Äitiys eli "luuserius" pelottaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkea ei voi saada, näin se vaan on. Tunnen monia naisia, jotka luopuivat urastaan lapsen takia, jotkut ovat siitä yhä hyvillään, jotkut eivät. Tunnen myös uranaisia, joilla on pieniä lapsia, ja olen sivukorvalla kuunnellut puheluita, joissa lapsi itkee ikävästä, kun äidillä taas menee ylitöiksi. Ja sama pätee toki miehiinkin, miehille vain helpommin hyväksytään etäinen suhde lapseen.

Työskentelen ison kansainvälisen yhtiön keskijohdossa, lähes kaikilla naiskolleegoilla on lapsia, kuten myös ylimmässä johdossa työskentelevillä. Työpäiväni pituus on 8 h. Jos ura on sitä, että töitä tehdään 16 h ja 8 h nukutaan, niin kuka sitä haluaa?

Melko monessa työpaikassa kuitenkin joutuu tekemään +8 h töitä, ainakin jos haluaa edetä urallaan. Moni ei tunnu laskevan työksi sitä, että kotona vastailee sähköposteihin, valmistelee presentaatiota etc, eli on kuitenkin töissä.

Voi kuule, ei se noin mene! Mä tiedän monta tunnollista ja hyvää työntekijää, jotka puurtaa hulluna ylitöitä joka viikko. Eikä ne ole edenny urallaan mihinkään suuntaan. Työkaverit sanovat vain ilkeästi hitaiksi. Ole töissä se aika mistä sulle maksetaan. Ei ole mitään järkeä uhrata elämäänsä työlle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin kahden äiti mutta ymmärrän oikein hyvin tuon mitä ap kuvailee. Vaikka vauvan pitåäkin saada aluksi äidin ja isänkin koko huomio niin osalla asia menee kyllä yli ihan toisten lapsellistenkin mielestå.

Osa ei pysty sanomaan päivää ilman sanaa vauva kestovaippa tai sormiruokailu. Tuntuu hirveän tunkkaiselta ja raskaalta ja monesti siltä että nuo ihmiset on omasta mielestään oikeampia, parempia ja enemmän äitejä kuin toiset ja tuntuu ettå kohtuus ja terve järki on kadonnut.

Minutkin vauva vei mennessään niin kuin miehenkin mutta olin ja olen silti kuitenkin aina ensin ihminen, nainen.

T.33 v yhteistå taivalta ja lapset jo maailmalla

Osuvasti kuvailtu. Ehkä minulla painaa taustalla myös epätoivo siitä, etten pysty siihen, mitä äideiltä nykyään odotetaan vaan pelkään menettäväni mielenterveyteni jos joudun tekemään vuosia itselleni vastenmielisiä asioita. -Ap

Kyllä on erittäin hyvä miettiä, sopiiko äitiys itselle. Ja jos kokee, että ajautuisi äitiyden myötä väkisin johonkin lastenvaatteita hipelöivään "kikatuskerhoon" eikä pystyisi enää toimimaan tavoitteellisesti, niin ehkä tosiaan kannattaa jättää lapset väliin. Mua huolestutti kyllä ihan toisen kaliiberin asiat lasta suunnitellessa, ei käynyt tuollainen edes mielessä (eikä myöskään toteutunut).

Joo ne vaunut on jollain perusteilla valittava, jos ne aikoo ostaa. Jos kokee sen valintaprosessin jotenkin tahraavan itsensä ja identiteettinsä, niin voihan sitä vaikka ostaa ensimmäiset jotka tulee vastaan (eivät ole kovin erilaisia).

Enkä rehellisesti usko, että olet voinut välttyä näkemästä maailmassa ja Suomessa lukuisia naisia, joilla on lapsia ja jotka ovat hyviä työssään, ja sellaisiakin, joilla on jopa häikäisevä ura ja oma elämä. Ihme juttu jos olet itse nousujohteisessa työssä ja työkaverisi ovat kaikki jääneet kotiin eivätkä enää lainkaan välitä työstään. Mä itse olen akateemisella uralla naisvaltaisella alalla ja melkein kaikilla on lapsia ja kaikki pyrkivät tekenään hyvää työtä ja saamaan uusia apurahoja jne ja ne lapset on ihan itsestäänselvyys eikä mikään päivittelyn ja voivottelun aihe. Kahden-kolmen lapsen äitejä on professoreina, tutkimusryhmien johtajina, perustamassa uusia tutkimusyksiköitä jne jne. Lähinnä naurattaa tää joidenkin nuorten naisten tapa tehdä lapsista joku hirveä, ylitsepääsemätön juttu.

