Mies kutsui kaverinsa lomallemme
Olenko joustamaton ja epäsosiaalinen, mitä mieltä olette?
Pääsemme tänä kesänä (ja tänä vuonna) yhdelle lomareissulle miesystäväni kanssa. Ja hän kutsui mukaan kaverinsa. En luonnollisestikaan pitänyt tästä ideasta, sillä olin haaveillut kahdenkeskisestä lomailusta. Alunperin olin haaveillut, että olisimme toisella paikkakunnalla yhden yön hotellissa, kävisimme yhdessä tapahtumassa ja ravintolassa syömässä. Mies alkoi pihistellä ja ehdotti, että menemme hotellin sijasta hänen sukulaiselleen pariksi yöksi ja taivuin tähän. Mies ehdotti, että menisimme yhdessä sukulaisen kanssa käymään yhdessä paikassa ja tähänkin olin valmis joustamaan. Näemme häntä harvoin, joten tämän on ihan perusteltua, jos hotelliin emme kerta ole menossa.
Sitten se mihin en taipunut: mies haluaa mukaan kaverinsa, jota en ole ikinä tavannut. Mies perusteli, että saisimme autovuokran jaettua pienemmäksi, kun kaveri tulisi. Eli säästäisimme 30e. Sitten hän alkoi tehdä "kompromissia", että kaveri tulisi vain yhdeksi päiväksi kanssamme. Sitten alkoi huuto, kun en asiasta innostunut.
Minun toiveeni: Päästä yhdeksi yöksi hotelliin, syömään ja tapahtumaan kahdestaan romanttisesti.
Miehen kompromissi: Yövymme sukulaisella, ostamme ruokaa kaupasta, hengaamme tuntemattoman kaverin kanssa ja käymme tapahtumassa.
Olenko ihan huono naisystävä, kun en jousta tuohon kaverin mukaantuloon? Mies haukkui minut epäsosiaaliseksi, kun en halua tutustua muihin ihmisiin. (Kyllä olen aina muuten tutustunut, mutta en halua lomalleni heitä.) Niin ja miesystäväni hengaa parhaillaan tämän kaverinsa kanssa ja on nähnyt häntä useamman kerran talven ja kevään aikana ettei kyseessä ole joku kaukomailta vierailemassa oleva henkilö.
Hieman epäselvästi kirjoitettu, kun kiehuu niin. Pahoitteluni.
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos seuraavaksi kokeilisit sitä suoraa viestintää : haluan kahdenkeskisen romanttisen hotelliyön ? Jos ladot vain haaveita ne on vain haaveita.
Tai sitten vaan jss. Ja etsii sellaisen joka osaa kuunnella ja jolla muutama aivosolu pystyy näinkin vaativaan ajatteluun.
Älä vaan lisäänny tollasen tyypin kanssa. Sehän ottaa synnytykseenkin kaverinsa mukaan.
Mitkä ovat miehen lomatoiveet? Oletko kysynyt?
O nko tämä kaveri jota et ole koskaan tavannut nainen?
Yksipuolinen romanssi on tragedia.
Minun kohdallani suunnitelmat olisivat tyssänneet jo tuohon sukulaisilla yöpymiseen. En pysty kuvittelemaan tilannetta, jossa suunnittelu olisi edellyt noin pitkälle eli suunnilleen koko alkuperäisidea olisi muuttunut. Ja puolisoni tietää kyllä, että en yövy sukulaisten enkä ystävien kodeissa.
Ai että. Tästä aloituksesta tuli mieleen ihana muisto, kun aikoinaan exän kanssa oltiin lähdössä lomamatkalle pienen vauvamme kanssa. En muista enää kaikkia vaiheita, mutta loppujen lopuksi mies lähtikin matkalle vanhempiensa kanssa ja minä jäin vauvan sekä miehen juopon veljen kanssa kotiin. Meillä oli maatila, ja jonkun oli pakko jäädä hoitamaan eläimiä, muuten olisin nostanut kytkintä välittömästi, mutta tässä tapauksessa maltoin odottaa ko.lomamatkan loppuun asti.
Et ole pikkumainen ap, kyllä tuo vähän kohtuuttomalta kuulostaa sielläkin.
Tämä ei ole vitsi, vaikka se siltä kuulostaakin. Mutta eräs puolituttu nainen otti hänen ja miehensä lomamatkalle mukaan rakastajansa. Mies oli luullut vain kaveriksi, koska oli molempien tuttu. Matkalla vaimo ja se toinen mies jäivät rysän päältä kiinni ja suhde paljastui. Ovat nyt eronneet riitaisasti.
Onko ap:n miehen kaveri nainen?
Puhut ap kokoajan sinun toiveitasi ja haaveistasi, olet esitellyt miehelle listan, mitä sinä haluat lomalla tehdä. Kuulostaa aika minä minä -touhulta. Oletko kysynyt, mitä mies haluaa, mitkä hänen toiveensa ovat vai onko se vain törkeää, mitä sinä haluat?
