Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Asiantuntija: "lihavuutta pitäisi hoitaa laeilla ja säädöksillä"

Vierailija
13.07.2019 |

Pari otetta asiantuntijan, Pertti Mustajoen, kirjoituksesta:

"SUOMALAISIA on vuosikymmenien ajan yritetty kannustaa terveellisempään syömiseen. Vuodesta 1985 maassa on ilmestynyt viisi ravitsemussuositusta. Niiden lisäksi on ollut monia kampanjoita terveellisen ruoan puolesta. Ylipainoisten määrän jatkuva nousu osoittaa, etteivät neuvonta ja valistus ole kyenneet estämään väestön lihomista.

Päättäjämme ovat usein reagoineet hienolla tavalla tilanteissa, joissa yhteiskunnallinen kehitys on johtanut kansalaisten hyvinvoinnin vaarantumiseen. Loistava esimerkki on 1970-luvulla alkanut kehitys, jonka ansiosta Suomen liikennekuolemat vähenivät murto-osaan aiemmasta. Silloin oivallettiin, ettei turvallisuutta voida merkittävästi parantaa opettamalla autoilijoita ajamaan paremmin. Laadittiin lakeja ja säädöksiä – nopeusrajoitukset, turvavyöpakko, promillerajat, talvirengaspakko ja niin edelleen –, joita pääasiassa saamme kiittää turvallisemmasta liikenteestämme.

Suomessa lihavuusepidemiaa on heikolla menestyksellä yritetty nujertaa opettamalla ihmisiä ”ajamaan paremmin” nykyisessä lihottavassa ruokamaailmassa. Missään muussakaan maassa väestöön suunnatut kampanjat eivät ole estäneet väestöä lihomasta. Mikseivät päättäjämme ole ryhtyneet laeilla ja säädöksillä ohjaamaan syömistottumuksia vähemmän lihottavaan suuntaan?"

"LIHOTTAVIEN elintarvikkeiden kulutusta voidaan vähentää laeilla ja säädöksillä. Monissa maissa tähän on jo ryhdytty. Kohteina ovat sokeri­pitoiset virvoitusjuomat ja tarpeettomat energiatiheät elintarvikkeet, kuten makeiset ja peruna­lastut, joiden hintaa on tuntuvasti nostettu. Myös roskaruoan mainostamista lapsille on rajoitettu.

Lihavuuden torjuntaan on ryhdyttävä myös Suomessa, jotta ihmisillä olisi mahdollisuus parempaan elämään. Lihottavien elintarvikkeiden kulutuksen vähentäminen ­verotuksella ja säädöksillä ei maksa mitään. Päinvastoin, viisailla verotusratkaisuilla valtion tulot saattavat kasvaa. Ajan mittaan lihavuus­sairauksien väheneminen keventäisi terveydenhuoltomme kuluja." https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006172258.html?utm_campaign=tf-HS&u…

Asia tulee vissiin yllätyksenä Pertille, mutta esim. minun ylipainoni ei ole tullut syömällä sipsejä ja karkkia ja juomalla sokerilimsaa (juon lightia). Ylipainoni on tullut syömällä ihan liikaa normaalia kotiruokaa, leipää reiluine päällisineen jne. Olenkin nyt tehnyt elämäntapamuutoksen, jonka ansiosta paino on lähtenyt laskemaan. Aika yksisilmäistä asiantuntijalta olettaa, että kunhan limsoja ja karkkia sun muita verotetaan ja niistä laaditaan säädöksiä, niin ylipaino saadaan hallintaan. Jos ylipainoisella ei ole motivaatiota muuttaa elämänsä suuntaa, ei sitä ulkopuolelta tuleva pakkokaan muuta millään.