Pointti: Äidit ovat ihan normaaleja ihmisiä. Äitiys on normaali osa elämää (siis äideille).

Äitiydestä voi muokata itsensä näköistä, ei tarvitse jämähtää mihinkään mikä ei tunnu omalta. Itse olen esim kolmen lapsen äiti enkä ole esim. käynyt äiti-lapsi-leikkikerhoissa, kun parin kokeilun jälkeen oli selvää ettei se ollut mun juttu.

Uupumus on valitettavasti yleinen ilmiö nykyään vanhemmuudessakin. Asenteet äitiyttä kohtaan monilla kylmiä ja kovia. Moni äiti joutuu selviytymään suuresta vastuusta yksin, vailla mahdollisuutta lepoon, vailla ystäviä. Mieti asiaa myös siltä kannalta, että jotkut, joita olet tottunut ajattelemaan "luusereina" saattavat itse asiassa olla kovimpia selviytyjiä joita olet koskaan tavannut.

No, analyysi on tämä:

A. Olet niellyt kaiken, mitä nykyaikana ”rummutetaan”. Etkä kykene tulemaan ulos näistä syötetyistä asenteista. Kuitenkin: olet nainen ja kaipaat äitiyttä, siksi sinua ahdistaa. Muuten tuskin ahdistaisi.

B. Oma äitisi tai lähellä olevat äidit ovat antaneet negatiivisen käsityksen hommasta. Ahdistaa, koska kaipaat äitiyttä (kts. yllä). Näitä asioita voi ratkoa terapiassa.

Nyt sinun on mietittävä millaista elämää haluat elää.

Ole hyvä, ei tarvitse maksaa.

Ap:lla on tyypillinen tämän päivän negatiivinen kuva äitiydestä. Ensinnäkin äitiys on mahdollista tehdä tosi omannäköiseksi, sitä voi elää niin monella tavalla. Toiseksikin tuntuu, että monet ajattelee äitiyden rajoittuvan siihen vauva-aikaan ja sen rasittaviin puoliin. Suosittelenkin suhtautumaan äitiyteen ennakkoluulottomasti ja elämään lapsiperhe-elämää, mikäli sellaiseen päädyt, ihan omalla tavallasi. Kukaan ei pakota sinua hautautumaan kestovaippavuoreen jos et sitä itse halua.

Itse en myöskään ollut kiinnostunut vauvojen vaatteista. En tiedä mitä tarkoitat kikatuskerhoilla mutta itse tapasin lasteni vauva-aikana todella monia fiksuja naisia ja osasta tuli pitkäaikaisia ystäviä.

Mieti ap missä se muotti on, johon koet joutuvasi. Osittain ainakin se on sinun itsesi luoma kuva siitä, millaista on olla äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikutta siltä et eniten tossa pelottaa kontrollin menettäminen, vastuu toisesta ihmisestä (toisen hengestä), työmäärä, mites minä itse sitten (kuka minusta huolehtii) sekä tattadaa: elämän rajallisuus ja vanheneminen. Että hei, elämä ei olekasn tässä ja nyt kaiken aikaa ikuisesti, en voi olla ikuisesti 25 (enkä enää elää 40-vuotiaana niin kuin olisin 25) täytyy ruveta suunnittelemaan ja olemaan, iiiks, aikuinen. Ja: mä kuolen joskus. Iiks. Minäkin.

Mul on ollut ikäkriisi. Äitiys ei ihan noin paljon ahdistusta herättänyt, ehkä siks, et toden totta halusin äidiksi. Lapsen saamisen jälkeen olen edennyt uralla ja lähivuosina valmistun toistamiseen maisteriksi (kokoaikatyön ohella, totta kai, ku eihän sitä helpommalla voi tehdä). En tod näe itseäni luuserina :D enempi pahemman luokan suorittajana! Ehkä myös levottomana ja työnarkomaanina.

Heh, maisterius ei tee menestystä. Tuplamaisterius kertoo yleensä siitä, että ekalla kerralla ei tärpännyt. Työttömiä maistereita on suomi pullollaan.

Menestyneet ihmiset eivät ehdi istua koulunpenkillä enää kerran valmistuttuaan. Mutta kai se tutkinto on naisille sama asia kuin menestys. Miehet yleensä keskittyvät rahaan, valtaan ja osaamiseen, jolloin myös pärjäävät elämässään paremmin.

Höpö höpö, kateellisen panettelua siltä, jolla rahkeet ei riitä. Kaikki menestyneimmät ihmiset joita tiedän, on tuplamaistereita. Tsiigaa myös ylintä johtoa, tuplamaistereita miltei kaikki. Menestys kun tuppaa kasaantumaan..

