En uskalla hankkia lasta, koska pelkään lapsen olevan erityislapsi

Adoptolapsista vasta moni onkin erityinen..

Vierailija kirjoitti:

Ajatelkaa myös vammaisena syntyvää lasta. Ei hänelläkään hyvää elämää ole.

Miksi muuten vammaista ei voi sanoa vammaiseksi tai sairaaksi? Erityislapsi kuulostaa hienostelevalta, peittelevätlä ja typerältä.

Vammainen ja sairas tarkoittavat eri asioita. Kyllä noita sanoja käytetään, jos on vammainen tai sairas. Erityislapsi ei läheskään aina ole kumpaakaan.

Osa vammoista kuten downin syndrooma pystytään seulomaan raskausaikana, neuropsykiatriset häiriöt ovat voimakkaasti periytyviä, joten jos suvussa ei sen tyyppistä poikkeavuutta kummankaan puolelta ilmene voit kohtalaisen rauhallinen olla noiden suhteen, käytöshäiriöt ja muut puhtaasti psykiatriset häiriöt vältät parhaiten olemalla itse tasapainoinen ja lapsen tarpeisiin vastaava vanhempi. Tietysti on liuta erilaisia vammoja ja häiriöitä joita ei voida ennustaa, mutta hyvin paljon suurempi todennäköisyys siitä huolimatta on saada täysin terve lapsi. Suurin osa vanhemmista kyllä rakastaa niitä erityislapsiaankin vaikka eivät varmasti ole toivoneet hekään vammaista lasta saavansa. Ihminen on sopeutuvainen, ja jokainen lapsi oma arvokas yksilönsä. Mutta ymmärrän silti huolesi enkä halua sitä vähätellä. On vaan surullista jos olisit halunnut lapsia mutta et uskalla niitä hankkia, ja siksi jäät lapsettomaksi.

Kyllä itsekin toivoin kovasti tervettä lasta, enkä tiedä miten olisin jaksanut erityislasta (kolme normilasta on). Mutta jotenkin esikoisen synnyttyä kirkastui se, että lasten kanssa se vaan menee niin että saat mitä saat ja,sen kanssa eletään. Esikoinen on normaali mutta oli pienenä äärimmäisen sosiaalisesti arka ja herkkä muutoksille rutiineissa ja huono kestämään epämukavuutta. Ei matkusteltu (parin järkyttävän kokemuksen jälkeen) enkä juuri saanut sellaisia kokemuksia että muut olisivat ihailleet lastani. Sillä ei ollut väliä. Itse ihailin häntä määrättömästi ja näin ne kaikki positiiviset ominaisuudet, jotka eivät näkyneet ulospäin.

Tosin täytyy myöntää, etten tajua miten joku jaksaa vuosikausien valvomista, mitä erityisen kanssa saattaa joutua kestämään. Mutta kai siitäkin jotenkin selviää.

Toi lähtökohta ’en halua erityislasta’,🤔ei kai kukaan halua, mutta ei kyllä kannata tehdä lasta jos se noin paljon vaivaa,terveenkään lapsen kanssa ei aina niin helppoa,nekin sairastelee..

Ja jos ei ole valmis ’erityislapseen,johon kukaan tuskin on..en suosittele adoptiotakaan,kun sehän ei sitten ole edes oma,ja voi olla vaikka tosi ärsyttävä😁

Vierailija kirjoitti:

Toi lähtökohta ’en halua erityislasta’,🤔ei kai kukaan halua, mutta ei kyllä kannata tehdä lasta jos se noin paljon vaivaa,terveenkään lapsen kanssa ei aina niin helppoa,nekin sairastelee..

Ja jos ei ole valmis ’erityislapseen,johon kukaan tuskin on..en suosittele adoptiotakaan,kun sehän ei sitten ole edes oma,ja voi olla vaikka tosi ärsyttävä😁

Siis häh? Ihan yhtälailla se biologinenkin lapsi voi olla vaikea tai "ärsyttävä" :D

Äitinä, jonka lapsi on tutkimusprosessissa mahdollisen "erityisyyden" vuoksi voin sanoa, että se oma lapsi on rakas vaikka hän ei olisikaan "normaali". Arki on meidän perheelle normaalia, vaikka se muille onkin erityistä. Elämä on siitä kiva juttu, että asioihin sopeutuu ja onnistumisia saa mistä vain.

Ei kukaan varmasti toivo erityislasta, mutta kun se omalle kohdalle sattuu niin ymmärtää, että ei se ole mikään maailmaa kaatava asia. Joutuu vain oppimaan ja opettelemaan vähä erilaisia vanhemmuuden taitoja.

Jos tietää, ettei missään tapauksessa kestäisi arkea erityislapsen kanssa, sitten lapsia ei pidä hankkia.

Asia on todella näin yksinkertainen. Sitä kun ei voi valita, onko terve lapsi tulossa.

