Mies kutsui kaverinsa lomallemme
Olenko joustamaton ja epäsosiaalinen, mitä mieltä olette?
Pääsemme tänä kesänä (ja tänä vuonna) yhdelle lomareissulle miesystäväni kanssa. Ja hän kutsui mukaan kaverinsa. En luonnollisestikaan pitänyt tästä ideasta, sillä olin haaveillut kahdenkeskisestä lomailusta. Alunperin olin haaveillut, että olisimme toisella paikkakunnalla yhden yön hotellissa, kävisimme yhdessä tapahtumassa ja ravintolassa syömässä. Mies alkoi pihistellä ja ehdotti, että menemme hotellin sijasta hänen sukulaiselleen pariksi yöksi ja taivuin tähän. Mies ehdotti, että menisimme yhdessä sukulaisen kanssa käymään yhdessä paikassa ja tähänkin olin valmis joustamaan. Näemme häntä harvoin, joten tämän on ihan perusteltua, jos hotelliin emme kerta ole menossa.
Sitten se mihin en taipunut: mies haluaa mukaan kaverinsa, jota en ole ikinä tavannut. Mies perusteli, että saisimme autovuokran jaettua pienemmäksi, kun kaveri tulisi. Eli säästäisimme 30e. Sitten hän alkoi tehdä "kompromissia", että kaveri tulisi vain yhdeksi päiväksi kanssamme. Sitten alkoi huuto, kun en asiasta innostunut.
Minun toiveeni: Päästä yhdeksi yöksi hotelliin, syömään ja tapahtumaan kahdestaan romanttisesti.
Miehen kompromissi: Yövymme sukulaisella, ostamme ruokaa kaupasta, hengaamme tuntemattoman kaverin kanssa ja käymme tapahtumassa.
Olenko ihan huono naisystävä, kun en jousta tuohon kaverin mukaantuloon? Mies haukkui minut epäsosiaaliseksi, kun en halua tutustua muihin ihmisiin. (Kyllä olen aina muuten tutustunut, mutta en halua lomalleni heitä.) Niin ja miesystäväni hengaa parhaillaan tämän kaverinsa kanssa ja on nähnyt häntä useamman kerran talven ja kevään aikana ettei kyseessä ole joku kaukomailta vierailemassa oleva henkilö.
Hieman epäselvästi kirjoitettu, kun kiehuu niin. Pahoitteluni.
Kommentit (46)
Taidatte olla nuoria? Kaverit meinaavat joskus miehille ihan kaikkea eivätkä he välttämättä edes tajua miksi naisen kanssa pitäisi viettää kahdenkeskistä aikaa. Hauskempaa kun on kaveri mukana. Koeta siinä sitten selittää mitä olit tarkoittanut yhteisellä ajalla.
Ja onhan noita naisiakin jotka riippuvat esim äidistään, eli ei ainoastaan miesten vika.
Mutta sä saat sentään lähteä mukaan ja sun mies sentään suostuu lähtemään tuollaiseen reissuun? En valittaisi..
Vierailija kirjoitti:
Mutta sä saat sentään lähteä mukaan ja sun mies sentään suostuu lähtemään tuollaiseen reissuun? En valittaisi..
Tää on paras, saat sentään lähteä mukaan omalle lomallesi, vaikka se loma ei olekaan yhtään sitä mitä halusit, joten ole nyt kiitollinen!
Ap voisi ottaa kaksi kaveriaan mukaan ja ei, ei mitään kimppakivaa pervot vaan automatkalla suihkutetaan hiuslakkaa niin, että heikommat tukehtuvat. Tyynysotaa hotellihuoneessa. Meikit vaatteet ja kaikki hajalleen. Selfietä kehiin ja fööni laulaa. Paskaa musiikkia 7/24. Vaan tyttöjen juttuja potenssin kaheksan. Äijät saa tuntea naisten girlpowerin niin, että kahdenkeskinen loma tuntuu ihan kivalle ajatukselle jatkossa. Älä jää ap vähemmistöön :D
Kyllä naiset sitten osaa olla itsekkäitä. Ei mitään empatiaa. Halutaan että kaveri olisi yksinäinen kunhan vaan itse saa pitää kivaa.