Myös minulla takana pitkä opiskelu ja akateeminen ura.Kaksi lasta hankin vasta nelikymppisenä, koska ei ollut koskaan vauvakuumetta mutta mieheni oli ( on edelleen) lapsirakas.

Lapset ovat toki työläitä etenkin pieninä mutta heidän kauttaan aukeaa aivan uusi maailma, enkä nyt tarkoita kestovaippoja tai hiekkalaatikkoa. Elämääsi tulee uusia, upeita tyyppejä,joita rakastat ja jotka rakastavat sinua, heidän kavereitaan, koulua, harrastukset, lomat ja vaikka mitä.

Et muutu miksikään luuseriksi, vaan päinvastoin alat nähdä elämää eri kantilta ja olet aikaansaavampi, fiksumpi, älykkäämpi ja empaattisempi. Miksikään hiekkalaatikon reunalla haahuilijaksi et muutu, jos et ole sellainen ennenkään ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitiyttä suurempaa "luuseriutta" on, jos elämäntarkoitus on ura ja kilpajuoksu oravanpyörässä.

Pysähdy joskus ajattelemaan oikeasti tärkeitä asioita.

Kuten desing-lastenvaatteet, rattaiden oikea värisävy, se, miten lapsesta saa kasvatettua "menestyjän" ja instattavat lastenkutsutarjoilut?

En ole huomannut, että lasten saaminen lisäisi merkittävästi "oikeasti tärkeiden asioiden pohdintaa", jos sellaiseksi ei lasketa sitä, että "onpa toi mun jatkeeni tosi mahtava". Pikemminkin lisää sellaista asennetta, että en mä nyt ehdi tuhlata aikaa johonkin naiveihin pohdintoihin elämästä ja maailmasta, kun on nämä ruuhkavuodet.

Tai sitten näitä pohdintoja ei jostain syystä haluta jakaa.

Minusta tärkeitä asioita ovat mm. maailman pitäminen elinkelpoisena ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan kehittäminen. Pohdin näitä joka ikinen päivä, enkä tarvitse siihen yhtään biologista lasta.

Sinulla on kyllä todella pinnallinen käsitys vanhemmuudesta. Tottakai instapäivitykset voivat olla jonkun tyhjäpään päämotiivi perheen perustamiseen. Mutta ihminen ei muutu täysin toiseksi eri elämänkokemusten myötä vaikka jokseenkin muuttuisikin. Et ole tainnut kovin syvällisiä vielä oivaltaa jos käsityksesi äidiksi tulosta on tuo. Ihmisiä on hirveän erilaisia eikä siitä syvämietteisestä älyköstä tule arvotuskyvytöntä idioottia lasten myötä. Paitsi av-provoissa tietenkin.

Osa äideistä luulee ettå kun on äiti tai isä niin on jotenkin hyvä, parempi, älykkäämpi ja elämän tarkoituksen tajunnut ja omaa ns oikeat arvot, tajuaa mikä on oikeasti tärkeää jne mutta eihän se niin ole. Monesti ihan päinvastoin kun ollaan hirveän itsekeskeisiä ja toisia tuomitsemia.

Jos vanhemmuus toisi kaiken viisauden tullessaan niin ei olisi eroja, pettämisiä, alkoholiongelmia yms mutta jokainen tietåä että niitä on.

Tuo nyt ei varsinaisesti liittynyt pointtiini, joka oli, ettei vanhemmuus muuta ihmistä täysin toiseksi. Osaa se jalostaa enemmän, osaa vähemmän tai ei sitten yhtään. Mutta harvoin viisaasta naisesta tulee typerä juntti lasten myötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin kahden äiti mutta ymmärrän oikein hyvin tuon mitä ap kuvailee. Vaikka vauvan pitåäkin saada aluksi äidin ja isänkin koko huomio niin osalla asia menee kyllä yli ihan toisten lapsellistenkin mielestå.

Osa ei pysty sanomaan päivää ilman sanaa vauva kestovaippa tai sormiruokailu. Tuntuu hirveän tunkkaiselta ja raskaalta ja monesti siltä että nuo ihmiset on omasta mielestään oikeampia, parempia ja enemmän äitejä kuin toiset ja tuntuu ettå kohtuus ja terve järki on kadonnut.

Minutkin vauva vei mennessään niin kuin miehenkin mutta olin ja olen silti kuitenkin aina ensin ihminen, nainen.