Kommentit (221)

Vierailija
41/221 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Se mikä mua aina huvittaa, että kun jossain on juttua lihavuudesta tai esim. lasten lihavuuden torjunnasta (esim. tänään Ilkka-lehti - Seinäjoki kun on kuulemma kunnostautunut lasten lihavuuden torjunnassa), ne kaikki valistajat on itse ylipainoisia ja lihavia keski-ikäisiä tätejä. Kaikilla olisi syytä tiputtaa painoa 30kg. Sitten keinot lasten lihavuuden torjuntaan on esim. tehdä kouluruuasta niin mautonta ja kasvispitoista, ettei koululaiset syö sitä. Ei sillä toki väliä, että yläkoululaiset karkaa Heseen välkällä ja alakoululaiset käy ostamassa koulun jälkeen suklaata ja sipsejä. Tai ovat kiukkunälässä päänsärkyisinä lähdössä harrastuksiin. Mutta valistaja on tyytyväinen ja kerää serfikaatteja, kun koulussa on ruokana soijanakkikastiketta ja ohraa, hernekeittoa, jossa se vähäkin jauheliha on korvattu porkkanoilla ja kaikkien lasten herkkua kasvissosekeittoa. Ja kaikki vähäsuolaista ja vähärasvaista. Kyllä siinä jo nälkä lähtee ja kasvava, liikkuva lapsi syö riittävästi! Joillekin lapsille tämä on vielä se päivän ainoa lämmin ruoka, joten syö ilolla se soijanakkikastike!

Tämäkin Heseongelma olisi ratkaistavissa, että pikaruokalat kielletään koulujen läheltä tai ovat kiinni kun koululaiset ovat tauolla tai jopa kielloilla ettei heille saa myydä ilman vanhempien läsnäoloa. Nykyisin jo pienet lapset hankkivat ihan itse omat liikakalorinsa kaupasta. Missään muussa maassa ei näe niin pieniä lapsia kaupassa ostamassa itselleen herkkuja kuin Suomessa.

Koulutodistukseen ja opiskelupaikkoja haettaessa voisi saada lisäpisteitä urheiluharrastuksista. Ja kesäisin uimaloihin voisi nuoret ja lapset päästä vaikka ilmaiseksi. Lasten urheilulle pitäisi laittaa hintakatto ja kuntien pitäisi itse järjestää urheilutoimintaa ihan kunnan rahoilla ilmaiseksi kaikille ja saada sitten avustuksia valtiolta kun päästään suuriin osanottaja lukumääriin.

Ja kaikki virastot ym. pitäisi toimia ainoastaan fyysisesti eikä netissä, jotta ihmisten olisi mentävä ulos ja liikuttava ja jopa ehkä jonotettavan siellä seisoen. Se ei nimittäin kuluta kaloreita yhtään kun sängyssä maaten kaikki asiat hoidetaan älykännykällä. Ja kaikki parkkipaikat maksullisiksi kotipihaa lukuunottamatta. Ostoskeskuksista lähtien. Nämä rahat voitaisiin sitten käyttää pyöräteiden rakentamiseen ja irheilupaikkojen kunnossapitoon.

Joten onhan näitä mahdollisuuksia vaikka kuinka paljon kannustaa ihmisiä sekä liikkumaan, että syömään paremmin.

Vierailija
42/221 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämähän oli yksittäisen ihmisen kirjoittama teksti mielipidepalstalla. Mielipiteitä aina riittää joka lähtöön. Ihan oikea asiantuntija ymmärtää, että raippaverolla ei ole elintapojen kanssa mitään tekemistä.

Pienen empiirisen tutkimuksen pohjalta voin todeta lihapiirakan maksavan 20 senttiä ja yhden porkkanan 35 senttiä. Suhteen kääntäminen toisinpäin tuskin muuttaisi yksilön käyttäytymistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/221 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Terveysongelmat ja sosiaaliset ongelmat kasautuu samaan sakkiin. Eli on niukasti rahaa, joka käytetään tupakkaan, kaljaa/sidukkaan ja halpoihin epäterveellisiin eineksiin ja herkkuihin. Ei ole osaamista eikä kiinnostusta ostella jotain sesonkijuureksia. Halpa merkin ranskispussi ja nakkipaketti lähtee parilla eurolla. Ei ole rahaa maksaviin harrastuksiin, saati sitten verkkareihin ja lenkkareihin. Elämä on parvekkeella polttelua, netissä istumista ja lähikaupassa käymistä.

