ja pitää itsestäsi huolen. Olet arvokas ihminen. <3
Blaa blaa. Ei ole mitään pelastusta tulossa. Kaikki ihmisen elämässä on tässä ja nyt. Kannattaa yrittää tehdä omista oloista nyt tarpeeksi hyvät, että ei tarvitse odottaa kuolemaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi aloit aiheuttamaan laskuja? Vit tuako minun pitäisi ottaa osaa niiden kuittaamiseen. Mikä logiikka tuossa on että katkeroidutaan ja sitten aletaan heittelemään kapuloita rattaisiin? On minuakin kohdeltu täysin päin vi ttua mutta en silti aiheuta muille harmia.
Miksi? Koska katkeroiduin kun minulle oltiin aiheutettu laskuja joita minulla ei ollut varaa maksaa ja jotka sitten polttivat luottotietoni tekijöiden saamatta minkäänlaista rangaistusta. Miten vaikeaa voi olla ymmärtää sitä mitä lukee? Sanoinko jossain, että sinun pitäisi ottaa osaa niiden kuittaamiseen?
Vaikeaa ymmärtää, että petos ei olisi ollut rikos. Velka oli myös hyvin pieni.
Mutta ehkä jäi todistamatta, että oli tehty rikos varastetulla passilla.
Vierailija kirjoitti:
Aivan kauheaa miten uhria syyllistetään tässä langassa. Koita AP jaksaa, kyllä elämä vielä hymyilee.
Elämä ei valitettavasti hymyile sellaiselle, joka on oppinut tavan ajatella, että toiset ihmiset ja koko maailma on paha. Sellainen ajattelutapa on itseään toteuttava ennuste ja loukko, joka aiheuttaa sen, ettei hyvää huomaa vaikka se olisi suoraan silmien edessä. Tällainen ihminen epäilee ja ajattelee, ettei se ole totta ja se on varmaan huijaus ja paha seuraa sen perässä. Jos joku yrittää rakastaa tuollaista ihmistä, niin hän saa taatusti niskaansa kaiken uhrin kokeman pahan. Lopulta "uhri" ajaa läheltään pois kaikki hyvätkin ihmiset ja hyvät työpaikat, koulut, ystävät ja jokaisen onnenpotkun. Kaikki loittoaa negatiivisen ihmisen läheltä.
Ainoa ratkaisu olisi muuttaa tietoisesti omat ajatus- ja tunnelukot, mutta se vaatii vuosien työskentelyä terapiassa. Siltikään ei ole takeita, että uhri luopuu uhriudestaan ja ottaa vastuun siitä kuinka reagoi asioihin tänä päivänä. Se, että joku on joskus vuonna nakki tehnyt väärin, ei tarkoita, että kaikki olisi sellaisia ja että se teko pitäisi kostaa muille.
Mistä minä voisin tietää miksi on toimittu niin kuin on toimittu!?!?!?
Katsos, rakas umpiluupää, kun ei tämä maailma pyöri siten, että kaikki ihmiset ja kaikki tahot noudattavat kaikkia sääntöjä 24/7/365 100% oikein.