Millaisia ajatuksia herättää 29-vuotias mies joka ei ole koskaan seurustellut?

En mitään erityistä. Tulevaisuudessa juuri tällaisten miesten määrä kantaväestön keskuudessa kasvaa rajusti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällä kokemuksella pidän varteenotettavana ja todennäköisenäkin vaihtoehtona sitä, että kokematon 29-vuotias mies on mielenterveysongelmainen.

Tätä itsekin epäilen.

Edelleen: 10% miehistä ja 20% naisista eivät edes halua suhteeseen, vaan ovat mieluummin sinkkuja. Ja saattavat olla kokemattomia nimenomaan sen vuoksi, kun eivät halua suhteeseen. Ovatko hekin siis mielenterveysongelmaisia.

Vierailija kirjoitti:

Ystävänä, työkaverina tai tuttavana en ajattelisi asiasta mitään kummempaa. Voi olla monia syitä sille, miksi joku ei ole seurustellut: ehkä ei ole itse halunnut tai sopivaa seurustelukumpania ei ole vain löytynyt. Potentiaalisena seurustelukumppanina varmaan miellyttäisi, pystyykö mies sopeutumaan yhteiselämään saman katon alla, kun on tottunut olemaan yksin ja tekemään asiat vain sillä omalla tavallaan. Yhdessä asuminen kuitenkin vaatii yleensä enemmän tai vähemmän elämäntapojen yhteensovittamista ja kompromisseja. En itse jakaa tapella ja jankata asioista, joten tuon puolen pitäisi hoitua yhteisymmärryksessä.

Kaksi asiaa toi kirjoituksesi mieleeni. En sano, että näin väitit tai esitit vaan kunhan vain uli mieleeni. Ensinnäkin minusta on hassua kun osa kokee, että jos elää yksin niin ei joutuisi tekemään kompromisseja. (Kyllä minä ainakin olen joutunut tai saanu tehdä). 

Toiseksi eikö se, että elää yhteiseloa jonkun toisen kanssa aina vaadi enemmän ja vähemmäm kompromisseja riippumatta siiä onko elänyt aiemmin jonkun toisen kanssa vai ei. - Haen takaa, että minusta jokainen pari joutuu aina luomaan ja muodostamaan oman tapansa olla ja elää, joka voi olla hyvin samanlainen kuin vaikkapa ne tavat kuin mihin on saanut mallin enemmän ja vähemmän suoraan aiemmasta parisuhteesta; tai vaikka omilta vanhemmilta tai tehnyt tietoisen irtioton niistä tavoista, joita oma/t vanhemmat (/vanhempi on) ovat toteuttaneet.  

Ellei sitten tapoja ja keinoja jotka ova muodostuneet ajastaan niin, ettei kaikkien tapojen alkuperää saateta suoraan, ainakaan välittömästi jäljittää. (Toimitaan tai tehdään näin koska ilman suurempaa ajattelua tai harkintaa näin nyt vain tekee)   

Vierailija kirjoitti:

Ei ole normaali mies. En jaksaisi opettaa miten suhteessa ollaan.

Kuinka moni nainen  edes haluaisi minkään ikäisenä parisuheeseen, jossa kokisi tai tuntisi, että hänen tulisi olla miehen opettajana? Varmaan aika moni kun koska  mies (tai poika) mielletään kaikesta pääellen itsenäisenä olenona  oletusarvoisesti perimmältään aina avutomaksi  ja kykenemättömäksi, että tarvitsee tätä varten erillisen nais -opettajan, jotta vois selvitä elämäsään silloinkin kun miehen äiti ei ole rinnalla seuraamassa ja vahtimassa.    

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävänä, työkaverina tai tuttavana en ajattelisi asiasta mitään kummempaa. Voi olla monia syitä sille, miksi joku ei ole seurustellut: ehkä ei ole itse halunnut tai sopivaa seurustelukumpania ei ole vain löytynyt. Potentiaalisena seurustelukumppanina varmaan miellyttäisi, pystyykö mies sopeutumaan yhteiselämään saman katon alla, kun on tottunut olemaan yksin ja tekemään asiat vain sillä omalla tavallaan. Yhdessä asuminen kuitenkin vaatii yleensä enemmän tai vähemmän elämäntapojen yhteensovittamista ja kompromisseja. En itse jakaa tapella ja jankata asioista, joten tuon puolen pitäisi hoitua yhteisymmärryksessä.