Aikamoista yleistystä. Minä en esimerkiksi juo alkoholia lainkaan, en polta tupakkaa, en syö eineksiä lainkaan ja herkkujakin nykyään kohtuudella (ja maksimissaan kerran viikossa). Olen kasvissyöjä. Rahaa on myös verkkareihin ja lenkkareihin. Korkeakoulutettukin olen. Siitä huolimatta minulla on ylipainoa. Kroonisista sairauksista löytyy kilpirauhasen vajaatoiminta. 

Vierailija
44/221 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lihavuus on evoluution keino lajin säilymiselle. Historiassa on ollut useita nälänhätäkausia ja myös tulevaisuudessa.

Vierailija
45/221 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä keskustelut ovat aina niin kapea-alaisia. Esim. jos ihminen ei saa riittävästi kunnon unta, se pidemmän päälle vaikuttaa painoon nostavasti. Lihavuus on monien eri asioiden summa ja siihen kun vielä lisätään jokaisen ihmisen yksilöllisyys, ei yleispätevää laihdutus- taikaa ole olemassakaan.

Sellainen yleispätevä taika on olemassa! Kun ei syö liikaa on mahdotonta lihoa. Läski kun ei voi syntyä tyhjästä. Se on aina lähtöisin ravinnosta.

Ja taas mutkat suoriksi. Ehkä kannattaisi edes hiukan perehtyä asioihin mistä laukoo 'totuuksia'. 

Joskus totuus sattuu. Kylmä totuus on, että kaikilta ylipaino-ongelmilta on mahdollista välttyä syömällä sopivan paljon. Syömällä sen mitä tarvitsee, muttei sen enempää.

Vierailija
46/221 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämähän oli yksittäisen ihmisen kirjoittama teksti mielipidepalstalla. Mielipiteitä aina riittää joka lähtöön. Ihan oikea asiantuntija ymmärtää, että raippaverolla ei ole elintapojen kanssa mitään tekemistä.

No Mustajoki vetoaa siihen asijantuntijuuteensa kirjoituksessaan: Kirjoittaja on hormoni- ja aineenvaihduntasairauksiin erikoistunut lääkäri, joka on perehtynyt lihavuuden syihin ja hoitoon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/221 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nykyisin käytetään paljon eineksiä ja puolivalmisteita, koska on arkisin niin kiire. Tätähän meille tuputetaan joka tuutista. Kiirekiire, ei ehdi tekemään kunnon ruokaa, niin osta tästä. Tuoteselosteessa onkin sitten kaikkea mahdollista maittavuutta lisäävää, kuten makeutta. Esim. tavallinen kaalipata on hyvä esimerkki. Kun teen itse, haudutan pitkään sipulit ja kaalit, voissa tietenkin, joten ne makeutuvat itsestään. Lihaa ja mausteita sopivasti, ja puolukoita ilman sokeria kaveriksi. Kun jättää perunan, riisin, pastan, viljat ja sokerit, niin ei vaivaa sokerinhimo. Rasvan ja proteiinin määrät suuremmikai, eikä ole nälkä. Eikä diabetestä, saati muitakaan elintasotauteja.

Tämä vain on sellainen ruokavalio, että sanopa lääkärille, niin viilenee kohtelu. Se ei ole virallinen ruokavalio, ja siksi väärin 😁. Mutta kun itsellä ei ole vaihtoehtoa. Runsashiilarinen ruoka aiheuttaa niin suuret ongelmat, että olen mieluummin väärässä, kuin sairas.