T.33 v yhteistå taivalta ja lapset jo maailmalla

Osuvasti kuvailtu. Ehkä minulla painaa taustalla myös epätoivo siitä, etten pysty siihen, mitä äideiltä nykyään odotetaan vaan pelkään menettäväni mielenterveyteni jos joudun tekemään vuosia itselleni vastenmielisiä asioita. -Ap

Mitä äideiltä odotetaan... kuulostat ihmiseltä, joka suorittaa asioita. Rentoudu ja mieti puolisosi kanssa omia odotuksianne ja valintoja.

Oho. Mä olen ollut siinä uskossa, että nykyään on noloa arvottaa asioita noin räikeästi kuin ap tekee. Että nykynuoriso olisi vihdoin oppinut olemaan aidosti avarakatseista ja suvaitsevaista. Todella ikävä lukea että joku nuori ihminen kehtaa leimata jonkun ihmisryhmän tuolla lailla kuin ap.

Olisit voinut kirjoittaa saman asian kirjoittamalla vain, että pelkään, että menetän itseni/oman aikani/ urani jos hankin lapsia, nolaamatta itseäsi haukkumalla luusereiksi niitä, joilla on erilaiset kiinnostuksen kohteet.

(Ei, en ole käynyt mammakerhoissa enkä hypettänyt lastenvaatteita vaikka lapsia onkin)

Ap, kysymyksiisi ja pelkoihisi on mielestäni vaikeaa vastata lyhyesti. Yritän kuitenkin sepustaa jotain.

Millainen äitisi oli?  Uskotko oikeasti, että hän on ollut  niin kiinnostunut esim. jokaisesta piirustuksesta, kuin miltä hän vaikutti?  Vaikka kuinka olisi saanut sen unelmiensa työpaikan, niin aina töissä on jotain tylsää. Sama se on lapsien kanssa. Ainoastaan yhteen vanhempaan olen törmännyt, joka on ollut niistä hiekkakakuista alunperin innoissaan: hän onkin kilpaillut hiekkaveistoskisoissa. Muut ovat rakkaudesta lapseen kiinnostuneet, näytelleet kiinnostusta tai olleet iloisia kun hiekkalaatikon reunalla voi rauhassa viestitellä, kun lapset leikkivät.

Itsensä kehittäminen: Vauvoista ei etukäteen tiedä. Tutulleni kävi näin:Ei istunut kahteen kuukauteen synnytyksen jälkeen, lapsi huusi koliikkia ja nukkui puoli tuntia kerrallaan. Oikeastiko pitäisi selviytymisen lisäksi tuona lyhyenä aikana ( äitiyslomahan on 4 kuukautta) vielä pystyä  kehittämään koko ajan itseään? Tokikaan siinä itsensä kehittämisessä ei ole mitään pahaa, mutta tuskin taidot 4 kuukaudessa murenevat täysin.

Vauvan hoitaminen on tärkeää: vauva pysyy hengissä, iho pysyy hyvänä (vaippojen materiaalit, vaippojen mallit joillakuilla liittyy tähän), on hyvä olla, lapsi saa kehittyä ja virikkeitä ja vauvaa suojataan turhilta virikkeiltä. Haastetta riittänee ensimmäisen lapsen kanssa siinä, että pysyy kärryillä lapsen kehityksessä, mitä lapsi itkuillaan ilmaisee jne. Jos lapsi on "helppo", niin mikäänhän ei estä esim. uuden kielen oppimista. 

Samat vanhemmat, jotka ovat kiinnostuneita omasta pukeutumisesta, saattavat olla innoissaan myös lapsensa pukemisesta. 

Perhekerhot yms voi  nähdä kollegoiden kohtaamisena, joissa puhutaan omasta työstä: Vauvan kanssa se työ on se vauva, ja kaikki mikä vauvaan liittyy. Moni pieni vinkki saattaa helpottaa elämää vauvan kanssa. Oli sitten kyse siitä, että eri mallisille vauvoille sopivat eri vaipat niin ettei pissa tule yli; soseissa on eroa sileyden suhteen jamiten on saatu lapsi syömään karkeampaa ruokaa; lääkeruiskulla saa lääkkeen  vauvan suuhun; miten omien käsien iho kestää jatkuvaa vauvan pyllyn pesua (kertakäyttöhanskat) jne. jne. 

Kerhoista ajattelen myös niin, että vaatteet, kestovaipat, soseet yms. toimivat small-talkina sään lisäksi. Kun et tiedä toisen poliittista kantaa, suhdetta uskontoon, elämäntilannetta yms, niin ne toimivat turvallisena yhteisenä puheenaiheena, kunnes voi puhua myös muusta.

