Mitä te ajattelette ihmisestä kenellä näkyy viiltelyjälkiä käsissä..?

Vierailija kirjoitti:

Täällä keskustelussa pyörii selkeästi joku sensaatiohakuinen trolli, joka koettaa saada aikaan suuria tunteita muissa keskustelijoissa. On tajunnut, että tällainen keskusteluketju on varsinainen kultakaivos trollaamiseen, joten tulee tänne kirjoittelemaan huomionhakuisuudesta, WT:stä, lisääntymisen kieltämisestä ym. ikävistä jutuista, jotta saisi muut suuttumaan. Ja kohta se samainen tyyppi vastaa tähän viestiin jollain tosi lapsellisella kommentilla, koska haluaa saada minutkin vihaiseksi :D Noh, juon tässä rauhassa kahvini ja nautin elämästäni lehmänhermojeni kera <3

T. Entinen viiltelijä

Jep, eikö nuo trollit itse juuri ollut jotain narsistisen persoonallisuushäiriön omaavia, sekopäitä itse siis pahimmasta päästä :-D Muistaakseni tästä oli lehdissä tutkimusta jokunen vuosi sitten.

Itsellänikin on, joten varmaan lähinnä "ilahtuisin" jos näkisin jonkun joka uskaltaa olla peittelemättä arpiaan. Mielestäni se on rohkeaa. Itse peittelen omiani töissä ja vanhempainilloissa ym, mutta en ystävien tai tuntemattomien seurassa. Harkitsen tatuointia. Arvet 20 vuotta vanhoja. Tsemppiä ap:lle samankaltaisiin pohdintoihin :)

Ihana että meitä on muitakin! Itsellä lähes 15 v vanhoja arpia käsissä kun nuorena masentuneena tunnetaidot ei olleet parhaimmillaan. Sittemmin toivuin. Nykytyössä ei paljon arpia voi näyttää. Pitkät hihat siis kesäisinkin käytössä. En häpeä sairauttani mutta en halua että koko maailmalle elämäni kipeimmät kokemukset ovat näkyvillä. Siispä harkitsen myös tatuointia, vaikka ei sekään peitä 100%. Toisaalta pelkään, että tatska suuntaisi katseita enemmän siihen arpialueelle, ehkä muut eivät niihin niin huomiota kiinnitäkään toisin kuin minä, joka olen koko ajan niistä tietoinen. Pidän kättä aina sellaisessa asennossa, että näkyvyys arpiin olisi mahdollisimman pieni ja pyrin peittämään käsivartta joko vaattein tai esim. kantamalla käsilaukkua käsi vartaloa vasten... Kuluttavaa. Kadun viiltelyä eniten koko elämässäni. Toisaalta ihailen ihmisiä, joilla on rohkeutta antaa arpien näkyä.

Sääliksi käy, mutta tietyllä tavalla myös hieman kammottaa. En ole oikein koskaan ymmärtänyt niiden pointtia. 

Itse olen harrastanut tuota puolet elämästäni. Jos näen jollain jälkiä, niin tulee surullinen olo. Muistan itse sen tuskan, kun se oli ainoa keino tulla toimeen, ei ollut ketään kuka auttais tai ketään kenelle puhua.

Mun arvet on kaikki jaloissa. Oon nyt 31 ja viimeisimmästä viillosta ja lyönnistä on n 3 vuotta, aloitin 13-vuotiaana. Viime kesä oli ensimmäinen, kun uskalsin mennä pelkissä shortseissa ihmisten ilmoille, jännitin kovasti tuleeko tuomitsevia katseita. Sitä ennen 18 vuotta kesät talvet pidin jalkani piilossa, kesät oli tosi vaikeita.

Mä oon aina kuitenkin ihaillut, jos joku ei peittele vanhoja arpiaan. Kamppailusta ja voitostahan ne kertoo, niillä on tarina kuten tatuoinneillakin.

Itse kuljen nykyään ihan vapaasti hameissa ja shortseissa. Kyllä sen huomaa kun välillä joku huomaa ja menee hämilleen, mutta kukaan ei ole tuominnut :) jotkut ovat uteliaita ja kyselevät paljonkin, mutta hyvässä hengessä. Jotenkin tuo arvista keskustelu on aina lähentänyt ihmissuhteita.

Mene vaan ihan rohkeasti :)