Parisuhteessa kun yleensä on tapana keskustella ja kuunnella, eikä vain esittää omia haluja. Voi olla, että olen täysin väärässä, mutta kuulostat kovin itsekrskeisektä, kun selosrat, miten olet esitellyt sinun suunnitelmasi, miten sinä tahdot sitä ja tätä.
Ma vaatisin sen hotelliyon ja kaveria nahtaisiin vain siella tapahtumassa. Elleivat nama speksit toteutuisi, en lahtisi koko reissuun.
Minnekaan sukulaisten nurkkiin hyysaamaan ja joku kaveri siina koko ajan hessuhopona mukana...juuei.
Tuommoisessa miehessä on se ero aviomiesmateriaaliin, että jälkimmäinen, kuten mieheni, pohdiskelee, miten voisimme kahdestaan livahtaa sukulaisten mökiltä edes yhdeksi yöksi naapuripaikkakunnalle hotelliin yöksi ja käymään yhdessä syömässä romanttisesti.
Suhtauduin tähän ehdotukseen vähön tylsästi, kun hän ehdotti, mutta nyt tajuan, etten osannut ollenkaan arvostaa hienoa elettä. Pitääpä sanoa hänelle tänään, että toteutetaan se ehdotus. Kiitos herättävästä ketjusta.
Vierailija kirjoitti:
No ei se ainakaan seksiä halua lomalla. Ellei sitten kaverinsa kanssa. Ei jatkoon
Näinpä. Oma mieheni tekee aina kaikkensa että majoitutaan kahdestaan... :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei se ainakaan seksiä halua lomalla. Ellei sitten kaverinsa kanssa. Ei jatkoon
Näinpä. Oma mieheni tekee aina kaikkensa että majoitutaan kahdestaan... :D
Sama...myos jos ollaan kavereiden luona kylassa niin kertoo jalkeenpain etta oli hirvean vaikeaa kun piti olla niin ja niin pitka aika koskematta ja pussaamatta :D (Jep, me ollaan se allo pari jotka on koko ajan toisissaan kiinni - onneksi vaan kun ollaan kaksin.)
Vierailija kirjoitti:
Puhut ap kokoajan sinun toiveitasi ja haaveistasi, olet esitellyt miehelle listan, mitä sinä haluat lomalla tehdä. Kuulostaa aika minä minä -touhulta. Oletko kysynyt, mitä mies haluaa, mitkä hänen toiveensa ovat vai onko se vain törkeää, mitä sinä haluat?
Parisuhteessa kun yleensä on tapana keskustella ja kuunnella, eikä vain esittää omia haluja. Voi olla, että olen täysin väärässä, mutta kuulostat kovin itsekrskeisektä, kun selosrat, miten olet esitellyt sinun suunnitelmasi, miten sinä tahdot sitä ja tätä.
Ap:n viestistä nopeasti leikattuna:
- Mies alkoi pihistellä ja ehdotti, että menemme hotellin sijasta hänen sukulaiselleen pariksi yöksi ja taivuin tähän.
- Mies ehdotti, että menisimme yhdessä sukulaisen kanssa käymään yhdessä paikassa ja tähänkin olin valmis joustamaan.
- mies haluaa mukaan kaverinsa, jota en ole ikinä tavannut.
- hän alkoi tehdä "kompromissia", että kaveri tulisi vain yhdeksi päiväksi kanssamme. Sitten alkoi huuto, kun en asiasta innostunut.
- Miehen kompromissi: Yövymme sukulaisella, ostamme ruokaa kaupasta, hengaamme tuntemattoman kaverin kanssa ja käymme tapahtumassa.
Minusta kuulostaa, että mies on aika moneen kertaan saanut esittää omat halunsa.
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei se ainakaan seksiä halua lomalla. Ellei sitten kaverinsa kanssa. Ei jatkoon
Näinpä. Oma mieheni tekee aina kaikkensa että majoitutaan kahdestaan... :D
Sama...myos jos ollaan kavereiden luona kylassa niin kertoo jalkeenpain etta oli hirvean vaikeaa kun piti olla niin ja niin pitka aika koskematta ja pussaamatta :D (Jep, me ollaan se allo pari jotka on koko ajan toisissaan kiinni - onneksi vaan kun ollaan kaksin.)
Ööö, siis eikö muiden seurassa saa koskea tai pussata? Meitä on usein kesämökillä kolme-neljä sukupolvea sukulaisia, ja ihan normaalia on että joku pysähtyy ohi kulkiessaan antamaan suukon puolisolleen (ehkä ujuttaa kädet takataskuihin), joku pari loikoilee sohvalla toiset jalat toisen sylissä hierottavana, joku istuu puolisonsa syliin kun muitakaan paikkoja ei ole, joku menee halaamaan tiskaavaa puolisoaan takaapäin ja painaa posken selkään/olalle, rantasaunalle kuljetaan käsi kädessä (tai rohkeimmat reppuselässä). Eikä me olla ällöjä tai koko ajan toisissamme kiinni vaikka siltä voi noin listattuna kuulostaakin, vaan hellä kosketus on ihan normaalia ja arkista elämää. Ja aina löytyy niitä hetkiä kun voi huussipolulla ristiin kävellessä antaa vähän viivyttelevämmän suukon tai paljussa lilliessä silittää vähän yksityisemmin (esim. reidestä, kyljistä, ei sen pervompaa) kun kukaan ei näe, eikä sekään vielä tarkoita mitään nuoleskelua.