Minusta oli mielenkiintoista seurata itseäni, ja sitä miten äitiys muutti minua.  esimerkkinä tässä on mm se, että minä, joka en ole musikaalisesti lahjakas erotin oman vauvani itkun jo synnytyslaitoksella kymmenien muiden vauvojen itkuista.  

Ap, jos olet täynnä noita pelkoja, ja toivot kuitenkin lasta/lapsia, niin voisi olla hyvä, että kävisit ammattilaisen luona pohtimassa asiaa. Jo muutamasta kerrasta voi olla iloa ja hyötyä. Tämä lasten hankinta kun on asia, joka tulee vaikuttamaan koko loppuikääsi, päädyit lasten hankinnassa kumpaan tahansa päätökseen.  

Mieleltään terveillä, lapsia saaneilla on yleensä yksi asia yhteistä: Ne omat lapset ovat tärkeintä elämässä. Mieleltään terveillä, länsimaissa elävillä ihmisillä on yleensä toinenkin asia yhteistä: elämässä on myös muita tärkeitä asioita ja mielenkiinnon kohteita kuin ne lapset. Ainakin sitten, kun lapset ovat isompia.

Muista myös, että kaikkea ei välttämättä mahdu samoihin vuosiin: opiskelua, suhteen muodostamista, vauvoja, lapsia, matkoja, ulkomaille muuttoa, omakotitalon rakentamista, mökin hankintaa, veneilyä, kielten oppimista.

Olen jo vastannut, kunnes rupesin pohtimaan lisää: Kirjoitit omien unelmien unohtamisesta. Moni nykyään haaveilee lapsesta/vauvasta, kärsii vauvakuumeesta jo ennen kuin on löytänyt kumppaniakaan elämäänsä, opiskellut, tehnyt töitä, aloittanut ja tehnyt uraa, kärsinyt lapsettomuudesta ja jopa joku on käynyt lapsettomuushoidoissa ennen kuin on sen ensimmäisenkään tai elämänsä ainoan vauvan saanut. Eikö olisi toivottavaa, että vauva on toivottu, ja kun vauva on, niin siitä vauvaelämästä pyrkisi nauttimaan/ nauttisi mahdollisimman paljon, vaikka se sitten olisi sitä kikattelukerhossa( Mitä se on?) lastenvaatteiden hypistelyä. 

Jos olet päässyt unelmiesi opiskelupaikkaan, ja opiskelet ahkerasti, niin kuuluuko silloin ahdistua siitä, että unohtaa unelmansa? Toisin sanoen keskittyy niihin opiskeluihinsa ja nauttii niistä?

Tai unelmien työpaikassa. Kuuluuko ahdistua rakentaessaan uraa, että kamala, nyt ei voi reppureissailla vuotta putkeen? ja reppureissulla ahditua siitä, että ei ole juuri silloin töissä rakentamassa uraa.

Unelmien puolison saadessaan, kuuluuko silloin ahdistua siitä, että kamala, nyt en voi enää viettää unelmien sinkkuelämää?

Unelmien kattohuoneistossa ahdistua kun ei ole sitä unelmien omakotitaloa. Ja rakennettuaan sen unelmien omakotitalon ahdistua, kun ei samaan aikaan nauti kattohuoneiston maisemista.

Ja kun saa sen unelmien vauvan, ehkä vaikeuksien, monien muiden unelmien jälkeen, niin kuuluuko tosissaan niinä muutamana kuukautena keskittyä niihin muihin unelmiin: työhön, uraan, itsensä kehittämiseen, matkoihin yms. vai onko järkevämpää keskittyä siihen sillä hetkellä elettyyn unelmaan, vauvaan, äitiyteen (tai isyyteen), hormonihuuruihin, kestovaippoihin, lastenvatteisiin, muskareihin, vauvauinteihin yms, mikä sillä hetkellä kiinnostaa? Ja jos vauvojen vessaviestintä, kommunikoiminen parikuukautisen kanssa viittomakielellä ( kyllä vauva oppii viittomia ennen kuin osaa puhua) ei kiinnosta, niin niitä ei tarvitse tehdä.

Kaikelle on aikansa. Kun elää yhtä unelmaa, ei ole ehkä aikaa tai halua toiselle unelmalle samalla hetkellä. Onnellisimmat ihmiset ovat ehkä niitä, jotka osaavat nauttia siitä, mitä heillä on juuri sillä hetkellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikutta siltä et eniten tossa pelottaa kontrollin menettäminen, vastuu toisesta ihmisestä (toisen hengestä), työmäärä, mites minä itse sitten (kuka minusta huolehtii) sekä tattadaa: elämän rajallisuus ja vanheneminen. Että hei, elämä ei olekasn tässä ja nyt kaiken aikaa ikuisesti, en voi olla ikuisesti 25 (enkä enää elää 40-vuotiaana niin kuin olisin 25) täytyy ruveta suunnittelemaan ja olemaan, iiiks, aikuinen. Ja: mä kuolen joskus. Iiks. Minäkin.