Kaksi asiaa toi kirjoituksesi mieleeni. En sano, että näin väitit tai esitit vaan kunhan vain uli mieleeni. Ensinnäkin minusta on hassua kun osa kokee, että jos elää yksin niin ei joutuisi tekemään kompromisseja. (Kyllä minä ainakin olen joutunut tai saanu tehdä). 

Toiseksi eikö se, että elää yhteiseloa jonkun toisen kanssa aina vaadi enemmän ja vähemmäm kompromisseja riippumatta siiä onko elänyt aiemmin jonkun toisen kanssa vai ei. - Haen takaa, että minusta jokainen pari joutuu aina luomaan ja muodostamaan oman tapansa olla ja elää, joka voi olla hyvin samanlainen kuin vaikkapa ne tavat kuin mihin on saanut mallin enemmän ja vähemmän suoraan aiemmasta parisuhteesta; tai vaikka omilta vanhemmilta tai tehnyt tietoisen irtioton niistä tavoista, joita oma/t vanhemmat (/vanhempi on) ovat toteuttaneet.  

Ellei sitten tapoja ja keinoja jotka ova muodostuneet ajastaan niin, ettei kaikkien tapojen alkuperää saateta suoraan, ainakaan välittömästi jäljittää. (Toimitaan tai tehdään näin koska ilman suurempaa ajattelua tai harkintaa näin nyt vain tekee)   

Niin, kirjoitin viestin täysin omasta näkökulmastani eli millaisia asioita itse pohtisin. En sanonut ettei yksinasuva osaisi kompromisseja tehdä tai joutuisi niitä tekemään tai että suhde kauan yksin olleen kanssa olisi huono idea. Tuossa viestissänihän ei myöskään sanottu, ettenkö voisi alkaa suhteeseen miehen kanasa, joka ei ole seurustellut.

Olen nyt 30 vuotias ja elänyt 10 vuotta erittäin hyvässä ja helpossa parisuhteessa, jossa ei ole tarvinut riidellä ollenkaan mistään, jossa on hyvä keslusteluyhteys ja vastuut ja työt jakaantuvat helposti meitä tyydyttävällä tavalla. Jos nyt kävisi niin, että jäisin syystä tai toisesta sinkuksi, olisin tuon parisuhdetaustani vuoksi varmaan hyvin vaativa sen suhteen, kuinka "kitkatta " asioiden pitäisi lähteä sujumaan. Kuten sanoin, en tykkää tapella, säätää enkä jankata läheisteni kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävänä, työkaverina tai tuttavana en ajattelisi asiasta mitään kummempaa. Voi olla monia syitä sille, miksi joku ei ole seurustellut: ehkä ei ole itse halunnut tai sopivaa seurustelukumpania ei ole vain löytynyt. Potentiaalisena seurustelukumppanina varmaan miellyttäisi, pystyykö mies sopeutumaan yhteiselämään saman katon alla, kun on tottunut olemaan yksin ja tekemään asiat vain sillä omalla tavallaan. Yhdessä asuminen kuitenkin vaatii yleensä enemmän tai vähemmän elämäntapojen yhteensovittamista ja kompromisseja. En itse jakaa tapella ja jankata asioista, joten tuon puolen pitäisi hoitua yhteisymmärryksessä.

Kaksi asiaa toi kirjoituksesi mieleeni. En sano, että näin väitit tai esitit vaan kunhan vain uli mieleeni. Ensinnäkin minusta on hassua kun osa kokee, että jos elää yksin niin ei joutuisi tekemään kompromisseja. (Kyllä minä ainakin olen joutunut tai saanu tehdä). 

Toiseksi eikö se, että elää yhteiseloa jonkun toisen kanssa aina vaadi enemmän ja vähemmäm kompromisseja riippumatta siiä onko elänyt aiemmin jonkun toisen kanssa vai ei. - Haen takaa, että minusta jokainen pari joutuu aina luomaan ja muodostamaan oman tapansa olla ja elää, joka voi olla hyvin samanlainen kuin vaikkapa ne tavat kuin mihin on saanut mallin enemmän ja vähemmän suoraan aiemmasta parisuhteesta; tai vaikka omilta vanhemmilta tai tehnyt tietoisen irtioton niistä tavoista, joita oma/t vanhemmat (/vanhempi on) ovat toteuttaneet.  