Vierailija
48/221 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämähän oli yksittäisen ihmisen kirjoittama teksti mielipidepalstalla. Mielipiteitä aina riittää joka lähtöön. Ihan oikea asiantuntija ymmärtää, että raippaverolla ei ole elintapojen kanssa mitään tekemistä.

No Mustajoki vetoaa siihen asijantuntijuuteensa kirjoituksessaan: Kirjoittaja on hormoni- ja aineenvaihduntasairauksiin erikoistunut lääkäri, joka on perehtynyt lihavuuden syihin ja hoitoon.

Mustajoki on pelkkä vitsi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/221 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Herkkujen hinnannosto voisi osaltaan auttaa, mutta tuskin se ongelmaa suuremmin korjaisi. Apua lihavuuteen pitäisi saada paremmin teveydenhuollon puolelta, tällä hetkellä siellä on vaan ravitsemusterapeutit osoitelemassa ruokaympyrää ja siinä se. Pitäisi olla vaikka läskileirejä, lihavien liikuntaryhmiä yms.

Terveydenhuollon pitäisi myös pystyä diagnosoimaan aineenvaihduntaan vaikuttavia sairauksia ja huomioida aineenvaihduntaan vaikuttavien lääkkeiden osuus lihavuudessa. Jos aineenvaihdunta ei toimi kunnolla vaikka diagnosoimattoman kilpirauhasen vajaatoiminnan takia (viitearvorajat persiistä, moni sairastaa turhaan siksi ettei lääkäri halua hoitaa), mistään läskileireistä ei ole apua.

Kannattaisi ihan ekana lakata valehtelemasta itselleen ja keksimästä kaikenlaisia selityksiä lihavuudelle. 

Vierailija
50/221 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveysongelmat ja sosiaaliset ongelmat kasautuu samaan sakkiin. Eli on niukasti rahaa, joka käytetään tupakkaan, kaljaa/sidukkaan ja halpoihin epäterveellisiin eineksiin ja herkkuihin. Ei ole osaamista eikä kiinnostusta ostella jotain sesonkijuureksia. Halpa merkin ranskispussi ja nakkipaketti lähtee parilla eurolla. Ei ole rahaa maksaviin harrastuksiin, saati sitten verkkareihin ja lenkkareihin. Elämä on parvekkeella polttelua, netissä istumista ja lähikaupassa käymistä.

Aikamoista yleistystä. Minä en esimerkiksi juo alkoholia lainkaan, en polta tupakkaa, en syö eineksiä lainkaan ja herkkujakin nykyään kohtuudella (ja maksimissaan kerran viikossa). Olen kasvissyöjä. Rahaa on myös verkkareihin ja lenkkareihin. Korkeakoulutettukin olen. Siitä huolimatta minulla on ylipainoa. Kroonisista sairauksista löytyy kilpirauhasen vajaatoiminta. 

Tai pikemminkin juuri SIKSI sinulla on ylipainoa. Kasvissyönti ajaa elimistön puutostilaan kun ravinto on köyhää. Keho kerää läskiksi kaiken saamansa ruuan nälänhädässään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/221 |

Kasvikset ja esim marjat ovat kyllä maailman ravinteikkaita ruokia.

-eri

Vierailija
52/221 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ns. herkkujen verotuksella ei kuitenkaan voida vaikuttaa kauppojen hinnoitteluun. Kauppias voi halutessaan laittaa karkit ja sipsit sisäänvetotarjouksena nollatuloksella tai vaikka tappiolla jos sattuu huvittamaan.

Sinne sitten ryntäisivät kaikki herkkusuut kaksoisleuat tutisten hakemaan kärry/autolasteittain halpoja herkkuja, ihan kuin alkkikset käyvät hakemassa viinaa naapurimaista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/221 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveysongelmat ja sosiaaliset ongelmat kasautuu samaan sakkiin. Eli on niukasti rahaa, joka käytetään tupakkaan, kaljaa/sidukkaan ja halpoihin epäterveellisiin eineksiin ja herkkuihin. Ei ole osaamista eikä kiinnostusta ostella jotain sesonkijuureksia. Halpa merkin ranskispussi ja nakkipaketti lähtee parilla eurolla. Ei ole rahaa maksaviin harrastuksiin, saati sitten verkkareihin ja lenkkareihin. Elämä on parvekkeella polttelua, netissä istumista ja lähikaupassa käymistä.