Mul on ollut ikäkriisi. Äitiys ei ihan noin paljon ahdistusta herättänyt, ehkä siks, et toden totta halusin äidiksi. Lapsen saamisen jälkeen olen edennyt uralla ja lähivuosina valmistun toistamiseen maisteriksi (kokoaikatyön ohella, totta kai, ku eihän sitä helpommalla voi tehdä). En tod näe itseäni luuserina :D enempi pahemman luokan suorittajana! Ehkä myös levottomana ja työnarkomaanina.

Heh, maisterius ei tee menestystä. Tuplamaisterius kertoo yleensä siitä, että ekalla kerralla ei tärpännyt. Työttömiä maistereita on suomi pullollaan.

Menestyneet ihmiset eivät ehdi istua koulunpenkillä enää kerran valmistuttuaan. Mutta kai se tutkinto on naisille sama asia kuin menestys. Miehet yleensä keskittyvät rahaan, valtaan ja osaamiseen, jolloin myös pärjäävät elämässään paremmin.

Menestyneet suorittavat sen toisen tutkinnon työn ohessa. Ja tottakai miehet keskittyvät rahaan ja valtaan kun ne heille annetaan vaikka koulutus olisi kirjeopiston postimerkin liimaus-kurssi. Miehet ja osaaminen ei ole todellisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitiyttä suurempaa "luuseriutta" on, jos elämäntarkoitus on ura ja kilpajuoksu oravanpyörässä.

Pysähdy joskus ajattelemaan oikeasti tärkeitä asioita.

Kuten desing-lastenvaatteet, rattaiden oikea värisävy, se, miten lapsesta saa kasvatettua "menestyjän" ja instattavat lastenkutsutarjoilut?

En ole huomannut, että lasten saaminen lisäisi merkittävästi "oikeasti tärkeiden asioiden pohdintaa", jos sellaiseksi ei lasketa sitä, että "onpa toi mun jatkeeni tosi mahtava". Pikemminkin lisää sellaista asennetta, että en mä nyt ehdi tuhlata aikaa johonkin naiveihin pohdintoihin elämästä ja maailmasta, kun on nämä ruuhkavuodet.

Tai sitten näitä pohdintoja ei jostain syystä haluta jakaa.

Minusta tärkeitä asioita ovat mm. maailman pitäminen elinkelpoisena ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan kehittäminen. Pohdin näitä joka ikinen päivä, enkä tarvitse siihen yhtään biologista lasta.

Sinulla on kyllä todella pinnallinen käsitys vanhemmuudesta. Tottakai instapäivitykset voivat olla jonkun tyhjäpään päämotiivi perheen perustamiseen. Mutta ihminen ei muutu täysin toiseksi eri elämänkokemusten myötä vaikka jokseenkin muuttuisikin. Et ole tainnut kovin syvällisiä vielä oivaltaa jos käsityksesi äidiksi tulosta on tuo. Ihmisiä on hirveän erilaisia eikä siitä syvämietteisestä älyköstä tule arvotuskyvytöntä idioottia lasten myötä. Paitsi av-provoissa tietenkin.

Osa äideistä luulee ettå kun on äiti tai isä niin on jotenkin hyvä, parempi, älykkäämpi ja elämän tarkoituksen tajunnut ja omaa ns oikeat arvot, tajuaa mikä on oikeasti tärkeää jne mutta eihän se niin ole. Monesti ihan päinvastoin kun ollaan hirveän itsekeskeisiä ja toisia tuomitsemia.

Jos vanhemmuus toisi kaiken viisauden tullessaan niin ei olisi eroja, pettämisiä, alkoholiongelmia yms mutta jokainen tietåä että niitä on.

Vanhemmuus ei tuo viisautta. Se tuo vastuuta, kun on joku, joka on täysin riippuvainen sinusta ja huolenpidostasi. Samoin se tuo suunnattoman rakkauden tunteen. Omat lapset voivat olla pirullisen raskaita ja väsyttäviä, mutta silti niitä rakastaa eniten koko maailmassa. Lapsen hankintaa harva katuu. Yleensä se on parasta koko elämässä.