Lapseton elämä on todella mukavaa ja antoisaa. Ei lasten hankkiminen on elää nykyään mikään pakko. Mielenkiintoista tekemistä riittää aivan varmasti koko elämän ajaksi myös ilman vanhemman roolia. Älä siis liikaa stressaa asiasta.

Vanha ketju, mutta itsellä iski tämä nyt ihan puun takaa kun vauva vammautui synnytyksessä vakavasti, makaa toista kuukautta teholla ja ainoa mitä mietin on etten halua vammaista lasta... miten ihmeessä tästä ajatuksesta pääsee eroon?

Ja voi kun toivoisin että tämä olisi vitsi...

Onneksi epäonnistuneet yksilöt voi jättää suoraan sairaalaan ja lähteä itse kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Adoptio? Siinä saa päättää, kuinka terve lapsi on. Tosin monen vuoden vaikea ja hintava prosessi, mutta jos et omaa lasta uskalla hankkia mutta sellaisen todella haluaisit, voisi tämä olla vaihtoehto. Lisäksi adoptio on hyvä siksi, että et synnytä tähän muutenkin liikakansoitettuun maailmaan lisää ihmisiä, annat vain kodin sitä tarvitsevalle lapselle.

Ja en siis tuomitse niitä, jotka hankkivat omia lapsia, minunkin lapseni ovat kaikki omiani.

Adoptiolapset kyllä ovat erityislapsia ihan sen traumaattisen taustansa takia. Lisäksi et voi tietää, millaisia aineita äiti on esim raskausaikanaan käyttänyt. Kyllä kai se suurempi varmuus terveestä lapsesta on biologisella lapsella, jos vanhemmat ovat terveitä versus adoptiolapseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko omassa suvussasi joitain sairauksia, vai mistä tämä pelko kumpuaa? Sinulla ei pitäisi olla syytä pelkoon - suurin osa lapsista syntyy kuitenkin terveinä. Ja vaikka lapsella sitten olisikin jotain, voi aina hakea apua tilanteeseen.

T: kahden terveen ja yhden erityislapsen äiti

Yksi serkku on cp-vammainen ja yhdellä lievä ADHD, mutta muuten sukuni on aika tervettä. En tiedä, mistä pelkoni on tullut - minulla on monta sisarusta, jotka ovat täysin terveitä, myös heidän lapsensa. Ei se kuitenkaan tarkoita, etteikö minun lapselleni voisi tulla jotain. Ehkei se ole todennäköistä, mutta pelkään silti.

Ap

Voi olla, että sisimmässäsi vaistoat, ettet saa ns. tervettä lasta. - Muistan itse istukkabiopsian yhteydessä, kun kyselin, että näkyykö tuosta nyt varmasti, että lapsi on terve ja terveen kromosomeilla hän syntyi. Hän on nepsydiagnoosilla. Oikein kiva luonteeltaan, ollut aina, mutta matematiikan lukihäiriö vaikutti aika paljon kouluiässä. Me vanhemmat olemme ylioppilaita hyvin arvosanoin ja opiskelleet siitä eteenpäin. Ainoa lapsemme on kyllä käynyt peruskoulun erityisluokan avulla ja opiskellut itselleen yhden ammattitutkinnon. Nyt syksyllä hän aloittaa toisen ammattitutkinnon opiskelun. Hän sai ajokortin, vaikka hänestä oli vaikeaa ryhtyä kortin hankintaan. - Aina ei saa priimaa ja joskus sen voi hyväksyä. :)

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa lapsista kuitenkin on terveitä. Joillekin taas käy monta kertaa huono säkä. Esim. tuttavaperheessä kolme erityislasta. Julkisuudessa on kyllä ylikorostuneesti käsitelty näitä erityisiä, ei heitä ole niin paljon kuin luulisi.

Mutta ymmärrän pointtisi. Meillä oli miehen kanssa itsestään selvää kun jälkikasvusta alettiin puhua, että jos seulonnoissa näkyy jotain poikkeavaa, niin se lapsi ei meille tule.

Kylmäävää tekstiä.

Eihän sitä lasta ole pakko pitää, jos ei pystykään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa lapsista kuitenkin on terveitä. Joillekin taas käy monta kertaa huono säkä. Esim. tuttavaperheessä kolme erityislasta. Julkisuudessa on kyllä ylikorostuneesti käsitelty näitä erityisiä, ei heitä ole niin paljon kuin luulisi.

Mutta ymmärrän pointtisi. Meillä oli miehen kanssa itsestään selvää kun jälkikasvusta alettiin puhua, että jos seulonnoissa näkyy jotain poikkeavaa, niin se lapsi ei meille tule.

Kylmäävää tekstiä.

Down(eikä kaikki downitkaan) ja selkeät rakennepoikkeamat näkyvät, suurin osa ei näy seuloissa.

Apua123445 kirjoitti:

Vanha ketju, mutta itsellä iski tämä nyt ihan puun takaa kun vauva vammautui synnytyksessä vakavasti, makaa toista kuukautta teholla ja ainoa mitä mietin on etten halua vammaista lasta... miten ihmeessä tästä ajatuksesta pääsee eroon?