Aikamoista yleistystä. Minä en esimerkiksi juo alkoholia lainkaan, en polta tupakkaa, en syö eineksiä lainkaan ja herkkujakin nykyään kohtuudella (ja maksimissaan kerran viikossa). Olen kasvissyöjä. Rahaa on myös verkkareihin ja lenkkareihin. Korkeakoulutettukin olen. Siitä huolimatta minulla on ylipainoa. Kroonisista sairauksista löytyy kilpirauhasen vajaatoiminta. 

Tai pikemminkin juuri SIKSI sinulla on ylipainoa. Kasvissyönti ajaa elimistön puutostilaan kun ravinto on köyhää. Keho kerää läskiksi kaiken saamansa ruuan nälänhädässään.

Kasvikset ja esim marjat ovat kyllä maailman ravinteikkaita ruokia.

-eri

Varmasti näin, mutta eivät pelkästään riitä ihmisravinnoksi.

Vierailija
54/221 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se on niin helppo ulista ja syyttää lihavuudestaan geenejä ja sairauksia ettei vaan tarvitse muuttaa omassa toiminnassaan mitään. Yksi syö terveellisesti, mutta "omalla ajallaan" nauttiin viiniä suklaan tai juustojen kera useamman kerran viikossa. Toinen elää lähinnä eineksillä, pitsoilla, sipseillä ja energiajuomilla, koska terveelliseen ruokaan ei mukamas riitä raha tai aika. Kummallakaan ei riitä energia liikunnan harrastamiseen ja ylimääräinen kävelykin aiheuttaa epämukavuuksia ja kipuja.

Onneksi kummatkin ovat saaneet työterveydestä diagnoosiksi lievän masennuksen, jota voi syyttää kertyneistä kiloista ja toiselta löytyy lihavia sukulaisia, joten geenitkin ovat häntä vastaan.  Voi vaan miettiä, että tuliko lihavuus vai masennus ensin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/221 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveysongelmat ja sosiaaliset ongelmat kasautuu samaan sakkiin. Eli on niukasti rahaa, joka käytetään tupakkaan, kaljaa/sidukkaan ja halpoihin epäterveellisiin eineksiin ja herkkuihin. Ei ole osaamista eikä kiinnostusta ostella jotain sesonkijuureksia. Halpa merkin ranskispussi ja nakkipaketti lähtee parilla eurolla. Ei ole rahaa maksaviin harrastuksiin, saati sitten verkkareihin ja lenkkareihin. Elämä on parvekkeella polttelua, netissä istumista ja lähikaupassa käymistä.

Aikamoista yleistystä. Minä en esimerkiksi juo alkoholia lainkaan, en polta tupakkaa, en syö eineksiä lainkaan ja herkkujakin nykyään kohtuudella (ja maksimissaan kerran viikossa). Olen kasvissyöjä. Rahaa on myös verkkareihin ja lenkkareihin. Korkeakoulutettukin olen. Siitä huolimatta minulla on ylipainoa. Kroonisista sairauksista löytyy kilpirauhasen vajaatoiminta. 

Tai pikemminkin juuri SIKSI sinulla on ylipainoa. Kasvissyönti ajaa elimistön puutostilaan kun ravinto on köyhää. Keho kerää läskiksi kaiken saamansa ruuan nälänhädässään.

Kasvikset ja esim marjat ovat kyllä maailman ravinteikkaita ruokia.

-eri

Aivan niin, sellaiselle, joka on luonnostaan kasvissyöjä, ihminen sitä ei ole.

