Pitääkö pettämisestä kertoa?

Mulla kumppani on jäänyt kiinni pettämisestä. Kyseessä ei ollut yhden yön juttu, vaan hänellä oli sivusuhde toiseen vuoden ajan. Tällaisessa tilanteessa todellakin olisin halunnut saada tietää, enkä vain arvailla sitä miksi meidän avioliitto voi niin huonosti ja mikä tässä mättää. Aivan turhaan käytin tolkuttomasti aikaani ja energiaani siihen, että yritimme mukamas korjata liittoa ja viettää kahdenkeskistä aikaa. Täysin turhaahan se oli, kun puolison tunteiden kohde oli toinen ihminen. Ja tuollaisesta sivusuhteesta jää aina ennemmin tai myöhemmin kiinni. Aina tulee tehtyä jossain kohtaa se kriittinen virhe ja nalli napsahtaa. Eli sen salaaminen on sikälikin turhaa, koska kiinni jää kuitenkin.

Mutta jos kyseessä on klassinen firman pikkujouluissa kopiokoneen päällä kännissä paneminen, niin karua sanoa, mutta en haluaisi siitä tietää. Petetyksi joutuminen on niin äärimmäisen rankka kokemus henkisesti, että jos kyse on ollut vain kännissä tehdystä typeryydestä, joka myös sellaiseksi jäi, niin miksi mun pitäisi siitä oikeastaan tietää? Kertominen toki helpottaisi pettäjän syyllisyyden tuntoa, kun saisi asian pois harteiltaan ja omaltatunnoltaan. Itselleni se tietäisi ensi alkuun rauhoittavia ja saikkua, sitten psykoterapiaa ja masennuslääkkeitä vuoden verran siitä eteen päin. Senkään jälkeen en olisi 100% luottavainen, vaan se veisi ihan hirveästi aikaa.

Eli tässä on kaksi puolta. Suhde, säännöllinen tapaaminen jne. on asioita jotka on syytä täräyttää tiskiin ja sitten katsotaan mitä on tehtävissä, vai onko enää mitään. Mutta känninen kertapano kumin kera on varmasti sellainen, ettei tietoisuus siitä tee mitään muuta kuin vain lisää tuhoa.

Kyllä pettämisen aistii toisen käytöksestä. Turha jatkaa suhdetta petturin kanssa.

Pohjasakkaa ovat.

Nämä asiat sun pitää sopia sen kenen kanssa olet suhteessa.