Mun ex oli tuollainen. Halusi musta äidin, ei puolisoa. Suku oli aina tärkeämpi ja lopulta alkoi pettää mua.
No ap kertoi ensin omat toiveensa ja sitten mies kertoi omat ja nyt loma vietetään niinkuin mies haluaa eli missä tässä oli se kompromissi? Ehkä ap sinun ei olisi pitänyt suostua kaikkeen mitä mies ehdotti koska ne eivät sinulle sovi/kelpaa. Älä sano joo jos tarkoitat ei.
Kuulostaa tutulta. Lomalle mies ei ole toistaiseksi kavereitaan raahannut, mutta meillä oli vielä vähän aikaa sitten sellaista, että jos olin halunnut pitää rennon ja romanttisen illan hyvän illallisen, viinilasillisen ja leffan parissa, ja miehen kaveri sattui soittamaan, mies ehdotti, että haittaako jos ”Tero” tulee mukaan?
Hän oli siis mennyt jo tässä vaiheessa Terolle lupaamaan, eli kyseessä ei edes ollut mikään ehdotus vaan lähinnä ilmoitusluontoinen asia.
Siinä sitten piti kokata kolmannelle henkilölle ja huolehtia riittääkö kahdelle henkilölle ostetut raaka-aineet ja viini. Saattoi olla, että Terolle ei käynyt ne valinnat jotka olimme jo tehneet, ja lopulta huomasin katsovani aivan eri elokuvaa ja syöväni aivan eri ruokaa kuin mitä olin aikonut.
Useimmiten kömmin nukkumaan miehen vielä jäädessä istumaan iltaa Teron kanssa.
Tähän tuli kuitenkin lopulta muutos. Kun olin saanut pari kertaa estettyä Teron tulon, mies tavallaan näki, miten mukavaa kahdestaan voi olla. Hän myös otti mallia isoveljestään, joka alkoi sanoa ihan suoraan, jos halusi viettää aikaa kahdestaan tyttöystävänsä kanssa.
Toivoa siis on! Minun miehenikin on 30 v, eli mitään teinejä ei enää olla.
Vierailija kirjoitti:
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei se ainakaan seksiä halua lomalla. Ellei sitten kaverinsa kanssa. Ei jatkoon
Näinpä. Oma mieheni tekee aina kaikkensa että majoitutaan kahdestaan... :D
Sama...myos jos ollaan kavereiden luona kylassa niin kertoo jalkeenpain etta oli hirvean vaikeaa kun piti olla niin ja niin pitka aika koskematta ja pussaamatta :D (Jep, me ollaan se allo pari jotka on koko ajan toisissaan kiinni - onneksi vaan kun ollaan kaksin.)
Ööö, siis eikö muiden seurassa saa koskea tai pussata? Meitä on usein kesämökillä kolme-neljä sukupolvea sukulaisia, ja ihan normaalia on että joku pysähtyy ohi kulkiessaan antamaan suukon puolisolleen (ehkä ujuttaa kädet takataskuihin), joku pari loikoilee sohvalla toiset jalat toisen sylissä hierottavana, joku istuu puolisonsa syliin kun muitakaan paikkoja ei ole, joku menee halaamaan tiskaavaa puolisoaan takaapäin ja painaa posken selkään/olalle, rantasaunalle kuljetaan käsi kädessä (tai rohkeimmat reppuselässä). Eikä me olla ällöjä tai koko ajan toisissamme kiinni vaikka siltä voi noin listattuna kuulostaakin, vaan hellä kosketus on ihan normaalia ja arkista elämää. Ja aina löytyy niitä hetkiä kun voi huussipolulla ristiin kävellessä antaa vähän viivyttelevämmän suukon tai paljussa lilliessä silittää vähän yksityisemmin (esim. reidestä, kyljistä, ei sen pervompaa) kun kukaan ei näe, eikä sekään vielä tarkoita mitään nuoleskelua.
No varmaan "saa", meidan mielesta hellyydenosoitukset on vaan yksityisia.
Toki me kadulla kuljetaan kasi kadessa mutta suukottelut tai koskettelut, joissa on seksuaalinen vire, saastetaan kylla kahdenkeskisiin hetkiin.
Mitä jos seuraavaksi kokeilisit sitä suoraa viestintää : haluan kahdenkeskisen romanttisen hotelliyön ? Jos ladot vain haaveita ne on vain haaveita.