Vanhemmuus ei tuo monelle vanhemmalle varsinkaan isille edes sitå vastuuntuntoa ja vastuuta ja aika moni katuu että tuli tehneeksi lapsia. Olen itsekin miettynyt ettå jos olisi vielä hetken miettinyt niin tämän hetken tiedolla en olisi tehnyt yhtåkään ja muutama eronnut yståvä on katkerasti kironnut kun tuli tehneeksi lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Asenteesi on halveksiva etkä voi mahdollisesti olla niin älykäs ja upea kuin kuvittelet olevasi. Olet henkisesti ristiriitainen. Älä hanki lasta ennen kuin opit hellittämään tuota suorittajaidentiteettiäsi.

Äitiys"lomalla" on tärkeää osata pysähtyä, muodostaa suhde lapseensa, oppia tuntemaan lapsi ja uusi itsensä. Totta h.e.lvetissä asiat muuttuvat. Jos muutosta pelkäät niin elämä ei ole sun juttu. Itsetunto kuntoon ja halveksinta helkkariin, sitten voit avoimin mielin harkita asiaa uudelleen.

(Tiesitkö, että äitejä on erilaisia, kaikki lapset on erilaisia, kaikki perheet ovat yllättävän erilaisia? Vastuu on se mikä yhdistää ja sekin hoidetaan hyvin eri tavoin)

Paraskin puhuja, tirsk. Jeesustelet loukkaantuneena jostain "vähättelevästä asenteesta", vaikka itse pilkkaat täällä toisia siitä etteivät he olisikaan niin älykkäitä ja upeita kuin (ilmeisesti?) kuvittelevat olevansa. Kaikki tuo on ihan omaa tulkintaasi ja klassista narsistisesta loukkauksesta aiheutunutta projisointia. Olet vain joku erityisherkkä mammaihminen, jota kyrpii kun joku muu onkin ajatellut vanhemmuuteen liittyviä asioita itseä syvällisemmin eikä ota kaikkea taivaasta annettuna itsestäänselvyytenä. Säälin lapsiasi. Olet varmasti ihanan autoritäärinen vanhempi, kunnon riivinrauta.

Minulla on kolme lasta, enkä ole ollut yksilläkään vaatekutsuilla kikattelemassa. Olin kotiäitinä yhteensä 6,5 vuotta.

Lapsi on vauva hetken. Keskustelin juuri 11-vuotiaani kanssa mielenterveysongelmista ja syistä niihin; traumoista, stressistä, unen tärkeydestä, "aivokemiasta". Ja aiheeseen liittyen itsensä satuttamisesta, itsemurhasta. Valitettavasti ajankohtainen aihe lähipiirissä.

En ole tehnyt työurallani mitään yhtä haastavaa ja tärkeääkin kuin lapsen/ lasten kasvatus. Harva tekee.

En ehtinyt lukea kaikkia ketjun kommentteja. Mutta mulla oli täsmälleen samansuuntaiset ajatukset ap:n kanssa ennen lapsen saamista! Täällä lynkataan aika isolla kädellä, onko nämä ajatukset ja ennakkoluulot ennen äidiksi tuloa oikeasti näin harvinaisia? Hyvä sinänsä jos näin on.

Ap: Ei mitään hätää. Usko pois, ne vauvajutut alkaa kiinnostaa kun ne on ajankohtaisia. Olen itse korkeakoulutettu ja pidin uraa ennen äitiyttä tärkeänä ja pidän edelleen. Käytännössä omalla kohdalla meni niin, että raskauden lopussa ja ekat 6kk elämä pyöri vaan sen vauvan ympärillä. Ei huvittanut kehittää itseään tai harrastaa. Kavereiden kanssa puhuttiin äitiydestä ja lukemiseni koostuivat lähinnä vauva-lehdistä. Mutta hei, se vauva on siinä kohtaa se sun harrastus ja työ ja kaikki elämänsisältö! Toki voit tehdä muutakin, mutta siinä vauvakuplassa et vaan ehkä halua. Mutta se vaihe menee myös ohi. Nyt kun tyttäreni on 2-vuotias, olen taas täysillä mukana työelämässä ja ihan sama ihminen kun ennenkin. Matkustetaan, veneillään, harrastetaan ja nähdään ystäviä vapaa-ajalla. Puheenaiheet ei todellakaan liity imetykseen tai lastenvaatteisiin. Vaihdoin juuri työpaikkaa ja etenin urallani, ei se ura äitiyteen tyssännyt.

Kaikkea muuta voin olla mutta äitiys ei tehnyt minusta luuseria, päinvastoin! Onhan todettu että äideillä on työelämässäkin oppeja joita ei muuten saa.