Vierailija
56/221 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinä ap olet ehkä lihonut mättämällä kotiruokaa. Minä syön määrällisesti vähän, mutta energiatiheää ruokaa (eli lähinnä sipsejä ja suklaata). Kyllä ihmisten lihomiseen vaikuttaa kaikki se ruoan saatavuus, joka on lisääntynyt valtavasti 80-luvulta.

Vierailija
57/221 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveysongelmat ja sosiaaliset ongelmat kasautuu samaan sakkiin. Eli on niukasti rahaa, joka käytetään tupakkaan, kaljaa/sidukkaan ja halpoihin epäterveellisiin eineksiin ja herkkuihin. Ei ole osaamista eikä kiinnostusta ostella jotain sesonkijuureksia. Halpa merkin ranskispussi ja nakkipaketti lähtee parilla eurolla. Ei ole rahaa maksaviin harrastuksiin, saati sitten verkkareihin ja lenkkareihin. Elämä on parvekkeella polttelua, netissä istumista ja lähikaupassa käymistä.

Aikamoista yleistystä. Minä en esimerkiksi juo alkoholia lainkaan, en polta tupakkaa, en syö eineksiä lainkaan ja herkkujakin nykyään kohtuudella (ja maksimissaan kerran viikossa). Olen kasvissyöjä. Rahaa on myös verkkareihin ja lenkkareihin. Korkeakoulutettukin olen. Siitä huolimatta minulla on ylipainoa. Kroonisista sairauksista löytyy kilpirauhasen vajaatoiminta. 

Tai pikemminkin juuri SIKSI sinulla on ylipainoa. Kasvissyönti ajaa elimistön puutostilaan kun ravinto on köyhää. Keho kerää läskiksi kaiken saamansa ruuan nälänhädässään.

Kasvikset ja esim marjat ovat kyllä maailman ravinteikkaita ruokia.

-eri

Kasvissyöjälle kyllä, ihmiselle ei.

Vierailija
58/221 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minusta roskaruuan ja muiden herkkujen verokannan nostaminen on loistava idea. Samalla tosin pitää laskea kasvisten ja hedelmien veroa. Itse söisin paljon enemmän kasviksia jos ne olisivat edullisempia (nyt puhun muistakin kuin sipulista, porkkanasta ja perunasta).

Lihavuushan on vahvasti sidoksissa myös koulutustasoon ja sitä kautta yhteiskuntaluokkaan, joten epäterveellisten ruokien hintoja nostamalla vaikutettaisiin alemman yhteiskuntaluokan terveyteen positiivisesti (ennen kuin joku itkee, että tuntee sata lihavaa korkeakoulutettua ja kaksi sataa laihaa tuilla eläjää, niin tästä on olemassa paljon tutkimuksia, googleta).

Esim jos sipsipussi maksaisi vaikkapa 6 euroa, ihmiset ostaisivat sipsejä vain erikoistilanteisiin. Myös pikaruokapaikkojen hintoja pitäisi nostaa ja niihin sisällyttää ympäristökorvaus, koska kertakäyttöroskaa tulee niin paljon ja typerät asiakkaat vielä levittävät roskia kadulle ja luontoon.

Verotus pitäisi kohdistaa ihan kaikkiin energiatiheisiin ruokiin, eli jos kalorien määrä ylittää jonkin tietyn / 100 g, niin silloin vero nousee. 

Vierailija
59/221 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Täällä kylmässä pohjolassa on elintärkeää että lihavia väestössä.

Seuraavassa katastrofista vain lihavat selviävät varastoillaan.

Evoluution tuomaa selviytymis keinoja.

Fyysisesti hyväkuntoinen ja ylipainoinen ehkä, mutta lihava ja huonokuntoinen on huonossa asemassa poikkeustilanteessa.

Vierailija
60/221 |
13.07.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pohjois-Korea voisi toimia ruokailun mallimaana. Toinen vaihtoehto on ommella suu kiinni jos bmi on yli 25.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yhdeksän kolme