Ja voi kun toivoisin että tämä olisi vitsi...

Voimia sinulle, eipä tässä muuta voi sanoa.

T: 5 lasta, kaikki syntyivät normaaleina, 2 kehitysvammaista, 1 nepsy, nyt sairastui 17v terve neurologiseen sairauteen, yhdellä ei vielä mitään diagnoosia...

Olin jo nk iäkäs kun tulin raskaaksi ekan ja viimeisen kerran. Kävin istukkanäytteessä ja ajattelin Herran haltuun. En ajatellut edes sitä jos......... Testi näytti että ok ja niin meni sektiokin ok, tosin nk kiireellinen sektio. Paljon olisin menettänyt ellei olisi lasta. Kiitos. 

Et ole kamala ihminen ollenkaan, päinvastoin toivoisin että useampi ihminen pohtisi omia voimavarojaan sen sijaan että menee sokeasti lisääntymisvietin mukana. Ihanaahan se on että ihmiset miettii onko heistä ylipäätään vanhemmiksi, ja kestävätkö mahdolliset takaiskut. 

Bonuspisteitä myös niille jotka miettivät mitä geneettisiä sairauksia omassa suvussaan on, ja harkitsevat tarkoin onko järkevää siirtää niitä eteenpäin. Tunnen yhden tosi lempeän ja äidillisen naisen jolle on huonolla tuurilla sattunut monta geneettistä, suurella varmuudella periytyvää ongelmaa joiden vuoksi on päättänyt jäädä lapsettomaksi. Omien sanojensa mukaan on iloinen että on itse elossa, mutta ei halua sitä syyllisyyttä kun tietää että lapselle lähes 80% varmuudella periytyy muutama sairaus jotka lisäksi usein tappavat nuorena. 

AP, pohdit paljon enemmän kuin moni muu ja se on musta vaan hyvä juttu! Kunpa kaikki harkitsis isoja päätöksiä noin paljon. :) Muista kuitenkin että media uutisoi vain asioista joita ihmiset haluavat klikata, eli kukaan ei kirjoita siitä miten taas syntyi täysin terve lapsi. Ihminen klikkaa uutisotsikkoa huolesta paljon herkemmin kuin ilosta. Oikeasti suurin osa lapsista on terveitä ja älyttömän moni ennen vaaralliseksi luokiteltu ongelma on täysin korjattavissa. Ja nämä ADHD:t sun muut ovat aina olleet olemassa - niiden tilastollinen lisääntyminen johtuu pelkästään siitä että nykyään välitetään, kuunnellaan lasta ja diagnosoidaan, jotta osataan auttaa! c: Ennen sanottiin että istu lapsi alas ja ole hiljaa, nyt kysytään että miksi et pysty istumaan aloillasi onko joku hätänä. 

Bonus-nippelitieto: Luin uudemman tutkimuksen jonka mukaan ADHD-ihmiset olivat entisaikaan tosi hyviä kerääjiä ja metsästäjiä, yleensä heimon parhaita. Koska ne erityispiirteet auttavat juuri sellaisessa puuhassa, kun piti äkkiä vaihtaa suuntaa, tohottaa paikasta toiseen ja pystyä "eksymään tahallaan" pois polulta jos näki vaikka jäniksen. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adoptio? Siinä saa päättää, kuinka terve lapsi on. Tosin monen vuoden vaikea ja hintava prosessi, mutta jos et omaa lasta uskalla hankkia mutta sellaisen todella haluaisit, voisi tämä olla vaihtoehto. Lisäksi adoptio on hyvä siksi, että et synnytä tähän muutenkin liikakansoitettuun maailmaan lisää ihmisiä, annat vain kodin sitä tarvitsevalle lapselle.

Ja en siis tuomitse niitä, jotka hankkivat omia lapsia, minunkin lapseni ovat kaikki omiani.

Adoptiolapset kyllä ovat erityislapsia ihan sen traumaattisen taustansa takia. Lisäksi et voi tietää, millaisia aineita äiti on esim raskausaikanaan käyttänyt. Kyllä kai se suurempi varmuus terveestä lapsesta on biologisella lapsella, jos vanhemmat ovat terveitä versus adoptiolapseen.

Adoptiossa tosiaan voi itse rajata, haluaako "normaalin" vai "erityisen". Mutta se koskee tosiaan vain sellaisia erityisyyksiä, jotka voidaan varsin pienestä lapsesta havaita sellaisessa maassa, jossa terveydenhuolto ei ole ihan sitä mitä Suomessa. Siksi osa näistä erityislapsen nimikkeellä tulevista on käytännössä sellaisia, että Suomeen tultuaan menevät johonkin korjausleikkaukseen (huulihalkio, kampurajalka tms) ja kyseinen erityisyys saadaan pitkälti korjattua. Sitten taas terveen papereilla tulevalla lapsella voi olla ihan mitä vaan sellaista, mitä ei näe päällepäin taaperoiässä.