Tämä luuseri - äitiyden ohessa- on kasvattanut 4 fiksua lasta (3 v jopa yh:na), opiskellut, tehnyt 35v vaativa työtä, rakentanut miehensä kanssa pari isoa okt:a ja rempannut tämän nykyisen. Huolehtinut parisuhteesta. Hoitanut sivussa vanhempansa hautaan saakka ja elättänyt ja huolehtinut appiksista. Nyt vuorossa lapsenlapset joiden mielestä en todellakaan ole luuseri:)

Jos tuo ei riitä mitä ihmettä tarvitaa ollakseen ei-luuseri???

Vierailija kirjoitti:

Tässä kokenut ammattijohtaja, johtoryhmätasolla ollut 15v ajan ja kolme lasta löytyy.

En nyt apn suhteen ota kantaa mitä pitäisi tehdä tai olla tekemättä, mutta sanon vaan sen että moni noista apn tuntemista ”aivottomista äityleistä” on saattanut valita tuon ihan tarkoituksella huomattuaan eräänlaisen yhteiskunnan huijauksen.

Tätä on vaikea esittää joutumatta kivitetyksi, mutta kyse on pohjommiltaan siitä että yhteiskunta vaatii naista llemasn mies menestyäkseen. Niin minäkin tein, opiskelin kunnianhimoisesti kaksi akateemista tutkintoa, menin nopeasti työelämään, ponnistelin uralla, taistelin ja kilpailin miesten kanssa ylennyksistä, hirveällä työllä etenin johtotasolle.

Vasta kun sai oman lapsen tajusi että tämä lapsen saaminen ON palkitsevaa ja motivoivaa toisin kun on uskoteltu. Ja että tämäkin on tärkeää ja merkityksellistä. Ja että nainen voi nauttia tästä. Sitten äitiyslomalta töihinpalatessa tajusi tupla-huijauksen: naiselta vaaditaan täydellinen suoritus työssä JA äitiydessä JA kodinhoidossa, miehille riittää ihan vaan se keskiverto suoritus työelämässä.

Olen aina palannut takaisin töihin mutta vuosi vuodelta alkanut ajatella enemmän sitä että onko tämä ns huijaus naisille hyväksi. Tottakai lahjakas nainen tarvitaan työelämässä ja hän itsekin siitä nauttii - mutta pitäisikö vaatimustasoa höllätä hetkeksi silloin kun saa lapsen? Että ihan teilusti olisi vaan kotona eikä yrittäisi taistella täydellisyyden vaarimuksissa monella kentällä samanaikaisesti?

Ja onko oikeasti sittenkään OMA HALU luoda uraa ja menestystä vai onko se yhteiskunnan tarve ja vaade?

En tiedä. Mutta asiaa kannattaa miettiä.

Mä oon ollut jo pitkään myös sitä mieltä, että omat lapset nousevat vielä arvoon arvaamattomaan, ja tämä lapsettomuusbuumi on joku masinoitu juttu ja sen tavoitteena on lisätä ihmisten juurettomuutta jolloin ihmiset ovat helpompia hallittavia. Helpompia heittopusseja työelämälle ja niin edelleen.

Itselläni toistaiseksi vain yksi lapsi ja en ole mikään pullaäiti minäkään. Ja mitä pahaa siinä olisi? Uusi idolini on Ursula von der Leyen jolla on 7 lasta ja silti akateeminen ura ja poliittinen huippu-ura.

Menestys tarkoittaa monelle tänä päivänä rahaa, valtaa, asemaa ja koulutusta. Menestyä voi kuitenkin myös muilla elämänalueilla. Se arvostatko tämän kaltaista menestystä, on kiinni omasta arvomaailmastasi. Arvostatko onnellisuutta, iloa, naurua, perhettä, kasvamisen ja kehittymisen ihmettä, toisten ihmisten läheisyyttä, ystäviä, kavereita, hauskuutta, syvällisiä keskusteluita, leikkimielisyyttä, hassuttelua, kiireetöntä eloa riippuu itsestäsi ja arvoistasi. Nuorena sitä ajattelee, että työ ja raha ovat menestystä, mutta ihminen voi olla menestynyt ja hyvinvoiva myös ilman rahaa ja tärkeää asemaa. Elämäntilanteet myös vaihtelevat. Jossain elämäntilanteessa kaverit ovat tärkeitä, toisessa elämäntilanteessa työ, kolmannessa tilanteessa perhe jne. Joku menestyy kaikilla osa-alueilla, joku ei oikein millään osa-alueella tai vain osalla.