Ellei sitten tapoja ja keinoja jotka ova muodostuneet ajastaan niin, ettei kaikkien tapojen alkuperää saateta suoraan, ainakaan välittömästi jäljittää. (Toimitaan tai tehdään näin koska ilman suurempaa ajattelua tai harkintaa näin nyt vain tekee)   

Niin, kirjoitin viestin täysin omasta näkökulmastani eli millaisia asioita itse pohtisin. En sanonut ettei yksinasuva osaisi kompromisseja tehdä tai joutuisi niitä tekemään tai että suhde kauan yksin olleen kanssa olisi huono idea. Tuossa viestissänihän ei myöskään sanottu, ettenkö voisi alkaa suhteeseen miehen kanasa, joka ei ole seurustellut.

Olen nyt 30 vuotias ja elänyt 10 vuotta erittäin hyvässä ja helpossa parisuhteessa, jossa ei ole tarvinut riidellä ollenkaan mistään, jossa on hyvä keslusteluyhteys ja vastuut ja työt jakaantuvat helposti meitä tyydyttävällä tavalla. Jos nyt kävisi niin, että jäisin syystä tai toisesta sinkuksi, olisin tuon parisuhdetaustani vuoksi varmaan hyvin vaativa sen suhteen, kuinka "kitkatta " asioiden pitäisi lähteä sujumaan. Kuten sanoin, en tykkää tapella, säätää enkä jankata läheisteni kanssa.

Olen melkein kade. - Itse olen päälle 30 vuotias, enkä ole löytänyt tai kohdannu ja saanut (what ever) itselleni ketään sellaista, jonka kanssa olisi ollut luontevaa jatkaa eloa parisuheessa, saman katon allla..

Ymmärrän erinomaisen hyvin, että jos josain syystä jäisit sinkuksi (toivottavasti niin ei käy) saattaisit olla hyvinkin vaativa kumppanin suhteen.  

 Hieman, -paremman sanan/termin puuttuessa- pelottavaa  minusta on, että toisinaan kun itse sinkkuna ajattelen parisuhdetta huomaan liiaksi rajaavani kumppani toivettani. ikäänkuin kumppanini tehtävänä olisi poistaa ja hävittää oma puutteeni ja vikani.

Sen sijaan että osaisin suhtautua mahd. kumppanuueen avoimesti tai niin,, että minä itse olen kyllin hyvä mutta yhdessä voisimme parhaimmillaan enemmän kuin kumpainenkaan yksin.

Hämmenävää on kun osa kuulemman piää mahdottomana ja minua harhaisena kun olen joskus erehtynyt sanomaan, että uskon tai ainakin luulen olevani jollekulle vielä -toivottavasi vielä joskus- parempi kumppani siksi, että viihdyn ja nautin sinkkuudestani ja omasta seurastani niin paljon kuin mitä voin ja pystyn juuri ny nautimaan ja iloitsemaan siitä; olkoonkin että haluan uskoa, että jaettu ilo ja nautinto on aina suurempi kuin yksin koettu ja saatu.         

Ei riitä mihinkään. Itse olen kohta 34-vuotias, joka ei ole koskaan edes käynyt treffeillä tai ollut muutenkaan juuri kontaktissa vastakkaisen sukupuolen kanssa. Sukulaiset joskus kysyvät "noh onkos sulla morsian".

Ne kysymykset loppuvat äkkiä, kun totean, että lisääntymisikäisistä normaaleista nuorista naisista on miesten kesken armottoman kova kilpailu eikä mun kannata enää aikaani tuhlata. Lisäksi totean vielä, että naiset suhtautuvat erittäin tylysti kokemattomiin miehiin, niin parempi käyttää oma aika paremmin.

Vielä kun pituuttakin annettu vähänlaisesti vain 175cm eikä naamakaan ole kovin maskuliinisen komea, niin turha toivo. Ne kysymykset loppuu äkkiä. 

Vaihtoehdot ovat, että on player ja naisia riittää muutenkin tai että ei saa seurustelusuhdetta, koska ei ole ulkonäköä, sosiaalisia taitoja tms. Aseksuaali on kai normaali, mutta se on viimeinen vaihtoehto.

Yleensä miehiä ohjaa seksuaalivietti niin voimakkaasti, että he kyllä pariutuvat, jos siihen on mahdollisuus. Tuohon ikään mennessä on kuitenkin tavannut jo paljon naisia ja mahdollisuuksia on ollut monia.

Melkoinen riski naisen kannalta tuollainen mies, koska vain seurustelemalla mies voi tietää, mitä hän itse pitää tärkeänä parisuhteessa. Muutaman kerran seurustellut mies yleensä jo alkaa hahmottamaan, mitkä persoonallisuustyypit sopivat yhteen ja kuka hän itse on.